Perjantai ja 13. päivä

Kaikki tietävät, että tämän päivän pitäisi olla epäonninen, mutta kuinka moni tietää, miksi näin on?
Perjantaista, 13:nnesta päivästä, tuli epäonninen vuonna 1307, jolloin Ranskan velkaantunut kuningas päätti hankkia hieman lisää pääomaa tyhjään kassaansa ja otti silmätikukseen temppeliritarit eli temppeliherrat, joilla oli vaurautta ympäri Eurooppaa. Ranskan kuningas Philip IV päätti syyttää ritareita petturuudesta ja harhaoppisuudesta ja vangitutti maansa temppeliherrat perjantaina, 13. lokakuuta vuonna 1307.

Ja ei, en käyttänyt Googlea, enkä edes Wikipediaa. Vastaus löytyy, mistäs muualta kuin, Aku Ankasta. Tarkemmin sanottuna Don Rosan sarjakuvasta Temppeliherrojen kätketty kruunu (The Crown of the Crusader Kings), joka jatko-osansa Kirje kotoa (A Letter from Home) kanssa on ehdottomasti lempiseikkailutarinoitani.

(Ankka-tutkimuksen tila on tällä hetkellä hieman jämähtänyt, mutta olen saanut kuitenkin lähetettyä abstraktin FINFAR-tapaamiseen ja seuraava pitäisi pistää sunnuntaihin mennessä ensimmäiseen PCA-Finland (Popular Culture Association) summer schooliin. Se olisi kesällä Turun saaristossa ja kuulosti aika hienolta.
Luen myös T. H. Whiten The Once and Future Kingiä, jonka nimeen Rosa pohjaa tarinansa Ankka kuningas Arthurin hovissa eli The Once and Future Duck. Mark Twainin Jenkki kuningas Arthurin hovissa on seuraavana vuorossa.)

En ole tämän päivän suhteen mitenkään taikauskoinen, mutta kävin kuitenkin koettamassa onneani - ostin Fantasiapeleistä uuden noppasetin ropettamista ajatellen. Ehkä 13. päivä ja perjantai manaa noppiini jonkinasteista magiaa.
Jotkuthan pitävät noppiaan esille kuutoset ylhäällä, jotta nopat "muistaisivat" luvun paremmin. Itse en moiseen usko.
Noppien pitää olla ykköset ylöspäin - näin huonot numerot kuluvat pois!

Päivä on muutenkin ollut tähän mennessä kaikkea muuta kuin epäonninen, vaikka aamupäivä töissä meni melkoista haipakkaa ja stressiä pukaten. Päivän pelasti tekstiviesti, joka kertoi kauan kaivatun läppärini palanneen huollosta. Eihän siinä malttanut odottaa huomiseen, vaan hain rakkaan lapseni heti takaisin ja nyt on taas kaikki hyvin valtakunnassa. Kone on korjattu ja rikkinäiset osat vaihdettu. Eikä mitään kadonnut muistista.
Darth Vaderkin seisoo vakavana taustakuvassa.

Toisin kävi kännykkäni kanssa. Hain sen huollosta viime viikolla ja tajusin, ettei se pelitä vieläkään. Tällä kertaa puhelin kyllä käynnistyi, mutta ei sillä voinut soittaa saati lähettää tekstiviestejä, kun se mokoma ei löytänyt verkkoa.
Mitähän ne sille siellä huollossa oikein tekivät?
Pistin Samsungin takaisin nootin kanssa.
Mielessä siintää yhä se Nokian qwerty-puhelin. Pinkkinä.

Niin, ja onhan tänään muutenkin tärkeä päivä.
Maagiset neljä vuotta yhdessä.
Tässä vaiheessa sen kriisin pitäisi sitten tulla, jos on tullakseen.
Pitänee kysyä mieheltä, kun hän tulee töistä, että haluaako hän kriisiytyä. Minulle ei ole niin väliksi.

Ehkä kriisiydymme, jos ja kun Suomi häviää tänään Venäjälle.
Sehän se vielä puuttuisi, että sunnuntaina olisi Suomi-Ruotsi-finaali.
Nitrojahan tässä pitäisi jo hommata.

Tekniikan ihmeellinen maailma

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki hajoaa kirjaimellisesti käsiin.
Muutama viikko sitten ihana punainen Samsungini (jonka ostin syksyllä 2009!) päätti puhua minulle saksaa ja lakata sitten kokonaan toimimasta. Näyttö vaan vilkkui eikä lopettanut, ennen kuin otin akun irti.
Siinä menikin sitten kaikki puhelinnumerot, kun tämä malli ei muuten osannut yhdistää ihmisille omaa soittoääntä, ellei numeroita ole tallennettu SIM-kortin sijaan puhelimeen.
Tärkeimmät numerot sain onneksi tulkittua tekstiviestien perusteella, mutta suurin osa on edelleen kateissa. Ja kännykkä huollossa.
Tämän asian kanssa voin elää, koska aina jostain löytyy varapuhelin, jonka avulla voi huolehtia kommunikoinnista ulkomaailman kanssa. Neljä vuotta ongelmitta toiminut vanha Samsungini (punainen sekin) palasi käyttöön. Sen hylkäsin puolitoista vuotta sitten vain siksi, että laturi simahti. Uuden taas ehdin ostaa juuri ennen kuin sain ystävältäni hänen vanhan laturinsa.

Mutta siinä vaiheessa, kun luotettu läppäri päättää myös liittyä tähän "enpäs-nyt-haluakaan-käynnistyä" -kerhoon, alkaa pikkuisen pinna kiristyä. (Ja kyllä, sekin on ostettu syksyllä 2009.)
Läppäri siis ei yksinkertaisesti mene päälle. Uskon ja toivon, että vika on ainoastaan virtanäppäimessä. Ehkä. Kai. En ole tekniikan ihmelapsi. Ensimmäinen reaktioni oli mennä sanomaan miehelle, että paina sinä sitä näppäintä. Ehkä se vain tarvitsee miehistä kosketusta.

(Se on niin turkasen ärsyttävää, kun luulet tehneesi kaiken mahdollisen ja jokin tekninen vempele ei vain toimi, sitten tulee mies, painaa sitä samaa nappulaa, jota olet nakuttanut koko ajan, ja sitten homma alkaa pelittää.Mikä kumma siinä miehen kosketuksessa on?)

Mutta ei.
Läppäri lähti eilen huoltoon kännykän kaveriksi ja vieroitusoireet ovat ihan hirveät.

Onneksi minulla on suurimmasta osasta varmuuskopiot. Päivitetyn tutkimussuunnitelmanikin ehdin lähettää professorille ja ohjaajalle, joten se löytyy sähköpostista. Ainoastaan uusin abstraktini FINFAR-tutkijatapaamiseen (Finnish Network of Fantasy Researchers) ei ole missään muualla kuin läppärini muistissa, mutta se on vain sivun mittainen teksti ja pystyn kirjoittamaan sen uudestaan.
Mutta Prahan reissun kuvia en ole ehtinyt kopioida muualle.

Minun pitäisi elää tämä pari viikkoa ilman läppäriäni. Näillä näkymin se kaksi viikkoa menee niin, että tuijotan miehen olan yli, kun hän surffaa netissä ja yritän vihjata viattomalla ilmeellä, että minäkin haluan koneelle. Minäkin haluan kirjoittaa. Minäkin haluan nettiin.
Eihän siellä mitään ole, mutta silloin kun sinne ei pääse, sinne haluaa kaikista eniten.

Pahuksen tekniikka. Pahuksen riippuvuus. Pahuksen pahus.