Tampereella kupli

 Jostain kumman syystä en ole aikaisempina vuosina eksynyt Tampere kuplii -tapahtumaan, mikä on outoa, koska 1) sarjakuva ja 2) Tampere ei ole kaukana.
Toisaalta ajankohta on voinut vaikuttaa  asiaan, sillä ainakin viime vuonna tähän aikaan olin Norjan Kristiansandissa intertekstuaalisuus-seminaarissa verkostoitumassa muiden NNCOREn sarjakuvatutkijoiden kanssa.
Ja onhan sitä pari viime vuotta mennyt Prahassa aina maaliskuun puolessavälissä.

Joka tapauksessa tänä vuonna tuli kutsu sekä akateemiselle että populaarille puolelle ja eihän sellaiseen kutsuun sovi vastata kieltävästi - varsinkin, kun luvassa oli muutakin Ankka-ohjelmaa Kari Korhosen haastattelun merkeissä.

(Ankka-ohjelmaa mainostettiin myös akuankka.fi:n nettisivuilla ja minutkin mainittiin siellä, huh, miten hienoa.)

Perjantai meni tosiaan tutkimusosastolla ja lauantaina eksyin sitten hyvissä ajoin paikalle katsastamaan paikat ja tilat. Hetkisen kestänyt kettuuntuminen valvotun narikan puuttumisesta kuitenkin katosi, kun pongasin auditorion edestä vapaan (ja ilmaisen) lukollisen lokerikon. Olisi pikkuisen siepannut kanniskella tavaroista pinkeää ja läppäristä painavaa reppua edestakaisin.
Aamulla kävin katsastamassa Otto Sinisalon esitelmän "Kumipukuja, nostalgiaa ja rahastusta", joka käsitteli supersankarisarjakuvien nousua elokuvatähdiksi ja niiden suosion mahdollisia syitä. Itse olen tiirannut niitä supersankareita lähinnä nimenomaan elokuvissa ja yrittänyt kerätä hieman taustamateriaalia tulevaa artikkeliani varten, joten siksi jätin suosiolla avajaiset väliin.
Sinisalon kiinnostavin pointti oli se, että supersankaritarinat ovat kaikkea muuta kuin voimafantasioita, vaan ne itse asiassa seuraavat jo antiikin ajoista tuttua tragedian kaavaa.
Tähän täytyy paneutua myös Vahva-Jussin yhteydessä...

Välikommenttina voisin todeta, että sain muuten ihanalta Mervi Miettiseltä hänen supersankariväitöskirjansa.
Ja vieläpä omistuskirjoituksella!

Supersankareiden jälkeen palloilin alueella ja onnistuin jotenkin pistämään rahani menemään kaiken maailman sälään, kuten Imperiumin hihamerkkiin, Sarjakuva-Finlandian voittaneeseen Pikku Närheen (johon myös hain heti omistuskirjoitukset) ja Hetan Harmaan pupun päiväkirjaan. Heta oli muuten itsekin paikalla, mutta puhumassa täsmälleen samaan aikaan kuin minä, joten en päässyt metsästämään häneltä nimmaria. Harmi.
Pikku Närhi on muuten visuaalisesti aivan uskomattoman hieno teos. Tutustukaa siihen nyt ihmeessä!

Myöhästyin omistuskirjoitusjonon takia muutaman minuutin Kari Korhosen ja Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyypän yhteishaastattelusta, mutta pääsin onneksi mukaan juoneen. Hyyppä kertoi, että jonkin teetetyn tutkimuksen mukaan n. 40 % suomalaisista on oppinut lukemaan Aku Ankasta. Tästä pitäisi tehdä laajempi kartoitus, koska aihe on kiinnostava.
Oli myös mielenkiintoista kuulla Korhosen taustoista ja siitä, että hän on myös piirtänyt Nalle Puhin kansikuvia. Ehkä tämä kertoo vain siitä, että olen ollut niin pitkään jumissa Rosan ankoissa, että kaikkien muiden piirtäjien kynänjälkeä on niin pahuksen paljon vaikeampi tunnistaa.

Oma esitykseni oli heti Korhosen haastattelun jälkeen ja ehdin siinä välissä vaihtaa muutaman sanan paikalla olleen Sanoma Magazinesin sarjakuvavastaava Riku Perälän kanssa (Rikuhan oli silloin mukana, kun tapasin Don Rosan Helsingin kirjamessuilla) sekä esitellä itseni Aki Hyypälle. Lupailivat mokomat isoa juttua minusta Aku Ankkaan väitöksen valmistuttua ja harmittelivat kovin, etteivät voineet jäädä kuuntelemaan puhettani, koska Korhosen nimmaritilaisuus oli samaan aikaan.
Tästä voisin antaa hieman noottia järjestäjille, minkä unohdin pistää palautteeseen: ei samasta aiheesta ohjelmaa päällekäin, jookos?
Tosin nimmarijonot nyt olivat suhteellisen lyhyitä, joten halukkaat pääsivät melko nopeasti kuuntelemaan lisää ankka-asiaa.

Oma esitykseni oli siis keskellä päivää kahden aikaan ja puhuin itse asiassa samasta aiheesta kuin Lissabonin konferenssissakin, eli Rosan käyttämästä vaihtoehtoisen todellisuuden konseptista ja Akun merkityksestä niin tarinan sisällä kuin laajemmassakin kontekstissa sarjakuvassa "The Duck Who Never Was" eli suomennettuna "Olla kuin ei olisikaan". Tällä kertaa yleisöä oli huomattavasti enemmän ja - mikä oli hienoa - myös nuori polvi oli edustettuna.
Tässä vaiheessa on huomautettava, että eräs nuori mies tuli esityksen jälkeen korjaamaan tekemäni hirvittävän asiavirheen, joka tietenkin koski sitä, ettei Aku koskaan saanut potkuja museosta, vaan hänen ikänsä tulkittiin väärin, joten hänet pistettiin suoraan eläkkeelle.
ANTEEKSI.
Sattuu näitä siis paremmissakin piireissä.

Kysymyksiäkin tuli aika kivasti ja kiitos erityisesti sille nuorelle herralle, joka mainitsi Akun osuudesta pikku Apulaisen syntyyn. Pikku Apulainenhan on peräisin Akun vanhasta lampusta, jonka Aku toi Pellelle korjattavaksi tarinassa "Ensimmäinen keksintö". Jos Aku siis ei olisi koskaan syntynyt, miksi Pellellä oli vaihtoehtoisessa todellisuudessa mukanaan sammunut pikku Apulainen?
Mainio huomio, tämä menee nimittäin suoraan väitöskirjaan, vähintään alaviitteeseen.

Ronkaisen Timonkin kanssa ehdin vaihtaa muutaman sanan, kiva oli nähdä taas muutenkin kuin sähköpostin välityksellä.

Muuta ohjelmaa en sitten ehtinytkään katsastaa. Pienlehtitaivaassa meni hieman aikaa tuttujen kanssa löpistessä ja tuin tietenkin Keski-Suomen Sarjakuvaseuraa ostamalla sieltä hieman pienlehtiä. Yritin myös kerätä mahdollisimman paljon käyntikortteja ja esitteitä, josko sieltä löytyisi jotain uusia hienoja sarjakuvablogeja stalkattavaksi.
Ja pakko oli myös ostaa hieno hama-helmistä tehty "pikseli-Roope". En tiedä, raaskinko käyttää sitä mukin alustana laisinkaan, tuossa läppärin vieressä se tälläkin hetkellä ihmettelee.

Ehkä ensi vuonna pääsen sitten koko viikonlopuksi tuijottelemaan Kupliin hienoja cosplay-asuja ja muuta ohjelmaa. Vaikka anime- ja manga-tietouteni onkin erittäin suppeaa, niin kyllä sieltä nyt aina yhden Linkin onnistuu pongaamaan.
Ja juuri ennen poistumistani oven vieressä poseerasivat selvästi Sherlock Holmes ja tohtori Watson. Siitä uudesta Sherlockista tietenkin.

Kiitos Kupliille!