1.4.2012

Jyväskylän kirjamessut ja maaliskuun kirjasaldo

Kävin eilen ahdistumassa valtavasta ihmispaljoudesta Paviljongin messuviikonloppuna. Yleensä tuppaan unohtamaan, että siellä oikeasti on niitä muitakin messuja, kun minulle se ainut oikea paikka on  kirjamessuhalli.
Perjantaina orastanut räkätauti aloitti sitten iloittelun kunnolla heti lauantaiaamun joogassa, mikä teki messupäivästä vielä vähemmän siedettävän. Eli heti, kun sitä päättää pitää vähän lomaa ja rentoutua stressistä, se flunssapöpö tulee ja ottaa kuristusotteen. Näillä siis mennään. Kuumetta ei onneksi vielä ole ollut, joten pidän peukkuja, että pääsen vetämään tiistain opetuksen ja illan ropen kunnialla läpi.

Kirjamessujen kirjasaldo oli yhtä epätyydyttävä kuin Vanhan Kirjan Talvenkin. En tiedä, mikä tässä nyt oikein mätti, oliko tarjonta vain huonoa, vai onko minulla jo kaikki olennaisimmat kirjat muka hyllyssäni. Hah, tuskinpa vain.
Tai sitten ne kaikki, joita etsin ja kaipaan ja haen, ovat a) missä tahansa muualla kuin messuilla, tai b) ihan turkasen kalliita.
Kuka oikeasti maksaa 60 euroa Merkillisten herrasmiesten liigasta? Ei voi tajuta.

Päädyin kuitenkin ostamaan kolme kirjaa ja hienon pahvin varaan suojatun Star Wars -julisteen, jonka kanssa olikin taiteilua väistellä kanssamessuilijoita. Julisteeseen on kuvattu kaikki olennaisimmat hahmot koko saagasta ja lisäksi myös kaikki kulkuvälineet ja alukset. Silti: etsinnöistä huolimatta en löytänyt Mon Mothmaa (!) enkä lempijediäni Luminara Undulia. No, ei voi mitään. Pitänee pistää tuo kehyksiin jossain vaiheessa.

Kirjapuolelta nappasin miehelle Kuolemanportti-sarjan viidennen osan nimeltä Kaaoksen käsi ja itselleni Mauri Kunnaksen Kuningas Artturin ritarit sekä Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät. Edellistä on tullut metsästettyä ties mistä, koska se on Koirien Kalevalan ohella lempikirjani Kunnakselta. Minulla on jopa Logresin kartta julisteena - ja siinä Mauri Kunnaksen jo hieman haalistunut nimmari.
Jääskeläisen esikoisteos Lumikko ja yhdeksän muuta löytyy jo hyllystä ja koska tämä uutuusteos sijoittuu Jyväskylään, se tekee siitä vielä kiinnostavamman. Lisäksi reaalifantasia tai maaginen realismi tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, on yksi lempigenreistäni.

Muutapa ei sitten messuilta tullutkaan hankittua, mikä oli pieni pettymys. Kirppareilta sitä vastoin olen tässä kuussa kaivellut Supernatural: Origins -sarjakuvan, joka siis kertoo miten John Winchesteristä alun perin tuli metsästäjä. Tarinana kiinnostava, mutta piirrostyylistä en niin paljoa perustanut.
Sitten löysin englanninkielisen, kuvitetun lastenversion Return of the Jedista, mikä oli pakko ottaa mukaan. Kaikenlainen alkuperäiseen trilogiaan liittyvä fanisälä on heikkouteni.
Satuhyllyäni kartutti puolestaan Perrault's Fairy Tales: hieno, pahvikotelossa oleva kuvitettu satukirja, johon sisältyy sellaisia klassikoita kuin Cinderella, Sleeping Beauty ja Beauty and the Beast.

Ja miehelle ostin myös viimeisen osan Salvatoren Jäätuulen laakso -trilogiasta, eli Puolituisen kiven. Löytyi muuten halvalla Suomalaisesta.

Olen myös tunkenut reppuuni yliopistolta kaiken sortin tarpeellisia ja tarpeettomia kirjoja. Siellä on koko ajan remppaa ja muuttoa menossa näiden paljon mainostettujen sisäilmaongelmien vuoksi, joten turhista kirjoista hankkiudutaan eroon. Olenkin onnistunut nappaamaan mukaan kirjoja muun muassa postmodernismista, sarjakuvista, intertekstuaalisuudesta ja asioista, joilla ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan mitään tekemistä tutkimukseni kanssa. Koin vaan velvollisuudekseni pelastaa kirjaparat tuntemattomalta kohtalolta.
Tässä alkaa jo kohta oikeasti kaivata uutta kirjahyllyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti