2 nyyppää Animeconissa

Animecon - ohjelma, ranneke ja paikkaliput.

Animecon saapui tänä kesänä Jyväskylään Kuopion sijaan. Loistava syy lähteä sivistämään itseään mangan (ja animen) osalta. (Melkein voisi määritellä viikonlopun työkeikaksi, jollei oteta huomioon lomaa ja sitä, etten tehnyt conissa mitään oikeita työhommia.) Satuin mainitsemaan asiasta siskolleni, joka innostui myös. Läpästä lähtenyt juttu muuttui molemmille usean tunnin pukuprojektiksi. Olin suunnitellut omaa cosplay-asuani jo Finnconiin, mutta aikatauluongelmien (mm. puuttuvien maihareiden) takia siirsin cossini suosiolla Animeconiin. Lisäpaineita aiheutti siskoni into oman pukunsa suhteen - hän kun on koulutukseltaan vaatepuolen muotoilija ja minä vain säädän jotain pientä...

(Kummankaan puku ei liittynyt mangaan, animeen tai peleihin, mutta conin teemana oli vaihtoehtoinen todellisuus, joten siinä mielessä mentiin melkein sen mukaisesti. Kuvia alla. Oma cosplay-postaus projektin etenemisestä ja kustannuksista seurannee myöhemmin. Kenties.)

Vietimme siis lauantain ja sunnuntain 9.-10.7. Paviljongin toisessa todellisuudessa ihastellen upeita asuja ja tyylikkäitä cosseja. Siskoni oli ensimmäistä kertaa conissa ja minä ensimmäistä kertaa Animeconissa, joka oli pelkkä Animecon - edellinen anime- ja mangaharrastajien tapahtuma, jossa pyörähdin oli viimeinen yhdistetty Finncon / Animecon 2011. Oli siis loistava aika katsastaa tapahtuma uudelleen. Vaikka olen Finnconin vakiovieras ja viihdyn Ropeconissakin suht säännöllisesti, manga- ja animetapahtumat tuntuvat eroavan edellä mainituista usealla saralla.

Ensinnäkin ikäjakauma: tunsin Animeconissa itseni vanhaksi, vaikka väkeä olikin kaiken ikäistä. Valtaosa oli kuitenkin alle parikymppisiä, joten verrattuna esim. Finnconiin paljon nuorempaa sakkia. Kaikista mukavinta oli seurata esiteinien vanhempia, jotka selvästi tutustuivat jälkikasvunsa harrastukseen. Onhan se ihan hyvä tietää, mitä se nuoriso nykyisin lukee ja katsoo.

Toisekseen pukuilu: se cossien määrä pani pään pyörälle! Finncon tietenkin mainostaa itseään kirjallisuustapahtumana, mutta sielläkin näkee erilaisia pukuja - erityisesti launtaina, joka on naamiaispäivä. Ropeconissa voi törmätä sekä kuunatseihin että sormusaaveisiin, mutta Animecon - se on jo oikeasti cosplay-tapahtuma. "Tavallisissa" arkiasuissa kulkevat vieraat tuntuivat välillä olevan vähemmistönä, mikä oli erittäin virkistävää vaihtelua.

Pientä jonotusta rannekkeenvaihtopisteeseen. Onneksi
jono liikkui.

Kolmannekseen: jonotus. Olen jonottanut jokusen kerran Ropeconiin sisäänpääsyä ennen kuin keksin, että voisin osallistua ohjelman järjestämiseen. Mutta siitä huolimatta Animeconin jonot olivat hillittömiä. Tästä huolimatta jonot liikkuivat (silloin kuin ne liikkuivat). Meidän ei tarvinnut jonottaa rannekkeitamme kovin kauaa.

Neljännekseen: ratkaisu jonotukseen eli paikkaliput. Ettei kaikkien tarvitsisi seistä suosittujen ohjelmanumeroiden pitkissä jonoissa, jotka parhaimmillaan ulottuivat Paviljongin auditorion portaita ylös kolmanteen kerrokseen ja sieltä taas mutkan kautta portaita alas ensimmäiseen kerrokseen, Animeconissa on paikkalippusysteemi. Voit siis piipahtaa saman päivän aamuna hakemaan lipputiskiltä paikkalippusi siihen suosittuun esitykseen, joka oli ohjelmalehtisessä merkitty paikkalipun kuvalla. Näihin kuuluivat cosplay-kisat, kunniavieras Animenzin pianokonsertti sekä Pokémon-musikaali Valitsen sinut! Homma toimi. Näin kenenkään ei tarvinnut seistä jonossa, koska oma paikka oli juuri siellä lippuun merkityllä paikalla odottamassa.

Kahden päivän lippu maksoi 20 € ja ne myytiin loppuun ennen tapahtuman alkua. Ohjelmassa oli kunniavieraita, cosplay-kilpailuja, esitelmiä, pelejä, managakirjasto, erilaisia työpajoja, konsertti, Pokemon-musikaali ja paljon muuta. Aloitimme siskon kanssa hakemalla liput musikaaliin ja jonottamalla yläkerran kuvauspalveluun, jossa etuajo-oikeus oli tietenkin cosplay-kisaajilla. Vaikka omaa vuoroa pitikin tämän takia jonottaa hieman normaalia kauemmin, näimme kuitenkin lähietäisyydeltä hienoja pukuprojekteja. Omat kuvamme halusimme ottaa mahdollisimman nopsaan, sillä cossini alkoi hajoilla jo bussimatkalla. Kontaktiliima ei jaksanut kannatella moottorinlämmitysputkeen kiinnitettyä pesukoneen poistoletkua... (Saimme jo ideoita paketin parantamiseen - ehkä asuni on vielä pelastettavissa.)

KK (FreakAngels-sarjakuva)
Lämmittelin virallista kuvaajaa odotellessa.
Sari räpsäisi ihan hyvän otoksen.

Howleen (Monster High) Kuva: Santtu Pajukangas

Ensimmäinen oikea ohjelma, johon osallistuimme, oli Aaron MacRöndelin esitelmä "Alfred J. Kwak: Satiirista elämää Vesimaassa". Olin arponut pitkään sen ja yksilöcosplay-kisan välillä ja päätynyt esitelmään ihan vain siksi, että esitelmän tarkoitus oli syventyä muun muassa sarjan historia- ja kulttuuriviittauksiin. Ajattelin sen tuovan jotain uutta lapsuuden lempisarjaani ja tarjoavan jotain näkemystä tutkimukseni tueksi.

Olisi pitänyt mennä cosplaykisaan.

En tiedä, haluanko ruotia aivan kaikkia niitä seikkoja, joita esitelmässä oli pielessä (omalla vajaan seitsemän vuoden coniesitelmänpitäjäkokemuksellani), mutta en ollut ainoa, joka kiemurteli penkillään epämukavuudesta. Ainakin se kannattaisi muistaa, että jos haluaa puhua aiheesta, josta valtaosalla yleisöstä on jonkilainen muisto ja kokemus, pitäisi siihen syventyä paljon tarkemmin kuin ottaa pelkkä pintaraapaisu ja luettelo esimerkeistä, joilla sarja viittaa Hitleriin tai apartheidiin - eiköhän ne ole tavan katsojallekin aika selviä. Kannattaisi myös puhua esitelmä kotona läpi, että se olisi edes jotain annetun ajan suuntaan. 45 minuutin esitelmä oli nyt esitelty kahdessakymmenessä minuutissa ja sitten ihmeteltiin, olisiko jollain jotain kysymyksiä tai kommentteja. Esitelmän rakenteeseen voisi myös kiinnittää huomiota, että se olisi jokseenkin looginen. Hahmoesittelyt ovat aina ookoo. Ja jos haluaa käyttää sellaisia harvinaisia termejä kuten metafiktio, ne kannattaa heti alkuun selittää yleisölle. Oli pakko avata suuni täydentääkseni termin merkitystä.

Korppi on oikeus! Visuaalisen tason historiallisia viittauksia Alfred-luennolla.

Ja kun esitelmäpaikkana on sellainen tilaisuus kuin Animecon, kannattaa tarkkaan miettiä, aikooko heittää sitä omasta mielestä niin hauskaa homo-läppää siihen Michael Ducksonin yhteyteen... Siihen jo yleisökin reagoi negatiivisesti.

Ehkä voisin jonnekin coniin pykäistä esitelmän siitä, mitä esitelmänpidossa kannattaa ottaa huomioon...

Purimme esitelmäangstiamme ravintola Fanerin wokkilounaalla, jonka hintaan kuului kivasti myös kahvi/tee ja minidonitsi, mistä ei mainittu erikseen ohjelmalehtisessä. Positiivinen yllätys! Lounaan jälkeen katsastimme lisää myyntipöytiä ja sitten oli odotetun Pokémon-musikaalin aika. Valitsen sinut! oli yksi odotetuimpia ohjelmia, minkä jouduimme valitettavasti sitten jättämään kesken ja poistumaan väliajalla. Värillinen piilari oli kaihertanut vasenta silmääni koko aamupäivän ja iltapäivällä kaiherrus muuttui sellaiseksi, etten saanut enää pidettyä silmääkään kunnolla auki. Musikaalista ja conista nauttiminen tyssäsi lauantain osalta siihen. Silmä oli ärtynyt ja turvoksissa pitkään - syynä todennäköisesti piilarin alla ollut roska, koska oikea silmä ei ollut piilarista millänsäkään.

Pokémon-musikaalin herkkiä hetkiä: Red ja Pikachu.

Tanssi ja laulu toimivat varsin ansiokkaasti. Kuva: Sari Kontturi

Harmi hellitti onneksi sillä, että musikaali tullaan myöhemmin näyttämään myös projektin YouTube-kanavalla. (Sekä sillä, että huomasin sen olevan myös Ropeconin ohjelmassa!) Musikaalista voisin kehua toimivaa koreografiaa ja hienoa projektorin käyttöä juonen kuljetuksessa. Lisäksi oli ihanaa huomata, että lempi-Pokémonillani Bulbasaurilla oli aivan loistava meininki ja asenne! Ehkä Bulbiskin pääsee väliajan jälkeen tositoimiin.

Sunnuntaina silmäni oli jo hieman rauhoittunut, mutta jätimme cossit suosiolla kotiin - myös siksi, että heitin siskoni kesken ohjelman bussiasemalle. Aloitimme päivän coniohjelman Muumi-esitelmällä "Tanoshii Mumin ikka: Bogen Nikki eli miksi tässä Muumissa kaikki on rikki?", joka nimihirviöstä huolimatta oli varsin kiinnostava ja rakenteeltaan onnistunut verrattuna edellispäivän Alfrediin. Esitelmä esitteli niitä 25:ttä Muumi-jaksoa, joita Suomen televisiossa harvemmin esitetään: juuri niitä, joiden piirrosjälki on "heikompi" ja Muumit seikkailevat aikakoneen avulla ties sun missä epämuumimaisessa paikassa.

Hattivatit valtasivat Bogen Nikki -Muumitunnarin.

Esitelmän pitäjät olivat huomioineet, että näissä 25:ssä jaksossa, jotka esimerkiksi Japanissa muodostavat ihan oman erillisen sarjansa, myös hahmojen persoonallisuudet ovat muuttuneet. Pikku Myy valehtelee, Muumipeikko on nössö mammanpoika, Muumipapasta on sukeutunut Niiskun veroinen rakentelija ja Nuuskamuikkunen... voi Muikkusta.

Näin lempihahmon persoonallisuus voidaan pilata.

Aina niin filosofisesta ja fiksusta Muikkusesta on sukeutunut jokseenkin typeränoloinen hahmo. (Tekijöiden kehittämät nimimukaelmat aiheuttivat suurta hupia.) Nyt kun olen lukenut Toven ja Lars Janssonin alkuperäiset Muumi-sarjakuvat, voisi nämäkin jaksot katsoa läpi, sillä niissä saattaa olla suoria viittauksia sarjakuviin - vaikka ne eivät animaation faneista oikeilta Muumeilta tuntuisikaan.

Muumeista hyppäsimme suoraan huikeaan jonoon, joka johti Auditoriossa esitettävään AMV-kisaan. Päätimme katsoa, mistä oli kyse ja idea selvisi melko nopeasti: AMV oli lyhennys Anime Music Videosta. Valittuun taustamusiikkiin oli leikattu ja editoitu pätkiä erilaisista animesarjoista - yleensä yhdestä, jotta tyyli säilyi samana. Idea oli ihan hauska (tosin tekijänoikeuslainsäädäntö vähän vaivasi mieltä), mutta kun niitä videoita oli jotain 24 kappaletta, niin vähemmästäkin alkoi silmissä vilistä ja aivoissa surista. Istuimme vielä keskellä riviä, niin ei siitä noin vain hipsaistu poiskaan. Minä ainakin päädyin lepuuttamaan silmiäni useampaan otteeseen. Konseptin toimivuutta voisi hieman miettiä, vaikka tuokin pläjäys oli jaettu kahtia. Ei siinä mitään jäänyt oikein mieleen, sen verran puuduttavaa on katsoa monta videota putkeen.

Lounaan ja vihoviimeisten shoppailujen jälkeen saatoin siskon bussiasemalle suuntaamaan kohti pääkaupunkiseutua. Itse pyörähdin vielä takaisin coniin katsomaan ryhmä- ja paricosplaytä sekä CMV-kisan (joka siis tarkoitti Cosplay Music Videota - sama konsepti kuin AMV:ssä, mutta oma cosplay-video). Jono oli melkoinen ja aikataulu karkasi, kun konsertti venyi ja venyi - lopulta saliin päästiin 45 minuuttia myöhässä. Vaikka minulla oli paikkalippu, päädyin silti jonottamaan, mikä ei ollut huono päätös: juteltiin mukavia järjestyksenvalvojan kanssa ja kun siinä sitten jotkut luovuttivat ja jättivät lippunsa tälle samaisella järkkärille, sain vaihdettua oman lippuni huomattavan paljon parempaan paikkaan. Jei! Sieltä sai jo ihan kuviakin otettua.
 

Porukka valuu katsomoon katsomaan cosplaykisaa.

Kisan parasta antia olivat juontajat: arvostin heidän heittäytymistään ja läppäänsä.

Pari- ja ryhmäcossikisaajat

Ylpeänä voin tunnustaa, että tunnistin peräti kaksi hahmoa! (Ja hekin olivat Disney-prinsessoja, joten ehkä sitä ei lasketa.) Olen siis selvästikin animen ja mangan saralta sivistymätön moukka. Parhaan puvun palkinnon saivat pokémon-kouluttaja ja hänen pokémoninsa, jonka asuun oli nähty todella paljon vaivaa. Arvostin. Olin myös samaa mieltä parhaasta CMV:stä, joka oli tehty teemallisesti yhteensopivaksi Poets of the Fallin Carnival of Rust -biisiin. Editoija osasi hommansa ja lopun kynttiläkohtaus oli yksinkertaisesti todella tyylikäs. Videon tekijöinä olivat Sieniluolan lapset ja se löytyy täältä YouTubesta.

Vaikka ensimmäinen oikea Animeconini menikin silmää potiessa, olin kuitenkin todella tyytyväinen, että pääsin osallistumaan. Sisko innostui pukuilusta ja ilmapiiristä, ja haluaa osallistua vastaaviin tapahtumiin jatkossakin. Pelottelin häntä seuraavana päivänä seuraavasta "post-con-depressiosta", joka syntyy varsinkin silloin, kun pitää palata tylsään arkeen ja työelämään coniviikonlopun jälkeen. (Jotkut nimittävät sitä myös conikrapulaksi.)

Postauksen loppuun sitten hieman cosplay-kuvia ja ostosten saldo.

Judy Hopps & Nick Wilde (Zootropolis)

Padme Amidala (StarWars: Attack of the Clones)

Supernatural-posse

Umbrella-yhtiöstä päivää.

Kiki (Kikin lähettipalvelu)

Astrid (How to Train Your Dragon 2)

Jack Sparrow. Sorry. CAPTAIN Jack Sparrow.

Tästäkin conista kertyi kamaa.

Tavoitteena oli ostaa vähän lisää mangaa, mikä onnistuikin Tammen pisteeltä, josta sain Arojen morsianten osat 4-6 kympillä. Haaveilin myös hieman Tuulen laakson Nausicaästa, mutta jätin sen seuraavaan kertaan. Studio Ghiblin postikortit menevät jemmaan, niitä en lähettele kellekään (paitsi yhden, jota ei ole kuvassa - se menee ystävälle lahjaksi). T-paita on tietenkin Death Notesta, joten nyt on jotain päällepantavaa manga-luennollekin. Lonkerokorvikset kuuluvat jokaisen Cthulhu-fanin korurasiaan ja pieni koriste-esine oli arvonnan tulos, kun testasin noppatuuriani ja yritin voittaa kahden euron panoksella katanan...

Katja ja Sari kiittävät ja kumartavat. Seuraavaksi onkin vuorossa kesän viimeinen coni omalta osaltani eli tietenkin Ropecon.