16.7.2011

Hyllyn täytettä

Sen siitä sitten saa, kun pistää kirjafriikin Finnconiin ja näyttää sille kartasta, että tuolla on Cyberspace, missä on scifi-kirppispöytä.
Siellä on nyt sitten tullut ravattua kaksi päivää vähän väliä katsastamassa, mitä uutta sinne on tullut sitten viime viisiminuuttisen, että nyt ongelmana on repun tilavuus ja se, mihin ihmeeseen survon kaikki vaatteet, kun ne vasta ostetut kirjat vievät koko tilan?

Ostin siis kuusi kirjaa alle kahdellakymmenellä eurolla, joista yhdessä oli itse asiassa kolme kirjaa samojen kansien välissä, sain yhden ilmaiseksi ja sitten tuin esikoiskirjailijaa ostamalla hänen uunituoreen teoksensa.
Kirppiksellä kävin vielä tänäänkin ja ostin kaksi sarjakuvaa kahdeksalla eurolla.
En tiedä, kannattaako siellä piipahtaa enää huomenna. Tätä menoa minulla on kahdenkymmenen kilon edestä kirjoja menossa huomenna Jyväskylään.

Mies käski tuoda tuoda tuliaisia, joten puolet kirjoista tuli hänelle. Silkkaa fantsua, eli R. A. Salvatoren Jäätuulen laakso -trilogian osat 1 ja 2, huimat puolitoista euroa kappale. Harmi, että kolmas osa puuttui. Ja lisäksi Weis & Hickman -kaksikon Kuolemanportti-sarjan kakkososa.

Omaa fantasiahyllyäni (tai no, kaikkihan ne samoissa hyllyissä asustelevat) täydensin Ursula Le Guinin Maameren tarinoiden osilla 1-3; nämä olivat siis samoissa kansissa.
Päivän science fiction -klassikko oli George Orwellin mainio Vuonna 1984, ja päivän satua edusti J. M. Barrien Peter Pan.
(Meinasipas tulla typo ja Peter Pain. Se voisi ollakin jo ihan erilainen teos.)

Ja se ilmaiseksi saatu kirjahan oli siis T. H. Whiten The Once and Future King.

Ostin myös tämän esikoiskirjailija K. Frimanin uuden uutukaisen fantasiakirjan nimeltä Pohjoiset ennustukset 1: Viestinviejät. En päässyt kuuntelemaan hänen kirjaesittelyään tutkijapäivien aikataulun takia, mutta ohjelmakuvauksen perusteella skandinaavis-suomalaiseen mytologiaan pohjautuva teos kuulosti äärimmäisen mielenkiintoiselta.
Lisäksi kirjailija oli perustanut oman kustannusyhtiön (!) saadakseen teoksensa julkaistua. Kunnioitettavaa. Lisää on siis luvassa.
Pitihän tällaista työtä tukea, varsinkin, kun itse haaveilee siitä esikoiskirjan julkaisusta.
Odotan innolla, millainen teos hyllyyni asettuu.

Tänään sitten sain myös ihan naurettavalla hinnalla kertakaikkisen loistavan Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat Unien maa ja Usvien aika I. Pikkuhiljaa se Gaiman-kokoelmakin alkaa karttua.

Katsotaan, jos pystyn huomenna pitämään näppini erossa kirjoista.

Kaikista eniten tässä nyt on eilisestä asti kismittänyt se, että pongasin heti ensimmäisenä kirppispöydältä vasta lukemani Scott Lynchin Locke Lamoran valheet, joka oli äärimmäisen kiehtova ja positiivinen fantasiayllätys, jonka satuin löytämään kirjaston nuorten hyllystä.
Olisin halunnut ostaa sen, mutta eipä ollut käteistä ja kun seuraavan kerran menin kukkaroni kanssa kirjaa hakemaan, joku oli sen jo napannut.

Eli sinä piru, joka veit Locke Lamoran valheet nenäni edestä!
Sinulla on erittäin hyvä maku.

2 kommenttia:

  1. The Lies of Locke Lamoran jatko-osa Red Seas Under Red Skies on muuten yhtä hyvä. Kolmatta osaa (ja loppusekvenssiäkin) odotellessa.

    ps. Kommentoin Finnconin salin takarivistä. :D

    VastaaPoista
  2. Niin kuulemma on! Pitää kaivella jostain. Kolmas osa on kai hieman viivästynyt... Mutta kuulin myös sitä, että huonon kirjamyynnin takia ei jatkoa meinata näillä näkymin suomentaa. Toivottavasti niitä on sitten englanniksi helposti saatavilla.

    VastaaPoista