Väitöskirjan muoto ja kieli - avautuminen

Tähän kaiken kulttuurillisen "hömpän" väliin voisi heittää pienen akateemisen avautumisen koskien väitöskirjan muotoa ja kieltä.
Olen jo viime vuonna kirjoittanut tutkimukseni kielestä merkinnän, jossa tuskastelin englannin kielen ylivaltaa tutkimuskielenä. Silloin vannoin vakaasti, että kirjoitan tutkimukseni suomeksi, ja pidän tästä seikasta edelleen kiinni.
Kristiansandin sarjakuvaseminaarissa sain kuulla ruotsalaiselta kollegaltani, että Aku Ankka -tutkimuksen tekeminen suomeksi on silkka akateeminen itsemurha. Kuulostaa melko rankalta, mutta tätä se nykymaailmassa tuppaa olemaan.
Sanoin kuitenkin hänelle, että olen pohtinut asiaa ja koska suomi on äidinkieleni ja ilmaisen itseäni sillä aina parhaiten, haluan tehdä tutkimukseni suomeksi. Sen lisäksi Suomi on väkilukuunsa suhteutettuna maa, jossa luetaan eniten Aku Ankkaa maailmassa, joten markkinoita tutkimukselleni löytyy myös kotimaasta.
Mutta: koska Pohjoismaat, Saksa, Hollanti, Ranska ja tietenkin Italia ovat myös valtavia Aku Ankka - (ja erityisesti Don Rosa -) maita, pyrkimykseni on saada valmis väitöskirja käännettyä englanniksi.
Ja ovathan tietenkin lähes kaikki artikkelini olleet tähän mennessä englanniksi.
Sain ruotsalaisen kollegani pään kääntymään ja hän ymmärsi näkemykseni.

Näiden pointtien lisäksi minulla on muitakin agendoja. Kirjoittamalla tutkimukseni suomeksi haluan pitää yllä suomen kielen asemaa tieteellisenä kielenä. Samalla myös ne Aku Ankasta kiinnostuneet ei-akateemikot, jotka eivät missään nimessä koskisi englanninkieliseen tutkimukseen, saattavat tarttua omaan väitöskirjaani, koska siinä puhutaan selvää suomea.
Ja tietenkin: koska olen aivan hirvittävä jästipää, aion tasan tarkkaan kirjoittaa väitöskirjani suomeksi.

Sitten päästäänkin muotoseikkoihin.
Koska kaikki tuntuu olevan nykypäivänä muotoa pätkä ja työkeikat ovat hyvin projektiluontoisia, alkaa tämä sama näkemys ulottua myös väitöskirjoihin.
Tällä tarkoitan nimenomaan artikkeliväitöskirjaa.
Niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet: artikkeliväitöskirja koostuu useasta referee-arvioidusta (ja useimmiten jo julkaistusta artikkelista), jotka on koottu samoihin kansiin. Väitöskirjassa on johdantoluku, joka selittää tutkimuksen aiheen, tutkimuskysymykset ja ongelmanasettelun. Sen lisäksi tutkimuksen tulokset kootaan lopuksi yhteen.
Artikkeliväitöskirja on vallannut alaa erityisesti luonnontieteiden alalla, mutta nykypäivänä se on levinnyt kaikkiin tieteenaloihin ja alkanut valloittaa myös humanistista tiedekuntaa.
Syy on selvä.
Koska yliopistoja arvioidaan niiden tuottaman tutkimuksen (ja sen laadun) perusteella, yliopistojen henkilökunta pyrkii saamaan tutkijoiltaan ulos mahdollisimman paljon niitä nimenomaisia referee-artikkeleita. Koska artikkeliväitöskirja koostuu pelkästään näistä, se arvottaa tutkijan heti korkeammalle kuin jos tutkija olisi kirjoittanut tavallisen ja perinteisen monografian. (Ja monografiahan on se laaja yhtenäinen tutkimus, jollaiseksi väitöskirja yleensä mielletään.)

Ymmärrän tasan tarkkaan yliopistojen ja akatemian näkökulman tähän asiaan, mutta kyllä siltä alkoi vähän silmänurkissa näkyä punaista, kun tätä asiaa minulle ehdoteltiin eri tahoilta.
Artikkeliväitöskirjan ongelma (erityisesti minulle) on juuri ne artikkelit. Vaikka niitä (ei referoituja) onkin tullut väsättyä tässä muutama kappale, niin se on nimenomaan se muutama, mitä siihen väitöskirjaan mahtuu.
Jos haluaa käsitellä laajoja teemoja, eivät artikkelit yksinkertaisesti riitä. Tällaiselle pitkän proosan kirjoittajalle on muutenkin tulossa isona ongelmana väitöskirjan pituus, joten kuutisen artikkelia tuntuu niin kovin pieneltä ja tiiviiltä setiltä käsitellä sellaista asiaa kuin Don Rosan sarjakuvat postmodernistisina fantasiasarjakuvina - varsinkin, kun tutkimuspohja on pistetty kasaan jo graduvaiheessa.

Toinen huomioitava seikka on tietenkin se, että artikkelien on tosiaan oltava referee-arvioituja ja julkaistuja. Julkaisu voi tapahtua vasta väitöstilaisuuden jälkeen, kunhan kyseinen artikkeli on hyväksytty ja arvioitu.
Kaikki referee-julkaisukanavat on myös tietenkin arvotettu, että mikä on paras ja mikä vähän huonompi ja mikä nyt menettelee, joten sekin sitten kertoo tutkijasta, että missä tämä on tekstejään saanut julki. Entä jos näitä julkaisukanavia ei nyt tällä tietyllä alalla satu olemaan kuin se muutama? Tuleeko siitä miinusta, jos tunkee itseään vaan niiden parin tieteellisen lehden sivuille?

Ei sillä, ettenkö arvostaisi referee-julkaisuja (yksi odottaa kommenttejaan ja toinen pitäisi väsätä kesän aikana), mutta olen vain niin jumissa siinä monografiassa, etten oikein näe, miten saisin kaiken olennaisen mahdutettua artikkelimuotoiseen väitöskirjaan.

Ja kuten sanoin, olen jästipää.
Väsään tässä ihan piruuttani suomenkielisen monografian.
Ha.