Lempitaiteilijani osa 2: Luis Royo

Nimi Luis Royo tuntuu olevan joillekin punainen vaate. Espanjalainen Royo edustaa fantasia- ja science fiction -taiteen eroottista puolta ja hänen töissään ilmenevät usein apokalyptiset, futuristiset ja synkät sävyt - ja tietenkin ne naiset.

Royo kuvaa voimakkaita naisia usein sotureina fantasiamaailmoissa, joissa he taistelevat pahuuden olentoja tai cyberneettisiä hirviöitä vastaan. Hänen taiteessaan katse kiinnittyy naisvartaloon, mutta nainen ei ole objekti, vaan subjekti - voimakas toimija, joka yleensä hallitsee kuvaa.
Tästä asiasta monet ovat toista mieltä ja näkevät Royon työt lähinnä pehmopornokuvina fetisisteille.  En kiellä tätä näkökantaa, mutta itse näen myös Royon taiteelliset ansiot kuvata ihmisiä ja hirviöitä ja futuristisia, postapokalyptisia maailmoja, joissa nainen on se, joka selviää.

Kuva sivustolta http://www.wallsave.com/wallpapers/1920x1080/luis-royo

Tämä on lempiteokseni. Haluaisin sen kehystettynä julisteena, mutta sitä ei tunnu löytyvän mistään muuten kuin seinävaatteena. Tällä hetkellä kyseinen seinävaate koristaakin vessamme seinää. (Kuulostaa hassulta paikalta, mutta seinämateriaalin takia se on ideaalinen paikka. Kylppärimme ovessa on puolestaan Yoda.)

Luis Royon nettisivut löytyvät täältä: http://www.luisroyo.com/index.php.

Jouluja kaikille!

Häpeäkseni en muista lainkaan, mistä tämän kuvan nappasin, mutta sen osuvuudesta ei voi kiistellä. 

(Vaikka toisaalta voisin mieluummin toivottaa "Merry Christmas and Pippin New Year!")

Tästä huolimatta: Hyviä jouluja kaikille, tämä tutkija lähtee huomenissa kotiseudulle Pohjois-Karjalaan ja pitää ihan pienen, pikkuriikkisen tauon tutkimusaatoksista ja viettää pyhänsä Carcassonnen, Pandemian, jouluruuan, suklaan ja perheen parissa. Ja ehkä pelaamme myös vähän jotain muutakin.

Pieni mainos sarjakuvatutkijoille

Nyt kaikki blogiani stalkkaavat sarjakuvaihmiset! NNCORE eli Nordic Network for Comics Research on avoinna kaikille kiinnostuneille sarjakuvatutkijoille. Ohessa lainaus tänään tulleesta newsletteristä, joka kertoo lisää NNCOREN toiminnasta.
Välittäkää tietoa myös eteenpäin.

"This second newsletter from NNCORE reports on the founding network meeting at the University of Southern Denmark in Odense on October 27-29, 2011. As you will see, the meeting went very well, and the network members have now starting working in thematic groups, preparing for the first NNCORE anthology and joint research projects more generally. We will keep you informed through these newsletters.
NNCORE is open to new members. The requirements to become a member are that you are involved in some way with the study of comics and comics research, and either belong to a Nordic institution or study Nordic comics. You are welcome to contact Anne Magnussen, magnussen(at)hist.sdu.dk if you have any questions in this regard or if you would like to sign."

NNCOREn kotisivut löytyvät täältä: http://www.sdu.dk/en/Om_SDU/Institutter_centre/Ihks/Forskning/Forskningsnetvaerk/NNCORE. Siellä komeilee myös allekirjoittaneen naama.

Tutkimuspäivittelyä

Kaiken tämän (työ)haipakan keskellä en ole jaksanut päivitellä blogia saati oikein mitään muutakaan. Aivan kuun vaihteessa minulla oli hirvittävä kirjoitusinto, joka nyt on pudonnut puoleen osittain siitä syystä, että työpäivien jälkeen ei vain jaksa innostua muusta kuin sohvalla makaamisesta.
Apurahaa odotellessa. Edelleen.

Jotain on kuitenkin liikkeessä.
Ensinnäkin meillä oli virallinen ohjaustapaaminen, jossa sain kakkosohjaajakseni Irma Hirsjärven. Ja kaikkihan fantasia/scifi/fandom -piireissä pyörivät tietävät Irman, joten olen äärimmäisen iloinen tästä asiasta. Irma on ollut hillittömäksi avuksi tutkimukseni alusta asti - aivan kuten myös pääohjaajani Urpo.
Minulla on reilut kolmisenkymmentä sivua virallista väitöskirjatekstiä (hiphei) ei nyt ihan punakynällä korjattuna, mutta odottamassa sitä, että jaksan lukea ne läpi ja tehdä korjaukset tekstiin.
Ainakin sisällysluetteloa pitää muokata ja ah, sitä määrää teoriaa ja taustamateriaalia, jota pitäisi vielä lukea ja sisäistää!
Yritän mennä heti vuodenvaihteen jälkeen ahdistelemaan yliopiston kirjastotätejä, josko he voisivat kaukolainata minulle muutaman teoksen. Ainakin Janet Waskon Understanding Disney pitäisi katsastaa. Onneksi monta sarjakuva-aiheista opusta löytyy myös e-kirjoina. (Iiks, käytin samassa lauseessa sanoja "onneksi" ja "e-kirja" ilman negaatiota. Pitää varmaan huolestua tästä suunnan muutoksesta.)

Vaikka aikatauluni ei tällä hetkellä pakota minua kiireellisiin kirjoitustehtäviin, pitäisi silti olla koko ajan kirjoittamassa, ettei homma leviä käsiin ensi vuoden alussa. Sitten pukkaa nimittäin kahden artikkelin ja yhden konferenssiesitelmän deadlinet tammi-maaliskuussa ja siitä voi tulla melko rumaa katsottavaa.
Tällä hetkellä pitäisi kuitenkin erityisesti olla lukemassa. Varsinkin kun sain Kai Saarrolta, Marja Ritolalta ja Sirja Timoskaiselta heidän Rosa-tutkimuksensa. Erityisesti tuo Marjan teksti pitää lukea piakkoin, jotta saan hieman vinkkejä intertekstuaalisuuden käsittelyyn.
Jospa tässä viikonloppuna saisi jotain tehtyä.

Niin, sellaistakin infoa ajattelin tuoda julki, että molemmat ohjaajani olivat innostuneita tästä Rosa-antologia -projektista. Koska myös suurin osa Rosa-graduilijoista vaikutti olevan mukana (yritän edelleen löytää jostain Marika Rantalan sähköpostiosoitetta), aion tehdä jotain asian eteen viimeistään vuoden alussa. Ehkä tästä asiasta tulee jotain muutakin kuin villi idea.

"Joululomalukemiseksi" (lainausmerkit, koska eihän tutkijalla oikeasti koskaan ole mitään lomaa) ajattelin ottaa tuon Don Rosa - A Little Something Special -kirjan. Vaikkakin vaikuttaa siltä, että posti on tuomassa minulle Porvoon kirjakeskukselta jotain lähes viiden kilon painoista, mikä saattaa muuttaa kaikki lukemiseni.

Kyllä. Epäilen vahvasti Rosan Koottujen ensimmäisen osan odottavan postissa.

P.S. Ankkalinnan pamauksen blogissa oli muuten artikkeli aiheesta "Ankka akatemiassa", eli joitain esimerkkejä Aku Ankka -tutkimuksista. Myös allekirjoittaneen gradu mainitaan siellä. Yksi ankkaväitöskirja löytyy (Ruotsista), mutta se keskittyy animaatioon. Sen lisäksi tiedän, että Åbo Akademissa on vireillä post doc -tutkimus liittyen Akun imagoon. Mutta sekään ei suoranaisesti mene päällekkäin oman tutkimukseni kanssa.

Lempitaiteilijani osa 1: Benjamin Lacombe

Koska sarjakuva on taidetta (ja yliopiston kirjasto jaottelee sarjakuvateoriakirjat taideosastolle), ja blogini käsittelee kulttuurin eri osa-alueita, ajattelin aloittaa blogiini pienen sarjan aiheesta lempitaiteilijani. Tällä hetkellä listassa on kuusi nimeä, jotka eivät ole paremmuusjärjestyksessä ja olen taatusti unohtanut jotain nimiä, joten lisäilen niitä tähän sarjaan pikkuhiljaa.
Mutta aloitan uusimmasta tuttavuudesta, eli ranskalaisesta Benjamin Lacombesta, jonka LJ esitteli minulle Alcalán konferenssireissulla.

Lacombe on ranskalainen, vuonna 1982 syntynyt kuvittaja, kirjailija ja kuvataiteilija, joka on erikoistunut lastenkirjojen kuvituksiin. Hän on työskennellyt myös animaation parissa. LJ oli tutustunut hänen töihinsä juuri lastenkirjojen kautta: Lacombe on kuvittanut muun muassa Lumikin ja Liisa Ihmemaassa -teokset ja minähän ihastuin täysin hänen fantastisiin, tyyliltään hieman naiiveihin taideteoksiinsa.

Huolimatta siitä, etten osaa espanjaa, minun oli aivan pakko ostaa yksi hänen kirjoistaan. LJ sanoi, ettei niitä saa englanniksi (tosin Lacomben nettisivujen mukaan kaksi hänen lastenkirjoistaan on käännetty englanniksi), enkä ollut varma suomestakaan, mutta ainahan sitä voi opiskella uutta kieltä.

Ostin juuri tämän teoksen, joka kuvassa on tosin ranskalaisella kannella. Kyseessä on siis upea kuvitettu opas, ns. "Keijujen herbaario", joka esittelee erilaisia myyttisiä olentoja. Jotkin sivut on leikattu niin, että niistä näkyy läpi seuraavalle sivulle - aivan kuin keiju piileskelisi kasvien takana. Kerrassaan uskomattoman hienoja kuvia.

Ja onhan Benjamin Lacombelta ilmestynyt teos myös suomeksi. Nemon kustantama Lumoojien sukua -paketti, joka sisältää pahvikotelossa kaksi teosta: Noitien sukupuun ja tarinan Pieni noita. Löysin setin kirjastosta toissapäivänä. Taitaa olla pakkohankinta. Kuvitus on upeaa.

Ehkä kerään Lacomben kirjoja jatkossa ranskaksi, jos suomennoksia ei ilmene enempää.

Taiteilijan kotisivut löytyvät täältä: http://www.benjaminlacombe.com/

Lisää pieniä takaiskuja ja sarjakuva-ajatuksia

Tulipa sitten tieto Alcalán konferenssin julkaisuvastaavilta, että eivät ole julkaisemassa sarjakuvakonferenssin papereita netissä. Ihmettelivät, että mistä moinen tieto on tullut. Enkä kyllä minä ollut ainut, joka oli siinä uskossa, kun konferenssin pääjärjestäjä Esther oli asiasta tiedottanut sähköpostilla syyskuussa. Pirkule. Nyt sitten taistellaan, että ketkä pääsevät konferenssin pohjalta julkaistavaan kirjaan. Ei ole tiedossa, millä perusteella tekstit valitaan, mutta nähtävästi me puhujat emme pääse vaikuttamaan asiaan, vaan konferenssin järjestäjät päättävät asiasta tahollaan. Että näin sitten tällä kertaa.

Löysin myös innoissani ihanan The Goodfellows Ky:n nettikaupasta muutamia Walt Disney's Comics and Stories ja Uncle Scrooge -lehtiä, joita olin jo tilaamassa, kun huomasin, että minimitilaus on 100€.
Siis oikeasti. Ymmärrän, että kun on kyseessä erikoisliike, joka myy keräilijöille ja liikkeille tavaraa, mutta että sata euroa?!
Pitää alkaa suunnitella seuraavaa Helsingin reissua siltä kantilta, että pääsee taas itse liikkeeseen. Löysin sen ensimmäisen kerran viime vuoden kesällä, kun olin hoitamassa kaason velvollisuuksia ja metsästämässä hyvän ystäväni ja tulevan morsiamen kanssa kenkiä. Hups vaan ja Katja eksyi sarjakuvakauppaan ostamaan Scott McCloudin klassikon Understanding Comics: The Invisible Art ja miehelle joululahjaksi hienon kovakantisen Giger-teoksen. Jos sitä rahaa olisi oikeasti ollut, olisin varmaan ostanut kaupan tyhjäksi...

Jos satutte pyörimään Helsingissä taskut täynnä ylimääräistä rahaa ja sarjakuvantuska olisi kova, niin menkää Fredrikinkatu 38:aan. Se on lähinnä paratiisia, mitä olen Suomesta löytänyt. (Lontoon Forbidden Planetin megastore on jo sitten se seitsemäs taivas.)

Yliopistolla järjestettiin taas eilen humanistikahvitilaisuus kaikille tiedekunnan tutkijoille ja jatko-opiskelijoille. Aiheena oli tällä kertaa "Väitöskirja - ketä kiinnostaa?" eli paneelikeskustelussa käytiin läpi miten väitöskirjaa kannattaa markkinoida medialle. Kun suurin osa pohti sitä, miten saisi aiheensa kiinnostamaan tavallista kansaa, naureskelin itsekseni, että minun ongelmani on lähinnä se, että miten saisin aiheeni kiinnostamaan akateemista yleisöä. Jotenkin en epäile sitä, etteikö tällainen Aku Ankka - ja Don Rosa -kansa innostuisi tutkimuksestani, mutta miten tolkuttaa akateemikoille, että a) sarjakuvia tutkitaan nykyisin oikeasti, b) Disneynkin sarjakuvista voi löytää jotain syvällistäkin, c) Don Rosa? Oletteko te oikeasti nähneet niitä nimmarijonoja? ja d) Haloo? Ensimmäinen Aku Ankka -sarjakuvaväitös - todennäköisesti koko maailmassa? Eikö tästä nyt voisi hieman kiinnostuakin?

Vuodatuksen voisi päättää siihen, että Google pompautti silmilleni Don Rosa -graduilijan numero 6. Tänä vuonna Itä-Suomen yliopiston englannin kielen ja kääntämisen pääaineesta julkaistiin Sirja Timoskaisen gradu "Not 'thif', you iddy-ott! 'Thif'!" Translating non-standard language in The Black Knight comics by Don Rosa.

Whee, lisää kiinnostavia tutkimuksia! Toivottavasti saan piakkoin yhteyden kaikkiin graduilijoihin, että mahdollinen projekti pääsee käyntiin... Ja että saisin kaikkien mielenkiintoiset työt luettavaksi.

Lähdemateriaalia luettavaksi

Tämä Don Rosa - A Little Something Special on juuri se mainitsemani teos, jonka posti toi tullessaan ennen Espanjaan lähtöäni. Italialaisten kokoama 500-sivuinen massiivinen Paolo Castagnon editoima opus, joka koostuu artikkeleista, jotka kaikki on julkaistu sekä italiaksi että englanniksi. Pikaisen katsauksen perusteella voisin sanoa, että osa artikkeleista on hyvinkin tieteellisiä, mutta osa taas lähinnä fanien kuvauksia ja kommentteja tietyistä tarinoista. Uskon kuitenkin, että tästä on hyötyä väikkärini osalta.

Jos kiinnostuit, kirjaa saa tilattua nettikaupasta www.lulu.com ja se maksaa vain vähän reilut 20 euroa plus postikulut, jotka ei pitäisi olla hillittömän suuret, sillä teos postitetaan Euroopasta. Ja se tulee muuten nopeasti.

Tällä hetkellä olen kirjoittanut noin vajaa kahdeksan sivua virallista tekstiä väitöskirjaani (!) ensi kuun alussa olevaa seminaariesitelmääni varten. Ja minut hyväksyttiin myös NNCOREn (Nordic Network on Comic Research) jäseneksi, joten sielläkin piisaa projekteja, johon osallistua. (Naamani komeilee heidän nettisivuillaankin tässä jossain vaiheessa.)

Ihka ensimmäinen sarjiskonferenssini

Ihan aluksi voisin korjata erään omasta huolimattomuudestani johtuneen ajatuskatkon koskien sarjakuvakonferenssia, josta palauduin Suomeen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. The First International Conference on Comics and Graphic Novels ei siis sijoittunut Madridiin, vaan sen läheiseen vanhaan kaupunkiin nimeltä Alcalá de Henares. Vaikka entinen kirjallisuuden opiskelija olenkin, paikka ei soittanut kelloja ennen kuin kaupunkikierroksen oppaamme kertoi, että Alcalá on kuuluisa kolmesta asiasta: 

1) Yliopistosta (Vanha yliopisto sijaitsi Alcalássa - sitten se siirrettiin Madridiin, koska pääkaupungissa ei ollut omaa. Nyt Alcalássa on jälleen yliopisto.)

2) Haikaroista. Niitä oli joka puolella.

ja... 3) Cervantesista.

Olisihan se nyt pitänyt jossain määrin tietää, missä modernin romaanin kehittäjä on syntynyt. Voitte vain kuvitella, miten paljon Cervantes- ja Don Quijote -sälää kaupungista löytyi turisteille. Yllä olevan kuvan patsaat pitäisi tunnistaa ja taustalla oleva talo on tietenkin Cervantesin synnyinpaikka.

Konferenssi alkoi keskiviikkona neljän jälkeen ja ehdinkin hyvin sitä ennen hankkia neljän tunnin yöunien univelan Helsingin lentokentältä, päätyä Amsterdamin kautta Madridiin, jossa vielä onnistuin seikkailemaan täsmälleen oikeilla busseilla Alcalán keskustaan. Majapaikkani oli vanha yliopistorakennus, jonka sisäpihalta löysin Residencia San Ildefonson - ensin kierrettyäni San Diego Plazaa ympäri etsiessäni kyseistä paikkaa. Erityisesti konferenssivieraille suunnattu hostelli oli mukava vähään tottuneelle opiskelijalle (oma kylppäri on aina ihana asia), mutta aamiasta paikka ei tarjonnut. Ainakaan siinä määrin, missä minä aamiaisen ymmärrän. Muovikääreisiin pakatut makeat leivonnaiset ja automaattitee eivät sitä ole, joten kävin lähihotellin kahvilassa syömässä jotain hieman tukevampaa.

Konferenssi pidettiin Alcalán yliopiston Instituto Franklinissa, joka on erikoistunut pohjoisamerikkalaiseen kirjallisuuteen (nimi tulee tietenkin Benjamin Franklinilta). Osaanotto oli sen verran vilkasta, että konferenssia oli jo venytetty yksi ylimääräinen päivä lisää ja silti meni 2-3 paneelia päällekkäin. Sanottakoonkin heti näin kärkeen, että konferenssin isoin miinus oli kieli. Kun viralliset kielet olivat sekä englanti että espanja, olin automaattisesti olettanut, että meillä olisi tulkkaus molemmilta kieliltä, kuten viime vuoden Pariisin fantasia-konferenssissa. Mutta eipä ollut. Jäi sitten kaksi mahtavalta kuulostanutta From Hell -esitystä ja yksi Neil Gaiman -puhe katsomatta, kun en espanjaa osaa kuin sen pari hassua sanaa. (Tosin tällä reissulla opin tilaamaan espanjaksi teen maidolla. Hiphei!)

Mutta muuten kaikki sujui oikein supsikkaasti, kuten meillä päin sanotaan. Koko konferenssi oli täynnä ihan hillittömän mielenkiintoisia esityksiä ja mahtavia ihmisiä. Vaikka välillä tuntuikin, että englanti-espanja-kahtiajako erotti osan porukasta toisistaan, eikä kaikkia esityksiä vain ehtinyt katsomaan, jäi tulos kaikin puolin plussan puolelle. Niin paljon sarjakuvia, joita pitäisi ostaa ja kirjoja, joihin pitäisi tutustua! (Kävinkin tänään hakemassa Marjane Satrapin Persepoliksen osat 1 ja 2. Siinä yksi teos, joka on nähtävästi pakko lukea.)

Ehdottomia lemppareitani oli kaksi Neil Gaimanin töitä käsittelevää esitystä: toinen liittyi Sandmaniin ja toinen Marvel 1602:een - joka myös pitäisi selvästi lukea. Ja sen lisäksi erään kalifornialaisen tutkijan puhe Joss Whedonin tv-sarjoihin pohjaavista sarjakuvista. Firefly ja Dollhouse mainittu ja erityisesti Buffy. Tulipa hieman vouhattua Buffystakin. (Sattuipa kyseisellä tutkijalla olemaan suomalainen sukunimikin ja sain kuulla, että hänen isoisänsä on Suomesta lähtöisin.)

Olipas ihanaa olla nörttiporukassa, jotka intoilevat supersankareista, puhuvat Mooresta kunnioittavaan sävyyn ja kulkevat Sin City -t-paidat päällä...

Oma esitykseni oli vasta viimeisen päivän aamuna, mikä oli hieman harmi, koska osa porukasta oli jo lähtenyt pois ja no, edellisillan myöhäinen illallinen ja sen mahdolliset jatkot verottivat porukkaa myös. Tästäkin huolimatta minulla oli ihan mukava yleisö, joista noin vajaa kolmasosa tiesi Don Rosan! Olin olettanut, että lähes kaikki ovat siellä hoo moilasina, että kuka? Ai Disneyllä on eri piirtäjiä? (Ainakin pari näistä tietoisista henkilöistä oli Tanskasta ja yksi Jenkeistä - mahtavaa.) 

Puhuin siis sensuroiduista Mikki Hiiri -hahmoista ja Disneyn sensuurista yleensäkin. Sain hyvän kirjavinkin, johon tutustua ja paljon positiivista palautetta, eikä pelkästään siitä, että PP-esitykseni oli hienosti muotoiltu, tai siitä, että kerrankin joku huomioi Disneyn sarjakuvat akateemisella tasolla. Saimme oikein mielenkiintoisen ja lämminhenkisen keskustelun aikaiseksi ja paneelin puhemiehenä toiminut Cristina tuli oikein kiittämään, miten hyvän paneelin olimme pitäneet iranilaisen naisen kanssa - joka puhui itse asiassa juuri Persepoliksesta ja Iranin poliittisesta tilanteesta.

Ja koska konferenssien anti on tietenkin verkostoituminen, sain itselleni pari uutta hienoa tuttavuutta: LJ Australiasta (vaikka hän sanojensa mukaan piileskeleekin tällä hetkellä Lontoossa) ja Shelley Pohjois-Irlannista. Ainakin LJ:n (Laura Jane - nimi kuulostaa hänen mukaansa liian pullantuoksuiselta) kanssa melkein järjestimme treffit Lontooseen ensi syksyksi. Keskustelu luisti myös virginialaisen Ericin ja walesiläisen Dyfrigin kanssa (lausutaan, kuten lausuttaisiin "Doverig" - kelttiläiset nimet ovat ihania.)

Konferenssiesitelmäpaperit tulevat nettiin joskus ensi viikon jälkeen ja todennäköisesti mielenkiintoisimmat kootaan kirjaksi. En tiedä, millä perusteella ne mielenkiintoisimmat valitaan, mutta pidetään peukkuja. Heitän kyllä linkin tänne sitten, kun paperini löytyy netistä.

Äkäisyyskynnyksen ylitys

Olen tällä hetkellä sarjakuvakonferenssissa, josta päivitän myöhemmin kunnon merkinnän, mutta koska ärsytyskynnykseni ylittyi juuri eräällä tutkimukseeni liittyvällä asialla, minun on pakko purkautua siitä.

Tilasin viime kuun puolivälissä aivan innoissani Akateemisesta pienen kasan Uncle Scrooge -lehtiä ja yhden isomman sarjakuvakirjan, joka sisälsi yhden Rosa-tarinan lisäksi myös muun muassa Barksin sarjakuvan. Olen niitä odottanut tässä aivan täpinöissäni, kunnes tällä viikolla sähköpostiini on pudonnut useampi viesti aiheesta "Tilauksesi on peruuntunut". Nähtävästi mitään niistä lehdistä ei ole enää saatavilla, vaan painos on loppunut myös kustantajilta.
Joten miksi ihmeessä nämä tuotteet edes olivat siellä? ARGH.
No, eihän kirjakauppa oikeasti voi aina tietää tällaisia asioita, mutta kun kerrankin olisin saanut lisää lähdemateriaalia suoraan kotiin, niin kyllähän sitä tutkijaa ketuttaa ja ketuttaa niin maan vietävästi.

Tämän lisäksi aiemmin mainitsemani kolmen sarjakuvakirjan kokoelma Walt Disney Treasury on jostain syystä jumiutunut niihin kahteen ensimmäiseen osaan. Kolmannen osan piti ilmestyä jo lokakuun alussa, mutta mitään ei näy eikä kuulu ja kyseinen tuote on kadonnut sekä CDonin että BookPlussan nettisivuilta - sitä ei näy edes tulevissa tuotteissa.
Mitä ihmettä?
Tämä kolmas osa oli se kaikkein tärkein ja paras, jonka piti sisältää kaikki ne oleellisimmat Aku-tarinat, joita tarvitsen väikkäriäni varten.
Onko tässä nyt joku salaliitto, joka pyrkii estämään Aku Ankan akateemisen tutkimuksen?
Johan nyt on ¤&%*@!!!

Vähän mukavampana sivuhuomautuksena lisään, että postilaatikkoon tipahti juuri maanantaina kerrassaan loistava lähdeteos aivan eri toimituspaikasta, mutta siitä lisää myöhemmin. Tällä tutkijalla on ollut pitkä konferenssipäivä ja aamulla pitää olla virkeänä kuuntelemassa kahta puhetta Neil Gaimanista ja yhtä Joss Whedonista.
Ihanaa olla samanhenkisten (nörttien) ympäröimänä.

Kirjamessuilta kotiin kannettuna

Kaiken sen Rosa-jännityksen lomassa onnistuin kuitenkin haahuilemaan messuilla ympäriinsä sen verran, että mukaan tarttui myös hieman luettavaa.
Ensinnäkin miehelle pitää aina tuoda tuliaisia tai se on möks. Joten Kuolemanportti-saaga täydentyi kolmannella osalla nimeltä Tulimeri.
Päivän tietoisku koostui teoksesta nimeltä Roolipelikirja (Särkijärvi & Sotala), joka nimensä mukaisesti esittelee kaikki olennaiset roolipelit. Sopii erityisesti aloitteleville pelaajille ja asiasta kiinnostuneille. Maksoi vain vitosen, joten mikä jottei.
Koska minusta on viime aikoina kehittynyt oikea Paulo Coelho -addikti, piti sitäkin löytää niiden kahden jo olemassa olevan teoksen (Alkemisti ja Zahir) seuraksi. Vasta hetki sitten luettu ja ah, niin kaunis Piedrajoen rannalla istuin ja itkin löytyi alle kahdeksalla eurolla. Kovakantisena tietenkin. Jostain kumman syystä valtaosa Coelhon kirjoista on painettu pehmeäkantisiksi, mikä on turkasen harmillista. Jos vain mahdollista, pyrin aina ostamaan kovakantisia. Mutta aina sekään ei onnistu.
Budjetin loppuosa menikin sitten sarjakuviin.
Blacksad 4 eli Hiljainen helvetti löysi tiensä hyllyyni. Kympillä.
Samaten Nemi V ja (lopultakin) Hellboy. Hetki meni tottua Mike Mignolan piirrostyyliin, mutta se muistuttaa mielestäni yllättävän paljon Frank Milleriä. Ja Millerhän on loistava.
Ja pitihän sitä käydä ostamassa Anni Nykäsen Mummo. Anni ja Milla Paloniemi raapustelivat jälleen nimmareita Sammakon osastolle, joten ehdin saada kirjaan vielä omistuskirjoituksenkin. Ja Anni piirsi minulle vielä Kissin! Kiitos Anni!

Oli muuten hieman lyhyempi nimmarijono kuin Sanoma Magazinesin osastolla samaan aikaan erään toisen sarjakuvapiirtäjän edessä...

Kirjamessuilla fanityttö-moodissa

Ehkä nyt olen pitänyt niitä muutamaa blogini lukijaa tarpeeksi pitkään jännityksessä, että on aika kirjoittaa kirjamessumerkintä numero 1. Merkintä numero 2 sisältää messuilta repun täyttäneet kirjat ja se seuraa todennäköisesti huomenna.
Varoituksen sana: tämä blogimerkintä sisältää vouhaa, hitusen hehkutusta ja yhden tutkijan, joka meni fanityttö-moodiin. Ainakin hetkeksi.

Lauantain reissu meinasi tyssätä heti alkuunsa paniikkiin, kun tajusin, että erikoisbussikyytiin olisi tietenkin pitänyt varata paikkalippu. Enhän minä sellaisia kaikessa jännityksessä tajunnut, mutta onneksi kuski oli ihana mies ja päästi minut kyytiin, kun muutama paikka oli jäljellä. Huh. Säästin tuollakin kyydillä melkein 25 euroa.
Messuilla olinkin jo yhdentoista aikaan ja ehdin kaiken sen hermostuksen sekaisen odottelun aikana kiertää pikaisesti pääasian, eli antikvaariset messut - tosin pintapuoleisesti.
Mutta jo hyvissä ajoin ennen kahtatoista piti suunnata Aleksis Kivi -lavalle, jota sillä hetkellä kansoitti Martti ja Eeva Ahtisaari. Ajattelin, että tottakai suurin osa valtavasta ihmismassasta häipyy entisen presidenttiparin lopetettua, että pääsen istumaan, mutta eikä mitä. Ihmismassa tuntui ilmiintyvän tyhjästä eikä sitä sitten istuttukaan.

Tapasimme Petran kanssa juuri ennen Rosan haastattelua ja vahtasimme sitten lavan sivusta kameroiden kanssa koko haastattelun ajan Rosaa ja häntä haastatelleita Sanoma Magazinesin Riku Perälää ja Aku Ankan entistä päätoimittajaa Jukka Heiskasta. Rosa puhui tulevasta Kootut-sarjastaan, suhteestaan Mikki Hiireen, kertoi matkoistaan Suomeen ja mainitsi, että Suomessa on eniten naispuolisia ankka-faneja. Hän myös mainitsi uuden sarjan sisältävän hänen ihka ensimmäisen sarjakuvansa (mies ostaa hatun) sekä netissä jo huhutun underground-sarjakuvan, joka ei ehkä täysin sovellu Disneyn mallimaailmaan huumeilla, väkivallalla ja murhilla...
Yleisömäärä oli niin valtava, että Rosa liikuttui miltei kyyneliin asti. Tämä oli kuulemma hänen elämänsä isoin yleisö.

Ehdimme Petran kanssa rauhassa kiertää messuja ennen neljää, kun sovittu tapaaminen alkoi Sanoma Magazinesin osastolta. Me olimme siis molemmat olleet Rosaan yhteydessä sähköpostitse edellisellä viikolla ja keskustelu oli päätynyt sitten siihen, että Rosa kutsui meidät molemmat syömään.
Pääsimme siis Petran kanssa takahuoneeseen, jossa tapasimme Rosan ja edellä mainittujen haastattelijoiden lisäksi muun muassa Elli Kotovirran - jonka jokaisen Rosa-fanin pitäisi tietää ainakin "Sammon salaisuuden" esipuheesta - joka auttoi meitä ujoja suomalaisia rikkomaan jään suuren mestarin kanssa.
Lahjoitimme molemmat Rosalle kopiot graduistamme, mistä herra oli hyvin otettu.

Kävimme satamassa kävelemässä ja kahvilla Fazerin kahviossa, missä eräs hyvin onnellinen Rosa-fani uskaltautui pyytämään idoliltaan nimikirjoitusta lyijykynällä ryppyiseen paperiin. Kun Rosa sitten otti taskustaan paksun tussin ja Petra kaiveli Roope-kortin repustaan, sai poika sellaisen lahjan, että varmasti koko päivä oli pelastettu. Se oli jotenkin kaunis tilanne.

Rosa tarjosi meille illallisen ja puhui hyvin vapautuneesti lopettamisensa syistä, suhtautumisestaan kustannustoimittajiin, flipperikokoelmastaan ja autoistaan. Pieni ujo fanityttö minussa sai välillä vallan, mutta onneksi meitä oli kaksi, joten toinen sai rauhoittua, kun toinen veti keskustelua. Ruoka oli hyvää, seuraa aivan loistavaa, ja jollei minulla olisi illasta todistusaineistoa, luulisin nähneeni unta.

Kun pääsin rautatieasemalle illalla puoli kymmenen jälkeen, minulla oli Roope Ankan elämä ja teot -special edition omistuskirjoituksella, pari tilattua nimmaria (Rosan sanoin: tämä on urani helpoin asia, jos voin sillä tavalla tuottaa iloa faneille, niin tottakai annan nimikirjoituksia) ja pussillinen Rosan kasvattamia chilejä. Olo oli väsynyt, mutta erittäin onnellinen.

Lupasimme olla yhteyksissä jatkossakin. Varsinkin, kun hän tarjosi apuaan tutkimukseni tekoon.

Kiitos Riku Perälälle messulipuista ja tapaamisen järjestämisestä!
Kiitos Jukka Heiskaselle esittelyistä!
Kiitos Elli Kotovirralle jään rikkomisesta!
Kiitos Petralle seurasta ja tuesta ja kaikesta muusta!
Ja kaikista isoin kiitos Donille, että jaoit aikaasi kahdelle fanille ja tutkijalle, joiden lauantai-ilta oli paras mahdollinen!

Kirjamessutunnelmissa (ennakkoon)

Postilaatikkoon tipahti eilen lippu kirjamessuille Sanoma Magazinesin kutsumana. Huh, kun tuntuu taas hyvältä.
Valmistautuminen on kovassa vauhdissa. Hain viime viikolla Yliopistopainosta graduni kopion. Tai sen erikoisversion, jonka olen antamassa herra Don Rosalle. Suomeksihan se on, että eipä siitä suurta iloa välttämättä saa, mutta käänsin kuitenkin pakollisen abstraktin englanniksi Rosaa ajatellen.
Pitää vielä muistaa kirjoittaa omistuskirjoitus. Ankkoja piirtämään en kyllä rupea, vaikka sekin olisi hienoa...

Vielä pieni tarkennus Rosan messuvierailuajoista: Luin ristiriitaista tietoa siitä, alkaako Rosan lauantainen nimmarikeikka yhdeltä vai kahdelta. En omista messulehteä, joten varmaksi en pääse sanomaan.
Myös se, että Rosa vierailisi lauantaina Helsingin Akateemisessa tuntuu hassulta - missä vaiheessa hän ehtisi sinne nykäistä? Joten pahoittelen jo etukäteen, jos tietoni ovat vääriä. Olen vain ihminen ja vieläpä humanisti.

Minulla on hirveän mittainen ostoslista, joten saapa nähdä, miten monta kiloa kirjoja Petra ja minä messuilta raahaamme. Toivottavasti ei nyt ihan liikoja. Budjetti pitää vielä suunnitella ja saada naisellinen kohtaus aiheesta "mitä-ihmettä-minä-nyt-laitan-sinne-päälle?". En tosin ole ihan hirvittävän hyvä naisellisissa kohtauksissa, mutta voihan sitä kokeilla.

Muita uutisia sen verran, että meikätyttö lähtee taas maaliskuussa Prahaan. Sähköpostiin tuli kutsu Urban fantasies: 3rd Global Conference on Magic and the Supernatural -konferenssiin. Ja siellähän meinasin puhua ihanasta Bombi-zombista. Tietenkin myös Barksin näkökulmasta. Ehkä tällä kertaa jopa ehtisin hieman katsella nähtävyyksiä ja tehdä ostoksia. Se tietenkin riippuu siitä, saanko apurahaa ensi vuonna.
Peukut ja varpaat pystyyn.

Don Rosa Helsingin kirjamessuilla

Rosan Suomen vierailun tiedot löytyvät jo Helsingin kirjamessujenkin sivuilta, mutta ne voi pongata myös Ankkalinnakkeen blogista.

Eli messuvieraille tiedoksi:

Perjantaina 28.10. klo 14 - Don Rosa vierailee Sanoma Magazinesin osastolla 7h22

Lauantaina 29.10. klo 12 - Don Rosa Aleksis Kivi -lavalla haastateltavana uuden Koottujen merkeissä.
Lauantaina 29.10. klo 13 alkaen - Rosa Sanoma Magazinesin osastolla jakamassa nimikirjoituksia.

Itse suuntaan messuille lauantaina kuuntelemaan haastattelua ja toivottavasti saisin mahdollisuuden myös vaihtaa pari sanaa itse maestron kanssa. Ja minullahan on myös sovittu tapaaminen Rosa-graduilija Petra Kotron kanssa. Voi tulla melkoinen ankka-vouha.

Rosa muuten piipahtaa myös Akateemisessa kirjakaupassa: keskiviikkona 26.10. Turussa ja lauantaina 29.10. Helsingissä. Aikatauluista en ole selvillä, mutta näin on pongattu Ankkalinnakkeen blogista.

Ja nyt muuten harmittaa oikeasti

Nyt kun olen hieman rauhoittunut, seuraa vuodatus siitä asiasta, josta lupasin itkeä viime viikolla.
Nimittäin Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelma, joka oli niiiiin lähellä, mutta ei aivan. Kyseessä on siis Turun yliopiston koordinoima valtakunnallinen ohjelma, johon otettiin 5 tohtorikoulutettavaa kuudesta oppiaineesta eri yliopistoista. 53 hakijaa ja viisi sisälle. Seminaareja, koulutusta, ohjausta, vertaistukea ja ennen kaikkea rahoitus maksimissaan neljälle vuodelle.
Unelmapaikka.
Valitettavasti en sitten kuitenkaan ollut yksi niistä viidestä. Kaikkein eniten tässä ottaa päähän se, että se oli oikeasti niin lähellä. Se oli joko minä tai sitten eräs toinen opiskelija meidän oppiaineesta ja ohjaajani mukaan olin saanut loistavat arviot. Mutta nähtävästi ne eivät sitten aivan riittäneet.
Tieto asiasta tuli sähköpostilla maanantaina ja kun olin tulossa illalla bussilla kotiin avaamaan tietokonetta ensimmäistä kertaa koko päivänä, tuli juuri sellainen olo, että ei. En tasan tarkkaan ole päässyt siihen ohjelmaan. Ehkä juuri siksi se ei maanantai-iltana vielä tuntunut missään, koska olin koko viikonlopun onnistunut stressaamaan aivan muista asioista.
Mutta voi apua, kun tiistaina tuntui pahalta lähteä töihin. Tuli juuri sellainen olo, että sinne olen jumittunut, enkä pääse elämässä eteenpäin.

Harmistus on vielä melko pinnassa, joten en osaa iloita tohtoriohjelman positiivisemmasta puolesta. Minut nimittäin valittiin ohjelman liitännäisopiskelijaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minulla on oikeus osallistua ohjelman järjestämään opetukseen, vaikka en olekaan rahoitettuna mukana.
Tällä hetkellä se on aika laiha lohtu, mutta sitten, kun pahin kettuuntuneisuus on kadonnut, alan todennäköisesti nähdä senkin ihan uskomattoman hyvänä mahdollisuutena.

Mutta se rahoitus... Kun sitä jostain saisi.

Jotain positiivisempaa vielä tähän loppuun.
Sain laitoksen matka-apurahan. Madridin konferenssi on maksettu ja liput varattu. Sinne sitten ensi kuussa puhumaan Rosan Mikki Hiiri -hahmoista ja Disneyn sensuurista.

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa...

... kun olin vielä suht pieni ja viaton 14-vuotias, silloinen paras kaverini antoi minulle videokasetin eräällä välitunnilla ja käski katsoa siinä olevan "tajuttoman hyvän leffan". Nimi ei sanonut minulle siinä vaiheessa mitään, mutta otin kasetin ja vein sen kotiin katsottavaksi läksyjen teon ohessa.
Jossain vaiheessa ne läksyt sitten unohtuivatkin.
Seuraavana päivänä vein videon takaisin ystävälleni ja vuodatin leffan uskomattoman ihanuuden hänen niskaansa.
"Kiva, kun tykkäsit. Tässä on sen jatko-osa," hän vastasi ja ojensi minulle Imperiumin vastaiskun.

Tähtien sota tuli elämääni verrattain myöhään, mutta se tuli jäädäkseen. Kun jotkut vaiheet voi lukea nuoruuden hairahduksiin, Tähtien sota -faniuteni on vuosien mittaan räjähtänyt käsiin. Kun huomaa käyttävänsä Voimaa liikennevalojen vaihtumiseen tai kauppojen automaattiovien avautumiseen ja saa kohtauksia kuullessaan James Earl Jonesin äänen, voi ehkä alkaa jo pitää itseään Star Wars -nörttinä.

Kun muut pukeutuivat jääkiekkoilijoiksi, pupuiksi ja Väinämöisiksi Penkkareissa, minä kapusin kuorma-auton lavalle Jedi-asussa. Sithin koston ensi-illassa taisin päätyä maakuntalehden kulttuurisivulle, kun olin jälleen vetänyt ruskean kaavun ylleni.
Minulla on romaaneja, tietokirjoja, kuuntelukasetteja, videoita, DVD-levyjä, figuja ja legoja. Penaalissani majailee R2D2-avaimenperä, joka piippailee aina sopivasti kesken luennon. Minulla on t-paitoja, sukkia, C3PO-reppu ja Darth Vader -kypärä, kolme valomiekkaa, Death Star -rantapallo ja Yoda, joka kertoo tulevaisuuteni.
Jos ovikello soisi ja oven takana seisoisi sekä Han Solo että Darth Vader, en tiedä kumman mukaan lähtisin. Mutta lähtisin kyllä.

Jotain kertoo myös se, miten kovasti suunnittelin viime vuoden Pariisin matkallani etsiväni uusia kenkiä ja ehkä nahkatakkia, mutta päädyin sarjakuvia ja fanisälää täynnä olevaan kauppaan, josta ostin itselleni pienen Yoda-patsaan.
Mutta kun siinä ovella oli Stormtrooper! Eihän sinne voinut olla menemättä!

Olen myös vanhan koulukunnan fani. Imperiumin vastaisku on paras kolmesta, mutta en vihaa Ewokkejakaan. Kolmea uusinta episodia ei voi verrata vanhaan trilogiaan, jota Lucas yrittää koko ajan pilata sorkkimalla niitä rahanahneilla sormillaan.
Sain kohtauksen, kun Hayden Christensen oli isketty Jedin paluun loppuun enkä varmasti ollut ainut. (Se tyyppi on pahimman sortin näyttelykyvytön pökkelö.)
Saan varmaan toisen kohtauksen, kun kuulen Darth Vaderin "NOOOOO!" -huudon samaisen elokuvan Blu-ray-versiossa. Vielä en ole niitä katsonut, mutta ah, ne kolme levyä extroja kutsuvat minua...
Tosin ne remasteroidut 90-luvun versiot ovat ne minun elokuvani, joten ehkä tietyt hoocee-fanit eivät laskisi minua vanhaan koulukuntaan, mutta aivan sama. (Han's Equation: EP 4-6 > EP 1-3)
Ja kyllä, minulle on aivan sama, kumpi ampuu ensin, Han vai Greedo, koska Han on kovempi jätkä.

 

Kuinka moni 28-vuotias voi sanoa viettäneensä keskiviikkoiltansa miehensä kanssa keittiönpöydän ääressä kasaamassa Lego Slave I:stä ja vielä saavansa siitä kriisin, kumpi saa enemmän paloja?
Vaikka mies meinasi omia koko Legoaluksen, täytyy siitä kaikesta huolimatta pitää kiinni. Koska jos tulee ero, Star Wars Blu-ray collection menee miehelle. Samaten valtava Lego AT-ST. Se kyllä kismittäisi. Taidankin olla jumissa tässä suhteessa lopun ikääni.

Olkoon Voima kanssanne, toivoo tämä ei enää niin pieni ja viaton nörtti.

Edistysaskel eli julkaisu numero 2

Ihan aluksi haluan mainostaa yli-innokkaasti: olen saanut toisen julkaisuni!
(Tähän väliin tulee fanfaareja ja villejä tanssinumeroita.)
Akateeminen maailma ja yliopistot arvottavat jatko-opiskelijoitaan ja tutkijoitaan julkaisujen määrällä, joten tämä on pelkkää plussaa. Ette arvaakaan, miten ärsyttävää on tietää, että niitä artikkeleja on kirjoitettu ja ne on menossa julkaistavaksi, mutta kun se julkaisupäivämäärä vain antaa odottaa itseään.

Kyseessä on siis artikkelini "Ancestor Haunts: Ghosts in Don Rosa's Donald Duck Comics", joka pohjautuu keväällä Prahan konferenssissa pitämääni esitelmään. Se on harmittavan lyhyt (materiaalia olisi ollut vielä ties kuinka), mutta pääasia on se, että se on kansainvälinen julkaisu e-kirjamuodossa, eli sen voi käydä lukemassa vapaasti osoitteesta https://www.interdisciplinarypress.net/online-store/ebooks/evil-monsters-horror/live-evil-of-magic-and-men.

Artikkelin ja kyseisen Live Evil: Of Magic and Men -teoksen lukeminen vaatii kuitenkin pientä vaivannäköä. Testasin sen äsken itsekin. Eli Inter-Disciplinary.netin sivusto vaatii sisäänkirjautumisen, jotta sieltä voi lukea e-kirjoja. Ne täytyy tavallaan "ostaa", eli lisätä ostoskoriin, vaikka ne ovatkin ilmaisia. Ja sitten sähköpostiin tulee linkki, mitä kautta tuotteen voi lukea itse.
Hirvittävän monimutkaista, varsinkin, kun edellinen artikkelini on helposti saatavilla PDF-tiedostona ilman turhia kommervenkkejä. Mutta kyllä sen sieltä saa sitten lopulta esiin.

Minulla oli tänään tapaaminen ohjaajan kanssa ja syksyn ensimmäinen vertaistukiryhmä. Tekemistä riittää: olen jo ilmoittanut pitäväni sen seminaariesitelmän joulukuussa, sitten on Madridin konferenssi (johon pitäisi ilmoittautua NYT), selvitettävä loppujen Rosa-graduilijoiden sähköpostiosoitteet ja kiinnostus mahdolliseen artikkelikokoelmaan (ohjaaja näytti sille vihreää valoa) ja kaikenmoista muuta pientä kuten vertaistukiryhmän tehtävät.

Päivän keskustelu ajautui dekaanimme korostamaan ajatukseen siitä, että nyky-yliopistossa väitöskirjankin väsääminen on pelkkää makkaratehtailua. Valmiiksi mahdollisimman nopeasti laadusta niin kauheasti välittämättä. Pelottavaa.
Ensinnäkin siksi, että tämä tyttö on perfektionisti. Jos se ei miellytä minua, se ei ole valmis.
Toisekseen, tämä vaikuttaa väitöskirjojen pituuteen, mikä on pitkän proosan kirjoittajalle pahuksen iso ongelma. Kun gradunikin täytti täydet 150 sivua (melko) painavaa tekstiä, olisi maksimissaan 200-sivuinen väitöskirja jo ongelma. Mihin ihmeeseen tungen ne kaikki uudet hienot huomioni?
Vaikka tällainen ajatusmaailma alkaa olla jo valloillaan, toivon kuitenkin, että pystyn kirjoittamaan oman tutkimukseni ilman turhia pituusrajoitteita - jos teksti vain siis on täyttä ja liittyvää asiaa.
Ja minähän sitten teen siitä niin hyvän kuin mahdollista enkä mitään lauantaimakkaraa.

Huhhuh.
Jos selviän viikonlopun yli kuolematta ahdistukseen, se on jo saavutus.
Elämäni ja kohtaloni ratkeaa huomenna.
Ehkä itken siitä sitten lisää ensi viikolla.

Perjantai-ilta meni Lutakossa

Peter Tägtgren ja Pain 23.9.

Kun pari kolme vuotta sitten harmistus oli niin suuri, oli perjantaina otettava kaikki takaisin. Painin edellinen Lutakon vierailu oli jäänyt väliin jostain laiskuuteen liittyvästä syystä ja nyt sinne sitten oli vain päästävä - oli seuraa tai ei.
Kaiken sen säätämisen lisäksi olin vielä jättänyt ennakkolipun ostamisen niin myöhäiseksi, että Jelmun sivut ilmoittivat myynnin jo päättyneen, kun aloin vasta lippua itselleni hankkia.
Pirskatti.
Mutta eipä hätiä mitiä, ovella lippuja oli vielä jaossa, joten minun ei tarvinnut hakata päätä seinään oman tyhmyyteni takia.

Ruotsin lahja industrial metallille aloitti kauniisti ajoissa eikä antanut yleisön odotella turhia. Vaikka uusin levy on vielä kuuntelematta, ne kolme tuoreinta kappaletta toimivat ihan mallikkaasti - vaikka oma menoni yltyi melkoiseksi pomppimiseksi vasta Nailed to the Groundin ja It's Only Themin myötä. Jälkimmäinen on ehkä kaikkien aikojen lempibiisini Painin uralta.
Myös sellaiset hienoudet kuin I'm Going in, Monkey Business, End of the Line ja Same Old Song aiheuttivat hillitöntä tanssinnytkettä, joka olisi paisunut valtavaksi biletykseksi, jos siinä K-18-aluetta rajaavan aidan edessä olisi ollut yhtään enemmän tilaa eikä olisi tarvinnut pelätä vieressä pomppivien tyttösten heiluvia kaljatuoppeja.

Kun asetuin Jyväskylään syksyllä 2003, sitä tuli käytyä useilla keikoilla per vuosi. Nyt tahti on hiljentynyt, mutta eipä niitä hyviä bändejä aina joka vuosi tänne saavukaan.
Painia on odoteltu kuin kuuta nousevaa, eikä odotus ollut turha. Keikka oli mahtava, tunnelma loistava ja bändin pojat tosi symppiksiä.
Ja Peter Tägtgrenin ääni on vain kertakaikkisen hieno.

Lisää tällaista, toivoo Katja, jonka päässä soi edelleen Shut Your Mouth.

Tutkimuksen tila tai "tilattomuus"

Minulla on ollut jo pitkään tapana tehdä listoja kaikesta mahdollisesta. Tällä hetkellä listailen kirjastoni kirjoja, elokuvakirjastomme leffoja (aakkosjärjestykseen tietenkin) ja Tähtien sota -rompettani.
Mutta tärkein on se "To Do" -lista, eli mitä pitäisi tehdä ja mielellään mihin mennessä. Tällä hetkellä siihen on kirjoitettu kaikkea hienoa tutkimukseen liittyvää, johon minun pitäisi jostain repiä aikaa - ja mielellään myös rahaa.
Koska olen varaton ja rahaton vapaa tutkija, apurahahakemukset ovat aina listan kärkipäässä. Pistin juuri matka-apurahahakemuksen vetämään laitokselle - josko he suostuisivat avustamaan minua marraskuun reissussani Madridiin. Siellä olisi ensimmäinen sarjakuvakonferenssi, jonka olen pongannut ajoissa ja jonne minut on siis hyväksytty puhumaan Disneyn sensuurista koskien Rosan piilottamia Mikki Hiiri -hahmoja.
(Kiitos kuuluu kollegalleni Agniezkalle, joka heitti linkin sähköpostiini tuossa keväällä.)
Ja siellä olisi niin hienoja esityksiä ainakin Alan Mooresta ja taisipa olla yksi Neil Gaimaniinkin liittyen...
Sinne pitäisi myös se esitys rustata tässä jossain vaiheessa, mutta sillä ei ole vielä kiire.

"The Once and Future Duck" -sarjakuvaa käsittelevä artikkelini on myös viimeistelyä vaille valmis. Sain siitä hyvää palautetta ja ainoastaan rakenne kaipasi hieman muutoksia. Sen yritän nykäistä mahdollisimman pian valmiiksi, jotta se pääsisi julkaistavaksi. En tosin tiedä vielä ollenkaan ajankohtaa, enkä ihan vielä halua ilmaista, mihin se on tulossa - ennen kuin teksti on perillä ja menossa painoon. Mutta sen nimi tulee joka tapauksessa olemaan "Aku, Arthur ja aikakone." Ja sitten jotain tarkentavaa päälle.

Pistin myös abstraktin ensi kevään Magic and the Supernatural -konferenssiin, siihen samaan, jossa olin myös tänä keväänä. Praha oli niin kaunis paikka, että haluan ehdottomasti palata sinne ja mikä olisikaan parempi tapa kuin yhdistää työ ja huvi. Jos minut hyväksytään, menen puhumaan sinne Bombi-zombista. Tännekin tarvittaisiin sitä rahaa.

Olen ollut nyt yli puolitoista vuotta jatko-opiskelijana, enkä ole kirjoittanut vielä sanaakaan väitöskirjaani. Ainakaan siis suoranaisesti. Kaikki konferenssi- ja seminaariesitelmät ovat tietysti osa suurta projektiani, ja jotkut paperit tulevat olemaan suoranaisia alalukuja analyysiosiossa, mutta varsinaista leipätekstiä minulla ei ole laisinkaan. En ole edes tehnyt mitään väitöskirjakansiota läppärilleni.
Tämän asian pyrin korjaamaan tässä syksyn aikana.
Koska ohjaajani ilmoitti tutkijaseminaarin käynnistymisestä (ensi viikolla on ensimmäinen tapaaminen), ajattelin ottaa härkää sarvista ja ilmoittaa pitäväni seminaariesityksen ennen joulua.
Ja tähän esitykseen pyrin tuomaan sitä ihan oikeaa väitöskirjamateriaalia.
Ajattelin aloittaa taustaluvuista ja kirjoittaa Akun synnystä ja kehityksestä Disneyn ja Barksin kautta Rosaan  eli mihin on päädytty 30-luvulta. Hieman henkilöhistoriaa ja tyypillisten (sarjakuvanteko-)ominaisuuksien esittelyä, ja Disneystä tietysti myös niitä ristiriitaisia piirteitä juuri nimenkäyttöön ja tekijänoikeuksiin liittyen.

Ensi vuoden projektini ja suuri haaveeni on Rosa-artikkelikokoelma. Se lähti jostain hullusta ideasta, en edes muista milloin (ainakin keväällä mainitsin asiasta tutkijoiden vertaistukiryhmässä), ja kun nyt satuin mainitsemaan asiasta taannoin blogissani, minulla on jo kaksi innokasta Rosa-graduilijaa osallistumassa projektiini. (Hurraa sosiaalinen media!) Minun pitää nyt selvitellä muiden sähköpostiosoitteet ja tiedustella heidän kiinnostustaan aiheeseen. Ja kysellä myös ohjaajaltani, onko tämä koko ajatus täyttä hulluutta vai hieno mahdollisuus, koska lukijoita varmasti olisi niin akateemisella kuin populaarimmallakin puolella.
Olisi kuitenkin hyvä tehdä kokoelmasta sellainen, joka voisi olla myös tieteellinen lähde tulevia tutkijoita ajatellen. Ehkä se innostaisi muitakin ihmisiä tutkimaan - ei pelkästään Aku Ankkaa, vaan myös sarjakuvia yleensä!

Tapaan Petra Kotron Helsingin kirjamessuilla ja keskustelemme asiasta lisää. (Petran Rosa-gradu löytyy muuten täältä. Vaikuttaa ihan hillittömän mielenkiintoiselta, toivottavasti ehdin lukea sen pian.)
Huh, kun olen innostunut.

Helsingin kirjamessuille siis on suunta ja Rosaa katsomaan. Senkin uhalla, että saatan joutua tinkimään yhdestä jatko-opintokurssista ja joudun jättämään väliin pirskatin kiintoisan sarjakuvatutkijoiden tapaamisen, joka järjestettäisiin Tanskassa samana viikonloppuna. Pitää laittaa sinne sähköpostia ja pyytää heitä liittämään minut jollekin sähköpostilistalle, jossa tiedotetaan tulevista tapaamisista. Jonkinlainen pohjoismainen sarjakuvatutkijoiden verkosto on vissiin perusteilla, ellei jo perustettu.

Niin, ja valittiinhan minut myös vastaperustetun Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkijat -yhdistyksen (tuttavallisemmin Taikun tutkijat) hallitukseen edustamaan omaa oppiainettani.
Jotain siis kuplii koko ajan pinnan alla

Kirjahyllyn uudet tulokkaat

Koska onnistuin saamaan rakkaan ystäväni luota hirvittävän flunssan (jota olen onnistunut välttelemään yli puoli vuotta), mikä tylsistytti aivoni siihen pisteeseen, että ainoat asiat, joita pystyy tekemään suuremmitta ponnisteluitta ovat Housen katsominen ja Tarun kolmesta miekasta lukeminen, sekä päivittely että tutkimuksen työstäminen ovat jääneet hieman taka-alalle.
Nyt, kun pahin alkaa olla ohi, ajattelin aikani kuluksi esitellä kirjahyllyni uusimmat tulokkaat.

Sarjakuvista hyllyyni tiensä ovat löytäneet ihanan Milla Paloniemen blogiin pohjautuva En vaan osaa! 2 ja huikean halpa kirppislöytö Carl Barksin joulu -kokoelma, joka käsittää Barksin jouluaiheisia sarjakuvia, mm. sellaiset klassikot kuin "Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun" ja "Joulu Karhuvuorella".

Kirppiksiltä olen myös onnistunut kaivamaan teoksen kiinalaisesta maalaustaiteesta ja teini-iässä itseäni etsiskellessä lukemani Nalle Puh ja Tao -kirjan. Mukaan on tarttunut myös tanskalaisen Peter Høegin novellikokoelma Kertomuksia yöstä. (Jos edellä mainitun kirjailijan teos Lumen taju ei ole tuttu, suosittelen sitä erityisen lämpimästi.) En ole vielä ehtinyt lueskella Høegin novelleja, mutta eiväthän ne sieltä mihinkään karkaa.

Suurta ja klassista fantasiaa edustavat Elaine Cunninghamin Laulut ja miekat -saagan viides osa Unikristallit sekä Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin Legendat-sarjan ensimmäinen osa Kaksosten aika.

Olisi kiva tietää, aikooko Cunningham jatkaa Lauluja ja miekkoja, koska sen henkilöhahmot ovat kerrassaan mainioita. Toivottavasti jossain vaiheessa.

Ja koska onnistuin kaapimaan lempidivarini hyllystä myös Kevin J. Andersonin toimittaman Tales from the Mos Eisley Cantina, minulla on Ropeconin löytöjen (Tales from Jabba's Palace ja Tales of the Bounty Hunters) myötä nyt kaikki kolme Tales-kirjaakin. Star Warsin proosaosasto on levittäytynyt jo alemmalle hyllylle. Kohta alkaa tehdä tiukkaa sanakirjojen kanssa.

Onnistuin myös löytämään Topeliuksen satuaarteet, joka oli yksi lapsuuteni lempisatukirjoista. Siellä se taitaa olla edelleen kotona kirjahyllyssä, mutta koska se kuuluu siskolleni, piti samainen teos saada myös ihan omaksi. Alle pari euroa sinne tänne.

Helsingin kirjamessut siintävät tulevaisuudessa, jolloin kirjahylly täydentyy jälleen. Sitä ennen kuitenkin tulen varmaan tässäkin kuussa ostamaan kirpparien kätköistä jonkin eksyneen opuksen, jota kukaan ei enää huoli.

Ja sainhan tietenkin eräältä parhaimmista ystävistäni syntymäpäivälahjaksi Terry Pratchettin Viikatemiehen.

Rosa Suomeen!?

Koska olen edelleen anti-Facebook, saan tietoni aivan muilta kanavilta. Olen nyt ahkerasti lukenut Kvaak.fin Don Rosaa käsitteleviä ketjuja ja pongasin sieltä tiedon, että Rosa tulee Suomeen Helsingin kirjamessuille, jotka järjestetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna 27.-30.10.!
Rosa tulee siis mainostamaan uutta Kootut-kirjasarjaansa. Tarkempaa tietoa esimerkiksi virallisesta päivämäärästä ei ollut, ehkä Aku Ankan Facebook-sivut kertovat enemmän. Haluaako joku naamakirjaa käyttävä lukija tarkentaa faktoja?
Sinne on nähtävästi lähdettävä.

Viime vuonna tein päivän mittaisen ex tempore -reissun Helsinkiin hakemaan Don Rosalta nimmaria 25.9.2010. Jotenkin aina onnistun kuulemaan näistä vierailuista aivan liian myöhään, joten tänä vuonna olenkin hyvissä ajoin varustautuneena.
Viime vuonna siis tapasin Rosan ensimmäistä kertaa, vaikka olinkin jo aiemmin lähettänyt hänelle sähköpostia ja kertonut tutkimuksestani. Ja Rosa muisti minut siitä!
Voiko hienompaa hetkeä olla!
Jonotin tosiaan reilut pari tuntia - signeeraustilaisuus alkoi kahdeltatoista jo itse olin paikalla kymmeneltä - ja päädyin kirjakauppa Infon eteiseen. Sain oman nimikirjoitukseni siinä vartin yli kaksitoista, joten jono liikkui ihan mukavasti. Ehdin jopa vaihtaa muutaman sanan herra Rosan kanssa ja antaa hänelle kirjeen, jossa kerroin väitöskirjastani.

Siinä vaiheessa jono oli oikeasti varmaan 150 metriä pitkä. Ihmettelen, jos kaikki saivat nimikirjoituksensa...

Kirjakauppa Infolta lähtevä jono 25.9.2010 klo n. 12.15

(Ja Rosahan siis antoi pelkän nimikirjoituksen, ei omistuskirjoituksia saati piirroksia. Jos joskus saisin Rosalta henkilökohtaisen piirroksen, olisin siitä valmis maksamaan vaivanpalkkaa ihan kunnolla.)

Rosa nimmaroimassa 25.9.2010

Tässä vaiheessa on hieno hetki heittää suora lainaus, jonka eräs yliopiston professori minulle tokaisi, kun ilmoitin haluni tehdä väitöskirjani Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvista.
"Eihän ketään kiinnosta joku Don Rosa."

Käsi ylös kuinka moni on eri mieltä?

Ropeconissakin mainostetusta TV-pätkästä: Yle Areenalta löytyy muuten vielä se kesällä tullut rahaa käsittelevä sarja, jonka kolmannessa osassa puhuttiin Rosasta ja Roope Ankan elämä ja teot -kirjasta. Se löytyy täältä.
En ole itsekään vielä katsonut sitä, pitää varmaan tehdä se nyt viikonloppuna.

Tämä viikko on mennyt "The Once and Future Duck" -tarinaan liittyvää artikkelia väsätessä. Lähetin eilen ensimmäisen version eteenpäin ja odotan palautetta ensi viikolla. Ilmoittelen sitten, kun tiedän, milloin se julkaistaan.

EDIT: Ankkalinnakkeen blogi kertoi juuri samaa: Rosa siis on tulossa Suomeen ja Rosa-dokumenttiakin pääsee katsomaan Riihimäellä - sinne siis, jos hieno kokemus kiinnostaa!

Vampyyrikausi

Jotenkin tuntuu, että nykypäivän tytöillä on kaksi kautta: ensin tulee heppakausi, jolloin kaikki on söpöä ja ihanaa ja My Little Poneja ja ratsastusta.
Sitten tulee teini-ikä ja iskee vampirismi. Kaiken maailman Twilightit ja Vampyyripäiväkirjat potkivat hepat tiehensä ja sitten synkistellään ja vuodatetaan nettien palstoilla sitä, miten ihana Edward on.
Stereotyyppistä tai ei, myönnän itse käyneeni nämä molemmat vaiheet läpi 90-luvulla - tosin hieman pienemmässä mittakaavassa.
Luin Merja Jalon Nummelan ponitalli -kirjoja ja tykkäsin hevosista, koska se kuului asiaan. Todellisuudessa ne hepat taisivat olla niissä kirjoissa ihan sivuroolissa, kun olin aina tykännyt mysteereistä ja niiden selvittämisestä.

Yläasteella tulivat kauhu ja King ja vampyyrit - hyvin pienessä määrin. Luin Bram Stokerin Draculan ja tykkäsin siitä kovasti. Teini-iän lempivampyyrikirjani oli kuitenkin hämmentävän väkivaltainen ja jopa pornografinen Nancy A. Collinsin Musta yö - tummat lasit. Ann Ricen makuun pääsin vasta paljon myöhemmin, kun pieni kunnankirjastomme ei omistanut rouvan teoksia.
90-luvun kulttisarjaa Buffya en koskaan oikein seurannut. Osasyy taisi olla kanava (en muista, näyttikö kolmonen miten paljon Buffya, kun meillä kotosalla nelonen sun muut kanavat alkoivat näkyä vasta digiajan myötä) ja osasyy tietenkin kellonaika. Se vähä, mitä Buffya muistan, oli se, että se tuli minulle aina liian myöhään.

Silloin en jaksanut innostua asiasta. Mutta nyt, kun vampyyrit ovat erittäin IN, on minunkin pakko herätä todellisuuteen näin nykykulttuurin tutkijana. Rajansa tosin kaikella.
Katsoin Vampyyripäiväkirjojen ensimmäisen jakson. Eipä tarvinnut katsoa enempää.
Altistuin Twilight - Houkutus -elokuvalle pakotettuna eräällä yliopistokurssilla. Voi taivas. Koko luokka nauroi suurimman osan elokuvasta, enkä enää pysty katsomaan Liekehtivää pikaria näkemättä Cedriciä kimaltelevana vampyyrina.
Olen tosin jo julkisesti luvannut lukea Stephenie Meyerin Twilight -saagan ja ihan vain siitä syystä, että voin sanoa "kyllä, luin sen ja se oli hirveää kakkaa", aivan kuten Eragoninkin tapauksessa.

Mutta koska vampyyribuumi on tuonut muassaan kuulemma jotain laatuakin, ajattelin tehdä virallisen testin ja analyysin ja katsoa kaksi jo kulttimaineen saanutta vampyyrisarjaa.
Ensimmäinen on tietenkin Buffy, vampyyrintappaja ja toinen palkittu True Blood.
Selina, skotlantilainen kollegani ja ystäväni, jonka tapasin Oxfordissa, oli tehnyt artikkelin Buffysta ja suositteli sarjaa minulle lämpimästi.
Agnieszka, keväällä Prahassa tapaamani puolalainen taas mainosti minulle True Bloodia kaikkien aikojen parhaimpana vampyyrisarjana eikä puolestaan ymmärtänyt Buffyn vielätystä.

Nyt olen katsonut molempien sarjojen ensimmäiset tuotantokaudet ja sen pohjalta olen tehnyt alustavan tuomioni. (Aion siis katsoa molemmat sarjat loppuun asti, joten huonoja ne eivät missään nimessä olleet.)

Minun mielestäni Buffy on paljon parempi kuin True Blood.

True Bloodin suurin ongelma on sen hahmot. En voi sietää Sookieta enkä Billiä. (Enkä pidä kummankaan näyttelijää erityisen sympaattisena.) Sookie on rasittava ja ärsyttävä ja välillä hirvittävän lapsellinen. En ole löytänyt koko sarjasta henkilöhahmoa, josta pitäisin, mikä on kyllä sarjan suosion kannalta erittäin olennaista. (Sam on ainut potentiaalinen tässä tapauksessa, mutta saa nyt nähdä.)
Voihkin tuskasta aina, kun vampyyrien hampaat ponnahtavat esiin. Ne ovat väärässä paikassa. (Sama ongelma minulla oli myös Lost Boys -leffan suhteen.)
Tosin myönnän myös sen, mitä monet tytöt ja naiset ovat kommentoineet True Bloodin myötä.
Alexander Skarsgård ei ole huono.

Annan True Bloodille mahdollisuuden todistaa itsensä ja arvostuksensa syyn. Kakkoskausi pyörähti käyntiin tänä aamuna.

Buffy, vampyyrintappaja edustaa puolestaan jo tyylillisesti aivan erilaista tv-sarjaa. Sen huumori toimii ja vaikka vampyyrit ovatkin kuminaamojensa kanssa hieman huvittavia, ei sarja kuitenkaan mene yli. Hahmot ovat symppiksiä (Giles on ihana ja nörttityttönä olen aina pitänyt Willowsta), vaikka Buffy onkin välillä tyhmä high school -tytsy.
Jopa Angelissakin on jotain suloista.
Jos pitäisi valita, kyllä minä mieluummin viettäisin iltapäivän Buffyn kuin Sookien kanssa. Buffy on kuitenkin slayer ja niitä ensimmäisiä nuoria, voimakkaita naishahmoja, jotka nousivat kulttistatukseen. Buffyssa on siis kymmenen kertaa enemmän potkua kuin Sookiessa, vaikka molemmat hankkiutuvat ihmissuhteisiin vampyyrin kanssa.

En tiedä, muuttavatko jatkokaudet mielipiteeni päinvastaiseksi, mutta epäilen sitä syvästi. Ollakseni kuitenkin perillä populaarikulttuurin uusista tuulista, joudun altistamaan välillä itseni kimalteleville näteille pojille, ennen kuin pääsen takaisin oikeiden vampyyreiden pariin.

Rosa-tutkimus Suomessa

Löysinpä tässä eilissäpäivänä netin tietoverkoston pohjalta tämän Kotimaa24-sivustolla olleen Tommi Niemisen blogikirjoituksen, joka käsitteli Don Rosan sarjakuvia. Hieno kirjoitus ja hyviä huomioita ja kommentteja kirjoittajalla, varsinkin, kun Rosan arvostus tihkui lauseiden lomasta.
Oli vain aivan pakko rekisteröityä sivustolle, että pääsi kommentoimaan pientä seikkaa, eli tietenkin Rosasta tehtyä tutkimusta, jota Niemisen mukaan oli tehty vain yhden gradullisen verran.

Lainaan tähän pätkän kommentistani niille, jotka eivät koko ketjua jaksa lukea:

"Rosastahan siis on tehty jo viisi gradua, joista tunnetuin on ehdottomasti tämä Marja Ritolan intertekstuaalisuutta käsittelevä gradu (2000) - lähinnä siksi, että Ritola pääsi kirjoittamaan esipuheet Kymmenen avataran aarre -kokoelmaan. Sen lisäksi Marika Rantala on tutkinut Rosan huumoria (2001) Vaasan yliopistossa, Heini Pellinen Rosan sarjakuvien kääntämistä (2009) Turun yliopistossa ja itse tutkin Rosan sarjakuvissa esiintyvää fantasiaa (2009) Jyväskylän yliopistossa. Viime keväänä taidettiin lisäksi julkaista myös Turun yliopistossa yksi Rosa-gradu, josta en valitettavasti tiedä sen tarkemmin. Sen lisäksi Kai Saarto on kirjoittanut Rosasta tekijänä ja fanina sivulaudatur-työn Turussa."

Tämän viidennen Rosa-gradun tekijän nimi on muistaakseni Petra Kotro, ainakin näin populaarikulttuurin tutkija-kollegani Kimi Kärki minulle vihjasi. Aiheesta en tosiaan tiedä sen tarkemmin, mutta tarkoituksenani olisi jossain vaiheessa ottaa yhteyttä kaikkiin Rosa-graduilijoihin. Jos saisimme jotain yhteistä artikkelikokoelmaa väsättyä, se olisi hienoa, mutta ainakin tahtoisin lukea heidän työnsä - niihin joutuu kuitenkin todennäköisesti viittaamaan jossain vaiheessa.

Pikku hiljaa se oma tutkimusmainekin alkaa karttua. Eräs toinen kollegani Helsingin yliopistosta kuunteli tuttavansa kertomusta Rappio! -seminaarista ja kun kuuli, että "siellä oli yksi Aku Ankka -tutkijakin", tiesi heti, että Katjahan se.

Lisää tutkimusmateriaalia!

Posti toi viikon alussa kerrassaan mainion paketin tulevaa väikkäriäni ajatellen. Ensinnäkin jo Ropeconissa mainostamani loistava Thomas Andraen Barks-teos Carl Barks and the Disney Comic Book. Unmasking the Myth of Modernity.
Teos kertoo kaiken olennaisen Barksin henkilöhistoriasta ja hänen urastaan unohtamatta tietenkään maestron tuotantoa ja sen analysointia. Kirjailija väittää kyseessä olevan ensimmäinen kriittinen tutkimus Barksista, mikä on hämmentävää, koska teos on julkaistu vasta 2006. Eikö Barksia ole oikeasti tutkittu aiemmin?
Tämä on kuitenkin pakko-ostos kaikille harrastajille, erityisesti Barks-faneille. Kertakaikkisen mainio teos.

Postin mukana tuli myös kaksi uutta englanninkielistä Rosa-kokoelmaa, BOOM!:n julkaisemat Walt Disney Treasuryn volumet 1 ja 2.
Kyseessä on siis kronologiseen julkaisujärjestykseen laitetut Rosan Aku Ankka -sarjakuvat - ja siis nimenomaan ne, joissa Aku on pääosassa. Eli siis kaikki Roope-tarinat on jätetty pois, mutta eipä voi mitään. Ja koska nämä ovat ainoat englanninkieliset Rosa-kokoelmat The Life and Times of Scrooge McDuck -teosten lisäksi, pitää olla vain tyytyväinen, että niitä saa edes jossain muodossa.

Se vähän harmittaa, että teoksista puuttuu täysin suomenkielisen lukijan tottumat esipuheet. Tämä voi johtua siitä, ettei Rosa kuulemma ole näiden BOOM!:n julkaisemien teosten kanssa missään tekemisissä. Kuulin tosiaan näin Tanskan Donaldist Societyn puheenjohtajalta Andersilta, että käytännössä Disney-lisenssin omistamat firmat voivat julkaista Rosan sarjakuvia täysin surutta ilman, että herra itse saa mitään korvauksia.
Disneyn tavat tiedetään, mutta tällainen on silkkaa vääryyttä.
Jos olisin parempi ihminen, olisin jättänyt nämä ostamatta ihan pelkästään sen takia, mutta valitettavasti tutkija tarvitsee lähteensä ja näihin kokoelmiin sisältyy minulle erittäin tarpeelliset sarjakuvat "Return to Plain Awful" (vol. 1); "On Stolen Time", "Super Snooper Strikes Again" ja "The Duck Who Never Was" (vol. 2.).

Toinen pettymys koski netissä olevaa kakkos-osan kuvausta, joka väitti kyseisen osan sisältävän tarinan "The Once and Future Duck", mutta eipä sitä sitten löytynytkään itse kirjasta. Hieman otti päähän, koska olen juuri väsäämässä tästä sarjakuvasta artikkelia ja nyt pitää sitten odottaa kolmannen ja viimeisen osan ilmestymiseen eli lokakuun alkuun saakka.
Laitan asiasta palautetta.

Näitä siis saa CDONilta ja BookPlussasta, tosin näytti vähän siltä, että volume 1 olisi tällä hetkellä poissa valikoimista. Ehkä se on väliaikaisesti loppuunmyyty, koska kuvausta ei löytynyt. Toivottavasti lisää kappaleita saapuu varastoon piakkoin.

PCA-Finland ja kesän päätös

"Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää".

Melkein tuntuu, että kesä päättyi viime tiistaihin, kun palasin takaisin Jyväskylään PCA-Finlandin (Popular Culture Association) ensimmäisestä kesäkoulusta Seilin saarelta. Jo pelkästään siksi, että kyseessä oli kesän viimeinen esitykseni, mutta myös siksi, että sää muuttui heti sateiseksi. Mutta pieni sadekaan ei haitannut meitä kymmentä populaarikulttuurin tutkijaa, jotka kokoonnuimme Turun saaristossa sijaitsevalle pienelle saarelle nimeltä Seili.
Teemana oli "Breaking of Taboos of Study of Popular Culture", eli käsittelimme omia tutkimuskohteitamme sekä niiden saamaa vastaanottoa niin akateemisella kuin muillakin tahoilla.
Suurin osa porukasta oli akselilta Turku-Helsinki, mutta myös Englannin ja Japanin yliopistot olivat edustettuina. Pieni kansainvälisyys toi mukavan tuulahduksen ja koska meitä oli niin vähän, porukka pystyi rauhassa keskittymään jokaiseen paperiin ja tutustumaan toisiinsa. Hienoa oli myös se, että Katriina Heljakka, jonka Manifest for Adult Play oli innostanut minua jo Rappio! -seminaarissa, oli mukana myös PCA-tapahtumassa ja pääsimme keskustelemaan molemmille niin rakkaasta Tähtien sodasta, nukeista, leluista ja kaikista hienoista konferensseista, joissa olimme olleet sekä jakamaan kokemuksiamme tutkimustemme saamasta vastaanotosta. Myös pari muuta tuttua naamaa Porin keikalta oli päätynyt mukaan PCA-miittiin.

Oma puheeni oli myös rakennettu aika pitkälti Rappio! -seminaarin aiheen pohjalta, eli käsittelin sitä, miten akateeminen maailma on suhtautunut tutkimusaiheeseeni ja minkälaista palautetta olen saanut eri tahoilta. Kun tietyt henkilöt ovat lähes suoraan tyrmänneet aiheeni ennen jatko-opinto-oikeuden saamista, oli ihanaa kuulla kannustavaa palautetta ja tukea tutkimuksen jatkamiselle. Olin erittäin otettu siitäkin, miten lämpimästi minut toivotettiin tervetulleeksi jatkossakin osallistumaan PCA-Finlandin tapahtumiin ja täytyy sanoa, että jos vain rahaa riittää ja teema sopii, niin eihän mikään saa minua pysymään poissa.

Ihastuin myös Seiliin miljöönä aivan täysin. Kun minulle selvisi, että pääsen osallistumaan PCA-Finlandin kesäkouluun, ensimmäinen asia oli selvittää Seilin salaisuus. Mitä Jenni Vartiainen siitä laulaa ja miksi?
Wikipedia kertoikin äärimmäisen mielenkiintoisia historiallisia seikkoja Seilistä. Päärakennus, joka nykyisin toimi Turun yliopiston meribiologian tutkimuslaitoksena, oli ensin leprasairaala ja sitten naisten mielisairaala - myöhemmin parantumattomille tapauksille.
Koska olen katsonut aivan liikaa Supernaturalia, odotin kolkkoa laitosta, jonka kalseilla käytävillä liikkuisi ammoisina aikoina kuolleiden potilaiden valittavia haamuja.
Kaikkea muuta. Minua odotti idyllinen saaristolaismaisema lehmineen kaikkineen. Oma ala-asteenikin oli laitosmaisempi kuin tämä paikka. Olimme tutkijoina erityisasemassa, sillä päärakennus ei ollut turisteille auki, ja saimme nähdä sairaala-ajoista autenttisena säilytetyn sellin, jonka pedillä lojui vanha pakkopaita. Oliko joku oikeasti käyttänyt sitä, en tiedä.

Myös Seilin vanha puukirkko oli näkemisen arvoinen. Päätimme maanantai-iltana kymmenen jälkeen mennä sitten katsomaan kirkkoa ja sen takana olevaa hautausmaata tyttöporukalla. Pieniä kylmiä väreitä kulki selkäpiitä pitkin, kun kirkko ilmestyi pimeän metsän takaa näkyviin, mutta ei sen enempää. Hautausmaalla toivoimme, että olisi päivä, mutta vain siksi, että näkisimme paremmin valkoisiin risteihin kirjoitetut nimet.
En tarvinnut Winchesterin veljeksiä tällä kertaa.

PCA-Finlandin tulevaisuus vaikutti hyvältä. Suunnittelutilaisuudet paisuivat valtaviksi ja ideoita heiteltiin puolin ja toisin hillittömyyksiin asti. Mutta jotain saatiin myös aikaan. Turun konferenssi vuonna 2014 kuulosti uskomattoman hyvältä, mutta tapaamisia tullaan näillä näkymin järjestämään vuosittain - todennäköisesti jälleen Seilissä.
Näemme siellä.

Me pääsimme pois. Jotkut jäivät.

Jenni Vartiainen: Seili.

TOP5 -elokuvat, jotka haluaisin nähdä, mutta...

Viime kuun FINFAR-tapaamisessa keskustelin kollegani, Tolkien-tutkija Jyrki Korpuan kanssa tulevasta Hobitti-elokuvasta. Hän oli vastikään käynyt Yhdysvalloissa Tolkien-konferenssissa ja nähnyt elokuvan trailerin. Ja häntä alkoi pelottaa.
Minua alkoi pelottaa jo siinä vaiheessa, kun Guillermo del Toro jätti ohjaajan pestin Peter Jacksonin haltuun.
Mieheni, joka on old school -Tolkien-fani ja inhoaa koko ajan enemmän ja enemmän Jacksonin filmatisoimaa Tarua, ei näillä näkymin aio edes katsoa koko leffaa. Ainakaan, ennen kuin minä olen sen katsastanut ja kertonut, onko se sen arvoinen.
Olen itse joka tapauksessa menossa katsomaan sen (tai ne, koska puhutaan kaksiosaisesta elokuvasta), mutta silti hieman pelottaa, mitä tuleman pitää.

Tämän jälkeen aloin ajatella. Mitkä elokuvat oikeasti haluaisin nähdä, vaikka lopputulos saattaisikin pelottaa? Sain kasaan TOP5-listan sellaisista elokuvista / elokuvasarjoista, joita ei ole tehty, jotka ehkä ovat suunnitteilla, tai joita ei ehkä koskaan tulla tekemään.

TOP5: elokuvat, jotka haluaisin nähdä, mutta joiden lopputulosta odottaisin pelon sekaisella jännityksellä.

5. Dragonlance: Kronikat
Kyllä. Tämä on tehty. Tai siis Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin luoman, roolipeleihin pohjaavan saagan ensimmäiseen osaan perustuva animaatioelokuva Dragonlance: Dragons of Autumn Twilight (2008). Yksi niistä harvoista elokuvista, jotka olen jättänyt kesken. Ihan hirvittävää sontaa. Luulen, että tekijöiden budjetti meni ihan täysin Kiefer Sutherlandin palkkaamiseen Raistlinin ääneksi, joten itse elokuva piti tehdä hieman vasemmalla kädellä.
Haluaisin nähdä Kronikat ihan oikeana elokuvana. Teknologiaa riittää tekemään lohikäärmeitä ja maskeeraajat saavat varmasti orgasmin suunnitellessaan erirotuisia drakolaisia.
Haluaisin nähdä Tasslehoffin juoksentelemassa palmikko putkella edestakaisin ja Fizbanin väsäämässä epätoivoisesti tulipalloja.
Se olisi hienoa.
Ongelmani: näyttelijät. Etsikää minulle näyttelijä, joka pystyy vetämään karismallaan Raistlinin hahmon niin, että kylmiä väreitä kulkee selkäpiitä pitkin - oli Raistlinillä sitten minkä värinen kaapu tahansa. Raistlin on tärkein. Muut löytyvät kyllä.

4. Salaperäinen veitsi ja Maaginen kaukoputki
Philip Pullmanin legendaarinen Universumien tomu -trilogian ensimmäinen osa, Kultainen kompassi, ilmestyi elokuvana 2007. Se ei ollut ihan huono, vaikka liikaa olikin jätetty pois. Huonosta menestyksestä (siis Jenkeissä) johtuen sarjan jatko on jäänyt isoksi kysymysmerkiksi. Suurin syy on amerikkalaiselle yleisölle ongelmallinen kristinuskon vastaisuus, joka on koko sarjan pääpointti. Käsikirjoittaja oli jo ilmoittanut, että mikäli tämä teema vesitetään, hän jättää koko homman.
Ongelmani: juuri se vesittäminen. Jos jatko-osat tehdään, niiden pitää olla kirjalle uskollisia. Ei ole mitään järkeä tehdä elokuvia kirjojen pohjalta, jos koko pääidea lakaistaan maton alle.

3. Artemis Fowl
Irlantilaisen Eoin Colferin fantasiasarjan tekemistä elokuvaksi on jo väläytelty, mutta mitään varmuutta ei ole tullut. Tämä perinteisiä myyttejä ja modernia fantasiaa yhdistävä kirjasarja on kerrassaan mainio, eikä pelkästään huumorinsa ja mielenkiintoisten hahmojen takia.
Ongelmani: jälleen kerran näyttelijät. Kun pääosaan vaaditaan 11-vuotias poika, jonka tarkoitus olisi esittää kylmää, rikollista lapsineroa, tarvitaan helkkarinmoinen näyttelijä, joka roolin pystyy vetämään. Ilman karismaattista nimiosan esittäjää ei leffasta tule kuin löysä b-luokan fantsu.
(Ollaan miehen kanssa samaa mieltä, että Jason Statham pitäisi saada Butleriksi. Vaikka hän taitaa olla jääkaappipakastin-kokoluokkaa olevaan hahmoon nähden hieman liian pieni.)

2. Tähtien sota, episodit VII-IX
Kyseessä on siis Timothy Zahnin kirjoittama Thrawn-trilogia, joka sijoittuu ajallisesti alkuperäisen trilogian jälkeen. Zahn on ehdottomasti lempi-Star Wars-kirjailijani ja suuramiraali Thrawn on hahmona loistava - ainut ei-ihminen, jonka Keisari on nostanut Imperiumissa niin korkeaan arvoon.
Tämä trilogia pitäisi ehdottomasti tehdä animaationa, jotta saataisiin oikeat ääninäyttelijät kehiin. Jos Harrison Ford ei ole Han Solo, minä en ala mitään.
Ongelmani: George Lucas. Kun tämä mies on jo onnistunut sössimään niin uuden trilogian, kuin hirvittävän Clone Wars -sarjan, ei voi muuta kuin olettaa, että jatketaan samaan malliin.
(Anteeksi, herra Lucas. Olet edelleen epäpyhä jumalani, kun olet luonut alkuperäisen trilogian, mutta ne muut... *syvä huokaus*)

1. Musta torni -saaga
Luin juuri päivän Keskisuomalaisesta, että Musta torni -elokuvasarja on pistetty jälleen kerran hyllylle. Ron Howardhan siellä taisi olla suunnittelemassa, että massiivisesta seitsenosaisesta kirjasarjasta tehtäisiin trilogia ja kahden tuotantokauden edestä tv-sarjaa. Tämä oli minulle uusi tieto.
Musta torni on niin valtava eeppinen saaga, että sen saaminen valkokankaalle tulee olemaan ikuisuusprojekti, joka tuskin ikinä toteutuu (ja jos King on kuollut ennen sitä, kuka esittää Kingiä?).
Ongelmani: tarvitaan visionäärinen ohjaaja, joka onnistuu saamaan koko tunnelman, tuskan ja valtavan kehityskertomuksen takaumineen toimimaan. (Miltä kuulostaisi kaksikko Darren Aronovsky ja Guillermo del Toro?)
Tarvitaan erittäin vahvat näyttelijät päärooleihin.
Tarvitaan erikoistehosteita, maskeerauksia ja ennen kaikkea näkemystä.

Ja pitäisi saada Clint Eastwood Rolandiksi.
Leffa olisi siis pitänyt tehdä melkein 50 vuotta sitten.
Damn.

Lopuksi bonus: Neverwhere.
En ole kyllä ihan varma haluaisinko loppujen lopuksi edes elokuvaa Neil Gaimanin loistavasta teoksesta. Jo pelkkä sarjakuva-adaptaation lukeminen tuntui välillä pahalta, kun oli kuvitellut hahmot ihan erinäköisiksi pienessä mielessään...

Ehkä jotkut näistä tulen joskus näkemään valkokankaalla, ehkä joudun vain kuvittelemaan ne mielessäni, kun luen kyseisiä teoksia uudelleen ja uudelleen.
Hobitti on kuitenkin mentävä katsomaan senkin uhalla, että seikkailukertomus on lässähtänyt liialliseksi taistelukuvaukseksi, kuten vähän pääsi käymään Tarun sormusten herrasta kohdalla.

Kodama

Koska seuraava päivitykseni saattaa viivästyä PCA summer school -paperin ja muiden artikkeliprojektien takia, jätän teidät tämän suloisen, kaupunkiin eksyneen puun hengen seuraksi.

P.S. lisäsin tuohon sivuun linkkilistaan linkin Mile High Comicsiin, joka on amerikkalainen nettikauppa. Toimittavat myös ulkomaille. Sieltä saattaa löytää satunnaisesti Rosan harvinaisempaa Captain Kentucky ja Pertvillaby Papers -tuotantoa.

P.P.S. Laitoin myös linkin ensimmäiseen artikkeliini. Lisään oheen myös gradun, kunhan yliopiston kirjaston nettisivu alkaa pelittää paremmin. Päivitän listaan jatkossa tulevat nettiartikkelini kaikille luettavaksi.

Viikonloppu nörttimaailmassa

Taas meni yksi viikonloppu toisessa todellisuudessa, kun kahden autollisen verran ropeporukkaamme suuntasi Espoon Dipoliin muiden nörttien joukkoon. Tästä on muutama vuosi, kun edellisen kerran kävin Ropeconissa, joten oli ihanaa päästä taas ihailemaan upeita asuja ja vaan pelkästään pyörimään muiden "kaltaistensa" kanssa.
Harkitsin jo vakavasti pelaamistakin perjantaina, mutta en sitten uskaltanut kirjoittaa nimeäni listaan ja seuraavalla kerralla peli olikin täysi. No, ehkä ensi vuonna.
(Ja mikäs muu peli se olisikaan ollut kuin "Zombeja Ankkalinnassa"...)

Oma conivierailuni keskittyikin sitten lähinnä puheohjelmiin. Perjantaina päädyin puolivahingossa kuuntelemaan "Get Real: Tuliaseet" -luentoa ja jumituinkin sinne koko ajaksi. Erittäin mielenkiintoinen ja avaava tällaiselle ihmiselle, joka ei tiedä pyssyistä paljon mitään ja kuvittelee kaikkea mahdollista ja mahdotonta lähinnä elokuvien perusteella. Nyt tiedän sitten hieman enemmänkin. Harmitti vain, kun kaikkien kysymysten ja välikommenttien takia koko luento jäi hieman kesken.

Sitten mainostan (taas) häpeilemättömästi - tällä kertaa uutta suomalaista roolipeliä, Bliaronia, jonka esittelyä kävin katsomassa perjantai-illan lopussa. Bliaron on taikuutta käsittelevä, hieman pronssikaudenomaiseen maailmaan sijoittuva pelikokonaisuus, eli sisältää siis niin pelisysteemin kuin maailmankuvauksen ja niin edelleen. Animismia, shamaaneja, inkvisition kaltaisia "magiavahteja" ja muuta kivaa.
Tämä mainos ihan vain siksi, että eräs ystäväni oli tekemässä tätä peliä ja peliporukkamme on ollut avustamassa projektia eri tavoin. Jos joku kiinnostui (conissa tai nyt) pelistä tarkemmin, voi ottaa minuun yhteyttä ja pistän viestiä eteenpäin asianomaiselle henkilölle.

Lauantaina kaiken muun säätämisen ohella jäi pari mielenkiintoista esitystä katsomatta. Aamuinen "Idän urhot - katsaus Japanin sankareihin" (ihan vain sen takia, että yövyin Haagassa ystäväni luona ja eihän sieltä sitten jaksanut kymmeneksi singahtaa Dipoliin) sekä "Historian eriskummalliset sankarit", koska jossain välissä piti syödä ja jäin suustani kiinni useampaan otteeseen oman puheeni jälkeen.

Puhuin siis lauantaina aiheesta "Roope Ankka - Ankkalinnan Indiana Jones" eli Disneyn erilainen sankari Don Rosan näkökulmasta. Kävin läpi Roopen hahmon kehityshistoriaa Barksin kautta, koska kun puhuu Roopesta, on pakko puhua Barksista. Sitten siirryin hahmon historiaan, jota Rosa on vienyt eteenpäin kaikkien Barksin tarjoamien vihjeiden perusteella. Käsittelin erityisesti Roopen persoonan kehitystä ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen ja puhuin myös Joseph Campbellin sankarihahmosta ja monomyytistä - eli täyttääkö Roope sankarin määritelmän.
(Campbellin teos on muuten nimeltään Sankarin tuhannet kasvot.)
45 minuuttia oli aika lyhyt aika, mutta koska puhun jännittyneenä paljon nopeammin, sain kaiken oleellisen sanottua ja jäi vielä hyvin aikaa kysymyksille ja kommenteillekin, joita tulikin sitten ihan mukavasti.
Ja pieni sali oli aivan täysi, mikä oli hienoa.

Tajusin muuten esitykseni jälkeen, että eihän Roope-esitelmä voi olla missään muussa salissa kuin Klondykessa. Nerokasta.

Täytyy tunnustaa, että jännitin tätä puhetta paljon enemmän kuin Finnconin esitystäni. Osasyy oli ajan lyhyys, osasyy se, että tällä kertaa yleisössä napotti melko paljon rakkaita ystäviäni. Ja tietenkin se, että hei, olen Aku Ankka -tutkija ja puhun täällä Roopesta. Tämä ei liity mitenkään roolipeleihin, mutta ehkä tämä teemaltaan sopisi tänne...
Mutta ainahan minä ujona ihmisenä jännitän yleisön edessä puhumista.
Ja on hyvä olla niitä läheisiä ihmisiä yleisössä, koska he tulevat sitten suoraan sanomaan, mikä toimi ja mikä ei ja antavat teknistä palautetta esimerkiksi äänestä ja sen suuntauksesta.
Nähtävästi puhun edelleen liikaa sivuun, kun esittelen dioja, minkä huomasin jo puheviestinnän kurssien videoinneista.
Pahus.
Pitää treenata.
(Ja minulle selvisi vasta myöhemmin, että tilassa oli oikeasti mikki ja olisin voinut käyttää sitä. Pahoittelen, jos takarivi ei kuullut kunnolla.)

Lauantai-iltana tuli vielä katsottua gaala (musikaali veti voiton kotiin), mutta sitten oli aika viettää rauhallinen ilta ystävän luona. Sunnuntaiaamuna palasin takaisin katsomaan hieman ufologian luentoa, jonka valitettavasti jätin kesken. Ehkä asiaan olisi perehdytty uusista ja tarkemmista näkökulmista esityksen toisella tunnilla, mutta alkupuoli oli tällaiselle asiasta joskus innostuneelle X-Files -fanille hieman liian tuttua, että sitä olisi jaksanut kuunnella.
Mutta "Maailman pelastaminen - tieteellinen näkökulma" olikin sitten loistava. Jos zombit tulevat, me emme voi mitään. Ellei kyseessä ole viruksen/bakteerin/tms. aiheuttava zombius, jolloin rokote voi ehkä pelastaa ihmiskunnan.

Olen edelleen sitä mieltä, että sellainen lasikopissa oleva pesäpallomaila, jossa on kyltti "in case of zombies break the glass" olisi hieno sisustuselementti.

Ja eihän tällainen kirjafriikki voi mennä mennä Kaubamajaan ostamatta mitään. Jumituin lauantaina yhdelle kojulle vouhaamaan ensin Star Warsista (ostin kolme pokkaria, jotka käsittelivät bounty huntereita ja Mos Eisleyn kuuluisaa cantinaa) ja sitten elokuvista. Kun tarjous oli kolme pokkaria ja leffa kympillä. Siinä sitten tulikin tyypillinen "tämä on hyvä", "Joo, se löytyy hyllystä", "tämäkin on klassikko", "niin on, sekin meillä on" -dialogi.
(Laskin eilen, että meillä on 259 elokuvaa. Plus tv-sarjat. Plus animaatiot ja piirretyt.)
Mutta löysin kuitenkin amerikkalaisen ystäväni lempielokuvan Arkajalat (The Goonies). Otin sitten sen ihan vain kehujen pohjalta. En muista nimittäin nähneeni koko teosta.
Mies sanoi kotona katsoneensa lapsena sitä tuntitolkulla VHS-kasetilta, mutta se, miltä se nykyisin näyttää, onkin ihan eri asia.

Palasin sitten sunnuntaina vielä takaisin samalle myyntipisteelle hakemaan myyjän mainostaman Thrawn-trilogian sarjakuvamuodossa. 18 erinomaisessa kunnossa olevaa sarjakuvalehteä viidellätoista eurolla.
Fanityttö kiittää.

Ostin myös Varustelekasta brittiläisen koppalakin. Tilasivat sen minulle sinne sovitettavaksi. Kokardia ei valitettavasti ollut, joten pitänee ottaa myöhemmin yhteyttä ja kysyä, löytyikö varastosta sellainen. Älyttömän hyvä palvelu. Jäi hirveän hyvä mieli niistä kaupoista.
Nyt minulla on sitten hattu brittiläiseen upseerintakkiini. Pitää vaan venyttää hattua paremmin oman pään muotoon.
Ja hankkia se kokardi.
Ja natsat takkiin.

Päättäjäisjuhlan jälkeen alkoikin väsynyt matka kotiin. Haaveilen cosplay-asusta ensi vuodeksi, mutta saa nyt nähdä onko aikaa ja rahaa. Kaikkien niiden hienojen asujen jälkeen tuli vain sellainen "minäkin haluan" -olo.
Harmitti vain, kun törmäsin Endlesseistä ainoastaan Uneen ja Kohtaloon. Olivat kuulemma kaikki paikalla.

Vielä lopuksi on pakko sanoa: minua olivat myös kuuntelemassa Obi-wan Kenobi ja Anakin. <3

Oikaisu

Tajusin tuossa eilissäpäivänä, kun väsäsin esitelmääni Roopesta ensi viikonlopun Ropeconiin, että olin Finnconin esitykseni jälkeen puhunut ihan läpiä päähäni.
Eli tämä oikaisu menee niille tytöille, jotka kävitte kysymässä esitykseni jälkeen sen Barksin tarinan nimeä, josta Spielberg ja Lucas ovat saaneet ideansa Indiana Jonesiin.

Ja minähän nerokkaana väitin, että kyseessä on "Kadonneen lampun metsästys" eli kyseinen kuva, joka esiintyi myös tässä viittaamassani nettiartikkelissa.
Sen siitä saa, kun Rosa-asiantuntija rupeaa puhumaan Barksista.
Menin siis sekaisin kyseisestä kuvasta, joka on siis peräisin Ankronikka-elokuvasta nimeltä Treasure of the Lost Lamp. Tämä elokuva on julkaistu tietojeni mukaan vasta 1990 eli reilusti Indiana Jonesin jälkeen - tästä tietenkin on adaptoitu elokuvan fontti.

Mutta jos olisin tarkastanut asian itse artikkelista, kuten minun olisi pitänyt, se olisi kertonut, että itse asiassa sekä Spielberg että Lucas ovat saaneet inspiraationsa Indiana Jonesin alkukohtaukseen kahdesta (!) Barksin sarjakuvasta, jotka ovat "The Seven Cities of Cibola" ja "The Prize of Pizarro" (Barksin kuvitus).

Pahoitteluni, toivottavasti olette jostain saaneet oikean tiedon, jos ette nyt viimeistään tästä.

Lisää häpeilemättömiä mainoksia

Ropecon 29.-31.7.2011
@ Espoon Dipoli

Tällä kertaa allekirjoittanut puhuu lauantaina klo 14-15
Klondyke-salissa aiheesta

Roope Ankka - Ankkalinnan Indiana Jones.
Disneyn "erilainen" sankari Don Rosan näkökulmasta

Don Rosa on yksi suosituimmista Ankka-piirtäjistä kautta aikojen. Hänen yksityiskohtia pursuilevat piirroksensa ja uskomattomat juonenkäänteensä erottuvat edukseen muista Disney-taiteilijoista. Rosan lempihahmo, Carl Barksin luoma Roope Ankka, näyttäytyy lukijoille hieman erilaisena sankarihahmona. Rosan Roope Ankan elämä ja teot esitteli meille Roopen historian: miten ja miksi hänestä tuli sellainen kuin hän on. Mutta onko hän oikeastaan edes sankari vai se kitupiikki, jona me hänet tunnemme?

Tervetuloa kuuntelemaan.

Lisätietoja (mm. lippujen hinnat) osoitteessa www.ropecon.fi