Finncon 2019

Nyt seuraa (toivottavasti) suhteellisen rivakkaan tahtiin someloman ajalta pari päivitystä. Haluan ne pois jaloista ennen kesän suurinta tapahtumaa eli Irlannin reissua, joka sisältää luonnollisesti myös Worldconin. Aloitamme tietenkin kronologisesti Finnconista, joka järjestettiin Jyväskylässä 5. - 7. heinäkuuta.

Viime kesän Finncon jäi minulta poikkeuksellisesti väliin Ilosaarirockin takia. Myös tämän kesän Finncon oli poikkeuksellinen, sillä minulla ei ollut siellä mitään ohjelmaa saati velvoitteita. Pystyinkin ottamaan koko conin iisisti hengaillen ja pyörien siellä, missä miellytti. Samalla testasin myös Worldconiin suunnittelemiani cosplay-asuja ja moikkailin tuttuja.

Se on Baby! (Supernatural, Chevrolet Impala)

Lauantaina kävin kuuntelemassa Tolkien-kääntäjänä tunnetun Kersti Juvan kunniavieraspuheen. Juva oli todella topakan oloinen persoona, ja pitää kyllä ollakin, jos 23-vuotiaana kääntämistä aloittelevana opiskelijana toteaa, että minähän voin kääntää tuon omituisen saturomaanin Englannista. Minulle ehkä isoimpana asiana haastattelusta nousi Juvan näkemys siitä, miten kääntäjä on taiteilija. Käännös on siis oma itsenäinen teoksensa, kääntäjän kirja. Siksi Juva haluaa korostaa, että jonkin teoksen soljuva kieli on kääntäjän, ei teoksen luojan käsialaa.

Kersti Juva kertoi työskentelevänsä tekstin kanssa kolmen eri version kautta. Ensimmäinen käännös on raaka mössö, josta muovaillaan toisen version hyvää suomea. Kolmas ja viimeinen versio on se, jossa tarkastetaan suomen sujuvuus ja viimeistellään kieli. Juvan haastattelu sai valtavat aplodit ja kuulin myöhemmin, miten liikuttunut hän oli näistä faneistaan, jotka jonottivat varsin suurella innolla myös hänen nimikirjoitustaan.

Seuraavaksi pääsin intoilemaan monenlaisista maailmanlopuista. Keskustelussa nousi esille se, että maailmanlopputarinat kertovat pohjimmiltaan ihmisten kulloisista peloista. Esimerkiksi siitä, että aina jotain jää eloon, tai siitä, millainen maailma olisi ilman ihmisiä. Myös monissa maailmalopusta kertovissa myyteissä, kuten mayojen saagoissa tai Ragnarökissä sekä scifi-sarjoissa (esim. Battlestar Galactica) kyse ei olekaan maailman loppumisesta täysin, vaan siitä, että maailma aloittaa alusta uuden syklin. Näistä asioista olisi kuunnellut juttua pitempäänkin.

Odotin kiinnostuneena kolmelta alkanutta "Tieteiskirjallisuusterapiaa"-työpajaa, minne mahduinkin ongelmitta. Ongelma olikin sitten työpajan toteutus. Tehtävät olivat ihan mukavia, ei siinä mitään, mutta pajan pedagogisessa otteessa oli valtavasti parannettavaa.

Ensinnäkin pajan vetäjä ei ottanut tilaa ollenkaan haltuunsa esimerkiksi pitämällä huolta, että kaikki tietävät olevansa oikeassa paikassa ja että heillä on tarvittavat välineet. Sen sijaan hän maastoutui osallistujien joukkoon ja ilmoitti vasta tasalta olevansa pajan pitäjä.

Toisekseen: koska kyseessä on kirjallisuusterapia, hänen olisi pitänyt avata työpajan menetelmät ja selittää niille, joilla ei ole aiheen tuntemusta, mitä kirjallisuusterapia on. Ja vielä korostaa, että kyseessä on turvallinen tila, ja että jokaisella on oikeus jakaa ja olla jakamatta sen verran kuin haluaa. Tehtäviä ei myöskään käyty läpi niin, että jokaiselle olisi tullut selväksi, mikä erilaisten harjoitusten tarkoitus oli.

Omat kokemukseni sarjakuvatyöpajojen ohjauksesta, sanallistamiskoulutuksesta ja nuorten opettamisesta vertautuivat heti työpajaan ja olin todella tyytyväinen, etteivät conissa vierailleet entiset sanislaiseni osallistuneet houkutteluistani huolimatta. Jäi todella pettynyt maku suuhun, mikä oli hirvittävä harmi, koska scifiaiheet olivat kiinnostavia terapeuttisen kirjoittamisen lähtökohdista.

Game of Thrones -research projectin tutkijat

Lauantain lopuksi pyörähdin myös akateemisella puolella kuuntelemassa tuoreimpia tuloksia Game of Thrones -katsojatutkimuksesta sekä taputtamassa tämän vuoden naamiaisosallistujille. Petri Hiltunen oli paikalla tapansa mukaan.

H. P. Lovecraft -seuran väki oli tauolla, mutta pöytä oli hieno.

Sunnuntaina päädyin kuuntelemaan "Suomimytologia kirjallisuudessa" ja "Potterin jälkeen: Fantastic Beasts ja Cursed Child" -paneeleita, joita kumpaakin veti Luna Lovekivaksi pukeutunut Sini Helminen, jota seuraan Twitterissä. Suomimytologiassa kiinnostivat eniten mainitut eroottiset tonttutarinat, joita yleisökin halusi lukea. Potter-paneeli meni enemmän mielipidekeskusteluksi (mistä tykkää ja miksi), joskin mielipiteen perustelu faktoilla (uuden Fantastic Beastin juonelliset epäloogisuudet) on aina kiinnostavampaa kuin pelkät henkilökohtaiset mieltymykset. Myös aika tuntui loppuvan kesken, mikä on aina paneeleiden ongelma, kun on useampi keskustelija.

FT Essi Varis luki lektionsa uudelleen

FT Mika Loposen lektio oli esitelmämäisempi ja nosti esille scifin rasistisimpia piirteitä.

Sunnuntain päätin akateemisella sessiolla, jossa tänä keväänä väitelleet Finfarin jäsenet ja tutkijat esittivät lektionsa uudelleen. Essi Variksen lektio olikin tuttu, mutta Mika Loposen esitys irrealiasta ja scifin stereotyyppisistä, jopa rasistisista kuvastoista, oli vielä kuulematta. Lopuksi aikaa oli vielä aiheesta keskusteluunkin.

Tony Stark -crossplay. Tällä kertaa Stark ei aja Audilla.

Ensi vuoden Finncon onkin Tampereella ja siellä on superkiinnostava vieras: Mike Carey eli Unwritten-sarjakuvan käsikirjoittaja! Sinne on pakko päästä fanittamaan. Pitääkin pyrkiä lukemaan koko sarja loppuun tässä vuoden aikana.

Conilootloot

Wow - worldcon 75!

NYT lopultakin se Worldcon-päivitys! Johan sitä on odotettukin. Halusin käyttää siihen kunnolla aikaa, ettei mitään olennaista unohdu. Ja onhan se kiva näin parin viikon toipumisen jälkeen fiilistellä vuoden nörttitapahtuman tuntemuksia. (Toipumiseen meni oikeasti noin viikko myös ihan fyysisesti - sen verran aikaa käytin kosteuttavia silmätippoja lauantain cosplay-asun piilolinssien takia. Seuraavalla kerralla hankin värilliset piilarit vahvuuksilla.)

Kaksi vuotta sitten päätimme yhdessä ystäväni Tainan kanssa, että jos se Worldcon nyt kaiken pöhinän ansiosta saadaan Suomeen, niin sinnehän on sitten pakko mennä. Samalla päätin, että jos näin käy, niin minäpä cossaan sitten jedimestari Luminara Undulia.

Kun asian sanoo ääneen internetissä, sitä ei enää sieltä saa pois.

Maailman suurin fantasia- ja science fiction -kirjallisuustapahtuma The World Science Fiction Convention eli tuttujen kesken Worldcon rantautui siis ensimmäistä kertaa Helsinkiin, Suomeen ja Pohjoismaihin. Jos tämä tapahtuma on jostain syystä mennyt ohi, niin ihmettelen, sen verran hyvin valtamediakin siitä kohkasi. Paras kommentti taisi olla, että tapahtuman saaminen Suomeen on isompi juttu kuin lätkän MM-kulta vuonna 1995.

Worldcon on siitä erilainen tapahtuma, ettei sinne osteta lippuja, vaan jäsenyyksiä. Jäsenyys mahdollistaa mm. olemaan valitsemassa seuraavan parin vuoden päästä olevan conin tapahtumapaikkaa ja tietenkin äänestämään arvostetuissa Hugo-palkintosarjoissa, joista lisää myöhemmin.

Suomi tuntui olevan sen verran eksoottinen paikka, että jäsenten määrä kirjaimellisesti yllätti järjestäjät. Kaiken kaikkiaan 10516 maksanutta jäsentä (sisältäen päiväpassit), joista läsnä tapahtumassa (ei siis pelkkiä tukijäseniä) oli kaiken kaikkiaan 7119, mikä teki Suomen Worldconista kaikkien aikojen toiseksi suurimman conin. Ja tapahtumaahan on siis järjestetty vuodesta 1939 saakka. Osallistujien huikea määrä näkyi heti keskiviikkona valtavina jonoina ja epäorganisoituneita ihmismassoina, jotka eivät millään mahtuneet Messukeskuksen pieniin kokoussaleihin. Tästä otettiin heti opiksi ja järjestelytoimikunta alkoi neuvotella lisätilasta. Järkkärit ottivat myös tilan haltuun ja jonotus saatiin varsin toimivaksi, vähän tilaa vieväksi ja tunnelmaltaan paikoin jopa leppoisaksi. Keskiviikon stressaantunut ja ärtyisä mieliala oli kuin poispyyhkäisty torstaina, mikä oli huikea parannus! Tästä menee kiitokset conitealle. (Ja rehellisesti sanoen, jonot yhdysvaltalaisissa coneissa ovat kuulemma vielä pahempia, joten eihän tässä nyt vielä mitään.) Sitä paitsi suomalaiset ovat tottuneet jonottamaan.Varsinkin ämpäreitä.Mekin ostimme ämpärin. Siis ämpärillisen lakuja. 

Mutta siihen emme tosin jonottaneet.

Nimikyltti, jota sai tuunata, nauhoineen ensimmäisenä päivänä.
Päivän teema: Supernatural

Meitä pakkautui siis kolme innokasta nörttiä kapsäkkeineen, valomiekkoineen ja pukupusseineen farmariin ja ajeli Tampereen kautta Helsinkiin. Otimme Tampereen teatterikesässä etkot Tom of Finland -musikaalilla, mikä oli aivan huikea, ja jatkoimme sitten fiiliksissä keskiviikkoaamuna coniin. Pahimmat ruuhkat olivat jo loppuneet siinä vaiheessa, kun saavuimme paikalle, mutta jouduimme silti jonottamaan nimilappujamme hetkisen. Nimilappujen mukana sai kaikenlaista sälää, mm. novellikokoelman, ohjelman, ravintolaoppaan, muistokirjan ja myös Helsingin liikenteen tarjoaman matkakortin, jolla sai suhata conin aikana niin paljon kuin sielu sieti. Se oli loistava sponsorointi.

Worldconin nimikyltit ovat muuten ihan oma lukunsa. Niihin kerätään erilaisia ribboneita eli tarralla varustettuja nauhoja, joissa mainostetaan tulevia coneja, kerrotaan omasta työvastuusta tai hehkutetaan omaa fandomia vitsikkäillä lausahduksilla. Ribboneita keräillään coneissa jopa sellaisella tahdilla, että joillakin badge koristeineen hipoi sääriä. Itse olin vielä suht maltillinen, koska en halunnut tarroittaa nimikylttiäni millä tahansa. Hilpeintä oli tiskillä esitellä itsensä tittelillä "The Ducktor" ja nainen tiskin takana on ihan innoissaan, että jee, Ankkatohtori, ja kertoo olleensa mukana Pixel Sistersissä laulamassa Rosalle pari vuotta sitten Tampereella.

Pienet ovat nörttipiirit.

Olin Worldconissa töissä ohjelmanpitäjänä ja sen lisäksi minulle kuului Finfar-yhdistyksemme tiedottajana osa akateemisen ohjelman Twitter-feedin täyttämisestä olennaisilla faktoilla. Jouduinkin suhaamaan vähän ties sun missä conin ajan, joten monet alun perin MUST SEE -ohjelmat, kuten ihanien nörttikuorojen esiintymiset, jäivätkin ajanpuutteen vuoksi katsastamatta. Coni kuitenkin starttasi keskiviikkona kello 12 ensimmäisellä akateemisella paneelilla, joka esitteli Hobitti-elokuvien vastaanottotutkimuksen suomalaisen aineiston tuloksia. Vähän liian vähän kuumia kääpiöitä, mutta niitä onkin jo nähty.

Legolas oli monien fanien suosikki myös Hobitissa.

Meidän piti päästä ehdottomasti katsomaan Veera Mäkelän esitelmää Locke Lamoran valheista, mutta ensimmäisen päivän ongelma, eli pieni sali + iso ihmismäärä yllättivät. Osasyynä oli se, että jonotimme ensin välipalaa kahvilasta. Se hetki päätyi käytäväpiknikkiin, mutta opimme Worlconin säännöt: ole ajoissa tai ole ulkona.

Avajaisiin kuitenkin mahduimme, mutta lähdimme sieltä lopulta kesken kaiken pois. Uskon, että ulkomailta tulleet vieraat saivat vuodenaikojen kiertokulkuun pohjautuvasti ohjelmasta enemmän irti kuin me kantasuomalaiset, joten hipsimme sieltä jonottamaan Fashion in SF -paneeliin.

Joulupukki vieraili avajaisseremoniassa lahjomassa kiltit kunniavieraat.

Muotipaneeli oli todella kiinnostava sisällöltään. Opin muun muassa sen, että elokuvan tai tv-sarjan julkaisuajankohdan tunnistaa aina hahmojen hiuksista. (Ajattelin heti Luken tukkaa Uudessa toivossa.) Paneeli oli kuitenkin harmillisen puutteellisesti organisoitu. Ohjelmassa ei ollut selkeää rakennetta ja sitten PC:ltä kuvia vaihtavaksi vastuuhenkilöksi oli valittu se Applen käyttäjä, jolla ei ollut mitään hajua, miten kuvienkatseluohjelmat toimivat. Hirveästi ei myöskään auttanut se, että esimerkkikuvia oli ihan liikaa eikä niitä kaikkia ei ollut tallennettu kuvaavilla nimillä. Tähän säätämiseen tuhrautui sitten vähintään kymmenen minuuttia koko ohjelma-ajasta, minkä olisi voinut käyttää fiksusti pukuasiantuntijoiden esimerkkeihin ja huomioihin.

Pitkän iltaruokatauon jälkeen (läheistä kiinalaista mainostettiin Worldconin ravintolaoppaassa, omistaja itse oli kuullut asiasta coniaamuna eikä tietenkään ollut ehtinyt varautua asiaan lisätyövoimalla saati sopivalla ruokapolitiikalla) minä suuntasin Finfarin kokoukseen ja conitoverini Another Castlen konserttiin. Oli kuulemma ollut loistava.

Hieman ehkä harmitti.

Otin ihan liian vähän kuvia hienoista cosplay-asuista. Mutta tämän pongasin.
Game of Thronesin Brienne, Sansa ja septa Unella.

