25.7.2011

Oikaisu

Tajusin tuossa eilissäpäivänä, kun väsäsin esitelmääni Roopesta ensi viikonlopun Ropeconiin, että olin Finnconin esitykseni jälkeen puhunut ihan läpiä päähäni.
Eli tämä oikaisu menee niille tytöille, jotka kävitte kysymässä esitykseni jälkeen sen Barksin tarinan nimeä, josta Spielberg ja Lucas ovat saaneet ideansa Indiana Jonesiin.

Ja minähän nerokkaana väitin, että kyseessä on "Kadonneen lampun metsästys" eli kyseinen kuva, joka esiintyi myös tässä viittaamassani nettiartikkelissa.
Sen siitä saa, kun Rosa-asiantuntija rupeaa puhumaan Barksista.
Menin siis sekaisin kyseisestä kuvasta, joka on siis peräisin Ankronikka-elokuvasta nimeltä Treasure of the Lost Lamp. Tämä elokuva on julkaistu tietojeni mukaan vasta 1990 eli reilusti Indiana Jonesin jälkeen - tästä tietenkin on adaptoitu elokuvan fontti.

Mutta jos olisin tarkastanut asian itse artikkelista, kuten minun olisi pitänyt, se olisi kertonut, että itse asiassa sekä Spielberg että Lucas ovat saaneet inspiraationsa Indiana Jonesin alkukohtaukseen kahdesta (!) Barksin sarjakuvasta, jotka ovat "The Seven Cities of Cibola" ja "The Prize of Pizarro" (Barksin kuvitus).

Pahoitteluni, toivottavasti olette jostain saaneet oikean tiedon, jos ette nyt viimeistään tästä.

2 kommenttia:

  1. Tätä vähän itse asiassa ihmettelinkin conissa :) Kiitos oikaisusta!

    Harmi, etten päässyt sittenkään näkemäänkuulemaan esitystäsi Ropessa. Täytyy lueskella tätä blogia sen sijaan :)

    VastaaPoista
  2. Tuli tosiaan pienoinen flawi ja kyllä hieman nolotti, kun tajusin mokani. No, toivottavasti tästä menee tieto perille oikeaan osoitteeseen. :)

    Ropecon-esitys meni hyvin, sen diat tulevat todennäköisesti conin nettisivuille jossain vaiheessa. Selvitän milloin se tapahtuu ja heitän linkin blogiin.
    (Vaikka tietysti tyylilleni ominaisesti pidän tekstin minimissä ja täytän PP:n kuvilla, joten kaikki asiat eivät välttämättä avaudu pelkästään materiaalia katsomalla.)

    VastaaPoista