11.7.2016

Vaihtelu virkistää - kuten myös uusin Sarjainfo

Olen ansaitulla kesälomalla, mutta en ole ihan vielä oppinut tavoille, joten teen kaikkea muuta tässä sivussa - siksi päivitystauko. Nyt kuitenkin palaan ruotuun, sillä päivitystä odottavat coniraportit sekä Finnconista että viime viikonlopun Animeconista. Tämän päivityksen tavoitteeni onkin lähinnä herättää lomauniset lukijat parilla kiinnostavalla pointilla ennen laajoja reportaaseja.

Ensinnäkin, kenties huomasitte, uusin blogin ulkoasun. Halusin muokata fontteja ja säätää tekstiosioiden leveyttä, jotta valokuvat mahtuisivat paremmin blogipohjalle rinnakkain. Ja päätin samalla uusia myös koko ulkoasun aina taustakuvaa myöten. Ja todettakoon, että siinä oli kyllä tekemistä, että millainen kuva, mistä suunnasta otettuna, miten värit osuvat kohdilleen ja niin edespäin. (Enkä edes omista Photoshopia saati kunnon järkkäriä.) Päädyin nyt Rosan suunnittelemiin Roopen rahasäiliön piirustuksiin (löytyvät Don Rosan Koottujen kahdeksannesta osasta sivuilta 156-157, lisäsin faktalaatikon tuonne blogipohjan alaosaan. 

En tiedä yhtään, miltä blogin ulkoasu näyttää esim. näkövammaisen silmiin, joten jos koet muutokset häiritseviksi ja epäselviksi, kerro ihmeessä kommenttilaatikkoon. Koetan säätää niitä hieman lisää. Tai valitsen jonkin Bloggerin tarjoaman valmiin taustakuvan laiskuudessani.

Mutta minulla on myös uutisia: uusin Sarjainfo (2 / 2016) kolahti postilaatikkoon tänään! Sen lisäksi, että siinä on juttua mm. kevään Tampere Kuplii -tapahtumasta, Hanneriina Moisseisen Kangas-sarjakuvaromaanin arvio sekä Kivi Larmolan haastis, siitä löytyy Ville Hännisen tekemä yhteishaastattelu minusta ja Ankkalinnan Pamaus -lehden päätoimittajasta, Timo Ronkaisesta. Kyseessä on ns. "kaksintaistelu-palsta", johon lehden vieraileva taiteilija piirtää kuvat muun muassa haastateltavista. Meidän kuvamme on taiteillut Max Sarin ja jälki on kyllä kaunista, täytyy todeta! Arvostan erityisesti Akun ja Roopen hattuja.

Skannasin haastiksen kokonaisuudessaan tähän, mutta suosittelen siitä huolimatta tukemaan Suomen Sarjakuvaseuran toimintaa liittymällä jäseneksi. Jäsenmaksuun kuuluu mukavia alennuksia sekä tietenkin oma Sarjainfo kotiin kannettuna.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti