Tajusinpa tässä viikonloppuna, että olin autuaasti unohtanut kirjoittaa viime kuun lopussa olleesta populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman (PPCS) metodiseminaarista. (Onpahan sanahirviö. Jatkossa siis pelkkä PPCS.)
Suuntima oli siis jälleen Turku, jonne me onnelliset tohtoriohjelmaan päässeet kokoonnuimme 28.-29.9. puhumaan niistä hirvittävän kamalista peikoista eli metodeista.
Mainittakoon tässä välissä, että minähän siis olen aina inhonnut metodeja ja niistä puhumista osittain siitä syystä, että minulla ei ole ollut selvää mielikuvaa siitä, että a) mitä ne siis käytännössä ovat, ja b) onko minulla nyt niitä. Joten voitte uskoa, että tämä tyyppi veti sitten paniikkitekstin, jossa vertasi metodia sillan alla kyykkivään peikkoon, joka tarttuu ahdistunutta tutkijaa nilkasta.
Aamujuna Turkuun meni torkkuessa, joten piti heti kaupunkiin saavuttua (ja törmättyäni kollegaani Tuomakseen) saada aamuteet, jotka nappasimme Turun erittäin tyylikkään kirjaston kahvilasta.
Tapaaminen oli sovittu varttia vaille kymmeneksi tuomiokirkon rappusille, jonne kokoontuikin sekalainen seurakunta populaarikulttuurin tutkijoiden näköistä porukkaa.
Päivän ohjelmistoon kuului Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen, Kansallisen Audiovisuaalisen Arkoston ja Sibelius Museon esittelyt. Luksuslounas tarjoiltiin Hus Lindmanissa ja iltapäivä menikin sitten yliopistolla ensimmäisten seminaariesitelmien merkeissä.
Täytyy sanoa, että se oli sen verran loistava sessio kaikin puolin, että elämä selvisi, ongelmat ratkesivat ja peikko olikin aika jees tyyppi. Muistiinpanoissani on hieno korostettu ruutu otsikolla "Making your own method". Eli vihjeeksi niille kaltaisilleni, jotka kirjallisuudentutkimuksen parissa painivat näiden kamalien metodien kanssa: Kun kuvailee, mitä tekee ja kertoo, mitkä teoriat ovat vaikuttaneet ja miten se suhteutuu muihin tutkimuksiin, siitä tulee metodi. Ja sen on tietenkin oltava toistettavissa.
Tämä oivallus avasi taivahan portit ja mannaa satoi ylleni.
Minulla on metodi!
Seuraavana päivänä tuskaisen paperin esittäminen jo vähän nauratti, sillä tottahan ihmeessä lähiluku on metodi, aivan kuten sarjakuva-analyysikin. Oma professorinikin kommentoi, että tämä tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten teoria ja metodit kietoutuvat niin tiiviisti yhteen, että niitä on hankala erottaa toisistaan.
Metodiseminaari oli myös seuransa puolesta antoisa, kun pääsi taas moikkaamaan niitä hienoja ihmisiä, jotka oli keväällä tavannut, ja joista osa oli viettänyt ne lokoisat päivät Seilillä PCA-tapaamisessa. Seminaarin epävirallisen ohjelman aikana tulikin vaihdettua kuulumisia oikein olan takaa kaikista hienoista tutkimusaiheista ja oli mahtavaa myös kuulla, miten ihmiset olivat edistyneet tutkimuksissaan. Kyllä sitä naamakirjaan pompsahtikin liuta uusia kavereita, joiden kanssa vaihdella muitakin kuin tutkimuskuulumisia.
Se, mikä jäi mietintämyssyn alle, oli mahdollinen työharjoittelu. PPCS tarjoaa tohtorikoulutettavilleen mahdollisuuden lyhyehköön työharjoitteluun valituissa paikoissa. Se kiinnostaisi valtavasti, mutta mikäli siihen ei saa rahoitusta tai tukea matkoihin ja majoituksiin, "computer says no".
Työharjoittelu ulkomaillakin olisi mahdollinen. Haaveilen edelleen, että saisin opiskeltua vähän italiaa ja pääsisin tutkimusmatkalle Italiaan etsimään käsiini mahdollista Ankka-tutkimusta. Ainakin Rosan epävirallisen elämäkerran kirjoittanut Alberto Becattini on kuulemma "Disney-professorina" jossain päin Italiaa.
Yksi ruksi lisää haavelistaan.
Seuraava PPCS-tapaaminen on näillä näkymin vasta toukokuun alussa, mikä vähän harmittaa, kun olisi kiva tavata kollegoita useamminkin. Mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa. Tässäkin tapauksessa erityisesti, sillä tapaaminen poiki projektin yhdessä kollegani Ljiljanan kanssa. Lentoliput Pariisiin on ostettu ja majoitus Angoulêmesta varattu kuuluisien sarjakuvafestivaalien ajaksi. Aku Ankka -näyttely, täältä tullaan!
21.10.2012
Call for papers: NNCORE 2013. International Conference in Comics Studies
NNCORE 2013. International Conference in Comics Studies
University of Helsinki, Finland, May 23-25, 2013
Organized by the Nordic Network for Comics Research in cooperation with University of Helsinki
and The Finnish Comics Society.
The NNCORE conference provides a major international forum for presenting and sharing recent research in comics studies. The NNCORE advisory board members Jan Baetens (University of Leuven, Belgium), Bernd Dolle-Weinkauff (Goethe-University, Frankfurt, Germany), Thierry Groensteen (independent scholar, France), Ann Miller (University of Leicester, UK) and Roger Sabin (University of the Arts, London, UK) will speak and/or comment on papers at the event.We invite proposals for presentations in comics studies in any discipline in the human and social sciences. Preference will be given, but not limited, to papers that relate to the NNCORE research themes:
- Telling stories, challenging convention
- Comics in between: intertextuality and inspiration
- Contesting and creating identities and communities
- The power of comics: propaganda and censorship
- Manga and the globalization of comics
- Learning from and through comics: comics as a didactic tool
NNCORE is a Nordic comics research network funded by the Danish Research Council (De Frie Forskningsråd) for a two year period ending summer 2013. For more information about NNCORE activities please see the website (www.sdu.dk/nncore), which includes further contact information or contact the NNCORE manager, Anne Magnussen, magnussen (at) hist.sdu.dk.
18.10.2012
Don Rosa -julkaisuja (menneitä ja tulevia)
Lupasin kirjoittaa erillisen merkinnän uusimmista julkaisuistani, joten tässäpä tämä nyt lopultakin tulee. Listaan myös tekstin loppuun tämän vuoden puolella tulossa olevia julkaisuja - ainakin ne varmat nyt lähinnä.
Ensimmäinen olikin jo mainittu artikkeli "Donald Duck - A fantasy comic? Fantasy in Don Rosa's 'The Quest for Kalevala'" teoksessa Le fantastique et la science-fiction en Finlande et en Estonie, toimittanut Martin Carayol. Kyseessä on Pariisin suomalais-ugrilaisen kirjaston julkaisusarjan teos, joka on koostettu Pariisissa marraskuussa 2010 pidetyn konferenssin pohjalta. Konferenssi käsitteli teoksen nimen mukaisesti fantasiaa ja scifiä Suomessa ja Virossa ja meillä oli myös kirjailijavieraat molemmista maista.
Teos on osittain englanniksi ja osittain ranskaksi ja sisältää hienoja artikkeleja muun muassa Irma Hirsjärveltä, Merja Leppälahdelta ja Markku Soikkelilta. Oma artikkelini käsittelee siis Rosan "Sammon salaisuutta" ja erittelee siinä ilmeneviä fantasian piirteitä ja sitä, miten Rosa yhdistää todelliset paikat (Helsinki) ja kulttuuriset viittaukset (Akseli Gallen-Kallelan maalaukset) Disneyn ankkasarjakuvaan.
Kirjaa saa tietojeni mukaan tilattua ja sen hinta on noin parikymmentä euroa. Jos kiinnostuit, niin voin ottaa yhteyttä kirjan toimittaneeseen Martiniin ja selvittää tilauksen mahdollisuus.
Toinen julkaisu on keväällä 2011 Porissa pidettyyn Rappio! - seminaari turhan tutkijoille -tapahtuman esityksistä koottu seminaarikirja, jonka ovat toimittaneet Riikka Turtiainen ja Sari Östman. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että jonkinlaisen inhimillisen erehdyksen johdosta oma artikkelini "Onko Aku Ankasta vakavaksi tutkimukseksi? Don Rosan Disney-sarjakuvat väitöskirjan aiheena" oli yllättäen jäänyt puuttumaan teoksesta. Pettymys oli valtava, kun ajattelin, ettei artikkelini ollut tarpeeksi hyvä kansien väliin, mutta selvitin asian teoksen toimittaneen Sari Östmanin kanssa. Kyseessä oli siis toimituksen virhe, joka lienee tapahtunut jossain taittajan vaihdon tienoilla. Näitä sattuu, mutta olin kuitenkin iloinen, että kyse oli virheestä eikä omien kirjoitustaitojeni äkillisestä lopahtamisesta.
Näillä näkymin artikkeliani yritetään saada uudestaan taittoon ja se lisätään valmiiden kirjojen väliin ylimääräisenä osana. Sen lisäksi tulossa olevaan e-kirjaan on näillä näkymin mahdollista saada artikkelin alkuperäinen versio. Odotan tästä tietoa koko ajan, mutta sitä odotellessanne voitte käydä lukemassa abstraktini Rappio!-seminaariin.
Entä mitä sitten on luvassa?
Yritän juuri nyt väsätä apurahahakemusta Suomen kulttuurirahastolle, joten tulevien julkaisujen listaaminenkin on melko ajankohtaista.
Ensinnäkin "Villains and Villainy" -konferenssin (2010) pohjalta koostettu kirja (oikea, ei e-kirja) on tullut vastikään painosta. Se sisältää e-kirjasta laajennetun artikkelin "The Triumvirate of Evil. The Major Villains in Don Rosa's Donald Duck Comics". Kirjan pitäisi tulla näinä hetkinä postilaatikkoon.
Lisäksi Prahan keväisen "Magic and the Supernatural" -konferenssin e-kirja on myös tulosa piakkoin julkaisuun. Se sisältää artikkelini ”Not Brains, Just Voodoo. A Zombie Disney’s Donald Duck Comics”, joka käsittelee tietenkin Bombi-zombia sekä Barksin että Rosan näkökulmasta. Laitan linkin tänne blogin reunamille heti, kun teos on valmis.
Ja lopuksi (DUM DUM DUM): jouluna 2012 julkaistaan Don Rosan Koottujen osat 7-9. Numerossa kahdeksan on oma artikkelini "Fantasia ja Ankka-sarjakuvat", joka käsittelee tiivistetysti "Sammon salaisuutta" ja sen fantasiaa. Artikkeli tullaan julkaisemaan niin Norjassa, Ruotsissa, Suomessa kuin Saksankin Kootut-painoksessa! Siitä, miten tähän on päädytty, kerron lisää, kunhan paketti on virallisesti julkaistu. (Joku oli ehkä hieman otettu tästä kunniasta. Joku ehkä tanssi kämpän lattialla, kun pyyntö tuli sähköpostiin.)
Tällaista on luvassa tällä hetkellä. Sen lisäksi odottelen edelleen referee-palautteita intertekstuaalisuus-artikkeliini. On kuulemma hankala löytää arvioijia Aku Ankkaa käsittelevään artikkeliin. Outo juttu.
Tarjosin myös Kirjallisuudentutkimuslehti Avaimen erikoisnumeroon 4/12 artikkelia teemalla mahdolliset maailmat. Tämänkin artikkelin kohtaloa seuraan mielenkiinnolla.
Päivityksiä seuraa heti, kun tiedän lisää.
11.10.2012
Don Rosa saapuu jälleen Suomeen!
Don Rosa saapuu jakamaan nimikirjoituksia Helsinkiin
torstaina 18.10.2012 klo 14.00–17.00
Sanomatalon Kulma-kirjakauppaan.
Jos siis satut olemaan maisemissa, kannattaa varautua pitkään jonotukseen, sillä Rosa vierailee Suomessa näillä näkymin vain tuon yhden iltapäivän, jatkosta ei ole tarkempaa tietoa. Mutta Aku Ankan nettisivut päivittävät lisää tietoa tapahtumasta.
Allekirjoittanut itse jättää valitettavasti tapahtuman väliin, koska on jumissa Keski-Suomessa erinäisten tapahtumien johdosta juuri tuon 18.-20.10. välisen ajan.
2.10.2012
Kertalaakin™ paluu! (eli virallinen mainos)
 |
| © Disney (Rosa 1996, 18.) |
Ne, jotka missasivat Tampereen Finnconin ja Don Rosa -esitelmäni tänä kesänä, saavat uuden mahdollisuuden viikolla 42, jolloin Keski-Suomessa järjestetään tuplaten fantasia- ja scifitapahtumia.
Perjantaina 19.10. alkaen klo 17 Multian kirjastolla (josta löytyy siis Suomen suurin fantasia- ja SF-kirjakokoelma) järjestetään kirjallisuus- ja scifitapahtuma, jossa allekirjoittanut pitää esityksensä "Kertalaakista maailmanloppu!" Mukana muun muassa Irma Hirsjärvi ja Iron Sky -elokuvan ideoija Jarmo Puskala.
Heti seuraavana päivänä lauantaina 20.10. Jyväskylän Science Fiction seura 42 järjestää Lokaconin Keski-Suomen kirjailijatalolla. Tilaisuus alkaa yhden maissa tervetuliaissanoilla ja allekirjoittanut puhuu heti klo 13-13.45 siitä vanhasta kunnon Kertalaakista™.
Molemmat tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Tervetuloa!
29.9.2012
Winchesterin veljesten kyydissä
Heti ihan alkuun varoituksen sana. Tämä blogimerkintä saattaa sisältää tyttömäistä ihkuvouhaa, joka kohdistuu kahteen nuoreen miesnäyttelijään sekä heidän tähdittämäänsä TV-sarjaan. Herkimmät lukijat älkööt vaivautuko.
Tämä merkintä saattaa myös sisältää juonipaljastuksia henkilöille, jotka eivät ole ehtineet kolmatta kautta pitemmälle.
TV-sarja Supernatural (2005-) kiinnitti huomioni jo ensimmäisillä mainoksillaan. "Scary just got sexy", "Fear is a Luxury". Valkoisiin pukeutunut nainen katoaa näkyvistä. Kaksi komeaa nuorta miestä mustassa autossa. Yliluonnollisia asioita, demoneja, kummituksia...
Aivan uusi sarja, pääosassa mm. Dark Angelista (eräs kaikkien aikojen lempisarjani) tuttu Jensen Ackles. Ah, pakko katsastaa.
Muistan vieläkin elävästi, miten sarja alkoi eräänä iltana. Olimme kokoontuneet ropettamaan erään ystäväpariskuntani kotiin ja TV oli unohtunut päälle juuri sopivasti. Jostain syystä keskittyminen herpaantui sen ropettamisen suhteen. Olin koukussa. Mennyttä. Faniutunut.
Olen masokisti siinä mielessä, että pelkään kauhuelokuvia ja -TV-sarjoja. Säikyn kaikkia säikkyefektejä ja pelkään tiivistunnelmaisia hetkiä, jolloin jokin mölli väijyy aivan kulman takana. Ihan sama, vaikka olisi nähnyt Aliensin viisi kertaa ja tietää, että kyllä se kuningatar sieltä hissistä tulee, sitä säikähtää silti. Joka ikinen kerta.
Siksi pidin X-filesista ja siksi rakastan Supernaturalia.
Sarja kertoo Winchesterin veljeksistä, vanhemmasta Deanistä (mainittu Jensen Ackles) ja nuoremmasta Samista (Jared Padalecki). Aivan sarjan alussa pojat etsivät isäänsä Johnia, joka on kadonnut metsästysmatkalla. Ja kun puhun metsästyksestä, eivät kanalinnut tai riista riitä. John, Sam ja Dean metsästävät yliluonnollista. Demoneja, noitia, vampyyreja, ihmissusia, henkiä... kaikenlaisia myyttisiä pahoja olentoja aina maan pinnalle jumiin jääneistä kuolleista sieluista muinaisiin jumaliin, jotka tahtovat pahaa ihmiskunnalle.
Tarina seuraa kausittain taustajuonta, jossa kyse on jostain suuremmasta tehtävästä, kuten ensimmäisellä tuotantokaudella poikien isän löytämisestä, tai kolmannella Deanin pelastamisesta sopimuksesta demonin kanssa. Sen lisäksi tällaiselle sarjalle tyypillisesti tietyt jaksot keskittyvät "viikon mörköön", joka etsitään, jolta otetaan turpaan ja joka sitten loppujen lopuksi päihitetään.
Sarjan koukuttavimpia syitä ovat Samin ja Deanin henkilöhahmot. Isoveli Dean yrittää ottaa vastuun veljestään, mutta on samalla hieman holtiton naistenmies, joka toimii ja miettii tekojaan vasta jälkikäteen. Dean on ajattelussaan usein melko mustavalkoinen: se, mikä on pahaa, on aina pahaa. Harmaan sävyjä ei ole. Dean on se huumoriveikko, joka kertoo vitsejä ja vetää showta ja saa naisten puhelinnumerot, mutta pystyy vakavoitumaan hyvinkin äkkiä pahan tehtävän sattuessa kohdille.
Sam on perheen kuopus, joka ei halunnut mukaan perheen harrastukseen, mutta jonka kihlatun kuolema sysäsi veljensä mukaan. Sam on nörtti, joka kaivaa tietokoneeltaan tiedot ja faktat, miettii ennen kuin toimii ja on sitä mieltä, että pahoillakin olennoilla voi olla hyvä sydän. Sam kokee välillä Deanin levottomaksi eikä aina hyväksy tämän tekoja ja veljekset ovat vastakohtaisista persoonallisuuksistaan aina pienessä kilpailutilanteessa tai kinastelemassa pikkuasioista kesken pahiksen kanssa tappelun.
Näiden kahden hahmon ja kahden erittäin silmille miellyttävän näyttelijän (enpä olisi arvannut ruutupaitojen näyttävän noin hyvältä) välinen dynamiikka tekee sarjasta loistavan. Kun mukaan vielä lisätään poikien setähahmo Bobby ja sarjaan neljännellä kaudella ilmestyvä Castiel, on henkilöhahmogalleria kerrassaan mainio.
Vaikka pelottaa, on pakko nauraa.
Toinen sarjan viehätykseen liittyvä seikka on sen käyttämät myyttiset ainekset. Kaikki olennot ovat jostain päin maailmaa eri kulttuureista peräisin olevia mytologisia hahmoja. Oli kyseessä sitten "perinteinen" vampyyri tai japanilainen alkoholin henki, sarjan käsikirjoittajat poimivat näitä folkloreen ja erilaisiin taruihin liittyviä hahmoja oikeista kulttuureista eivätkä keksi niitä itse. Erityisen mielenkiintoinen on trickster-hahmo Loki, joka piipahtaa useammassa jaksossa tekemässä veljeksille kiusaa. Ja tietenkin päätyy aina vetämään pisimmän korren. Älyttömän kiinnostava oli myös jakso, jossa useiden eri kulttuureiden muinaiset jumalat istuivat saman pöydän äärelle keskustelemaan maapallon tulevaisuudesta ja veljekset olivat siinä keskellä ainoina kuolevaisina kaiken sen myyttisen voiman keskellä.
Näiden seikkojen lisäksi sarja tekee jatkuvia viittauksia populaarikulttuuriin, mikä on kaltaiselleni tutkijalle mitä suurinta herkkua. Viittaukset muihin TV-sarjoihin tai elokuviin ovat loppujen lopuksi perin normaaleja, mutta siinä vaiheessa, kun sarja alkaa tehdä metaviittauksia itseensä, ollaan jo melkoisen jälkiruoan äärellä. Winchesterin veljekset päätyvät Hollywoodin kulisseihin etsimään elokuvaa terrorisoivaa kummitusta ja Dean vihjailee kiertoajelulla Samille, että käydäänkö katsomassa Gilmoren tyttöjen kuvauspaikkaa. (Jared Padalecki tuli tunnetuksi juuri mainitusta sarjasta.)
Toisessa jaksossa veljekset päätyvät vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa he ovat näyttelijöitä nimeltä Jensen ja Jared, ja tekevät TV-sarjaa nimeltä Supernatural.
Kolmannessa tapauksessa Dean ja Sam löytävät kirjailijan, joka kirjoittaa kirjasarjaa, joka kertoo heistä ja kaikista niistä möröistä, joita he ovat tappaneet, ja kuvailee heitä paremmin kuin he itse.
Hillitön on myös tapaus Supernatural-konferenssi (tällaisia siis järjestetään myös oikeasti), jossa joukko nörttimiehiä cosplayaa Deania ja Samia ja muka "metsästää" tapahtumaan suunniteltua kummitusta. Olisiko sinusta hauska kuulla, ettet ole ihan täysin onnistunut pukeutumaan omaksi itseksesi?
Katsoin juuri sarjan seitsemännen tuotantokauden ja odotan kauhunsekaisella innolla kahdeksatta kautta, joka starttaa Jenkeissä ensi kuun alussa. Kirjaimellisesti kauhunsekaisella innolla, koska toivon, että sarja ei seuraa X-Filesin jalanjälkiä ja löpsähdä ihan täysin. Mielestäni viides kausi on ehkä kaikista paras, eikä kuutonenkaan ole huono, mutta sarja olisi voinut päättyä jo siihen, kun kaikki oli vielä hienoa ja lupaavaa. Pelko siitä, että sarja alkaa toistaa itseään, elää ilmassa. Kun molemmat veljekset ovat käyneet helvetissä ja tulleet takaisin, on tapeltu demoneita ja enkeleitä vastaan, niin mitä tässä vielä voi odottaa?
Toisaalta tähän mennessä en ole pettynyt. Joka ikisellä tuotantokaudella olen haukkonut henkeäni yllättävien käänteiden yllättäessä, itkenyt, kun joku tärkeistä henkilöistä on kuollut, nauranut itseni tärviölle ja ennen kaikkea pelännyt niin älyttömästi.
(Jaan Samin kanssa tämän irrationaalisen pelon klovneja kohtaan. Samilla syypää on Dean, joka vissiin aiheutti jonkin trauman poikien lapsuudessa. Oma syypääni on Stephen Kingin It ja Tim Curry. Hyi kamala.)
Jotain sarjasta kertoo myös se, että minä, joka en koskaan ole ymmärtänyt ihmisten viehtymystä ostaa autoja niiden ulkonäön ja keräilyarvon takia, olen alkanut himoita vuoden -67 Chevrolet Impalaa. Harkitsen talomme ympäröintiä suolalla demonien ja pahojen henkien varalta (mies ajatteli lähinnä etanoita) ja mietin, ettei se Devil's trap olisi huono idea piirtää lattiaan. Tiedän hämmentäviä asioita erilaisten olentojen tappamisesta ja siitä, miten estän, ettei minusta koskaan tule räyhähenkeä. En myöskään koskaan, edes leikilläni, halua hokea peilin edessä kolmea kertaa "Bloody Marya".
Tiedän myös nukkuvani yöni aina hieman paremmin, kun Winchesterin veljekset ovat liikkeellä.
Lopuksi haluan myös jakaa jotain erittäin hauskaa, sillä eräs sarjan toimivimmista seikoista on hieno soundtrack: Supernatural - Eye of the Tiger.
Tämä merkintä saattaa myös sisältää juonipaljastuksia henkilöille, jotka eivät ole ehtineet kolmatta kautta pitemmälle.
 |
| (www.supernatural.wikia.com) |
Aivan uusi sarja, pääosassa mm. Dark Angelista (eräs kaikkien aikojen lempisarjani) tuttu Jensen Ackles. Ah, pakko katsastaa.
Muistan vieläkin elävästi, miten sarja alkoi eräänä iltana. Olimme kokoontuneet ropettamaan erään ystäväpariskuntani kotiin ja TV oli unohtunut päälle juuri sopivasti. Jostain syystä keskittyminen herpaantui sen ropettamisen suhteen. Olin koukussa. Mennyttä. Faniutunut.
Olen masokisti siinä mielessä, että pelkään kauhuelokuvia ja -TV-sarjoja. Säikyn kaikkia säikkyefektejä ja pelkään tiivistunnelmaisia hetkiä, jolloin jokin mölli väijyy aivan kulman takana. Ihan sama, vaikka olisi nähnyt Aliensin viisi kertaa ja tietää, että kyllä se kuningatar sieltä hissistä tulee, sitä säikähtää silti. Joka ikinen kerta.
Siksi pidin X-filesista ja siksi rakastan Supernaturalia.
Sarja kertoo Winchesterin veljeksistä, vanhemmasta Deanistä (mainittu Jensen Ackles) ja nuoremmasta Samista (Jared Padalecki). Aivan sarjan alussa pojat etsivät isäänsä Johnia, joka on kadonnut metsästysmatkalla. Ja kun puhun metsästyksestä, eivät kanalinnut tai riista riitä. John, Sam ja Dean metsästävät yliluonnollista. Demoneja, noitia, vampyyreja, ihmissusia, henkiä... kaikenlaisia myyttisiä pahoja olentoja aina maan pinnalle jumiin jääneistä kuolleista sieluista muinaisiin jumaliin, jotka tahtovat pahaa ihmiskunnalle.
Tarina seuraa kausittain taustajuonta, jossa kyse on jostain suuremmasta tehtävästä, kuten ensimmäisellä tuotantokaudella poikien isän löytämisestä, tai kolmannella Deanin pelastamisesta sopimuksesta demonin kanssa. Sen lisäksi tällaiselle sarjalle tyypillisesti tietyt jaksot keskittyvät "viikon mörköön", joka etsitään, jolta otetaan turpaan ja joka sitten loppujen lopuksi päihitetään.
Sarjan koukuttavimpia syitä ovat Samin ja Deanin henkilöhahmot. Isoveli Dean yrittää ottaa vastuun veljestään, mutta on samalla hieman holtiton naistenmies, joka toimii ja miettii tekojaan vasta jälkikäteen. Dean on ajattelussaan usein melko mustavalkoinen: se, mikä on pahaa, on aina pahaa. Harmaan sävyjä ei ole. Dean on se huumoriveikko, joka kertoo vitsejä ja vetää showta ja saa naisten puhelinnumerot, mutta pystyy vakavoitumaan hyvinkin äkkiä pahan tehtävän sattuessa kohdille.
Sam on perheen kuopus, joka ei halunnut mukaan perheen harrastukseen, mutta jonka kihlatun kuolema sysäsi veljensä mukaan. Sam on nörtti, joka kaivaa tietokoneeltaan tiedot ja faktat, miettii ennen kuin toimii ja on sitä mieltä, että pahoillakin olennoilla voi olla hyvä sydän. Sam kokee välillä Deanin levottomaksi eikä aina hyväksy tämän tekoja ja veljekset ovat vastakohtaisista persoonallisuuksistaan aina pienessä kilpailutilanteessa tai kinastelemassa pikkuasioista kesken pahiksen kanssa tappelun.
Näiden kahden hahmon ja kahden erittäin silmille miellyttävän näyttelijän (enpä olisi arvannut ruutupaitojen näyttävän noin hyvältä) välinen dynamiikka tekee sarjasta loistavan. Kun mukaan vielä lisätään poikien setähahmo Bobby ja sarjaan neljännellä kaudella ilmestyvä Castiel, on henkilöhahmogalleria kerrassaan mainio.
Vaikka pelottaa, on pakko nauraa.
Toinen sarjan viehätykseen liittyvä seikka on sen käyttämät myyttiset ainekset. Kaikki olennot ovat jostain päin maailmaa eri kulttuureista peräisin olevia mytologisia hahmoja. Oli kyseessä sitten "perinteinen" vampyyri tai japanilainen alkoholin henki, sarjan käsikirjoittajat poimivat näitä folkloreen ja erilaisiin taruihin liittyviä hahmoja oikeista kulttuureista eivätkä keksi niitä itse. Erityisen mielenkiintoinen on trickster-hahmo Loki, joka piipahtaa useammassa jaksossa tekemässä veljeksille kiusaa. Ja tietenkin päätyy aina vetämään pisimmän korren. Älyttömän kiinnostava oli myös jakso, jossa useiden eri kulttuureiden muinaiset jumalat istuivat saman pöydän äärelle keskustelemaan maapallon tulevaisuudesta ja veljekset olivat siinä keskellä ainoina kuolevaisina kaiken sen myyttisen voiman keskellä.
Näiden seikkojen lisäksi sarja tekee jatkuvia viittauksia populaarikulttuuriin, mikä on kaltaiselleni tutkijalle mitä suurinta herkkua. Viittaukset muihin TV-sarjoihin tai elokuviin ovat loppujen lopuksi perin normaaleja, mutta siinä vaiheessa, kun sarja alkaa tehdä metaviittauksia itseensä, ollaan jo melkoisen jälkiruoan äärellä. Winchesterin veljekset päätyvät Hollywoodin kulisseihin etsimään elokuvaa terrorisoivaa kummitusta ja Dean vihjailee kiertoajelulla Samille, että käydäänkö katsomassa Gilmoren tyttöjen kuvauspaikkaa. (Jared Padalecki tuli tunnetuksi juuri mainitusta sarjasta.)
Toisessa jaksossa veljekset päätyvät vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa he ovat näyttelijöitä nimeltä Jensen ja Jared, ja tekevät TV-sarjaa nimeltä Supernatural.
Kolmannessa tapauksessa Dean ja Sam löytävät kirjailijan, joka kirjoittaa kirjasarjaa, joka kertoo heistä ja kaikista niistä möröistä, joita he ovat tappaneet, ja kuvailee heitä paremmin kuin he itse.
Hillitön on myös tapaus Supernatural-konferenssi (tällaisia siis järjestetään myös oikeasti), jossa joukko nörttimiehiä cosplayaa Deania ja Samia ja muka "metsästää" tapahtumaan suunniteltua kummitusta. Olisiko sinusta hauska kuulla, ettet ole ihan täysin onnistunut pukeutumaan omaksi itseksesi?
Katsoin juuri sarjan seitsemännen tuotantokauden ja odotan kauhunsekaisella innolla kahdeksatta kautta, joka starttaa Jenkeissä ensi kuun alussa. Kirjaimellisesti kauhunsekaisella innolla, koska toivon, että sarja ei seuraa X-Filesin jalanjälkiä ja löpsähdä ihan täysin. Mielestäni viides kausi on ehkä kaikista paras, eikä kuutonenkaan ole huono, mutta sarja olisi voinut päättyä jo siihen, kun kaikki oli vielä hienoa ja lupaavaa. Pelko siitä, että sarja alkaa toistaa itseään, elää ilmassa. Kun molemmat veljekset ovat käyneet helvetissä ja tulleet takaisin, on tapeltu demoneita ja enkeleitä vastaan, niin mitä tässä vielä voi odottaa?
Toisaalta tähän mennessä en ole pettynyt. Joka ikisellä tuotantokaudella olen haukkonut henkeäni yllättävien käänteiden yllättäessä, itkenyt, kun joku tärkeistä henkilöistä on kuollut, nauranut itseni tärviölle ja ennen kaikkea pelännyt niin älyttömästi.
(Jaan Samin kanssa tämän irrationaalisen pelon klovneja kohtaan. Samilla syypää on Dean, joka vissiin aiheutti jonkin trauman poikien lapsuudessa. Oma syypääni on Stephen Kingin It ja Tim Curry. Hyi kamala.)
Jotain sarjasta kertoo myös se, että minä, joka en koskaan ole ymmärtänyt ihmisten viehtymystä ostaa autoja niiden ulkonäön ja keräilyarvon takia, olen alkanut himoita vuoden -67 Chevrolet Impalaa. Harkitsen talomme ympäröintiä suolalla demonien ja pahojen henkien varalta (mies ajatteli lähinnä etanoita) ja mietin, ettei se Devil's trap olisi huono idea piirtää lattiaan. Tiedän hämmentäviä asioita erilaisten olentojen tappamisesta ja siitä, miten estän, ettei minusta koskaan tule räyhähenkeä. En myöskään koskaan, edes leikilläni, halua hokea peilin edessä kolmea kertaa "Bloody Marya".
Tiedän myös nukkuvani yöni aina hieman paremmin, kun Winchesterin veljekset ovat liikkeellä.
Lopuksi haluan myös jakaa jotain erittäin hauskaa, sillä eräs sarjan toimivimmista seikoista on hieno soundtrack: Supernatural - Eye of the Tiger.
25.9.2012
Tutkimuksen kuulumisia pähkinänkuoressa
Tähän hätään mahtuu vain lyhyt päivitys, kun pitäisi tehdä tuntisuunnitelmia Rapinan ja oman työn puolesta, lukea tenttiin ja yrittää tehdä kotonakin jotain hommia. Joten siis suuntana pähkinänkuori.
Ranskalainen artikkelikokoelma saapui ja hyvältä näytti. Kuvaa seuraa myöhemmin, kunhan seuraava julkaisuni saapuu postitse: Rappio! -seminaarikirja parin vuoden takaa Porin suunnalta. Odotan innolla.
Laitoin abstraktin lastenkirjallisuutta käsittelevään artikkelikokoelmaan. Aiheenani supersankaruus, parodiat ja mikä lopulta onkaan pahaksi lapsille (Fredric Werthamin mukaan). Päälähteenä toimii tietenkin Rosan "Vahva-Jussin paluu". Jos projekti saa vihreää valoa, sen julkaisu on noin vuoden kuluttua.
