Vanhan kirjan talvi ja muita kirjahyllyyn eksyneitä

Tajusin tässä männäviikolla, että olen unohtanut listata kasan ostamiani kirjoja - lähinnä viime vuoden lopussa olleen kirjaston poistomyynnin tulokset. Ja koska viikonloppu meni mukavasti kirjastolla Vanhan kirjan talvessa, kirjapäivitys sopii mukavasti laajennettavaksi.

Viime vuoden puolella pääkirjastolla oli siis jälleen kirjaston poistomyynti. Huvittavinta tässä oli se, että eräs ystäväni piipahti siellä ensimmäisen päivän aamupuolella ja sanoi, ettei siellä enää mitään ollut. Itse pääsin paikalle vasta torstaina, mutta onnistuin silti haalimaan vinon pinon kirjallisuutta hyllyjeni täytteeksi.
Tietokirjoista mukaani lähti Muinaisten kulttuurien arvoitukset sekä Idän uskonnot. Lasten ja nuortenkin kirjoja tulee aina napattua osin nostalgisista syistä, osin siksi, että niidenkin joukosta löytyy klassikkoja ja helmiä. Tällä kertaa pinosin syliini Michael Enden Mielinkielinliemen, Laura Ingalls Wilderin Pienen talon preerialla ja Margery Sharpin Pelastuspartio Bernard ja Bianca -kirjan - jonka luulin olevan ainoastaan Disneyn klassikkoja. Näiden lisäksi nostalgisoin ostamalla neljä kirjaa kaimastani, norjalaisen Ellinor Rafaelsenin Katjasta, joka seikkailee Niagaralla, tuntureilla, Thaimaassa ja Huippuvuorilla. Teininä tuli luettua Katja-kirjoja ihan vain sen takia, että päähenkilö sattui olemaan kaimani. Taidan kerätä loputkin kirjat, kunhan niitä tulee parilla eurolla vastaan.
Ja löytyihän poistojen joukosta myös oikea klassikko: Carl Saganin Ensimmäisen asteen yhteys.

Lissabonin reissultakin mukaan tarttui kolme pokkaria yliopiston kirjamyynnistä: Star Warsin dramaattinen Order 66, P. D. Jamesin Children of Men sekä Robert Heinleinin Starship Troopers. Odotan innolla kahden jälkimmäisen lukemista ja vertailua elokuviin.

Kirppikseltä löysin William Goldmanin kulttiklassikon eli The Princess Briden. Hieman outo teos, koska kirjailija kommentoi alkuperäistä versiota koko ajan kesken tarinaa, mutta sai minut kiinnostumaan itse elokuvasta.
Kyllä, olen sivistymätön moukka. En ole nähnyt Princess Bridea. Enkä muuten myöskään Labyrinttia. Pitänee korjata nämä puutteet.

Kirjatorilta kävin vastikään hakemassa Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun. Ihan opetusta ajatellen.

Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilta en oikeastaan ostanutkaan kuin pari kirjaa. Halusin löytää uuden hienon sarjakuvataiteilijan (mielellään ranskalaisen), jotta pääsisin petraamaan ranskan taitojani. Oikeastaan olikin ihan hyvä, että lähes kaikki valtavien myyntipöytien teokset olivat ranskaksi, sillä jos ne olisivat olleet englanniksi, olisin varmaan seonnut aivan täysin.
Nyt ostinkin vain Barbara Canepa & Anna Merli -kaksikon teoksen END - Elisabeth, mikä kertoo nuoresta tytöstä, joka on juuri kuollut. Uskomattoman kaunis kuvitus.
Sekä tietenkin Luis Royon (ja Romulo Royon) Apocalypsen. Sen, johon sain omistuskirjoituksen ja piirroksen. En tiedä, tulenko kirjaa ikinä ranskaksi lukemaan, mutta Royoa ostetaankin ihan vain taiteen vuoksi.

Vanhan kirjan talvi oli viime vuonna pienoinen pettymys, mutta tänä vuonna tein sen verran hyviä löytöjä, että mieli oli korkealla pitkän aikaa.
Päivän klassikkona upean Paulo Coelhon Paholainen ja neiti Prym. Kertakaikkisen hieno teos.
Päivän runoteoksena lempirunoilijani (ja -lyyrikkoni) A. W. Yrjänän Angelus, jota olen etsinyt ties mistä. Seitsemän euroa ja kirja oli repussani.
Päivän fantasiana toinen kirja, jota olen metsästänyt jo jonkin aikaa: Susanna Clarken Jonathan Strange ja herra Norrell. Ehdottoman piristävä fantasiateos, jonka loppuratkaisua en nähnyt ennalta.
Ja päivän sarjakuvana tietenkin Walking Dead, osa 1. Korkea aika alkaa kerätä tätäkin hyllyyn, kun tv-sarja on niin mainio.

