Oikaisu

Tajusin tuossa eilissäpäivänä, kun väsäsin esitelmääni Roopesta ensi viikonlopun Ropeconiin, että olin Finnconin esitykseni jälkeen puhunut ihan läpiä päähäni.
Eli tämä oikaisu menee niille tytöille, jotka kävitte kysymässä esitykseni jälkeen sen Barksin tarinan nimeä, josta Spielberg ja Lucas ovat saaneet ideansa Indiana Jonesiin.

Ja minähän nerokkaana väitin, että kyseessä on "Kadonneen lampun metsästys" eli kyseinen kuva, joka esiintyi myös tässä viittaamassani nettiartikkelissa.
Sen siitä saa, kun Rosa-asiantuntija rupeaa puhumaan Barksista.
Menin siis sekaisin kyseisestä kuvasta, joka on siis peräisin Ankronikka-elokuvasta nimeltä Treasure of the Lost Lamp. Tämä elokuva on julkaistu tietojeni mukaan vasta 1990 eli reilusti Indiana Jonesin jälkeen - tästä tietenkin on adaptoitu elokuvan fontti.

Mutta jos olisin tarkastanut asian itse artikkelista, kuten minun olisi pitänyt, se olisi kertonut, että itse asiassa sekä Spielberg että Lucas ovat saaneet inspiraationsa Indiana Jonesin alkukohtaukseen kahdesta (!) Barksin sarjakuvasta, jotka ovat "The Seven Cities of Cibola" ja "The Prize of Pizarro" (Barksin kuvitus).

Pahoitteluni, toivottavasti olette jostain saaneet oikean tiedon, jos ette nyt viimeistään tästä.

Lisää häpeilemättömiä mainoksia

Ropecon 29.-31.7.2011
@ Espoon Dipoli

Tällä kertaa allekirjoittanut puhuu lauantaina klo 14-15
Klondyke-salissa aiheesta

Roope Ankka - Ankkalinnan Indiana Jones.
Disneyn "erilainen" sankari Don Rosan näkökulmasta

Don Rosa on yksi suosituimmista Ankka-piirtäjistä kautta aikojen. Hänen yksityiskohtia pursuilevat piirroksensa ja uskomattomat juonenkäänteensä erottuvat edukseen muista Disney-taiteilijoista. Rosan lempihahmo, Carl Barksin luoma Roope Ankka, näyttäytyy lukijoille hieman erilaisena sankarihahmona. Rosan Roope Ankan elämä ja teot esitteli meille Roopen historian: miten ja miksi hänestä tuli sellainen kuin hän on. Mutta onko hän oikeastaan edes sankari vai se kitupiikki, jona me hänet tunnemme?

Tervetuloa kuuntelemaan.

Lisätietoja (mm. lippujen hinnat) osoitteessa www.ropecon.fi

Coneilua Turussa

Viime viikonloppu meni lahjakkaasti toisessa todellisuudessa eli fantasiamaailmassa nimeltä Finncon. Piipahdin tosin muutamaan otteeseen Animeconinkin puolella, vaikken siellä mitään ohjelmaa katsastanutkaan. Pari numeroa olisi kiinnostanut, erityisesti lauantaina ollut Edo-ajan shogunaatti (ihan vain siksi, että James Clavellin Shogun on aivan loistava teos). Muita mielenkiintoisia aiheita oli Länsimainen ja japanilainen sarjakuva sekä tietysti massiivinen cosplay-kisa. Enhän minä tosin ummikkona sieltä mitään hahmoja olisi tunnistanut, korkeintaan Studio Ghibli -elokuviin tai Nintendo-peleihin liittyviä pukuja, mutta pelkästään niiden asujen laadukkuus olisi riittänyt minulle.
Mutta - kuten aina coneissa - jostain pitää luopua, kun jotain muuta kivaa menee päällekkäin.

Perjantain ohjelmasta minulle riitti Kirjoittamisesta, joka käsitteli spekulatiivisen fiktion kirjoittamista Suomessa. Sain ainakin muutaman hyvän vinkin oman kirjoittamiseni suhteen.
(Ja sitten kun vielä saisi kelloon muutaman tunnin lisää, jotta sitä spekulatiivista fiktiota ehtisi kirjoittaa.)
Lauantaina kävin kuuntelemassa Merja Leppälahden luennon kotimaisista uskomusolennoista, Teoksen kirjoituskilpailun voittajan julistuksen ja päädyin sitten puhumaan Tutkija ja harrastaja -paneelissa, mikä oli hyvin antoisa kokemus.
Merja veti paneelia, jossa minä, Sofia ja Emmi (pahus, toivottavasti muistin nimen oikein, nolottaa) puhuimme hieman tutkijuudestamme ja suhteestamme faniuteen - me kun tutkimme omia fanituksen kohteitamme: Sofia science fiction -elokuvia, minä Rosan sarjakuvia ja Emmi vampyyreja.
(Satuimme myös sopivasti olemaan "kolmella eri tasolla", koska Sofia tekee post-dociaan, minä väsään väitöskirjaa ja Emmi viimeistelee graduaan.)
Meillä oli yleisöäkin ihan mukavasti ja keskustelua syntyi muun muassa muiden ihmisten suhtautumisesta meidän "hörhö-tutkimukseemme". Sanoinkin, että vaikka rakkaat siskoni eivät aina jaksa kuunnella ("Taas se Katja luennoi!"), parhaan kommentin olen ehkä saanut perusduunari-isältäni, jolla on ainoastaan kansakoulutausta. Kun olin saanut hyväksynnän, että pääsen syksyllä 2010 Oxfordiin puhumaan Rosan pahiksista, iskä oli innoissaan kertonut kaikille sukulaisille, että "meijän tyttö se lähtee Englantiin puhumaan Aku Ankasta!"
Siinä vaiheessa tuntui aika hyvältä.

Oma virallinen esitelmäni olikin sitten vasta sunnuntaina aivan conin loppuvaiheilla. Satuin vielä sitten huomaamaan, että ohjelmalehtiseen oli painettu KAKSI eri aikaa: ohjelmakartassa oli se oikea aika eli kello kolme, mutta kuvauksessa aloitusajaksi oli laitettu 15.45.
Siinä sitten jännitti parikymmentä minuuttia ennen esitystä, että tuleekohan sinne ketään ja mihin aikaan.
Olin vielä nähnyt torstaiyönä painajaista, että tekniikka oli kusahtanut täysin, eikä PP-esitykseni sopinut yhteen paikan läppärin kanssa, minkä säätämisessä meni tunti. Ja kun se oli saatu kuntoon ja ihmiset kutsuttu takaisin sisään, alettiin salin nurkassa olevassa keittiössä (!) tehdä ruokaa niin, että koko luokka savusi. Eihän siellä kukaan halunnut enää olla.
Onneksi unet on unia ja no, niistähän minä sunnuntaina puhuinkin, eli Rosan tarinasta "Unelmoiden läpi elämän" ("The Dream of a Lifetime" 2002).
Kävin läpi unifantasian teoriaa ja sitä, miten Rosan sarjakuva eroaa tavallisesta unifantasiasta, joksi tyypillisesti määritellään Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa. Tietysti minun piti verrata sarjakuvaa jo pienen kohun aiheuttaneeseen Christopher Nolanin Inceptioniin, jonka katsoin juuri tätä puhetta varten.
En nyt mene sen tarkemmin niihin lukuisiin yhtäläisyyksiin, tarkempia kommentteja löytyy tästä loistavasta artikkelista: 5 Amazing Things Invented by Donald Duck.
Kuvasin myös Rosan käyttämää unimaailmaa ja sitä, miten Roope sitä hallitsee ja miten ulkopuoliset tekijät vaikuttavat siihen. Pahus, kun haluaisin kirjoittaa tästäkin artikkelin johonkin.

Yleisöä oli varsin kiitettävästi ja hienoa oli huomata, että melko moni oli ollut kuuntelemassa esitystäni Rosan fantasiasta jo viime vuoden conissa. Olin aika otettu.
Kysymyksiä ja kommenttejakin tuli ja haluankin kiittää kaikkia niitä, jotka uskalsitte avata suunne. Minulla oli ainakin antoisa tuntinen, toivottavasti myös teillä, vaikka varatusta ajasta jäi paljon käyttämättä.
(Yleensä puhun liikaa, joten ehkä parempi näin.)

Coni oli kokonaisuudessaan ihana ja oli ihan mielettömän vaikeaa palata takaisin arkeen ja töihin maanantaiaamuna.
Vaikka täytyy kyllä sanoa, että huomasi conin järjestäjien olevan aloittelijoita. Ohjelman suunnittelussa olisi voinut vähän miettiä, mitä tapahtuu ja mihin aikaan ja minkä kanssa päällekkäin, mutta jostainhan se on tällaistenkin tapahtumien järjestämiset aloitettava. Minulla ei kuitenkaan ollut valittamisen aihetta omien esitysteni suhteen.

Haluaisin vielä lopuksi mainita muutaman ihanan cosplay-asun, joita tuli pongattua viikonlopun aikana. Stormtrooperit luonnollisesti (I'm a silly fangirl) ja loistavat Ghostbustersit. Rorschach, joka on ehdoton lempihahmoni Watchmenista, mahtava Obi-wan ja Anakin sekä tietenkin Finland Humonin sarjakuvasta Scandinavia and the World.
(Jos ette Humonia tiedä, niin hävetkää.)

Huh, olipas repäisy. Katja kiittää ja kumartaa vielä kerran.

P.S. Enhän minä voinut pysyä poissa scifi-kirppikseltä, vaan pistin viimeiset rahani Revenge of the Sithiin ja Kuolemanportti-sarjan neljänteen osaan. Yksitoista kirjaa riittää varmaan tämän kuun osalta.

P.P.S. Tässä muuten kiinnostuneille linkki graduuni: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/19962 . Nyt jälkikäteen kieli on paikoitellen hirveän kökköä, mutta ehkä sitä vielä pystyy lukemaan.

Kiitos Finncon ja Turku!

Katja kiittää ja kumartaa, tämäkin Finncon meni kaikin puolin aivan nappiin. Olisin tarvinnut selvästi ylimääräisen vapaapäivän viikonlopusta toipumiseen, joten virallinen conipäivitys seuraa vasta myöhemmin. Kiirettä pitää.

Hyllyn täytettä

Sen siitä sitten saa, kun pistää kirjafriikin Finnconiin ja näyttää sille kartasta, että tuolla on Cyberspace, missä on scifi-kirppispöytä.
Siellä on nyt sitten tullut ravattua kaksi päivää vähän väliä katsastamassa, mitä uutta sinne on tullut sitten viime viisiminuuttisen, että nyt ongelmana on repun tilavuus ja se, mihin ihmeeseen survon kaikki vaatteet, kun ne vasta ostetut kirjat vievät koko tilan?

Ostin siis kuusi kirjaa alle kahdellakymmenellä eurolla, joista yhdessä oli itse asiassa kolme kirjaa samojen kansien välissä, sain yhden ilmaiseksi ja sitten tuin esikoiskirjailijaa ostamalla hänen uunituoreen teoksensa.
Kirppiksellä kävin vielä tänäänkin ja ostin kaksi sarjakuvaa kahdeksalla eurolla.
En tiedä, kannattaako siellä piipahtaa enää huomenna. Tätä menoa minulla on kahdenkymmenen kilon edestä kirjoja menossa huomenna Jyväskylään.

Mies käski tuoda tuoda tuliaisia, joten puolet kirjoista tuli hänelle. Silkkaa fantsua, eli R. A. Salvatoren Jäätuulen laakso -trilogian osat 1 ja 2, huimat puolitoista euroa kappale. Harmi, että kolmas osa puuttui. Ja lisäksi Weis & Hickman -kaksikon Kuolemanportti-sarjan kakkososa.

Omaa fantasiahyllyäni (tai no, kaikkihan ne samoissa hyllyissä asustelevat) täydensin Ursula Le Guinin Maameren tarinoiden osilla 1-3; nämä olivat siis samoissa kansissa.
Päivän science fiction -klassikko oli George Orwellin mainio Vuonna 1984, ja päivän satua edusti J. M. Barrien Peter Pan.
(Meinasipas tulla typo ja Peter Pain. Se voisi ollakin jo ihan erilainen teos.)

Ja se ilmaiseksi saatu kirjahan oli siis T. H. Whiten The Once and Future King.

Ostin myös tämän esikoiskirjailija K. Frimanin uuden uutukaisen fantasiakirjan nimeltä Pohjoiset ennustukset 1: Viestinviejät. En päässyt kuuntelemaan hänen kirjaesittelyään tutkijapäivien aikataulun takia, mutta ohjelmakuvauksen perusteella skandinaavis-suomalaiseen mytologiaan pohjautuva teos kuulosti äärimmäisen mielenkiintoiselta.
Lisäksi kirjailija oli perustanut oman kustannusyhtiön (!) saadakseen teoksensa julkaistua. Kunnioitettavaa. Lisää on siis luvassa.
Pitihän tällaista työtä tukea, varsinkin, kun itse haaveilee siitä esikoiskirjan julkaisusta.
Odotan innolla, millainen teos hyllyyni asettuu.

Tänään sitten sain myös ihan naurettavalla hinnalla kertakaikkisen loistavan Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat Unien maa ja Usvien aika I. Pikkuhiljaa se Gaiman-kokoelmakin alkaa karttua.

Katsotaan, jos pystyn huomenna pitämään näppini erossa kirjoista.

Kaikista eniten tässä nyt on eilisestä asti kismittänyt se, että pongasin heti ensimmäisenä kirppispöydältä vasta lukemani Scott Lynchin Locke Lamoran valheet, joka oli äärimmäisen kiehtova ja positiivinen fantasiayllätys, jonka satuin löytämään kirjaston nuorten hyllystä.
Olisin halunnut ostaa sen, mutta eipä ollut käteistä ja kun seuraavan kerran menin kukkaroni kanssa kirjaa hakemaan, joku oli sen jo napannut.

Eli sinä piru, joka veit Locke Lamoran valheet nenäni edestä!
Sinulla on erittäin hyvä maku.

Spefi-tutkijoiden kohtaaminen

Näin vielä täysin Finncon-menojen keskellä voisin raportoida torstain ja perjantain tutkijatapaamisesta.
Eli meillä oli järjestyksessään kahdestoista FINFAR-tutkijatapaaminen (Finnish Network of Fantasy Research), joka ajoittui juuri Finnconin alkuun. Noudatimme conin teemaa, eli papereiden toivottiin koskevan myyttejä.

Itselleni tämä oli toinen virallinen tutkijatapaaminen, jos Jyväskylässä syksyllä 2009 pidettyjä kulttuurintutkimuksen päiviä ei lasketa mukaan.
Oma paperini keskittyi Rosan sarjakuvaan "Ankka kuningas Arthurin hovissa" ("The Once and Future Duck") ja käsitteli sitä, miten Rosa on kirjoittanut ankat osaksi Arthurin myyttiä, miten hän on rakentanut Arthurin ja Merlinin (eli siis Myrddinin) hahmot ja millaisia intertekstuaalisia viittauksia tekstistä löytyy T. H. Whiten romaaniin The Once and Future King sekä Mark Twainin teokseen A Connecticut Yankee in King Arthur's Court.

Rehellisesti myönsin heti kättelyssä, että koko paperi oli kirjoitettu hirveässä kiireessä, joten melkein hävetti tuoda se kaikkien muiden hienojen esitysten joukkoon. Meillä oli siis papereita Isaac Asimovista, conin vieraasta Nalo Hopkinsonista, fiktiivisten kulttuurikonseptien kääntämisestä ja tietenkin Tolkienista.
Valitettavasti todella moni tutkija perui tulonsa. Toivottavasti ensi vuonna meitä on runsaammin ja että myös uusia ihmisiä uskaltautuisi mukaan.
Emme me ketään syö tai uhraa Cthulhulle.

Pääasia oli kuitenkin se, että sain hyvää ja rakentavaa palautetta ja ehdotuksia siitä, miten voisin kehittää tekstiä eteenpäin artikkeliksi - ja myös tietenkin väitöskirjani alaluvuksi.
Kiitos paljon siis erityisesti Irma Hirsjärvelle, Cheryl Morganille ja Merja Polviselle näistä kommenteista.
(Ja kiitos Merjalle Whiten romaanin lahjoituksesta - sainpahan alkuperäislähteen itselleni.)

Sain myös pyynnön, jota toivoin: artikkelilleni löytyi julkaisija. Milloin se tapahtuu, on vielä kysymysmerkki, enkä tässä rupea hihkumaan sitä, missä paperini julkaistaan. Sen verran voin sanoa, että suomenkielinen ja ei-akateeminen teksti on luvassa.

Tutkijatapaamisen tulevaisuuskin näytti hyvältä ja suunnittelimme jo hieman laajentumista. Mainostankin jo etukäteen, että vaikka olisit vasta graduvaiheessa, niin voit liittyä seuraamme ensi vuonna Tampereen Finnconissa.
Vertaistuki on aina plussaa, varsinkin muilta spefi (spekulatiivisen fiktio) -tutkijoilta. Olisi tosin mukavaa, jos tapaamisia olisi useamminkin kuin kerran vuodessa.

Rolandin matka päättyi

Nyt sen sitten lopultakin sain!
Tätä on etsitty ja kaiveltu. Nimittäin Stephen Kingin loistavan Musta torni -sarjan samannimistä päätösosaa.
On nimittäin ollut loppuunmyyty teos ja Huuto.netin hintoja katsellessa on pitänyt tämän köyhän tutkijan vaan purra hammasta.
Mutta sieltähän se sitten loppujen lopuksi tuli vastaan ja sellaiseen hintaan, jotta piti varmistaa, että onhan kyseessä varmasti kovakantinen teos. (En ikinä muista, mikä ero on sidotulla ja nidotulla kirjalla. Ehkä tämän jälkeen.)

Totuuden nimessä on myönnettävä, että luin koko sarjan vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa. Osa neljä eli Velho on ollut kirjahyllyssäni jo ainakin vuodesta 1999, kun yläasteaikoinani olin Kingin suurkuluttaja ja kirjakerhoon kuulunut setäni osti minulle joka synttäri ja joulu uuden Kingin. Velhoa en ollut lukenut, koska miksi lukea osa neljä ennen osia yksi, kaksi ja kolme?

Kauhun kiistattomana ykkösnimenä tunnetun Kingin ehdoton pääteos on tuo koko Musta torni -sarja. Olin kuullut siitä ja sen kulttistatuksesta niin paljon, että pakkohan se oli sitten lainata kirjastosta.
Ensimmäisen osan eli Revolverimiehen jälkeen olo oli kuin olisi märällä rätillä huitaistu päin näköä.
Että mitä?
Tässäkö on se suuri klassikko?
Ei voi olla totta...
Mutta Kingin varhaisena ystävänä tiesin, että hän käynnistyy joskus hitaasti.

Ja niin totta vie muuten käynnistyi.
Kolme korttia pakasta.
Joutomaa.
Kuolasin.
Mitä ihmettä oli tapahtunut? Silkkaa neroutta sen ykkösosan jälkeen!
Velho oli pieni suvantovaihe, sitten taas silkkaa tykitystä Callan susilla. Susannan laulu (miksihän se ei ole Susannahin?) oli oikeastaan pelkkä prologi viimeiselle osalle, eikä King pettänyt siinäkään.

Sarja ei olisi voinut päättyä mitenkään muuten.

Nyt se seisoo sitten kirjahyllyssäni täydellisenä.

Tai. No, ei ehkä ihan.
Kaikki muut osat, paitsi se alkuperäinen Velho, ovat uutta, yhtenäistä painosta, jossa on myös kuvitusta.
Joten perfektionismini vaatii ostamaan myös Velhon uutena painoksena.
Ehkä setä antaa anteeksi, jos laitan lahjan kiertämään.

Joskus meni muutama vuosi niin, että luin joka kesä Tarun sormusten herrasta.
Ehkä minun pitää nyt heti lukea Musta torni uudestaan.
Jospa se Revolverimieskin aukeaisi paremmin.

Häpeämätön mainos

FINNCON & ANIMECON @ Turun yliopisto 15.-17.7.2011

Sunnuntaina klo 15-17 Kauppakorkean salissa Xoth allekirjoittanut puhuu aiheesta

Mistä maailman rikkain ankka uneksii? Unimaailma Don Rosan sarjakuvassa "The Dream of a Lifetime"

Maailman tunnetuimpiin ja suosituimpiin Disney-taiteilijoihin kuuluva ankka-piirtäjä Don Rosa on luonut eräänlaisen fantasiamaailman, joka siirtää Disneyn sarjakuvakerronnan aivan uusille urille. Paljon ennen Inceptionia Karhukopla tunkeutui Roopen uniin Pelle Pelottoman keksimällä vekottimella. Mitä tästä seurasi ja miten unen logiikka toimii? Entä voiko unta pitää omana fantasiamaailmanaan?

Tere tulemast kuuntelema. Se on ilmaista.

Lisää kivaa osoitteessa http://www.2011.finncon.org

Kiireinen kesä

Ihan alkajaiseksi täytyy toivotella myöhästyneet syntymäpäiväonnitelut herra Don Rosalle. 29.6. tuli täyteen 60 vuotta, onnea!

Tuli sitten sen kunniaksi tilattua ennakkoon Rosan koko tuotanto, jota myydään vain rajoitettu määrä. Taivas, mikä hinta, mutta pakkohan se on hankkia. Ihan jo tutkimusmielessäkin.
No, enpä saa sitten mieheltä synttäri- saati joululahjoja. Ainakaan tänä vuonna.
Jos jotakuta kiinnostaa (eikä hinta pelota), niin täältähän sitä saa: http://www.donrosankootut.fi/index.php

Tuli myös katsottua Don Rosa -dokumentti, joka oli kertakaikkisen hieno ja koskettava. Siitä saan oivan lähteen väikkäriini, enkä vielä edes katsonut kaikkia extroja. Ei makeaa mahan täydeltä.
(Anders kertoi myöhemmin, että dokumentin ohjaaja olisi halunnut lahjoittaa minulle oman kappaleen, mutta lähetin sellaisia terveisiä, että tuin ilomielin heidän projektiaan. Ja olisin tukenut jo aiemmin, jos olisin tajunnut, että sellainen dokumentti oli tekeillä Tanskassa.)

Kesäni on näillä näkymin melko kiireinen. Viimeistelin tänään paperiani FINFAR-tutkijatapaamiseen ja ensi viikolla pitäisi väsätä Finnconin esitelmä Turkuun. (Mainostan tätä myöhemmin häpeilemättä.) Sitten parin viikon tauko ja Ropeconiin puhumaan Roopesta. (Tätäkin mainostan myöhemmin tarkemmin, kunhan ohjelma ilmestyy nettiin.)

Mitäs vielä?
Elokuun alussa on Rappio! -seminaarikirjan deadline, että sinne pitäisi saada ajatukset tiivistettyä.
Sen lisäksi minut hyväksyttiin PCA -summer schooliin puhumaan tutkimuksestani. Pitäisi siis suunnata Turkuun jo toistamiseen elokuun puolessavälissä.
Kutsu tuli myös Madridiin ensimmäiseen Comics and Graphic novels -konferenssiin. Se on vasta marraskuussa, mutta jostain pitäisi sinnekin nykäistä rahaa.

Töitä onneksi riittää nyt seuraavat kolme viikkoa putkeen, niin saa nuo conireissut hoidettua kunnialla. Mutta ainahan se apuraha lämmittäisi mieltä enemmän. Varsinkin, kun tämä vaihe tuntuu kaikin puolin jotenkin niin puuduttavalta. Ei huvita ja väsyttää. Osasyynä voi pitää noita hirvittäviä helteitä, jotka taitavat onneksi olla ohi ainakin hetkeksi.
En voi sietää kuumuutta ja paahdetta, joten kaikki nämä niin ihanat hellepäivät on menneet mukavasti neljän seinän sisällä verhot ikkunoissa.
Juhannuskin meni miehen kanssa kaksin juuri oikealla meiningillä: friteerattuja kanansiipiä ja Salaiset kansiot -maraton. Mikäs sen mukavampaa?

Viime aikoina olen myös lukenut liikaa Paulo Coelhoa.
Taidan olla addikti.

Ja kuunnellut jostain syystä Jenni Vartiaista.