Koska yritän palata suunnilleen viikoittaiseen päivitysrytmiin, on myös aika palata tutkijablogihaasteen pariin. Tällä kertaa aihe on helppo. Lähestulkoon joka ikisessä haastattelussa minulta on kysytty juuri tätä: miksi ihmeessä päätit tehdä väitöskirjan Aku Ankasta? Aihe oli niin suosittu, että kävin sen läpi myös lektiossani, joka keskittyi pohtimaan tutkijan ja fanin suhdetta.
Tie tutkijuuteen ei ollut kiveen kirjoitettu. En ollut päättänyt, että minusta tulee tutkija (saati sitten sarjakuvatutkija), kun aloitin Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2003. Olin edellisvuonna suorittanut avoimessa yliopistossa kirjallisuuden perusopinnot ja pääsin nyt jatkamaan yleisen kirjallisuuden opiskelua Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa. Minulla ei silloin oikeastaan ollut mitään hajua siitä, mitä halusin isona tehdä, saati siitä, mihin päätyisin maisteritutkinnon jälkeen. Haaveilin kirjailijan urasta (mistä haaveilen satunnaisesti edelleen) ja olin satavarma, ettei minusta koskaan tule ainakaan opettajaa.
Koska olin siis jo käynyt ensimmäisen vuoden kurssit, pyörin enemmän toisen vuoden opiskelijoiden luennoilla, missä tunsin itseni ulkopuoliseksi. Nämä puhuivat sujuvasti Jean-Paul Sartresta, Jacques
Derridasta ja Fjodor Dostojevskista. Minä mutisin, ettei se Rikos ja rangaistus nyt kovin kummoinen ollut ja eräs opiskelijapoika miltei suuttui. Minusta Harry Potterit olivat loistavia, ja nautin siksi paljon enemmän maropena tunnetun roolipeliporukkani seurasta kuin opiskelijatovereiden bileistä. Olin myös lähes
varma, että teen sen graduni sitten joskus Tähtien
Sodan naisfaneista.
 |
| © Disney |
Sitten fuksivuoteni keväällä 2004 järjestettiin fantasialuentosarja. Koska olin jo teinistä
asti ollut genren suurkuluttaja, olin jo menossa massaluennoksi muodostuneelle opintokokonaisuudelle ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa. Ja kuinka ollakaan, kurssin
aloitti sarjakuvataiteilija-kuvittaja Petri Hiltunen, joka puhui sarjakuvan fantasiasta
ja meni sivulauseessa toteamaan, että itse asiassa sekä Carl Barksin että Don
Rosan Aku Ankka -sarjakuvat ovat silkkaa fantasiaa. (Hiltusen luennosta on olemassa artikkeli teoksessa Totutun tuolla puolen, mutta siihen tämä sivulause ei ollut päässyt.)
Tämä oli se hetki. Se tutkijanurani kannalta merkittävin hetki, jolloin jokin naksahti kohdilleen, pääni ylle syttyi jättimäinen lamppu, huusin symbolisesti mielessäni heureka, ja mitä vielä. Kurssin
essee, jonka piti käsitellä fantasian teemoja eri medioissa luentopäiväkirjan pohjalta, levisi käsittelemään Don Rosan Aku Ankkaa ja niissä esiintyviä fantasiamaailmoja. Esseetä oli niin kiva kirjoittaa, että päätin seuraavana syksynä ehdottaa sitä proseminaarityöni (nyk. kandidaatintutkielma) aiheeksi. Ohjaajani oli asiasta aivan pähkinöinä ja käski jatkaa suoraan graduun.
Gradunteko muodostui ongelmalliseksi. Lyhyesti ja kauniisti sanottuna silloinen professorini ei ymmärtänyt sarjakuvia saati kokenut, että ne olisivat kirjallisuutta. En saanut tarvitsemaani ohjausta, joten pyysin proseminaarityöni ohjaajaa kakkosohjaajaksi. Syksyllä 2008 suoritin laitoksen työharjoittelua Oriveden Opistossa, jossa vietin arkipäivät opettajan ja avustajan töissä ja kirjoitin illat graduani (ja kirjoittamisen maisteriohjelman sivulaudatur-työn taiteellista osiota - ihan vain siksi, koska se oli kivaa). Tällöin tajusin, että eihän se opettaminen (eli luokan edessä seisominen) ollutkaan niin kamalaa, kun itse asiassa olin koko kouluaikani ala-asteelta lähtien joutunut selittämään opettajien ohjeita luokkatovereilleni ja neuvomaan heitä vaikeissa kohdissa.
 |
| © Disney (Rosan sarjakuvien fantasiaa: Milla Magian taikuus) |
Sain kuitenkin (sivuohjaajani ansiosta) graduni Ankkalinna - portti kahden ulottuvuuden välillä. Fantastisten maailmojen ilmeneminen Don Rosan Disney-sarjakuvissa (2009) valmiiksi ja vielä hyvin arvosanoin. Opiskelijatoverini, joka oli toiminut graduni opponenttina, totesi, että mikset tekisi samoin tein väitöskirjaa. No, siitä se ajatus sitten lähti. Aloitin tohtoriopintoni nykykulttuurin tutkimuksen oppiaineessa
keväällä 2010, kun olin ensin taistellut entisten kirjallisuuden professorien kanssa sarjakuvan merkityksestä. Minulle jäi tapaamisesta sellainen kuva, että menet nyt sinne muiden hörhöjen pariin, kun et oikeata kirjallisuutta halua tutkia. Ja tästä tapaamisesta on peräisin se lentävä lausahdus tutkimukseni merkityksestä: "Eihän ketään kiinnosta joku Don Rosa."
Nyt olen tutkijatohtori ja työni tarkoituksena on muun muassa teettää nuorilla omaelämäkerrallisia sarjakuvaharjoituksia luovissa työpajoissa. Löysin tieni äkillisen ilmestyksen kautta, mutta osin se on ollut myös sattumaa siinä mielessä, miten hyvin asiat ovat loksahtaneet kohdilleen, vaikka rahoitustakaan ei tippunut ennen kuin vuonna 2013.
Juuri siksi täytyy myös todeta, että eihän kukaan tällaista työtä tekisi ilman kutsumusta.
 |
| Selfie Donin kanssa keväällä 2014 juuri ennen Tuomas Holopaisen levyjulkkareita. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti