Don Rosan Kootut lopultakin koossa - ainakin melkein

Tämä päivitys tulee ajallisesti hieman myöhässä, koska paketti täydentyi jo viime kuun lopussa, mutta kiirettä on pitänyt ja pitää edelleen.
(Meinasin sitä paitsi jättää tämänkin merkinnän tekemättä, koska kameran muistikortti päätti sanoa työsopimuksensa irti, joten en saanut aluksi kuvamateriaalia upeasta kansiosta ja kolmesta albumista. Seuraavana päivänä homma alkoi pelittää.)

Viime vuoden lopussa ilmestynyt kirjakaksikko siis sai kolmannen osan rinnalleen tammikuussa. Osa numero 7 alkaa tarinalla "Kolmoistikliaisen merkki" (juuri se, jossa selviää Hannun satumaisen onnen salaisuus) ja Kootut päättyy yhdeksännen osan kertakaikkisen upeaan "White Agony Creekin vankeen". Luin sen juuri (tosin englanniksi) NNCOREn konferenssiesitelmää varten ja pakko ihailla niin Rosan taidetta kuin tarinankerrontaakin.
Disney-sarjakuva on nyt jotain aivan muuta.

Kirjojen kannet ovat siis kertakaikkisen upeaa työtä, kuten aiempien osienkin. Seitsemännen osan kannessa on siis "Cutty Sarkin cowboykapteeni" (yksi lempitarinoistani muuten), kahdeksannessa osassa (jota muuten jo sivusin aiemmassa postauksessani) tietenkin Rosan versio Gallen-Kallelan Sammon puolustuksesta (ja koko kansion kannessa kuva "Sammon salaisuudesta") ja viimeisessä osassa jälleen yksi lempisarjakuvistani: "Kirje kotoa".

Tähän kolmikkoon en ole vielä ehtinyt sen kummemmin tutustua, mutta ystäväni mukaan norjalainen professori, joka on kirjoittanut kasan artikkeleita tähän kokoelmaan, tiesi hämmentävän paljon hienoja asioita suomen kielestä. Odotan sisältöä siis innolla - erityisesti ylimääräisen materiaalin takia.

Sitten hieman synkempiin aiheisiin.
Osa numero 9 siis viivästyi painosta. Tätä seliteltiin artikkelien käännösongelmilla, mutta se ei pitänyt paikkaansa.
Kyseessä oli kiista Rosan itsensä kirjoittaman omaelämäkertansa viimeisestä osasta, sillä Disney-yhtiö ei sallinut kyseisen tekstin julkaisua oman lisenssinsä alla. Loppujen lopuksi kiista ratkaistiin niin, että Rosa sai luvan laittaa nettilinkin viimeisen artikkelinsa loppuun ja tämän linkin takaa löytyy siis omaelämäkerran viimeinen osa - miksi Rosa lopetti uransa.

Kyseinen teksti on kiertänyt jo ainakin Facebookissa ympäri maailmaa, joten laitetaan se nyt vielä tänne. Se on englanniksi, mutta sisäpiirin tietona voin sanoa, että suomennos tullaan julkaisemaan piakkoin. Se pitää vain oikolukea ensin...

[Linkki epilogiin poistettu Rosan pyynnöstä.]

Vielä selitys: Teksti oli tarkoitus julkaista ainoastaan kirjasarjassa, eikä Donin toiveena ollut levittää sitä ympäri maailmaa. Kirjasarjan ostaneilla (joille oikeus siis kuuluu) on siis mahdollisuus lukea teksti tulevaisuudessa myös suomeksi, mutta sitä ei tulla kääntämään muille kielille kuin niille, joilla sarja on ilmestynyt.

Äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa Don Rosaa

© Disney

Aihetta on uutisoitu jo isommassakin mediassa, mutta jos se nyt on joltain mennyt ohi, niin kerrottakoon se sitten vielä täälläkin. Perjantaina 8.2. pidetyssä äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskokeessa oli tehtävä, joka käsitteli Don Rosan sarjakuvaa.

Ylioppilaskokeen teemana oli raha ja Rosalta valittu Roope Ankan elämä ja teot -kirjan ensimmäinen sivu, juuri tuo viereinen, jossa esitellään Roopen valtaisa rahamäärä ja sen merkitys hänelle.
Kokeessa tehtävänantona oli vertailla kyseistä sarjakuvakatkelmaa sekä katkelmaa Saiturista: "millä tavoin niissä kuvataan suhtautumista rahaan?"

Siitä on melko pitkä aika, kun itse Saiturin luin, mutta melko hupaisahan se oli. Jokainen voi itse kokeilla vertailua, sillä ylioppilaskoe löytyy aineistoineen kokonaisuudessaan täältä.

Hienoahan tässä siis on se, että nimenomaan sarjakuvia aletaan kelpuuttaa äidinkielen ylioppilasaineen aineistomateriaaliksi. Kokelaat pääsevät analysoimaan sekä kuvaa että sanaa ja miten ne yhdessä tuovat esille tehtävänannon teemoja.

Ja koska kyseessä on Aku Ankka ja tekijänä Don Rosa, mikäs sen enemmän mieltä lämmittäisi. Olisipa tällainen tehtävä ollut silloin reilu kymmenen vuotta sitten, kun itse olin kirjoittamassa...

(Tehtävä kertoo tietenkin myös siitä, että suomalaiset ovat sitä paljon puhuttua Aku Ankka -kansaa.)
(Ja tietenkin se, miten merkittävä Don Rosa on meille.)

Vanhan kirjan talvi ja muita kirjahyllyyn eksyneitä

Tajusin tässä männäviikolla, että olen unohtanut listata kasan ostamiani kirjoja - lähinnä viime vuoden lopussa olleen kirjaston poistomyynnin tulokset. Ja koska viikonloppu meni mukavasti kirjastolla Vanhan kirjan talvessa, kirjapäivitys sopii mukavasti laajennettavaksi.

Viime vuoden puolella pääkirjastolla oli siis jälleen kirjaston poistomyynti. Huvittavinta tässä oli se, että eräs ystäväni piipahti siellä ensimmäisen päivän aamupuolella ja sanoi, ettei siellä enää mitään ollut. Itse pääsin paikalle vasta torstaina, mutta onnistuin silti haalimaan vinon pinon kirjallisuutta hyllyjeni täytteeksi.
Tietokirjoista mukaani lähti Muinaisten kulttuurien arvoitukset sekä Idän uskonnot. Lasten ja nuortenkin kirjoja tulee aina napattua osin nostalgisista syistä, osin siksi, että niidenkin joukosta löytyy klassikkoja ja helmiä. Tällä kertaa pinosin syliini Michael Enden Mielinkielinliemen, Laura Ingalls Wilderin Pienen talon preerialla ja Margery Sharpin Pelastuspartio Bernard ja Bianca -kirjan - jonka luulin olevan ainoastaan Disneyn klassikkoja. Näiden lisäksi nostalgisoin ostamalla neljä kirjaa kaimastani, norjalaisen Ellinor Rafaelsenin Katjasta, joka seikkailee Niagaralla, tuntureilla, Thaimaassa ja Huippuvuorilla. Teininä tuli luettua Katja-kirjoja ihan vain sen takia, että päähenkilö sattui olemaan kaimani. Taidan kerätä loputkin kirjat, kunhan niitä tulee parilla eurolla vastaan.
Ja löytyihän poistojen joukosta myös oikea klassikko: Carl Saganin Ensimmäisen asteen yhteys.

Lissabonin reissultakin mukaan tarttui kolme pokkaria yliopiston kirjamyynnistä: Star Warsin dramaattinen Order 66, P. D. Jamesin Children of Men sekä Robert Heinleinin Starship Troopers. Odotan innolla kahden jälkimmäisen lukemista ja vertailua elokuviin.

Kirppikseltä löysin William Goldmanin kulttiklassikon eli The Princess Briden. Hieman outo teos, koska kirjailija kommentoi alkuperäistä versiota koko ajan kesken tarinaa, mutta sai minut kiinnostumaan itse elokuvasta.
Kyllä, olen sivistymätön moukka. En ole nähnyt Princess Bridea. Enkä muuten myöskään Labyrinttia. Pitänee korjata nämä puutteet.

Kirjatorilta kävin vastikään hakemassa Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun. Ihan opetusta ajatellen.

Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilta en oikeastaan ostanutkaan kuin pari kirjaa. Halusin löytää uuden hienon sarjakuvataiteilijan (mielellään ranskalaisen), jotta pääsisin petraamaan ranskan taitojani. Oikeastaan olikin ihan hyvä, että lähes kaikki valtavien myyntipöytien teokset olivat ranskaksi, sillä jos ne olisivat olleet englanniksi, olisin varmaan seonnut aivan täysin.
Nyt ostinkin vain Barbara Canepa & Anna Merli -kaksikon teoksen END - Elisabeth, mikä kertoo nuoresta tytöstä, joka on juuri kuollut. Uskomattoman kaunis kuvitus.
Sekä tietenkin Luis Royon (ja Romulo Royon) Apocalypsen. Sen, johon sain omistuskirjoituksen ja piirroksen. En tiedä, tulenko kirjaa ikinä ranskaksi lukemaan, mutta Royoa ostetaankin ihan vain taiteen vuoksi.

Vanhan kirjan talvi oli viime vuonna pienoinen pettymys, mutta tänä vuonna tein sen verran hyviä löytöjä, että mieli oli korkealla pitkän aikaa.
Päivän klassikkona upean Paulo Coelhon Paholainen ja neiti Prym. Kertakaikkisen hieno teos.
Päivän runoteoksena lempirunoilijani (ja -lyyrikkoni) A. W. Yrjänän Angelus, jota olen etsinyt ties mistä. Seitsemän euroa ja kirja oli repussani.
Päivän fantasiana toinen kirja, jota olen metsästänyt jo jonkin aikaa: Susanna Clarken Jonathan Strange ja herra Norrell. Ehdottoman piristävä fantasiateos, jonka loppuratkaisua en nähnyt ennalta.
Ja päivän sarjakuvana tietenkin Walking Dead, osa 1. Korkea aika alkaa kerätä tätäkin hyllyyn, kun tv-sarja on niin mainio.

Ensi kuussa siintää jo Tampere kuplii sekä Jyväskylän kirjamessut. Sitä ennen on ehkä tilattava myös hieman teoriakirjallisuutta...

Nörtin matkailuvinkit Pariisiin

Koska Ranskan-lentojeni kanssa oli "pienimuotoinen" sählinki, sain ylimääräisen iltapäivän aikaa kuluttaa ah, niin ihanassa Pariisissa.
Edellisen (marraskuussa 2010) ja ensimmäisen kerran Pariisissa käydessäni olin niin innoissani ja kertakaikkisen lumoutunut muun muassa Notre Damen katedraalista, että vannoin palaavani joskus katsomaan niitä kaikkia paikkoja, jotka jäivät välistä. No, tälläkään kerralla en ehtinyt museoihin, hautausmaille saati sitten katakombeihin, mutta pari pientä vinkkiä nörttimatkailijoille ajattelin tähän kuitenkin listata.

ALBUM
Album on ranskalainen kauppaketju, joka oli laajentanut Pariisissa sitten viime näkemän. Kyseessä on siis minunkaltaisteni fantasia/scifi/sarjakuvahörhöjen unelmapaikka. Jos olet ikinä käynyt Englannissa Forbidden Planetissa, tämä menee samaan kategoriaan. Kirjallisuutta, taidetta, sarjakuvia, figuja, keräilyesineitä, käyttöesineitä, t-paitoja... you name it. Jos haluat tehdä nörttiostoksia Pariisissa, suuntaa Île de la Citéltä etelään ylittämällä Petit Pont -silta ja päädyt Rue Saint Jacquesille. Rue Saint Jacquesin ja Boulevard Saint-Germanin risteys on se paikka, joka kannattaa pistää merkille. Risteyksessä sijaitsee vastakkaisissa kulmissa 2(!) Albumin liikettä osoitteissa 67 Boulevard Saint-Germain sekä 84 Boulevard Saint-Germain. Näiden lisäksi pohjoiseen risteävällä pienellä Rue Dantella sijaitsee liike numero 3 osoitteessa 8 Rue Dante. Jos nämäkään eivät vielä riitä, Pulp Comics myy figuja, keräilijöiden koriste-esineitä ja muuta sälää aivan ensiksi mainittua Albumin liikettä vastapäätä.
Jos ranskan kieli ei taivu sitten mitenkään, paikasta löytyy myös alkuperäisiä, englanninkielisiä sarjakuvia.
Päädyin ostamaan näistä liikkeistä miehelle Walking Dead -t-paidan, T-800-endoskeleton-figun ja lyijykynärumpukapulat. Itselleni löysin Star Wars -seinäkalenterin ja pinon Blacksad-postikortteja (joita en tietenkään ikinä aio lähettää, sorry!).

 LE DERNIER BAR AVANT LA FIN DU MONDE

"Maailmanlopun ravintola" -niminen baari avattiin Pariisiin vasta viime vuoden elokuussa. Pongasin linkin pieneen artikkeliin jostain nettisivuilta ja tiesin heti, että tuonne on mentävä seuraavan kerran, kun eksyn Pariisiin. Eksymistä paikka ei kuitenkaan vaatinut, sillä se sijaitsee kaupungin keskustassa Île de la Citén pohjoispuolella osoitteessa 19 Avenue Victoria. (Google street view ei sitä tietenkään löydä, koska paikka on uusi.)

Ulko-ovella odottelee R2-D2.

Vierailijaa pyydetään jättämään mahdolliset aseensa ulko-oven vieressä odottavaan rekkiin. 

Ulko-ovea vastapäätä katse osuu heti Millennium Falconiin.
Laskuri laskee hetkeä seuraavaan maailmanloppuun.

Baaritiskin nurkassa seisoo Gremlin.

Oleskelutilaa hallitsee valtava kirjahylly täynnä erilaisia pelejä.

Lovecraft-somisteita.

Ja hieman lisää Lovecraft-mytologia-aiheisia teoksia.

Hotelli helpotuksen suunnat.

Aina on hyvä olla varalla Guy Fawkes -naamio vallankumouksen iskiessä.

Drinkkilista sisältää myös pientä purtavaa.

Tämä on nimeltään Jedi Knight. Alkoholiton, saanen lisätä.

Pariisin maailmanlopun ravintola on paikka, johon samanhenkiset ihmiset tuntuvat kerääntyvän pelaamaan ja istumaan iltaa. Ravintolassa tarjottava ruoka on lähinnä pikkunaposteltavia, joiden hinnat liikkuvat 5-10 euron välillä. Drinkkien hinnat pomppaavatkin sitten helposti sinne kymmeneen euroon, kuten testaamani Jedi Knight. Kyseessä ei siis ole mikään ruokapaikka eikä mikään halpa pikkumesta, vaan baari, joka on selkeästi profiloitunut tarjoamaan kaltaisilleni nörteille hassunhauskoilla nimillä kruunattuja drinkkejä ja kuumia juomia niiden (useiden) tuntien ajan, jotka nämä haluavat viettää pelaten jotain hyllyille varattuja lauta-, kortti-, tai roolipelejä.
Kuulemani mukaan paikassa olisi myös muita kerroksia ja eri tiloja, mutta maanantaina iltapäivällä nämä eivät ainakaan olleet auki. Ehkä viikonloppuisin.
Jos siis rahaa löytyy ja haluat hengailla samanhenkisen porukan keskellä (joka tuijottaa sinua, koska olet NAINEN ja pukeutunut PITKÄÄN MUSTAAN NAHKATAKKIIN, koska tämähän ei kuulu pariisilaisnaisten tyyliin) kannattaa piipahtaa täällä. Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu myös englantia, kun ensin olet paniikissa sönkännyt jotain ranskaan vivahtavaa ja he tajuavat, että olet turisti.
Symppis tarjoilijapoikani piirsi omaan laskuuni Tardisin. Myös noppakorvikseni saivat ansaittua huomiota.

Ehkä seuraavan kerran Pariisiin tullessani pääsen paikalle silloin, kun baarin muut tilat ovat avoinna asiakkaille.

Angoulêmen sarjakuvafestivaalit, osa 3: Don Rosa ja Disney

Kun on päästy turvallisesti takaisin koti-Suomeen, onkin aika raapustella viimeinen (ja se tärkein) merkintä Angoulêmen sarjisfestareilta.

Heti kärkeen on kuitenkin todettava pahoitteluni, että aivan tarkkaa ja hienoa ja kuvailevaa merkintää tästä ei tule. Tämä siksi, että olin festareilla töissä freelancer-toimittajana. Suuri ja Hieno reportaasi tullaan myöhemmin julkaisemaan Ankkalinnan Pamauksessa, joten tästä saatte nyt vain hieman sneak-a-peakia tapahtumiin.
Anteeksi.

Eräs festivaalien hienoimpia (ja omin silmin todettuna jonotetuimpia) näyttelyitä oli Mickey et Donald, tout un art, joka kokosi Disneyn kahden menestyneimmän hahmon historian näytille vuosilukujen mukaan. Ottaen huomioon sen, miten valtava vaikutus näillä hahmoilla on ollut populaarikulttuuriin erityisesti Euroopassa, näyttely oli melko pieni, mutta yhtä kaikki riitti saamaan tällaisen fanin innosta pinkeäksi. Jokainen tärkeä piirtäjä sai oman osuutensa huomiosta, suurimpina niminä tietenkin yksiselitteisesti Carl Barks ja Don Rosa ja muun muassa italialaista valtavaa Ankka-tuotantoa käsiteltiin myös kattavasti.
Näyttelyn hienoimpia osia oli ehdottomasti Roopen muistonurkkaus, johon oli kerätty esineitä Roopen historiasta Don Rosan (ja tietenkin Barksin) sarjakuvien pohjalta.
Tunnistatteko kaikki?

 

Kaikki ei tietenkään mahtunut kerralla kuvaan, esimerkiksi hieno maapallo, johon oli nuppineuloilla tökitty Roopen matkat maailman ympäri.

Asiasta inspiroituneena päätin hankkia itselleni sellaisen tuunattavaksi.

Haarniskakin olisi hieno. Sen voisi maalata mustaksi ja kiinnittää koristekivillä telineeseen ja kirjoittaa lappuun "Please, touch this!"

Akuakin kävin vähän ahdistelemassa, mutta ilmeestä päätellen vaikutti aika tyytyväiseltä tilanteeseen. 

Jos vain on mahdollista tehdä Iines mustasukkaiseksi, taisin käyttää tilanteen hyväkseni!

Näyttelyn lopun piristys ja mahtava seikka oli myös se, että Suomen oma Kari Korhonenkin oli päässyt esittelyyn kuvan kera!

Don Rosa itse oli tietenkin paikalla koko festivaalien ajan. Nimmarijonot olivat kuulemma pisimpiä kuin kellään muulla taiteilijalla (onko ihme?), mutta silti Rosa itse kommentoi, että ei tässä nyt kuitenkaan Suomessa olla.

Suomi mainittiin myös paneelikeskustelussa, jossa Rosa kertoi myös Aku Ankkaan kansikuvia piirtävän kollegansa Ulrich Schröderin kanssa Suomen Ankka-faniuden olevan kaikista suurinta maailmassa.

(Tämä tyttö istui kolmannella rivillä ja hihkui jes, Suomi mainittu!)

Rosa vastaili kysymyksiin myös pressikonferenssissa ja yleinen keskustelu liikkui suomalaisen fanin kannalta tutuilla alueilla, kuten miten Rosa aloitti uransa ja miksi juuri Roope on hänen lempihahmonsa.

Näistä asioista sitten tarkemmin Pamauksen reportaasissa - ei makeaa mahan täydeltä, kuten Aku sanoi Millalle tämän uhatessa muuttaa painovoimaa vielä hieman lisää...

Disney oli esillä myös nuorten osastolla pienimuotoisesti, sillä siellä teemana oli Mickey et Donald tout en créARTivité eli lapset pääsivät piirtämään, värittämään ja maalaamaan Disney-hahmoista kaikenmuotoisia ja -näköisiä. Teemana oli kulmikkuus ja parodiat ja esimerkiksi Plutosta oli saatu tällainen esille lasten iloksi:

(En olisi muuten ihan ensinäkemältä Plutoksi tunnistanut.)

Lopuksi haluaisin vielä kertoa Don Rosalta terveisiä kaikille suomalaisille, jotka häntä kaipailevat. Hän käy aina mielellään Suomessa, eli kunhan vain kutsu käy, hän tulee tervehtimään suomalaisia fanejaan. 

Koska mehän olemme niitä kaikista suurimpia.

Angoulêmen sarjakuvafestivaalit, osa 2: Taidetta ja taiteilijoita

Nyt seuraa valtava kuvapläjäyspäivitys Angoulêmen sarjisfestareilta. Nämä neljä (tai kolme ja puoli, koska torstai meni zombeillessa) päivää ovat olleet sellaista visuaalista tykitystä, että voin tarjota siitä teille vain murto-osan. Tämä merkintä keskittyykin siis visuaaliseen osuuteen, mikä liittyy kaikkeen hienoon (ei-Disney-)sarjakuvaan ja taiteeseen, jota Angoulême oli pullollaan.

Ensin täytyy sanoa jotain Uderzosta, joka oli yksi festivaalin kunniavieraista, sillä minä kasvoin Asterixin ja Obelixin parissa. Heti, kun olin oppinut lukemaan, päädyin selaamaan mummolassa setieni vanhoja sarjakuvia, joista Asterixit olivat niitä ehdottomia lemppareita.
En sitten missään vaiheessa tajunnut selvittää, oliko arvon herra jossain vaiheessa signeeraamassa teoksiaan, joten omistukset ja nimmarit jäivät saamatta. Mutta pakkohan sitä oli eksyä herralle omistettuun näyttelyyn, jossa käytiin läpi uraa myös Asterixin ulkopuolelta.
Vaikka esillä oli lukuisia printtejä, ne eivät kuitenkaan sykähdyttäneet mitenkään erityisesti, ehkä siksi koska niitä oli jo pienenä tullut selattua niin paljon. Eniten innostuinkin Uderzon suurista maalauksista, joita hän oli tehnyt parodioiden eräitä maailmankuuluja teoksia. Nämä pitäisi jo tunnistaa, vaikka virallista nimeä ei muistaisikaan.

Uderzon näyttelyn lisäksi tuli nähtyä lukuisia tuntemattomampien taiteilijoiden töitä, joista seuraavassa pari erittäin kuuluisaa korealaista sarjakuvapiirtäjää, joiden nimiä en tietenkään tajunnut kirjoittaa ylös... (Ensimmäiset kaksi taitavat olla Lee Doo-hon, toisesta parista en ole aivan varma.)

 

Taidetta löytyi myös kaikista kahviloista ja ravintoloista, joissa kävimme syömässä. Tuntui kuin koko kaupunki olisi osallistunut festivaalien 40-vuotisjuhlaan: ihan sama, möikö liike tyynyjä, vaatteita tai yleisesti kaikkea pientä, näyteikkunassa mainostettiin festivaaleja ja siihen oli myös mahdollisesti laitettu joitakin sarjakuvakirjoja näytille.

Tälläistä löytyi italialaisesti pikaruokapaikasta, jossa nappasimme kipolliset pastaa:

Taiteilija on nimeltään Mis Spaty, ja täältä löytyy lisätietoja hänestä.

Tänään kävimme Angoulêmen museossa katsomassa Andersin uskomattoman hienon näyttelyn. Täytyy sanoa, että siinä on mies, joka osaa käyttää viivaa. Tässä muutamia (epäselviä) otoksia näyttelyn hienouksista.

Viimeisin kuva on siis Lovecraftiin liittyvästä sarjakuvasta, joten se oli aivan pakko ottaa mukaan. Huomatkaa nuo mahtavat kirjoituskoneella kirjoitetut kertojanlaatikot...

Ja lopuksi sitten jotain kertakaikkisen hienoa.

Tapasin nimittäin myös toisen erittäin hienon taiteilijan sarjakuvafestivaaleilla Rosan lisäksi. Ja hän sattuu olemaan lempitaiteilijoiden listallani, joten nimmarijonoonhan sitä päädyttiin ja ostamaan sekä posteria että kirjaa. Arvon lukijat, Luis Royo ja omistuspiirros (suukoilla).

 

Se surkeiden sattumusten sarjakin alkoi tässä vaiheessa unohtua täysin...

Angoulêmen sarjakuvafestivaalit, osa 1: Surkeiden sattumusten sarja

Avauduin jo aikaisemmassa blogimerkinnässäni siitä, minkälainen sählinki meillä kollegani kanssa oli Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille pääsemisessä. Paluulento siis peruuntui ja piti säätää uusi, eikä hotellilta osattu lähettää meille laskua etukäteen, jotta olisimme saaneet mahdollisen korvauksen tohtoriohjelmalta. (No, emme ole saamassa, joten se siitä muutenkin.)

Tämä oli vasta alkusoittoa.

Keskiviikkoaamuna herätys koitti ennen viittä, jotta ehdimme kuuden jälkeen lähtevään Helsingin junaan. Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin. Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun istuimme Riikaan matkalla olevaan koneeseen.
Kone ei koskaan lähtenyt lentokentältä.
Tekninen vika, kaikki matkustajat ulos, lento peruutettu.
Odotellaan hetki ja meidät järjestetään muutaman tunnin kuluttua lähtevälle suoralle lennolle Pariisiin. Tässä vaiheessa joudumme hakemaan matkatavarat ja tekemään uuden check-inin.
Siinä ajassa, missä matkalaukkuni on heitetty koneeseen ja kaivettu sieltä takaisin hihnalle, on sen kantohihna ehdittyä rikkoa. Ja eikun odotellaan, missä vaiheessa tulee paikalle henkilö, jolle voi valittaa ja pistää korvausvaatimusta eteenpäin.

Finnairin koneen lähtöä odotellessa emme ota riskejä, vaan päätämme siirtää illan junamatkan Pariisista Angoulêmeen seuraavaan aamuun, koska lento ei tasan tarkkaan ole paikalla ajoissa. Koska illan juna oli viimeinen, otamme seuraavan junan heti aamulla kahdeksan jälkeen ja päätämme nukkua lentokentällä.
Kollegani saa oman lippunsa vaihdettua, minun pitää peruuttaa koko matka ja ostaa uusi.
Siten selviää, että juna on täysi ja kollegani sai vihoviimeisen lipun.
Tässä vaiheessa tekee mieli lähteä takaisin kotiin.
No, ostan lipun seuraavaan junaan ja päätän odotella sen pari ylimääräistä tuntia Montparnassen asemalla.
Se tarkoittaa sitä, että minulta jää näkemättä yksi Disney-aiheinen esitys, joka oli must-see-listallani.
Ottaa päähän.

Ratkaisu oli kuitenkin fiksu, sillä Helsingin lumimyrsky siirtää koneen lähtöä lähes tunnilla. Juurikin näin.

Lyhyesti sanottuna keskiviikko-torstai meni matkusteluun ja väsymyksen kaltaiseen horrostilaan, jossa pienistä torkahteluista huolimatta mentiin vähillä yöunilla ja pölähtäneen näköisenä mörököllinä eteenpäin. Matkalaukut eivät kuitenkaan kadonneet, hotelli oli parempi kuin olisin odottanut ja Angoulêmen festivaalialueella minua odotti lehdistöpassi, josta kiitokset Timo Ronkaiselle. Täällä sitä ollaan virallisesti siis Ankkalinnan Pamauksen asioilla kirjoittamassa raporttia, joten kaikkea en aio blogiini pistää heti kättelyssä.

Huolimatta räjähtäneestä ulkonäöstä pääsimme kollegani vanhojen tuttujen avulla kutsuvierastilaisuuksiin, kuten avajaisiin sekä sen jälkeisille kekkereille, jossa pienet cocktail-palat veivät kielen mennessään. Myös illan sarjakuvanäyttelyllä piristetty kahvila-ravintolamme oli kertakaikkisen suloinen pikku paikka, josta tässä seuraavassa hieman kuvia.

Surkeiden sattumusten sarja taisi onneksi tulla päätökseensä.

Kuvat siis pienestä Galerie XXIV -nimisestä kahvila-ravintolasta, jonka yhteydessä on sarjakuvanäyttely. Paikka löytyy Angoulêmesta osoitteesta 24 rue de la cloche verte. Ihana tunnelma, ja ateria (keitto + pääruoka + jälkiruoka) vain 12,50€.
Paikalle ilmestyi myös pari aasialaista herrasmiestä, joista toinen oli selvästi taiteilija, sillä hän alkoi heti luonnostella kahvilasta piirrosta. Taisin päätyä siihen itsekin...