Torstaina koko conin muuttuneen fiiliksen aisti ilmassa. Jonotuskaan ei enää haitannut, kun saavuimme metsästämään kiinnostavaa ohjelmaa aamuyhdentoista pintaan. Minä liukenin supersankari ja -roisto -paneeliin, jonka mielenkiintoisin anti oli veikkaus, että Peppi Pitkätossu voisi olla slayer. Minä hyväksyn tämän teorian.

Siitä jatkoin twiittailemaan akateemista settiä genrerajojen sekoittumisesta ja tuli todettua, että kerrankin tekniikka toimii, kun yksi esitelmöitsijä piti paperinsa Skypen välityksellä Tunisiasta saakka.

Tämä oli myös kiivin ensimmäinen Worldcon.    

Torstai oli pitkälti hengailupäivä, sillä otimme "ei ole kiirettä mihinkään" -asenteen, kiersimme myyntipöytiä ja tulevia conipaikkoja mainostavia yhdistyspöytiä, ihastelimme näyttelyitä ja ostimme sen ämpärin. Vähän jo innostuimme ajatuksesta, että Worldcon pidettäisiin Uudessa-Seelannissa 2020 tai että Dublin oli ainut varteenotettava vaihtoehto vuodelle 2019.

Torstain teema-asuna oli Star Wars ja sekä siskoni vanhasta verhokankaasta ompelema mekko että melkein conia varten tilattu R2D2-laukku saivat jatkuvia kehuja. Piti mennä sitten ostamaan myös teemaan sopiva rusetti mukavilta taidekujan myyjiltä.

Torstain kiinnostavin ohjelma oli ehdottomasti illalla klo 20 alkanut bimbopaneeli, joka on monille se Finnconista tuttu klassikko-ohjelma. Olikin kiinnostavaa seurata kahden jonon muodostumista, kun toinen vei konserttiin ja toinen bimbopaneeliin. Jostain syystä suurin osa bimbojen yleisöstä oli suomalaisia. 

Mutta bimbot eivät pettäneet taaskaan. Vaikka moni internetin syövereistä kaivettu meemi olikin tuttu, oli joukossa silti helmiä, joille nauroin vedet silmissä. Osansa saivat niin Ducktales, Disney-prinsessat, supersankarit, Star Wars, Star Trek kuin moni muukin nörttikulttuurin ilmiö. Olen taas jälleen sivistyneempi internetin ihmeellisestä maailmasta.

Bimbopaneelin elämänohjeita nörteille.

Perjantai olikin sitten enimmäinen virallinen ohjelmapäivä ja sille varattu asukokonaisuus oli sen mukainen. Tilasin keväällä Popcultin myyntipuolella olleelta steampunk-henkiseltä Bard & Jester -yritykseltä 1800-luvun lopun naisten ratsastajanhatun, eli matalan silinterin sulilla ja pitsiverkolla. Sain Italiassa käsin tehdyn silkkisen silinterini conissa perjantaina suoraan käyttööni ja se kruunasikin sitten promootiomekkoni. Hiostus ja korsetin mukanaan tuoma epämukavuus olivat kuitenkin sen arvoista ja aion jatkossakin käyttää mekkoa vastaavissa tilaisuuksissa, kun se kerta on tehty.

Promootiomekko on siskon käsialaa ja täydellinen
uuden silinterin kanssa. 

Tuli myös todettua, että viuhka on tällaisissa tilanteissa täydellinen asuste.

Päivän ensimmäinen kiinnostava ohjelma oli tietenkin puolenpäivän aikaan alkanut Petri Hiltusen esitelmä fantasian ja scifin kliseistä. Ja niitähän on. Klassikkoesimerkkeinä Petri nosti esille niin "se olikin vain unta" -troopin, ennustukset, valitun, hirviön luomisen sekä hyvän ja pahan taistelun, joka kuitenkin kuuluu erityisesti fantasian genren peruspiirteisiin. Mutta senkin voi tehdä aina huonosti. Kuvastossa vilahtivat niin joukko valittuja (Matrixin Neo, Buffy yms.) kuin pino ennustuksia käsitteleviä fantasiasarjoja (Eddings malliesimerkkinä, luonnollisesti). Joskus väkisin mukaan tungetut kliseet voivat pilata alun perin toimivan ensimmäisen osan, miten kävi Riddick-sarjan Pitch Blackille, joka on hyvin toimiva elokuva. Mutta sen jatko-osa onkin sitten juoneltaan vähän turhan peruskauraa.

Minua kiinnosti erityisesti tuo uni-trooppi, sillä se oli yksi aiheistani sunnuntain akateemisessa esitelmässäni.

Petri Hiltunen puhui asiaa ja huvitti yleisöä konkreettisilla esimerkeillä.

Perjantaina isoimmat ohjelmanumerot alettiin siirtää isompiin saleihin, mikä toimi varsin mallikkaasti. Esimerkiksi High fantasy -paneeli, jossa Merja Polvinen haastatteli Anna Smith Sparkia, Robin Hobbia ja Scott Lynchiä, oli siirretty alakerran isoihin halleihin, jonne väkeä mahtuikin sitten huikean paljon enemmän. Iso kiitos tästä organisoinnista! Samassa salissa oli myös sarjakuvan visuaaliseen kieleen keskittynyt paneeli, mutta taiteilijoista koostunut porukka puhui mielestäni ohi ohjelmassa mainitun kuvauksen eikä jaksanut innostaa - varsinkin, koska kaikki oli minulle tutkijana vähän liiankin itsestäänselvää.

Päivän akateemisen somevastuun jälkeen oli ensimmäinen oma esitelmäni, joka myös oli siirretty isompaan saliin. Pelkäsin aluksi, ettei väkeä tulisi tarpeeksi, mutta onneksi sitä alkoi valua juuri sopivasti. Ja yleisössä oli sentään muitakin kuin suomalaisia ankka-faneja.

Tunnin ja vartin mittainen esitelmäni, "Donald Duck, Finland and Don Rosa", keskittyi esittelemään polkuani Suomen viralliseksi Ankkatohtoriksi ja samalla kuvasi väitöskirjani sisällön ja analyysimenetelmäni. Se oli tiukkaa asiaa monin kuvin varusteltuna ja oli yllättävän kivaa palata vanhoihin, tuttuihin näkemyksiin, joiden parissa olin puurtanut käytännössä koko yliopistoaikani.

Tästä se lähti.

Esitelmäni kuvattiin Youtubeen, joten se löytyy täältä. Ilmoittautumislomakkeessa kysyttiin kuvauslupaa, mutta enhän minä sitä enää nyt muistanut, joten oli melkoinen yllätys saada mieheltä viesti, että oletpas muuten YouTubessa. Ei se haitannut, mutta asiasta olisi ollut ihan kivaa saada muistutus.

En ole itse pystynyt katsomaan videota, kun ahdisti jostain syystä liikaa, vaikka se olisi oman opettaja- ja luennointikokemuksen ja ammatillisen osaamisen kannalta todella hyvä juttu. Ehkä sitten jossain vaiheessa uskaltaudun katsomaan sen. (En ole väitöstilaisuuttanikaan katsonut ja sekin on edelleen YouTubessa.) Mutta esitelmä meni siis todella hyvin, joten sitä nyt ei ainakaan tarvitse hävetä. Unohdin taas katsoa muistiinpanojani loppuvaiheessa, joten se kertoo jotain aiheen hallinnasta. Sain myös paljon positiivista palautetta Twitterissä, joten esitelmä oli siis varsin onnistunut siltäkin kantilta.

Lipsahdimme esitelmäni päätyttyä ihan vahingossa suoraan Hugo-palkintojenjakotilaisuuden jonoon ja mahduimme uuteen halliin ongelmitta. Tilaakin jäi vielä roimasti. (Tästä viisastuneena seurasimme samaa taktiikkaa myös lauantain naamiaisten suhteen. Mitäpä sitä turhia jonottamaan, kun taatusti mahtuu sisälle.)

Tältä perspektiiviltä katselimme Hugoja.

Kuten kaikki Worldconin jäsenet, minullakin oli mahdollisuus olla mukana valitsemassa Hugo-ehdokkaita ja totta kai tällainen mahdollisuus piti hyödyntää. En tietenkään ollut ehtinyt lukenut mitään tuoreita romaaneja, joten osasin äänestää käytännössä vain mediakategorioissa (elokuva ja tv-sarja), sarjakuvista, aiheeseen liittyvästä tietokirjallisuudesta ja fanitaiteilijasta. Jäsenet saivat mahdollisuuden tutustua useisiin finalisteihin lataamalla itselleen e-versiot, joista ajattelin tutustua vielä ainakin muutamiin sarjakuviin tarkemmin. 

Hugo-gaala oli pitkä ja paikoitellen hieman puuduttavakin, kuten useimmat isot palkintogaalat tuppaavat olemaan. Parhaita hetkiä oli kuitenkin kuolleita valaita ja zombi-matoja käsitellyt kiitospuhe sekä Game of Thrones -näyttelijä Sibel Kekill, joka jakoi pystin parhaasta elokuvasta. Game of Thrones ei itse saanut palkintoa parhaasta jaksosta, se meni Expanselle. Parhaan elokuvan kategorian puolestaan voitti upea Arrival ihan ansaitusti. Fanitaidesarjassa ei kumpikaan suomalaisista ehdokkaista saanut palkintoa.

Kiinnostavaa oli huomata naisvoittajien suuri määrä. Lieneekö Hugojen meininki muuttunut parin vuoden takaisen sad puppies -kohun jälkeen positiivisempaan suuntaan?

Lauantai oli pelolla ja jännityksellä odotettu cosplay-päivä. Olin viimeistellyt asuni perjantaiyönä ja sain sen kokonaisuudessaan ylleni vasta lauantaiaamuna ennen lähtöä coniin. Pelkoni oli turha, sillä asu näytti ja tuntui todella hyvältä! Vaikka värilliset shokki-piilarit alkoivat kutitella silmiä heti aamusta, senkin kesti. Hullu projekti oli onnellisesti päätöksessään.

Luminara Unduli -projektistani ja cosplay-kokeiluistani seuraa myöhemmin oma postauksensa, joten en mene siihen kovin syvällisesti. Mutta haluaisin todeta, että parasta siinä on valmis asu ja huomio, jonka sillä saa muilta kanssafaneilta. Vietin lauantain poseeraten valokuvaajille ja nautin erityisesti yhteishengestä, joka muiden Star Wars -pukuilijoiden kanssa tuli heti ensinäkemältä. Vaikka olin varma, että argh, ei tästä tule mitään ja pitäisi tehdä parempi asu, aloin jo miettiä seuraavaa kertaa, jolloin puvun saisi päälle. (Tosin koristeellinen essu ja rannekkeet on tehtävä uusiksi, koska violetti maali oli todella huonoa ja jätti rumia murtumajälkiä materiaaleihin.)

   

Jedimestari Luminara Unduli

Hyväntekeväisyyttä harrastava cosplay-ryhmä 501st Nordic Garrison
oli paikalla, joten kuvausseuraa riitti.

Darth Maulia cossasi ystäväni Sami, jolle en osannut editoida hienoa
valomiekkaa, sori!

Lauantaina jätin Twitter-vastuut muille, sillä esiinnyin kahdessa paneelikeskustelussa. "40 years of Star Wars" oli äärimmäisen antoisa pätevän paneeliporukkamme ja keskinäisen kemiamme takia. Keskustelu kulki sujuvasti ja esille tuli useita sellaisia huomioita, joita en itse ollut tullut edes ajatelleeksi. Esimerkiksi Luke Skywalkerin asujen värit saagassa: hän siirtyy alkuperäisen trilogian aikana suoraan valkoisesta mustaan, mutta näyttäytyi Force Awakensissä harmaissa. Ehkä tämä on symbolinen viittaus jedikoodiston siirtymiselle ääripäiden väliin? Paneelin ainoat ongelmat olivat aika ja tila: Star Warsista voisi puhua ongelmitta puoli päivää ja tuplaten isommassa salissa. Nytkään kaikki innokkaat eivät mahtuneet sisään.

Toinen paneelini oli "Trailer Park", jossa katsottiin fantasia- ja scifi-leffojen trailereita ja kommentoitiin niitä. Koen aina olevani jotenkin vierailla vesillä tilanteissa, joissa pitäisi väkisin tuottaa jotain hauskaa kommenttia - varsinkin vieraalla kielellä. Tästä paneelista ei jäänyt niin onnistunut fiilis, vaikka olinkin liian innoissani The Last Jedin trailerista, jota en ollut vielä nähnytkään.

Illan päättivät naamiaiset ja kyllä oikeasti tuntui siltä, että siellä lavalla olisi omalla asullaan pärjännyt ihan hyvin. Kalevala oli jokseenkin vahvasti edustettuna, mutta lemppareihini kuuluivat jo Archipelaconista tuttu Skeletor, Halleyn komeetta (!) ja Louhi, joka oli lopultakin saanut samponsa. Päivä oli ollut pitkä ja rankka, piilareista kärsineet silmäni tahtoivat torkkua ja huomasin ystävieni katselevan puhelimiaan liian pitkän välishown aikana, joten päätimme jättää lopputulokset kuuntelematta.

(Kaiken tämän aikana oli ollut muuten se Kiira-myrsky, mutta mehän emme asiasta mitään tienneet Messukeskuksen sisällä. Kastumatta emme kuitenkaan takaisin hotelliin selvinneet.)

Päädyin myös ahdistelemaan Darth Vaderia.  
Vaikka niin lupasin kaverilleni olla kiltisti.

Lauantaina coniyhteisöllisyys nousi muuten äärimmilleen. Eikä pelkästään siksi, että kesken pihahengailun kuuluu Messukeskuksen ovilta huuto "Kuka lähtee Zapdos-raidiin?", mikä keräsi sitten kasan meitä Pokémon Gon pelaajia nappaamaan Zapdosta. Vaan myös siksi, että conit ovat pieniä taskumaailmoja, joissa voi tuntea olevansa kaltaistensa seurassa. Heti, kun sieltä poistui, tuli paljon selkeämmin tietoiseksi Helsingin keskustan baarien edustalla hengaavista känniääliöistä. Tuntui taatusti samalta kuin Harry Potterista hänen palatessaan kouluvuoden jälkeen takaisin jästien keskuuteen.

Coniväsymys alkoi lopulta painaa päälle sunnuntaina. Osasyynä siihen tosin olivat piilareista väsyneet ja kipeät silmät, eikä asiaa auttanut tietenkään yhtään se, että olin jo aamukymmeneltä alkavan akateemisen session puheenjohtajana. Sessio oli kyllä erinomainen: puhujat olivat täsmällisiä ja lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsittelevät esitelmät kiinnostavia. Lisäksi yleisöä tuli paikalle kunnioitettava määrä huolimatta sunnuntaiaamun aikataulusta. Everything went better than expected.

Omakin akateeminen esitelmäni oli sunnuntaina sarjakuvapaneelissa, joka päätti koko akateemisen ohjelman. Meidän jyväskyläläinen sarjakuvatutkijadelegaatiomme oli vallannut tuttuun tapaan koko paneelin ja esitelmäaiheet liikkuivat (myöskin niin tuttuun tapaan) Sandmanissa, Alan Mooren sarjakuvissa ja Disneyn ankoissa. Oma esitelmäni käsitteli italialaisten taiteilijoiden tekemiä sarjakuvia Tzvetan Todorovin "fantastisen" kautta, eli kuinka sarjakuvissa usein sekä hahmot että lukija jätetään tietynlaiseen epävarmuuteen siitä, olivatko tapahtumat pelkkää unta vai totta. Tämä on yksi aiheista, joita suunnittelen sivuavani tulevaisuuden post doc -tutkimuksessani.