Ensi kuussa siintää jo Tampere kuplii sekä Jyväskylän kirjamessut. Sitä ennen on ehkä tilattava myös hieman teoriakirjallisuutta...

Nörtin matkailuvinkit Pariisiin

Koska Ranskan-lentojeni kanssa oli "pienimuotoinen" sählinki, sain ylimääräisen iltapäivän aikaa kuluttaa ah, niin ihanassa Pariisissa.
Edellisen (marraskuussa 2010) ja ensimmäisen kerran Pariisissa käydessäni olin niin innoissani ja kertakaikkisen lumoutunut muun muassa Notre Damen katedraalista, että vannoin palaavani joskus katsomaan niitä kaikkia paikkoja, jotka jäivät välistä. No, tälläkään kerralla en ehtinyt museoihin, hautausmaille saati sitten katakombeihin, mutta pari pientä vinkkiä nörttimatkailijoille ajattelin tähän kuitenkin listata.

ALBUM
Album on ranskalainen kauppaketju, joka oli laajentanut Pariisissa sitten viime näkemän. Kyseessä on siis minunkaltaisteni fantasia/scifi/sarjakuvahörhöjen unelmapaikka. Jos olet ikinä käynyt Englannissa Forbidden Planetissa, tämä menee samaan kategoriaan. Kirjallisuutta, taidetta, sarjakuvia, figuja, keräilyesineitä, käyttöesineitä, t-paitoja... you name it. Jos haluat tehdä nörttiostoksia Pariisissa, suuntaa Île de la Citéltä etelään ylittämällä Petit Pont -silta ja päädyt Rue Saint Jacquesille. Rue Saint Jacquesin ja Boulevard Saint-Germanin risteys on se paikka, joka kannattaa pistää merkille. Risteyksessä sijaitsee vastakkaisissa kulmissa 2(!) Albumin liikettä osoitteissa 67 Boulevard Saint-Germain sekä 84 Boulevard Saint-Germain. Näiden lisäksi pohjoiseen risteävällä pienellä Rue Dantella sijaitsee liike numero 3 osoitteessa 8 Rue Dante. Jos nämäkään eivät vielä riitä, Pulp Comics myy figuja, keräilijöiden koriste-esineitä ja muuta sälää aivan ensiksi mainittua Albumin liikettä vastapäätä.
Jos ranskan kieli ei taivu sitten mitenkään, paikasta löytyy myös alkuperäisiä, englanninkielisiä sarjakuvia.
Päädyin ostamaan näistä liikkeistä miehelle Walking Dead -t-paidan, T-800-endoskeleton-figun ja lyijykynärumpukapulat. Itselleni löysin Star Wars -seinäkalenterin ja pinon Blacksad-postikortteja (joita en tietenkään ikinä aio lähettää, sorry!).

 LE DERNIER BAR AVANT LA FIN DU MONDE

"Maailmanlopun ravintola" -niminen baari avattiin Pariisiin vasta viime vuoden elokuussa. Pongasin linkin pieneen artikkeliin jostain nettisivuilta ja tiesin heti, että tuonne on mentävä seuraavan kerran, kun eksyn Pariisiin. Eksymistä paikka ei kuitenkaan vaatinut, sillä se sijaitsee kaupungin keskustassa Île de la Citén pohjoispuolella osoitteessa 19 Avenue Victoria. (Google street view ei sitä tietenkään löydä, koska paikka on uusi.)

Ulko-ovella odottelee R2-D2.

Vierailijaa pyydetään jättämään mahdolliset aseensa ulko-oven vieressä odottavaan rekkiin. 

Ulko-ovea vastapäätä katse osuu heti Millennium Falconiin.
Laskuri laskee hetkeä seuraavaan maailmanloppuun.

Baaritiskin nurkassa seisoo Gremlin.

Oleskelutilaa hallitsee valtava kirjahylly täynnä erilaisia pelejä.

Lovecraft-somisteita.

Ja hieman lisää Lovecraft-mytologia-aiheisia teoksia.

Hotelli helpotuksen suunnat.

Aina on hyvä olla varalla Guy Fawkes -naamio vallankumouksen iskiessä.

Drinkkilista sisältää myös pientä purtavaa.

Tämä on nimeltään Jedi Knight. Alkoholiton, saanen lisätä.

Pariisin maailmanlopun ravintola on paikka, johon samanhenkiset ihmiset tuntuvat kerääntyvän pelaamaan ja istumaan iltaa. Ravintolassa tarjottava ruoka on lähinnä pikkunaposteltavia, joiden hinnat liikkuvat 5-10 euron välillä. Drinkkien hinnat pomppaavatkin sitten helposti sinne kymmeneen euroon, kuten testaamani Jedi Knight. Kyseessä ei siis ole mikään ruokapaikka eikä mikään halpa pikkumesta, vaan baari, joka on selkeästi profiloitunut tarjoamaan kaltaisilleni nörteille hassunhauskoilla nimillä kruunattuja drinkkejä ja kuumia juomia niiden (useiden) tuntien ajan, jotka nämä haluavat viettää pelaten jotain hyllyille varattuja lauta-, kortti-, tai roolipelejä.
Kuulemani mukaan paikassa olisi myös muita kerroksia ja eri tiloja, mutta maanantaina iltapäivällä nämä eivät ainakaan olleet auki. Ehkä viikonloppuisin.
Jos siis rahaa löytyy ja haluat hengailla samanhenkisen porukan keskellä (joka tuijottaa sinua, koska olet NAINEN ja pukeutunut PITKÄÄN MUSTAAN NAHKATAKKIIN, koska tämähän ei kuulu pariisilaisnaisten tyyliin) kannattaa piipahtaa täällä. Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu myös englantia, kun ensin olet paniikissa sönkännyt jotain ranskaan vivahtavaa ja he tajuavat, että olet turisti.
Symppis tarjoilijapoikani piirsi omaan laskuuni Tardisin. Myös noppakorvikseni saivat ansaittua huomiota.

Ehkä seuraavan kerran Pariisiin tullessani pääsen paikalle silloin, kun baarin muut tilat ovat avoinna asiakkaille.

Angoulêmen sarjakuvafestivaalit, osa 3: Don Rosa ja Disney

Kun on päästy turvallisesti takaisin koti-Suomeen, onkin aika raapustella viimeinen (ja se tärkein) merkintä Angoulêmen sarjisfestareilta.

Heti kärkeen on kuitenkin todettava pahoitteluni, että aivan tarkkaa ja hienoa ja kuvailevaa merkintää tästä ei tule. Tämä siksi, että olin festareilla töissä freelancer-toimittajana. Suuri ja Hieno reportaasi tullaan myöhemmin julkaisemaan Ankkalinnan Pamauksessa, joten tästä saatte nyt vain hieman sneak-a-peakia tapahtumiin.
Anteeksi.

Eräs festivaalien hienoimpia (ja omin silmin todettuna jonotetuimpia) näyttelyitä oli Mickey et Donald, tout un art, joka kokosi Disneyn kahden menestyneimmän hahmon historian näytille vuosilukujen mukaan. Ottaen huomioon sen, miten valtava vaikutus näillä hahmoilla on ollut populaarikulttuuriin erityisesti Euroopassa, näyttely oli melko pieni, mutta yhtä kaikki riitti saamaan tällaisen fanin innosta pinkeäksi. Jokainen tärkeä piirtäjä sai oman osuutensa huomiosta, suurimpina niminä tietenkin yksiselitteisesti Carl Barks ja Don Rosa ja muun muassa italialaista valtavaa Ankka-tuotantoa käsiteltiin myös kattavasti.
Näyttelyn hienoimpia osia oli ehdottomasti Roopen muistonurkkaus, johon oli kerätty esineitä Roopen historiasta Don Rosan (ja tietenkin Barksin) sarjakuvien pohjalta.
Tunnistatteko kaikki?

 

Kaikki ei tietenkään mahtunut kerralla kuvaan, esimerkiksi hieno maapallo, johon oli nuppineuloilla tökitty Roopen matkat maailman ympäri.

Asiasta inspiroituneena päätin hankkia itselleni sellaisen tuunattavaksi.

Haarniskakin olisi hieno. Sen voisi maalata mustaksi ja kiinnittää koristekivillä telineeseen ja kirjoittaa lappuun "Please, touch this!"

Akuakin kävin vähän ahdistelemassa, mutta ilmeestä päätellen vaikutti aika tyytyväiseltä tilanteeseen. 

Jos vain on mahdollista tehdä Iines mustasukkaiseksi, taisin käyttää tilanteen hyväkseni!

Näyttelyn lopun piristys ja mahtava seikka oli myös se, että Suomen oma Kari Korhonenkin oli päässyt esittelyyn kuvan kera!

Don Rosa itse oli tietenkin paikalla koko festivaalien ajan. Nimmarijonot olivat kuulemma pisimpiä kuin kellään muulla taiteilijalla (onko ihme?), mutta silti Rosa itse kommentoi, että ei tässä nyt kuitenkaan Suomessa olla.

Suomi mainittiin myös paneelikeskustelussa, jossa Rosa kertoi myös Aku Ankkaan kansikuvia piirtävän kollegansa Ulrich Schröderin kanssa Suomen Ankka-faniuden olevan kaikista suurinta maailmassa.

(Tämä tyttö istui kolmannella rivillä ja hihkui jes, Suomi mainittu!)

Rosa vastaili kysymyksiin myös pressikonferenssissa ja yleinen keskustelu liikkui suomalaisen fanin kannalta tutuilla alueilla, kuten miten Rosa aloitti uransa ja miksi juuri Roope on hänen lempihahmonsa.

Näistä asioista sitten tarkemmin Pamauksen reportaasissa - ei makeaa mahan täydeltä, kuten Aku sanoi Millalle tämän uhatessa muuttaa painovoimaa vielä hieman lisää...

Disney oli esillä myös nuorten osastolla pienimuotoisesti, sillä siellä teemana oli Mickey et Donald tout en créARTivité eli lapset pääsivät piirtämään, värittämään ja maalaamaan Disney-hahmoista kaikenmuotoisia ja -näköisiä. Teemana oli kulmikkuus ja parodiat ja esimerkiksi Plutosta oli saatu tällainen esille lasten iloksi:

(En olisi muuten ihan ensinäkemältä Plutoksi tunnistanut.)

Lopuksi haluaisin vielä kertoa Don Rosalta terveisiä kaikille suomalaisille, jotka häntä kaipailevat. Hän käy aina mielellään Suomessa, eli kunhan vain kutsu käy, hän tulee tervehtimään suomalaisia fanejaan. 

Koska mehän olemme niitä kaikista suurimpia.

Angoulêmen sarjakuvafestivaalit, osa 2: Taidetta ja taiteilijoita

Nyt seuraa valtava kuvapläjäyspäivitys Angoulêmen sarjisfestareilta. Nämä neljä (tai kolme ja puoli, koska torstai meni zombeillessa) päivää ovat olleet sellaista visuaalista tykitystä, että voin tarjota siitä teille vain murto-osan. Tämä merkintä keskittyykin siis visuaaliseen osuuteen, mikä liittyy kaikkeen hienoon (ei-Disney-)sarjakuvaan ja taiteeseen, jota Angoulême oli pullollaan.

Ensin täytyy sanoa jotain Uderzosta, joka oli yksi festivaalin kunniavieraista, sillä minä kasvoin Asterixin ja Obelixin parissa. Heti, kun olin oppinut lukemaan, päädyin selaamaan mummolassa setieni vanhoja sarjakuvia, joista Asterixit olivat niitä ehdottomia lemppareita.
En sitten missään vaiheessa tajunnut selvittää, oliko arvon herra jossain vaiheessa signeeraamassa teoksiaan, joten omistukset ja nimmarit jäivät saamatta. Mutta pakkohan sitä oli eksyä herralle omistettuun näyttelyyn, jossa käytiin läpi uraa myös Asterixin ulkopuolelta.
Vaikka esillä oli lukuisia printtejä, ne eivät kuitenkaan sykähdyttäneet mitenkään erityisesti, ehkä siksi koska niitä oli jo pienenä tullut selattua niin paljon. Eniten innostuinkin Uderzon suurista maalauksista, joita hän oli tehnyt parodioiden eräitä maailmankuuluja teoksia. Nämä pitäisi jo tunnistaa, vaikka virallista nimeä ei muistaisikaan.

Uderzon näyttelyn lisäksi tuli nähtyä lukuisia tuntemattomampien taiteilijoiden töitä, joista seuraavassa pari erittäin kuuluisaa korealaista sarjakuvapiirtäjää, joiden nimiä en tietenkään tajunnut kirjoittaa ylös... (Ensimmäiset kaksi taitavat olla Lee Doo-hon, toisesta parista en ole aivan varma.)

 

Taidetta löytyi myös kaikista kahviloista ja ravintoloista, joissa kävimme syömässä. Tuntui kuin koko kaupunki olisi osallistunut festivaalien 40-vuotisjuhlaan: ihan sama, möikö liike tyynyjä, vaatteita tai yleisesti kaikkea pientä, näyteikkunassa mainostettiin festivaaleja ja siihen oli myös mahdollisesti laitettu joitakin sarjakuvakirjoja näytille.

Tälläistä löytyi italialaisesti pikaruokapaikasta, jossa nappasimme kipolliset pastaa:

Taiteilija on nimeltään Mis Spaty, ja täältä löytyy lisätietoja hänestä.

Tänään kävimme Angoulêmen museossa katsomassa Andersin uskomattoman hienon näyttelyn. Täytyy sanoa, että siinä on mies, joka osaa käyttää viivaa. Tässä muutamia (epäselviä) otoksia näyttelyn hienouksista.

Viimeisin kuva on siis Lovecraftiin liittyvästä sarjakuvasta, joten se oli aivan pakko ottaa mukaan. Huomatkaa nuo mahtavat kirjoituskoneella kirjoitetut kertojanlaatikot...

Ja lopuksi sitten jotain kertakaikkisen hienoa.

Tapasin nimittäin myös toisen erittäin hienon taiteilijan sarjakuvafestivaaleilla Rosan lisäksi. Ja hän sattuu olemaan lempitaiteilijoiden listallani, joten nimmarijonoonhan sitä päädyttiin ja ostamaan sekä posteria että kirjaa. Arvon lukijat, Luis Royo ja omistuspiirros (suukoilla).

 

Se surkeiden sattumusten sarjakin alkoi tässä vaiheessa unohtua täysin...

Angoulêmen sarjakuvafestivaalit, osa 1: Surkeiden sattumusten sarja

Avauduin jo aikaisemmassa blogimerkinnässäni siitä, minkälainen sählinki meillä kollegani kanssa oli Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille pääsemisessä. Paluulento siis peruuntui ja piti säätää uusi, eikä hotellilta osattu lähettää meille laskua etukäteen, jotta olisimme saaneet mahdollisen korvauksen tohtoriohjelmalta. (No, emme ole saamassa, joten se siitä muutenkin.)

Tämä oli vasta alkusoittoa.

Keskiviikkoaamuna herätys koitti ennen viittä, jotta ehdimme kuuden jälkeen lähtevään Helsingin junaan. Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin. Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun istuimme Riikaan matkalla olevaan koneeseen.
Kone ei koskaan lähtenyt lentokentältä.
Tekninen vika, kaikki matkustajat ulos, lento peruutettu.
Odotellaan hetki ja meidät järjestetään muutaman tunnin kuluttua lähtevälle suoralle lennolle Pariisiin. Tässä vaiheessa joudumme hakemaan matkatavarat ja tekemään uuden check-inin.
Siinä ajassa, missä matkalaukkuni on heitetty koneeseen ja kaivettu sieltä takaisin hihnalle, on sen kantohihna ehdittyä rikkoa. Ja eikun odotellaan, missä vaiheessa tulee paikalle henkilö, jolle voi valittaa ja pistää korvausvaatimusta eteenpäin.

Finnairin koneen lähtöä odotellessa emme ota riskejä, vaan päätämme siirtää illan junamatkan Pariisista Angoulêmeen seuraavaan aamuun, koska lento ei tasan tarkkaan ole paikalla ajoissa. Koska illan juna oli viimeinen, otamme seuraavan junan heti aamulla kahdeksan jälkeen ja päätämme nukkua lentokentällä.
Kollegani saa oman lippunsa vaihdettua, minun pitää peruuttaa koko matka ja ostaa uusi.
Siten selviää, että juna on täysi ja kollegani sai vihoviimeisen lipun.
Tässä vaiheessa tekee mieli lähteä takaisin kotiin.
No, ostan lipun seuraavaan junaan ja päätän odotella sen pari ylimääräistä tuntia Montparnassen asemalla.
Se tarkoittaa sitä, että minulta jää näkemättä yksi Disney-aiheinen esitys, joka oli must-see-listallani.
Ottaa päähän.

Ratkaisu oli kuitenkin fiksu, sillä Helsingin lumimyrsky siirtää koneen lähtöä lähes tunnilla. Juurikin näin.

Lyhyesti sanottuna keskiviikko-torstai meni matkusteluun ja väsymyksen kaltaiseen horrostilaan, jossa pienistä torkahteluista huolimatta mentiin vähillä yöunilla ja pölähtäneen näköisenä mörököllinä eteenpäin. Matkalaukut eivät kuitenkaan kadonneet, hotelli oli parempi kuin olisin odottanut ja Angoulêmen festivaalialueella minua odotti lehdistöpassi, josta kiitokset Timo Ronkaiselle. Täällä sitä ollaan virallisesti siis Ankkalinnan Pamauksen asioilla kirjoittamassa raporttia, joten kaikkea en aio blogiini pistää heti kättelyssä.

Huolimatta räjähtäneestä ulkonäöstä pääsimme kollegani vanhojen tuttujen avulla kutsuvierastilaisuuksiin, kuten avajaisiin sekä sen jälkeisille kekkereille, jossa pienet cocktail-palat veivät kielen mennessään. Myös illan sarjakuvanäyttelyllä piristetty kahvila-ravintolamme oli kertakaikkisen suloinen pikku paikka, josta tässä seuraavassa hieman kuvia.

Surkeiden sattumusten sarja taisi onneksi tulla päätökseensä.

Kuvat siis pienestä Galerie XXIV -nimisestä kahvila-ravintolasta, jonka yhteydessä on sarjakuvanäyttely. Paikka löytyy Angoulêmesta osoitteesta 24 rue de la cloche verte. Ihana tunnelma, ja ateria (keitto + pääruoka + jälkiruoka) vain 12,50€.
Paikalle ilmestyi myös pari aasialaista herrasmiestä, joista toinen oli selvästi taiteilija, sillä hän alkoi heti luonnostella kahvilasta piirrosta. Taisin päätyä siihen itsekin...

Vuoden 2012 viimeiset Don Rosa -julkaisut

Viime vuonna niitä julkaisua alkoi sitten putoilla urakalla. Eipä siinä, kyllä niiden eteen olikin tullut tehtyä töitä ja joitakin oli odotettu jo toista vuotta. Tässä merkinnässä ajattelin esitellä kaksi viimeisintä, aivan joulukuun lopuilla ilmestynyttä julkaisua.

Ankkalinnan Pamauksen numero 27 (vol. 8 / nro 4) käsitteli nimenomaisesti akateemisia Ankka-tutkimuksia. Jos kaipailet tietoa siitä, miten Aku Ankkaa ja kumppaneita on akateemisessa maailmassa tutkittu, tähän numeroon on kerätty hyvin laajasti Suomessa tehty tutkimus - lähinnä tietenkin pro gradut, koska väitöskirjoja löytyy tasan kaksi kappaletta: Suomessa vuonna 2000 Pia Toivosen ruotsinkielinen En serietidning på fyra språk, joka nimensä mukaisesti käsittelee Aku Ankka -sarjakuvien kääntämistä sekä Ruotsissa Margareta Rönnbergin tekemä väitös Why is Disney so Popular? (alun perin ruotsiksi), joka puolestaan paneutuu lähinnä animaatioihin.
Jostain syystä väitökset on siis kirjoitettu ruotsiksi. No, tähän tulee korjaus.

Pamauksen päätoimittaja Timo Ronkainen pyysi minulta artikkelia tähän nimenomaiseen numeroon ja sainkin väsättyä niitä kaksi.
Ensimmäinen oli se virallinen  osuus eli hieman akateemista maailmaa laajemmalle yleisölle suunnattu "Ankkapurhassa kummittelee. Esi-isät ja kuoleman konsepti Don Rosan The Life and Times of Scrooge McDuck -sarjassa." Tässä artikkelissa puhuin Roopen vanhasta sukulinnasta eräänlaisena välitilana, jossa Roope on yhteydessä esi-isiensä henkiin ja kosketuksissa menneisyyteensä. Kohtaaminen Sir Richard Ankanmielen kanssa sekä rajatilakokemus mahdollistivat Roopessa poikkeuksellisia kykyjä. Ja tietenkin käsittelin myös Roopen vanhempien kuolemaa, mikä on Disney-sarjakuville erittäin poikkeuksellinen ja tabuna pidetty aihe.

Toinen artikkelini oli enimmäkseen katsaus siihen, kuka olen, mitä tutkin ja mistä näkökulmasta. Eli esittelin itseäni ja tutkimustani Ankka-fandomille hieman kepeämpään sävyyn kuin akateemisissa julkaisuissa on mahdollista.
Eli tässähän samojen kansien sisällä olikin jo kaksi julkaisua, jei!
Ankkalinnan Pamauksen hankintatietoja sitten täältä.

Toista julkaisua onkin tullut odoteltua kuin kuuta nousevaa. Se on Oxfordissa syksyllä 2010 pidetyn Villains and Villainy -konferenssin kirjajulkaisu, johon oma esityspaperini (e-kirjalinkki tuossa oikeassa reunassa) äänestettiin ja sain kirjoittaa siitä laajan, pidennetyn version runsaan kuvituksen kera. Ja sen kuvituksen lupa-asioiden kanssa muuten sitten väännettiin kättä, vaikka pelkkä © Disney kuvan yhteydessä riittäisi, mutta tälle porukalle piti olla kirjalliset luvat ja kaikki. Huh huh, etten sanoisi.
Kyseessä on siis Inter-Disciplinary Pressin julkaisema, Luke Seaberin toimittama kokoelma Villains and Heroes or Villains as Heroes, jossa puhun Rosan pahuuden kolmikosta, eli millaisen kuvan Rosa haluaa antaa Roopen vihollisista. Artikkelin nimi on vanha tuttu "The Triumvirate of Evil: The Major Villains of Don Rosa's Donald Duck Comics" ja se on muuten teoksen ensimmäinen artikkeli. Pituuttakin on hienot 22 sivua.
Tätä saa muuten ostettua ID-netin nettisivujen kautta, jos teos kiinnostaa. Hintaakin on vaivaiset £19,99.

Tällä hetkellä minulla on kaksi artikkelia odottamassa julkaisua. Toinen on raakaversio tutkimuksestani Donald International -fanzineen, josta varmaan saan vielä kommentteja myöhemmin, ja se toinen on se elämäni ensimmäinen referee-julkaisu siitä NNCOREn tapaamiseen rustaamastani esityksestä, joka käsittelee fantasiaa ja intertekstuaalisuutta Rosan "Escape from Forbidden Valley" -sarjakuvassa.
Näin siitä teoksesta muuten alustavan sisällysluettelon ja huh, miten hienossa seurassa ollaan, jos sinne asti päästään. Vaikuttaa ainakin todentuvalta mahdollisuudelta koko ajan.

Tutkimuksen (ja tutkijan) tila

Uusi vuosi alkoi ja mitään ei ole saatu aikaiseksi.
Siltä tämä nyt ainakin tuntuu.
Osittain syynä on se, että apuraha napsahtaa tilille tasan tarkkaan kuun viimeisenä päivänä, joten täällä mennään pienellä budjetilla rahanpuute takaraivossa nakuttaen.
Sain jo kuitenkin kolmannen kasvatustieteen kurssin suoritettua, virallista suoritusmerkintää tässä vain odotellaan.
Opetus on myöskin alkanut sekä Kansalaisopistossa että Alkio-opistolla, jonne päädyin taas pitämään lyhyttä aineistonhallintakurssia. Tuntisuunnitelmia väsätessä on mennytkin suurin osa ajasta.

Tällä hetkellä suurin harmi on syntynyt Angoulêmen sarjakuvafestivaaleista - tai siis sinne lähtemisestä. Ikinä ei näiden reissuvuosien aikana ole ollut näin paljon ongelmia hotellien tai lentojen kanssa.
Hotellihuone on siis varattu minulle ja kollegalleni, mutta olemme pyytäneet, rukoilleet ja muistutelleet, josko hotellin asiakaspalvelu voisi lähettää meille laskun huoneesta, ihan vain siksi, jotta ehkä saisimme majoituskulut korvattua tohtoriohjelman kautta.
Eipä ole näkynyt, vaikka täti sieltä kovasti väittää ne lähettäneensä. Ei sitten ole mitään tietoa, että mihin sähköpostiin ne on lähetetty ja molemmin puolin puhelinta aletaan olla ärsyyntyneitä.

Toinen vastoinkäyminen tuli sitten viime viikolla, kun paluulentoni peruuntumisesta ilmoitettiin epäselvällä, huonosti käännetyllä suomella sähköpostitse. En olisi edes tajunnut, että lento peruuntui, ennen kuin kollegani (joka viettää Angoulêmessa pari ylimääräistä päivää) kertoi hänen lentonsa peruuntumisesta.
Tässä ollaankin sitten soiteltu ja selvitelty asiaa, maksettu ylimääräiset 30euroa uudesta järjestelystä, toiset 30 euroa menomatkan matkatavaroista ja saatu huonoon aikaan lähtevä lento takaisin Suomeen.
Tänä aamuna sitten selvitin, voisiko maanantain lentoa siirtää myöhemmäksi. Ei voi. Mutta tiistaiaamuna sama suora lento onnistuu kyllä.
Olin siis jo maksanut junaliput Angoulêmesta Pariisiin eikä minulla ollut mitään intoja ruveta väittelemään ranskaksi junalipun vaihtamisesta toiseen, joten päätin suosiolla siirtää paluulentoni maanantaista tiistaille.
Ehtisin ainakin palloilla Pariisissa iltapäivän ja illan ja käydä ehkä parissa mielenkiintoisessa paikassa ennen lentokentälle eksymistä.
Ja onhan sitä ennenkin lentokentillä nukuttu.

Matkan järjestely on aiheuttanut pientä stressiä ja flunssakin iski päälle perjantaina, mikä tarkoitti tenttikirjan unohtamista hyllylle ja siirtymistä sohvalle viltin alle katsomaan Buffyn viimeistä tuotantokautta ja pelaamaan boxilla Lego Harry Potteria.

Suunnitelmia on kuitenkin jo tehty. Kevään ohjelmaan kuuluu muun muassa abstraktien kirjoittaminen. Pyrin ainakin kolmeen, ehkä neljäänkin konferenssiin tämän vuoden puolella. Erityisesti tahtoisin ID-netin sarjakuvakonferenssiin Oxfordiin, johon meinasin hakea myös matka-apurahaa. Jos sinne en jostain syystä pääse, ehkä järjestän itselleni tutkimusmatkan Italiaan, mistä olen haaveillut jo reilun vuoden.
Uppsalassa on myös mielenkiintoinen päivän konferenssi scifiteemalla aika ja tila, mihin voisi heittää paperiehdotelman Milla Magian matkasta Roopen lapsuuden Skotlantiin. Oxfordissa haluaisin ehkä puhua Arpin Lusénesta...
Mutta Turussa ja Tampereellakin tapahtuu populaarikulttuurin tutkimuksen merkeissä, joten kunhan pistän papereita sinne sun tänne ja selvittelen, ovatko tilaisuudet julkisia, mainostan niitä täällä häpeilemättömästi.

Kirjoittamisen suhteen pyrin olemaan äärimmäisen aktiivinen. Nyt kevään aikana olisi tarkoitus lukea sarjakuvateoriaa ja kirjoittaa sen ensimmäinen raakaversio. Kesällä puolestaan olisi vuorossa fantasiateoria ja syksylle jäisi sitten postmodernismi ja sen ihanat osa-alueet kuten intertekstuaalisuus. Kaiken sen ohessa kirjoittelen analyysiosioita auki. Minulla on ainakin kuusi esitelmäpaperia / artikkeliversiota, jotka pitäisi suomentaa tai kirjoittaa auki väikkärin leipätekstiksi. Eli tavaraa olisi, se pitäisi vain jäsennellä valmiiksi. Kunhan tämä inhottava kevätflunssa katoaa ja selviän hengissä Ranskasta kotiin, olisi tarkoitus organisoitua tämän väitöskirjaksi kutsutun projektin suhteen ja antaa läppärin näppäimistön laulaa aarioita.

Don Rosan vanha tuotanto tupsahti juuri jouluksi

Juuri joulunalusviikolla ilmestyi ovelleni postin täti, joka toi tullessaan jo odottamani Rosa-paketin: Saksassa uudelleen julkaistut Pertwillaby Papers sekä Captain Kentucky. Muut tilaajat olivat omansa jo saaneet, mutta muuttohässäkän yhteydessä en ollut tajunnut ilmoittaa uutta osoitettani Saksaan - heidän toimittajansa kun ei ollut yhteistyössä Suomen postin kanssa eikä näin ollen tiennyt osoitteenmuutoksesta.
Pienen säätämisen jälkeen paketti ehti siis juuri sopivasti jouluksi ja tämä tyttö oli kuin Hangon keksi.

Kyseessähän ovat siis Rosan college-aikana tekemät sarjakuvat, joista osa ilmestyi collegen omassa lehdessä ja osasta koostettiin jopa pienlehtiä keräilijöiden (ja ensimmäisten fanien iloksi). Pääosassa seikkailee melko tutun näköinen hahmo, joka tietenkin on Rosan alter ego.

Tärkeitä näistä julkaisuista tekee tietenkin se, että joukosta löytyy useampikin alkuperäistarina, jonka Rosa myöhemmin on muuttanut Ankka-sarjakuvaksi. Muun muassa "Matka maan keskipisteeseen", "Auringon poika" ja "Ankka kuningas Arthurin hovissa" ovat saaneet alkunsa Lancelot Pertwillabyn seikkailuista. Muitakin tuttuja elementtejä, joita Rosa myöhemmin on uusiokäyttänyt Ankka-seikkailuissaan, voi kuvituksesta pongata.

Vielä en ole ehtinyt sarjakuviin perehtyä sen syvällisemmin, mutta ne tulevat olemaan apuna väikkärin teon taustalla - mitä on muutettu ja miten, ja minkälaisia elementtejä Ankka-sarjakuvat vaativat verrattuna mustavalkoiseen, pienen piirin underground-sarjakuvaan...
Odotan innolla, mitä sarjakuvista selviää.

Paketissa tuli tietenkin mukana myös numeroitu ja signeerattu Pertwillaby Papers -keräilykuva sekä The Don Rosa House Tour -DVD. Olen jo kysellyt sen toisen Rosa-paketin perään ja sitäkin on siis mahdollista vielä tilata omakseen, eli The Early "So-Called" Art of Don Rosa on siis vielä tilattavissa, jos sen olet onnistunut missaamaan jostain syystä.

Tutkija odottelee edelleen apurahan napsahtamista tilille, mikä tapahtuu vasta kuun viimeinen päivä, joten tammikuu menee köyhäillessä ja pitäessä viimeisiä kansalaisopiston opetuksia.
Blogissa kuitenkin yritän pitää toimintaa yllä. Luvassa on ainakin vuoden 2012 viimeiset julkaisut, sarjakuvateoriakirjahankinnat, ja ehkä saisin pitkästä aikaa myös listattua niitä lempitaiteilijoitani...


P.S. Jostain kumman syystä loppuvuonna kirjojen ostelu hiipui, joten niitä ei oikein ole listattavaksi asti.
Joululahjaksi sain kuitenkin Jeffrey Brownin ihanan Darth Vader ja poika -kirjan (peräti kahdelta ihmiseltä).