Piirrä
itsesi maailmaan! Sarjakuva luovana menetelmänä
Torstaisin 28.1.–17.3.2016 klo 18.30-20.00 (2 t), huom. ei
kontaktiopetusta viikolla 6!
Paikka: Veturitallit
Toivottu osallistujamäärä: 3-8 henkeä, suljettu,
luottamuksellinen ryhmä
Sarjakuva tarjoaa luovan välineen
käsitellä esimerkiksi omaelämäkerrallisia asioita kuvan ja tekstin yhteistyön avulla.
Se on kasvattanut suosiotaan erityisesti blogien kautta. Tällä kurssilla perehdytään
sarjakuvaan ilmaisumuotona ja käydään läpi teoriaa aina sarjakuvan kerronnasta
merkkikieleen erilaisten konkreettisten esimerkkien kautta. Lisäksi tutustutaan
myös sarjakuvabloggaamiseen. Kurssin päätavoitteena on tuottaa oma,
pituudeltaan vapaa sarjakuva itse valitusta aiheesta. Kurssi ei vaadi pohjatietoja
eikä tavoitteena ole tarjota opastusta piirustustekniikoihin: jokainen voi
työstää sarjakuvaansa haluamallaan tyylillä ja tavalla, sillä kaikki osaavat piirtää.
Sarjakuvan tekemisen ohessa
kurssilla herätellään luovuutta myös erilaisten lyhyiden piirustus- ja
kirjoitusharjoitusten myötä ja hyödynnetään sarjakuvablogit.com-sivustolle
luotua kurssiblogia. Kurssiin kuuluu myös pari laajempaa kotitehtävää, joista
toinen tehdään opetuksesta vapaalla viikolla.
Kurssille ei ole osallistumismaksua.
Ilmoittautumiset kurssin ohjaajalle, FT Katja Kontturi, puh. 040 8053546, katja.j.kontturi(at)jyu.fi.
Kurssi kuuluu osaksi Euroopan
Sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaa Näkymättömät
– nuorten digitarinat -hanketta, joka tukee nuorten osallisuutta ja tarjoaa
areenan oman tarinan esittämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti