Tutkijablogihaaste, osa 10: Kolme asiaa, joita rakastat työssäsi

Tampere Kupliin päivitys seuraa myöhemmin, toivottavasti jo huomenna. Sitä ennen ajattelin tehdä viime viikonlopulta poisjääneen välipäivityksen ja samalla päättää Essin heittämän tutkijablogihaasteen. Aloitan ehkä jossain vaiheessa uuden aihepiirin vastaavalla listaidealla. 

Koska listat ovat kivoja.

Listat.

L i s t a t.

Mutta asiaan. Kolme asiaa, joita työssäni rakastan. Ne ovat suhteellisen nopsaan mietittyjä ja yleensä ensimmäisenä mieleentulevat asiat ovat juuri parhaita vaihtoehtoja.

Tutkijan työmateriaaleja

1. TYÖAIKA

En ole kahdeksasta neljään -ihminen. Osasyynä on se, että opetusaikani keskittyvät iltaan. Tästä syystä olen viime aikoina ollut usein yhdeksästä tai kymmenestä kahdeksaan -ihminen. Kaipaan väitöskirja-aikaa, koska silloin kokoaikainen rahoitus mahdollista pelkästään tutkimukseen keskittymisen. Ja silloin sain oikeasti päättää, milloin tein töitä. Vaikka luovuinkin viikonlopputöistä henkisen hyvinvointini takia, koin, että tutkimuksen aikatauluttaminen oli ihan äärettömän vapaata. Jos joskus huvitti jäädä kotiin, sitten jäin kotiin. Saatoin kirjoittaa kotona tai syödä hyvin myöhäisen aamiaisen sarjakuvien ääressä. Jos sitten huvitti mennä aamuysiltä yliopistolle, sitten menin. Kukaan ei kytännyt, milloin olen missä ja milloin teen mitäkin. Kunhan sain ne tehtyä. (Ja tämä ideaalitilanne kyllä jatkuu muutenkin - miinus ne opetusaikataulut ja sovitut palaverit.)

2. KIRJOITTAMINEN JA LUKEMINEN

Jos olen jotain aina harrastanut ja ollut aina siinä hyvä, niin lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opin lukemaan joskus 5-vuotiaana ja kirjoittamaan varmaan piakkoin sen jälkeen. Tästä minulla ei ole selvää muistikuvaa. Mutta koko elämäni on ollut kirjoittamista ja lukemista jossain muodossa. Ja kun sitä pääsee tekemään työkseen ja välittämään kirjoituksillaan omia havaintojaan muille - mikä olisi sen parempaa? Muistan joskus havahtuneeni yliopistolla siihen, että mitä hittoa oikein teen, tässä vain istun ja luen sarjakuvia, minunhan piti tehdä töitä?!

Ai niin - tämähän on sitä työtä...

3. UUDEN LÖYTÄMINEN

Tutkiminen on salapoliisityötä. Asioiden penkomista, pohdiskelua ja yhdistelyä. Siinä joutuu tekemään taustatyötä ja sovittamaan vanhoja huomioita uuteen. Ja sitten jossain vaiheessa jokin sanoo KLIK ja tajuat, että hei - näinhän tämä asia muuten onkin. Ja se on yksi parhaimmista tunteista ikinä. Viimeksi innostuin toissapäivänä, kun tajusin, miksi Mickey's Craziest Adventures -sarjakuva on kokonaisuudessaan postmoderni.

Pienenä halusin salapoliisiksi, mutta päädyinkin tutkijaksi. Eivät nämä ammatit ole kaukana toisistaan. Kummassakin uuden faktan ja yhtymäkohdan löytäminen on valtava ilon ja inspiraation lähde. Enkä tällä epävarmalla, pätkätöiden ja projektien luvatulla työmaalla olisikaan, jos en tästä nauttisi.

Tutkijablogihaaste, osa 9: Lemppari akateemisista journaaleista

Tutkijablogihaaste lähenee loppuaan. Pitänee piakkoin keksiä jokin uusi teema, jolla täyttää blogin hiljaisia hetkiä. 

Yhdeksäs kohta on siis lempparini akateemisista journaaleista. Tämä on vähän haastava kysymys, sillä väitöskirjani oli monografia, eli en koostanut sitä yksittäisistä artikkeleista. Olen julkaissut useita artikkeleita, mutta en journaaleissa. Ensimmäinen artikkelini on vasta tulossa piakkoin ilmestyvässä Fafnirin numerossa 4 / 2016. Se toinen, jonka piti ilmestyä ImageText-jounaalissa, hyllytettiin suureksi pettymyksekseni. Minun on siis hieman hankala nimetä lemppariani, joten puolueellisesti todetaan nyt pari ja vedetään röyhkeästi kotiinpäin.
 

Edellä mainittu Fafnir – Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research, vertaisarvioitu monitieteinen lehti, jota julkaisee oma FINFAR-yhdistyksemme. Lehti erikoistuu tietenkin fantasian ja scifin tutkimukseen, joten on myös loistava lähde tutkimukselleni. Asiantuntevaa ja pätevää - ja hämmentävän kiivastahtista julkaisua (neljä kertaa vuodessa!). Parasta? Verkkojulkaisut saatavilla kaikille halukkaille ilman tilausta.

Kotiinvetoni, toimittamani Scandinavian Journal of Comic Art (SJoCA), joka myös on verkossa julkaistu, vertaisarvioitu journaali, jonka keskittyy sarjakuvien ja sarjakuvaromaanien tutkimukseen. Monitieteinen lehti on myös vapaasti saatavilla kaikille kiinnostuneille. SJoCA on elänyt haastavia aikoja toimituskunnan vaihduttua, emmekä ole vielä oikein päässeet kiinni julkaisurytmiin, mutta lehti elää ja on olemassa - tällä hetkellä noin kahden numeron vuosijulkaisutahdilla.

Tutkijablogihaaste, osa 8: Samaan aikaan vaihtoehtoisessa universumissa...

... mitä tutkisin siellä?

Tämä on helppo. Ainakin siinä mielessä, jos pohditaan vaihtoehtoista universumia sellaisena todellisuutena, joka olisi toteutunut, jos olisin valinnut eri polun tai vaihtoehdon tässä todellisuudessa.

Tutkisin Tähtien sodan naisfaneja.

Erään naisfanin eli allekirjoittaneen kirjahyllystä löytyy kaanonia ja vanhaa kaanonia.

Olen itse fanittanut leffasarjaa teinistä asti, enkä silloin vielä oikeastaan ollut törmännyt muihin tyttöihin, jotka olisivat hurahtaneet Star Warsiin niin pahasti kuin minä. Osasyynä saattoi olla se, että asuin korvessa ja Internet ei ollut niin iso juttu vielä silloin. Kun pääsin yliopistoon, pohdin vakavissani, että tekisin graduni Tähtien sodasta ja nimenomaan fanitutkimuksen kannalta, eli tutkisin naispuolisten fanien käyttäytymistä ja fanitustapoja. (Näin hienosti en sitä tosin vielä silloin olisi osannut muotoilla.) Muistan löytäneeni jopa yhden artikkelin, joka käsitteli asiaa. En yhtään kriiseillyt siitä, ettei aihe olisi sopinut yleisen kirjallisuuden pääaineeseeni. Se olisi ollut sen myöhemmän ajan murhe.

Nämä fuksivuoden suunnitelmat sotki kuitenkin Petri Hiltunen, jonka luennon jälkeen osasin vain ajatella Don Rosan ankkoja. Sille tielle jäin. Mutta Tähtien sota on edelleen rakas ja olen ihan pikkaisen harmissani, etten ole tällä hetkellä Helsingissä Hothconissa muiden kaltaisteni fanien kanssa hakemassa nimmaria Boba Fettiltä. Niisk.

Mutta - kaikki on mahdollista. Mikäli hankkeemme saa rahoitusta, voin vielä päätyä tähän pieneen haaveeseeni fanitutkimuksesta. Siinä olisi tuulahdus nostalgiaa.

Tutkijablogihaaste, osa 7: Paras konferenssi ikinä

Tutkijablogihaaste palaa jälleen kuvioihin kesätauon jälkeen! Tällä kertaa vuorossa on paras konferenssi ikinä.

Lempikonffani ei itse asiassa ollut konferenssi, vaan pikemminkin pienen, valitun ryhmän seminaaritapaaminen. Kun pohjoismainen sarjakuvatutkimusverkosto NNCORE perustettiin, porukka jaettiin pienempiin ryhmiin tutkimusaiheen perusteella. Minäkin kuuluin kahteen eri ryhmään sen perusteella, mitä tutkin ja mistä olin kiinnostunut. Toinen näistä ryhmistä oli intertekstuaalisuusryhmä, joka järjesti tapaamisen Norjan Kristiansandissa 23.-24.3.2012. Tämä kahden päivän seminaaritapaaminen on lempikonferenssini ikinä seuraavista viidestä syystä.

1) Norja. Kallis, mutta kaunis maa, jossa en ollut koskaan käynyt. Kristiansand oli postikortti ja maaliskuun loppu jo täysi kevät.

Merenrannan postikorttimaiset

2) Paikalliset ihmiset. Sain superhyvää palvelua nörttikauppa Outlandissa. Osasyynä oli se, että kollegani olivat juorunneet myyjille minun haluavan hyvään kirja- ja sarjiskauppaan. KAIKKI tiesivät tulostani. Se oli häkellyttävää.

3) Seminaari. Agderin yliopistolla järjestetty seminaari oli pienuudessaan intiimi ja sisälsi loistavaa keskustelua. Tekstini sai huikeita kehuja, mutta myös kehitysvinkkejä. Nyt se on julkaistu teoksessa Comics and Power.

Agderin yliopisto

4) NNCORE järjestävänä organisaationa. Järjestö oli saanut seminaarien organisointiin rahaa, mikä tarkoitti mm. sitä, että meille tarjottiin kerrassaan herkullinen kolmen ruokalajin seminaari-illallinen, jolla maistoin ensimmäistä kertaa mm. kampasimpukkaa.

5) Itse työryhmä. Ihania, ystävällisiä ihmisiä, joista valtaosa on nyt kollegoitani, Facebook-kavereitani ja jopa työtovereitani Scandinavian Journal of Comic Artin toimituksessa. Pidämme edelleen yhteyttä ja törmäämme luultavasti tulevaisuudessakin NNCOREn sarjakuvakonferensseissa ja muissa tapaamisissa.

Sarjakuvatutkijat ovat parasta sakkia.

Tutkijablogihaaste, osa 6: Listaa kaikki töihin liittyvät kirjat, joita luet / teeskentelet lukevasi

Artikkelin lähdeteospino. Siis osa siitä.

Maaliskuun hulluusprojektini oli kasata 6000-10000 sanan englanninkielinen artikkeli aiheesta sarjakuva ja kuvataide. Tulos lähti eilen viimeisenä palautuspäivänä tarjolle. Sanoja taisi olla vajaa 7800. Tässä kirjapino, jota luin artikkelia varten. Tai "luin", koska Dalí-teoksista etsin lähinnä tiettyjä maalauksia, joihin viime vuonna julkaistu Roberto Gagnorin ja Giorgio Cavazzanon "Destino"-sarjakuva (kuvassa päällimmäisenä olevassa Roope-setä -lehden erikoisnumerossa) viittaa. Artikkeli liittyi siis kyseiseen sarjakuvaan, josta esitelmöin pienesti jo viime kesän Archipelaconissa ja nyt uudelleen Tampere Kupliissa. Siitä sai ihan valtavasti irti teeman kannalta hedelmällistä asiaa.

Tuo Walt Disney ja Euroopan taide on muuten upea teos. Se on Helsingin taidemuseon julkaisu vuodelta 2009 ja käsittelee siellä pidettyä Disney-näyttelyä. Luin siitä vain Disneyn ja Dalín yhteystyöstä kertovan esseen, mutta pitää selata se kunnolla läpi nyt kaikessa rauhassa ja ihailla Disneyn animaatioiden taidetta sekä niihin vaikuttaneita teoksia.

Kuvan teosten lisäksi luin myös uudelleen muistiinpanojani Maria Nikolajevan väitöskirjasta The Magic Code (1988) sekä hänen artikkelistaan "Fairy Tale and Fantasy: From Archaic to Postmodern" (2003). Lisäksi kaivelin hyllystäni Scott McCloudin Understanding Comics - the Invisible Art -teoksen (1993) ja Karin Kukkosen artikkelit kirjasta Metalepsis in Popular Culture (2011) tukemaan argumentointiani.

Nyt odotellaankin sitten kesäkuun puoliväliin, että mitä siellä journaalissa tuotoksestani tuumataan.

Tutkijablogihaaste, osa 5: Mikä teki sinusta tutkijan? Kutsumus, äkillinen ilmestys vai sattuma?

Koska yritän palata suunnilleen viikoittaiseen päivitysrytmiin, on myös aika palata tutkijablogihaasteen pariin. Tällä kertaa aihe on helppo. Lähestulkoon joka ikisessä haastattelussa minulta on kysytty juuri tätä: miksi ihmeessä päätit tehdä väitöskirjan Aku Ankasta? Aihe oli niin suosittu, että kävin sen läpi myös lektiossani, joka keskittyi pohtimaan tutkijan ja fanin suhdetta.

Tie tutkijuuteen ei ollut kiveen kirjoitettu. En ollut päättänyt, että minusta tulee tutkija (saati sitten sarjakuvatutkija), kun aloitin Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2003. Olin edellisvuonna suorittanut avoimessa yliopistossa kirjallisuuden perusopinnot ja pääsin nyt jatkamaan yleisen kirjallisuuden opiskelua Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa. Minulla ei silloin oikeastaan ollut mitään hajua siitä, mitä halusin isona tehdä, saati siitä, mihin päätyisin maisteritutkinnon jälkeen. Haaveilin kirjailijan urasta (mistä haaveilen satunnaisesti edelleen) ja olin satavarma, ettei minusta koskaan tule ainakaan opettajaa.

Koska olin siis jo käynyt ensimmäisen vuoden kurssit, pyörin enemmän toisen vuoden opiskelijoiden luennoilla, missä tunsin itseni ulkopuoliseksi. Nämä puhuivat sujuvasti Jean-Paul Sartresta, Jacques Derridasta ja Fjodor Dostojevskista. Minä mutisin, ettei se Rikos ja rangaistus nyt kovin kummoinen ollut ja eräs opiskelijapoika miltei suuttui. Minusta Harry Potterit olivat loistavia, ja nautin siksi paljon enemmän maropena tunnetun roolipeliporukkani seurasta kuin opiskelijatovereiden bileistä. Olin myös lähes varma, että teen sen graduni sitten joskus Tähtien Sodan naisfaneista.

© Disney

Sitten fuksivuoteni keväällä 2004 järjestettiin fantasialuentosarja. Koska olin jo teinistä asti ollut genren suurkuluttaja, olin jo menossa massaluennoksi muodostuneelle opintokokonaisuudelle ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa. Ja kuinka ollakaan, kurssin aloitti sarjakuvataiteilija-kuvittaja Petri Hiltunen, joka puhui sarjakuvan fantasiasta ja meni sivulauseessa toteamaan, että itse asiassa sekä Carl Barksin että Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvat ovat silkkaa fantasiaa. (Hiltusen luennosta on olemassa artikkeli teoksessa Totutun tuolla puolen, mutta siihen tämä sivulause ei ollut päässyt.) 

Tämä oli se hetki. Se tutkijanurani kannalta merkittävin hetki, jolloin jokin naksahti kohdilleen, pääni ylle syttyi jättimäinen lamppu, huusin symbolisesti mielessäni heureka, ja mitä vielä. Kurssin essee, jonka piti käsitellä fantasian teemoja eri medioissa luentopäiväkirjan pohjalta, levisi käsittelemään Don Rosan Aku Ankkaa ja niissä esiintyviä fantasiamaailmoja. Esseetä oli niin kiva kirjoittaa, että päätin seuraavana syksynä ehdottaa sitä proseminaarityöni (nyk. kandidaatintutkielma) aiheeksi. Ohjaajani oli asiasta aivan pähkinöinä ja käski jatkaa suoraan graduun. 

Gradunteko muodostui ongelmalliseksi. Lyhyesti ja kauniisti sanottuna silloinen professorini ei ymmärtänyt sarjakuvia saati kokenut, että ne olisivat kirjallisuutta. En saanut tarvitsemaani ohjausta, joten pyysin proseminaarityöni ohjaajaa kakkosohjaajaksi. Syksyllä 2008 suoritin laitoksen työharjoittelua Oriveden Opistossa, jossa vietin arkipäivät opettajan ja avustajan töissä ja kirjoitin illat graduani (ja kirjoittamisen maisteriohjelman sivulaudatur-työn taiteellista osiota - ihan vain siksi, koska se oli kivaa). Tällöin tajusin, että eihän se opettaminen (eli luokan edessä seisominen) ollutkaan niin kamalaa, kun itse asiassa olin koko kouluaikani ala-asteelta lähtien joutunut selittämään opettajien ohjeita luokkatovereilleni ja neuvomaan heitä vaikeissa kohdissa.

© Disney (Rosan sarjakuvien fantasiaa: Milla Magian taikuus)

Sain kuitenkin (sivuohjaajani ansiosta) graduni Ankkalinna - portti kahden ulottuvuuden välillä. Fantastisten maailmojen ilmeneminen Don Rosan Disney-sarjakuvissa (2009) valmiiksi ja vielä hyvin arvosanoin. Opiskelijatoverini, joka oli toiminut graduni opponenttina, totesi, että mikset tekisi samoin tein väitöskirjaa. No, siitä se ajatus sitten lähti. Aloitin tohtoriopintoni nykykulttuurin tutkimuksen oppiaineessa keväällä 2010, kun olin ensin taistellut entisten kirjallisuuden professorien kanssa sarjakuvan merkityksestä. Minulle jäi tapaamisesta sellainen kuva, että menet nyt sinne muiden hörhöjen pariin, kun et oikeata kirjallisuutta halua tutkia. Ja tästä tapaamisesta on peräisin se lentävä lausahdus tutkimukseni merkityksestä: "Eihän ketään kiinnosta joku Don Rosa."

Nyt olen tutkijatohtori ja työni tarkoituksena on muun muassa teettää nuorilla omaelämäkerrallisia sarjakuvaharjoituksia luovissa työpajoissa. Löysin tieni äkillisen ilmestyksen kautta, mutta osin se on ollut myös sattumaa siinä mielessä, miten hyvin asiat ovat loksahtaneet kohdilleen, vaikka rahoitustakaan ei tippunut ennen kuin vuonna 2013. 

Juuri siksi täytyy myös todeta, että eihän kukaan tällaista työtä tekisi ilman kutsumusta.

Selfie Donin kanssa keväällä 2014 juuri ennen Tuomas Holopaisen
levyjulkkareita.

Tutkijablogihaaste, osa 4: Biisi, joka kuvastaa minua tutkijana

Ensin luulin, että tämä on haasteen vaikein kohta, kunnes muistin teinivuosieni suosikin, Don Huonojen Tule sellaisena kuin olet. Tajusin heti, että tässä on se ainut oikea vaihtoehto.

Miten tämä sitten kuvaa minua tutkijana? 

Ensinnäkin biisin sävel on tyyliini sopiva eli varsin räimeä. Donkkarit oli yksi teinivuosieni lempibändeistä ja vieläkin innostun, kun kuulen jonkin vanhan klassikon satunnaisesti radiosta. Olen vetänyt Singstarissa Seireeniä, mikä on lievästi sanottuna melko haastavaa.

Mutta jos mennään siihen olennaisimpaan eli lyriikoihin, ne kertovat miksi biisin valitsin. "Tule sellaisena kuin olet", älä siis teeskentele. Minä en jaksanut teeskennellä kiinnostuvani Dostojevskista tai Derridasta tai mistään muusta, mikä minua ei oikeasti innostanut, kun aloittelin kirjallisuuden opintojani. Minulla on aina ollut eräänlainen paha tapa tehdä asioita omalla tavallani ja mennä vähän sieltä, mistä ei yleensä mennä. Tästä kertoo juuri se, että tein graduni Aku Ankasta kirjallisuuden oppiaineeseen aikana, jolloin sarjakuva ei kuulemma ollut kirjallisuutta.

Tämä kappale kuvaa sitä, että tutkijan pitäisi tutkia sitä, mikä aidosti kiinnostaa häntä eikä välittää niinkään siitä, mitä mieltä muut tästä asiasta ovat. Totta kai tutkimuksen on oltava uutta tietoa tuovaa ja olennaisen tutkimuskysymyksen sisältävää. Ja ainahan on olemassa se tutkijan elämän isoin kysymysmerkki, eli mistä se rahoitus... Valitettavasti aihe ja näkökulma vaikuttavat myös näihin seikkoihin. 

Mutta ei pidä hylätä potentiaalista aihetta vain siksi, että joku auktoriteetti sanoo, ettei se ketään kiinnosta. Koska sitähän ei koskaan tiedä, millainen tutkimuksesta syntyy ja miten se vaikuttaa tulevaan uraan, sanon varsin painokkaasti nimimerkillä "Kokemusta on".

(Lisäksi  biisin video on loistava. Kie on ihan luokattoman nätti.)

Tutkijablogihaaste, osa 3: Fiiliksen mukainen työtila

Nyt kun syyslukukausi on pyöräytetty käyntiin opetuksen ja muiden töiden osalta, on sopiva hetki kaivaa tutkijablogihaaste taas esiin ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Seuraakin osa kolme, joka esittelee työtilaa. Minullahan on siis oikeastaan kaksi työtilaa: yliopiston työhuone ja oma työhuone kotona. Tässä esittelen yliopiston työtilaani, koska kotona olevasta työhuoneesta puuttuu tällä hetkellä se kaikkein oleellisin: työkone.

Klikkaa kuvaa isommaksi. Nuolet jäivät auttamattoman pieniksi.

Pärjään loppujen lopuksi varsin vähällä, mutta olen huomannut, että tietyt asiat on aina hyvä olla olemassa, jotta työnteko sujuu, oli sitten kotona tai yliopistolla.

1. Tee. Koska menen usein kirjoittaessani flow-tilaan, unohdan syödä tai juoda. Tee on hyvä olla olemassa, koska se lämmittää (sormeni palelevat koneella kirjoittaessa) ja pitää hereillä. Ei mitään kofeiinitonta nysväystä siis. Yleensä juon mustaa teetä maidon ja hunajan kanssa, yliopistolla pidän nyt valkoista teetä, koska se ei kaipaa mitään lisukkeita. 

2. Asuksen Transformer-tablettini, johon kuuluu näppis. En olisi selvinnyt läppärini kuolemasta ilman tätä. Kirjoitan tätäkin blogimerkintää tabletilla. Näppis ja touchpad ehdottomia työkäyttöön. Reissussa aina mukana. Sen nimi on Arya Stark, koska se on pieni ja pippurinen. 

3. Näkymättömät-muistikirja. Uusi hanke, uusi muistikirja. Rakastan muistikirjoja ja mikä olisikaan parempi kuin uusi Star Wars -aiheinen muistikirja? Kirjoitan kaikki muistiinpanoni käsin, koska se auttaa minua muistamaan paremmin. Tähän kokoan kaikki työjutut ja ideat työpajoja varten. 

4. Printatut Powerpoint-diat. Ihan sama, onko kyse konferenssiesitelmästä tai luennosta, tulostan aina diat paperille ja teen niihin käsin ylimääräisiä muistiinpanoja. Yleensä diani koostuvat pelkistä kuvista, joten käsin tehdyt lisäykset pitävät mielessä sen, mitä olin sanomassa ja mitä minun pitäisi vielä sanoa. Nämä ovat sarjakuvan teoriakurssin genreluennon muistiinpanoja. Kolmatta kertaa käytössä aina täydennettyinä versioina.

5. Teemuki. Koska tee, myös teemuki. Yliopistolla minulla on emalinen Haisuli-muki, koska Muumit. Sen ongelma on emalin kuumeneminen. Toisaalta tee myös jäähtyy paljon nopeammin kuin keraamisessa mukissa. Kotona minulla on variaatio Star Wars -mukeja. Ja yksi kirpparilta löydetty hobitti-muki.

6. Ankkatohtori-kyltti. Koska se kuuluu asiaan.

7. Hamahelmistä tehdyt mukinaluset. Askartelu on kivaa. Hamahelmet vielä kivempia. Näitä minulla on yliopistolla kaksi: Tampere Kupliin taidekujalta löytynyt Ducktales-Roope ja samalla mallilla itse tehty Milla. Kotona työpöydälläni asustaa Totoro.

8. Kalenteri. Tänä vuonna isompi ja siksi parempi. Enemmän tilaa kirjoittaa asioita muistiin, enemmän tilaa päällystää kannet Rosan ankoilla. Tätä ilman en pärjäisi päivääkään: kirjoitan asiat muistiin käsin ja saan sen aina nopeasti esille. En ole koskaan oppinut käyttämään mitään puhelimen kalentereita.

9. Darth Vader -pehmo. Koska pöydällä pitää olla aina jotain Star Wars -sälää. Figuja, bubblehead-hahmoja tai Legoja. 

10. Yliopiston työläppäri. Tämä kävi kesällä kotonakin. Kätevä perusvehje työkäyttöön. Lisänäppiksen ja -näytön kanssa varsin ookoo peli.

11. Avainnippu. Tästä löytyy kopioavain, muistitikku, työavaimet ja kaikkea muuta kranaatinsokasta lähtien. Stormtrooper-taskulampun kanssa löytää pimeässäkin perille.

12. Ylimääräinen näyttö. Erittäin hyvä olla olemassa läppärin lisäksi. Koska näytön pystyy laajentamaan, voi samaan aikaan sekä etsiä lisätietoja netistä että työstää Powerpoint-esitelmää, eikä tarvitse miettiä välilehtiä tai ikkunoita. Jos joutuu tekemään jotain kuvanmuokkauksia dioja varten, sitä suuremmalla syyllä kaksi näyttöä on hyvä olla. Kotonakin on miehen vanha laajakuvanäyttö odottamassa uutta läppäriä.

Kuvasta puuttuu olennaisena osana puhelin. Nyt niitä on kaksi: työ- ja henkilökohtainen kännykkä. Työnumero ei ole vielä päässyt kiertoon, joten siihen soitellaan harvemmin.

Fiiliksestä ja työtehtävästä riippuen kuuntelen myös musiikkia. Kotona kaiuttimilla koneelta, töissä kuulokkeilla puhelimesta. Musiikki voi olla kiva taustanauha, joka häivyttää häiritsevän hälinän, mutta tarkkaa tekemistä vaativien teoriaosuuksien kirjoittamisen aikana en yleensä kuuntele mitään. Joskus ristikkäiset kielet (englanninkielinen artikkeli, suomenkielinen musiikki) eivät häiritse.

Aina on tietenkin bonusta, jos on samassa huoneessa hyvä tutkijakollega, jolta voi tarpeen vaatiessa kysyä vinkkejä.

Tutkijablogihaaste, osa 2: Kolme asiaa, joita inhoat työssäsi. Avaudu.

© Disney (Rosa, "Gyro's First Invention", s.1)

Koska ei ole tutkimuksen osalta mitään sen kummempaa sanottavaa, jatketaan tutkijablogihaasteen parissa. Seuraa avautumista tutkijanuran ikävimmistä asioista. TOP3, jotka kaikki itse asiassa liittyvät toisiinsa eli kulkevat nätisti käsi kädessä. Järjestyksessä mennään, eli rasittavin asia edellä.

1) Kerjuukirjeet eli apurahojen hakeminen

Miten paljon aikaa siihen tutkimukseen jäisikään, jos ei koko ajan tarvitsisi kirjoittaa niitä samperin apurahahakemuksia? Kun pitää pitää itsensä ajan tasalla siitä, mitä hakuja on käynnissä milloinkin ja mikä säätiö myöntää millekin alalle rahaa. Sitten niistä jokainen haluaa eri mittaisen tutkimussuunnitelman, joten tutkimussuunnitelmakansiossa on kymmenen eri mittaista ja eri rakenteeseen kirjoitettua tutkimussuunnitelmaa, joita pitäisi muistaa päivittää heti, kun jotain uutta ja uranuurtavaa tulee mieleen.

Sitten täytät viimeisenä iltana paniikissa sitä hakemusta netissä ja yrität miettiä, miten ihmeessä perustelet Disney-sarjakuvien postmodernismin tutkimisen kannattavana juuri tälle säätiölle. Parhaassa tapauksessa huomaat, että tämä p****le haluaakin vielä postitse toimitetut kopiot hakemuksesta ja kaikista liitteistä. Olikohan tulostimessa sitä mustetta?

Pohdit, ketä laitat suosittelijoiksi ja onko heillä aikaa antaa lausuntoa. Säädät liitteitä, jotka jokainen säätiö haluaa eri nimillä tallennettuina. Yrität samalla tiivistää CV:täsi kolmeen sivuun. Lasket budjettia post doc -uralle ja mietit, miten ison summan ilkeät laittaa "tutkimuskirjallisuuteen". Kiroilet, kun lasket Melan sivuilta tutkijan eläkevakuutusmaksujen naurettavaa summaa, jotta saat sen sijoitettua vuoden budjettiisi.

Kirjoitat vielä uudestaan tutkimussuunnitelmasi aloituskappaleen, koska hakemusten arvioijat tuskin koskaan lukevat kaikkia hakemuksia kannesta kanteen, vaan heidän huomionsa on napattava heti selkeällä ja tiiviillä aloituksella. Poistat jo liittämäsi tutkimussuunnitelma-tiedoston ja lisäät sen muokattuna uudestaan.

Lopulta painat "lähetä hakemus" -nappulaa ja pohdit, ettei täältäkään mitään rahaa kuitenkaan tule, kun se on niin tuurista kiinni ja joltain Akatemialta ei kannata edes haaveilla, vaan pitäisi olla iso porukka ja hieno hanke ja vaikka mitä ja jo pelkkä "apurahahakemus" nimelläänkin nauraa tutkijalle keskellä olevalla huvittuneella haha-tavulla...

2) Epävarma (rahaton) projektielämä

Olen kuullut villejä huhuja siitä, että jossain Aalto-yliopistossa post doc -tutkija saattaisi saada oikeasti suht isoa palkkaakin, jos sattuu olemaan työsuhteessa. En ole tavannut sellaista harvinaisuutta vielä luonnossa. Meiltäkin tosin löytyy työsuhteessa olevia tutkijoita; olen tavannut sellaisia  väitöskirjantekijöitä ja post doc -tutkijoita, mutta ne ovat harvinaisia ja lähestulkoon uhanalaisia. Ja nyt kun katsoo ja kuuntelee kauhulla tätä uuden hallituksen nerokasta ohjelmaa koulutuksen ja tutkimuksen kustannusten leikkaamisen osalta, voi vain todeta, että erityisesti tällaiset pienten laitosten ja oppiaineiden tutkijat kulkevat kohti sukupuuttoa.

Yliopistotutkijan arki on epävarmaa ja projektiluontoista. Rahoitusta saa (yleensä) kerrallaan vuodeksi ja sitä on sen jälkeen haettava taas lisää. Jos on onnekas, ympärillään pätevä työryhmä ja esimerkiksi tunnettu professori, on mahdollista tunkea itsensä mukaan johonkin laajaan hankkeeseen, joka saattaa kestää useammankin vuoden. Jos tällainen tulee vastaan, siihen on tartuttava kiinni kynsin ja hampain, vaikka se ei olisikaan juuri se oma juttu. Koska parinkin vuoden projektilla köyhä tutkija ei enää olekaan aivan täysin köyhä ja hetken pääsee tekemään sitä niin ihanaa tutkimusta selvillä kuukausituloilla.

Mutta sekin ilo on hetkittäistä. Vuodenkin rahoituksen saatuaan voi nauttia elämästä vain sen puolisen vuotta. Viimeinen puoli vuotta menee siihen, että etsit tutkimuksellesi paniikissa jatkorahoitusta ja kierre alkaa alusta. Kuluja pitää laskea koko ajan, milloinkaan ei tiedä seuraavan vuoden tulotasoa, sillä ei voi olla varma siitä, mistä sitä rahaa tulee ja miten paljon.

3) "Eihän tuo nyt mitään oikeaa työtä ole." 

Vaikka ainut hiki, joka tutkijan työssä yleensä nousee, on tuskanhiki, se ei tee siitä yhtään "vähemmän" työtä kuin mikä tahansa muu ammatinharjoittaminen. Tästä asiasta kirjoitettiinkin muun muassa viime vuoden puolella Hesarissa ja jaoin sitä somessa ilomielin. Yliopistoelämä voi olla asiaan perehtymättömälle outo ja jopa elitistinen ympäristö. Filosofian tohtorin oppiarvo ei puolestaan välttämättä kerro mahdolliselle työnantajalle suoraan todellisen osaamisen sisällöistä. Mutta tutkimus - oli se sitten väitöskirjan työstämistä tai väitöskirjan jälkeistä tutkimusta - on oikeaa työtä. 

Tutkimuksen teko ei tapahdu klo 8-16 välillä. Sitä ei voi jättää töihin ja tulla kotiin lepäilemään, sillä tutkimus kulkee aina mukana ja vaatii tietynlaisen mentaliteetin. Tutkimusta voi tehdä etänä kotoa tai mennä yliopistolle. Siihen kuuluu tiedonhankintaa, lukemista, kirjoittamista, luetun ymmärtämistä ja analysointia, tulkintojen ja päätelmien tekemistä. Tutkijan pitää osata kirjoittaa eri mittaisia tieteellisiä tekstejä: esseitä, arvosteluja, artikkeleja ja monografioita. Pitää osata vertailla ja harjoittaa lähdekritiikkiä. Tutkimusta tehdessä tarvitaan suullisia taitoja esimerkiksi konferenssi- ja seminaariesitelmien pitämistä ajatellen, sosiaalisia taitoja verkostoitumiseen muiden tutkijoiden kanssa ja oman tutkimuksensa mainostamista mahdollisia yhteistyökuvioita varten. Tutkijat yleensä myös opettavat, organisoivat tapahtumia ja seminaareja, toimivat töiden ohjaajina, oikolukijoina, toimittavat julkaisuja ja koordinoivat projekteja. Tutkijat tekevät budjettilaskelmia, aikataulu- ja matkustussuunnitelmia ja tarvitsevat kykyä sietää epävarmuutta, stressiä ja painetta. 

Jotain tästäkin listasta taatusti unohtui, mutta lähdetään näillä liikkeille. Nämä kaikki kuuluvat tutkijan CV:hen ammattiosaamisen alle.

Jos jotain inhoan, niin sitä, että joku sanoo minulle, etten muka tee oikeaa työtä.