Conin virallinen kulmakarvakuva. Suspicious.

Päätösjuhlan myötä Worldcon alkoi olla ohi. Olimme häkeltyneitä, väsyneitä, mutta ihmeen innoissamme. Worldcon oli lunastanut odotuksemme tapahtumasta, jossa olisi liikaa ihmisiä, liikaa kiinnostavaa ohjelmaa ja liikaa asioita, joita ei vain huomaa. Olimme nähneet hyvää ohjelmaa ja huonoa ohjelmaa, jonottaneet kumpaankin, varanneet jokaiselle päivälle erilaisen asukokonaisuuden ja muuttaneet sitten suunnitelmia, kun ei tunnu hyvältä, tai jokin osa asusta jäi kotiin, tai sitten tulikin ostettua jotain uutta ja parempaa.

Olimme tunteneet olevamme osa suurempaa nörttiyhteisöä, joka ei aina ymmärrä toisiaan (esim. conin larp-kohu), mutta joka kuitenkin yrittää parhaansa.

Söimme paljon hyvää ruokaa Messukeskuksen ulkopuolella, muistimme nesteyttää ja aina oli olemassa lakuämpäri.

Tällaista kokemusmahdollisuutta tuskin Suomeen toista kertaa tulee, vaikka villit huhut tietävätkin kertoa suunnitelmista Tampereelle 2032. Mutta me tiedämme, että seuraava kohtaamisemme kansainvälisen fandomin kanssa on Dublinissa 2019, koska sinne on jo cossiasutkin suunnitteilla.

Conin ribbon-saldo oli suhteellisen kevyt.

Kiitos, Worldcon!

KIITOS, NÖRTIT!

                            Loot loot loot                             

PS. Conilootin määrä oli hämmentävän pieni. Yritin etsiä itselleni uutta lompakkoa, mutta mitään sopivaa ei tullut vastaan. Mutta uuden hiirimaton päädyin ostamaan, koska se yhdisteli hilpeällä tavalla Burtonin Alice in Wonderlandia ja Nolanin Yön ritaria. Samasta paikasta ostin myös vanhan merirosvokolikon.

Scifikirppis oli tällä kertaa harvinaista kyllä pieni pettymys, mutta aina on löytö pongata Anne Ricen kovakantinen kirja kympillä. Näistä pyydetään divareissakin kuuttakymmentä euroa. Sivistin myös itseäni suomalaisella kauhulla eli Marko Hautalan Kuokkamummolla, jonka tekijä sattui sopivasti paikalle nimmaroimaan teokseni.

Star Wars -rusetti ja Kylo Ren -avaimenperä ovat taidekojuilta, kuten myös ennakkoon synttärilahjaksi saadut lohikäärmeensuomuiset korvikset ja sormus. Alien-kaulakoru puolestaan oli huikea löytö. Worldconin rintanapit piti ostaa muistoksi, kun isompaa kangasmerkkiä ei enää ollutkaan saatavilla.

Kuvasta puuttuu miehelle tuliaisiksi ostettu Nostromo-t-paita, joka oli kyllä melko tyylikäs. Tällä kertaa enemmän kokemuksia kuin sälää. Välillä näinkin päin.

Tutkijan kesä(loma)kuulumisia

Hanamin aika oli tänä vuonna myöhässä, mutta tulihan sekin lopulta.

Hauikset ovat kipeinä ruohonleikkuusta ja siimaleikkurin käytöstä.

Ensimmäinen hyttynen inisi kylppärissä.

Ulos lähtiessään pitää varustautua jättimäisillä aurinkolaseilla, hatulla ja 50+ suojakertoimen aurinkorasvalla.

Se on sitten näköjään kesä.

Olen vähän huono kesäihminen, koska (kuten isäni) en nauti auringosta ja kuumista keleistä. Kylmän ja epävakaan kevään jälkeen olen kuitenkin huomannut innostuvani lämmöstä ja syreenien tuoksusta paljon tavallista enemmän. Ajatus kesästä tuntuu aika kivalta erityisesti siksi, koska se sisältää oikeasti lomaa, mutta myös töitä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että toisin kuin viime kesänä, en joudu köyhäilemään, 

Aloitin toukokuussa kirjoitusviestinnän tuntiopettajana yliopistolla ja vedän nyt kesäkuun ajan gradukursseja. Ne päättyvät kesäkuun viimeisellä viikolla ja olen nauttinut niistä todella paljon. Toinen opetusrupeama onkin sitten heinäkuun loppupuolella OPH:n kurssilla ulkomailta tuleville vaihtareille. Heille ohjelmassa olisi suomalaista nykykirjallisuutta - sarjakuva tietenkin hyvin edustettuna. Tätä kokonaisuutta alan visioida tarkemmin kuitenkin vasta kun olen palannut Ranskasta.

Näkymättömät-hankkeen työaikani kesän osalta menee pitkälti Ranskan Normandiassa, Moulin d'Andéssa järjestettävään kirjoittamisen opettajien kesäkouluun, jossa pääsen esittelemään sarjakuvamenetelmiäni. Olen neljän päivän matkasta valtavan innoissani: valokuvien perusteella paikka näytti olevan suoraan Asterixista. Perjantaina sain sähköpostiin alustavan ohjelman ja mikä olisikaan parempaa kuin luova työskentely pittoreskeissa maisemissa parin tunnin päässä Pariisista?C'est très bien, c'est suberbe!

Reissuun on enää kolme viikkoa. Mutta en ole ehtinyt ihan hirveästi intoilla asiasta, koska mielessä pyörii lähinnä Worldcon.

Worldconin ensimmäinen ohjelmaversio julkaistaan tässä kesäkuun lopussa ja liikoja paljastamatta minulla on neljä ohjelmaosuutta, joista kaksi akateemisella puolella. Hotellihuone on varattu minulle ja kahdelle hyvälle ystävälleni, lippu maksettu ja nyt on menossa se tärkein vaihe, eli pohdinta siitä, mitä laittaa päälle minäkin päivänä. (Naureskelin puhelimessa ystäväni Tupun kanssa, että kolme ihmistä ja viiden päivän asukokonaisuudet vaativat kenties farmariauton.) 

Omenapuumme kukkivat paraikaa.

Mutta Worldcon-hehkutusta seuraa kyllä lisää. Pelkkää huviahan se ei ole, sillä akateemisen ohjelman järjestämisen lisäksi olen Finfarin tiedottaja, mikä tarkoittaa jatkuvaa sometykitystä. Haaveilen paremmasta kamerasta isompia raportteja varten, mutta saa nähdä, ehtiikö sellaista hankkia omaksi.

Tutkijan kesäsuunnitelmat TOP3 ovat siis

1) opetus

2) kesäkoulu Ranskassa

3) Worldcon. 

Kohta numero neljä olisi artikkelien kirjoittaminen. Aku Ankka -kyselyni sulkeutuu tänään ennen puoltayötä ja sen pohjalta suunnittelemani artikkelin deadline olisi 30.9. Minulta ja Viivi Rintaselta on lisäksi pyydetty sarjakuvabloggauskyselystämme populaaria artikkelia Sarjainfoon. Sen deadline olisi jo elokuun lopussa. 

Lisäksi minulta ja kollegaltani Elisa Auviselta pyydettiin yhteisartikkelia Kirjoittamisen tutkimuksen päivien työpajamme pohjalta, joten senkin suunnitteleminen olisi työn alla. Puhumattakaan ikuisuusprojektistamme kollegani Mikon kanssa eli Roope-artikkelista, jonka voisin viilata mahdollisimman pian siihen kuntoon, että sitä saisi tarjottua johonkin hyvään julkaisuun.

Pohdinkin, olisiko tämän kaiken päälle liikaa laittaa abstraktiehdotelma vielä yhteen antologiaan. Sen deadline olisi vasta joulukuussa, joten ehtisin lukea syksyn aikana kaiken mahdollisen Theodore Rooseveltista. (Voittekin pohtia, miten tämä liittyy.) No, vielä ehdin pohdiskella asiaa, sillä abstrakti pitää lähettää vasta heinäkuun puolessavälissä.

Mutta ei huolta, on minulla lomaakin. Aion lukea, pelata, ommella ja ihmetellä, saanko lupailemani Luminara-cossin Worldconiin vai en. Hame- ja päähinekankaat on jo ostettu.

Lisäksi aion blogata. Suunnitelmissa on se ikuisuuden odottanut cosplay-teksti (varmaan sitten, jos ja kun Luminara valmistuu ja löydän sen valokuvan itsestäni Zorrona), muutama sananen suhteestani scifiin, näkökulmani huijarisyndrooma-ilmiöön ja toivottavasti myös ajatuksia Marjo Kamilan väitöskirjasta, joka käsittelee opettajien pukeutumista.

Mutta kesä. Aikaa levätä ja latailla akkuja. Ja valokuvata takapihalla tapahtuvia asioita, kuten merkinnän kuvista voi päätellä.

Kukkia on enemmän kuin vuosi sitten.

PS. Muistattehan Don Rosa -dokumentin The Scrooge Mystery? Sen joukkorahoituskampanja on edennyt pisteeseen, jossa dokkari tapahtuu, mutta dvd:t eivät. Muutama tonni olisi vielä tarpeen, jotta me kaikki fanit saisimme fyysisen kappaleen tuosta hienosta projektista. Dokumentissa esitellään siis 12 fania, joiden elämään tutut ankkahahmot ja -tarinat ovat vaikuttaneet merkittävästi. Minä olen yksi niistä faneista, joten projektin seuraaminen on jo siksi lähellä sydäntäni. Klikkaa tästä Kickstarteriin.

Tutkijablogihaaste, osa 9: Lemppari akateemisista journaaleista

Tutkijablogihaaste lähenee loppuaan. Pitänee piakkoin keksiä jokin uusi teema, jolla täyttää blogin hiljaisia hetkiä. 

Yhdeksäs kohta on siis lempparini akateemisista journaaleista. Tämä on vähän haastava kysymys, sillä väitöskirjani oli monografia, eli en koostanut sitä yksittäisistä artikkeleista. Olen julkaissut useita artikkeleita, mutta en journaaleissa. Ensimmäinen artikkelini on vasta tulossa piakkoin ilmestyvässä Fafnirin numerossa 4 / 2016. Se toinen, jonka piti ilmestyä ImageText-jounaalissa, hyllytettiin suureksi pettymyksekseni. Minun on siis hieman hankala nimetä lemppariani, joten puolueellisesti todetaan nyt pari ja vedetään röyhkeästi kotiinpäin.
 

Edellä mainittu Fafnir – Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research, vertaisarvioitu monitieteinen lehti, jota julkaisee oma FINFAR-yhdistyksemme. Lehti erikoistuu tietenkin fantasian ja scifin tutkimukseen, joten on myös loistava lähde tutkimukselleni. Asiantuntevaa ja pätevää - ja hämmentävän kiivastahtista julkaisua (neljä kertaa vuodessa!). Parasta? Verkkojulkaisut saatavilla kaikille halukkaille ilman tilausta.

Kotiinvetoni, toimittamani Scandinavian Journal of Comic Art (SJoCA), joka myös on verkossa julkaistu, vertaisarvioitu journaali, jonka keskittyy sarjakuvien ja sarjakuvaromaanien tutkimukseen. Monitieteinen lehti on myös vapaasti saatavilla kaikille kiinnostuneille. SJoCA on elänyt haastavia aikoja toimituskunnan vaihduttua, emmekä ole vielä oikein päässeet kiinni julkaisurytmiin, mutta lehti elää ja on olemassa - tällä hetkellä noin kahden numeron vuosijulkaisutahdilla.

CFP: Academic Track of the Worldcon 75

Occasionally something in English, in case some of you have missed this:

Call for Papers for

Academic Track at the 75th World Science Fiction Convention:

“100 Years of Estrangement”

When? 9–13 August, 2017

Where? Messukeskus, the Helsinki Expo and Convention Centre, Helsinki, Finland

Theme? Estrangement, or defamiliarization (ostranenie). 

Worldcon 75 Academic Track calls for proposals for scholarly presentations from any academic discipline to examine, interrogate, and expand research related to the concept of estrangement, to related terms such as cognitive estrangement, the uncanny, the unnatural, Brecht’s Verfremdungseffekt or Derrida’s différance, and to their role in the analysis of speculative fiction in any medium. We hope for a broad, interdisciplinary discussion on the many ways in which estrangement or defamiliarization relates to the genres of science fiction, fantasy and horror, and on how those genres form a particularly fertile ground for extending our understanding of how the familiar is made new, or the strange comprehensible.

Please remember that proposals on all other topics to do with speculative fiction are also welcome.

How to attend? Submit max. 500-word abstract, outlining your argument and the grounding of your scholarly approach and a max. 100-word description of your academic affiliation(s) and publications (i.e. a ‘bio note’).

Deadline?  October 31st, 2016.

To whom to send? e-mail attachments (Word or PDF) to merja.polvinen(at)worldcon.fi.

For more detailed information, please check out our website: http://finfar.org/479-2/.

Finncon 2016 - raportti Tampereelta

Kesä-heinäkuun vaihde merkitsee lähes poikkeuksetta Finnconia. Poikkeuksen muodosti viime kesä (Archipelacon) ja toinen poikkeama tapahtuu ensi vuonna huikean Worldconin takia. Tänä kesänä tuttu ja turvallinen Finncon palasi hetkeksi uomiinsa ja ilmiintyi Tampereen yliopistolle ja keräsi paikalle noin 4000 innokasta conikävijää. Itselleni tämä kesä oli kuitenkin poikkeava: ensi kertaa vuosiin en ollut mukana conia edeltävässä Finfarin tekstityöpajassa - en kommentoimassa enkä esitelmöimässä. En myöskään ollut mukana conin akateemisessa osiossa puhujana. Yksi syy oli aika, jota ei ollut kasata englanninkielistä esitelmää ajoissa. Toinen syy oli tarve - kommentoijia työpajassa oli jo sen verran, ettei apujani kaivattu.

Olin kuitenkin maisemissa jo torstaina, sillä olin mennyt sopimaan Aamulehden kuvaajan kanssa tapaamisen yliopistolle. Minua oli haastateltu edellisellä viikolla liittyen paneelikeskusteluumme nörttikulttuurista. Juttu puffaisi alkavaa Finnconia heti perjantaiaamuna. Aamulehden juttu Nörttikulttuurista on saatavilla verkossa. Lehden fyysisessä versiossa on sama teksti, mutta vähemmän kuvia, joten en sitä teille jaksanut skannailla. (Verkkolehden kommentit aiheuttivat myös pientä repeilyä. Nähtävästi tutkijan arki ja se työmäärä, mikä rahankeruuseen menee, ei ole kovin tuttua...)

Perjantaina pyörähdin nopsaan Finfarin tekstityöpajassa räpsimässä kuvia tiedottajan asemassa ja sitten lounaan kautta aloittamaan itse coni. Vedimme kollegoideni Essin, Tanjan ja Jonnen kanssa saman paneelikeskustelun kuin huhtikuun Popcultissa eli aiheesta "Nörttikulttuurin nousu ja (t)uho". Parituntinen setti meni yllättävän nopeasti ja saimme käytyä aiheenamme olleita kysymyksiä nyt paljon laajemmin kuin Popcultissa. Tästä huolimatta yleisö kommentoi ja kyseli ja toi esille hyviä pointteja tukemaan huomioitamme - meillä oli myös käytössä Twitter-hashtag #nörttikulttuuri, jonka kautta oman kommentin tai kysymyksen sai laittaa tulemaan.

Keräsin muistiinpanoihini kiinnostavimpia huomioita. Esimerkiksi nykyisin nörtti-identiteetin ottaminen on paljon helpompaa, sillä teknologia on tuonut laajemmin tarjolle erilaisia viiteryhmiä, joista valita omansa. Kynnys kulttuurin sisälle pääsemiseenkin on pienentynyt, mikä osaltaan voi olla syynä sille, että nörttikulttuurin sisällä vedetään rajoja ns. "oikealle nörttiydelle". Nörtti-identiteettiin ja sen ottamiseen liittyy usein myös tietynlainen itseironinen suhtautuminen, jolla suojataan omaa itseä, jos joku toinen kokee harrastuksen tai kiinnostuksen kohteen negatiivisena.

Jyväskylän nörttidelegaatio valmiina aloittamaan. Kuva: Sanna Lehtonen

Perjantaina ohjelmassani oli vielä kollegani Kaisa Kortekallion haastattelu "Humanistisen mutanttitutkijan arkea", jossa Juri Timonen kyseli ja Kaisa kertoi tutkimuksestaan ja laajemmin myös spefitutkimuksesta. Jos ihmisten käsitys tutkimuksesta on sellaista, mitä Aamulehden kommenttipalsta näyttää, tällaisia puheenvuoroja pitäisi saada enemmänkin. Oma iltani päättyi FINFAR-kollegoiden kanssa kokoustamaan Telakalle ja keskustelemaan yhdistyksen nettisivujen uudistamisesta. Pyrimme saamaan sinne lisää kiinnostavia julkaisuja muun muassa blogin kautta.

Lauantaiaamuna olin valmistautunut aloittamaan avajaisilla, mutta aamulle olikin varattu toinen FINFAR-kokous, joka käsitteli tällä kertaa Worldconin akateemisen osion järjestämistä. Työtä ei kaikesta huolimatta ollut vielä hirveästi, mutta se mitä oli, saatiin jaettua. Toivomme saavamme CFP:n liikkeelle tässä alkusyksyn aikana. Pistin nimeni PR-vastaavien listaan ja olenkin sen myötä nyt mm. säätänyt niitä yhdistyksen nettisivuja parempaan kuosiin.

Ehdin kuitenkin hyvin kuuntelemaan "Suomalainen mytologia" -paneelia, jossa kunniavieraat Anne Leinonen ja Eeva-Liisa Tenhunen, sekä Juha Jyrkäs ja Tiina Raevaara keskustelivat ja totesivat muun muassa, että suomalainen muinaususko oli nimenomaan luonnonuskoa eikä siihen sisältynyt sellaisia jumalhahmoja kuin me ne nykyisin ymmärrämme. Karhu oli tietenkin pyhä olento. Hauskaa oli kuulla myös panelistien näkemykset siitä, miten Kalevalastakin voi löytää scifistisiä piirteitä: sampo tietenkin, mutta myös esimerkiksi Lemminkäisen kasaaminen paloista eläväksi voisi viitata muunneltuun geeniteknologiaan...

Oma esitelmäni oli lauantaina kahdelta. Se käsitteli italialaisten taiteilijoiden Disney-adaptaatiota Michael Enden teoksesta Tarina vailla loppua. Avasin lyhyesti adaptaation käsitteen ja esittelin, miten sarjakuva seuraa tarinan juonta ja miten hahmot on valittu stereotyyppisten luonteenpiirteidensä perusteella edustamaan alkuperäisteoksen henkilöitä. Lisäksi näytin kasan esimerkkejä sarjakuvan edustamista postmoderneista piirteistä, kuten intertekstuaalisuudesta ja lempilapsestani metalepsiksestä (josta puhuin jo Tampere Kupliissa, mutta eri sarjakuvien yhteydessä). Lisäksi totesin, että italialaisille on tyypillistä jättää sarjakuvien loppu lukijalle ja päähenkilölle avoimeksi - olivatko tapahtumat unta vai ei? Useimmiten lukija huomaa mahdollisuuden, että tapahtumat olivat todellisia, mutta epävarmuus jää kuitenkin kytemään.

Yleisöä ei ollut paljon, mutta se seurasi kiinnostuneena ja intensiivisesti. Samalla tämä askel italialaisen Disney-sarjakuvan suuntaan sai jälleen kaipaamaan vankemmin tutkimuksen pariin. Mutta siitä lisää näillä näkymin ensi viikolla omassa merkinnässään.

Heti oman esitelmäni jälkeen tutkijakollegani Aino-Kaisa Koistinen, Jyrki Korpua ja Tanja Välisalo sekä entinen väitöskirjaohjaajani Irma Hirsjärvi esittelivät Hobitti-elokuvien vastaanottotutkimuksen ensimmäisiä tuloksia Suomen osalta. "Kuumat kääpiöt ja turha Tauriel" -otsikointi kertoi jo aika paljon siitä, minkälaista palautetta kyselyyn vastanneet olivat antaneet Peter Jacksonin elokuvatrilogiasta. (Guillermo del Toro mainittu - voi miksi emme saaneet kokea hänen visiotaan saagasta?)
 

Hobittitutkimuksen suomalaisia tilastoja

Yllä on tilastoja siitä, millaisia fanituotantoon liittyviä asioita elokuvasarjan katsoneet ja kyselyyn vastanneet suomalaiset ovat tehneet. Kohta 6 eli elokuvista keskusteleminen on kuulemma ilmaisuna hieman harhaanjohtava, sillä alkuperäinen englanninkielinen muotoilu oli "debating", jonka voi käsittää hieman tunnepohjaisempana kuin pelkän keskustelun.

Samalla saimme myös tärkeän tiedon kyselylomakkeesta, jota vastanneet olivat arvostelleet heti sen alussa olleen binäärisen sukupuolijaottelun suhteen. Hirsjärvi totesi, että he olivat kyselylomakkeen työryhmän kanssa vääntäneet asiasta kättä, mutta pohjoismainen edustus oli hävinnyt - siksi lomakkeessa oli ainoastaan kaksi vaihtoehtoa sukupuolikohtaan.

Tanja Välisalo oli poiminut esille joitain fanien lempihahmoja ja niiden perusteluja. Määre "kuuma" tuli esille useassakin kohdassa nimenomaan kääpiöiden yhteydessä, mihin perustui myös ohjelman nimi. Kuumuus näkyi myös fanitaiteessa, mitä päästiin analysoimaan ihan livenä. DeviantArtissa olevaa fanitaidetta tutkittiin akateemisesta näkökulmasta (yleisön mielestä kenties hieman liian lyhyen aikaa), kun Tolkienista tohtoriksi väitellyt Jyrki Korpua esitteli Thorinin hahmon paidatonta potrettia analysoiden sitä hahmokontekstista käsin. Myös haltiakuningas Thranduil esiintyi dioissa.

Akateemikot analysoivat "kuumia kääpiöitä".

Mielenkiintoista oli se, että vaikka monen mielestä elokuviin keksitty haltia Tauriel oli hahmona turha (nimenomaan siksi, että hänestä muodostui vain Kilin rakkauden kohde eikä hänellä ollut enää muuta funktiota), niin yllättävän usea fani oli löytänyt Taurielista, haltiasoturista, voimakkaan naishahmon piirteitä. Lisäksi häntä pidettiin tervetulleena esikuvana ja lisänä Tolkienin miesvoittoiseen hahmogalleriaan.

Paneelin jälkeen yllätysohjelmana puheenjohtajana toimineelle Liisa Rantalaiholle myönnettiin FINFARin kunniajäsenyys ja sen ohessa koko yleisö pääsi osallistumaan yllätys-filkkaukseen.

Liisa Rantalaiholle omistettu laulu päätyi Conzineen.

Lauantai-illan päätti tuttuun tapaan naamiaiset, joihin osallistui kaikenikäistä ja -näköistä väkeä. Todettakoon yleisön puolelta, että aikuisilla olisi valtavasti opittavaa kisaan osallistuneilta junioreilta, jotka poseeravasivat niin ammattimaisesti ja tyynesti lavalla, että kaikki halukkaat ehtivät ottaa heistä kuvia. Pankaapa tämä nyt korvan taakse ensi vuotta varten, kun päästään vähän isoimmille lavoille.

Naamiaisten osallistujat - ennen Skeletorin aiheuttamaa kaaosta.

Skeletor varasti shown, kuten kuvasta näkyy. Skeletor myös voitti parhaan puvun palkinnon myöhemmin illalla Telakalla järjestetyissä jatkobileissä. Osallistuimme pienen neljän hengen tiimimme "FC Akateemiset" kanssa nörttikulttuuri-tietovisaan, jossa sijoituimme huikealla kirillä kolmanneksi, vaikkemme kuolemaksemme muistaneetkaan Fahrenheit 451:n päähenkilöä. Ja olin juuri lukenut sen ankkaversionkin... (Se oli Guy Montag.) Kiitos Marjut, Jani ja Jukka hyvästä tiimityöskentelystä!

Sunnuntain aloitin akateemisella osiolla, josta kiinnostavin oli Hanna Samolan esitelmä ihmissusimyyteistä ja sadun motiiveista, joita hän tarkasteli Johanna Sinisalon loistavasta Auringon ydin -teoksesta. Kun itselle on jäänyt kirjasta mieleen lähinnä sen naissukupuolen jalostaminen pehmeäksi ja helposti muokattavaksi olennoksi sekä chilin käyttö laittomana päihteenä, ihmissusimyytin mukaan tuominen oli äärimmäisen virkistävä näkökulma. Tämä tarkoittaa vain sitä, että kirja on nyt vain luettava uudestaan ja metsästettävä omaksi jostain. Kovakantisena tietenkin.

Livahdin akateemisesta ohjelmasta suoraan kuuntelemaan Ilari Sanin luentoa "Walt Disneyn tulevaisuuden kaupunki". Parituntinen setti oli melko pitkä varsinkin sellaiselle, joka on lukenut läpi sen pari Disneyn elämäkertaa ja tiesi herran projekteista jo jotain. Kiinnostava aihe, mutta ehkä ulkoa opeteltua kokonaisuutta olisi voinut hieman elävöittää lisää. 

Walt Disneyn suuruudenhulluudesta esitelmöi
Ilari Sani.

Päivän ohjelmaan kuului myös Juha Jyrkkään sähkökantelekeikka sekä nörttikuoro Pixel Sistersin keikka. Luulin sähkökanteleen tulevan ensin ja missasin siksi kuoron ensimmäisen biisin, mutta ehdin kuitenkin nauhoittaa heidän versionsa Game of Thronesin huikeasta tunnarista. Laitan sen varmaan jossain vaiheessa YouTube-kanavallenikin. Kuoro esiintyi mielestäni aivan liian vähän aikaa verrattuna sähkökantelekeikkaan, joka ei toiminut niin hyvin kuin kuin oletin. Särö oli liian voimakas, jotta kanteleen oma soundi olisi erottunut. Kaipasin myös taustalle muuta bändiä tukemaan yksinäistä kannelta.

Tamperelainen nörttikuoro Pixel Sisters.

Conin virallinen päätösohjelma on minulle ollut jo useamman vuoden Bimbopaneeli. Tai nykyisin Bimbopaneelin tytär, koska Saija Aro vetää shown yksin paneelin sijaan. Te, jotka paneelista ette koskaan ole päässeet nauttimaan, kohta olisi jo aika. Kyseessä on yleensä vähintään K-15 oleva ohjelma, joka kaivelee Internetin syövereistä (tyypillisesti jonkin teeman ympärillä pyörien) ne hassut kuvat, meemit, GIFit ja videonpätkät, joita sinä et välttämättä ole vielä löytänyt. Tällä kertaa näimme tsiljoona eri versiota Disney-prinsessa-adaptaatioista (klippejä, joissa prinsessojen päät räjähtävät musikaalikohtausten huippukohdissa), asiaankuuluvan Epic Rap Battle Tolkien vs. Martin ja tietenkin kerrassaan loistavasti toteutetun (ja korvamadoksi jäävän) Star Wars / Frozen -versio Let It Flow. Tätä voisi vetää jossain karaokessakin...

Pieni ote Bimbopaneelin ilon hetkistä. Piirroskuva on muuten GIF-animaatio,
jossa Sleipnir ravaa Lokia ympäri...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan kuten myös Finncon. Seuraavan kerran tapaamme kesällä 2018 Turussa, jonka conitealle Tampereen väki lahjoitti Peter Pan -teemansa mukaiset keijunsiivet päättäjäisissä. Kaunista. Post-con-depressionia odotellessa.

Nörttikirppis oli pieni paratiisi.

Tohtori oli menossa mukana.

Minä ihan vahingossa hieman sälää.

Yllä coniostosteni saldo. Kuvasta puuttuu vain Hellboy-tarra, jonka ehdin jo liimata tablettiini. Taustalla oleva vihreä vihkonen on jättimäinen taidekirja mangan ja kenties hieman Cupcake Cultin henkeen. Maksoi vain vitosen, joten pitihän taiteilijaa tukea. Scifikirppikseltä ostin sitten Death Note -setin 1–4 vaivaisella kuudella eurolla. Kun pakettia myydään saatesanoilla "aiheutti saatananpalvontapelkoja", niin sitä suuremmalla syyllä. Hieno sarja, luin sen vastikään itsekin. Kirppikseltä kolusin mukaani myös Cowboy Bebop -leffan, Unwritten-sarjan ensimmäisen osan, Kirjoittamisen ihanuus -oppaan, Terry Pratchettin Unseen Academicals -pokkarin (joka aiheutti repeilyä bussissa viime vuonna, vaikken mitään jalkapallosta ymmärräkään) sekä jälleen yhden Stawa-pokkarin nimeltä I, Jedi.

Kirppis helli minua muutenkin tarjoamalla Johanna Sinisaloa (Enkelten verta) ja Maria Turtschaninoffin (omg, kirjoitin sukunimen ensimmäisellä yrityksellä oikein) ihanan Maresin sekä pitkään metsästämäni Ernest Clinen kerrassaan loistavan Ready Player Onen. Se odotti minua pöydällä perjantaista lauantaiaamuun, eikä kukaan sitä ehtinyt napata! Kassalle maksaessani perässäni jonottava mies vielä kehui, miten hyvän kirjan olin löytänyt. Totesimme molemmat odottavamme leffaa innolla.

Sinisalon Möbiuksen maan ostin vitosella Rosebudista. Pidin kirjaston kappaletta kymmenen kuukautta lainassa vuoden aikana, kun luin sitä oppilailleni. Nyt on onneksi oma.

Taidekujalta ostinkin sitten Alice in Wonderland -riipuksen, jossa Irvikissa toteaa "We're all mad here", Myrntain pöllötarroja sekä avaimenperän ja sen Hellboy-tarran lisäksi myös tuon Deadpool-tarran. Ehkä pistän senkin tablettiini. Kaiken kaikkiaan loistava saldo.

Lopuksi vielä tutkijan muotinurkkaus coniviikonlopulta (peiliselfieinä, koska en jaksanut / muistanut pakottaa ketään kuvaajaksi). Lauantaina pyörin paikalla Milla Magiana (ja tapoin jalkani korkkareihin). Muuten tyyli oli... hattupohjainen.

  

Perjantain look oli Korpinkynnestä.

Sunnuntaina otin rennosti. Miten niin lempihattu?