23.2.2012

Pikkusormi sosiaaliselle medialle...

Nyt kun blogin aloittamisesta on kulunut reilu vuosi, on hyvä palata ensimmäiseen postaukseeni ja paljastaa antaneensa juuri pikkusormensa myötä koko käden sosiaaliselle medialle.
Olen jo useamman vuoden parjannut, haukkunut ja voivotellut Facebookin alias Naamakirjan ongelmia ja ilmoittanut, että se on se vihoviimeinen rotankolo, jonne minä päädyn.
Ellei se työ ja tutkijanura minua sitten sinne aja.

No, nyt se ajoi.
PPCS-seminaarista palanneena (kerron tästä lisää myöhemmin) tulin lopulta siihen tulokseen, että koska koko maailma on Naamakirjassa, siellä ovat myös ne konferensseissa ja muualla tavatut tutkijakollegat, joiden kanssa yhteydenpito toimisi parhaiten juuri Facebookin kautta.
Voi työ ja tuska.
Eipä siinä, ylpeys piti niellä ja kärsiä hieman (kirjaimellisesta) fyysisestä ahdistuksesta, mutta nyt minäkin olen siellä, missä kaikki muut.

Mutta koska olen lukenut niin paljon Failbookia ja Feissarimokia, tulen pitämään henkilökohtaisen elämäni erossa Internetsin ihmeellisestä maailmasta ja lupasin itselleni muutaman asian.

1) Ei mitään Farmvilleä tai muita älyttömiä pelejä, sovelluksia tai muuta ylimääräistä härpäkettä. Kyseessä on yhteydenpitoväline. Jos haluan pelata, otan vanhan N64:n tai Xboxin esille.

2) Olen yksityinen ihminen, joka on julkisuudessa tutkimuksensa takia. En ole kenen tahansa kaveri, ja säädän yksityisyyttäni ihan miten haluan.

3) Enkä tasan tarkkaan vietä koko päivääni Facebookissa. Eihän siellä edes ole niin paljon elämää.

Jeps.
Blogi päivittyy edelleen täällä, joten te kaikki fiksut, jotka onnistutte pysymään kaukana Naamakirjan raskaasta ja epäkäytännöllisestä sivustosta, pääsette lukemaan Rosa-tutkimukseni uusista kuvioista.
Lisää asiaa tulee lähiaikoina muun muassa viime viikon PPCS-seminaarista. Avaudun myös Twilightin kolmannesta osasta ja kerron lempitaiteilijastani numero kolme. Hänen taiteelleen on omistettu museo ja baari muun muassa Sveitsissä. Sen perusteella voisi jo päätellä paljonkin.

Nyt voinkin mennä sinne Facebookiin odottelemaan niitä Johnny Deppin kommentteja.

1 kommentti:

  1. Hohoo, miepäs taidan tietää taiteilijan kun kovasti itsekin tykkään :)

    VastaaPoista