Päätimme miehen kanssa luopua Pleikka 3:stamme pitovaikeuksien takia. Mies sitä oli alun perinkin halunnut - hän on aina ollut PC-pelaaja eivätkä konsoliohjaimet koskaan ole sopineet hänen käteensä. Mutta kun piti päästä kokeilemaan Red Dead Redemptionia, oli vähän pakko myös yrittää sitä konsolipelaamista.
Loppujen lopuksi edes hiirtä muistuttava SplitFish-ohjain ei ollut tarpeeksi tarkka, ja koska minä olin varsin tyytyväinen pelivalikoimaltaan sekä XBoxiimme että ikivanhaan lemppariini N64:een, Pleikka löysi uuden kodin.
Pitkään ei kuitenkaan mennyt, kun Pleikka sai korvaajansa. Koska olen aina pitänyt itseäni Nintendotyttönä, ainut oikea konsoli oli tietenkin ihana Wii - juuri niiden pelien takia.
Muistan, miten ala-asteella lähes kaikki pienen kyläkoulumme oppilaista kiersivät toistensa syntymäpäivillä. Erään pojan kotona olikin sitten vanha kunnon NES, se ensimmäinen Nintendo. Iltapäivä päättyi siihen, että päivänsankari joutui tulemaan pyytämään minua ja siskoani lopettamaan, että muutkin pääsivät pelaamaan Super Mariota.
Tämä trauma taisi purkautua vasta lukion jälkeen Joutsenon opistossa, jossa vietimme silloisen kämppikseni ja nykyisen rakkaan ystäväni kanssa monta yötä samaisen Marion parissa.
Oman konsolimme saimme kotiin joskus 90-luvun puolivälin jälkeen. Äiti vei minut ja siskoni kauppaan ja totesi, että saamme valita haluammeko Playstationin vai Nintendo 64:n. Hetken mietinnän jälkeen päätös oli yksimielinen: Nintendo sen olla pitää.
Samainen konsoli on edelleen kotonamme, mutta päätin hankkia oman kappaleeni vasta muutamia vuosia sitten jo yliopistossa ollessani. Syynä oli se, etten raaskinut viedä yhteistä konsolia kotoamme, vaikka olinkin siihen vaivalla metsästänyt ja ostanut useita jo harvinaisiakin pelejä, kuten Goldeneyen ja Star Wars: Rogue Squadronin. (Ne pelit tietenkin nappasin mukaani, kun oman N64:n hommasin.)
Nintendo on oltava, koska olen Mario-fani. Vaikka aloitinkin tietokonepelaamisen hillittömillä räiskintäpeleillä, kuten DOOMilla, Wolfensteinilla ja Hereticillä, tasohyppelypelit kuuluvat ehdottomiin lemppareihini.
Sitten on tietenkin Legend of Zelda.
Löysin sattumalta kotikyläni divarista Ocarina of Timen useita vuosia sitten ja se oli sitten menoa se. Tällä hetkellä olen edelleen jumissa Majora's Maskissa, mutta se ei estänyt minua ostamasta Wii-settiä, jossa tuli kiinteänä mukana Mario Kart ja ylimääräisenä bonuksena Zeldan Skyward Sword. Kunhan vielä hommaan vanhemman Twilight Princessin, visuaalisesti kauniin Ōkamin sekä tietenkin New Super Mario Brosin, alkaa Wiilläkin olla sellainen määrä laatupelejä, että voin jumittaa liian aurinkoiset ja ahdistavat kesäpäivät sisällä hyvillä mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti