Vaikka postilaatikkomme lukko päätti jumiutua niin, että kaikki mainosposti, lehdet ja mahdolliset laskut ovat saavuttamattomissa, se ei kuitenkaan estänyt minua ahtamasta kättäni luukun raosta sisään ja sieppaamasta uusinta pakettiani suoraan Tanskasta.
Tanskalainen ankisti ja uusi tuttavuuteni Anders postitti minulle juuri uuden uutukaisen Don Rosa -dokumentin Life and Times of Don Rosa. 75 minuutin mittainen dokumentti on tanskalaista tekoa, mutta englanniksi puhuttu. En ole vielä ehtinyt elokuvaa katsoa, mutta toivon, että se toisi Rosasta henkilönä esille jotain uutta sen lisäksi, että saisin siitä myös lähdemateriaalia väikkäriini. DVD on myös siitä tärkeä, etten ole varma, julkaistaanko sitä ikinä muualla kuin Tanskassa. Joten iso kiitos, Anders!
Anders postitti minulle myös kaksi viimeisintä tanskalaisten Donaldistien fanzinea, Rappettia. Ne ovat luonnollisesti tanskaksi, jota en ole opiskellut ikinä pätkääkään, mutta pienellä tavaamisella tekstiä alkaa ymmärtää jo pelkän ruotsinkin pohjalta.
Nämä lehdet siksi, koska Anders pyysi minua kirjoittamaan heidän julkaisuunsa (englanniksi, jonka he sitten kääntävät tanskaksi), ja halusin vilkaista, minkälaista materiaalia he tuottavat. Ja koska vain jäsenet voivat saada kyseistä lehteä, päädyinkin sitten liittymään tanskalaisten Donaldistien joukkoon. (Postituslistassa oli tietenkin herra Rosa itsekin ja kolme suomalaista, joista yksi oli Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskanen.)
Tässä vaiheessa olisi varmaan syytä myös liittyä Suomen Ankisteihin.
Ensi kuukausi tulee olemaan kiireinen. Heinäkuun puolessavälissä esitän paperini FINFARin tutkijapäivillä Turussa Finnconin yhteydessä ja tänään tuli varmistus, että puhun myös itse conissa. Näin ollen minulla on ensi kuussa kolme varmistunutta esitystä, kun Ropecon lasketaan mukaan. Näihin aiheisiin palaan vielä myöhemmin ja mainostan tapahtumia täällä häpeilemättä.
Minulla oli myös tapaaminen professorini ja ohjaajani kanssa päivitetystä tutkimussuunnitelmastani ja tutkimukseni tilasta. Vieläkin suunnitelma kaipaa viilausta, mutta se on varmaan valmis vasta sitten kun väikkärikin. Tutkimuskysymykseni olivat kuitenkin nyt selkeitä ja hyvin esillä.
(Kiitoksia tästä Rappio! -seminaarin piinaaville kyselijöille!)
Elättelen edelleen epätoivoisia haaveita apurahasta, joka pelastaisi väsymyksessä rämpivän elämäni. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä hetkellä pienikin ylimääräinen raha ratkaisisi kaikki ongelmat, mikä on aivan sietämätöntä.
Kun haaveissa siintää omakotitalo ja maksettu opintolaina, ei sivutoimisella työllä pitkälle pötkitä, kun viime tilikauteen tuli kaksi ja puoli päivää töitä.
Muistan, kun minulle sanottiin kirjallisuuden laitokselta, että varsinkin aloittelevan tutkijan elämä on kovaa ja rahaa ei vain ole. Viime vuonna olin liian onnekas, kun sain puolen vuoden apurahan. Nyt se rahattomuus tuntuu kahta kauheammalta, vaikka täytyy myöntää, että ilman sitä apurahaa en olisi näinkään pitkällä.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Asioilla on taipumus järjestyä.
Niin minä ainakin yritän uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti