Avoin kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki,

kirjoitan sinulle näin vuoden viimeisenä päivänä, kun tiedän, että pahimmat kiireesi ovat ohitse. Toiveeni tulee joulun kannalta myöhässä, mutta sillä ei ole merkitystä. Toivon kuitenkin, että jonkinlainen joulun ihme tapahtuisi keväällä 2019.

Viime keväänä tein aivan liikaa töitä. Neljä työsuhdetta, opettajan pedagogiset opinnot, paikallistason opetussuunnitelman teko ja italian opiskelu ajoivat minut työuupumuksen partaalle. Sen jälkeen olen pohtinut tämän kaiken mielekkyyttä ja sitä, mitä oikeasti haluan tässä elämässäni tehdä. Otin kesällä heinäkuun iisisti ja lupasin itselleni vähentää työmäärääni: vain kaksi työsuhdetta tälle lukuvuodelle - ja pitää itsestäni parempaa huolta. Sen olen toteuttanutkin. Mutta se mielekkyys on edelleen hakusessa.

Syyskuussa väänsin Akatemian tutkijatohtorin hakemusta deadlinea edeltävänä viikonloppuna iltayhdeksästä puoli kahteen yöllä ja olin aivan flow-tilassa. Mielestäni hakemuksesta tuli hyvä, erityisesti siksi, että sain siihen asiantuntevaa apua. Edellisvuoden hakemus oli jo ensikertalaiselta varsin toimiva paketti ja toivon, että tästä tuli vielä parempi. Kun sitten maanantaina lähetin hakemuksen, menin töihin ja huomasin kaipaavani tutkimussuunnitelman tekoa.

Väitöksestäni tuli tässä kuussa neljä vuotta. Sen jälkeen en ole pystynyt panostamaan kunnolla tutkimuksen tekoon. Kolmevuotinen tutkijatohtorin pestini Näkymättömät-hankkeessa ei ollut tutkimuksen tekoa, vaan yhteiskunnallinen projekti. Se antoi minulle paljon, mutta osoitti myös sen, että olen pohjimmiltani tutkija.

Artikkelien kirjoittaminen vaatii aikaa ja olen yrittänyt sitä repiä jostakin vapaa-ajan syrjästä. Uusimpien tutkimusten lukeminen vaatii aikaa, mutta siihen en ole pystynyt panostamaan lainkaan. Rakas JoulupukkI: minä haluan sitä aikaa, koska huolimatta epävarmoista tulevaisuudenkuvista, jatkuvista rahoitushauista, ja kaikista yliopiston ongelmista, minä rakastan tutkimuksen tekoa.

Kirjoitin tänä syksynä yhden artikkelin ja toinen on edelleen työn alla. Pidin esitelmän Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen syysseminaarissa ja sain sähköpostitse kutsun tulla puhumaan sarjakuvien terapeuttisista mahdollisuuksista Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin poikkitieteelliseen seminaariin ensi heinäkuussa. Niin, ja abstraktini hyväksyttiin helmikuussa järjestettävään sarjakuva-symposiumiin Tanskassa.

Pienenä unelma-ammattini oli salapoliisi ja sitähän tutkijan työ oikeastaan on: faktojen selvittelyä, taustojen tutkimista, analysointia ja aineiston pohjalta tehtyjä, perusteltuja tulkintoja. Tämä on se, minkä koen mielekkääksi - tätä minä haluan oikeasti tehdä. (Ja tarpeen vaatiessa hieman opettaa siinä sivussa.)

Rakas Joulupukki. Minä uskon edelleen tutkimusrahoitukseen, olen tehnyt sen eteen töitä ja aion tehdä vastaisuudessakin. Tarvitsisin vain nyt sen joulun ihmeen, joka toisi minulle unelma-ammattini takaisin syksylle 2019.

Rakkain tervesin
tohtori Katja Kontturi (se Ankkatohtori)

PS. Jos tutkimusrahoitus ei tunnu onnistuvan, toivon saavani lisää mielekkyyttä ja vaihtelua työtehtäviini jollain muulla tavalla, ja että ilta- ja viikonlopputyöni vähentyisivät. Näin stressitasoni laskisi ja pystyisin antamaan enemmän aikaani elämäni tärkeille ihmisille.

Kiitos.

Piipahdus Oulun sarjisfestareilla

Oulun sarjakuvafestivaalit järjestettiin 23. - 25.11.2018 ja minut kutsuttiin sinne puhumaan sarjakuvatutkimuksesta. Koska olin sattunut suunnittelemaan viikonloppuopetukseni yliopistolla juuri sille viikonlopulle, pääsin paikan päälle vasta lauantai-iltana eli onnistuin missaamaan kaikki myyntipöydät ja muun kiinnostavan ohjelman. Mutta lyhyestäkin käynnistä jäi hyvä mieli. 

Olin siis mukana sunnuntaina klo 12 alkaneessa "Suomen sarjakuvatutkimuksen nykytila" -ohjelmassa, joka oli osin paneelikeskustelu, osin pienimuotoinen esitelmä. Jännitin, tuleeko paikalle enää sunnuntaina ketään, joten olikin ilo seurata, miten pieni elokuvasali Valveen yläkerrassa täyttyi sarjakuvatutkimuksesta kiinnostuneista ihmisistä. Lisäjännitystä aiheutti LibreOffice, joka päätti heittää kaikki Powerpointtini muotoilut hevon tuuttiin, joten ainakin yleisö sai seurata, miten Katja säätää diojen ulkoasuja kohdilleen kymmenen minuuttia ennen esitelmää.

Noin vartin mittainen puheenvuoroni avasi ohjelman. Tarkoitukseni oli luoda nopea katsaus Suomen sarjakuvatutkimukseen ja vilkaista pääkohdittain, mitä on jo tehty ja mitä tällä hetkellä ollaan tekemässä. Eli käytännössä kerroin, kuka tekee mitäkin missäkin yliopistossa ja mistä aiheista. Samalla todettiin, että piirit on pienet ja lisää väitöskirjantekijöitä tarvitaan aina. Kannustin myös liittymään Facebookissa olevaan Suomen sarjakuvatutkijat -ryhmään, oli tekeillä sitten gradu tai kandi sarjakuvista.

Avauksen jälkeen minä, Korpuan Jyrki ja Filpan Harri keskustelimme laajemmin sarjakuvatutkimuksesta, mitä itse teemme ja mitä haluaisimme kentällä nähdä. Nostimme esille suomenkielisen tutkimuksen tärkeyden, tarpeen yhdistää teoriaa ja käytäntöä esimerkiksi oman sarjakuvalaitoksen voimin, mikä liittyi myös Harrin päätökseen tehdä oma väitöskirjansa sarjakuvamuodossa. Sovimme sitten jo puolivahingossa, että aloitamme Herkmanin Sarjakuvan kieli ja mieli -teoksen päivittämisen porukalla. 20 vuotta vanha opus kaipaakin jo uutta näkökulmaa esimerkiksi digitaalisen sarjakuvan osalta.

Keskustelun päätteeksi annoimme palautetta sarjakuva-aiheisen gradun tutkimussuunnitelmasta. Ohjelman ideaan sisältyi alun perin myös tekstipajaluontoinen osuus, johon sai tarjota omaa sarjakuva-aiheista tutkimustekstiään asiantuntijoiden kommentoitavaksi. Saimme deadlineen mennessä vain yhden, mutta se oli minulle sitäkin kiinnostavampi, että se käsitteli Kultu Kimallusta! Olin niin innoissani aiheesta, että jatkoimme keskustelua vielä ohjelman jälkeen teekupposen äärellä. Toivottavasti en paasannut liikaa ja hukuttanut graduntekijää kaikkiin lukuvinkkeihin...

Tapasin myös Aalto-yliopistossa graduaan tekeviä nuoria ja juttelimme pitkät tovit heidän aiheistaan, sarjakuvatutkimuksen ohjauksesta ja sarjakuvien tekemisen terapeuttisuudesta. Olin sivunnut asiaa jo paneelikeskustelussa, jossa olimme pohtineet yhdessä Jyrkin ja Harrin kanssa, mikä olisi sopiva suomennos englannin graphic medicinelle. Emme saaneet ainakaan vielä mitään neronleimausta, mutta puhun itse mieluummin aina terapeuttisuudesta kuin terapiasta välttääkseni mahdolliset sudenkuopat.

Lyhyestä visiitistä huolimatta ehdin piipahtaa myös Turun sarjakuvakaupassa ja onnistuin hankkimaan itselleni Mari Ahokoivun upean Oksin. Ehdin pongaamaan Marin juuri ennen lähtöäni, joten sain uutukaiseen vielä omistuspiirroksenkin.

Kun istuin Jyväskylän bussiin, olo oli jotenkin seesteinen: tuntui hyvältä olla tutkija, kun Suomen sarjisskenessä ollaan näin innostuneita myös tutkimuspuolesta. Uutta tutkimusta on tulossa ainakin gradupuolella koko ajan. Sovimme, että tästä akateemisesta osiosta tulee perinne Oulun sarjisfestareille, joten ehkä ensi vuonna meillä on enemmän papereita kommentoitavana. Kiitos Oulu, ensi vuonna tavataan taas!

Mukaan lähti Oksin lisäksi Ahistunu pupu 2, Tea Teen System Error
ja Kiroileva siili -puskuritarra.

Satuja, fantasiaa ja adaptaatioita Tampereella

Perjantaina 16.11. järjestettiin Tampereen yliopistolla kirjallisuustieteen syysseminaari otsikolla ”Ihmesaduista adaptaatioihin. Näkökulmia sadun ja fantasian tutkimukseen”. Olen koko syksyn kaivannut vahvemmin ja vahvemmin paluuta täysipainoisen tutkimuksen pariin, mutta koska se ei vielä ole mahdollista, ajattelin aloittaa kevyesti ja tarjota abstraktia seminaariin. Kun se meni läpi, olin todella iloinen ja innostunut, että pääsisin edes päiväksi esittämään oikeaa tutkijaa.

Päivä alkoi puoli kymmeneltä ja kesti huimat yhdeksän tuntia. Mutta mielenkiinto pysyi mukavasti yllä, sillä ohjelma oli kattava ja monipuolinen. Adaptaatioita tarkasteltiin satukirjasovelluksissa, perinteisissä saduissa, animaatioissa, sarjakuvissa kuin tietokonepeleissäkin. Mukana oli myös kirjailijavieraana Magdalena Hai, joka esitteli omaa Kurnivamahainen kissa -satukirjaansa sekä sivusi lyhyesti YA-romaaniaan Kolmas sisar. Kumpikin on ollut pitkään lukulistallani. Hai kertoi teostensa olevan kommentteja siitä, mikä häntä nykymaailmassa ahdistaa. Lapsetkin puhuvat ilmastonmuutoksesta, joten fiktio on hyvä keino käsitellä tällaisia teemoja. Kolmannesta sisaresta puhuttaessa hän huomautti, että nuorten aikuisen romaaneissa valkoinen cis-hetero ei ole enää nykyaikaa, joten hahmokavalkadin on oltava monipuolisempi. Samalla hän myös avasi teoksen mangavaikutteita: kuvauksissa on söpöyttä, pinkkiä ja glitteriä, kuten mangan taikatyttöjen taikuudessa konsanaan. 

Hanna Samola haastattelee Magdalena Haita

Nautin myös paljon tutkijavieras Minttu Ollikaisen puheenvuorosta, jossa hän avasi omaa tutkimuskohdettaan eli suomalaista reaalifantasiaa unen ja fantasian näkökulmasta. Hänen jälkeensä Claudia Nierste esitelmöi puheen illuusiosta fantasiakirjallisuudessa, mikä oli kirjoittamisen opettamisen kannalta kiinnostava aihe. Eli millä tavalla hahmot puhuvat, mitä sanavalintoja he käyttävät, ja millaisen kuvan se luo fantasiamaailmasta. Noora Raiskion esitelmä sai minut kiinnostumaan Noituri- eli Witcher-sarjasta, Oskari Rantalan puolestaan Alan Mooren eroottisesta satuadaptaatiosta Lost Girls.

Anteeksi, Noora, ilmeestä! Smithin kategoriat olivat vain kuvaamisen arvoisia.

Oma esitelmäni oli hieman päivitetty versio muutaman vuoden takaisesta Finncon-esitelmästäni, joka käsitteli Tarina vailla loppua -romaanin ankka-adaptaatiota ja sen sarjakuvallisia erityispiirteitä, kuten metalepsistä. Vaikka en ehtinytkään harjoitella esitelmääni niin hyvin kuin olisin toivonut, oli mukavaa palata takaisin ankkojen pariin ja puhua italialaisesta sarjakuvasta ja sen erityispiirteistä. Positiivista oli myös se, että vaikka meidät sarjakuvatutkijat oli niputettu illan viimeiseen sessioon, paikalla oli vielä sinnikkäitä kuuntelijoita, jotka olivat parhaimmillaan istuneet Virta-rakennuksen salissa aamusta asti.

Päivän päätteeksi Finfar oli järjestänyt pienen illanistujaisen Tullin saunalle, jonne viimeinen sinnikäs sakki kerääntyi syömään ja keskustelemaan tutkimuksesta. Pääsin jo antamaan mahdolliselle ankkagradun tekijälle lähdevinkkejä ja intoilemaan Ducktalesin hämmentävän modernista naiskuvasta. Näitä päiviä pitää saada lisää.

Tehtävä Jedhassa - kokemuksia tapahtumasta 20.10.

Päivitystahtini on auttamattomasti jäljessä, mutta koettakaa kestää. Syysloman flunssa (joka olisi näin opettajana pitänyt olla ilmiselvä fakta) sotki aikatauluja, jotka olivat töiden takia muutenkin kiireisiä. Yritän nyt kuitenkin vähän kerrallaan tyrkätä teille päivityksiä olennaisista tapahtumista.

Käytin siis syyslomani kulttuuririentoihin Etelä-Suomessa. Taru sormusten herrasta -teatteriesityksen jälkeen siirryin Helsinkiin, jossa järjestettiin immersiivinen Star Wars -tapahtuma Mission in Jedha. Perjantaina 19. ja lauantaina 20. lokakuuta järjestettyjä tapahtumia mainostettiin jo kevään Popcultissa larpin kaltaisiksi tarinoiksi, joissa katsoja pääsee osallistumaan tarinaan niin halutessaan. 28 € hinta oli tällaiselle fanille pieni, joten heti kun aikataulu selvisi, ostin oman lippuni Kulttuuriareena Gloriassa järjestettyyn tapahtumaan.

Perjantain tapahtuma oli avoin koko perheelle, lauantain K-18, jolloin baarikin oli auki. Osallistuin lauantain tapahtumaan ihan vain sen takia, että aikataulu sopi minulle paremmin (ja pyrin välttelemään lapsiperheitä). Alusta asti tapahtumasta kerrottiin hyvin epämääräisesti. Sen perusteella, mitä itse olin ymmärtänyt, oletin, että meille esitettäisiin ikään kuin näytelmää, johon me saisimme halutessamme osallistua. Miten halukkuus sitten ilmaistaisiin, oli toinen juttu. Olin kuitenkin varautunut asiankuuluvasti eli pukeutunut kapinalliseksi Jyn Erso -takissani ja maihareissani. 

Kauan siinä meni, mutta sain kytättyä itselleni Jyn Erson takin EMPiltä.

Tilaisuus alkoi kuudelta ja ilmoittautuneita otettiin sisään vartin välein. Tapahtuman järjestäjät eivät olleet suomalaisia, joten kieli tulisi olemaan ainakin osittain englanti. Täytimme pienen ilmoittautumislomakkeen ja jo siinä vaiheessa olin kapinoimassa viemällä vesipulloa sisään. (Ei omia juomia, joten Stormtrooper-pulloni jäi naulakkoon.) Pääsin ensimmäisten joukossa sisään ”sukkulaan”, joka vei meidät Jedha-planeetalle. Meille kerrottiin, että olimme kauppiaita (trader), joiden tehtävä oli selvittää, mitä Imperiumi teki planeetalla. Lyhyen ohjeistuksen mukaan meille annettiin neuvo mennä torille ja selvittää, millaista kauppaa siellä käytiin.

Tässä vaiheessa siis tarina alkoi ja minä olin aivan pihalla.

Yhtä tööt kuin Tusken raider

Kun oli yksin koko tapahtumassa ilman ketään tuttua, kynnys lähteä tutkimaan ja selvittämään asioita oli suuri. Siksi käytännössä hengasin ensimmäisen tunnin Cantinassa juomassa sinistä maitoa ja tarkkailemassa ihmisiä. Paikalla oli useita näyttelijöitä, kuten Lando Carlissian, prinsessa Leia, joitain jedejä, jawa ja Boba Fett. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Ihmisiä tuli kuitenkin koko ajan lisää. Jossain vaiheessa tajusin, etten ollut näyttänyt kenellekään pääsylippuani tai saanut sisäänpääsyleimaa. Kävin korjaamassa leima-asian.

Kun ensimmäiset samalla sukkulalennolla tulleet ihmiset alkoivat kantaa ympäriinsä isoja pahvilaatikkoja ja tarjoilla jawalle pieniä esineitä, tajusin, että jotainhan tässä pitää tehdä, kun ei mitään tarinaa näytä olevan. Olin tarkkaillut Landon peliä (korttiversio kivi–paperi–sakset-pelistä) ja tulin siihen tulokseen, että olen oppinut hänen korttijärjestyksensä, joten päätin kokeilla onneani. Onnistuinkin taktikoimaan niin, että voitin Landon ja sain hyödyllisen vinkin, mistä oikeasti pitää lähteä liikkeelle. Joten menin marketille, jossa minua pyydettiin tuomaan heille pahvilaatikko. Neuvottelin sellaisen itselleni jeditemppelin ovella. 

Landon pelipöytä Cantinan nurkassa

Sitten tarina alkoi kulkea eteenpäin muistuttaen puzzle-tietokonepelin ja larpin yhdistelmää: pahvilaatikkoa vastaan sain tietokonesirun, joka piti tarjota jawalle (se oli vääränlainen, joten jouduin hakemaan uuden ja paremman), joka antoi minulle pelimerkin, joka piti käydä pelaamassa alakerran uhkapeliluolassa, josta sai voitolla palkkioksi kristallin, jolla pääsi jeditemppeliin, jossa oppi jedi mind trickin, jolla huijasi palkkionmetsästäjän, jonka ohi päästyään löysi imperiumin keskuksen, josta piti napata mukaan Kuolemantähden piirustukset ja toimittaa ne kapinallisille. 

Tässä vaiheessa oltiin jännän äärellä. Olin jo ollut liian lähellä uhkapeliluolaa, kun sieltä pidätettiin joukko porukkaa. Nyt olin juuri piilottanut Kuolemantähden piirustukset hihaani ja marssimassa ulos Imperiumin tiloista, kun joukko upseereita tulee vastaan ja kysyy, milläs asioilla olen. Onnistuin nopeasti näyttämään superviattomalta ja sanomaan, etten millään, ja pääsinkin vähän liian helposti kuin koira veräjästä. (Olin jo ollut valmis vilauttamaan takkini alta Imperiumin logoa ja väittämään kivenkovaan, että olin heidän agenttinsa, mutta eipä sitten tarvinnut.)

Loppujen lopuksi tässä itse ”pelissä” minulla meni noin tunti ja sitten istuin seuraavan tunnin katselemassa ihmisiä Cantinan sohvilla ja näyttämässä tyytyväiseltä itseeni. Yhdeksältä tarina päättyi elokuvanäytökseen, joka oli odotetusti Rogue One. (Leffan alkua oli tosin pätkitty pois, joten aloitimme suoraan Jedha-kohtauksesta.) Leffan aikana näyttelijät vielä elävöittivät sotakohtauksia ammuskelemalla laseraseilla ympäri salia.

Voittajafiilis ja illan evästelyt

Illan parasta antia oli ehdottomasti muiden fanien kanssa juttelu ja vertailu, missä vaiheessa kukakin oli menossa ja mitä kannatti tehdä seuraavaksi. Oma strategiani oli ”tarkkaile ja tee sitten itse perässä”, mikä tuntui toimivan aika hyvin. Pelin juoni oli myös kivasti kirjoitettu, kunhan siihen pääsi sisään. Alussa kaikki tuntui vain todella epäselvältä. Olisin siis kaivannut hieman selkeämpää opastusta siihen, että meidän oikeasti pitää itse rakentaa se tarina.

Näyttelijät olivat mainiosti mukana rooleissaan, mutta pari kertaa koko tapahtuma keskeytettiin ja Imperiumin sotilaat käskivät meidät alakertaan seuraamaan jotain näyteltyä pätkää, mikä oli sitten mielestäni täysin juoneen liittymätön taistelukohtaus. Olisin näiden asemasta kaivannut selkeämpiä tarinapätkiä, jotka olisivat tapahtuneet eri paikoissa ja ne, jotka sattuivat olemaan paikalla, olisivat nähneet ne ja saaneet niistä jotain lisävinkkiä. Sitten olisimme osallistujinakin joutuneet pelaamaan enemmän yhteen.

Alun säädöstä huolimatta minulla oli todella kivaa, lavasteet olivat toimivia ja pelaajien kanssa vaikuttaneet näyttelijähahmot mukavia. Erityispisteet lopulle, jossa paikalle saapui itse Darth Vader. Sen ansiosta jopa leffasalin kamala kylmyys tuntui paremmalta.

Where are those transmissions you intercepted?

Salaiset piirustukset! Tämän työnsin hihaani piiloon. Kuvassa myös
pelimerkki ja kaksi kyberkristallia, jotka sain salakuljettaa pois tapahtumasta.

Turun Taru sormusten herrasta ihastutti

One Ring to rule them all...

Olen kaiken sortin kiireiden takia myöhässä päivityksissäni, joten pahoittelut siitä. Yritän seuraavaksi kertoa kokemuksiani Mission in Jedha -tapahtumasta, mutta se saattaa mennä ensi viikonloppuun. Tässä kuitenkin lyhyt arvio ja ajatuksia Turun kaupunginteatterin mahtipontisesta Taru sormusten herrasta -teatteriesityksestä (josta jostain syystä puhuin pitkään musikaalina - ei mitään käsitystä, miksi tällainen harhaluulo).

Kävin siis katsomassa syyslomalla (flunssatoipilaana) nelituntisen spektaakkelin, joka sisälsi kaksi väliaikaa. Olin varannut lipun jo kesällä, kun onnekkaana löysin yhden vapaan paikan neljännestä rivistä ja vielä aivan keskeltä.

Tarun esityskausi jatkuu joulukuun 28:aan päivään saakka, joten jos et ole vielä ehtinyt näytöstä katsastaa, varoituksen sana, sillä alla oleva teksti sisältää spoilereita muun muassa lavastuksen ja dramatisoinnin toteutuksesta.

*****

Kun oma visuaalinen mielikuva pohjaa pitkälti Peter Jacksonin filmatisointiin, ymmärtää ohjaajan ja dramatisoijan haasteet liittyen siihen, mitä kuvataan ja miten. Ymmärrän, ettei kolmiosaista eeposta voi mitenkään kattavasti mahduttaa vajaaseen neljään tuntiin, mutta Rohanin puuttuminen teki Éowynistä harmittavalla tavalla irrallisen. En tiedä, olisinkin itse kaivannut Tom Bombadilia niin paljon, että olisin kokenut tarpeelliseksi mahduttaa hänet mukaan Rohanin sijaan. Rohan olisi tietenkin vienyt todennäköisemmin isomman ajallisen osion näytelmästä kuin Tom Bombadil.

Toisaalta muun muassa Frodon ja Samin matka Klonkun johdattamana kohti Tuomiovuorta oli paljon miellyttävämpää katsella, kun se ei ollut niin pitkä ja puuduttava.

Näyttelijöistä Hannes Suomisen Sam oli herttainen ja juuri sellainen kuin Samin pitääkin olla. Teemu Aromaa ja Markus Riuttu lempihobitteinani Merrinä ja Pippininä pelasivat hyvin yhteen ja toivat tarinaan maanläheisyyttä yhdessä Samin kanssa. Mutta Miska Kaukonen Klonkkuna veti kyllä pisteet kotiin niin verbaalisella kuin fyysisellä esityksellään. Klonkun tarinan traagisuus tiivistyi kauniisti kohtaukseen, jossa tämä (tosin stunttinäyttelijän esittämänä) putoaa hitaasti katosta Tuomiovuoren laavaan. Kohtausta seuranneet pyrot lämmittivät melko hyvin neljättä riviä...

Pidin erityisesti mustista ratsastajista hevosten selässä. Ne oli toteutettu mainiosti. Kun ensimmäinen niistä saapui Kontuun, kaikki käsivarsieni ihokarvat nousivat pystyyn. Vastaava tunne tuli siitä, kun Gandalf kohtasi Balrogin. Oli muuten tyylikästä. 

Lavastus toimi mainiosti: pyörivä lava mahdollisti samojen elementtien käytön useissa eri kohtauksissa. Brii ja Pomppivan ponin majatalon toteutus oli kerrassaan mainio nousevan lavan osalta. Muihin lemppareihini lukeutui Gandalfin ja Sarumanin taistelu Rautapihassa. Lisäksi Puuparta ja muut entit olivat kerrassaan ihania!

Viihdyin ja nautin esityksestä aivan valtavasti. Siinä seikkailu ja matka nousivat tärkeämpään rooliin kuin taistelupainotteisissa elokuvafilmatisoinneissa. Tuli oikeasti tarve kaivaa romaani hyllystä ja palata pitkästä aikaa Keski-Maahan.

Kiitos kaikesta, Turku!

Syyskuun Star Wars: A New Hope -konsertti

Vantaan viihdeorkesteri valmiina aloittamaan.

Olen opettajalle ominaisesti kipeänä näin syyslomaviikon, joten pidempiä postauksia odotellessa (luvassa ainakin Akatemian hakuprosessia) pieni katsaus syyskuun 8. järjestettyyn Star Wars: A New Hope in Concert -tapahtumaan. Hartwall Arenassa järjestetty konsertti oli yhtä aikaa elokuvanäytös ja sinfoniaorkesterin tähdittämä massiivinen spektaakkeli. Itkin jo siinä vaiheessa, kun Lucasfilmin logo ilmestyi valkokankaalle. 

Oli kiinnostavaa huomata, miten välillä keskittyi orkesteriin, välillä elokuvaan. Vaikka Uusi toivo on nähty niin monesti, että sen dialogin osaa jo ulkoa, löytyi silti jotain uutta. (Tällä kertaa metsästimme Han Solon kultaisia noppia.) Vantaan viihdeorkesteri tarjosi elokuvan soundtrackin - ja nimenomaan soundtrackin eli elokuvan katsojille tarkoitetun, tunnelmaa luovan musiikin. Tämä avautui minullekin siinä vaiheessa, kun pettymyksekseni Cantina Bandin tuttu tiluttelu tulikin elokuvan ääniraidalta. Cantina Bandin musiikkihan kuuluu elokuvan sisäiseen maailmaan, ei taustoittamaan sitä. Vaikka olisin kovin mielelläni kuullut myös tämän kappaleen sinfoniaorkesterin soittamana.

(En myöskään muistanut, että The Imperial March todellakin soi vasta Imperiumin vastaiskussa. Sen leffanäytöstä odotellessa...)

Paikkamme olivat mukavasti permannolla, joten meillä ei ollut joidenkin katsojien kommentoimia ääniongelmia. Dialogista sai selvän lähes poikkeuksetta eivätkä äänet särkyneet tai kadonneet.

Olen elokuvien katsojana vahvasti visuaalinen ja muistan asioita herkemmin näkömuistini kautta. Siksi en pysty aina paikantamaan tietyn taustamusiikin kohtaa, ellei musiikki ole pääroolissa esimerkiksi dialogin kustannuksella. Konsertti oli siksikin kiinnostava kokemus tarkkailla niitä hetkiä, jolloin taustalla ei soinut mitään suhteessa niihin hetkiin, jolloin dialogia säesti hienovarainen tunnelmointisävel.

Nautin kovasti ja toivon lisää vastaavia elämyksiä!

  

BB-8 ja R2-D2 hyväksyivät myös.

Don Rosan Suomen vierailun aikataulut 2018

Don Rosa saapuu tänäkin vuonna Suomeen! Sillä mitä olisikaan vuosi ilman Donia? Aikataulut ovat nyt päivittyneet Rosan virallisille Facebook-sivuille, joten jaan ne kootusti tänne tiedoksi myös teille kaikille, jotka ette käytä Facea. 

Rosan voi tavata seuraavissa paikoissa jakamassa nimikirjoituksia. Mukana myös kirjamessujen haastatteluaika.

TURKU ti 23.10.2018

Suomalainen kirjakauppa klo 16.30 - 18.00

OULU ke 24.10.2018

Suomalainen kirjakauppa (Kirkkokatu 17)  klo 16.30 - 18.00

HELSINGIN KIRJAMESSUT to 25.10.2018

Haastattelu Senaatintori-lavalla klo 16.00 - 16.30

Suomalaisen kirjakaupan messuosasto klo 18.00 - 20.00

TAMPERE pe 26.10.2018

Akateeminen kirjakauppa (Hämeenkatu 6) klo 16.30 - 18.00

HELSINKI la 27.10.2018

Suomalainen kirjakauppa Kamppi klo 12.00 - 15.00

HELSINGIN KIRJAMESSUT su 28.10.2018

Suomalaisen kirjakaupan messuosasto klo 14.00 - 16.00.

Rosalta ilmestyy juuri uusi kokoelma Don Rosan parhaat – Mestarin omat suosikit, johon on nimensä mukaisesti koottu Rosan lempitarinoita omasta tuotannostaan. Ei ole tiedossa, onko Rosalla omaa kojua kirjamessuilla tänä vuonna, mutta päivittelen sen tänne, jos ja kun asia selviää. 

Itse harkitsen pyörähtäväni messuilla lauantaina, jolloin Rosa tosin on Kampin Suomalaisessa. Joten katsotaan vielä asiaa.

*****

Sivuhuomiona, sain juuri myöhäisen syntymäpäivälahjan mieheltäni. Kyseessä on Alex Jakubowskin ja Lois Lammerhuberin koostama järkäle Don Rosa - I Still Get Chills!, joka kuvaa itseään "The amazing life and work of Don Rosa". Teos on siis eräänlainen elämäkerta, jossa on paljon kuvia Rosasta kotonaan Kentuckyssa. Muistan Donin mainostaneen tätä pari vuotta sitten kirjamessuilla ja hän onkin ollut aktiivisesti mukana teoksen synnyssä.

Kansikuva. Kirjan koko on muuten huikeat n. 27 x 27 cm!

Sukupuun synty

Huomioi Donin paita.

Kirjassa on huikeat 295 sivua kuvia ja tekstejä sekä englanniksi että saksaksi. Sänkyyn en sitä kuitenkaan iltalukemiseksi suosittele ottamaan, sillä se painaa melko paljon.

Helsingin sarjisfestarit 2018

Tänä vuonna Helsingin sarjakuvafestivaaleilla oli paljon hyvää ja kaunista. Teemana olleet Italia, strippisarjakuva ja metalli sopivat minulle erinomaisesti (joskin italialainen sarjakuva on minulle edelleen Ankka-voittoista) - erityisesti siksi, koska A) tämän vuoden festaritaiteilija oli JP Ahonen, ja B) yksi vieraista oli upea Lise Myhre!

Mikä olisikaan parempi syy viettää syyskuun ensimmäinen viikonloppu Helsingin Suvilahdessa ilmaisilla festareilla?

Saavuimme ystäväni kanssa festareille vasta lauantai-iltapäivästä, mutta ehdimme heti aluksi katsastaa Zinefestin, joka oli tänä vuonna siirretty varsin onnistuneesti Tiivistämölle. Nyt oli tilaa olla, liikkua ja hengittää! Hengasimme siellä pariinkin otteeseen KeSSin pöydän ääressä.

JP Ahonen haastattelussa. Miten suursuosioon noussut Belzebubs-sarjakuva syntyi?

Lauantaina kävimme kuuntelemassa (ennen pakottavaa ruokatarvetta) JP Ahosen haastattelun alkupuolen, jossa hän kertoi Belzebubs-sarjakuvastaan ja uudesta Villimpi Pohjola -albumista. Belzebubsista oli vihdoin ilmestynyt kovakantinen albumi, johon oli koottu kaikki tähän mennessä verkossa julkaistut stripit ja sellaistakin materiaalia, johon en ollut vielä törmännyt. Tavoitteeni oli saada albumi kainaloon omistuksella ja kyllähän näin pääsi käymään. 

Albumi tuli kahlattua läpi heti seuraavana yönä ja junamatkalla kotiin ja todettakoon, että minulle selvisi vasta nyt, että Lilithin parhaan ystävän nimi on Blasphe My! Se selittää hahmon ulkonäön! (Nerokasta!) Siksi arvostan vielä enemmän JP:n minulle piirtämää omistusta. Blasphe on ihana, kuten esikuvansakin.

Kävimme kuuntelemassa myös Wolf Kankaretta, joka puhui uudesta sarjakuvaromaanistaan Subdimensionaalinen portti. Se kuului myös ostoslistaani, joten oli kiinnostavaa kuulla sen taustoista. Kankare lupasi jatkossa piirtää jotain söpöä, joten sitä odotellessa.

Festivaalin kunniavieraan, Charlie Adlardin eli Walking Deadin piirtäjän, kunniaksi Kattilahallissa haahuili lauantaina myös zombeja. Kenkutti, että päädyin vain räpsimään kuvia, sillä olisin saanut niistä kerrassaan ahdistavan videonkin kuvattua. No, aina ei voi zombejakaan voittaa, vaan pitää häipyä vähin äänin.

Zombit huomasivat minut. Oli aika... siirtyä.

Sunnuntai oli kuitenkin se päivä, jota odotimme eniten. Eräs suurista idoleistani, Nemin piirtäjä Lise Myhre oli haastateltavana ja jakoi sen jälkeen nimmareita fanilaumalleen. (Kaksi suurinta nimmarijonoa taisi muodostua Lisen ja JP Ahosen pöytien ääreen tänä viikonloppuna.) 

Lise oli ihana. Kerrassaan sympaattinen ja helposti lähestyttävä persoona, joka kertoi arvostavansa kaikkia fanejaan. Haastattelun aikana hän kertoi ensimmäistä kertaa julkisesti, miksi Nemin äiti ei esiinny sarjakuvissa. Koska monet lukijat ja toimittajat samaistavat Lisen Nemiin, hän ei voinut piirtää Nemin äitiä, koska hahmojen suhde olisi vertautunut hänen äiti-suhteeseensa. Ja hän totesi rakastavansa äitiään.

Toinen mieleenpainunut kommentti oli Lisen vastaus, mitä aloittelevan sarjakuvapiirtäjän tulisi ottaa huomioon. "Olla oma itsensä ja kertoa oma tarinansa", oli Lisen vastaus. Kukaan ei kerro tarinaasi niin hyvin kuin sinä, joten sinä olet se oikea henkilö tekemään sen.

Lise vastaili mielellään myös yleisön kysymyksiin.

Haastattelutilanne olisi kuitenkin voinut olla paljon parempi, sillä haastattelija oli todella epäonnistunut valinta. Tyyppi istui hattu ja aurinkolasit päässä koko ajan, mikä tuntui todella epäkunniottavalta haastateltavaa kohtaan, jonka pitäisi nähdä keskustelukumppaninsa silmät. (Oliko sitten edellinen ilta mennyt liian pitkäksi, tiedä häntä. Kyseessä oli kuitenkin Nemiä suomentanut henkilö!) Tankeroenglanti yhdistettynä pitkiin, epäselviin kysymyksiin teki Lisen hämmentyneeksi ja sai yleisön kiemurtelemaan. Kun jokainen yleisössä kysymyksiä esittänyt muodosti selkeämpiä ja fiksumpia lauseita, jäi haastattelusta niin nolo fiilis, ettei ole tosi. Onneksi se ei kuitenkaan näyttänyt pilaavan Lisen päivää.

Kaksi nörttiä kohtasivat ja kehuivat toistensa kenkiä.

Lisen nimmarijono oli pitkä, mutta kaikki oli sen arvoista. Sain hillittyä pahimman fanityttökohtaukseni, kun Lise avasi keskustelun kehumalla vuolaasti Kaunotar ja hirviö -paitaani. Sitten vertailimme kenkiämme ja minä avauduin, miten olen fanittanut Nemiä ensimmäisestä numerosta saakka. Sain nimmarin (kaksi), piirroksen ja yhteisen valokuvan. Ostin vielä kassinkin, joka loistaa pimeässä! (Tai on heijastin. Tämä jäi epävarmaksi, mutta kumpi tahansa on varsin siistiä!)

Ennen siirtymistä takaisin Keski-Suomeen kävin vielä hakemassa yksinäisen oloiselta Luke McGarrylta Sad Chewie -pinssin. Sain kaupan päälle Poen, joten se oli kannattava, vaikkakin lyhyt moikkaus.

Sarjisfestareiden lootti-kuvasta puuttuu Star Wars -aiheinen postikortti,
joka aiheutti Zinefesteillä spontaanin repeämisen.

