Tänään oltiin jännän äärellä Tampereen yliopiston kirjastolla.
Ensin oli jaossa Sarjakuva-Finlandia-palkinto, jonka jakoivat Madventuresin supliikkimiehet Riku ja Tunna. Palkinto meni muuten Lauri ja Jaakko Ahosen esikoisteokselle Pikku Närhi. (Huomenna uskaltaudun pelottavalle sarjakuvien myyntialueille katsomaan tuota niin kauniiksi kehuttua teosta. Saattaapi jopa lähteä reppuun mukaan. Budjettia ei ole vielä päätetty.)
Allekirjoittanut oli vielä enemmän jännän äärellä, kun päästiin tähän itse akateemiseen puoleen. Valtaosa Suomen upeista sarjakuvatutkijoista oli koottu paikan päälle puhumaan teemalla Sarjakuvantutkimus NYT. Tilauksen avasivat Tampereen omat Leena Romu ja vasta väitellyt Mervi Miettinen kertomalla hieman sarjakuvantutkimuksen tilasta Suomessa.
Sitten päästettiin Ankka-tutkija irti.
Oma aiheeni käsitteli Disney-sarjakuvatutkimusta ennen ja nyt ja esittelin myös omaa Rosa-tutkimustani. Puheessani nostin esille tämän jo aiemminkin blogimerkinnässäni esiintyneen Dorfmanin ja Mattelartin teoksen Kuinka Aku Ankkaa luetaan, puhuin myös Barksista tehdyistä tutkimuksista (pääosassa Thomas Andraen teos) ja sitä, mitä Italiassa on tehty lähinnä Don Rosasta.
Omasta tutkimuksestahan sitä löpisisi helposti parikin tuntia, joten melko tiiviisti se kaikki piti esitellä siinä viimeisen vajaan kymmenen minuutin aikana. Ainakin tuntui, että hieno "Mikki Hiiri"-kaavioni olisi kaivannut hieman lisää avaamista.
Ehkä sitten siellä kesän Topographies of Popular Culture -konferenssissa, jos abstraktini sinne hyväksytään.
Ralf Kauranen puhui seuraavaksi tutkimusprojektistaan, joka käsitteli ylirajaista sarjakuvaa eli voiko sarjakuvaa kuvata muutenkin kuin nationalistisin termein (American Comics, Suomalainen sarjakuva jne.) ja miten sarjakuva liikkuu erilaisten rajapintojen yli niin konkreettisesti kuin tarinan sisällä.
Mervi Miettisen esitys keskittyi tietenkin supersankareihin ja erityisesti siihen, miten supersankaruus on muuttunut 2000-luvulla. Ulkoiset uhat ovat siirtyneet sisäisiksi ja supersankareista on alkanut tulla paljon inhimillisempiä hahmoja.
Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, koska tässä pitäisi pikku hiljaa itsekin alkaa työstää supersankaruutta käsittelevää artikkelia, johon liittyy tietenkin Rosan (ja Barksinkin) Vahva-Jussi supersankaruuden parodiana.
Lopuksi Leena Romu puhui omasta tulevasta väitöskirjastaan, eli miten naissarjakuvantekijät kuvaavat ruumiillisuutta suomalaisessa sarjakuvassa. Kati Kovácsin sarjakuvaruudut kyllä pysäyttivät miettimään sarjakuvan kuvallisuutta ihan uudella tavalla, kun itse on tottunut siihen siistiin ja hyvin kilttiin Disney-sarjakuvaan.
Huh, taitaa tulla huomenna sarjakuvia mukaan ihan kiloissa.
Seminaarin päätteeksi me kaikki tutkijat kokoonnuimme vielä paneelikeskusteluun puhumaan sarjakuvan nykytilasta ja tulevaisuudesta, vertailemaan oman sarjakuvantutkijan uramme alkuja ja kommentoimaan sitä, millaisia suhtautumisia olemme kohdanneet tutkimuksemme aikana.
Ja kyllähän meistä jokaisesta löytyi tutkijan alta se (muka) piileskelevä fani.
Täytyy rehellisesti sanoa, että olipa muuten antoisa päivä ja aivan mahtava kokemus päästä nyt ihan kunnolla omien kollegoiden pariin puhumaan kaikesta mahdollisesta.
Yleisöennätyskin kuulemma rikottiin ja yleisöähän siis oikeasti oli varsin kiitettävästi. Ja aktiivista yleisöä myös, täytyy huomauttaa!
Katja kiittää kommenteista, kysymyksistä ja palautteesta.
Ja Katja kiittää erityisesti Leenaa ja Merviä kutsusta! Katsotaan, mitä ensi vuonna keksitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti