Akateemisen ja populaarin välimaastossa: Archipelacon eli Suuri Coniraportti

Autojonossa jännän äärellä.

Ah, Archipelacon! Niin paljon on jo sanottu, mutta tässä tulee vielä lisää muistoja, kokemuksia, ajatuksia ja kuvia tapahtumasta sekä sen ulkopuolelta. Oi, olisitpa saanut olla mukana...

Neljän hengen nörttiseurueemme pakkasi ystävän pienen Mitsun täyteen laukkuja, makuupusseja, keijunsiipiä ja muuta conin vaativaa tarpeistoa keskiviikkona 24.6. suunnatakseen Turkuun jo ennakkoon. Toisena kuskina ja töihin menevänä tutkijana totesin, että maksan mieluummin vajaa kolmekymppiä hostelliyöstä kuin ärsytän ihmisiä univajeisella persoonallani. Enemmän jännän äärellä oltiin sitten puoli kahdeksan aikaan aamulla, kun odotimme jännittyneenä automme kanssa laivalle pääsyä. Ikinä en ole ajanut autoa laivaan, joten se oli jo kokemus sinänsä.

Torstai
Ensimmäinen työurakkani alkoi jo laivalla, jonne FINFAR eli fantasia- ja SF-tutkijat järjestivät pienimuotoisen laivaseminaarin. Seminaari oli avoinna sekä perustutkinto- että jatko-opiskelijoille ja papereita käsiteltiin loppujen lopuksi kuusi kappaletta. Olin ensimmäistä kertaa niin sanotusti pöydän toisella puolella kommentoimassa Markus Laukkasen paperia George R. R. Martinin Tulen ja jään laulusta. Paperin teemat, fantasia ja postmodernismi, liippasivat sen verran liki omaa tutkimustani, niin olin heti rankannut Laukkasen paperin niiden joukkoon, joita halusin kommentoida.

Laivaseminaari täydessä vauhdissa.

Laivamatka menikin varsin nopeasti juuri seminaarin takia. Ohjelmassa oli dystopiaa, uskontoja, aikaluuppeja, zombi-vampyyrejä ja naiskuvaakin. (Aikaluupeista innostuneena sain nyt perjantaina katsottua lopultakin Tom Cruisen Edge of Tomorrown. Varsin toimiva leffa Tom Cruise -leffaksi, vaikka loppu olikin aika meh.) Sen lisäksi, että kommentoin papereita, olin myös FINFARin tiedottajan asemassa paikalla raportoimassa someen ja ottamassa kuvamateriaalia todistusaineistoksi.

Mökki-idylliä parhaimmillaan.

Laivamme saapui Maarianhaminaan puoli kahden jälkeen ja tässäkin vaiheessa olin äärimmäisen kiitollinen roadtrip-ideasta. Pääsimme ajamaan auton suoraan yöpymispaikkaamme, eli idylliseen Strandsberg's Stugor -mökkikylään, eikä meidän tarvinnut raahata matkalaukkuja ja rinkkoja satamasta kävellen. Moni muukin conilainen oli löytänyt mökkikylän, joka sijaitsi Maarianhaminan luoteisosassa, noin kahden kilometrin päässä ydinkeskustasta, aivan meren kupeessa. Löytyi siis rantaa, rantasaunaa ja uima-allasta. Meidän neljän hengen mökkimme varustuksiin kuului myös oma kylpyhuone, mikä oli aivan ehdoton ja oikeasti luksus lattialämmityksineen. Mökin varustuksiin kuului myös keittiö helloineen ja jääkaappeineen, mikro, astiastot ja kahvinkeitin. Vedenkeittimen puuttuminen oli yllättävä miinus, mutta eniten vaivaa aiheutti kuitenkin pieni lämminvesivaraaja, mikä teki suihkussa käynneistä melkoista säännöstelyä. Myös vain yksi avain oli pieni harmistus. Olin itse mökistä aivan innoissani ja jos (ja kun) päädyn Ahvenanmaalle ja Maarianhaminaan seuraavan kerran, palaan varmasti takaisin mökkikylään.

Archipelacon ja Archie-maskotti

Archipelacon starttasi jo torstaina neljän aikaan. Ehdimme katsastaa conin avajaisseremoniat, jossa soitti myös ensimmäisen conipäivän päättänyt Quinsonitus ja esiteltiin tapahtuman kunniavieraat: kirjailijat Johanna Sinisalo ja Karin Tidbeck, fanikunniavieras Parris McBride ja akateeminen kunniavieras Gary K. Wolfe. Unohtuiko joku?

Ai, totta. Olihan siellä se Parris McBriden puoliso, George R. R. Martinkin.

Ehdimme myös piipahtaa tuhlaamassa ensimmäiset kolikot käytettyihin kirjoihin, hankkia jotain syötävää ja nähdä kirjailijakunniavieraat Johanna Sinisalo ja Karin Tidbeck puhumassa Nordic Weirdistä. Sinisalo on aina ihana. Ehkä pitäisi myös tutustua tarkemmin Karin Tidbeckin tuotantoon.

Jukka Halme haastettelemassa Sinisaloa ja Tidbeckiä.

Quinsonitus ja Deep Space Overture

Ensimmäisen päivän kohokohtana pitäisin ehkä Quinsonitus-orkesterin ja pianisti Saana Iljinin science fiction -elokuvakonserttia. Coneihin on viime aikoina tullut enemmän ja enemmän peli-, tv-sarja- ja elokuvamusiikkeihin liittyvää ohjelmaa ja konsertteja, mikä on aivan mahtava asia. Nytkin ainut miinus oli se, että tulimme katsomaan ohjelmaa kesken kaiken ja totta kai missasimme oman lempparini eli sen Terminator-tunnarin! (Jurassic Parkin tunnarilta odotin hieman enemmän mahtipontisuutta, mutta Godzilla iski kyllä ytimeen.)

Huutokaupan kohteena ollut kolmisilmäinen korppi.

Perjantai oli omalta osaltani se kaikkein hektisin. Menin suoraan kymmeneksi FINFAR-paneeliin Ramsö-saliin, jossa vietin suurimman osan päivästä. Ensimmäisen parin tunnin ajan raportoin seminaarin etenemisestä FINFARin Facebook-sivuille ja samalla Twitter-tilille.
Oma tulikokeeni alkoi kello kahdentoista paneelissa "Worlds and Fantasies in Comics and Games", jossa pidin oman esitelmäni. Ensimmäisenä puhui kuitenkin Elise Kraatila Tampereen yliopistosta. Hänen aiheensa käsitteli The Unwritten -sarjakuvassa esiintyviä siirtymisiä maailmoista toiseen lukemisen metaforana. Olen kuullut kyseisestä sarjakuvasta niin paljon hienoja asioita ja jo pelkästään niiden postmodernististen piirteiden ja maailmasta toiseen siirtymisten takia minun kuuluisi lukea ne. Vielä en vain ole ehtinyt. Katsotaan, olisiko pian jo aika...

Elise Kraatila ja The Unwritten

Oman paperini aihe oli "From Dream to Reality: Fantastic Narrative Methods in Don Rosa's 'The Dream of a Lifetime'" ja se käsitteli Rosan käyttämiä ruudusta ruutuun -siirtymiä fantasian perspektiivistä ja miten hänen sarjakuvakerronnalleen tyypilliset hetkestä hetkeen -siirtymät tukevat unen irrationaalista logiikkaa. Tämä on yksi lempisarjakuvistani ja olen puhunut siitä jo kahdessa eri tapahtumassa aikaisempina vuosina, joten lensin esitelmäni läpi niin nopsaan ja rutiinilla, että melkein unohdin katsoa välillä muistiinpanojani. Tavoitteenani oli saada lisää palautetta ja kommentteja tukemaan argumentointiani, sillä haluan kirjoittaa aiheesta hyvän artikkelin johonkin kansainväliseen sarjakuvajulkaisuun.

Ja tosiaan - vaikka luulin käyneeni sarjakuvan täikamman kanssa läpi, vielä sitä oppii jotain uutta ja saa yleisöltä ja kollegoilta erittäin päteviä huomioita, joita voi käyttää jatkossa hyödykseen. Olin erittäin tyytyväinen.

Viimeisenä paneelissamme puhui Sanna Lehtonen Jyväskylän yliopistosta aiheenaan Child of Light -videopeli ja kuinka sen arvioinneissa on käsitelty satuja ja lapsuutta. Sanna tulee myös Turun konferenssiin ensi kuussa puhumaan (myös samaan paneeliin) kyseisestä aiheesta. (Odotan innolla!)

Ehdin pitää lyhyen ruokatauon ennen seuraavaa FINFAR-paneelia, jossa puolestaan olin puheenjohtajana, eli vastasin puhujien esittelystä, ajan pitämisestä, kysymysvuorojen jakamisesta ja muusta säätämisestä. Se meni varsin sujuvasti ja nopeasti, sillä Future visions -paneelissamme oli vain kaksi osallistujaa. Olin myös vastuussa akateemisen osion virallisesta laserpistoolista.

(Kuten Archipelaconin nettisivuilla ja ohjelmalehtisessä mainittiin, akateemikotkin ovat eräänlaisia ihmisiä, mutta heidän seurassaan tulee käyttäytyä hieman eri tavalla kuin tavallisten fanien. Jos käyttäytyminen katsotaan epäsoveliaaksi, akateemikot käyttävät laserpistoolia.

Valitettavasti kukaan ei kuitenkaan kysynyt tyhmiä kysymyksiä tai ylittänyt esitelmäaikaansa niin, että pistooliin olisi pitänyt tarttua...)

Kuuluisa laserpistooli ei ollut valhe.

Coniohjelman kanssa ongelma on yleensä se, että sitä ruksii kaikki pakko päästä -ohjelmat, kiinnostavat ja potentiaaliset ohjelmat ja alkaa sitten ihmetellä, että missä IHMEEN välissä sitä oikein syö? Ja pitkien conipäivien aikana sekä ruoka että vesi ovat ehdottomia. Archipelaconissa ongelmaa lisäsi myös se, että conipaikkana olleessa Alandicassa oli pieni baariosio, jolla oli yksinoikeus ruuan tarjoiluun. (Lauantaina ja sunnuntaina terassille tuli pieni bistro, mikä auttoi nälkäisimpiä.)

Käytännössä se kuitenkin tarkoitti sitä, ettei omia eväitä saanut syödä conin tiloissa. Tämä sääntö oli ikävin asia koko coniviikonlopussa, koska lähikaupasta olisi saanut nopeasti pientä ja helppoa purtavaa päivien hektisimpiin hetkiin pitämään pahimman nälän poissa. (Green room eli esiintyjien ja työntekijöiden taukotila oli poikkeus, mutta sielläkin oli hyvin vähän naposteltavaa - ei puhettakaan Popcultin loistavasta sämpyläbuffetista.)

Tunnustan siis aivan täysin mutustaneeni myslipatukoita ja omenoita eri saleissa, koska jos tilanne on ei-sallittu syöminen vs. äkäinen Katja, ei siinä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa.

Mikko Seppänen ja sarjakuvien tv-adaptaatiot

Perjantai jatkui sarjakuvaohjelman merkeissä Mikko Seppäsen parin tunnin esitelmällä "Sarjakuvien tv-sovitusten uusi aalto". Esitelmä kävi läpi uusimpia tv-sarjoja, jotka pohjautuivat sarjakuviin, esitteli niiden plussat ja miinukset ja toi tiiviisti esiin, kannattiko sarjan puolesta vaivata päätään. Niiden sarjojen perusteella, mitä olin katsonut (Daredevil, Agent Carter, Agents of S.H.I.E.L.D., Walking Dead), tulin toteamaan, että olin Seppäsen kanssa lähestulkoon kaikista plussista ja miinuksista samaa mieltä. Tästä johtuen minun pitäisi selvästi vilkaista myös Flashiä ja Arrowta, koska niitä Seppänen kehui. Lisäksi joukossa oli minulle sekä sarjakuvana että tv-sarjana täysin tuntematon iZombie, joka vaikutti ehdottomasti katsastamisen arvoiselta. Lisätty henkilökohtaiseen listaan. Ohjelman miinuksena toteaisin sen pitkän keston - kysymyksille ja kommentoinnille ei jäänyt lainkaan aikaan. Olisi ollut kiva kuulla, kuinka moni yleisön joukosta oli katsonut minkäkin sarjan ja ollut niistä mitä mieltä - ihan jo pelkkä käsi ylös -gallup olisi toiminut.

Katja selittää. Katja on siis fiksu. Kuvaajana taisi olla Taina.

Minulta pyydettiin myös conin populaariin osioon esitelmää, joten kasasin reilun puolen tunnin setin kuvia ja esimerkkejä aiheella "Attack of the Narrator Box! Surprising Ways How Disney Comics Comment on Their Form". Esitelmäni oli lähinnä katsaus mahdolliseen post doc -tutkimukseeni, jossa laajennan aineistoni kaikkien Disney-taiteilijoiden sarjakuviin (kyllä - myös Mikki Hiiri -sarjakuviin - hrrrrrrgh) ja käsittelen niiden postmoderneja piirteitä. Tarkastelun kohteenani oli tällä kertaa metalepsis, jota sivusin myös väitöskirjassani, ja josta olen sittemmin innostunut aivan valtavasti.

Termi tarkoittaa siis käytännössä tämän ns. "neljännen seinän" rikkomista, eli kirjan / sarjakuvan / tv-sarjan / elokuvan henkilöhahmot tiedostavat yllättäen olevansa fiktiivisiä, elävänsä fiktiivisessä maailmassa, että joku tuijottaa heitä tms. (Ks. esim. teos Metalepsis in Popular Culture.) Törmäsin ilmiöön ensimmäistä kertaa pienenä katsoessani Väiski-piirrettyjä ja yllätyin, kun kesken kaiken jostain ilmestyi pyyhekumi ja alkoi pyyhkiä Repe Sorsaa pois kuvasta. Vasta näin tutkijana minulle selvisi, mistä ilmiöstä on kyse, mutta jo silloin pidin asiaa kiehtovana.

Käytin Repeä esimerkkinä myös esitelmässäni, joka kuitenkin koostui Don Rosan sekä useiden italialaisten taiteilijoiden käyttämistä tehokeinoista: miten hahmot tiedostavat, että heillä on lukija, miten tekijä sijoittaa itsensä sarjakuviin, miten hahmot kommentoivat sarjakuvan muotoa ja kuinka ruudun reunojen rikkominen vaikuttaa tarinaan. Minulla ei ollut vielä mitään painavaa sanottavaa asiasta, halusin vain lähinnä nostaa esille sen, että Disney-sarjakuvataiteilijat leikkivät valtavasti erilaisilla kerronnan tehokeinoilla. Mitä merkitystä niillä sitten on? Ehkä se selvinnee jatkotutkimuksessani.

Esitelmäni herätti paljon kiinnostusta ja keskusteluakin aiheesta saatiin aikaiseksi. Mielenkiintoinen huomio jatkon kannalta on se, että minun pitänee määritellä tarkkaan, mitä tarkoitan "Disney-sarjakuvalla", kun en enää analysoi ainoastaan Rosaa ja kun Disney-yhtiöt omistavat myös Marvelin...

Perjantain ohjelma päättyi meidän osaltamme Game of Thrones -Burlesque-esitykseen suuressa auditoriossa. Tästä esityksestä on ollut juttua jo Hesarin Nyt-liitteessäkin. Olen nähnyt aiemmin yhden, varsin pienen burleski-esityksen, joten minulla ei ole hirveästi kokemusta sanoa mitään esityksen laadusta, mutta hieman liian hektinen ja nopeatempoinen se oli. Pidin varsin paljon joidenkin esiintyjien asuista, osalla oli selvästi tullut kiire pukujensa kanssa. Esimerkiksi kaikkia hahmoja ei ehtinyt tunnistaa. Mutta musiikki toimi ja ketsuppia riitti.

Illan päätteeksi piipahdimme vielä lyhyesti hotelli Archipelagin allasalueella järjestetyissä conibileissä, mutta illan viilentyminen pakotti siirtymään mökkien puolelle suht aikaisessa vaiheessa. Olen muutenkin aina ollut melko huono osallistumaan iltabileohjelmaan.

Coneissa voi tapahtua öisin varsin outoja...

Lauantai oli ohjelman pitämisen osalta vapaa, joten roadtrip-porukkamme kiskoi ylleen cosplay-asut - tai otti kamppeet mukaan iltaa varten. Tarkoituksenamme ei ollut osallistua illan naamiaisiin, mikä sitten itse tilaisuuden aikana kadutti hieman... Erityisesti siksi, että Helinä-keijumme keräsi ihan valtavasti positiivista huomiota, ja olisi taatusti pärjännyt leikkimielisessä kisassa.

Trolls in Nordic SFF -paneeli.

Ehdimme katsastamaan Stefan Ekmanin esitelmää fantasiakartoista juuri siinä vaiheessa, kun hän puhui loistavan Locke Lamoran valheet -teoksen kaupunginkartasta. Arvoimme vähän sitä, missä vaiheessa suuntaisimme George R. R. Martinin nimmarijonoon, mutta päädyimme lopulta katsomaan myös yli puolet peikko-paneelista, mikä ei sinänsä ollut huono ajatus, koska nyt minun on pakko lukea Maria Turtschaninoffin Helsingin alla. Puoli kahdentoista aikaan hipsimme parvelta aulaan ja huomasimme yllätykseksemme pienen jonon muuttuneen valtavaksi. Toisaalta Don Rosan nimmarijonoja seuranneena jono ei ollut niin järkyttävän pitkä ja se myös liikkui todella nopeasti, kun homma lopulta lähti liikkeelle. Nimmareita sai vain yhden per henkilö, eikä kukaan saanut omistuskirjoitusta, joten nimien tavaamiseen ei mennyt turhaan aikaa.

Martin raapustaa nimmareitaan

Martin jutteli mukavia nimikirjoitussessionsa aikana - kyseli mitä kuuluu ja miten coni on mennyt. Minulla ei ollut hänelle mitään erityistä viestiä tai sanottavaa, joten vastailin vain nopeasti kysymyksiin ja kiitin kohteliaasti. (Myöhemmin sain kuulla, että herra on jo sangen kyllästynyt kuulemaan uteluita kirjojensa aikatauluista ja pelkoja siitä, kupsahtaako hän itse ennen kuin saa sarjansa valmiiksi. Joten ehkä ihan hyvä, etten sanonut siinä vaiheessa mitään...)

Jouduimme sitten suoraan nimmarikirjat kädessämme roadtrip-porukkamme naisosaston puolesta paikallislehden haastatteluun ja valokuvattavaksi. Meiltä kyseltiin mm. sitä, mitä odotamme conilta eniten, mitä fantasia merkitsee meille ja jos kirjoittaisimme fantasia / SF-teoksen, mitä se käsittelisi.

Jos jollain on muuten tämä kyseinen juttu olemassa, hihkaiskaa ihmeessä! Huolisin siitä mielelläni vähintään kopion.

Nimmareita seurasi hämmentynyttä haahuilua kirjaosastolla, pikainen kauppareissu ja sitten päädyin jonottamaan fantasiapotretteja piirtävältä Pau Norontaukselta itsestäni piirrosta. Siinä jonottaessa menikin ne seuraavat pari tuntia, mutta sain kuin sainkin taidetta kotiinvietäväksi. Olin kokonaisuuteen varsin tyytyväinen, vaikka taiteilija olikin varsin armollinen leuan ja poskien osalta, ja miltei ujosteli huulieni suhteen. Samalla osallistuin valtavan fantasiakartan piirtämiseen. Ja mitäpä muuta Milla kaipaisi kuin tulivuorta ja pientä mökkiä sen juurelle.

Katja Millana ja kyborgina. Kuvaajana Taina.

Kahden päivän fantasiakartta

Viideltä pääauditoriossa alkoi Game of Thrones -ohjelmaa. Ensin katsoimme S4E2:n eli jakson Lion and the Rose, jonka jälkeen Martin vastaili jaksoon ja käsikirjoittamiseen liittyviin kysymyksiin. Martin kertoi, että tietenkin hän haluaisi kirjansa siirrettävän televisioon mahdollisimman uskollisesti - hänen mielestään kaikki hahmot ja tapahtumat ovat hyviä, eihän hän muuten niitä olisi kirjoittanut! Hän kuitenkin käsikirjoittajataustansa takia ymmärtää tv-sarjan erilaisen formaatin, kustannukset ja keston, mitkä rajoittavat adaptaatiota ja aiheuttavat pakollisia tiivistyksiä ja muutoksia. Hänen mielestään on aina rankkaa kertoa näyttelijöille, joihin on tutustunut, että heidän hahmonsa lopulta kuolee.

Joissain tapauksissa myös jokin pieneen osaan käsikirjoitettu hahmo on jäänyt tarinaan mukaan pidemmäksi aikaa ihan vain siksi, että hahmon näyttelijästä tykättiin. Näin kävi esimerkiksi ilotyttö-Rozin tapauksessa.

Herkullisimpiin kommentteihin kuului se, että Martin oli pyytänyt päästä käsikirjoittamaan tuota nimenomaista jaksoa (hän on käsikirjoittanut tv-sarjan jokaisella kaudella yhden jakson - paitsi tällä viimeisimmällä), koska hän halusi tappaa Joffreyn taas. (/POSSIBLE SPOILER ALERT)

Toinen kyselytunnin helmi oli se, kun Martinilta kysyttiin, alkavatko hänen hahmonsa elää omaa elämäänsä ja että ovatko ne vähän kuin omia lapsia. Martin tokaisi, että ovat, ja pahatapaisia ovatkin. "That's why I kill them."

Sali repesi aplodeihin.

Ennen Masqueradea eli naamiaisia pongasimme burleski-esityksen rekvisiittana olleen rautavaltaistuimen aivan yksin ja kuninkaatta, mikä tietenkin johti hillittömään kuvaussessioon Helinä-keijun, Milla Magian ja Oogie Boogien osalta. Siinä sattuikin vieressä olemaan myös Ahvenanmaan paikallisen televisiokanavan toimittaja, joka halusi haastatella Oogia. Roadtrip-porukkamme päätyi siis kokonaisuudessaan Ahvenanmaan mediaan. Ja haastattelu löytyy netistäkin!

Masquerade ei ollut niin vakava cosplay-tapahtuma kuin anime-piireissä. Pienimmät osallistujat eivät vielä kyenneet itse kävelemään, eivätkä kaikki puvut olleet suoranaisia cosplay-asuja. Itse oletin, että esiintyminen vaatisi pienen ohjelmanumeron kehittämistä, enkä tästä syystä haaveillut meneväni Millana lavalle. Jälkikäteen tuli todettua, että pelkkä poseeraaminen riitti. Kokonaisuutena hienosti osallistujia, joukossa huikeita pukuja, mutta ei se pelkkä puku, vaan myös siihen liittyvä asenne, mitkä vetosivat eniten.

Todettakoon, että naamiaisten jälkipuinti yhteiskuvan aikana oli ehkä koko conin ohjelmiston parhaimmistoa, kun pieni merirosvopoika ja Hurtta aloittivat hurjan miekkailutaiston, johon liittyivät sekä Brienne että Arya. Tämä täysin hatusta vedetty ylimääräinen ohjelmanumero oli aivan hulvaton.

Masquerade-väen ryhmäkuva

Lauantai-iltakin päättyi bileisiin, jotka porukkamme kolme neljäsosaa vietti tällä kertaa sisätiloissa, koska ulkona alkoi olla melko viileää. Se oli sinänsä harmi, koska jälkikäteen kuulimme missanneemme mm. "loistavaa" karaokea ja huikeita arvontapalkintoja. Toisaalta saimmepahan tanssittua muutamat klassiset ysärihitit lämpimiksemme. Aiheutimme myös hämmennystä paikallisten illanviettäjien joukossa asuillamme.

Milla Magia, Helinä-keiju, vampyyri ja Oogie Boogie kohtasivat conissa.
Kuva: Kaisa Kortekallio

Sunnuntaina olin taas FINFARin tiedottajan töissä aamukymmenestä alkaen paneelissa "SF characters", jossa kollegani Essin lisäksi oli puhumassa Popcultissakin esiintynyt Game of Thrones -sarjasta adaptaatiotutkimusta tekevä Anna-Leena Harinen. Essi puhui aiheesta "The Monster Analogy: Defining Fictional Characters across Media" ja esitteli erittäin kiinnostavaa teoriaansa siitä, miten fiktiiviset hahmot ovat tavallaan Frankensteinin hirviöitä. Odotan innolla artikkelia tästä aiheesta!

Essi ja teorian ydinkohdat

Anna-Leena puolestaan puhui Tyrion ja Jaime Lannisterin henkilöhahmojen adaptaatioista eli miten hahmot on siirretty kirjoista tv-sarjaan. Tästäkin on toivottavasti luvassa artikkelia, sillä juuri nämä kaksi hahmoa ovat varsin herkullisia analyysin kohteita. Anna-Leena puhui myös siitä, miten kirjojen eri lukujen subjektiiviset kertojat voivat vaikuttaa esimerkiksi lukijan käsitykseen muiden hahmojen ulkonäöstä. Miten ruma Tyrion oikeasti on ja kenen mielestä?

Anna-Leena Harinen aloittelemassa esitelmäänsä

Paneelin päätti Emilia Uusitalon esitelmä aiheesta nimien merkitys fantasiakirjallisuudessa. Hän käsitteli aihetta gradunsa pohjalta ja oli keskittynyt suomalaisten teosten nimistöön mm. Anu Holopaisen teoksissa.

Minä ja Essi jatkoimme akateemisesta paneelista populaariin paneeliimme "Sequential Speculation", jossa esiinnyimme yhdessä sarjakuvataiteilija Ninni Aallon kanssa. (Ninnihän on siis tuttu tuosta Sähköjänis-sarjakuvablogista.) Paneelin puheenjohtajana toimi kirjailija-kriitikko Pete Sutton, jonka tarkoitus oli saada meitä keskustelemaan spekulatiivisesta fiktiosta sarjakuvissa ilman supersankareita, mutta kyllähän ne supersankaritkin sinne vilahtivat ja loppujen lopuksi päädyimme tässä kahden tunnin paneelissa keskustelemaan eniten siitä, miksi sarjakuva on niin loistava mediumi kertomaan kaikenlaisia tarinoita. Luulen onnistuneeni kuulostamaan ainakin semisti fiksulta, vaikka nyt meninkin tunnustamaan kukkahattutäti-hetkeni kirjastossa (eli mille osastolle Kick-Ass oikeastaan sopii) ja että kyllä minusta tuli ihan hyvä, vaikka meninkin pelaamaan Doomia huomattavan ala-ikäisenä. (Essin mukaan se selittää monia asioita.)

Paneelin parasta antia oli se, että sai tutustua ihanaan Ninni Aaltoon ja ostettua häneltä sen kaipaamani Sähköjänis-albumin. Omistuskirjoitus ja pieni piirros Schopenhauerista kruunasivat päivän. (Puhumattakaan siitä, että Ninni piirsi meidät sarjakuvahahmoiksi blogiinsa!)

Mitäs me fiksut sarjakuvaihmiset? Kuvaajana Taina

Conini oli yllättävistä (?) syistä varsin sarjakuvapainotteinen, niin myös sunnuntain osalta. Jatkoimme omasta paneelistamme suoraan Petri Hiltusen esitelmään elokuvien sarjisversioista. Petriä on aina mahtavaa kuunnella ja tälläkin kertaa kaiken hauskan seassa tuli myös painavaa asiaa ja lista niistä sarjakuvista, jotka toimivat oikeasti paremmin sarjakuvina kuin elokuvina. Esimerkiksi alkuperäisen Alien - 8. matkustajan sarjakuvaversiossa chestburster-kohtaus on huomattavan paljon dramaattisempi kuin elokuvassa. Hiltusella oli myös loistavia pointteja siitä, miten tietyt elokuvalliset kohtaukset eivät vain toimi sarjakuvissa, koska sarjakuvassa ei voida kuvata liikettä elokuvien tapaan. Ja miksi turhaan käyttää valtavaa määrää kertojanlaatikoita ja täyttää ruutuja teksteillä, kun saman voi ilmaista kuvin?

Nelipäiväinen, huikea Archipelacon alkoi olla ohi. Valtava määrä ihmisiä pakkautui vielä pieneen auditorioon kuuntelemaan klassista bimbopaneelia - tällä kertaa vain yhdellä bimbolla. Opin jälleen kerran sen, että internetistä voi löytää vaikka mitä, ja erityisesti fandom-ihmisillä on selvästi liikaa vapaa-aikaa työstää uskomattoman hilpeitä videopätkiä lempielokuvistaan ja tv-sarjoistaan. Ankronikka-video tipautti minut täysin.

Yhden bimbon kosto ja tekniset ongelmat

Coni päättyi päätösseremonioihin, kiitoksiin ja seisaaltaan annettuihin suosionosoituksiin. Archipelaconin tulevaisuus on hämärän peitossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Minä ainakin lähden taas usean päivän roadtripille vähillä yöunilla, että pääsen jakamaan tämän kokemuksen uudestaan, mikäli coni järjestetään myös tulevaisuudessa.

Päätösseremoniat. Taustalla Petri Hiltusen facepalm.

Olennaista on se, että George R. R. Martin palaa Suomeen, jos Helsinki saa tänne Worldconin vuonna 2017. Martin käski kaikkia äänestämään. Sen voi tehdä täällä: Helsinki 2017. Jos tämä hanke toteutuu, se on ehdottomasti isoin, hienoin ja pelottavin SFF-tapahtuma Suomessa ikinä, joten sinne on pakko päästä. (Ja todennäköisesti olenkin siellä sitten järjestämässä sitä akateemista ohjelmaa.)

Ja teen myös pyhän lupauksen: jos Worldcon tulee Helsinkiin 2017, minä teen sinne jo pitkään suunnittelemani cosplay-asun ja pukeuden jediritari Luminara Unduliksi.

Koska tämä merkintä on jo laittoman pitkä, laitan vain loppuun kuvaspämmiä turisteilustamme sunnuntai-iltana Bomarsundin linnoituksen raunioilla ja maanantaiaamuna Kastelholman linnassa. Talviturkki jäi Itämereen ja meinasimme myöhästyi tietöiden takia laivasta, mutta mitään ei unohtunut ja kaikki ruumiinosatkin olivat tallessa, kun saavuimme Manner-Suomeen.