Edellä mainittujen teosten lisäksi ostin ihanan Siiri Viljakan zinen Closure & Failure, jonka olin luvannut hankkia jo näkemäni näyttelyn perusteella. Lisäksi mukaan tarttui Belzebubs-pinssit ja olisi varmaan tarttunut myös t-paita, elleivät ne olisi olleet loppuunmyytyjä siinä vaiheessa. Mutta nettikaupasta saa ainakin oikeita kokoja ja lady-fittiä. Pikkaisen jäi harmittamaan se, että Mari Ahokoivun Oksi ehti kadota muiden ostajien taskuun, mutta lisään sen hankintalistan ykköseksi sitten seuraaville sarjisfestareille - jotka ovat *DAM DAM DAA* Oulun sarjisfestarit! Näemme siis siellä!

Sain oman Nemin. <3

Katja kiittää järjestäjiä ja toivoo ensi vuodelle lisää ruokakojuja ja pikkaisen eri sijaintia lavalle, sillä baarin puolelta tuleva möykkä välillä hieman häiritsi. Mutta viime vuoteen verrattuna jo pelkkä lavan olemassaolo oli pop!

Kirjaturismia: Harjukaupungin salakäytävät

Kun Pasi Ilmari Jääskeläisen Jyväskylään sijoittuva romaani Harjukaupungin salakäytävät ilmestyi vuonna 2010, Jyväskylän kaupunki otti pahimman hypen aikana kirjaturismin haltuunsa ja järjesti parin kesän verran kirjan tapahtumapaikkoja seurailevia kaupunkikierroksia. En jostain syystä saanut koskaan aikaiseksi osallistua niihin, mikä jäi harmittamaan.

Kun viime vuoden heinäkuussa opetin ulkomailta tulleille kesävaihtareille Suomen nykykirjallisuutta, keksin järjestää heille vapaaehtoiseksi oheistoiminnaksi romaania mukailevan Maagisen kaupunkikierroksen. Tulostin Jyväskylän keskustan kartan, merkitsin siihen romaanissa mainitut paikat ja kopioin niiden oheen otteita romaanista, jota olimme käsitelleet aiemmin luennolla. Yksi opiskelijoista oli lukenut romaanin tapaamista ennen omalla äidinkielellään ja oli jo suunnitellut tekevänsä kierroksen itsenäisesti. Nyt lähdimme matkaan porukalla. Meillä meni kierroksessa vajaa pari tuntia, kun kävelimme rauhalliseen tahtiin, nautimme Tourujoen luontopolusta ja pysähdyimme lukemaan romaanikatkelmia olennaisiin tapahtumapaikkoihin.

Tässä siis vinkkinä Jyväskylään saapuville: Maaginen kaupunkikierros Kerttu Karan tapaan. Etsi M-hiukkaskeskittymiä ja heittäydy cinemaattiseksi!

Tourujokilaakso: Näkymä Kinakujan sillalta

Katujen ja teiden lisäksi kaupungeilla on omat polkunsa, joihin kannattaa tutustua Jyväskylässäkin. M-hiukkaspitoisuudet vaihtelevat eri poluilla ja saman polun eri kohdissa. Edellä olen kuvaillut Tourujoen länsipuolta, jonka läpi kulkee 1995 rakennettu luontopolku. Aiemmin vaarallisena pidetty jokilaakso on kesytetty ympäristöystävälliseksi, mutta polkuja löytyy myös joen itäpuolelta. Yksi alkaa heti Kinakujan sillan kulmalta ja päättyy paperitehtaan aidan läheisyyteen. (Jääskeläinen 2010, 96 - 97.)

Tourujoen luontopolku

Tourujokilaakso: Paperitehtaan höyryputki

Tourujoen itäpuolisen polun varrella maasta nousee paperitehtaan höyryputki. Sen ei voi sanoa olevan erityisen romanttinen tai kaunis. Koska paikassa kuitenkin yhdistyvät hätkähdyttävällä tavalla luonnon elementit ja teknologia, siinä on tiettyä unenomaista jännitettä, jota käsittelen lisää luvussa 8. Mainittakoon, että putken läheisyydessä sijaitsee sisäänkäynti yhteen Jyväskylän lukuisista salakäytävistä. [ - - ] Niihin menemistä kannattaa välttää mm. sortuma- ja eksymisvaaran sekä vaarallisen korkeaksi kohoavan M-hiukkassäteilyn vuoksi. (Jääskeläinen 2010, 97 - 98.) 

Puistokadun Goodyear-rengasmainos

Lähde liikkeelle Kankaankadulta siten, että vanha hautausmaa on vasemmalla puolella ja Taulumäen kirkko mäen takana oikealla. Käänny Puistokadulle ja kulje etelään kohti keskustaa. Vanhan hautausmaan muuri jää vasemmalle. Kävele kadun vasenta puolta. Pidä katse suunnattuna eteenpäin, mutta tarkkaile samalla kadun oikeaa puolta. Pysähdy, kun huomaat talon, jonka seinään on maalattu suuri Goodyearin rengasmainos. Liiku varovasti eri suuntiin parin metrin säteellä, kunnes tunnet kokemuksesi ajasta, paikasta ja itsestäsi alkavan tihentyä. (Jääskeläinen 2010, 89 - 90.)

Sokoksen kosmetiikkaosasto

Osastolla leijuu huumaavia parfyymihuuruja, jotka yhdessä myyjättärien huolitellun kauneuden ja epätodellista tunnelmaa luovan valaistuksen kanssa voivat sekoittaa paikalle sattuneen miehen pään. Sokoksen kosmetiikkaosasto onkin eräänlainen urbaani seireenien saari, maagisuudessaan pelottava, houkutteleva ja monenlaisia haluja nostattava. (Jääskeläinen 2010, 65.)

Kirkkopuiston kioski

Maaginen kaupunkiopas kuvailee Kirkkopuistoa näin: Tässä korttelin kokoisessa Jyväskylän keskuspuistossa sijaitsee 1880 valmistunut goottityylinen kirkko, kioskirakennus, vanha kytkinasema sekä erilaisia muistomerkkejä. Erityisesti vuonna 1954 rakennettu kioski säteilee ympäristöönsä M-hiukkasia, jotka tihentävät lähistöllä oleilevien ihmisten elämäntunnetta. Kirkkopuisto onkin rakastavaisten keskuudessa suosittu kohtaamispaikka. (Jääskeläinen 2010, 207.)

Harjun / Neron portaat

Portaiden M-hiukkaspitoisuus vaihtelee eri päivinä, mutta arkisimmillaankin ne tarjoavat kelpo näyttämön elämää suuremmille kohtaamisilleja eroille. Portaiden yhteydessä tiettävästi myös sijaitsee sisäänkäynti Jyväskylän salakäytäviin. (Katso liite 3.) Sitä on vaikea havaita, eikä salakäytäviin menemistä yleensäkään voi moninaisten riskien vuoksi kenellekään suositella. (Jääskeläinen 2010, 135.)

Lounaispuisto ja pojanpäinen karuselli

Puistossa on myös lasten leikkikenttä ja uudempien laitteiden joukossa erikoinen vanha, pojanpäinen karuselli, joka on säilynyt vuosikymmenten läpi nykypäivään saakka. Lounaispuistossa on oma erityinen tunnelmansa ja sen merkityksellisyyshiukkassäteily on voimakasta. Sen alla kulkeekin useita salakäytäviä, jotka nousevat lähelle pintaa ja risteävät juuri karusellin alapuolella. (Jääskeläinen 2010, 235.)

Wivi Lönnin talo

Jyväskylässä on säilynyt joitakin erityisen cinemaattisia rakennuksia, joista kaikkein M-hiukkaspitoisin on arkkitehti Wivi Lönnin itselleen suunnittelema kaupunkihuvila. Se valmistui erillisine piharakennuksineen vuonna 1911. [- -] Lukuisat Jyväskylän salakäytävistä johtavat Wivi Lönnin talon pihamaalle tai rakennuksen perustuksiin. Tästä syystä M-hiukkassäteily kohoaakin talossa huomattavan korkeisiin lukemiin. (Jääskeläinen 2010, 272.)

*****

Tiedän, että eri puolella Suomea järjestetään elämyksellisiä Dekkariseikkailuja, joissa kuljetaan romaanien tapahtumien mukana ja seurataan juonta. Mutta tuleeko mieleen muita mahdollisia kirjaturismille otollisia paikkakuntia ja teoksia? Olisiko seuraava haltuunotettava kokonaisuus Tampere ja JP Ahosen Perkeros?

Ilosaarirock 2018

Silloin teinivuosien loppupuolella, 2000-luvun alussa kävimme ystäväni Tupun kanssa säännöllisesti rokkifestareilla. Ilosaarirock oli sijaintinsa takia luonnollisesti vakiopaikkamme, vaikka piipahdimmekin kerran Provinssissa (ilmaisliput) ja pari kertaa Kuopiorockissa (paremmat bändivalikoimat). Tämä oli siis aikaa, jolloin Kuopiorockin liput maksoivat 55 €. Muistan maksaneeni saman verran aikoinaan myös Ilosaarirockin kahden päivän lipusta...

Nyt, ainakin kahden-kolmentoista vuoden tauon jälkeen, palasimme takaisin festivaalitunnelmaan ja -kuumuuteen. Muistan yhä, miten rokkivuosinani Ilosaarirockissa satoi ehkä kerran. Ja nyt heinäkuun helleputki tuntui alkaneen rokkiviikonlopusta. Ilosaarirock oli perinteisesti paikka, jossa iho kärähti ensimmäisen kerran. Nyt varustauduin kolmipäiväiseksi paisuneeseen tapahtumaan 50-suojakertoimen aurinkovoiteella, hatulla, aurinkolaseilla ja vesipullolla. Sekä tietenkin rokkirepulla, jonka Tupu oli pongannut Tori.fistä. 

Rokkireppuun mahtuu kaikki olennainen eväspatukasta vesipulloon
ja (tarpeettomaan) pitkähihaiseen.

Rokin haastavin päivä oli perjantai, koska silloin oli ehdottomasti viikonlopun kovin kattaus bändien osalta. Aloitimme Beast in Blackillä, joka veti huikean keikan huolimatta siitä, että solisti oli kipeä. Esikoisalbumin helmet käytiin läpi kokonaisuudessaan ja eniten tanssittivat tietenkin Born Again; Crazy, Mad, Insane ja tietenkin sinkkuhitti Blind and Frozen. Tätä seurasi jammailu Ismo Alangon parhaiden hittien tahtiin päälavan lähistöllä.

Beast in Black Tähtiteltassa

Aurinko ja Ismo ja Taiteilijanelämää

Piipahdimme katsomassa myös Mokomaa, mutta tulimme siihen tulokseen, että Jenni Vartiainen olisi kivempi päälavalla. Ehdimmekin kuulemaan parhaat palat, kuten ihanan En haluu kuolla tänä yönä, sekä Vain elämää -sarjassa coveroidun Cheekin Keinun, mikä toimi todella kivasti. (Cheekhän on poiminut inspiraationsa selvästi Eino Leinon runosta Jumalten keinu.) Myös Apulannan Madon cover-versio oli ihan parasta Jennin tyylillä.

Illan odotetuimmat ja perussyyt rokkilipun ostoon olivat kuitenkin vielä tulossa. CMX ja Joensuun kaupunginorkesteri vetivät yleisön tähtitelttaan iltakymmeneltä. Itkuhan siinä meinasi päästä, kun sieltä tuli se Kultanaamio. Myös Nainen tanssii tangoa ja Fysiikka ei kestä toimivat erinomaisesti orkesterin kanssa - pääosin siitä syystä, että jo alkuperäisissä biiseissä kuullaan orkesteria. Keikan isoin ongelma olikin miksaus, joka ei toiminut orkesterin eduksi. Bändin basso ja rummut olivat aivan liian kovalla ja peittivät erityisesti jousisoittimet alleen. Sääli. Mutta olihan se ihanaa katsoa, miten orkesteri nautti yleisön innosta: erityisesti ykkösviulistilla näytti olevan hauskaa. Kapellimestari tuskin on aiemmin päässytkään huudattamaan yleisöä lavalla.

Upea CMX Joensuun kaupunginorkesterin vahvistamana

Illan kruunu oli kuitenkin Nightwish ja Floor Jansen. Jos Jenni Vartiainen on kaunis pop-prinsessa, niin Floor on itseoikeutetusti metallin kuningatar. Decades-maailmankiertueeseen kuuluneella konsertilla kuultiin niin aivan tuoretta materiaalia kuin sellaisia vanhoja hittejä kuin 10th Man Down. Ja yleisö huutaa kuorossa: "We were here!"
Keikan päätti tavanomainen ilotulitus Joensuun Laulurinteen yössä.

Floor ja lavakarisma

Lauantai olikin huomattavan paljon rennompi päivä bändien osalta. Hengailimme rentolavan nurkilla syömässä jäätelöä ja kuuntelemassa Värttinää, joka esiintyi yhdessä Palefacen kanssa. Tiirasimme myös naku-uinnin maailmanennätysyritystä, joka jäi puuttumaan niin monesta ihmisestä, ettei kenellekään voinut tulla syyllinen olo osallistumatta jättämisestä.

Ilta-aurinko kohti rentolavaa.

Yllätin itseni myös Sannin keikalta. Tiesin jopa yhden biisin (2080-luvulla), mikä ei ollut yllätys, koska kuuntelen radiota niin vähän - ja silloinkin lähinnä rokkikanavia. Keikka oli energinen ja täytyy sanoa, että Sanni osaa ottaa yleisönsä. Positiivinen yllätys oli mimmin soittotaito niin kitaran kuin viulunkin suhteen. Tajusin myös, että Sanni on 2010-luvun Nylon Beat: pikkutuhmia sanoituksia nenä-äänellä laulettuna. Lyriikoissa on vielä vähän sellaista tyttöjä opettavaa sävyä, että mitä niitten poikien kanssa kannattaa muistaa ja mitä ei kannata tehdä.

Olin selvästi yli-ikäinen samaistumaan Sannin lyriikoihin, mutta teini-Katjaan niillä olisi varmaan ollut erilainen vaikutus. Italian opiskelijana minua viihdyttikin eniten biisi nimeltä Jacuzzi.

Lauantain kruunasi pitkän linjan suosikkimme Apulanta, joka kertoi esiintyneensä Ilosaarirockissa ensimmäistä kertaa 1990-luvun puolivälissä. Yleisössä oli huomattavan paljon sellaisia, jotka näkivät Apiksen ensimmäistä kertaa livenä ja tämä suuri ja muinainen vanhus mietti heti, että kuinka moni näistä oli edes syntynyt silloin, kun Apulanta soitti täällä ensimmäisen kerran?

Apiksen isoin ongelma on se, että se on siirtynyt 1990-luvun punk-vuosista poppiin, mikä näkyy erityisesti 2010-luvun sinkuissa. Siksi vanhempi ja räkäisempi tuotanto on aina uponnut minuun paremmin. Apulannan sinkkuja katsoessa viimeisin oikeasti hyvä ja toimiva sinkku oli Viisaus ei asu meissä ja senkin julkaisusta on 11 vuotta. 

Ilosaarirockin keikan kiinnostavin piirre oli yhteisveto Sannin kanssa (Vain elämää kummitteli taas). Biisi oli minulle tuntematon Sanni-coveri ja hevimpi kuin yksikään Apulannan hitti sitten... Jaa. Ehkä sen 1990-luvun.

Apulannan tuplalava

Vaikka perjantain jälkeen olo oli aivan sippi ja järkyttynyt siitä, että vielä pari päivää pitäisi jaksaa, ei sunnuntain saapuminen kuitenkaan tuntunut pahalta. Aloitimme päivän sovitusti glitterillä, sillä rentolavan tuntumassa seisoi Glitternistin teltta, joka veti porukkaa kuin siimaa. Erilaisilla kivillä ja glitterillä koristeltuja meikkejä, ihoa ja partoja näkyi festareiden täydeltä, joten mekin päätimme hakea rokkiviikonlopun viimeisen päivän kunniaksi omamme. Jonottaessa oli myös kiva kuunnella Circleä rentolavalla. Todettakoon, että glitterliima oli vedenkestävää ja kuvio pysyi minulla hyvänä kokonaisen viikon. Eli se 14 € ei tuntunut mitenkään pahalta summalta siinä vaiheessa. 

Glitternistin teltta

Valikoimaa riitti.

Päälavalla esiintyvää Amorphista kuuntelimme puiden varjossa, aivan vip-kuorma-auton takana, mikä oli hyvä ratkaisu. Kuuman auringon takia oli parempi latailla akkuja varjossa - varsinkin, kun sen jälkeen päätyi tähtiteltan anniskelualueelle cokiksen kanssa vetämään 45 minuutin tanssitreenit Zeddin tahtiin. Tämä ei ollut suunniteltu juttu, vaan onnistunut sattuma. DJ:n mixaukset mm. Queenin Bohemian Rhapsodysta ja Michael Jacksonista tanssittivat mukavasti myös suoran auringonpaisteen alla.

Ja kyllä.

Kaikesta lupauksistani huolimatta näin myös Cheekin livenä. Arvostin lavakarismaa, yleisön huomioonottoa, tanssityttöjä ja Kaija Koo -coveria. Sekä lyriikoiden paikoitellen kekseliästä riimittelyä. Mutta jos on pakko räppiä kuunnella, niin enemmän se Eminem uppoaa. 

Sunnuntain pääesiintyjänä toiminut kitaravirtuoosi Jack White oli mielestäni hieman outo valinta festareiden päättäjäksi. Whitella tuntui olevan bändeineen enemmän kivaa keskenään kuin yleisön kanssa. Jopa Cheek sai yleisön paremmin mukaan menoon. Emme viipyneetkään enää kauaa festarialueella, vaan suuntasimme haikein mielin kohti arkea. 

Jäätelöä ja lettuja. Parasta festarievästä.

Ilosaarirockin kootut miinukset

• Miksi Entisten nuorten disco oli ängetty perjantai-illalle, kun kaikki entiset nuoret olivat kuitenkin kuuntelemassa CMX:n ja Nightwishin ysäribiisejä?
• Sunnuntain pääesiintyjää olisi voinut harkita hieman paremmin, vaikka osaahan Jack White soittaa.
• Mixaus kaupunginorkesterin kanssa soittaneella CMX:llä toimi vain bändin eduksi.

Ilosaarirockin kootut plussat

• Cashless-ranneke toimi erinomaisesti. Myös festarialueen latauspaikat olivat nopeita.
• Paljon vesipisteitä!
• Ruokaa oli paljon ja siinä oli riittävästi vaihtelua. Me söimme muun muassa kreikkalaisia vartaita, pitaleipää ja nyhtöhirveä.
• Iloinen meininki eikä yhtään häirikkötapausta tullut vastaan.
• Lisää näitä kaupunginorkesterin yhteiskeikkoja!
• Oli ihanaa kokea rokkifestari pitkästä aikaa!

Katja ja Tupu kiittävät. Ensi vuonna Tuskaan?

Loma pähkinänkuoressa ja syksyn menotärpit

Kesän kaksi olennaista: Ilosaarirock ja jäätelö

Heinäkuun lomailu on nyt hoidettu pois alta ja samalla olen tehnyt paluun someen. Täytyy heti kättelyssä todeta, että kyllä kannatti pitää taukoa kaikesta. Stressitaso laski enkä edes osannut ajatella töitä - saati, että olisin kirjoittanut jotain artikkelia vähän siinä sivussa vasemmalla kädellä. Somenkin poissaoloon tottui nopeasti; eniten ehkä kaipasin Twitteriä, koska sitä kautta saa uusimmat (ja kiinnostavimmat) uutiset nopeiten. Nyt pitäisi riittää energiaa hoitaa lukuvuosi 2018 - 2019 kunnialla ja ilman työuupumuksen oireita.

Ilosaarirockista teen myöhemmin oman päivityksen, joten ei siitä sen enempää. Kesän toinen olennainen tapahtuma oli heinäkuulle siirretyt yo-juhlat, joissa juhlittiin tuplatutkinnon tehnyttä ylioppilasmerkonomi-siskoani, joka selvitti aikuislukion ja liiketalouden perustutkinnon töiden ohessa. 

Kakku ei ole valhe.

Heinäkuu on ollut sään puolesta aivan järkyttävä, sillä tällainen helleputki ei sovi minulle lainkaan. Siksi olenkin viettänyt aikaa ilmastoidulla tanssistudiolla ilmajoogan ja tankotanssin parissa sekä peittänyt kaikki räppänät verhoilla ja maannut sohvalla tv-sarjojen pauloissa. Loman aikana onnistuin tahkoamaan* The Fallin ja Manhunt: Unabomberin (kokonaan), The Handmaid's Talen toisen tuotantokauden, Orange is the New Blackin kuudennen tuotantokauden, Death Noten ja Altered Carbonin. Sen lisäksi aloitin Supernaturalin 12:nnen tuotantokauden. Luin myös Kuolemanportti-sarjan läpi ja aloitin pelaaman Half-Life 2 EP2:sta, kasasin kolme kirjahyllyä jatkopaloineen ja kävin katsomassa Ant-man and the Waspin. Näiden ohessa olen opiskellut Duolingon suosiollisella avustuksella italiaa.

En tainnutkaan mainita, että voitin Popcultissa Sarjakuvaseuran arpajaisista sarjiskassin?

Mutta kohta on siis syksy eli paras vuodenaika ikinä, mikä toivottavasti tarkoittaa sitä, että lämpötilat putoavat inhimillisiin asteisiin. 

Lopuksi vielä muutama olennainen syksyn menotärppi:

Helsingin sarjisfestarit 1. - 2.9.

Sarjisfestareiden teemana on tänä vuonna strippisarjakuva, italialainen sarjakuva ja metalli, eli kolme kertaa kaikkea kiinnostavaa. Festareille ei vedä pelkästään se, että festivaalitaiteilijana on JP Ahonen tai että sieltä saa kenties hankittua uuden Belzebubs-albumin ja fanisälää, vaan erityisesti se, että siellä on vieraana Nemin piirtäjä Lise Myhre! Saan ehkä fanityttökohtauksia.

Star Wars A New Hope -konsertti 8.9.

Pääsen Hartwall Arenalle faneilemaan klassikon pariin!

Viikko 42 (= elämän tarkoitus)

Syysloman olen varannut reissaamiseen Turku - Helsinki-akselille. Käyn katsomassa Turun kaupunginteatterissa Taru sormusten herrasta -musikaalin ja osallistun Helsingissä Mission in Jedha -nimiseen Star Wars -tapahtumaan. Jos immersiivinen, larpin kaltainen tapahtuma kiinnostaa, lippuja on taatusti jäljellä. Tapahtumaa järjestetään 19. - 20.10.: perjantaina koko perheelle sopivana, lauantaina K18-tapahtumana.

Näitä odotellessa on ihan kivaa palailla töihin.

*Edit: Lisätty kaksi unohtunutta tv-sarjaa.