Pääsin taas pätemään ja kertomaan suuria ja syvällisiä ajatuksiani Aku Ankasta
Karjalaisen matineassa lauantaina
2.3. julkaistuun artikkeliin. Artikkeli käsitteli nimenomaan Aku Ankan suosiota Suomessa ja itseni lisäksi arvovaltaisia lausuntoja antoi tietenkin
Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä. Sivun kokoinen Akun pärstä ei voinut jäädä huomiotta, tosin skanneriin se ei mahtunut mitenkään kokonaisena, joten teidän on tyytyminen alaleukaan.
Sivun toiselle puolelle oli koottu lukijoiden kommentteja ja muistoja Aku Ankasta. Siellä oli mukana muun muassa Timo Ronkaisen ajatuksia ja muisteloita, miten hän tutustui Akuun ja kumppaneihin.
(Kuvan saa isoksi klikkaamalla sitä ensin kerran, sitten uudestaan oikealla näppäimellä ja valitsemalla "näytä kuva". Siellä sen voi suurentaa luettavaan kokoon.)
Keskisuomalainenkin oli näemmä tänään ankka-tunnelmissa. ei tosin niinkään Akun vaan muiden lättäräpylöiden, joita Disneyllä ei ole kovin hyvällä silmällä katsottu...
VastaaPoistaSe taisi olla juuri se lehtijuttu, johon kyseltiin asiantuntijaksi, mutta johon jouduin vastaamaan, että tietoni rajoittuvat vain Akuun..
VastaaPoistaPitänee käydä kirjastossa lukaisemassa. :)
Jaa, Keskisuomalaisen juttu ilmestyi tänään. Annoin sinne joitakin kommentteja. Pitänee tsekata.
VastaaPoista