"Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää".
Melkein tuntuu, että kesä päättyi viime tiistaihin, kun palasin takaisin Jyväskylään PCA-Finlandin (Popular Culture Association) ensimmäisestä kesäkoulusta Seilin saarelta. Jo pelkästään siksi, että kyseessä oli kesän viimeinen esitykseni, mutta myös siksi, että sää muuttui heti sateiseksi. Mutta pieni sadekaan ei haitannut meitä kymmentä populaarikulttuurin tutkijaa, jotka kokoonnuimme Turun saaristossa sijaitsevalle pienelle saarelle nimeltä Seili.
Teemana oli "Breaking of Taboos of Study of Popular Culture", eli käsittelimme omia tutkimuskohteitamme sekä niiden saamaa vastaanottoa niin akateemisella kuin muillakin tahoilla.
Suurin osa porukasta oli akselilta Turku-Helsinki, mutta myös Englannin ja Japanin yliopistot olivat edustettuina. Pieni kansainvälisyys toi mukavan tuulahduksen ja koska meitä oli niin vähän, porukka pystyi rauhassa keskittymään jokaiseen paperiin ja tutustumaan toisiinsa. Hienoa oli myös se, että Katriina Heljakka, jonka Manifest for Adult Play oli innostanut minua jo Rappio! -seminaarissa, oli mukana myös PCA-tapahtumassa ja pääsimme keskustelemaan molemmille niin rakkaasta Tähtien sodasta, nukeista, leluista ja kaikista hienoista konferensseista, joissa olimme olleet sekä jakamaan kokemuksiamme tutkimustemme saamasta vastaanotosta. Myös pari muuta tuttua naamaa Porin keikalta oli päätynyt mukaan PCA-miittiin.
Oma puheeni oli myös rakennettu aika pitkälti Rappio! -seminaarin aiheen pohjalta, eli käsittelin sitä, miten akateeminen maailma on suhtautunut tutkimusaiheeseeni ja minkälaista palautetta olen saanut eri tahoilta. Kun tietyt henkilöt ovat lähes suoraan tyrmänneet aiheeni ennen jatko-opinto-oikeuden saamista, oli ihanaa kuulla kannustavaa palautetta ja tukea tutkimuksen jatkamiselle. Olin erittäin otettu siitäkin, miten lämpimästi minut toivotettiin tervetulleeksi jatkossakin osallistumaan PCA-Finlandin tapahtumiin ja täytyy sanoa, että jos vain rahaa riittää ja teema sopii, niin eihän mikään saa minua pysymään poissa.
Ihastuin myös Seiliin miljöönä aivan täysin. Kun minulle selvisi, että pääsen osallistumaan PCA-Finlandin kesäkouluun, ensimmäinen asia oli selvittää Seilin salaisuus. Mitä Jenni Vartiainen siitä laulaa ja miksi?
Wikipedia kertoikin äärimmäisen mielenkiintoisia historiallisia seikkoja Seilistä. Päärakennus, joka nykyisin toimi Turun yliopiston meribiologian tutkimuslaitoksena, oli ensin leprasairaala ja sitten naisten mielisairaala - myöhemmin parantumattomille tapauksille.
Koska olen katsonut aivan liikaa Supernaturalia, odotin kolkkoa laitosta, jonka kalseilla käytävillä liikkuisi ammoisina aikoina kuolleiden potilaiden valittavia haamuja.
Kaikkea muuta. Minua odotti idyllinen saaristolaismaisema lehmineen kaikkineen. Oma ala-asteenikin oli laitosmaisempi kuin tämä paikka. Olimme tutkijoina erityisasemassa, sillä päärakennus ei ollut turisteille auki, ja saimme nähdä sairaala-ajoista autenttisena säilytetyn sellin, jonka pedillä lojui vanha pakkopaita. Oliko joku oikeasti käyttänyt sitä, en tiedä.
Myös Seilin vanha puukirkko oli näkemisen arvoinen. Päätimme maanantai-iltana kymmenen jälkeen mennä sitten katsomaan kirkkoa ja sen takana olevaa hautausmaata tyttöporukalla. Pieniä kylmiä väreitä kulki selkäpiitä pitkin, kun kirkko ilmestyi pimeän metsän takaa näkyviin, mutta ei sen enempää. Hautausmaalla toivoimme, että olisi päivä, mutta vain siksi, että näkisimme paremmin valkoisiin risteihin kirjoitetut nimet.
En tarvinnut Winchesterin veljeksiä tällä kertaa.
PCA-Finlandin tulevaisuus vaikutti hyvältä. Suunnittelutilaisuudet paisuivat valtaviksi ja ideoita heiteltiin puolin ja toisin hillittömyyksiin asti. Mutta jotain saatiin myös aikaan. Turun konferenssi vuonna 2014 kuulosti uskomattoman hyvältä, mutta tapaamisia tullaan näillä näkymin järjestämään vuosittain - todennäköisesti jälleen Seilissä.
Näemme siellä.
Me pääsimme pois. Jotkut jäivät.
Jenni Vartiainen: Seili.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti