Heti kärkeen on kuitenkin todettava pahoitteluni, että aivan tarkkaa ja hienoa ja kuvailevaa merkintää tästä ei tule. Tämä siksi, että olin festareilla töissä freelancer-toimittajana. Suuri ja Hieno reportaasi tullaan myöhemmin julkaisemaan Ankkalinnan Pamauksessa, joten tästä saatte nyt vain hieman sneak-a-peakia tapahtumiin.
Anteeksi.
Eräs festivaalien hienoimpia (ja omin silmin todettuna jonotetuimpia) näyttelyitä oli Mickey et Donald, tout un art, joka kokosi Disneyn kahden menestyneimmän hahmon historian näytille vuosilukujen mukaan. Ottaen huomioon sen, miten valtava vaikutus näillä hahmoilla on ollut populaarikulttuuriin erityisesti Euroopassa, näyttely oli melko pieni, mutta yhtä kaikki riitti saamaan tällaisen fanin innosta pinkeäksi. Jokainen tärkeä piirtäjä sai oman osuutensa huomiosta, suurimpina niminä tietenkin yksiselitteisesti Carl Barks ja Don Rosa ja muun muassa italialaista valtavaa Ankka-tuotantoa käsiteltiin myös kattavasti.
Näyttelyn hienoimpia osia oli ehdottomasti Roopen muistonurkkaus, johon oli kerätty esineitä Roopen historiasta Don Rosan (ja tietenkin Barksin) sarjakuvien pohjalta.
Tunnistatteko kaikki?
Kaikki ei tietenkään mahtunut kerralla kuvaan, esimerkiksi hieno maapallo, johon oli nuppineuloilla tökitty Roopen matkat maailman ympäri.
Asiasta inspiroituneena päätin hankkia itselleni sellaisen tuunattavaksi.
Haarniskakin olisi hieno. Sen voisi maalata mustaksi ja kiinnittää koristekivillä telineeseen ja kirjoittaa lappuun "Please, touch this!"
Akuakin kävin vähän ahdistelemassa, mutta ilmeestä päätellen vaikutti aika tyytyväiseltä tilanteeseen.
Jos vain on mahdollista tehdä Iines mustasukkaiseksi, taisin käyttää tilanteen hyväkseni!
Näyttelyn lopun piristys ja mahtava seikka oli myös se, että Suomen oma Kari Korhonenkin oli päässyt esittelyyn kuvan kera!
Don Rosa itse oli tietenkin paikalla koko festivaalien ajan. Nimmarijonot olivat kuulemma pisimpiä kuin kellään muulla taiteilijalla (onko ihme?), mutta silti Rosa itse kommentoi, että ei tässä nyt kuitenkaan Suomessa olla.
Suomi mainittiin myös paneelikeskustelussa, jossa Rosa kertoi myös Aku Ankkaan kansikuvia piirtävän kollegansa Ulrich Schröderin kanssa Suomen Ankka-faniuden olevan kaikista suurinta maailmassa.
(Tämä tyttö istui kolmannella rivillä ja hihkui jes, Suomi mainittu!)
Rosa vastaili kysymyksiin myös pressikonferenssissa ja yleinen keskustelu liikkui suomalaisen fanin kannalta tutuilla alueilla, kuten miten Rosa aloitti uransa ja miksi juuri Roope on hänen lempihahmonsa.
Näistä asioista sitten tarkemmin Pamauksen reportaasissa - ei makeaa mahan täydeltä, kuten Aku sanoi Millalle tämän uhatessa muuttaa painovoimaa vielä hieman lisää...
Disney oli esillä myös nuorten osastolla pienimuotoisesti, sillä siellä teemana oli Mickey et Donald tout en créARTivité eli lapset pääsivät piirtämään, värittämään ja maalaamaan Disney-hahmoista kaikenmuotoisia ja -näköisiä. Teemana oli kulmikkuus ja parodiat ja esimerkiksi Plutosta oli saatu tällainen esille lasten iloksi:
(En olisi muuten ihan ensinäkemältä Plutoksi tunnistanut.)
Lopuksi haluaisin vielä kertoa Don Rosalta terveisiä kaikille suomalaisille, jotka häntä kaipailevat. Hän käy aina mielellään Suomessa, eli kunhan vain kutsu käy, hän tulee tervehtimään suomalaisia fanejaan.
Koska mehän olemme niitä kaikista suurimpia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti