Ensimmäinen katsaus vuoteen 2020

Tammikuu oli ja meni ja tuntui kestäneen puoli ikuisuutta. Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä opetuksen kanssa, että aika ja tila ovat liikkuneet ihan omaan tahtiinsa. Viime tiistai tuntui iltakuuden aikoihin kestäneen jo yhden viikon verran. Nyt kuitenkin yksi tämän kevään haastavimmista työviikoista on paketissa, joten ajattelin luoda katsauksen vuoteen 2020 - mitä kaikkea on luvassa niin tutkimuksellisesti kuin muutenkin.

Vaikka viime vuosi oli todella rankka, sitä kuitenkin tasapainottivat monet hienot asiat, kuten lyhyen tutkimusapurahan saaminen Kalevala-projektiin, kolme ihanaa ulkomaanreissua ja huikea Rammsteinin konsertti. Vaikka tänä vuonna ei nyt ole suunnitelmissa elämänmittaisten haaveiden, kuten Disneyland-visiitin tai Star Wars -kuvauspaikkavierailun, kaltaisia asioita, olen ehtinyt kirjata kalenteriini ja useamman merkittävän seikan.

Kalevalaseuran apuraha mahdollisti uuden tutkimusalueen alustavan valtauksen. Jatkankin Kullervo-artikkelini työstämistä esitelmöimällä aiheesta Comics and Society -opintopiirin seuraavassa konferenssissa, joka järjestetään Tukholman Södertörnin yliopistolla 19. - 21.2. Meitä lähtee Jyväskylästä paikalle kunnon delegaatio edustamaan Mutkun sarjakuvatutkimusta. Onkin kerrassaan ihanaa päästä pitkästä aikaa puhumaan kansainväliseen konferenssiin hyvässä seurassa.

Jatkan saman aiheen parissa myös Suomessa, sillä minua pyydettiin Tampere Kuplii Goes Academiciin 20.3. puhumaan Kalevala-aiheesta. Tarkoitukseni on siis puhua Kullervosta suomalaisen miehen maskuliinisena myyttinä. Tämä tulee olemaan artikkelini näkökulma. Katsotaan, mitä saan aiheesta irti. Artikkelin ensimmäinen versio pitäisi olla valmis toukokuun alussa, jolloin esittelen sitä nykykulttuurin tutkijaseminaarissa.

Ja saatanpa puhua jotain muutakin Tampere Kupliissa.

Näin kevään hakuaikojen lähetessä minulla on myös lusikkani parissa hankehakemuksessa, kaksi yhteisartikkelia työn alla kollegoideni kanssa (toinen viimeistelyvaiheessa, toinen vielä  alkupisteessä) ja opetushommiakin on kertynyt varsin riittävästi. Siksi onkin tärkeää muistaa levätä.

Olenkin jo kevään alussa pohtinut vuoden 2020 tavoitteitani töiden ulkopuolelta. En siis tee uudenvuodenlupauksia, vaan asetan itselleni joitain tavoitteita. Tällaiset asiat listasin Facebookiin tammikuussa - nyt ne löytyvät tästä pikkuisen päivitettyinä:

1. Pidän huolta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani. Tämä tarkoittaa kahta ällää eli lepoa ja liikuntaa (ja kivojen asioiden tekemistä) sekä sitä, että tunnistan jaksamiseni rajat ja uskallan sanoa ei.
2. Liikunta sisältää Ready.Set.Polen jäsenyyden ja sekä tankotanssin että rengastrapetsin koulutusryhmät. Eli joogaa, tanssia ja akrobatiaa useamman kerran viikossa. Tankotavoitteisiini kuuluu invertin hiominen nätiksi ja voiman kasvattaminen.
3. Vähennän vaatekulutustani. Pyrin olemaan ostamatta uusia vaatteita ja siirryn yhä enemmän käytettyihin vaatteisiin. (Kengät, alusvaatteet, sukat ja treenivaatteet ovat tietenkin poikkeuksia.)
4. Olen jo siirtynyt pitkälti kauramaitoon. Tämän vuoden tavoite on pyrkiä pitämään kasvisruokapäivä kerran viikossa.

Vuoden kivoihin asioihin kuuluu muun muassa siskosviikonloppu Pieni merenneito -musikaalin merkeissä, Rockfest Tampereella, conikesä ja talouteemme tässä kevään aikana ilmestyvä karvakaveri.

Kaiken tämän melskeen keskellä onkin tärkeää muistaa välillä hengittää ja asettua mukavasti sohvalle Darth Vader -viltin alle teemukin ja hyvän kirjan kanssa. Myös Netflix ja chill toimivat Disney+:aa odotellessa.

PS. Kuvat ovat peräisin pixabay.com-sivustolta.

Oulun sarjisfestarit 2019

Oulun sarjakuvafestivaalit järjestettiin tuttuun tapaan marraskuun lopussa. Minun piti kirjoittaa pikaisesta visiitistäni päivitys jo paljon aiemmin, mutta olen jälleen hieman jäljessä niiden kanssa. Piipahdin kuitenkin kutsusta Oulussa 23. - 24.11. puhumassa sarjakuvatutkimuksesta ja oman post doc -tutkimukseni alkuaskelista.

Meitä lähti pieni sarjisporukka autolla Jyväskylästä kolmen hujakoilla kohti Oulua. Meidän piti ehtiä illaksi Oulun Star-leffateatterille, jossa esitettiin Fingerpori-elokuvan erikoisnäytös. Auton takapenkillä istuneiden Vesa Kataiston ja Pertti Jarlan oli tarkoitus puhua leffan jälkeen yleisölle projektista ja sen synnystä. Päädyin myös itsekin katsomaan tämän sarjisadaptaation ja se oli positiivinen yllätys: neljästä episodista koostunut elokuva käytti hyväkseen Jarlan strippien huumoria, mutta muodosti myös itsenäisen kokonaisuuden. Rivo-Riitta oli ehdoton lempparini (miten vaikeaa onkaan näytellä, kun peruukki peittää silmät koko ajan), parhaimmat naurut tulivat taustalla olevista kylteistä ja muista piilovitseistä, mutta elokuvassa oli myös lempistrippini: Elias Tapani Karhu. Episodit olisi tietenkin voinut sitoa ja yhdistää toisiinsa jollain tavalla, mutta kokonaisuus jäi silti plussa puolelle.

Pyörähdin leffan jälkeen muun porukan kanssa paikallisessa Snooker Timessa moikkaamassa tuttuja ja pelaamassa framen snookeria ennen kuin kävin hakemassa iltapalaa ja suuntasin persoonalliseen majapaikkaani, Pikisaaressa sijaitsevaan TurusenSahaan. Ihanissa vanhoissa puutaloissa sijaitseva aamiaismajoitus oli kerrassaan persoonallinen: omassa huoneessani oli esimerkiksi pönttöuuni! Vaikka aamiaisen saanti olikin jäänyt festivaalijärjestäjien taholta epävarmaksi, se oli kuitenkin varattu kaikille paikassa majoittuville festivaalivieraille, mikä selvisi sitten onnellisesti seuraavana aamuna. Lämmin suositus tälle majoituspaikalle!

Vesa Vitikainen ja Kalevala sarjakuvissa

Pääsin jälleen harmillisesti osallistumaan vain sunnuntain ohjelmaan, mutta vähäisestä ajasta huolimatta ehdin kuuntelemaan pari kiinnostavaa esitelmää ja kiertämään kaikki myyntipöydät. Tänä vuonna festivaali painottui selvästi Oulun kaupunginkirjastolle, mikä oli oikeastaan vain hyvä, sillä se sijaitsi kivenheiton päässä majoituspaikastani. Puoliltapäivin alkaneesta ohjelmasta oman tutkimukseni kannalta must oli Vesa Vitikaisen esitelmä "Kalevala sarjakuvissa", joka tarjosi katsauksen Suomessa (ja vähän muuallakin) julkaistuihin Kalevala-aiheisiin sarjakuviin. Mitään maata mullistavan uutta ei esitelmästä valitettavasti löytynyt, sillä olin juuri lukenut Jyrki Korpuan mainion Kalevala-tietoteoksen Lajivirren laulamaa, jossa oli oma lukunsa sarjakuvista. (Jyrki lahjoitti minulle kappaleen kirjaansa vielä samana päivänä.)

Jiipu Uusitalo esittelee taidokasta Kukkaisruoska-sarjakuva-albumiaan

Jäin myös kuuntelemaan sarjakuvablogistaankin palkitun Jiipu Uusitalon haastattelua. Uusitalolta oli juuri ilmestynyt tuore sarjakuva-albumi Kukkaisruoska, joka käsittelee rankaisuvaltaa herkullisten hahmojen ja upean kuvituksen avulla. Tämäkin teos päätyi sitten omaan ostoskassiini.

Minun, Jyrki Korpuan ja Harri Filpan muodostama sarjakuvatutkimustrio aloitti sitten nyt jo perinteeksi muodostuneen sarjakuvatutkimuksen nykytilan esittelyn kahden aikaan. Harri, joka oli onnistuneesti buukannut itsensä kahteen paikkaan yhtä aikaa, oli paikalla vain kertomassa omasta sarjakuvaprojektistaan, mutta me Jyrkin kanssa vastailimme myös kysymyksiin ja kommentoimme  myös meille lähetettyä sarjakuvatutkimussuunnitelmaa. 

Koska Kalevalan sarjakuva-adaptaatioita käsittelevä post doc -tutkimukseni on vasta alussa, pystyin antamaan siitä vain pieniä maistiaisia yleisölle. Käytännössä kerroin tutkimukseni tavoitteista, metodeista ja aineistosta. Keskityin sen jälkeen Kullervon tarinaan, mistä aion kirjoittaa ensimmäisen artikkelini. Vaikka minulla ei ollut yleisölle tarjota mitään konkreettista, kahden Kullervo-sarjakuva-albumin vertailu Kalevala-taiteeseen toi kuitenkin hedelmällisiä huomioita ihan paikan päällä: esimerkiksi Kullervon kaivertamat merkit sisälsivät ampuma-aseella uhkaavan tikku-ukon sekä Kurkijärven että Raassinan teoksissa, mitä en ollut aiemmin edes huomannut. Tästä saa kiinnostavaa analyysia, sillä myöhemmin ilmestyneessä Raassinan Kullervossa ei ole ampuma-aseita: kaikki taistelut käydään teräasein. Mistä pistooli sitten Kullervon kaiverruksiin on päätynyt?

Festarilootti sisälsi kirppispöydän antimia, pienlehtiä ja taidetta.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja joskus liiankin nopeasti - näin myös Oulun sarjisfestarit. Ehdin kuitenkin tosiaan tavata Pertti Jarlan ja suuresti fanittamani HP Lehkosen henkilökohtaisesti, moikata Apila Pepitaa (ja ostaa hänen ihana pupu-aiheinen korttinsa) ja pongata myyntipöydiltä huikea venäläinen taiteilija Lena Gnedkova, jolta päädyin sitten ostamaan vähän sitä sun tätä itselleni ja lahjaksi. Yllä olevassa kuvassa oleva Haurun liikkuva linna -pastissi on hänen käsialaansa. Gnedkovan töihin voi tutustua tarkammin Instagramissa (illustoryart).

Sain myös ihanalta Juliana Hyrriltä omistuksen omaan kappaleeseeni hänen upeasta esikoisteoksestaan!
Sen kuuluisi olla Sarjakuva-Finlandian TOP10:ssä.

Ensi vuonna varaan itselleni koko viikonlopun Oulun keikkaa varten. Silloin minulla onkin jo toivottavasti tuloksia Kullervosta ja ehkäpä myös Kalevalan naiskuvastakin, johon paneudun seuraavaksi.

Irlanti, osa 2: Worldcon 2019

Dublinin Worldcon alkoi torstaina 15.8. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päivämme meni aika pitkälti matkustamiseen Killarneysta pienten välietappien kautta Dubliniin ja Howthiin, jossa majoituksemme oli, joten conipäivä jäi meiltä minimiin. Osasyynä oli myös flunssani, joka oli torstaina pahimmillaan: ääneni oli lähes kadonnut, mikä oli melkoinen ongelma, sillä akateeminen esitelmäni oli perjantaiaamuna. Löysimme kuitenkin conipaikan läheltä apteekin ja sain sieltä kunnon lääkkeet: sekä paikallisia Bafucineja kurkulle että flunssaoireita ehkäiseviä tabletteja, jotka olivat todella tehokkaita. 

Howthin rannikkoa

Majoituspaikkaa valitessamme törmäsimme jatkuvasti Howthissa sijaitsevaan Bed & Breakfastiin. Howth (iiriksi Beann Éadair) on Dublinin alueella, ydinkeskustan koillispuolella sijaitseva niemi ja pikkukylä, osin sitä "paremman väen" seutua, jossa on oma kalastuskulttuurinsa. Sieltä menee paikallisjuna DART keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Me hankimme vielä turisteille sopivan Leap Visitor -matkakortin, jonka sai viikoksi neljälläkymmenellä eurolla. Sillä ajelimme sekä busseilla, ratikoilla että paikallisjunilla niin paljon kuin sielu sieti. 

Gleann-Na-Smol

Majoituspaikkamme oli persoonallinen kolmen tähden Bed & Breakfast Gleann-Na-Smol, pieni perheyritys, jossa asuimme kuin jonkun kotona. Irlantilainen aamiainen, nopea wifi ja avulias isäntä Sean tekivät kuudesta yöstämme varsin miellyttäviä. Kolmen hengen huoneemme oli 100 euroa/yö, eli reilu 30 euroa per naama. Ei paha hinta. Irlantilaisen majoituksen kokonaisongelma oli kuitenkin kosteus, joka tunki sisään ohuista ikkunoista, ja tuntui siltä, ettei mikään vaate ollut koskaan täysin kuiva - oli sitä käytetty tai ei.

Torstai Worldconissa: oman badgen ja sälän hakeminen. Monstress-sarjakuva odottaa nimmariaan.

Perjantaina oloni oli onneksi huomattavasti parempi ja pystyin jopa puhumaan. Esitelmäni oli klo 11.30 Point Squarella. Vaikka conin pääpaikka oli Dublinin Convention Center, osa ohjelmasta oli pienen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Point Squaren ostoskeskuksessa, jossa coniväki oli vallannut yläkerran Odeon-elokuvateatterin. En ollutkaan koskaan pitänyt esitelmääni elokuvateatterin salissa ja voin todeta, että konsepti oli todella hyvä! Nouseva katsomo, iso valkokangas ja hyvät äänentoistolaitteet tekivät esitelmän pitämisestä varsin sujuvaa, vaikkakin ääneni oli edelleen paineessa. "Countries"-paneelissa meitä oli vain kaksi puhujaa, joten saimme hieman lisäaikaa esitelmillemme ja mahdollisille kysymyksille.

Onnellinen akateemikko sai äänensä takaisin.

Oma esitelmäni käsitteli Lewis Trondheimin ja Nicolas Keramidaksen mainiota Mickey's Craziest Adventures -sarjakuva-albumia, sen postmoderneja piirteitä ja fantasiaa. Esitelmä meni kaikin puolin kivasti olostani huolimatta ja meillä oli jopa jonkin verran yleisöäkin. Saimme aikaan myös kiinnostavaa keskustelua siitä, miten eurooppalaisilla taiteilijoilla ja käsikirjoittajilla tuntuu nykyisin olevan paljon enemmän vapauksia Disney-sarjakuvien tekemiseen.

Sana Takeda tulkkinsa kanssa esittelemässä Monstressin syntyä.

Siirryimme esitelmäni jälkeen elokuvateatterin toiseen saliin kuuntelemaan sarjakuvataiteilija Sana Takedan esitelmää Monstress-sarjakuvansa synnystä ja kuinka yhteistyö Marjorie Liun kanssa alkoi. Takeda oli conin virallinen taiteilija ja kunniavieras. Hänen upea taiteensa koristi myös jokaisen membership-badgea. Vaatimaton Takeda innosti minua vielä entisestään lukemaan lisää Monstressia ja hankkimaan myös printin taidenäyttelyn kaupasta. (Ainut asia, mikä jäi harmittamaan, oli se, että olisin voinut samoin tein ostaa kolme printtiä ja kehystää ne makuuhuoneeseen.)

Taidenäyttelyn ohesta löytyy aina nörteille niin tärkeitä Lego-diaraamoja. Tässä niistä paras.

Delorean ei ainakaan vielä lähtenyt liikkeelle.

Perjantain iltapäiväohjelmassa oli myös ensimmäiset shoppailukierrokset eli pohdinnat siitä, mitä ehkä haluan ja mihin minulla on varaa ja mikä mahtuu laukussa takaisin Suomeen, sekä loistava paneelikeskustelu "Kick-ass Women on SF TV". Ilta päättyi upeaan konserttiin, jossa Dublin's Worldcon Orchestra esitti sekä irlantilaisia lauluja että fantasia- ja science fiction -klassikkotunnusmusiikkia. Leia's Theme yhdessä kuvamateriaalin kanssa herkistytti, Star Warsin Throne Room ja Game of Thronesin tunnari sykähdyttivät. Konserttiin, kuten myös lauantain naamiaisiin ja sunnuntain Hugo Awardseihin, piti käydä hakemassa ranneke erillisestä pisteestä. Tilaisuudet eivät siis maksaneet mitään, mutta koska tila oli rajallinen ja järjestäjät halusivat välttää ylenmääräistä jonotusta, he olivat ottaneet käyttöön rannekesysteemin. Sama oli tuttua muun muassa Animeconista, joten se ei aiheuttanut ihmetystä. Conin järjestäjät olivat muutenkin ottaneet jonotuskäytänteet haltuun ensimmäisen päivän jälkeen, joten kaikki sujui erittäin mallikkaasti.

Throne Room ja End Credits

Sain Phil ja Kaja Foglion nimmarit Girl Geniusin ensimmäiseen osaan!

Lauantaina 17.8. oli ensimmäinen virallinen cosplay-päivämme ja pukeutumisemme teema oli Marvel. Kävin hakemassa Monstressiini Sana Takedan nimikirjoituksen ja onnistuin kaikesta jännityksestä huolimatta puhumaan hänelle hieman ruosteessa olevaa japania. Hän tuntui olevan siitä kovin ilahtunut. Conin toinen innostava paneeli oli "Female Superheroes in TV and Film", jota olisi voinut hyvin kuunnella toiset 45 minuuttia. Paneelien minimimitta voisi ihan hyvin olla 90 minuuttia, koska panelistit eivät kuitenkaan koskaan ehdi sanoa kaikkea kiinnostavaa, saati sitten ottaa vastaan tarpeeksi yleisökysymyksiä. Nyt odotan Ms. Marvel -sarjaa ihan hirvittävällä innolla. 

Palatessamme takaisin messukeskukseen törmäsimme Doctor Strangeen. Koska olin pukeutunut Tony Starkiksi, tämä aiheutti tietenkin hauskan kohtaamisen liikennevaloissa:

"Doctor."

"Stark."

Kyseessä oli ihan virallinen cosplay-harrastaja, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin ja otimme myös hieman valokuvia. Valitettavasti asu ei ollut itse tehty vaan ostettu.

Corbo Cosplay Doctor Strangena.

Tony got his cheeseburger!

Conin toinen velvollisuuteni oli lauantaina neljältä. Minut oli yllättäen laitettu meemejä ja niiden historiavaikutusta pohtivaan paneelikeskusteluun "Problems for future historians", josta olin aluksi aivan ahdistunut. Tunsin, ettei minulla ole hirvittävästi sanomista asiaan ja tuumin, miten mieluummin olisin ollut jossain sarjisaiheisessa paneelissa, mutta onneksi paneelin vetäjä oli huippu ja muutkin osallistujat supliikkeja aiheidensa osalta, joten minun ei tarvinnut vaikuttaa tuppisuulta. Vaikka sainkin omia, räätälöityjä kysymyksiäni, toin myös kulttuurintutkijan kommentaarin tilaisuuteen: meemit ovat oman kulttuurinsa ilmiöitä ja ilman kontekstin tuntemusta ei ole kompetenssia niitä ymmärtää. En siis nolannut itseäni aivan täysin, kun salikin oli tupaten täynnä...

Marvel-tiimi kävi Star Trek -aluksessa. Captain Marvel oli luonnollisesti kapteenimme, Tony ei näytä kovin tyytyväiseltä, mutta syynä lienee Lokin mairea hymy.

Ehdimme pyörähtää kesken conin Dublinin keskustassakin ostoksilla, ja hullaannuimme Penniesin Harry Potter -osastosta. Palasimme kuitenkin kiltisti takaisin, koska kauppa meni kiinni. (Toisaalta ihan hyvä, sillä Pennies on Irlannin Primark ja hups, sieltä ostaa vahingossa miljoona paria sukkia.) Lauantai-ilta päättyi Worldconille tuttuun tapaan Masqueradeen, jossa nähtiin upeita, alkuperäisiä asuja (muun muassa huikea, valaistu Kelpie) sekä paljon tuttuja hahmoja, kuten alla oleva ihana prinsessa Mononoke, tai persoonallinen Peppi Pitkätossu, joka muistaakseni voitti myös jonkin palkinnon asullaan.

Mononoke Hime

Tony Stark ja vaihtokengät (alkuperäisistä lähti pohja irti)

Stark-asu oli tosi mukava, vaikkakin ledivalokytkimeni pyöri hansikkaassa vähän liian paljon, enkä saanut aina valoa toimimaan. Virittelen sen vähän paremmaksi ja ehkä modaan jotain asukokonaisuudesta ensi kevään Popcultia varten.

Lauantain loot: Sana Takedan nimmari, Joe Hillin romaani ja oho, voitin arvonnassa tuolloin vielä julkaisemattoman Joe Abercrombien romaanikäsikirjoituksen A Little Hatred!

Sunnuntaina otimme aamun iisisti, sillä edellisenä iltana olimme päätyneet vetämään pannupitsaa keskellä yötä Connollyn juna-asemalla, mikä oli hieman raskas kokemus. (Se tosin oli myös ihan loistavaa pitsaa, joten ei siinä mitään.) Pääsimmekin coniin vasta puoli yhdeksi ja minä hyppäsin jonottamaan Joe Hillin nimikirjoitusta uuteen romaaniini. En malttanut olla mainitsematta, miten luin teininä hänen isänsä tuotantoa ja nyt on hänen vuoronsa. Mihinkäs King-fani karvoistaan pääsisi. (Ihan oli poika isänsä näköinen, muuten.)

Sitten meidän piti mennä kuuntelemaan kahta lukutuokiota: Eoin Colferia ja Scott Lynchiä. Colfer oli yhtä hillittömän hauska kuin kirjansakin ja nauratti yleisöä vähän väliä tarinoillaan. Hän luki meille pätkän tulevasta aikuisille suunnatusta fantasiaromaanistaan, jonka pääosassa ja minäkertojana on lohikäärme. Scott Lynch jäi kuitenkin välistä, koska sössin aikataulujen kanssa. Kun samassa kerroksessa on sekä Liffey Hall 2 että Liffey Room 2, niin miten sitä huomaa niiden eron? Kun tajusimme olevamme väärässä paikassa, oli Lynchin huone jo täynnä. Kyllä harmitti.

Eoin Colfer ja tarinatuokio

Sunnuntai oli toinen cosplay-päivämme, joten vedin ylle pääcossini eli Supernaturalin Chevy Impalan eli Babyn ihmisversiona. Kun yksikin ihminen tunnisti, saattoi olla tyytyväinen. Toisaalta moni luuli, että olen vain hevari: eräskin myyjä ehdotteli meille sopivaa alternative-baaria ja jouduin tankkaamaan hänelle, että tämä on cossi (en kai muuten liikkuisi Metallica-paita päällä julkisesti).

Baby hurling-mailoista tehdyllä valtaistuimella

Family don't end with blood.

Jätimme lopulta tänä vuonna Hugo-palkintojenjaon välistä (olin nolosti unohtanut äänestääkin) ja lähdimme hengailemaan Howthin satamaan, syömään fish & chipsejä ja pongaamaan hylkeitä (yksi pongattu!)

Eoin Colfer raapusti nimmarinsa suomalaiseen Artemis Fowliin.

Sitten - aivan yllättäen - olikin maanantai ja vihoviimeinen conipäivä. Meille se oli virallinen Potter-päivä ja edustimme tupiamme ylpeinä niin itse conissa kuin kaupungilla, jossa pyörähdimme lounaalla syömässä tässä vaiheessa jo niin tarpeelliset salaatit (on se kumma, kun ei edes kurkkua saa aamiaisella). Samalla pongasimme Temple Barin aukiolle vievän ihanan ostoskujan, joka oli niin Viistokuja, että oli pakko pysähtyä räpsimään teemakuvia. Samalta kujalta löysimme myös Bubble Waffle Factoryn, joka teki täydellisiä jäätelövohveleita! 

Expelliarmus!

Palasimme coniin kuuntelemaan vielä viimeisen innostavan paneelin, jossa keskusteltiin Star Warsin 40-vuotisesta historiasta ja mikä uusissa elokuvissa toimii ja mikä ei. Tässä vaiheessa olen tietenkin unohtanut tärkeimmät pointit, mutta keskustelijat olivat niin asiantuntevia ja myös hauskoja, että tätäkin olisi mielellään kuunnellut kaksi kertaa pidempään. Se oli kieltämättä sopiva päätös conillemme.

Mommy! It's over!

Elämämme toinen Worldcon oli hieno kokemus hienossa maassa. Dublin kaupunkina jäi vähemmälle huomiolle enkä esimerkiksi ehtinytkään käydä Trinity Collegen kuuluisassa kirjastossa. Toisaalta olen varma, että palaamme vielä Irlantiin, sillä niin paljon jäi näkemättä ja kokematta. 

Coniloot. Ranne- ja kaulakoru olivat synttärilahjoja ihanalta Tupulta.

Shoppailun tulokset Penniesiltä, Gamestopista ja Disney storesta.

Seuraava Worldcon järjestetään Uudessa-Seelannissa ja suuri haaveemme oli suunnata sinnekin, mutta emme ehdi säästää rahaa niin paljon, että meillä olisi varaa lähteä. Seuraava Worldcon-visiittimme tulee todennäköisesti olemaankin vasta vuonna 2024 Skotlannin Glasgowssa, sillä Yhdysvaltojen conit eivät innosta. Glasgow on hakenut pitopaikkaa eikä sillä ole vielä kilpailijoita (ja tässä vaiheessa tuskin tuleekaan olemaan), joten mahdollisuudet päästä ajelemaan pitkin Skotlannin nummia ovat hyvät. Toisaalta vuonna 2023 olisi tarjolla niin New Orleansia, Nizzaa kuin Kiinaakin. Seurataan tilannetta...

Katja päättää coniraportin. Over and out. 

Finncon 2019

Nyt seuraa (toivottavasti) suhteellisen rivakkaan tahtiin someloman ajalta pari päivitystä. Haluan ne pois jaloista ennen kesän suurinta tapahtumaa eli Irlannin reissua, joka sisältää luonnollisesti myös Worldconin. Aloitamme tietenkin kronologisesti Finnconista, joka järjestettiin Jyväskylässä 5. - 7. heinäkuuta.

Viime kesän Finncon jäi minulta poikkeuksellisesti väliin Ilosaarirockin takia. Myös tämän kesän Finncon oli poikkeuksellinen, sillä minulla ei ollut siellä mitään ohjelmaa saati velvoitteita. Pystyinkin ottamaan koko conin iisisti hengaillen ja pyörien siellä, missä miellytti. Samalla testasin myös Worldconiin suunnittelemiani cosplay-asuja ja moikkailin tuttuja.

Se on Baby! (Supernatural, Chevrolet Impala)

Lauantaina kävin kuuntelemassa Tolkien-kääntäjänä tunnetun Kersti Juvan kunniavieraspuheen. Juva oli todella topakan oloinen persoona, ja pitää kyllä ollakin, jos 23-vuotiaana kääntämistä aloittelevana opiskelijana toteaa, että minähän voin kääntää tuon omituisen saturomaanin Englannista. Minulle ehkä isoimpana asiana haastattelusta nousi Juvan näkemys siitä, miten kääntäjä on taiteilija. Käännös on siis oma itsenäinen teoksensa, kääntäjän kirja. Siksi Juva haluaa korostaa, että jonkin teoksen soljuva kieli on kääntäjän, ei teoksen luojan käsialaa.

Kersti Juva kertoi työskentelevänsä tekstin kanssa kolmen eri version kautta. Ensimmäinen käännös on raaka mössö, josta muovaillaan toisen version hyvää suomea. Kolmas ja viimeinen versio on se, jossa tarkastetaan suomen sujuvuus ja viimeistellään kieli. Juvan haastattelu sai valtavat aplodit ja kuulin myöhemmin, miten liikuttunut hän oli näistä faneistaan, jotka jonottivat varsin suurella innolla myös hänen nimikirjoitustaan.

Seuraavaksi pääsin intoilemaan monenlaisista maailmanlopuista. Keskustelussa nousi esille se, että maailmanlopputarinat kertovat pohjimmiltaan ihmisten kulloisista peloista. Esimerkiksi siitä, että aina jotain jää eloon, tai siitä, millainen maailma olisi ilman ihmisiä. Myös monissa maailmalopusta kertovissa myyteissä, kuten mayojen saagoissa tai Ragnarökissä sekä scifi-sarjoissa (esim. Battlestar Galactica) kyse ei olekaan maailman loppumisesta täysin, vaan siitä, että maailma aloittaa alusta uuden syklin. Näistä asioista olisi kuunnellut juttua pitempäänkin.

Odotin kiinnostuneena kolmelta alkanutta "Tieteiskirjallisuusterapiaa"-työpajaa, minne mahduinkin ongelmitta. Ongelma olikin sitten työpajan toteutus. Tehtävät olivat ihan mukavia, ei siinä mitään, mutta pajan pedagogisessa otteessa oli valtavasti parannettavaa.

Ensinnäkin pajan vetäjä ei ottanut tilaa ollenkaan haltuunsa esimerkiksi pitämällä huolta, että kaikki tietävät olevansa oikeassa paikassa ja että heillä on tarvittavat välineet. Sen sijaan hän maastoutui osallistujien joukkoon ja ilmoitti vasta tasalta olevansa pajan pitäjä.

Toisekseen: koska kyseessä on kirjallisuusterapia, hänen olisi pitänyt avata työpajan menetelmät ja selittää niille, joilla ei ole aiheen tuntemusta, mitä kirjallisuusterapia on. Ja vielä korostaa, että kyseessä on turvallinen tila, ja että jokaisella on oikeus jakaa ja olla jakamatta sen verran kuin haluaa. Tehtäviä ei myöskään käyty läpi niin, että jokaiselle olisi tullut selväksi, mikä erilaisten harjoitusten tarkoitus oli.

Omat kokemukseni sarjakuvatyöpajojen ohjauksesta, sanallistamiskoulutuksesta ja nuorten opettamisesta vertautuivat heti työpajaan ja olin todella tyytyväinen, etteivät conissa vierailleet entiset sanislaiseni osallistuneet houkutteluistani huolimatta. Jäi todella pettynyt maku suuhun, mikä oli hirvittävä harmi, koska scifiaiheet olivat kiinnostavia terapeuttisen kirjoittamisen lähtökohdista.

Game of Thrones -research projectin tutkijat

Lauantain lopuksi pyörähdin myös akateemisella puolella kuuntelemassa tuoreimpia tuloksia Game of Thrones -katsojatutkimuksesta sekä taputtamassa tämän vuoden naamiaisosallistujille. Petri Hiltunen oli paikalla tapansa mukaan.

H. P. Lovecraft -seuran väki oli tauolla, mutta pöytä oli hieno.

Sunnuntaina päädyin kuuntelemaan "Suomimytologia kirjallisuudessa" ja "Potterin jälkeen: Fantastic Beasts ja Cursed Child" -paneeleita, joita kumpaakin veti Luna Lovekivaksi pukeutunut Sini Helminen, jota seuraan Twitterissä. Suomimytologiassa kiinnostivat eniten mainitut eroottiset tonttutarinat, joita yleisökin halusi lukea. Potter-paneeli meni enemmän mielipidekeskusteluksi (mistä tykkää ja miksi), joskin mielipiteen perustelu faktoilla (uuden Fantastic Beastin juonelliset epäloogisuudet) on aina kiinnostavampaa kuin pelkät henkilökohtaiset mieltymykset. Myös aika tuntui loppuvan kesken, mikä on aina paneeleiden ongelma, kun on useampi keskustelija.

FT Essi Varis luki lektionsa uudelleen

FT Mika Loposen lektio oli esitelmämäisempi ja nosti esille scifin rasistisimpia piirteitä.

Sunnuntain päätin akateemisella sessiolla, jossa tänä keväänä väitelleet Finfarin jäsenet ja tutkijat esittivät lektionsa uudelleen. Essi Variksen lektio olikin tuttu, mutta Mika Loposen esitys irrealiasta ja scifin stereotyyppisistä, jopa rasistisista kuvastoista, oli vielä kuulematta. Lopuksi aikaa oli vielä aiheesta keskusteluunkin.

Tony Stark -crossplay. Tällä kertaa Stark ei aja Audilla.

Ensi vuoden Finncon onkin Tampereella ja siellä on superkiinnostava vieras: Mike Carey eli Unwritten-sarjakuvan käsikirjoittaja! Sinne on pakko päästä fanittamaan. Pitääkin pyrkiä lukemaan koko sarja loppuun tässä vuoden aikana.

Conilootloot

Popcult 2019

Popcult, populaarikulttuurin merkkitapahtuma ja ehdottomasti yksi Suomen parhaista koneista palasi tänä vuonna takaisin hyväksi havaittuun Marina Congress Centeriin. Samalla se myös laajeni alkuperäiseen kahden päivän mittaiseen ohjelmapakettiin, joka järjestettiin 11. - 12.5. Kasasimme tänäkin vuonna Suomen Populaarikulttuurin tutkimuksen seuran kanssa tutkimukseen keskittyvän paneelikeskustelun, joten suuntasin innoissani coniin. Tänä vuonna mikään opetusvelvollisuus ei vienyt minulta turhaa aikaa, joten saatoin haahuilla Popcultissa kaksi päivää kaikessa rauhassa.

Haastattelussa monien äänien Antti Pääkkönen

Lauantai
Popcultin kunniavieraisiin kuuluu perinteisesti joku suomalaisista ääninäyttelijöistä, jonka eläytyminen tiettyyn (tai tiettyihin) hahmoihin on muodostanut osan lapsuuttamme. Tänä vuonna kunniavieraana oli Antti Pääkkönen, joka on muun muassa nykyisen Mikki Hiiren ja Repe Sorsan ääni, Toy Storyn Woody, Monsterit Oy:n Masi Pallopää, Notre Damen kellonsoittajan Clopin ja Disneyn Hullu hatuntekijä. Erityisen ihastuttavaa oli nähdä yleisön reaktiot Pääkkösen eri rooleihin ja se, millaisen vaikutuksen yleisön into ja omistautuminen tekivät. Pääkkönen sanoi itsekin, että yleensä ääninäyttelijä on piilossa roolinsa takana eikä kohtaa fanejaan, joten tämä tapahtuma kosketti häntä kovasti. Ja sen perusteella, millaiset nimmarijonot hän aiheutti, myös fanit saivat paljon.

Fangirl Questin Tiia ja Satu

Yksi eniten odottamiani ohjelmia oli esitelmä Supernaturalista tutun Misha Collinsin ideoimasta GISH-kilpailusta, jonka viime vuotiseen voittajaporukkaan kuuluivat tunnettua Fangirl Quest -blogia pitävät Tiia ja Satu. He ovat aina loistavia puhujia, tarjoavat paljon hyödyllisiä vinkkejä ja kertovat ihania anekdootteja kokemuksistaan. En tiennyt GISHistä aiemmin mitään, mutta esitelmä antoi erinomaisen katsauksen tähän vuonna 2011 alkaneeseen hulluttelukilpailuun, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Käytännössä kilpailussa kootaan 9 - 15 hengen tiimit, jotka ilmoittautuvat viikon mittaiseen kilpailuun. Se järjestetään nykyisin yleensä elokuun alussa. Kilpailun ensimmäisenä päivänä julkaistaan 200+ kohdan tehtävälista kuukautissideaskartelusta kamelilla ratsastamiseen. Tehtävistä suoritetaan niin paljon kuin ehtii, kykenee ja pystyy (eli mahdollisimman paljon) ja ne dokumentoidaan joko valokuvin tai videoin. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä enemmän pisteitä.  Parhaat pisteet saanut joukkue pääsee GISHin kustantamalle matkalle.

Esimerkki tehtävästä, jossa Tiian ja Satun tiimi ei vielä vetänyt övereitä

Täytyy sanoa, että pikkaisen alkoi juttu kutkuttaa, joten latasin GISH-sovelluksen heti puhelimeeni ja aloin tutustua ilmiöön. Siitä löytyy lisätietoa netistä osoitteesta www.gish.com sekä eri somekanavista. Kannattaa vilkaista, jos itsensä nolaaminen eri tavoin ei ahdista, tykkää lavastaa kuvia ja pitää hauskaa kavereiden kanssa. Samalla saa kansainvälisiä ystäviä.

Ralph Breaks the Internet -prinsessat! Upeat cosplayt.

Paneelikeskustelumme "Oivalluksia, sattumuksia vai eksymisiä - tie populaarikulttuurin tutkijaksi" alkoi klo 17.00 Nordia-salissa. Sali ei ollut tupaten täynnä, mutta yleisöä oli kuitenkin ihan mukavasti kuuntelemassa historiastamme populaarikulttuurin tutkijoina. Muistimme myös korostaa, miksi kulttuurintutkimus ylipäätään on tärkeää. Voit lukea varapuheenjohtajamme ja paneelia vetäneen Minja Mäkelän kirjoittaman tarkemman ohjelmakuvauksen seuramme blogista.

Haastattelussa Rosi Kämpe

Sunnuntaina kävin kuuntelemassa aamulla Marvelin Spider-Gweniä piirtävän Rosi Kämpen haastattelun ja sen jälkeen ohjelmasta yllättäen pongaamani Nanoreality-kuoron konsertin. Kun ohjelmalehtinen lupasi Ankkalinnaa, niin pakkohan sinne oli mennä. Ankkalinnaa tuli jopa kahdesti. Hyväksyn. Hyväksyin myös Monkey Island -pelin tunnarin ja tunsin itseni vanhaksi. Alla pätkä Ducktalesin tunnaria, jonka kuvasin ihan videolle. En ole koskaan liittänyt blogitekstiin videoita, joten en tiedä, millainen laatu oikein on. Anteeksi jo etukäteen.

Päivän päätteeksi kävin vielä kuuntelemassa Frida Keräsen esitelmän "Kuinka aloittaa sueprsankarisarjakuvien harrastaminen?", joka oli erittäin aloittelijaystävällinen ja informatiivinen, mutta josta tällainen alan tutkijakin sai paljon uutta. Supersankarisarjakuvat eivät koskaan ole olleet minun juttuni, joten keräsin itselleni muistilistan, mistä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Frida Keränen aloittelemassa

Istuin vielä ihmettelemässä Star Wars -esiosista kertovan esitelmän ja sain aivan uusia näkökulmia tarinan kaareen ja hahmojen - erityisesti Palpatinen - tekoihin. Esiosien eli episodien I - III isoin ongelma on kamala dialogi, jolle edes hyvät näyttelijät eivät voi mitään.

Coniloot

Onnistuin olemaan ostamatta mitään virallisista myyntikojuista. Kirppikseltä mukaan tarttui hieno Star Wars -paita, Star-Lord-Funko Pop ja supersöpö pehmo-Stich. Graduohjattavaltani Apilalta ostin sarvivalas-rintanapin ja tarttuipa mukaan myös Supernatural-logolla varustettu hihamerkki. Muut ostokset ovat lahjoja, joten hys.

Popcult on todellakin lempiconejani. Tunnelma on ihana, järjestelyt toimivat ja ohjelma on monipuolista ja laadukasta. Lisäksi olin huomattavasti ihmisystävällisemmällä tuulella kuin Tampere Kupliissa, joten ihmisten kanssa juttelu ja hengailu tuntui tosi kivalta. Nörtit, olette ihania.

Lauantain kuplinnat Tampereella

Tänä vuonna pyörähdin Tampere Kupliissa ainoastaan lauantaina päivän visiitillä. Pääsyynä siihen oli ensi viikonloppuna tapahtuva Pariisin matka, mutta osasyynä myös se, että olen viime aikoina viihtynyt vielä vähemmän ihmismassojen keskellä kuin tavallisesti. Jo tuo pelkkä lauantai sai aikaan ihmisyliannostuksen (animeteinit ovat suloisia, mutta niitä oli liikaa), joten olin tyytyväinen lyhyeeseenkin festarikäyntiin.

Sorsapuistosalin myyntipöydät vetivät väkeä mielestäni enemmän kuin viime vuonna.

Ehdin kuitenkin käydä kuuntelemassa neljä eri puheohjelmaa. Heikkisen Avi esitteli Valotusaika-sarjakuvaromaaniaan ja siinä käyttämäänsä tekniikkaa. Hän ei suositellut sarjakuvantekijöitä vaihtamaan suoraan valokuviin, sillä homma vei paljon enemmän aikaa kuin hän alun perin uskoi. Toisaalta teoksen kuvaaminen aidoilla ihmisillä oli paljon sosiaalisempaa ja mahdollisti hyvinkin erilaiset työskentelytavat. Kovasta ja tuskaisesta taipaleesta huolimatta Avi vihjaili jatko-osan suuntaan ja kiitteli vuolaasti muun muassa teoksen esilukijoina toimineita Johanna Sinisaloa ja JP Ahosta. Toinen painos olisi piakkoin tulossa.

Valotusaika-sarjakuvan tähti, Possu, päivysti Pokuton pisteellä omaan,
arvokkaaseen tyyliinsä.

Istuin Sopraano-salissa toisenkin tuntisen kuuntelemassa esittelyä oletettavasti ensi vuonna julkaisuun tulevasta Silmukka-albumista. Kimmo Lustin omaelämäkerrallinen teos käsittelee hänen lapsuuttaan päihdevanhemman varjossa. Lust kuvaili prosessia terapeuttiseksi, mutta myös ristiriitaiseksi, sillä hän on joutunut pohtimaan sitä, ketä ja mitä hänellä on oikeus teoksessaan kuvata. Millaisessa valossa hän voi piirtää äitinsä ja tavat, joilla tämä häntä kohteli? Lustille ominainen naivistinen, selkeän viivan tyyli yhdistettynä rankkaan aiheeseen tulee olemaan taatusti tutustumisen arvoinen teos.

Pii Anttonen haastattelemassa Kimmo Lustia.

Minulla on pieni aihio Kalevala-aiheisesta tutkimushankkeesta, johon ajattelin hakea rahoitusta, joten istahdin myös kuuntelemaan paneelikeskustelun "Kalevala sarjakuvissa". Sisällöllisesti siitä ei hirveästi kostunut. Paneelin porukka oli vaihtunut lennosta eikä keskustelulla ollut selvää rakennetta, joskin Petri Hiltunen on aina viihdyttävä ja Sippo Mentusen tietomäärä huikea - vaikkakin korjaus: Rosan sarjakuva on "Sammon salaisuus" ei "Sammon ryöstö". Sain kuitenkin kirjattua ylös kasan ajatuksia hakemusta varten. Katsotaan, miten käy.

Päivän päätteeksi kuuntelin vielä Rosi Kämpen haastattelun. Kämpe on tehnyt päämäärätietoisesti ja aktiivisesti töitä oman kansainvälisen sarjakuvauransa edistämiseksi, joten valtavat aplodit jo pelkästään sen takia. Kun lähdetään tavoittelemaan unelmaa työn tekemisestä Marvelille tai muuallekin, omaa tyyliä on oltava valmis kehittämään, portfolio pitää olla kunnossa ja pitää myös olla valmis lähtemään isommille turuille ja toreille, jossa alan ihmiset pyörivät. Se vaatii työtä ja panostusta. Nyt Kämpe piirtää Marvelille erityisesti Spider-Gweniä, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi Spiderman: Into the Spider-Verse -leffan myötä, tekee 6-päiväistä työviikkoa ja piirtää yli kymmenen tuntiä päivässä. Olisitko valmis samaan?

Hulk smash! Hulk appreciates!

Päivän tyyli: kanavoin sisäistä Jyn Ersoani.

Päädyin poistumaan Tampere-talosta jo viiden pintaan, kun tajusin, että rahani olivat muuttuneet repussa sarjakuviksi ja muuksi säläksi. Oli myös kivaa olla paikalla pelkästään hengaamassa ilman paineita esiintymisestä. Yritän hieman vältellä sitä tänä vuonna, vaikka taidankin olla seuraavaksi Popcultissa osallistumassa paneelikeskusteluun...

Kupliin lootti: what - ei pöllötarroja?

Lähdin hakemaan Sarjakuva-Finlandian voittanutta Sisaret 1918 -albumia, uusinta Voroa ja Timo Ronkaisen kokoamaa opasta Kuinka Aku Ankkaa luetaan -kirjan oikeaoppiseksi lukemiseksi. Halusin myös Maiju Äikäksen eli Surkean zinen ja päädyin ostamaan "Angstipastaa". Kiitos Maijulle omistuskirjoituksesta! Nautin myös valtavasti kaikista hämmentävistä muotoiluista ja tavoista, joilla sarjakuvia voi tehdä, joten ostin siksi tuon ihanan "hepodolls are creepy" -c-kasetin. Minulla on varmaan vanha walkman vielä jossain olemassa... Hulk muuttaa autooni, joka on myös Hulk, ja pingviini-tarra oli must, koska pingviini on toteemieläimeni.

Kuvasta puuttuu

a) ystävälle myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi menevä sarjakuva

b) toiselle ystävälle syntymäpäivälahjaksi menevät korvikset

c) kolmannelle ystävälle menevä kirjanmerkki (koska hänellä ei ole yhtään sellaisia!)

d) Belzebubs-paita, jonka unohdin kuvata.

Törmäilin muutamiin tuttuihin, mutta muuten olin kovin antisosiaalinen. Pahoittelut siitä.