Näin vuoden viimeisenä päivänä onkin sopiva hetki katsastaa sekä menneeseen että tulevaan ja raapustella tavaksi otettu merkintä kuluneen vuoden tekosista ja tulevan vuoden suunnitelmista.
Tässäpä tätä tulee:
Vuonna 2012 minä
... osallistuin Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaan (PPCS) ja tapasin jälleen ihania ihmisiä!
... kävin Prahassa puhumassa Bombi-Zombista
... ja sain aiheesta artikkelin e-kirjaan
... sain reilusti lisää konferenssijulkaisuja
... ja tietenkin sen tärkeimmän eli artikkelin Don Rosan Koottujen osaan 8!
... kävin Norjan Kristiansandissa NNCORE:n tapaamisessa, joka oli parasta antia ikinä,
... PCA-tapaamisessa ihanalla Seilin saarella ryhmäytymässä lisää PPCS:n tyyppien kanssa ja
... FINFAR-tapaamisessa esittämässä paperin Rosan avaruusolioista, tapasin mahtavia ihmisiä ja
... puhuin Finnconissa Kertalaakista™ sekä
... sain kutsun Jyväskylän Lokaconiin puhumaan siitä lisää, kahdesti!
... vedin pienen salin täyteen puhumalla Ropeconissa Ankkalinnasta fantasiamaailmana
... aloin työstää ensimmäistä referee-artikkeliani, jonka palautteita tulikin odoteltua melko pitkään
... sain aikaiseksi myös peräti kaksi artikkelia Ankkalinnan pamaukseen, jotka julkaistiin vuoden viimeisessä numerossa
... lähetin kollegan kanssa yhteisen abstraktin NNCOREn seminaariin Helsinkiin, johon myös saimme hyväksynnän
... ostin omakotitalon miehen kanssa. Hups.
... olin työharjoittelussa CIDOC-konferenssiavustajana Helsingissä
... ja tein jälleen lisää hommia vuokratyöläisenä.
... sain kolmen kuukauden apurahan keväällä
... ja tuntiopettajan sijaisuuden Kansalaisopistosta syksyllä.
... hankin lisää englanninkielistä tutkimusmateriaalia
... ja odottelen edelleen keväällä Mile High Comicsilta tilaamiani Uncle Scrooge -lehtiä.
... lähdin yhdistetylle työ- ja huvimatkalle Lissaboniin siskojen kanssa ja
... kävin puhumassa fantasia- ja scifikonferenssissa vaihtoehtoisesta todellisuudesta ja Akun olemassaolon merkityksestä.
... aloitin kasvatustieteiden perusopintojen suorituksen
... JA SAIN VUODEN APURAHAN YLIOPISTOLTA! Whe-he-hee!
Näillä mennäänkin sitten ensi vuoteen, eli
Vuonna 2013 minä
... kirjoitan pirusti väitöskirjaa
... ja luen valtavasti tutkimusmateriaalia
... teen hieman opetushommia
... ja suoritan kasvatustieteen perusopinnot loppuun
... lähetän ainakin kolme abstraktia eri konferensseihin, muun muassa Oxfordiin
... ja suuntaan Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille katsomaan Disney-näyttelyä, josta
... kirjoitan reportaasia Ankkalinnan Pamaukseen
... alan työstää toista referee-artikkeliani lastenkirjallisuutta käsittelevään antologiaan
... käyn Tampere kuplii goes academic -tapahtumassa puhumassa tutkimuksestani (kutsuttuna)
... ja tarjoan varmaan itseäni puhumaan sekä Finnconiin että Ropeconiin
... käyn PPCS-seminaarissa
... NNCOREn konferenssissa
... ja taatusti jossain muuallakin
... täytän 30 v,
... mutta en kriisiydy, koska hobitiksi en ole vielä edes täysi-ikäinen
... kirjoitan nyt sen artikkelin tanskalaiseen Rappet -fanzineen
... ja haen taas ammattikorkeaan opettajan pedagogisiin
... yritän puhua itseni pitämään syksyllä fantasia/sarjakuvaluentosarjaa yliopistolle
... pelaan Riddickin loppuun boxilla ja
... mahdollisimman paljon Zeldaa Nintendolla (Wii & N64)
... ja teen varmaan jotain muutakin rentouttavaa kaiken väikkäristressin ohessa.
Tässä olivatkin ehkä ne tärkeimmät ja mainitsemisen arvoiset asiat. Palaamme asiaan ensi vuonna!
Hyvää uutta vuotta kaikille blogiani stalkkaaville ihmeellisille otuksille! (Ja niille ei-niin-ihmeellisillekin.)
20.12.2012
Maailmankaikkeuden hienoin julkaisu
Don Rosan Koottujen setti numero 3 saapui viime viikolla. Esittelen sen myöhemmin blogissani, koska viimeisen osan artikkelien toimitus oli viivästynyt, joten osaa numero 9 ei ollutkaan paketissa mukana. Viivästystä pahoiteltiin kovin ja luvattiin toimittaa osa 9 heti ensi vuoden alussa postikuluitta.
Minulle tärkein oli kuitenkin osa numero 8 ja täysin siitä syystä, että siinä on oma artikkelini "Fantasia ja Ankka-sarjakuvat", joka käsittelee "Sammon salaisuutta".
Sain vuosi sitten kesällä sähköpostia Riku Perälältä, joka vastaa Sanoma Magazines -yhtiössä sarjakuvapuolesta ja erityisesti näistä Don Rosan albumeista. Riku kertoi tulevista Kootuista ja pyysi minulta artikkelia nimenomaan "Sammon salaisuudesta". Mitäpä tällainen pikku tutkija muuta pystyi tekemään kuin pomppimaan ympäri taloa, hihkumaan innoissaan jotain sen suuntaista kuin "mie saan artikkelin Don Rosan Koottuihin!" ja vastaamaan sähköpostiin mukamas kovin neutraaliin, mutta kiinnostuneeseen sävyyn "kyllä kiitos".
Minulla oli jo olemassa laaja, englanninkielinen artikkelivedos, jonka typistin sopivaksi ja pistin eteenpäin.
Sitten Rikulta tuli viesti, että laitoin artikkelin myös Norjaan, jossa oltiin päävastuussa tästä koko sarjasta.
Huh.
Oli siis mahdollista, että tekstini pääsisi Suomen painoksen lisäksi kaikkiin Koottuihin niin Norjaan, Ruotsiin kuin Saksaankin.
Jännitys tiivistyi.
Norjasta tuli vihreää valoa. Sielläkin haluttiin artikkelini ja vielä huomattavasti pidempi versio kuin alun perin olin odottanut.
Taas pompittiin ympäri kämppää.
Nyt artikkelini on siis julkaistu kansainvälisesti ja hienointa oli kuulla esimerkiksi se, että Rosan vanhoja Pertwillaby Papersia ja Captain Kentuckya Saksassa uudelleen julkaissut Jano Rohleder kertoi sähköpostissaan kääntäneensä artikkeliani saksaksi ja olleensa siitä kovin innoissaan.
Tiedän, että yliopisto arvostaa eniten vertaisarvioituja, kansainvälisiä artikkeleita.
Minulle tämä on kuitenkin ehkä elämäni hienoimpia julkaisuja. Ja se, että sain siitä jopa rahallisen korvauksen, oli vain lisäbonus kunniaan päästä samojen kansien väliin herra Don Rosan hienojen tuotosten kanssa.
Katja kiittää ja kumartaa.
Minulle tärkein oli kuitenkin osa numero 8 ja täysin siitä syystä, että siinä on oma artikkelini "Fantasia ja Ankka-sarjakuvat", joka käsittelee "Sammon salaisuutta".
Sain vuosi sitten kesällä sähköpostia Riku Perälältä, joka vastaa Sanoma Magazines -yhtiössä sarjakuvapuolesta ja erityisesti näistä Don Rosan albumeista. Riku kertoi tulevista Kootuista ja pyysi minulta artikkelia nimenomaan "Sammon salaisuudesta". Mitäpä tällainen pikku tutkija muuta pystyi tekemään kuin pomppimaan ympäri taloa, hihkumaan innoissaan jotain sen suuntaista kuin "mie saan artikkelin Don Rosan Koottuihin!" ja vastaamaan sähköpostiin mukamas kovin neutraaliin, mutta kiinnostuneeseen sävyyn "kyllä kiitos".
Minulla oli jo olemassa laaja, englanninkielinen artikkelivedos, jonka typistin sopivaksi ja pistin eteenpäin.
Sitten Rikulta tuli viesti, että laitoin artikkelin myös Norjaan, jossa oltiin päävastuussa tästä koko sarjasta.
Huh.
Oli siis mahdollista, että tekstini pääsisi Suomen painoksen lisäksi kaikkiin Koottuihin niin Norjaan, Ruotsiin kuin Saksaankin.
Jännitys tiivistyi.
Norjasta tuli vihreää valoa. Sielläkin haluttiin artikkelini ja vielä huomattavasti pidempi versio kuin alun perin olin odottanut.
Taas pompittiin ympäri kämppää.
Nyt artikkelini on siis julkaistu kansainvälisesti ja hienointa oli kuulla esimerkiksi se, että Rosan vanhoja Pertwillaby Papersia ja Captain Kentuckya Saksassa uudelleen julkaissut Jano Rohleder kertoi sähköpostissaan kääntäneensä artikkeliani saksaksi ja olleensa siitä kovin innoissaan.
Tiedän, että yliopisto arvostaa eniten vertaisarvioituja, kansainvälisiä artikkeleita.
Minulle tämä on kuitenkin ehkä elämäni hienoimpia julkaisuja. Ja se, että sain siitä jopa rahallisen korvauksen, oli vain lisäbonus kunniaan päästä samojen kansien väliin herra Don Rosan hienojen tuotosten kanssa.
Katja kiittää ja kumartaa.
 |
| Siellä se on! Heti "Sammon salaisuuden" jälkeen. |
18.12.2012
Lähettejä tähdistä - Lissabonin konferenssimatka
.JPG)
Alun perin kolmipäiväiseksi suunniteltu konferenssi venähti innokkaiden osallistujien tähden nelipäiväiseksi, josta sain tiedon juuri, kun olin jo ehtinyt ostaa lentolippuni. Tämä onneksi huomioitiin ensimmäisen päivän ohjelmassa, joka koostuikin lähinnä järjestävän yliopiston (Faculdade de Letras, Universidade de Lisboa) opiskelijoista ja tutkijoista, jotka tietenkin pitivät esitelmänsä portugaliksi.
Konferenssin viralliset kielet olivat siis englanti ja portugali, mikä näyttää olevan yleinen tapa Euroopassa (ainakin Ranskassa ja Espanjassa oli sama juttu). Kyllähän portugalia puhutaan paljon maailmalla, mutta ainahan se on selkeä rajoite, jos ei pidä esitelmäänsä englanniksi. Kyllähän minunkin olisi helppo puhua suomeksi suomalaisessa konferenssissa, mutta suomalaisia kansainvälisiä konferensseja ei edes järjestetä idealla suomi-englanti. Siinä ei vain olisi mitään järkeä, kun tutkijan tavoitteena on tietenkin saada mahdollisimman paljon kuulijoita esitykselleen.
Itse puhuin vaihtoehtoisesta todellisuudesta otsikolla "What if Donald had never existed? An alternative fantasy world in Don Rosa's comic 'The Duck Who Never Was'". Erittelin Rosan sarjakuvassa olevia piirteitä, jotka voidaan lukea vaihtoehtoisen todellisuuden alagenreen ja miten tämä todellisuus ilmenee sarjakuvan narratiivin tasolla. Lopuksi pohdin myös yleisesti kulttuurin tasolla, millainen Disney-sarjakuva olisi ilman Aku Ankkaa.
Pidin esitelmäni torstaina pienelle, noin kymmenhenkiselle yleisölle. Tajusin nimittäin, että kahdessa rinnakkaisessa paneelissa oli molemmissa esitykset niin Tolkienista kuin George R. R. Martinista (sekä englanniksi että portugaliksi), niin eihän tällainen pieni Aku Ankka -tutkija voi sellaisten kanssa kilpailla...
Mutta loppujen lopuksi se pieni yleisö oli kovin laadukas ja minulle oli juuri selvinnyt, että myös Portugalissa on oma Aku Ankka -lehtensä ja siellä on paljon Ankka-faneja, joten kommentteja ja keskustelua piisasi. Siellä kuulemma raapusteltiin innokkaasti antamiani linkkejä ylös ja laittoipa joku naamakirjaankin minulle viestiä, että voisinko lähettää uudestaan ne antamani linkit...
Lisäksi tapasin myös kaksi sarjakuvista innostunutta kollegaa, Claudian ja Pedron, jotka olivat olleet myös viime vuonna Alcála de Henaresissa pidetyssä sarjakuvakonferenssissa.
Kaiken kaikkiaan siis varsin onnistunut esitys.
Kokonaisuudessaan konferenssi oli varsin viihdyttävä, vaikka eniten harmitti juuri tuo kielimuuri. Kirjoitettua portugalia pystyy hieman ymmärtämään (ranskan pohjalta), mutta puhuttuna siitä ei saa mitään selvää. Ja kun kuusi (!) kiinnostavaa esitystä jää kuuntelematta sen kielen takia, niin onhan se melkoinen harmi.
Vai miltä kuulostaisivat paperit Westerosista, Harry Potterista, Nosferatusta, Tim Burtonista, Panin labyrintistä tai Tähtien sodasta?
Sain kuitenkin nauttia lukuisista muista kiinnostavista esityksistä, joista päällimmäisinä jäivät mieleen Ana Rita Martinin "She saved the world. A lot: The Medieval Hero-Knight in Buffy the Vampire Slayer" ja Angélica Varandasin "You guys getting hungry? On Leviathans, Consumption and American Politics in Supernatural (season 7)". Buffy oli ensimmäinen paperi, jonka kävin kuuntelemassa ja Supernatural toiseksi viimeinen, joten konferenssi sekä alkoi että päättyi loistavasti.
Varsinkin Supernatural-esityksen aikana pieni fanityttö päästi innokkaita hihkaisuja. En ollutkaan aikaisemmin ajatellut, että Dean viittaisi James Deaniin...
Pidin kovasti myös (post)apokalyptisia "road movie" -elokuvia käsittelevästä esitelmästä sekä Harry Potteria käsitelleestä paperista, jonka piti kuvauksensa mukaan käsitellä nimenomaan tätä Kuoleman varjeluksissa esiintyvää Tarinaa kolmesta veljeksestä, mutta se lipesi enemmän suuntaan uskonnolliset symbolit Potter-sarjan tematiikassa. Kiinnostava joka tapauksessa.
Kunniavieraista löytyi myös helmiä, jotka pitivät kylmässä auditoriossa napottaneen haukottelevan tutkijankin hereillä. James Walters puhui keskiviikkoiltana fantasiaelokuvasta ja erityisesti näyttelijöiden suorituksista. Esimerkkeinä toimivat Sir Ian McKellen ja Sir Alec Guinness. Torstai-illan piristys oli lastenkirjailija Jonathan Stroud, joka puhui kirjoittamisestaan ja luomastaan Bartimaeus-sarjasta. Pitää etsiä se jostain ja katsastaa, olisiko lukemisen arvoinen.
Perjantaiaamuna kirjailija Adam Roberts (Suomessa ehkä tunnetuin scifi- ja fantasiaparodioistaan kuten Tähtien Sotta) puhui scifin yhteydestä huumoriin, mikä oli kerrassaan mainio esitys. Harmitti, etten ollut tajunnut ottaa mukaan omaa Stawa-parodiaani, johon olisin voinut pyytää omistuksen...
 |
| Torre de Belém |
Ainut pienoinen pettymys oli Orienten metropysäkin vieressä oleva Vasco da Gaman ostoskeskus, joka kaikkien niiden ihanien halpojen pikkuputiikkien jälkeen tuntui yliahdetulta, tylsältä ja turhan kliiniseltä. Jos siis haluaa ostaa halpoja nahkalaukkuja, kenkiä ja neuleitä, kannattaa pyöriä keskustan alueilla.
 |
| Castelo São Jorge ja tykki, jonka allekirjoittanut tahtoi viedä takapihalleen. |
Villasukat olisivat olleet tarpeen ja nehän minä tietenkin jätin pakkaamatta.
Puolittainen loma- ja puolittainen työmatka oli vallan ihana kaikista pikku kommelluksista ja sattumuksista huolimatta. Paras ateria oli ehdottomasti konferenssi-illallinen, johon siskotkin pääsivät mukaan, muuten ruoka tuntui oudon mauttomalta. Kaikki oli kuitenkin halpaa suhteessa Suomen hintoihin ja maisemat kerrassaan upeat. Hieman tuli reippailtua ylös alas niitä mukulakivisiä pikkukatuja.
Kiitos Sarille ja Tarjalle reissuseurasta! Katsellaan parin vuoden päästä uutta matkaa...
8.12.2012
Jälleen uusi julkaisu!
 |
|
© Disney
|
Tämä artikkelikokoelma pohjautuu tämän kevään maaliskuussa järjestettyyn Magic and the Supernatural / Perspectives of Evil -konferenssiin, jonka esityspaperit on koottu e-kirjamuotoon.
Oma artikkelini on nimeltään "Not Brains, Just Voodoo: A Zombie in Disney’s Donald Duck Comics" ja se käsittelee tietenkin Bombi-zombin hahmoa ja merkitystä niin Carl Barksin kuin Don Rosan sarjakuvissa.
Valitettavasti kyseinen teos ei ole enää ilmainen kuten aiemmat ID-netin e-kirjat, mutta hinta ei sinänsä ole paha, jos haluaa tukea riippumatonta poikkitieteellistä järjestöä, joka yhdistää useita tutkijoita eri puolilta maailmaa erilaisia aiheita käsitteleviin konferensseihin.
(Ja ne köyhät opiskelijat voivat pyytää minulta kopiota, jos artikkelini kiinnostaa.)
3.12.2012
Sarjakuva-väitös Tampereella! / The public defence on the doctoral thesis about comics in Tampere!
FL Mervi Miettisen englantilaisen filologian alaan kuuluva väitöskirja
Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics (Totuuden, oikeudenmukaisuuden ja amerikkalaisuuden puolesta? Supersankarisarjakuvan populaari geopolitiikka ja Yhdysvaltojen kansallinen identiteetti)
tarkastetaan 15.12.2012 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.
Vastaväittäjänä on Dr. Jared Gardner (Ohio State University). Kustoksena toimii professori Päivi Pahta.
*****
PhL Mervi Miettinen defends her doctoral thesis
Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics
on the 15th of December 2012 at 12 o'clock in the University of Tampere, building Pinni B, at lecture hall 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.
Her opponent will be Dr. Jared Gardner (Ohio State University) and custodian Professor Päivi Pahta.
*****
LEHDISTÖTIEDOTE
Väitöskirja tutkii amerikkalaisen supersankarisarjakuvan suhdetta Yhdysvaltojen kansalliseen ja kulttuuriseen identiteettiin. Tutkimus tarjoaa sekä kokonaiskuvan supersankarisarjakuvan kulttuurisesta merkityksestä että analysoi, kuinka se on muokannut ja ylläpitänyt Yhdysvaltain kansallista identiteettiä. Keskeiseksi havainnoksi nousee erityisesti supersankarin edustaman kansallisen ihanteen ja Yhdysvaltojen todellisuuden välinen ristiriita.
Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana julkaistut supersankarisarjakuvat ja niiden luoma kuva supersankarista ”amerikkalaisuuden” ruumiillistumana. Työn lähtökohtana on populaari geopolitiikka, eli kansakunnan ja kansallisuuden ”kertominen” populaarikulttuuristen tekstien kautta.
Tutkimus keskittyy supersankarisarjakuvassa tyypillisesti esiintyvään äärimaskuliiniseen identiteettiin ja siihen, miten identiteetti on vahvasti sidoksissa esimerkiksi väkivallan käyttöön. Supersankarisarjakuvien väkivalta on monin tavoin ongelmallista, sillä se esitetään usein paitsi voimaannuttavana, myös luonnollisena miehisyyden ilmaisuna. Supersankarin väkivalta ja maskuliinisuus liittyvät keskeisesti vallankäytön kysymyksiin, joita väitöskirja lähestyy poikkeustilan käsitteen kautta. Poikkeustila havainnollistaa supersankarin ongelmallista suhdetta demokratiaan ja tuo esille, kuinka supersankarin todellinen toiminta on voimakkaasti ristiriidassa sankarin edustamien demokratian periaatteiden kanssa. Maskuliinisuuden, vallankäytön ja poikkeustilan kautta väitöskirja analysoi, millainen kansallinen ihanne supersankarin kautta välittyy ja miten tämä ihanne on monin tavoin ongelmallinen juuri sisältämiensä ristiriitaisuuksien takia.
Väitöskirjan viimeinen luku tarkastelee tätä ristiriitaa ja sen merkitystä Yhdysvaltojen kulttuuriselle identiteetille 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen. Supersankarisarjakuvat pyrkivät tuolloin tarjoamaan lukijoilleen kertomuksia, jotka korostivat kansallista yhtenäisyyttä sekä ylistivät pelastustyöntekijöitä päivän ”todellisina” sankareina. Tämä yhteisöllinen reaktio oli kuitenkin lyhytaikainen, ja tutkimus tuo esille tämänhetkisen supersankarisarjakuvan sankaruutta kyseenalaistavan luonteen.
*****
Mervi Miettinen on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa.
Miettisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1790, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-8995-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1266, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-8996-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.
Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.
Lisätietoja / More information: Mervi Miettinen, 044 553 4152, mervi.miettinen@uta.fi
Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics (Totuuden, oikeudenmukaisuuden ja amerikkalaisuuden puolesta? Supersankarisarjakuvan populaari geopolitiikka ja Yhdysvaltojen kansallinen identiteetti)
tarkastetaan 15.12.2012 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.
Vastaväittäjänä on Dr. Jared Gardner (Ohio State University). Kustoksena toimii professori Päivi Pahta.
*****
PhL Mervi Miettinen defends her doctoral thesis
Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics
on the 15th of December 2012 at 12 o'clock in the University of Tampere, building Pinni B, at lecture hall 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.
Her opponent will be Dr. Jared Gardner (Ohio State University) and custodian Professor Päivi Pahta.
*****
LEHDISTÖTIEDOTE
Väitöskirja tutkii amerikkalaisen supersankarisarjakuvan suhdetta Yhdysvaltojen kansalliseen ja kulttuuriseen identiteettiin. Tutkimus tarjoaa sekä kokonaiskuvan supersankarisarjakuvan kulttuurisesta merkityksestä että analysoi, kuinka se on muokannut ja ylläpitänyt Yhdysvaltain kansallista identiteettiä. Keskeiseksi havainnoksi nousee erityisesti supersankarin edustaman kansallisen ihanteen ja Yhdysvaltojen todellisuuden välinen ristiriita.
Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana julkaistut supersankarisarjakuvat ja niiden luoma kuva supersankarista ”amerikkalaisuuden” ruumiillistumana. Työn lähtökohtana on populaari geopolitiikka, eli kansakunnan ja kansallisuuden ”kertominen” populaarikulttuuristen tekstien kautta.
Tutkimus keskittyy supersankarisarjakuvassa tyypillisesti esiintyvään äärimaskuliiniseen identiteettiin ja siihen, miten identiteetti on vahvasti sidoksissa esimerkiksi väkivallan käyttöön. Supersankarisarjakuvien väkivalta on monin tavoin ongelmallista, sillä se esitetään usein paitsi voimaannuttavana, myös luonnollisena miehisyyden ilmaisuna. Supersankarin väkivalta ja maskuliinisuus liittyvät keskeisesti vallankäytön kysymyksiin, joita väitöskirja lähestyy poikkeustilan käsitteen kautta. Poikkeustila havainnollistaa supersankarin ongelmallista suhdetta demokratiaan ja tuo esille, kuinka supersankarin todellinen toiminta on voimakkaasti ristiriidassa sankarin edustamien demokratian periaatteiden kanssa. Maskuliinisuuden, vallankäytön ja poikkeustilan kautta väitöskirja analysoi, millainen kansallinen ihanne supersankarin kautta välittyy ja miten tämä ihanne on monin tavoin ongelmallinen juuri sisältämiensä ristiriitaisuuksien takia.
Väitöskirjan viimeinen luku tarkastelee tätä ristiriitaa ja sen merkitystä Yhdysvaltojen kulttuuriselle identiteetille 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen. Supersankarisarjakuvat pyrkivät tuolloin tarjoamaan lukijoilleen kertomuksia, jotka korostivat kansallista yhtenäisyyttä sekä ylistivät pelastustyöntekijöitä päivän ”todellisina” sankareina. Tämä yhteisöllinen reaktio oli kuitenkin lyhytaikainen, ja tutkimus tuo esille tämänhetkisen supersankarisarjakuvan sankaruutta kyseenalaistavan luonteen.
*****
Mervi Miettinen on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa.
Miettisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1790, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-8995-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1266, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-8996-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.
Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.
Lisätietoja / More information: Mervi Miettinen, 044 553 4152, mervi.miettinen@uta.fi
25.11.2012
Donald International
| ||
Kyseessä on hyötyä tavoittelematon projekti, joka lähtee testausmielessä liikkeelle. Mikäli kiinnostusta riittää, jatkoa seuraa. Fanzine tullaan julkaisemaan nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja se lähetetään sähköpostitse sen tilanneille.
Allekirjoittanut liittyi heti tiimiin ja näillä näkymin ensi vuonna julkaistavaan ensimmäiseen numeroon tulee lyhyt artikkeli omasta tutkimuksestani. Näin saadaankin sopivasti myös kansainvälistä näkyvyyttä alan harrastajien keskuudessa.
Lisämainoksena: Seuraavassa Ankkalinnan Pamauksessa on myös essee omasta tutkimuksestani sekä artikkeli nimeltä "Ankkapurhassa kummittelee. Esi-isät ja kuoleman konsepti Don Rosan The Life and Times of Scrooge McDuck -sarjassa."
Tiistaiaamuna tämä tutkija suuntaa yhdistetylle huvi/hyötymatkalle Lissaboniin Messengers from the Stars -konferenssiin siskojensa kanssa. Pienoinen jännitys alkaa nousta jo pintaan.
23.11.2012
I am SHERlocked
 |
| Kuva sivustolta collider.com. |
Elämääni astui Agatha Christien Hercule Poirot.
Poirot oli lempisalapoliisini, enkä oikeastaan lukenutkaan mitään muita romaaneja kuin Poirotteja, mikä on tavallaan vähän outoa ja erityisen rajoittavaa. En nimittäin lukenut ainuttakaan Sir Arthur Conan Doylen Sherlock-tarinoista, vaikka tiesinkin tasan tarkkaan, kuka se maailman kuuluisin yksityisetsivä oli.
Baskervillen koiran päädyin lopulta lukemaan vetäessäni tieteellisen kirjoittamisen kurssia Oriveden Opistolla työharjoitteluaikana. Tämä tietenkin siitä syystä, että eräs oppilaani kirjoitti teoksesta esseen. Pidin kirjasta, mutta se ei kuitenkaan iskenyt sen kummemmin.
Ensimmäisen kerran Sherlock Holmes kiinnitti huomioni vasta Robert Downey Juniorin leffaesiintymisen myötä. Olin juuri Ironmaniin ihastuttuani tullut siihen tulokseen, että mainittu näyttelijä on selvittänyt 90-luvun aikaiset huumeongelmansa ja noussut parrasvaloihin jäädäkseen. Erityisesti ensimmäinen Guy Richien Sherlock Holmes -elokuvasta on varsin sujuvaa, hieman steampunk-henkistä viihdettä, jossa Downey Junior tietenkin varastaa koko shown.
Mutta ei kuitenkaan pitkäksi aikaa, sillä elämääni astui toinen Sherlock.
Satuimme miehen kanssa puolivahingossa BBC Entertainmentille, kun sieltä tuli uusi tv-sarja Sherlock. Olin kuullut sarjasta jo jonkin verran, ainakin tietyissä nörttipiireissä siitä kohistiin kovasti, ja tiesin, että sarja modernisoi Doylen Sherlock-tarinat nykyaikaan, mutta noudattaa muuten tarinoiden kaavoja ja henkilöhahmoja uskollisesti.
Katsomamme jakso sattui olemaan ensimmäisen kauden viimeinen (toisin sanoen kolmas, koska tuotantokaudet ovat kovin lyhyitä) jakso, The Great Game.
Mitäpä siinä enää pystyi sanomaan? Olimme molemmat koukussa.
Sherlockin viehätys johtuu aivan täysin Benedict Cumberbatchin esittämän Sherlock Holmesin ja Martin Freemanin John Watsonin välisestä dynamiikasta. Jos Downey Junior varasti shown Jude Lawlta, Martin Freemanin Watson kyllä pistää Holmesin välillä lujille. Benedict Cumberbatchin Holmes on myös paljon itsekeskeisempi ja tyyliltään enemmän sellainen Sherlock, jollaiseksi maailman nerokkaimman yksityisetsivän kuvittelin.
Ja mitä minä olen sitä kieltämään. Benedict Cumberbatch on ihana.
(Odotan innolla Hobittia osittain siksi, koska Cumberbatch on Smaugin ääni. Huh. Herralla on äänessään samaa karismaa kuin Alan Rickmanilla.)
Modernisointi toimii myös hyvin. Vaikka DNA- ja sormenjälkitunnistimet auttavat rikosten ratkaisussa, ne eivät missään vaiheessa nouse tuhoamaan tarinaa, vaan Sherlock itse aina onnistuu lopulta pelkällä päättelyllä selvittämään rikoksen. Älypuhelinten käyttö on tuotu jopa tv-sarjan kuvamaailmaan tehokeinoksi hieman sarjakuvamaiseen tapaan ja se toimii vallan mainiosti.
Kolmatta kautta ollaan tällä hetkellä kuvaamassa. Ei tässä voi muuta kuin odottaa malttamattomana ja uskoa, että laatu säilyy. Laadun merkkinä on nimittäin myös se, että imdb:ssä sarja on saanut 9,2 tähteä ja se on muuten melkoisesti se.
Uutta kautta odotellessa voisi käydä ostamassa Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes: Kootut kertomukset ja lukea, mitä ensi vuonna saattaa olla luvassa.
Jos muuten Sherlock-tarinat ovat tuttuja eikä kaihda niistä tehtyjä adaptaatioita ja parodioita, kannattaa ehdottomasti tutustua Neil Gaimanin versioon Study in Scarletista nimeltään Study in Emerald. Sen saa luettua ilmaiseksi täältä.
22.11.2012
Tutkijan arkea eli Näin noobi työstää referee-artikkelia
Tämä postaus piti kirjoittaa jo aiemmin, mutta yleinen hämmennys apurahasta pisti tutkijan tauolle. (Ja pitihän sitä myös lukea kasvatustieteen perusopintojen tenttiin, joka kosahti viime kerralla haastattelujännitykseen.)
Sain siis lopulta takaisin referee-palautteen artikkeliehdotelmastani Mississippi University Pressin tulevaan sarjakuva-antologiaan, joka käsittelee pohjoismaista sarjakuvatutkimusta. Aiheenani on fantasian ja intertekstuaalisuuden ilmeneminen ja funktiot Rosan "Escape from Forbidden Valley" -sarjakuvassa.
Palaute oli ristiriitaista ja olen tässä nyt viimeisen parin viikon aikana yrittänyt kasata omia ajatuksiani, ohjaajien ajatuksia ja palautteen antajien ajatuksia jotenkin yhtenäiseksi paperiksi.
Kun sitten lopulta teksti vaikutti kaikin puolin hyvältä, tajusin, että olin ylittänyt sanamäärän yli tuhannella sanalla.
Ei kun karsimaan.
Koska minulta puuttuu edelleen kaksi kirjahyllyä, joihin ahdan kaikki tietokirjat, lähdeteokset ja sarjakuvani, kotona oleva työhuone on kaaos. Eli levitellään materiaalit pöydän sijaan lattialle. Ja tältä näyttää lähdemateriaalipino:
Pohjana on siis keväinen artikkeliluonnokseni, johon hain kommentteja niin NNCOREn intertekstuaalisuutta käsittelevästä ryhmätapaamisesta kuin nykykulttuurin tutkijaseminaarista. Näiden pohjalta tein ensimmäiset korjaukset ja käänsin esimerkiksi koko artikkelin rakenteen aivan uusiksi. Siinä sitten piti tarkistaa kaikki kuviin ja sivunumeroihin tapahtuneet viittaukset ja korjata ne vastaamaan uutta järjestystä.
Päälähteeni on tietenkin Rosan alkuperäinen "Escape from Forbidden Valley", joka on julkaistu Uncle Scrooge -lehden numerossa 347. Ostin sen amerikkalaiselta keräilijältä, mikä oli aikamoinen tuuri, sillä kyseinen numero taitaa olla jo melko harvinainen.
Olen myös huomannut, ettei näissä amerikkalaisissa sarjakuvalehdissä ole laisinkaan sivunumeroita. InDucksin numerotiedoissa näkyy sivunumeromäärä ja sitten sitä miettii, että lasketaanko kansikuva nyt sitten sivuksi vai onko ensimmäinen sivu kansikuvan takaosa vai se ensimmäinen paperinen sivu? Kyllä voi olla raivostuttavaa tällainenkin asia tutkijan kannalta.
Muita taustalähteitäni on Sir Arthur Conan Doylen The Lost World (alkuteos 1912), joka on kaikkien kadonneita maailmoja käsittelevien fantasiatekstien esi-isä sieltä King Kongista aina Jurassic Parkiin. Samaten erinomainen Thomas Andraen Carl Barks and the Disney Comic Book: Unmasking the Myth of Modernity taustoittaa nimenomaan Disney-sarjakuvatutkimusta, ja tätä suositeltiin molemmissa referee-palautteissa. Otin siis sen lisäksi.
Ihanaa teoriaa löytyy muistikirjojeni kätköistä: fantasiateoriaa Maria Nikolajevan The Magic Codesta (1998) ja intertekstuaalisuutta Gérald Genetten teoksista Paratexts ja Palimpsests (molemmat 1997).
Harkitsin myös hetken viittaavani Rosan "Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa" -tarinaan, koska siinä mainitaan Doylen teos ja se, että Aku kertoo ystävilleen José Cariocalle ja Panchito Pistolesille vierailleensa Amazonin viidakossa olevassa, dinosaurusten asuttamassa laaksossa. Tämä olisi kuitenkin lisännyt sanamäärää entisestään, joten säästän maininnan väikkäriini.
Korvaamaton apu on myös ollut valtava järkäle, The Encyclopedia of Fantasy, jota olen pimittänyt kaupunginkirjastosta keväästä saakka. Tämä on siis se teos, joka määrittelee Barksin (ja näin myös Don Rosan) Aku Ankka -sarjakuvat fantasiaksi. Sieltä löytyy kaikki mahdollinen kirjailijoista teoksiin ja aihepiireihin, joten täältä olen poiminut taustoja "kadonnut maailma" -alagenreä varten.
Sain myös huomattavasti lisää lähdevinkkejä, joihin en aikataulun puitteissa (valmista pitää olla marraskuun loppuun mennessä) ehdi mitenkään paneutua. Pitää vain toivoa, että tuo lisätty teoriaosuus riittää, sillä olen vielä ihan täysi noobi ja aloittelija tieteellisen referee-artikkelin väsäämisessä. Ongelmani on se, etten aina muista kirjoittaa kaikkia liittyviä teorioita auki artikkelin alkuun, koska olen työskennellyt niiden parissa jo niin kauan, että pidän niitä itsestäänselvyyksinä myös muille.
Sama ongelma ilmenee välillä hypoteesieni esittelyssä. Niitä pitäisi avata enemmän lukijoille, joilla ei ole samaa taustaa Aku Ankkojen ja Rosan parissa.
Sanonkin aina seminaareissa, että kertokaa, jos jokin on epäselvästi ilmaistu, sillä olen niin syvällä Ankkalinnassa, että unohdan välillä normaalin todellisuuden.
Tällä hetkellä tiivistetty ja karsittu artikkeli (6983 sanaa!) on ohjaajillani tarkastettavana ja kommentoitavana. Koska akateeminen englanti ja erityisesti ne pahuksen artikkelit ja prepositiot ovat ainainen kompastuskiveni, odotan palautetta niin kielestä kuin uudesta rakenteesta ja teorian riittävyydestä. Analyysini on yleensä erittäin toimivaa, mutta se, että saisin loppupäätelmäni selkeiksi ja hyvin esille, aiheuttaa aina pientä taistelua.
P.S. Ja kuvan sormikashan siis oikeasti liittyy. Jostain syystä käteni kylmävät aina, kun kirjoitan tietokoneella. Sormikkaat on siis hyväksi havaittu apuväline tutkimuksen teossa.
Sain siis lopulta takaisin referee-palautteen artikkeliehdotelmastani Mississippi University Pressin tulevaan sarjakuva-antologiaan, joka käsittelee pohjoismaista sarjakuvatutkimusta. Aiheenani on fantasian ja intertekstuaalisuuden ilmeneminen ja funktiot Rosan "Escape from Forbidden Valley" -sarjakuvassa.
Palaute oli ristiriitaista ja olen tässä nyt viimeisen parin viikon aikana yrittänyt kasata omia ajatuksiani, ohjaajien ajatuksia ja palautteen antajien ajatuksia jotenkin yhtenäiseksi paperiksi.
Kun sitten lopulta teksti vaikutti kaikin puolin hyvältä, tajusin, että olin ylittänyt sanamäärän yli tuhannella sanalla.
Ei kun karsimaan.
Koska minulta puuttuu edelleen kaksi kirjahyllyä, joihin ahdan kaikki tietokirjat, lähdeteokset ja sarjakuvani, kotona oleva työhuone on kaaos. Eli levitellään materiaalit pöydän sijaan lattialle. Ja tältä näyttää lähdemateriaalipino:
Pohjana on siis keväinen artikkeliluonnokseni, johon hain kommentteja niin NNCOREn intertekstuaalisuutta käsittelevästä ryhmätapaamisesta kuin nykykulttuurin tutkijaseminaarista. Näiden pohjalta tein ensimmäiset korjaukset ja käänsin esimerkiksi koko artikkelin rakenteen aivan uusiksi. Siinä sitten piti tarkistaa kaikki kuviin ja sivunumeroihin tapahtuneet viittaukset ja korjata ne vastaamaan uutta järjestystä.
Päälähteeni on tietenkin Rosan alkuperäinen "Escape from Forbidden Valley", joka on julkaistu Uncle Scrooge -lehden numerossa 347. Ostin sen amerikkalaiselta keräilijältä, mikä oli aikamoinen tuuri, sillä kyseinen numero taitaa olla jo melko harvinainen.
Olen myös huomannut, ettei näissä amerikkalaisissa sarjakuvalehdissä ole laisinkaan sivunumeroita. InDucksin numerotiedoissa näkyy sivunumeromäärä ja sitten sitä miettii, että lasketaanko kansikuva nyt sitten sivuksi vai onko ensimmäinen sivu kansikuvan takaosa vai se ensimmäinen paperinen sivu? Kyllä voi olla raivostuttavaa tällainenkin asia tutkijan kannalta.
Muita taustalähteitäni on Sir Arthur Conan Doylen The Lost World (alkuteos 1912), joka on kaikkien kadonneita maailmoja käsittelevien fantasiatekstien esi-isä sieltä King Kongista aina Jurassic Parkiin. Samaten erinomainen Thomas Andraen Carl Barks and the Disney Comic Book: Unmasking the Myth of Modernity taustoittaa nimenomaan Disney-sarjakuvatutkimusta, ja tätä suositeltiin molemmissa referee-palautteissa. Otin siis sen lisäksi.
Ihanaa teoriaa löytyy muistikirjojeni kätköistä: fantasiateoriaa Maria Nikolajevan The Magic Codesta (1998) ja intertekstuaalisuutta Gérald Genetten teoksista Paratexts ja Palimpsests (molemmat 1997).
Harkitsin myös hetken viittaavani Rosan "Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa" -tarinaan, koska siinä mainitaan Doylen teos ja se, että Aku kertoo ystävilleen José Cariocalle ja Panchito Pistolesille vierailleensa Amazonin viidakossa olevassa, dinosaurusten asuttamassa laaksossa. Tämä olisi kuitenkin lisännyt sanamäärää entisestään, joten säästän maininnan väikkäriini.
Korvaamaton apu on myös ollut valtava järkäle, The Encyclopedia of Fantasy, jota olen pimittänyt kaupunginkirjastosta keväästä saakka. Tämä on siis se teos, joka määrittelee Barksin (ja näin myös Don Rosan) Aku Ankka -sarjakuvat fantasiaksi. Sieltä löytyy kaikki mahdollinen kirjailijoista teoksiin ja aihepiireihin, joten täältä olen poiminut taustoja "kadonnut maailma" -alagenreä varten.
Sain myös huomattavasti lisää lähdevinkkejä, joihin en aikataulun puitteissa (valmista pitää olla marraskuun loppuun mennessä) ehdi mitenkään paneutua. Pitää vain toivoa, että tuo lisätty teoriaosuus riittää, sillä olen vielä ihan täysi noobi ja aloittelija tieteellisen referee-artikkelin väsäämisessä. Ongelmani on se, etten aina muista kirjoittaa kaikkia liittyviä teorioita auki artikkelin alkuun, koska olen työskennellyt niiden parissa jo niin kauan, että pidän niitä itsestäänselvyyksinä myös muille.
Sama ongelma ilmenee välillä hypoteesieni esittelyssä. Niitä pitäisi avata enemmän lukijoille, joilla ei ole samaa taustaa Aku Ankkojen ja Rosan parissa.
Sanonkin aina seminaareissa, että kertokaa, jos jokin on epäselvästi ilmaistu, sillä olen niin syvällä Ankkalinnassa, että unohdan välillä normaalin todellisuuden.
Tällä hetkellä tiivistetty ja karsittu artikkeli (6983 sanaa!) on ohjaajillani tarkastettavana ja kommentoitavana. Koska akateeminen englanti ja erityisesti ne pahuksen artikkelit ja prepositiot ovat ainainen kompastuskiveni, odotan palautetta niin kielestä kuin uudesta rakenteesta ja teorian riittävyydestä. Analyysini on yleensä erittäin toimivaa, mutta se, että saisin loppupäätelmäni selkeiksi ja hyvin esille, aiheuttaa aina pientä taistelua.
P.S. Ja kuvan sormikashan siis oikeasti liittyy. Jostain syystä käteni kylmävät aina, kun kirjoitan tietokoneella. Sormikkaat on siis hyväksi havaittu apuväline tutkimuksen teossa.
16.11.2012
APURAHA!
Humanistinen tiedekunta myöntyi köyhän tutkijan pyyntöihin ja puolittaisiin uhkailuihin, ettei minusta pääse ikinä eroon tätä vauhtia, ja myönsi vuoden mittaisen apurahan!
Eipähän tarvitse tehdä enää kahta työtä, vaan voi keskittyä rauhassa väitöskirjaan ja kaikkeen muuhun siihen liittyvään.
Ei tarvitse pihistellä, jos tarvitsee jonkun tärkeän kirjan tai haluaa lähteä johonkin kivaan konferenssiin ulkomailla.
Katja kiittää ja kumartaa ja arvostaa tätä elettä, sillä se kertoo myös siitä, että Ankka-tutkimusta aletaan arvostaa myös akateemisesti.
Ai mitkä on fiilikset? No tällaiset.
11.11.2012
Call for Papers: The Graphic Novel
Monday 23rd September – Wednesday 25th September 2013
Mansfield College, Oxford, United Kingdom
Mansfield College, Oxford, United Kingdom
This projects invites papers that consider the place of the comic or graphic novel in both history and location and the ways that it appropriates and is appropriated by other media in the enactment of individual, social and cultural identity. Papers, reports, work-in-progress, workshops and pre-formed panels are invited on issues related to (but not limited to) the following themes:
- Just what makes a Graphic Novel so Graphic and so Novel?:
~Sources, early representations and historical contexts of the form.
~Landmarks in development, format and narratology.
~Cartoons, comics, graphic novels and artists books.
~Words, images, texture and colour and what makes a GN
~Format, layout, speech bubbles and “where the *@#% do we go from here?”
- The Inner and Outer Worlds of the Graphic Novel:
~Outer and Inner spaces; Thoughts, cities, and galaxies and other representations of graphic place and space.
~ Differing temporalities, Chronotopes and “time flies”: Intertextuality, editing and the nature of Graphic and/or Deleuzian time.
~ Graphic Superstars and Words versus Pictures: Alan Moore v Dave Gibbons (Watchmen) Neil Gaiman v Jack Kirby (Sandman).
~Performance and performativity of, in and around graphic representations.
~Transcriptions and translations: literature into pictures, films into novels and high/low graphic arts.
- Identity, Meanings and Otherness:
~GN as autobiography, witnessing, diary and narrative
~Representations of disability, illness, coping and normality
~Cultural appropriations, east to west and globalisation
~National identity, cultural icons and stereo-typical villains
~Immigration, postcolonial and stories of exile
~Representing gender, sexualities and non-normative identities.
~Politics, prejudices and polemics: banned, censored and comix that are “just plain wrong”
~Other cultures, other voices, other words
- To Infinity and Beyond: The Graphic Novel in the 21st Century:
~Fanzines and Slash-mags: individual identity through appropriation.
~Creator and Created: Interactions and interpolations between authors and audience.
~Hypertext, Multiple formats and inter-active narratives.
~Cross media appropriation, GN into film, gaming and merchandisng and vice versa
~Graphic Myths and visions of the future: Sandman, Hellboy, Ghost in the Shell.
~Restarting the Canon: what are the implication of the restart in universes such as Marcel and DC and do they represent the opportunity to reopen ongoing conversations?
Presentations will be accepted which deal with related areas and themes.
What to Send:
300 word abstracts should be submitted by Friday 22nd March 2013. If an abstract is accepted for the conference, a full draft paper should be submitted by Friday 21st June 2013. 300 word abstracts should be submitted to the Organising Chairs; abstracts may be in Word, WordPerfect, or RTF formats, following this order:
300 word abstracts should be submitted by Friday 22nd March 2013. If an abstract is accepted for the conference, a full draft paper should be submitted by Friday 21st June 2013. 300 word abstracts should be submitted to the Organising Chairs; abstracts may be in Word, WordPerfect, or RTF formats, following this order:
a) author(s), b) affiliation, c) email address, d) title of abstract, e) body of abstract, f) up to 10 keywords
E-mails should be entitled: GN2 Abstract Submission
E-mails should be entitled: GN2 Abstract Submission
Please use plain text (Times Roman 12)
and abstain from using any special formatting, characters or emphasis
(such as bold, italics or underline). We acknowledge receipt and answer
to all paper proposals submitted. If you do not receive a reply from us
in a week you should assume we did not receive your proposal; it might
be lost in cyberspace! We suggest, then, to look for an alternative
electronic route or resend.
Organising Chairs
Nadine Farghaly: Nadine.Farghaly (at) gmx.netRob Fisher: gn2 (at) inter-disciplinary.net
The conference is part of the Education Hub series of research projects, which in turn belong to the At the Interface programmes of Inter-Disciplinary.Net.
It aims to bring together people from different areas and interests to
share ideas and explore discussions which are innovative and
challenging. All papers accepted for and presented at this conference
are eligible for publication in an ISBN eBook. Selected papers may be invited to go forward for development into a themed ISBN hard copy volume or volumes.
9.11.2012
Tutkijan itsetuntoa etsimässä
Pari edellistä viikkoa on tullut
kaiveltua sitä tutkijan itsetuntoa jostain pohjamudista. Ensinnäkin
tutkijaseminaariesitysten jälkeen olo on kuin olisi se litistynyt Mikki Hiiri
norsun jalan alla Rosan "Transvaalin tuittupäässä". Ihan sama, onko
sinne saanut kirjoitettua omasta mielestään jotain lähes nerokasta, vai sitten
väsännyt hätäpaniikissa artikkelikäsikirjoituksen kolmessa päivässä, pistänyt
sen jo menemään eteenpäin ja sitten tullut sen kanssa seminaariin niitä
kommentteja pyytämään.
Deadlinet ovat aina hyviä, mutta ei
pitäisi jättää mitään niin massiivista kuin referee-artikkelia viime
tinkaan.
Sain siis palautetta Avaimeen tarjoamastani
artikkeliluonnoksesta ja eihän siinä tällainen populaarikulttuurintutkija voi
muuta oikein tuntea kuin hirvittävää alemmuutta, kun tulee listaa siitä, mitä
pitäisi vielä lukea ja mitä teorioita pitäisi ottaa huomioon ja miten lauseiden
syy-seuraus-suhteet välillä vähän tuppaavat muuttumaan sekaviksi.
Siinä oltiinkin sitten melko
romuina ne seuraavat muutamat päivät, enkä ole vieläkään artikkelia katsonut
uudelleen, kun on pitänyt pistää tietty aikataulutus ja prioriteettijärjestys
muiden töiden deadlinen takia. Sain kuitenkin kaukolainaksi ne pari kirjaa,
joihin pitäisi tutustua, ja joita olin jo mahdollisina lähteinä kirjoitellut
muistikirjaani pari vuotta sitten. Kyseessä on siis mahdollisten maailmojen
teoria ja teokset ovat Doleželin Heterocosmica ja Thomas G. Pavelin Fictional
Worlds.
Itsetunto vajosi vielä syvempään kuoppaan, kun sain elämäni ensimmäiset referee-palautteet siitä NNCOREn artikkeliluonnoksesta, jonka kirjoitin keväällä sarjakuvan "Pako Kielletystä laaksosta" fantasiasta ja intertekstuaalisuudesta. En pariin päivään edes halunnut avata palautteita, koska pelkäsin niin paljon saavani pelkkää kakkaa niskaan, mutta pahin pelkoni (eli se, että tekstin julkaisua ei suositella missään nimessä, koska se ei täytä tieteellisen artikkelin määritelmiä MITENKÄÄN) ei kuitenkaan toteutunut. Toinen arvostelija oli jopa arvottanut tekstini hyväksi ja suositteli vain pieniä muokkauksia. Toinen oli taas aivan eri mieltä ja ruoti tekstiäni rehellisin sanakääntein kaikista sen puutteista. Eipä siinä, allekirjoitin niistä suurimman osan, kuten sen, että intertekstuaalisuus-osioni kaipasi voimakkaampaa otetta, mutta joitakin kommentteja kuitenkin tuli ihmeteltyä.
Esimerkiksi sitä, että toinen
arvostelija mainitsi tehdystä ankka-tutkimuksesta olennaisena lähteenä tämän
niin kovasti arvostellun Dormant & Mattelart -kaksikon Kuinka Aku Ankkaa
luetaan -teoksen. Kun sitä ei voi pitää hyvänä tieteellisenä lähteenä
puutteellisten lähdeviittausten vuoksi ja sen kyseenalaisen subjektiivisuuden
takia, en koe, että artikkelini tulisi sen avulla mitenkään tieteellisemmäksi.
Ehkä sivuan teosta jossain
sivulauseessa.
Tutkijan masentunutta oloa ei tietenkään yhtään paranna se, että ne deadlinet pukkaavat nyt sitten kaikki päälle yhtä aikaa, kun pitäisi vielä tehdä töitä ja suorittaa kasvatustieteen perusopintojen hirvittäviä tenttejä. Ja aina, kun käy katsomassa säätiöiden "myönnetyt apurahat" -listoja ja näkee, että ei sitä omaa nimeä vieläkään siellä komeile, tekee mieli mennä peiton alle ja jäädä sinne.
Jos vain akateeminen maailma nyt
tajuaisi, että populaarikulttuurin suuri nimi (erityisesti Suomessa), Aku
Ankka, on oikeasti validi ja mielenkiintoinen tutkimuskohde, ja myöntäisi tälle
köyhälle ja turhautuneelle tutkijalle pienen apurahan, ei tämä tutkimus
jumahtaisi paikoilleen, vaan ehtisi valmistua omaan henkilökohtaiseen
deadlineeni, kesään 2014 mennessä.
Muuten näyttää pahasti siltä, että
en vain pysty priorisoimaan väitöskirjaani tässä elämäntilanteessa kovin
korkealle.
4.11.2012
Lokakuun kirjasaldo
Jos kesällä kirjoja ei tullut hankittua paljon yhtään suhteessa normikuukausiin, lokakuu korjasi sen tilaston takaisin normaaliin - osittain tietenkin Helsingin kirjamessujen ansiosta, joiden ostokset sisällytän suoraan tähän merkintään.
Ensinnäkin sain myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi Dave Skinnerin & Henry Pakerin teoksen Taas myöhässä. 101 pätevää syytä, joka aiheutti jo ensi vilkaisulla hillittömiä repeilemisiä. Toinen lahjaksi saatu oli itse asiassa palkintokirja, jonka voitin peliporukkamme 10-vuotissynttäreillä QI-henkisessä tietovisassa. Kirja on tietenkin The Book of General Ignorance, joka sisältää Stephen Fryn esipuheen.
Kirppiksiltä mukaan tarttui Kenneth Grahamen klassikko Kaislikossa suhisee sekä Satujen taikapiiri, joka on lapsuusaikojeni nostalgiapaukku.
Kirjatorilta oli pakko hankkia Lewis Carrollin yhteisnide Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkaulut peilimaailmassa, jossa on ne vanhat, ihanat kuvitukset. (Seuraavalla kerralla mukaan lähtee Salainen puutarha.)
Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynti on aina vaaran paikka. Tälläkin kertaa piti lähteä hakemaan ainoastaan Apostolos Doksiadiksen ja Khristos H. Papadimitrioun Logicomixia, mutta mukaan tarttui myös Linnunradan käsikirja liftareille -saagan kuudes osa Vielä yksi juttu..., jonka on kirjoittanut (kunnianosoituksena) Irlannin lahja fantasialle eli Eoin Colfer, sekä Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin vampyyritrilogian toinen osa Lankeemus.
Kirjamessuilla se kirjapino senkun kasvoi. Sarjakuvahyllyäni täydensivät Stephen Kingin Musta torni -sarjan Pitkä kotimatka ja Nemin kuudes albumijulkaisu. Löysin myös Lankeemusta edeltävän ensimmäisen osan, Vitsauksen, sekä suuren klassikon, Frank Herbertin Dyynin (osa 1) kovakantisena! Ja hintakin oli alle parikymppiä. Tämä meni miehelle tuliaisiksi, kuten myös Max Brooksin Zombi - taistelijan opas (englanniksi paremmin tunnettu Zombie Survival Guide). Lisäksi piti ostaa myös Merja Leppälahden Vahvaa väkeä. Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja.
Odotan edelleen kahta puuttuvaa kirjahyllyä, jonka jälkeen saisin työhuoneeni järjestykseen tietokirjojen, sarjakuvien ja kansioiden osalta. Niiden piti tulla tällä viikolla viimeistään, mutta eipä ole kuulunut. Pitänee alkaa soitella perään.
1.11.2012
Melkein julkkis
Nyt kun lopultakin opin käyttämään yliopiston tulostin-skanneri-kopiointilaitetta, onnistuin skannaamaan minusta tehdyn lehtijutun kaiken kansan luettavaksi.
Sain siis viime kuun alkupuolella puhelun Keskisuomalaisen kulttuuritoimittajalta, joka oli jo aiemmin kirjannut tutkimukseni "tästä tehdään lehtijuttu" -listaansa. Sovimme haastattelusta kuvien kanssa, ja tottahan toki sitä jännitti niin, että samana päivänä ollut tentti meni ihan päin metsähallitusta. Naama punaisena ollaan sitten myös kuvassakin.
Haastattelu meni jännityksestä huolimatta varsin mallikkaasti ja sain tuotua tutkimuksestani esille ne asiat, joita halusinkin. Ja näköjään myös vähän muutakin.
Lehtijuttuni ilmestyi torstaina 11.10.2012 Keskisuomalaisessa ja olen sen sisältöön varsin tyytyväinen. Oma ääneni kuuluu rivien lomasta erittäin onnistuneesti. Toivottavasti tällainen "mainos" lisäisi todennäköisyyttä saada esitelmäkutsuja ja myös sen apurahan napsahtamista kohdilleen...
Sain siis viime kuun alkupuolella puhelun Keskisuomalaisen kulttuuritoimittajalta, joka oli jo aiemmin kirjannut tutkimukseni "tästä tehdään lehtijuttu" -listaansa. Sovimme haastattelusta kuvien kanssa, ja tottahan toki sitä jännitti niin, että samana päivänä ollut tentti meni ihan päin metsähallitusta. Naama punaisena ollaan sitten myös kuvassakin.
Haastattelu meni jännityksestä huolimatta varsin mallikkaasti ja sain tuotua tutkimuksestani esille ne asiat, joita halusinkin. Ja näköjään myös vähän muutakin.
Lehtijuttuni ilmestyi torstaina 11.10.2012 Keskisuomalaisessa ja olen sen sisältöön varsin tyytyväinen. Oma ääneni kuuluu rivien lomasta erittäin onnistuneesti. Toivottavasti tällainen "mainos" lisäisi todennäköisyyttä saada esitelmäkutsuja ja myös sen apurahan napsahtamista kohdilleen...
(Skannauksen kurttuisuus kuvan osalta johtuu tietenkin taitellusta sanomalehtipaperista.)
(Klikkaa kuvaa isommaksi.)
30.10.2012
Lokacon ja Kertalaakin™ pojan paluu
Myöhäiset päivittelyt seuraavat toisiaan. Nyt palataan reilu viikko taaksepäin Jyväskylän Science Fiction seura 42:n järjestämään Lokaconiin, joka tietenkin oli viikolla 42.
Allekirjoittanut sai kunnian olla kutsuvieraana ensinnäkin perjantaina 19.10. järjestetyssä esitapahtumassa Multian kirjastolla ja myös virallisessa conissa Keski-Suomen kirjailijatalolla.
Multian kirjasto valikoitui paikaksi siksi, koska siellä on Suomen suurin fantasia- ja science fiction -kokoelma, joten seura pyrkii mainostamaan asiaa ja tuomaan sitä tunnetuksi. Paikalla ei ollut paljoa väkeä, mutta esityksiä seurannut keskustelu oli sitäkin antoisampaa. Itseni lisäksi paikalla oli esikoiskirjailija Katri Alatalo, jonka nuortenfantasiaa edustava teos Karnin labyrintti (ensimmäinen osa tulevasta trilogiasta Mustien Ruusujen maa) ilmestyi loppukesästä Vaskikirjoilta. Kirja nököttää tuossa työpöydällä lukuvuoroaan, sain sen lainaksi ystävältäni, joka sattui tuntemaan Katrin entuudestaan.
Katri puhui teoksensa syntytaustoista, mikä on aina mielenkiintoista kuultavaa. Olo tuntui vähän haikealta, kun haave omasta romaanista on vielä pysynyt haaveena. Tosin tällä tahdilla sitä ei kyllä proosaa ehdi kirjoittaa tavuakaan.
Katrin lisäksi paikalla oli yksi Iron Sky -elokuvan suurista taustavoimista ja käsikirjoittajista, eli Jarmo Puskala. Hän kertoi leffan uusimpia kuulumisia ja siitä, miten tähän nyt ollaan tultukaan. Pienenä vinkkinä hän mainitsi, että Iron Skysta tulee ensi vuoden puolella n. 20 minuuttia laajempi versio. Enpä sitten ostakaan sitä Blu-rayta vielä.
Itse pidin siis jo kesän Finnconissa pitämäni esityksen Kertalaakista™ ja Ankkalinnaa uhkaavasta maailmanlopusta. Huomasin selvästi olevani hieman ruosteessa esiintymisen suhteen ja yleisö, joka koostui aikuisemmasta väestöstä kuin normiyleisöni, vaati hieman erilaisen otteen asioiden käsittelyyn. Tästä huolimatta keskustelu oli vilkasta ja mukana ollut toiminainen, ohjaajani Irma Hirsjärvi sai minut tajuamaan, miten hieno asia on tutkia sellaista populaarikulttuurin alaa, jolla on vahva fanikanta. Fanit nimittäin ovat aina tukiverkkona ja pystyvät tarjoamaan hillittömiä ideoita ja loistavia näkökulmia, joita itse ei välttämättä olisi tullut ajatelleeksikaan.
Lauantaina 20-10. avasin sitten Lokaconin omalla esitykselläni, joka sujui jo hieman supsikkaammin (kuten meillä päin sanotaan) kuin perjantaina. Kertalaakihan™ se siellä jälleen koversi kuilua Ankkalinnan alle. Hienointa oli se, että tätä esitystä siis toivottiin Lokaconiin, koska niin moni kiinnostunut oli sen jostain syystä joutunut Finnconissa jättämään väliin. Kollegani Mikko Tampereelta ehti myös piipahtaa katsomassa show'ni ja päädyimme suunnittelemaan jo yhteistä projektia Roope Ankkaan liittyen. Tästä seuraa lisää myöhemmin.
Anne Leinonen oli paikalla haastattelemassa Katria sekä myöhemmin myös toista nuortenkirjailijaa Magdalena Haita, joka piti myös ihanan ja kiinnostavan esityksen Steampunkista. Magdalenan kirja Kerjäläisprinsessa menee lukulistalle, samoin myös liuta muita teoksia, joita hän listasi esityksensä aikana.
Valitettavasti jouduin poistumaan kesken illan paneelikeskustelun aikana, koska meillä oli viikonloppuna talo täynnä vieraita. Toivottavasti ilta jatkui mukavasti ilman yhtä Ankka-tutkijaakin.
Katja kiittää Saija Aroa ja muita 42:n tyyppejä mahdollisuudesta tulla kiusaamaan teitä Aku Ankalla. Ehkä tulen toistekin, kun noin nätisti pyydettiin.
Ja toinen erityiskiitos menee tietenkin Irmalle!
Allekirjoittanut sai kunnian olla kutsuvieraana ensinnäkin perjantaina 19.10. järjestetyssä esitapahtumassa Multian kirjastolla ja myös virallisessa conissa Keski-Suomen kirjailijatalolla.
Multian kirjasto valikoitui paikaksi siksi, koska siellä on Suomen suurin fantasia- ja science fiction -kokoelma, joten seura pyrkii mainostamaan asiaa ja tuomaan sitä tunnetuksi. Paikalla ei ollut paljoa väkeä, mutta esityksiä seurannut keskustelu oli sitäkin antoisampaa. Itseni lisäksi paikalla oli esikoiskirjailija Katri Alatalo, jonka nuortenfantasiaa edustava teos Karnin labyrintti (ensimmäinen osa tulevasta trilogiasta Mustien Ruusujen maa) ilmestyi loppukesästä Vaskikirjoilta. Kirja nököttää tuossa työpöydällä lukuvuoroaan, sain sen lainaksi ystävältäni, joka sattui tuntemaan Katrin entuudestaan.
Katri puhui teoksensa syntytaustoista, mikä on aina mielenkiintoista kuultavaa. Olo tuntui vähän haikealta, kun haave omasta romaanista on vielä pysynyt haaveena. Tosin tällä tahdilla sitä ei kyllä proosaa ehdi kirjoittaa tavuakaan.
Katrin lisäksi paikalla oli yksi Iron Sky -elokuvan suurista taustavoimista ja käsikirjoittajista, eli Jarmo Puskala. Hän kertoi leffan uusimpia kuulumisia ja siitä, miten tähän nyt ollaan tultukaan. Pienenä vinkkinä hän mainitsi, että Iron Skysta tulee ensi vuoden puolella n. 20 minuuttia laajempi versio. Enpä sitten ostakaan sitä Blu-rayta vielä.
Itse pidin siis jo kesän Finnconissa pitämäni esityksen Kertalaakista™ ja Ankkalinnaa uhkaavasta maailmanlopusta. Huomasin selvästi olevani hieman ruosteessa esiintymisen suhteen ja yleisö, joka koostui aikuisemmasta väestöstä kuin normiyleisöni, vaati hieman erilaisen otteen asioiden käsittelyyn. Tästä huolimatta keskustelu oli vilkasta ja mukana ollut toiminainen, ohjaajani Irma Hirsjärvi sai minut tajuamaan, miten hieno asia on tutkia sellaista populaarikulttuurin alaa, jolla on vahva fanikanta. Fanit nimittäin ovat aina tukiverkkona ja pystyvät tarjoamaan hillittömiä ideoita ja loistavia näkökulmia, joita itse ei välttämättä olisi tullut ajatelleeksikaan.
Lauantaina 20-10. avasin sitten Lokaconin omalla esitykselläni, joka sujui jo hieman supsikkaammin (kuten meillä päin sanotaan) kuin perjantaina. Kertalaakihan™ se siellä jälleen koversi kuilua Ankkalinnan alle. Hienointa oli se, että tätä esitystä siis toivottiin Lokaconiin, koska niin moni kiinnostunut oli sen jostain syystä joutunut Finnconissa jättämään väliin. Kollegani Mikko Tampereelta ehti myös piipahtaa katsomassa show'ni ja päädyimme suunnittelemaan jo yhteistä projektia Roope Ankkaan liittyen. Tästä seuraa lisää myöhemmin.
Anne Leinonen oli paikalla haastattelemassa Katria sekä myöhemmin myös toista nuortenkirjailijaa Magdalena Haita, joka piti myös ihanan ja kiinnostavan esityksen Steampunkista. Magdalenan kirja Kerjäläisprinsessa menee lukulistalle, samoin myös liuta muita teoksia, joita hän listasi esityksensä aikana.
Valitettavasti jouduin poistumaan kesken illan paneelikeskustelun aikana, koska meillä oli viikonloppuna talo täynnä vieraita. Toivottavasti ilta jatkui mukavasti ilman yhtä Ankka-tutkijaakin.
Katja kiittää Saija Aroa ja muita 42:n tyyppejä mahdollisuudesta tulla kiusaamaan teitä Aku Ankalla. Ehkä tulen toistekin, kun noin nätisti pyydettiin.
Ja toinen erityiskiitos menee tietenkin Irmalle!
23.10.2012
Bella ja Katniss - Nuoret naishahmot roolimalleina
Olen jo avautunut blogissani siitä, mitä mieltä olen Twilight-sarjasta ja sen sisältämistä arvoista ja roolimalleista. Nyt olen lukenut toisen maailmanlaajuiseen huomioon nousseen sarjan, Suzanne Collinsin Nälkäpelin (The Hunger Games) ja ajattelin sen lopputunnelmissa kirjoittaa pienen vertailevan merkinnän näiden edellä mainittujen sarjojen tarjoamasta naiskuvasta ja muistakin temaattisista eroista ja yhtäläisyyksistä.
Heti alkuun totean, että minullahan oli valtavat ennakkoluulot Twilightin suhteen, eivätkä ne pettäneet.
Minulla oli myös valtavat ennakko-odotukset Hunger Gamesin suhteen - eivätkä nekään pettäneet.
Ennen kuin siis aloitan vertailevan analyysini (jota entisenä kirjallisuuden opiskelijana niin rakastan), annettakoon muutama esimerkki internetissä liikkuvista oletuksista koskien Nälkäpelin maailmaa.
Väite 1: Hunger Games on uusi Twilight!
Totta. Jos siis puhutaan puhtaasti suosiosta, jota se on kerännyt. Muuten ei mitenkään. Toinen on mukaansatempaavasti minämuotoon kirjoitettu teos teini-ikäisestä tytöstä, jonka huomiosta kaksi erilaista (komeaa) nuorta miestä kilpailevat.
Toinen on Twilight.
Väite 2: Hunger Games on älyttömän hyvä, mutta lässähtää ihan täysin kolmannessa osassa.
Väärin. Kolmas osa noudattaa eri kaavaa kuin kaksi ensimmäistä, mutta puuduttavaksihan se menisi, jos koko ajan liikuttaisiin samoissa kuvioissa. Kolmas osa piti jännityksessään aivan samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistäkin.
Väite 3: Katniss on ihan mahtava ja rohkea hahmo! Mutta se taantuu ihan täysin kolmannessa osassa nynnyilemään.
Osin totta. Paljastamatta liikoja kirjan juonesta todettakoon vain se, että kyllä siinä vahvemmallakin hahmolla alkaisi hermo pettää, kun ihmisiä kuolee ympärillä - ja se on SINUN vikasi.
Väite 4: Katniss valitsee väärän miehen.
Aaaa, tämä on niin mielipideasia! Mutta se, miten kirjasarja on kirjoitettu, petaa Katnissin tarinaa tasan yhteen suuntaan. Ja se on aivan selvää, mihin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Eli ei. Katniss EI valitse väärää miestä.
Väite 5: Hunger Games on löysä kopio japanilaisesta Battle Royalesta.
Sanon tämän siitäkin huolimatta, että saatan olla puoleellinen: Väärin.
Tämä on tietenkin mielipideasia, ja omaani vaikuttaa vahvasti se, että näin Nälkäpelin ensin elokuvana, luin sitten kirjat ja vasta sitten pääsin katsomaan Battle Royalen.
Battle Royale on japanilainen kulttielokuva teiniluokasta, joka joutuu eristetylle saarelle tappamaan toisiaan siihen asti, kunnes vain yksi on enää elossa. Tämä on se seikka, joka yhdistää nämä kaksi tarinaa. Hunger Gamesin taustalla on niin paljon muita seikkoja, niin isoja historiallisia syitä ja tietenkin se, että hahmot tietävät, mihin joutuvat - vaikka eivät olekaan (läheskään aina) vapaaehtoisia.
Battle Royalella on hetkensä, mutta tietyt seikat japanilaisessa huumorissa eivät aina täysin aukea minulle.
Sellainen insertti tähän alkuun. Sitten itse analyysiin.
Korostan vielä, että huomioni ovat peräisin kirjoista. Olen nähnyt kummastakin sarjasta ainoastaan ensimmäisen elokuvan. Nälkäpeliä on tehty vain ensimmäinen osa, joten loogista. Twilightista taasen riitti se ensimmäinen osa. Repslollaa ja liian vahva myötähäpeä ja kärsimys estävät jatkon.
Bella vs. Katniss
(Isa)Bella Swan on 17-18-vuotias nuori tyttö, joka elää nykypäivän USA:n luoteisrannikolla, jonne on juuri muuttanut isänsä luokse. Hänen äitinsä asuu Floridassa uuden miesystävänsä kanssa. Bellalla ei ole sisaruksia. Bella on Twilight-sarjan minäkertoja.
Katniss Everdeen on The Hunger Games -sarjan aikana 16-17-vuotias tyttö, joka elää vaihtoehtoisen tulevaisuuden USA:ssa, joka on muuttunut diktatuurin hallitsemaksi dystopiaksi. Katnissilla on äiti ja pikkusisko Primrose. Hänen isänsä on kuollut kaivosonnettomuudessa useita vuosia ennen kirjan tapahtumien alkua. Nälkäpeli nähdään Katnissin silmin - hän on sarjan minäkertoja.
Ulkonäkö
Koska molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia, lukijat pääsevät näkemään heidät heidän omien ajatustensa kautta.
Bella ei kerro itsestään. Hän on ulkonäöllisesti mitäänsanomaton. Hänellä on pitkä tukka, jonka taakse hän mielellään piiloutuu. Se, miltä Bella näyttää, ei ole merkityksellistä. Hänen katseensa on Edwardissa.
Katnissilla on myös pitkä tukka, jonka hän mielellään palmikoi pitkälle letille. Hänen ihonsa on oliivinvärinen ja häneen viitataan usein termillä näyttävä. Hän ei pidä itseään sellaisena, vaan pitää itseään poikamaisena, eikä oikein pidä tyttöjen jutuista.
Pojat
Bella rakastaa Edwardia, joka on vampyyri. Bella rakastaa kuitenkin myös parasta ystäväänsä Jacobia, joka on ihmissusi. Bella on kahden miehen välissä, eikä hän tiedä, ottaisiko kylmän marmorisen vampyyrin, vai lämpimän ja karvaisen susihukan. Oih, kyllä! Valitsen oven numero yksi: vampyyri! Haluan mennä naimisiin ja elää ikuisesti ja saada pieniä hybridikakaroita!
Katniss joutuu Nälkäpeliin yhdessä naapurin Peetan kanssa. Peeta on tykännyt hänestä aina, mutta Katniss kuulee asiasta nyt. Peeta on ärsyttävän fiksu ja puhuu aina oikeat sanat ja pelissä vain yksi voi voittaa! Kotona odottaa metsästystoveri Gale, jolla on ihan selvästi jotain muutakin kuin kaverillisia tunteita. Äh, kumpikin on ärsyttävä, pitää pärjätä yksin. Täytyy pitää huolta äidistä ja siskosta.
Rakkaus
Bella: Edward! Oi, pelkään verta ja pyörryn sitä nähdessäni, mutta haluan niin vampyyriksi ja haluan sellaiseksi heti! Olen jo 18-vuotias, kohta olen ikäloppu, vanha ja ruma sinunkaltaisellesi ikivanhalle ikuisesti nuorelle hottikselle! Haluan naimisiin, mutta en halua heti lapsia! Oh, olenkin raskaana ja lapsi tappaa minut. Mutta haluan sen silti, koska lapsi on ihana ja se on sinun Edward! (Ja koska mormonikirjailijan mielestä abortti on syntiä!)
Katniss: Rakkaus? En voi rakastua. Jos rakastun, menen naimisiin ja hankin lapsia. Ja lapseni joutuvat arpomaan osallisuudestaan Nälkäpeliin. En kykenisi siihen. En, vaikka rakastuisinkin. Pärjään aivan hyvin ilman miehiä.
Vaikka onkin hyvä olla partneri, joka vahtii selustaa.
Tai joku, joka pitää kiinni, kun painajaiset valvottavat.
Tulevaisuuden haave
Bella: Edward, Edward, Edward! Punainen tupa ja perunamaa! Rouva Cullen ja pikkutytär. Ja jos Jacobille löytyisi joku, niin sekin olisi ihan kiva. No hei, teinpä tämän tyttären, kelpaisko se?
Katniss:Jos olisi maailma ilman Nälkäpeliä. Jossa kaikilla olisi ruokaa, eikä kukaan joutuisi altistumaan diktatuurille. Jos hallitus kaatuisi. Jos minä tappaisin presidentin...
Erikoistaidot
Bella: Ehkä bilsa. Ja se, että Edward ei voi lukea ajatuksiani. Mutta sitten, kun minusta tulee vampyyri, olenkin super! Osaan tehdä kilven, joka suojaa meitä kaikkia.
Katniss: Metsästys. Sanovat, että nuoleni lentävät aina silmään. Mahdollisimman pieni osa ruhosta siis menee pilalle. Ansatkin onnistuvat, mutta Gale on siinä parempi. Puhua en osaa sitten yhtään, varsinkaan yleisön edessä. Mutta metsässä liikun hyvin ja osaan myös vähän ensiapua äitini ansiosta.
Menet metsään, tulee pimeä ja huomaat, että olet eksynyt...?
Bella: Voi ei! Edward kyllä löytää minut. Tai Jacob. Hän haistaa. Jos jään tähän, joku tulee kyllä hakemaan. En vain muista yhtään, mistä tulin...
Katniss: Kiipeän puuhun ja määritän oikean suunnan. Etsin ruokaa, jos on tarvetta. Tai köytän itseni puuhun yöksi petojen varalta.
Kirjojen tarjoama naiskuva ja muut temaattiset seikat
Bella edustaa vanhaa 1800-luvun naiskuvaa, jossa naiset pyörtyilevät ja miehet kanniskelevat heitä ympäriinsä. Bella ei missään vaiheessa ole itsenäinen hahmo, vaan hän tarvitsee aina apua. Hän määrittää itsensä miesten kautta: Bella lopettaa kaikki ystävyyssuhteensa muihin paitsi Edwardin perheeseen ja tietenkin Jacobiin, koska tämä on mies ja potentiaalinen partneri. Bella etsii vahvaa miestä, joka pitäisi hänestä huolta.
Stephenie Meyerin kirjojen suurimmat ongelmat ovat (tarinan puutteen ja tylsien henkilöhahmojen lisäksi) niiden tarjoamat mallit:
On ihan ookoo, jos mies seuraa sinua joka paikkaan, murtautuu huoneeseesi ja tuijottaa, kun sinä nukut. Se on rakkautta.
On ihan ookoo, jos mies lyö sinua. Hänhän on vain ihmissusi. Koska seurustelet sellaisen kanssa, sinun pitää varautua siihen, että joskus tulee päin näköä.
On ihan ookoo, jos seksi on väkivaltaista. Se on seksiä, se on turmelusta muutenkin.
Ei seksiä ennen avioliittoa, koska muuten et pääse taivaaseen.
Abortti on syntiä.
Sinun pitää luopua perheestäsi, kun menet miehelään. Miehen koti on nyt sinun ainoa kotisi.
Sinun pitää myös luopua itsestäsi ja mukautua miehesi tahtoon. Muuttua sellaiseksi kuin hänkin, muuten ette voi olla yhdessä.
Katnissin hahmo on moderni naissankari. Isän kuoleman jälkeen Katnissin äiti sulkeutui täysin ja pakotti Katnissin ottamaan perheen huoltamisen vastuulleen. Hän metsästää ja pitää huolta perheestään. Sen lisäksi hankkii myös muille kylänsä asukkaille ruokaa ja vaihtaa sitä tarve-esineisiin.
Katniss uhrautuu siskonsa puolesta Nälkäpeliin. Hän pitää Peetan hengissä ja on valmis suurempiinkin uhrauksiin, jotta he molemmat pääsevät pois.
Katniss ei kuitenkaan ole yli-ihminen. Hän on teini-ikäinen tyttö, joka on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian äkkiä maailmassa, jossa ihmiset ovat pelinappuloita. Vaikka hän vaikuttaakin vahvalta, hän pitää yllä kovaa kuorta muiden takia. Myöhemmin tämä kostautuu ja hänen henkinen tasapainonsa alkaa rakoilla.
Nälkäpeli maalaa pessimistisen tulevaisuudenkuvan, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut äärimmilleen ja ihmishenki on pelkkä viihdyke televisiossa. Vallankumous kuohuu pinnan alla, mutta tarvitaan sytyke, maskotti, joku, joka pistää massat liikkeelle. Katnissin on otettava vastaan rooli, joka hänelle on kirjoitettu, sillä koko hänen elämänsä vaikuttaa pelkältä peliltä, jossa nappulat kaatuvat hänen ympärillään yksi toisensa jälkeen.
Nälkäpeli kuvaa sitä, mihin ollaan menossa, jos ihmiset unohtavat ihmisyytensä vallan ja koston vimmassa. Se on kasvutarina ja kuvaus tytöstä, joka ottaa määrätyn paikkansa ja kantaa seuraukset. Samalla se kuitenkin korostaa edelleen Katnissin roolia vahvana naisena, joka tarjotuista rooleista huolimatta onnistuu säilyttämään itsensä.
On selvää, mitä mieltä olen kirjojen tarjoamista roolimalleista. Sen lisäksi, että Katnissin hahmosta on oikeasti onnistuttu rakentamaan monipuolinen ja mielenkiintoinen (vaikka hän teinityttönä aiheuttaakin välillä lukijalle tuskastumista), on koko kirjasarja erittäin onnistunut. Dystopinen maailma, tietynasteinen realismi sotakuvauksissa, hahmojen persoonat, ja jatkuva jännitys seuraavista tapahtumista pitävät otteessaan.
Kun Meyer pistää kirjansa Disneymäiseen pakettiin, jossa kaikki elävät onnellisina loppuun saakka, ja jokainen saa oman puolisonsa, Collins ei pelkää tapattaa hahmoja, joihin on juuri ehtinyt kiintyä, eikä myöskään väitä, että maailma olisi onnellisempi paikka tarinan päätyttyä. Aina jossain takaraivon perukoilla elää pelko tulevasta. Ja se on kuitenkin parempi kuin sokerikuorrutteiseen todellisuuspakoisuuteen naamioitu perheväkivallan ihannointi ja kimalteleva vampyyrimies.
Heti alkuun totean, että minullahan oli valtavat ennakkoluulot Twilightin suhteen, eivätkä ne pettäneet.
Minulla oli myös valtavat ennakko-odotukset Hunger Gamesin suhteen - eivätkä nekään pettäneet.
Ennen kuin siis aloitan vertailevan analyysini (jota entisenä kirjallisuuden opiskelijana niin rakastan), annettakoon muutama esimerkki internetissä liikkuvista oletuksista koskien Nälkäpelin maailmaa.
Väite 1: Hunger Games on uusi Twilight!
Totta. Jos siis puhutaan puhtaasti suosiosta, jota se on kerännyt. Muuten ei mitenkään. Toinen on mukaansatempaavasti minämuotoon kirjoitettu teos teini-ikäisestä tytöstä, jonka huomiosta kaksi erilaista (komeaa) nuorta miestä kilpailevat.
Toinen on Twilight.
Väite 2: Hunger Games on älyttömän hyvä, mutta lässähtää ihan täysin kolmannessa osassa.
Väärin. Kolmas osa noudattaa eri kaavaa kuin kaksi ensimmäistä, mutta puuduttavaksihan se menisi, jos koko ajan liikuttaisiin samoissa kuvioissa. Kolmas osa piti jännityksessään aivan samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistäkin.
Väite 3: Katniss on ihan mahtava ja rohkea hahmo! Mutta se taantuu ihan täysin kolmannessa osassa nynnyilemään.
Osin totta. Paljastamatta liikoja kirjan juonesta todettakoon vain se, että kyllä siinä vahvemmallakin hahmolla alkaisi hermo pettää, kun ihmisiä kuolee ympärillä - ja se on SINUN vikasi.
Väite 4: Katniss valitsee väärän miehen.
Aaaa, tämä on niin mielipideasia! Mutta se, miten kirjasarja on kirjoitettu, petaa Katnissin tarinaa tasan yhteen suuntaan. Ja se on aivan selvää, mihin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Eli ei. Katniss EI valitse väärää miestä.
Väite 5: Hunger Games on löysä kopio japanilaisesta Battle Royalesta.
Sanon tämän siitäkin huolimatta, että saatan olla puoleellinen: Väärin.
Tämä on tietenkin mielipideasia, ja omaani vaikuttaa vahvasti se, että näin Nälkäpelin ensin elokuvana, luin sitten kirjat ja vasta sitten pääsin katsomaan Battle Royalen.
Battle Royale on japanilainen kulttielokuva teiniluokasta, joka joutuu eristetylle saarelle tappamaan toisiaan siihen asti, kunnes vain yksi on enää elossa. Tämä on se seikka, joka yhdistää nämä kaksi tarinaa. Hunger Gamesin taustalla on niin paljon muita seikkoja, niin isoja historiallisia syitä ja tietenkin se, että hahmot tietävät, mihin joutuvat - vaikka eivät olekaan (läheskään aina) vapaaehtoisia.
Battle Royalella on hetkensä, mutta tietyt seikat japanilaisessa huumorissa eivät aina täysin aukea minulle.
Sellainen insertti tähän alkuun. Sitten itse analyysiin.
Korostan vielä, että huomioni ovat peräisin kirjoista. Olen nähnyt kummastakin sarjasta ainoastaan ensimmäisen elokuvan. Nälkäpeliä on tehty vain ensimmäinen osa, joten loogista. Twilightista taasen riitti se ensimmäinen osa. Repslollaa ja liian vahva myötähäpeä ja kärsimys estävät jatkon.
Bella vs. Katniss
(Isa)Bella Swan on 17-18-vuotias nuori tyttö, joka elää nykypäivän USA:n luoteisrannikolla, jonne on juuri muuttanut isänsä luokse. Hänen äitinsä asuu Floridassa uuden miesystävänsä kanssa. Bellalla ei ole sisaruksia. Bella on Twilight-sarjan minäkertoja.
Katniss Everdeen on The Hunger Games -sarjan aikana 16-17-vuotias tyttö, joka elää vaihtoehtoisen tulevaisuuden USA:ssa, joka on muuttunut diktatuurin hallitsemaksi dystopiaksi. Katnissilla on äiti ja pikkusisko Primrose. Hänen isänsä on kuollut kaivosonnettomuudessa useita vuosia ennen kirjan tapahtumien alkua. Nälkäpeli nähdään Katnissin silmin - hän on sarjan minäkertoja.
Ulkonäkö
Koska molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia, lukijat pääsevät näkemään heidät heidän omien ajatustensa kautta.
Bella ei kerro itsestään. Hän on ulkonäöllisesti mitäänsanomaton. Hänellä on pitkä tukka, jonka taakse hän mielellään piiloutuu. Se, miltä Bella näyttää, ei ole merkityksellistä. Hänen katseensa on Edwardissa.
Katnissilla on myös pitkä tukka, jonka hän mielellään palmikoi pitkälle letille. Hänen ihonsa on oliivinvärinen ja häneen viitataan usein termillä näyttävä. Hän ei pidä itseään sellaisena, vaan pitää itseään poikamaisena, eikä oikein pidä tyttöjen jutuista.
Pojat
Bella rakastaa Edwardia, joka on vampyyri. Bella rakastaa kuitenkin myös parasta ystäväänsä Jacobia, joka on ihmissusi. Bella on kahden miehen välissä, eikä hän tiedä, ottaisiko kylmän marmorisen vampyyrin, vai lämpimän ja karvaisen susihukan. Oih, kyllä! Valitsen oven numero yksi: vampyyri! Haluan mennä naimisiin ja elää ikuisesti ja saada pieniä hybridikakaroita!
Katniss joutuu Nälkäpeliin yhdessä naapurin Peetan kanssa. Peeta on tykännyt hänestä aina, mutta Katniss kuulee asiasta nyt. Peeta on ärsyttävän fiksu ja puhuu aina oikeat sanat ja pelissä vain yksi voi voittaa! Kotona odottaa metsästystoveri Gale, jolla on ihan selvästi jotain muutakin kuin kaverillisia tunteita. Äh, kumpikin on ärsyttävä, pitää pärjätä yksin. Täytyy pitää huolta äidistä ja siskosta.
Rakkaus
Bella: Edward! Oi, pelkään verta ja pyörryn sitä nähdessäni, mutta haluan niin vampyyriksi ja haluan sellaiseksi heti! Olen jo 18-vuotias, kohta olen ikäloppu, vanha ja ruma sinunkaltaisellesi ikivanhalle ikuisesti nuorelle hottikselle! Haluan naimisiin, mutta en halua heti lapsia! Oh, olenkin raskaana ja lapsi tappaa minut. Mutta haluan sen silti, koska lapsi on ihana ja se on sinun Edward! (Ja koska mormonikirjailijan mielestä abortti on syntiä!)
Katniss: Rakkaus? En voi rakastua. Jos rakastun, menen naimisiin ja hankin lapsia. Ja lapseni joutuvat arpomaan osallisuudestaan Nälkäpeliin. En kykenisi siihen. En, vaikka rakastuisinkin. Pärjään aivan hyvin ilman miehiä.
Vaikka onkin hyvä olla partneri, joka vahtii selustaa.
Tai joku, joka pitää kiinni, kun painajaiset valvottavat.
Tulevaisuuden haave
Bella: Edward, Edward, Edward! Punainen tupa ja perunamaa! Rouva Cullen ja pikkutytär. Ja jos Jacobille löytyisi joku, niin sekin olisi ihan kiva. No hei, teinpä tämän tyttären, kelpaisko se?
Katniss:Jos olisi maailma ilman Nälkäpeliä. Jossa kaikilla olisi ruokaa, eikä kukaan joutuisi altistumaan diktatuurille. Jos hallitus kaatuisi. Jos minä tappaisin presidentin...
Erikoistaidot
Bella: Ehkä bilsa. Ja se, että Edward ei voi lukea ajatuksiani. Mutta sitten, kun minusta tulee vampyyri, olenkin super! Osaan tehdä kilven, joka suojaa meitä kaikkia.
Katniss: Metsästys. Sanovat, että nuoleni lentävät aina silmään. Mahdollisimman pieni osa ruhosta siis menee pilalle. Ansatkin onnistuvat, mutta Gale on siinä parempi. Puhua en osaa sitten yhtään, varsinkaan yleisön edessä. Mutta metsässä liikun hyvin ja osaan myös vähän ensiapua äitini ansiosta.
Menet metsään, tulee pimeä ja huomaat, että olet eksynyt...?
Bella: Voi ei! Edward kyllä löytää minut. Tai Jacob. Hän haistaa. Jos jään tähän, joku tulee kyllä hakemaan. En vain muista yhtään, mistä tulin...
Katniss: Kiipeän puuhun ja määritän oikean suunnan. Etsin ruokaa, jos on tarvetta. Tai köytän itseni puuhun yöksi petojen varalta.
Kirjojen tarjoama naiskuva ja muut temaattiset seikat
Bella edustaa vanhaa 1800-luvun naiskuvaa, jossa naiset pyörtyilevät ja miehet kanniskelevat heitä ympäriinsä. Bella ei missään vaiheessa ole itsenäinen hahmo, vaan hän tarvitsee aina apua. Hän määrittää itsensä miesten kautta: Bella lopettaa kaikki ystävyyssuhteensa muihin paitsi Edwardin perheeseen ja tietenkin Jacobiin, koska tämä on mies ja potentiaalinen partneri. Bella etsii vahvaa miestä, joka pitäisi hänestä huolta.
Stephenie Meyerin kirjojen suurimmat ongelmat ovat (tarinan puutteen ja tylsien henkilöhahmojen lisäksi) niiden tarjoamat mallit:
On ihan ookoo, jos mies seuraa sinua joka paikkaan, murtautuu huoneeseesi ja tuijottaa, kun sinä nukut. Se on rakkautta.
On ihan ookoo, jos mies lyö sinua. Hänhän on vain ihmissusi. Koska seurustelet sellaisen kanssa, sinun pitää varautua siihen, että joskus tulee päin näköä.
On ihan ookoo, jos seksi on väkivaltaista. Se on seksiä, se on turmelusta muutenkin.
Ei seksiä ennen avioliittoa, koska muuten et pääse taivaaseen.
Abortti on syntiä.
Sinun pitää luopua perheestäsi, kun menet miehelään. Miehen koti on nyt sinun ainoa kotisi.
Sinun pitää myös luopua itsestäsi ja mukautua miehesi tahtoon. Muuttua sellaiseksi kuin hänkin, muuten ette voi olla yhdessä.
Katnissin hahmo on moderni naissankari. Isän kuoleman jälkeen Katnissin äiti sulkeutui täysin ja pakotti Katnissin ottamaan perheen huoltamisen vastuulleen. Hän metsästää ja pitää huolta perheestään. Sen lisäksi hankkii myös muille kylänsä asukkaille ruokaa ja vaihtaa sitä tarve-esineisiin.
Katniss uhrautuu siskonsa puolesta Nälkäpeliin. Hän pitää Peetan hengissä ja on valmis suurempiinkin uhrauksiin, jotta he molemmat pääsevät pois.
Katniss ei kuitenkaan ole yli-ihminen. Hän on teini-ikäinen tyttö, joka on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian äkkiä maailmassa, jossa ihmiset ovat pelinappuloita. Vaikka hän vaikuttaakin vahvalta, hän pitää yllä kovaa kuorta muiden takia. Myöhemmin tämä kostautuu ja hänen henkinen tasapainonsa alkaa rakoilla.
Nälkäpeli maalaa pessimistisen tulevaisuudenkuvan, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut äärimmilleen ja ihmishenki on pelkkä viihdyke televisiossa. Vallankumous kuohuu pinnan alla, mutta tarvitaan sytyke, maskotti, joku, joka pistää massat liikkeelle. Katnissin on otettava vastaan rooli, joka hänelle on kirjoitettu, sillä koko hänen elämänsä vaikuttaa pelkältä peliltä, jossa nappulat kaatuvat hänen ympärillään yksi toisensa jälkeen.
Nälkäpeli kuvaa sitä, mihin ollaan menossa, jos ihmiset unohtavat ihmisyytensä vallan ja koston vimmassa. Se on kasvutarina ja kuvaus tytöstä, joka ottaa määrätyn paikkansa ja kantaa seuraukset. Samalla se kuitenkin korostaa edelleen Katnissin roolia vahvana naisena, joka tarjotuista rooleista huolimatta onnistuu säilyttämään itsensä.
On selvää, mitä mieltä olen kirjojen tarjoamista roolimalleista. Sen lisäksi, että Katnissin hahmosta on oikeasti onnistuttu rakentamaan monipuolinen ja mielenkiintoinen (vaikka hän teinityttönä aiheuttaakin välillä lukijalle tuskastumista), on koko kirjasarja erittäin onnistunut. Dystopinen maailma, tietynasteinen realismi sotakuvauksissa, hahmojen persoonat, ja jatkuva jännitys seuraavista tapahtumista pitävät otteessaan.
Kun Meyer pistää kirjansa Disneymäiseen pakettiin, jossa kaikki elävät onnellisina loppuun saakka, ja jokainen saa oman puolisonsa, Collins ei pelkää tapattaa hahmoja, joihin on juuri ehtinyt kiintyä, eikä myöskään väitä, että maailma olisi onnellisempi paikka tarinan päätyttyä. Aina jossain takaraivon perukoilla elää pelko tulevasta. Ja se on kuitenkin parempi kuin sokerikuorrutteiseen todellisuuspakoisuuteen naamioitu perheväkivallan ihannointi ja kimalteleva vampyyrimies.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)