Pitäisi kirjoittaa artikkelintynkää Avaimeen, aiheena mahdolliset maailmat. Oma aiheeni käsittelisi Ropeconissa pitämääni esitelmää Ankkalinnasta fantasiamaailmana.
Seuraavat Rosa-esitykset pidetään Multian kirjastolla perjantaina 19.10. (jossa muuten on suomen suurin fantasia- ja scifikirjakokoelma! Enpä muuten tiennyt tätäkään.) ja Lokaconissa Jyväskylän Kirjailijatalolla lauantaina 20.10. Aiheena molemmissa Kertalaaki. Eli jos missasit Tampereen Finnconin, tervetuloa Kirjailijatalolle!
Tästä seuraa tietenkin virallinen mainos ja muistutus myöhemmin.
Viikonloppu menee Turussa PPCS-tapaamisessa, aiheena metodit. Pelottavaa.
Apurahojakin on haettu, marraskuista Lissabonin keikkaa varten pitäisi vielä hakea laitoksen matka-apurahaa.
Menin sitten ilmoittautumaan kasvatustieteen perusopintojen kursseille. Ihan siltä varalta, että jos minusta sitten se opettaja joskus tulisi. Tenttiä siis pukkaa ja luentoja pitäisi netistä tiirata.
Asiaa ei yhtään helpota valtava koukuttuminen Suzanne Collinsin Hunger Games -sarjaan. Yritän vältellä kolmannen osan aloittamista. Ennen kuin olen lukenut tenttikirja ykkösen siis.
(Blogipostaus aiheesta saattaa olla myös luvassa.)
Palaan asiaan jälleen viikonloppuna, ehkä julkaisujen esittelyjen myötä.
Ranskalainen artikkelikokoelma saapui ja hyvältä näytti. Kuvaa seuraa myöhemmin, kunhan seuraava julkaisuni saapuu postitse: Rappio! -seminaarikirja parin vuoden takaa Porin suunnalta. Odotan innolla.
Laitoin abstraktin lastenkirjallisuutta käsittelevään artikkelikokoelmaan. Aiheenani supersankaruus, parodiat ja mikä lopulta onkaan pahaksi lapsille (Fredric Werthamin mukaan). Päälähteenä toimii tietenkin Rosan "Vahva-Jussin paluu". Jos projekti saa vihreää valoa, sen julkaisu on noin vuoden kuluttua.
Pitäisi kirjoittaa artikkelintynkää Avaimeen, aiheena mahdolliset maailmat. Oma aiheeni käsittelisi Ropeconissa pitämääni esitelmää Ankkalinnasta fantasiamaailmana.
Seuraavat Rosa-esitykset pidetään Multian kirjastolla perjantaina 19.10. (jossa muuten on suomen suurin fantasia- ja scifikirjakokoelma! Enpä muuten tiennyt tätäkään.) ja Lokaconissa Jyväskylän Kirjailijatalolla lauantaina 20.10. Aiheena molemmissa Kertalaaki. Eli jos missasit Tampereen Finnconin, tervetuloa Kirjailijatalolle!
Tästä seuraa tietenkin virallinen mainos ja muistutus myöhemmin.
Viikonloppu menee Turussa PPCS-tapaamisessa, aiheena metodit. Pelottavaa.
Apurahojakin on haettu, marraskuista Lissabonin keikkaa varten pitäisi vielä hakea laitoksen matka-apurahaa.
Menin sitten ilmoittautumaan kasvatustieteen perusopintojen kursseille. Ihan siltä varalta, että jos minusta sitten se opettaja joskus tulisi. Tenttiä siis pukkaa ja luentoja pitäisi netistä tiirata.
Asiaa ei yhtään helpota valtava koukuttuminen Suzanne Collinsin Hunger Games -sarjaan. Yritän vältellä kolmannen osan aloittamista. Ennen kuin olen lukenut tenttikirja ykkösen siis.
(Blogipostaus aiheesta saattaa olla myös luvassa.)
Palaan asiaan jälleen viikonloppuna, ehkä julkaisujen esittelyjen myötä.
13.9.2012
Kesällä kirjahyllyyn koottua
Koska tämä niin paljon puhuttu muutto vei kesästä leijonanosan, en ehtinyt eritellä niitä muutamia kirjoja, joita kesäkuukausina onnistuin haalimaan. Ongelmallista se on vieläkin, kun sarjakuvat ja tietokirjat ovat lähinnä epämääräisinä, huojuvina pinoina tuolla hyllyssä, mutta yritys hyvä kymmenen: kahdeksan opusta sieltä onnistuin erittelemään kesän saldoksi - miinus tietenkin conit ja muut isommat tapahtumat.
Kaveri lähti viime kuussa vaihtoon Tanskaan ja luovutti minulle cyberpunkin kuningattareksi kutsutun Pat Cadiganin Mielenpelin. Odotan innolla sen lukemista, vielä en ole ehtinyt.
Tavaratalojen alennuskoreistakin saattaa löytyä vaikka mitä. Citymarketista pongasin viihdyttävän oloisen Joe Hillin Sydämen muotoisen rasian. Pitkästä aikaa karvat pystyyn nostattavaa kauhua, joka ei ole Kingiä. Eikä myöskään ennalta arvattava.
Kirppiksiä kiertäessä mukaan tarttui neljä teosta, joista kaksi oli todellisia löytöjä. Aluksi kuitenkin se nostalgiapaukku, eli Rien Poortvlietin Hau hau, oma koirani, jota lainasin ala-asteella kirjastoautosta jatkosyötöllä. Kyseessä ei ole romaani, vaan eräänlainen taidekirja, johon kirjoittaja on piirtänyt ja maalannut joukon erirotuisia koiria eri asennoissa. Ohessa mukana myös kaunolla kirjoitettua tekstiä. Haaveilin, että osaisin joskus maalata yhtä hyvin. Eipä kyllä onnistu.
Toinen nostalgiapaukku oli valtava järkäle Syntymä, tähdet ja numerot. Horoskooppikirja, jota tuli teininä lainattua ihan liikaa. Muutama euro tästä ja taattu nostalgiatrippi. Kirjaan on eritelty vuoden joka ikinen päivä ja laadittu niille omat syntymähoroskoopit - myös karkauspäivälle. Se lupailee myös sopivia parisuhteita tiettyinä päivinä syntyneiden välille, mikä on tietenkin ihan potaskaa, mutta oman syntymäpäiväni horoskooppi osuu vieläkin pelottavan liki.
(Miehen horoskooppi ei puolestaan yhtään, mikä palauttaa nätisti maan pinnalle.)
Ne löydöt sattuivatkin samalle päivälle ja samalle kirppikselle. Joss Whedonin Buffy Vampyyrintappaja -sarjakuvan ensimmäinen osa Pitkä matka kotiin ja Luis Royon kuvittama kovakantinen Dead Moon: Epilogue, joka sisältää itämaisia piirroksia. Molemmat erittäin hyvään hintaan. Buffy saa odottaa lukuvuoroaan siihen, että saan kaudet kuusi ja seitsemän katsottua.
Lempidivarini ikkunasta pongasin puolestaan Star Wars Episodit I-VI - kuvitetun oppaan kympillä, enkä voinut tietenkään kävellä ohi. Olen toivoton.
Sisko antoi minulle (toivotuksi) syntymäpäivälahjaksi Suzanne Collinsin The Hunger Games -pokkarin, eli nyt Nälkäpeli-trilogiani on täydellinen.
(Ehdin jo ensimmäisen osan ahmaistakin ja pidin kovasti. Varsinkin tietyt yksityiskohdat avasivat päähenkilöä paljon enemmän kuin elokuva.)
Seuraava suuri kirjahankintapäivä on näillä näkymin Helsingin kirjamessujen aikaan, mikäli tilin saldo antaa myöten. Haaveilen ainakin hankkivani Hetan vastajulkaistun Harmaan pupun päiväkirjan ja Johanna Sinisalon Enkelten verta uupuu edelleen hyllystä.
Kaveri lähti viime kuussa vaihtoon Tanskaan ja luovutti minulle cyberpunkin kuningattareksi kutsutun Pat Cadiganin Mielenpelin. Odotan innolla sen lukemista, vielä en ole ehtinyt.
Tavaratalojen alennuskoreistakin saattaa löytyä vaikka mitä. Citymarketista pongasin viihdyttävän oloisen Joe Hillin Sydämen muotoisen rasian. Pitkästä aikaa karvat pystyyn nostattavaa kauhua, joka ei ole Kingiä. Eikä myöskään ennalta arvattava.
Kirppiksiä kiertäessä mukaan tarttui neljä teosta, joista kaksi oli todellisia löytöjä. Aluksi kuitenkin se nostalgiapaukku, eli Rien Poortvlietin Hau hau, oma koirani, jota lainasin ala-asteella kirjastoautosta jatkosyötöllä. Kyseessä ei ole romaani, vaan eräänlainen taidekirja, johon kirjoittaja on piirtänyt ja maalannut joukon erirotuisia koiria eri asennoissa. Ohessa mukana myös kaunolla kirjoitettua tekstiä. Haaveilin, että osaisin joskus maalata yhtä hyvin. Eipä kyllä onnistu.
Toinen nostalgiapaukku oli valtava järkäle Syntymä, tähdet ja numerot. Horoskooppikirja, jota tuli teininä lainattua ihan liikaa. Muutama euro tästä ja taattu nostalgiatrippi. Kirjaan on eritelty vuoden joka ikinen päivä ja laadittu niille omat syntymähoroskoopit - myös karkauspäivälle. Se lupailee myös sopivia parisuhteita tiettyinä päivinä syntyneiden välille, mikä on tietenkin ihan potaskaa, mutta oman syntymäpäiväni horoskooppi osuu vieläkin pelottavan liki.
(Miehen horoskooppi ei puolestaan yhtään, mikä palauttaa nätisti maan pinnalle.)
Ne löydöt sattuivatkin samalle päivälle ja samalle kirppikselle. Joss Whedonin Buffy Vampyyrintappaja -sarjakuvan ensimmäinen osa Pitkä matka kotiin ja Luis Royon kuvittama kovakantinen Dead Moon: Epilogue, joka sisältää itämaisia piirroksia. Molemmat erittäin hyvään hintaan. Buffy saa odottaa lukuvuoroaan siihen, että saan kaudet kuusi ja seitsemän katsottua.
Lempidivarini ikkunasta pongasin puolestaan Star Wars Episodit I-VI - kuvitetun oppaan kympillä, enkä voinut tietenkään kävellä ohi. Olen toivoton.
Sisko antoi minulle (toivotuksi) syntymäpäivälahjaksi Suzanne Collinsin The Hunger Games -pokkarin, eli nyt Nälkäpeli-trilogiani on täydellinen.
(Ehdin jo ensimmäisen osan ahmaistakin ja pidin kovasti. Varsinkin tietyt yksityiskohdat avasivat päähenkilöä paljon enemmän kuin elokuva.)
Seuraava suuri kirjahankintapäivä on näillä näkymin Helsingin kirjamessujen aikaan, mikäli tilin saldo antaa myöten. Haaveilen ainakin hankkivani Hetan vastajulkaistun Harmaan pupun päiväkirjan ja Johanna Sinisalon Enkelten verta uupuu edelleen hyllystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)