Nykykulttuurin tutkijan tasapainoilua akatemian ja Ankkalinnan välillä. Blogi sisältää portin fantasiaan, pinoittain sarjakuvia, lainauksia kirjallisuudesta, kommentteja (nörtti)kulttuurista, ripauksen tutkijan arjen sietämätöntä raskautta ja tukoittain tehostelauseita Kingin tyyliin. Varoitus: saattaa sisältää myös alakulttuurisia ilmauksia, joiden merkityssisältö vaihtelee.*
28.3.2013
Tutkijan kevät
Nyt seuraa tutkimuksen tilaa ja tutkijan kevättä ihmettelevä päivitys, joka keskittyy siihen, että missä mennään ja millä valuutalla.
Ensinnäkin olen jakanut tämän vuoden nätisti kolmeen osaan teorian suhteen. Kevät menee siis sarjakuvateorian, kesä fantasian genreteorian ja syksy postmodernismin parissa. Kuva kertoo pinon kirjallisuutta, joka on tarkoitus käydä läpi toukokuun loppuun mennessä.
Myös teoriaosuuden olisi tarkoitus olla valmis kesäkuun alkuun mennessä. Tällä hetkellä menossa on siis Will Eisnerin Comics and Sequential Art, joka on tosi nopealukuista. Groensteenin teosta odotan pienellä kauhunsekaisella jännityksellä. Kaikki kirjat ovat muuten omia, paitsi nuo pari ylimmäistä, jotka ovat lainassa kollegalta.
Kevään aikana on myös tarkoitus kirjoittaa kaikki olemassa olevat esitelmäpaperit leipätekstiksi. Viimeisten virallisten laskujen mukaan väitöskirjan leipätekstiä on olemassa 81 sivua, joka ei siis ole yhtikäs mitään. Varsinkin, kun siinä on hieman johdantoa, sisällysluettelo, lähdeluettelo ja loput analyysia. Gah.
Tästä sopasta siis pitäisi pitää pienimuotoinen esitelmä nykykulttuurin tutkijaseminaarissa 12.4. Koostan todennäköisesti jotain viime aikoina työstettyä sinne, mutta ohjaajatapaaminen olisi tarkoitus järjestää toukokuussa. Ehkä saan sinne jopa sen väitöskirjamaistiaisen kasattua kaikesta kirjoitetusta materiaalista.
Konferenssien osalta kevät menee Uppsalassa, jossa pidetään 23.4. Time & Space -symposium, joka siis käsittelee aikamatkustusta. Sinne menen puhumaan maagisen aikamatkustuksen ongelmista Rosan "Of Ducks and Dimes and Destinies" -sarjakuvassa. Sitä osuutta pitäisi alkaa työstää tässä hiljalleen.
Toinen iso jännityksen aiheuttaja on NNCOREn kansainvälinen konferenssi Helsingissä 23.-25.5., jonne suuntaan kollegani kanssa puhumaan yhteisestä paperistamme. Se käsittelee Roopea Yhdysvaltojen rajaseudun myyttisenä ja fantastisena hahmona.
Myös PPCS:n seminaari pitäisi olla tulossa, mutta sen ajankohdasta minulla ei ole vielä varmaa tietoa.
Hyvä uutinen on se, että sain juuri Alfred Kordelinin säätiöltä matka-apurahan syksyllä Oxfordissa pidettävään The Graphic Novel -konferenssiin. Tällä hetkellä kuitenkin vielä jännätään, hyväksytäänkö koko abstraktia itse konferenssiin vai ei. No, ainakin rahoitus sinne on kunnossa, jos niin käy.
Hain myös laitokselta matka-apurahaa kevään reissuja varten. Pienikin lisä on aina hyvä lisä, koska junamatkustus on niin pirskatin kallista.
Yksi abstrakti pitäisi vielä väsätä kesän FINFAR-tapaamiseen, joka pidetään tietenkin Finnconin yhteydessä, ja joka käsittelee samoja vastavoimien teemoja kuin itse tapahtuma.
Arpin Lusénea pukkaa siis sinne.
Muutto on myös luvassa, mutta yliopiston piirissä.
Siirryn ensi kuun puolenvälin hujakoilla Mattilanniemen Kärjestä takaisin Seminaarinmäelle D-rakennuksen kolmanteen kerrokseen, josta saan kuulemma ihan kahden hengen työhuoneen. Hieman ehkä mukavampi ympäristö kuin hissuttelua vaativa avokonttori.
Muilta osin kevät menee opetuksessa, sillä pestini Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulussa jatkuu näillä näkymin myös ensi vuoden, mikä oli varsin tervetullut uutinen.
Onnistuin myös ylipuhumaan laitoksen amanuenssin ja pedagogisen johtajan, mikä tarkoittaa sitä, että Aku Ankka -tutkijamme pitää syksyllä yliopistolla sarjakuvan teoriakurssia. Ylipuhuminen on tässä yhteydessä hieman liioittelua, sillä pidän kurssin omiin jatko-opintoihini liittyen, joten siellä otettiin minut riemusta kiljuen vastaan. Kurssin suunnittelu on myös edessä kevään ja kesän aikana.
Keski-Suomen Sanataideyhdistys Rapinallakin on sun mitä projekteja tiedossa ja tulossa eli siihenkin menee aikaa.
Siinä on varmaan kevääksi ihan reilusti tekemistä. Katsellaan kesää sitten ihan uusin silmin.
P.S. Viikonlopun Aamulehden lyhyissä tapahtumakuvauksissa viitattiin Kupliin esitelmiini ja puhuttiin minusta jo epävirallisena Aku Ankka -tohtorina. Olisivat edes puhuneet tutkijasta, kun se tohtorinhattu tuntuu vielä olevan niin kaukana.
Sen lisäksi Pohjalaisessa (24.3.) oli kuulemma ollut jopa pieni lehtiartikkeli Tampere Kuplii goes Academic -esitelmästäni liittyen teokseen Kuinka Aku Ankkaa luetaan ja siihen, ettei Walt Disneyn arvoja näy Disney-sarjakuvissa, vaan ne ovat useimmiten peräisin Carl Barksilta.
Olisi kiva saada toimittajilta tietoa näistä lehtijutuista. Tämäkin tieto oli peräisin miehen vanhemmilta, jotka asuvat lehtien levikkialueella.
P.P.S. Ja olinpahan muuten Tampereen yliopiston radio Moreenin haastateltavana tiistaina 26.3. Ei ollut onneksi suora, koska jännitys oli yhtä kova sekä minulla että haastattelijalla. En tiedä, mitä siitä tuli, mutta ehkä saan toimittajalta haastattelun äänitiedostona, kuten hän lupaili.
Tunnisteet:
Aku Ankka,
apuraha,
Don Rosa,
esitelmät,
fantasia,
FINFAR,
konferenssi,
muutto,
NNCORE,
PPCS,
Rapina,
sanataide,
sarjakuvat,
seminaarit,
tutkijanura,
tutkimus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti