En yleensä puutu politiikkaan, koska se ei ole alaani. Nyt on pakko.
Monet teistä varmaan jo tietävät, että Jyväskylän yliopiston hallitus on tehnyt esityksen, jonka mukaan kirjallisuuden oppiaineen koulutusvastuu lakkautettaisiin. Tämä muotoilu pitää sisällään faktan, että kirjallisuuden pääainestatus poistettaisiin eikä oppiaineeseen otettaisi enää uusia opiskelijoita vuonna 2017. Näin Jyväskylän yliopisto olisi ainut yliopisto Suomessa, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi voisi valmistua ainoastaan suomen kielen oppiaineesta.
Asiaa perustellaan säästöillä ja yliopiston strategisella kehittämisellä. Käytännössä kyse on kuitenkin Jyväskylän yliopiston ja Oulun yliopistojen rehtoreiden keskinäisestä, suljettujen ovien takana käydystä sopimuksesta: jos Oulun yliopiston lakkauttaa musiikkikasvatuksen, Jyväskylä luopuisi kirjallisuudesta.
Tieto esityksestä ja sihen liittyvästä infotilaisuudesta lähetettiin tiistai-iltana, juuri sopivasti vähän ennen virka-ajan päättymistä. Infotilaisuus oli päätetty pitää heti torstaina, joten kirjallisuuden oppiaineen henkilökunnalle, opiskelijoille ja koko Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen väelle jäi todella vähän aikaa reagoida. Käytännössä yliopiston hallitus oli jo tehnyt asiasta päätöksen, joka vahvistettaisiin ensi viikon kokouksessa. Hallituksesta ainoastaan humanistisia tieteitä edustava Auli Poutanen oli äänestänyt vastaan.
En leiriohjaajan töiden takia päässyt infotilaisuuteen, mutta siellä olleet jakoivat seuraavaa tietoa: koko esitys oli valmisteltu puutteellisesti ja ilman selkeitä perusteluja. Siihen liittyviä taloudellisia seurauksia ei ollut analysoitu valtakunnallisella tasolla, vaan päätös oli tehty liian nopeasti - kuin näytettäisiin ministeriölle, että kyllä me täällä osataan tehdä näitä rakenteellisia muutoksia. Oppiaineen pääainestatuksen lakkauttamisesta syntyvien säästöjen suhdetta koko laitoksen tulevaan talouteen (eli mistä laitos saa rahansa, jos niin moni kirjallisuudesta valmistuva maisteri katoaa) ei pystytty määrittelemään. Kaiken kaikkiaan näillä lyhytnäköisillä perusteilla, jotka oli valmisteltu niin salassa, että jopa kirjallisuuden professorimmekin kuulivat niistä tuolloin tiistaina, ei voida millään päättää koko laitoksemme isoimman ja tuloksellisimman oppiaineen kohtalosta.
Monet tahot ovat jo ilmaisseet tukensa asiamme puolesta. Entinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki otti suoraan yhteyttä rehtori Matti Manniseen. Sofi Oksanen kirjoitti puolustuspuheen Facebook-sivuilleen. Atena-kustannus, Tieteentekijöiden liitto, Kielten laitoksemme (jonka muka pitäisi hyötyä tästä päätöksestä), Keski-Suomen Kirjailijat ja useat muut ovat vedonneet kirjallisuuden oppiaineen säilyttämisen puolesta. Tampereen kirjallisuustieteen opiskelijat, TAKU ja oma tutkijayhdistyksemme ovat ottaneet kantaa asiaan. Ainejärjestömme Corpus vietti pitkän torstai-illan puuhaten adressia kirjallisuuden puolesta. Heidän mielipiteensä löytyy myös Keskisuomalaisen sivuilta.
En aio luetella niitä lukuisia syitä, miksi tämä päätös on älytön, lyhytnäköinen ja kustannustehoton. Nämä seikat on perusteltu jo loistavasti kaikissa puheenvuoroissa ja kahdessa ahdressissa, jotka kiertävät kantaamme tukemassa. (Linkit adresseihin löytyvät alta.)
Mutta aion kertoa, miksi tämä asia on minulle henkilökohtaisesti tärkeä.
Aloitin kirjallisuuden opinnot Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2003. Olin jo tuolloin suorittanut kirjallisuuden perusopinnot avoimessa yliopistossa viettäessäni "välivuotta" Joutsenon opistossa kirjallisuus- ja kirjoittajalinjalla. Olin aina ollut kirjoittamiseen suuntautunut ja kuluttanut pienen ikäni kirjojen parissa siitä lähtien, kun viisivuotiaana opin lukemaan. Tietämättäni olen aina noudattanut Stephen Kingin kanssa samaa metodia: jos sinulla on kirja, et koskaan ole yksin. (Kirjoitan tätä merkintää bussissa matkalla Helsinkiin. Minulla on nytkin kirja mukani.)
Halusin Jyväskylän yliopistoon nimenomaan siksi, että se oli Suomen ainut yliopisto, jossa pystyi opiskelemaan kirjallisuuden ohessa kirjoittamista. Silloisen yleisen kirjallisuuden maisteritutkinnon lisäksi suoritin myös kirjoittamisen maisteriohjelman. Tein siis käytännössä kaksi gradua; lisäksi olin työharjoittelussa Oriveden Opistossa.
Minusta ei koskaan pitänyt tulla opettajaa. Halusin opiskella kirjallisuutta, koska se oli intohimoni. Haaveilen myös edelleen kirjailijan ammatista. Oriveden Opisto kuitenkin muutti suunnitelmiani, kun tajusin, että kykenisin opettamaan. Ja olihan se oikeastaan aika kivaakin.
Äidinkielen opettajaa minusta ei kuitenkaan koskaan tullut. Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden oppiaine mahdollisti minulle jo perustutkintovaiheessa erikoistumisen sarjakuviin, vaikka silloiset professorit sitä eivät oikein ymmärtäneetkään. Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen kiinnitys nykypäivän ilmiöihin, kuten pelitutkimukseen, nykykirjallisuuteen ja sarjakuviin, nousi merkitykselliseksi erityisesti väitöskirjavaiheessa, vaikka olinkin ehtinyt vaihtaa pääaineeni nykykulttuurin tutkimukseen.
Minusta tuli sarjakuvatutkija ja sanataiteen opettaja, minkä puolestaan mahdollisti kirjoittamisen opintoni, harrastuneisuuteni ja intohimoni kirjallisuutta ja sanoja kohtaan. Ja juuri täällä Jyväskylässä, joka on Suomen ainut kaupunki, jossa sanataidetta ja kirjoittamista voi opiskella esikoulusta tohtoriksi saakka.
Vaikka pääaineeni ei olekaan enää kirjallisuus, kirjallisuudentutkimus ja siihen liittyvät teoriat ovat osa elämääni. Tieteenalaltaan nuori sarjakuvatutkimus ammentaa voimakkaasti metodeja ja teorioita nimenomaan kirjallisuudesta. Yliopistolla opettamani sarjakuvan historia, teoria, analyysi ja tulkinta -kurssi kuuluu kirjallisuuden aineopintoihin. Erityisesti tulevat äidinkielen opettajat ovat kokeneet kurssin tärkeäksi osaksi opintojaan.
Kaikista kirjallisuuden opiskelijoista ei tule niitä äikänopeja. Meistä tulee kulttuurin asiantuntijoita, tutkijoita, kirjailijoita, kustannustoimittajia, kirjaston työntekijöitä ja vaikka sanataiteen opettajia. Kirjallisuus on humanismin perusta. Se heijastelee yhteiskunnallisia tilanteita ja arvomaailmoja. Se on osa henkistä hyvinvointia. Se tukee empatian kyvyn kehittymistä. Sen opiskelu antaa valmiudet kriittiseen lukemiseen ja tekstin sisällä olevien diskurssien tunnistamiseen.
Ja te, yliopiston päättäjät, aiotte viedä sen meiltä pois? Minne luulette tulevien asiantuntijoiden suuntautuvan, kun Jyväskylässä ei enää voikaan valita kirjallisuutta pääaineeksi? Koko Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos kärsii ja kuihtuu pois tämän päätöksen seurauksena ja koko humanismi saa järkyttävän kolauksen.
Taiteen ja kulttuurin tutkimus on ihmisyyden ja henkisen pääomamme tutkimusta. Keitä me olemme ilman niitä?
Olen ollut koko viikon äärettömän vihainen. Ja nyt nousen barrikadeille entisen pääaineeni puolesta. Vaikka kirjaimellisesti.
*****
Voit tukea meitä allekirjoittamalla alla olevat adressit viimeistään sunnuntaina 12.6. klo 23.59 mennessä. Maanantaina asia menee jatkokäsittelyyn.
Allekirjoita virallinen adressimme osoitteessa:
Tukiadressi löytyy osoitteesta:
Lisäksi voit osallistua mielenilmaustilaisuuteen sunnuntaina 12.6. klo 14 taidegalleria Ti-Lassa (Kauppakatu 19, Jyväskylä).
"Tilaisuuden alussa kuullaan ainejärjestö Corpuksen edustajan selvitys viime päivien tapahtumista. Tämän jälkeen tarjoutuu mahdollisuus esittää kysymyksiä sekä keskustella yhteisesti yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen henkilökunnan edustajien kanssa.
Tilaisuuden päätteeksi toteutetaan mielenilmaus lukemalla kirjoja taidegallerian ikkunan edessä – nappaa siis kirja mukaan!"
"Tilaisuuden alussa kuullaan ainejärjestö Corpuksen edustajan selvitys viime päivien tapahtumista. Tämän jälkeen tarjoutuu mahdollisuus esittää kysymyksiä sekä keskustella yhteisesti yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen henkilökunnan edustajien kanssa.
Tilaisuuden päätteeksi toteutetaan mielenilmaus lukemalla kirjoja taidegallerian ikkunan edessä – nappaa siis kirja mukaan!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti