Pariisi 2019, osa 3: Disneyland

Pariisin päivitykset kulminoituvat Disneylandiin - tietenkin. Disneylandissä käyminen on ollut lähestulkoon elämän mittainen haaveeni, jonka nyt voin ruksia toivelistaltani. (Onko "bucket listille" olemassa mitään kivaa suomennosta? Voisiko puhua tavoiteämpäristä?) Toisaalta olen varma, että kerta ei riitä mihinkään, joten tulen vierailemaan Pariisin Disneylandissä toistamiseenkin. Ja joskus myös Floridan Walt Disney Worldissä. Kenties.

Portti fantasiamaailmaan nimeltä Disneyland

Ostimme Disneylandin liput ennakkoon netistä Disneylandin omilta nettisivuilta, jossa ne tulivat halvimmaksi. (Aina kannattaa muistaa valita oma maa ennen kuin ostaa lippuja.) Liput eivät tule tietylle päivämäärälle, vaan ne valitaan sen mukaan, haluaako mennä arkena (mini ticket, halvinta), viikonloppuna (magic ticket), vai erikoisena päivänä (super magic ticket). Liput ovat sitten voimassa puolisen vuotta ostosta valitsemana aikana.

Jos reissaa lasten kanssa tai sellaisten seikkailijoiden, jotka haluavat mennä jokaikiseen laitteeseen, kannattaa jo pelkästään Disneylandiin varata kaksi päivää. Me otimme yhden päivän ja kaksi puistoa, eli Disneylandin lisäksi meillä oli pääsy myös viereiseen Walt Disney Studios -puistoon. Tämä maksoi aikuiselta 73 euroa ja oli kyllä ihan hintansa väärti. Liput olivat printtiversioita, joiden viivakoodit skannattiin portilla. Kannattaa myös huomioida se, että samana päivänä et voi ostaa lippua puistoon, vaan se on ostettava viimeistään edellisenä päivänä!

Ainut ongelma oli se, että katsoimme ainoastaan Disneylandin aukioloajan (perjantaina kahdeksaan) emmekä tajunneet, että viereinen Studio-puoli menee kiinni jo kuudelta. Jäipä siinä sitten se puoli käveltäväksi vajaaksi tunnissa, kun olimme ensin intoilleet Disneylandissä vajaa viisi tuntia. Toisaalta se ei jäänyt ketään kaivelemaan, sillä olimme odottaneet Walt Disney Studios -puolelta enemmän Harry Potter Studion kaltaista "näin teimme tämän pätkän" taustoitusta, mutta siellä oli aivan samalla tavalla huvipuistolaitteita kuin Disney-puolella.

Mutta se, mitä en tajunnut katsoa, oli Marvel Superheroes season - paikalla olisi ollut jotain aiheeseen liittyvää ohjelmaa ja hahmojakin.

Kauppaparatiisissa hengaili Helinä

Disneyland-päivämme oli perjantai 29.3. Ajattelimme, ettei puisto olisi aivan niin täynnä lapsia, mutta turhahan se toive oli. Toisaalta ihmismassat eivät ahdistaneet niin paljon kuin Versaillesissa, koska olimme ulkoilmassa ja kaikki oli niin siistiä ja uutta ja jännää. 

35-vuotias tohtorikin sai kylmiä väreitä nähdessään ensimmäistä kertaa
Prinsessa Ruususen linnan.

Disneylandille on myös olemassa kätevä puhelinsovellus, joka kertoo kartan avulla kauppojen, vessojen (tärkeää!), ravintoloiden ja eri kohteiden sijainnit. Kohteiden osalta se myös kertoo laitteen jonotusajan, mikä on hieno tapa arvioida, mihin kannattaa mennä missäkin välissä. Sovelluksen ongelma oli se, että oma nettini hidasteli todella paljon, joten jouduin käyttämään paikallista wifi-verkkoa, mikä puolestaan jökki koko ajan. Lienee ollut muitakin paikalla...

Merirosvot <3

Koska jonotusajat parhaisiin laitteisiin olivat keskimäärin 40 minuuttia ja itse Disneyland paikkana oli jo ihmeteltävä kohde, emme lopulta käyneet kuin yhdessä laitteessa ja siinäkin vain minä ja Sari-siskoni, jotka olimme vähiten korkeanpaikankammoisia. Kun on odottanut vähän jotain Särkänniemen tyylistä ja päätyy oikeasti teemapuistoon, jossa kaikki on viimeisen päälle, ei sitä oikein ehdi muuta kuin pällistellä ympäriinsä ja nauttia auringosta.

Tänne mentiin - jonotusaika näkyy olleen 40 minuuttia.

Se oli vuoristorata. Katja huusi. 

Jonotusajasta ei kuitenkaan tarvitse välittää, jos pääsee käyttämään fastpass-systeemiä. Se on ilmainen pääsylippu, jonka saa käydä noukkimassa laitteen vieressä olevasta automaatista skannaamalla oman pääsylippunsa viivakoodin. Niitä voi olla vain yksi kerrallaan käytössä (tähän joku on tosin keksinyt porsaanreiän internetissä) ja se mahdollistaa jonon ohi pujahtamisen. Fastpasseja on rajallinen määrä per aika ja päivä, eikä niitä ole mahdollista saada kaikkiin laitteisiin, joten ne kannattaa varata lemppareihin. Ideana on siis se, että fastpass tarjoaa tietyn puolen tunnin raon, jolla pääset jonon ohi laitteeseen. Jos olet suunnitelmallinen ja tiedät, että pystyt olemaan tuohon kellonaikaan tässä pisteessä, se on äärimmäisen kätevä.

Tällainen lipuke.

Käytännössä hengailimme puistossa sen 40 minuuttia, mikä muuten olisi mennyt jonottamiseen, ja menimme sitten vuoristorataan pääjonon ohi. Ja seisoimme jonossa noin viisi minuuttia, tajusimme, että jumankekka toi menee ympäri, ehdimme jo hieman katua asiaa, kun pääsimme vaunuun.

Ja huusimme. 

Mutta oli kivaa.

Seuraavalla kerralla sitten tavoitteena on päästä niihin Star Wars -laitteisiin...

Irvikissa vahtii labyrinttiä.

Prinsessa Ruususen linnan lasimaalauksia

Arribas Brothers -lasinpuhallusfirman tuotteita Prinsessa Ruususen
linnan alakerrassa. Tuollainen lamppu lähti mukaan.

Wall-E ja EVE

Here be Star Wars stuff

Disneyland aukesi kymmeneltä ja me olimme paikalla vähän vajaa yksitoista. Se aika meni jo ihan pelkkään kiertelyyn, syömiseen, piknikkiin ja kaupoissa pyörimiseen. Viiden hujakoilla päätimme suunnata Walt Disney Studiosin puolelle, mikä jäikin tyngäksi, koska puisto meni kuudelta kiinni. Toisaalta olimme jo niin naatteja, ettei se enää haitannutkaan.

Mies ja hiiri

Carol Danvers eli Captain Marvel toivottaa sinut tervetulleeksi

Hulk smäsh!

Paljon ihania Pixar-asioita!

Tein tuttavuutta Maton kanssa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Disneylandiin pääsee Pariisista puolessa tunnissa kätevästi RER-junalla. Puisto on linjan päätepiste, joten sitä ei voi missata. Ja vaikka ei olisikaan lippua puistoon, voi silti tulla paikan päälle puistojen kupeessa olevaan Disney-kylään, joka on ilmainen. Siellä on ruokapaikkoja ja tietenkin kauppoja, jossa voi tuhlata ne viimeiset roposensa, kun puisto on mennyt kiinni. Sieltä minäkin nappasin mukaan vielä hieman tuliaisia ja tyylikkään The Last Jedi -kauppakassin. Muuten olin ostosten suhteen pihi, koska periaatteeni oli se, että ostosten pitää olla jotain sellaista, mitä en Suomesta (eli EMP:ltä) saa tilattua.

Mukaan tarttui kätevä Star Wars -luentokansio ja pastilleja.

Ostin Aladdinin taikalampun!

Tuo ylläoleva lasinen taikalamppu oli sellainen ostos, joka vakuutti heti. Etsin ensin lasinpuhallusliikkeestä tyylikästä Kaunottaren ja hirviön ruusua, mutta ne eivät näyttänet kivoilta. Paikan valttikortti olivat lasiset taikasauvat, mutta minä halusin lampun. Lamput maksoivat vähän vajaa 30 euroa ja halutessaan siihen sai valita oman kaiverruksen viiden euron lisähintaan. 35 euroa tuollaisesta oli varsin käypä hinta. Lamppuun kirjoitettiin oma toive paperilapulle ja sitten sinne laitettiin koristekiviä. Valitettavasti kaupassa olleet tyylikkäät tyynyt eivät kuuluneet hintaan.

Kokonaisuudessaan Disneyland oli elämys, joka ei pettänyt. Seuraavalla vierailulla tiedän varata enemmän aikaa laitteisiin tai tapahtumiin, joissa haluan käydä. Mutta tällaisenaankin aivan upea paikka.

Pariisi 2019, osa 2: Moulin Rouge ja Versailles

Juhlimme äidin kuusikymppisiä lauantaina 30.3. Meillä oli siskojen kesken ollut jo useamman kuukauden suunnitelmana viedä äiti yllätykseksi ulos syömään ja mikä olisikaan parempi paikka kuin kuuluisa Moulin Rouge. 

Punainen mylly sijaitsee Montmarten kaupunginosassa.

Moulin Rougella on omat nettisivut, joilla on kattavasti tietoa sekä ranskaksi että englanniksi. Ja jos jokin jää epäselväksi, sivustolla on myös chatti, jossa kielitaitoinen henkilökunta on erityisen palvelualtista. 

Me halusimme illallisen ja shown, joka oli tarjolla vain kello 19. Pelkkää showta saa myös myöhemmin ja luonnollisesti halvemmalla. Ideana on valita päivän, kellonajan ja seuralaisten määrän lisäksi myös menukokonaisuus. Paketin hinta vaihtelee siis sen mukaan, mitä haluaa syödä. Se maksetaan ennakkoon ja sitten paikan päällä valitaan omasta menusta se, mitä syö. Me otimme Mistinguett Evening menun, jossa oli tarjolla sekä liha- että kasvis/kala-vaihtoehdot. Pakettiin kuuluu kolmen ruokalajin illallinen, viini tai shamppanja sekä show. Ainut ongelma oli se, että ostimme paketin talvimenun aikana ja se ehti vaihtua kevätmenuksi ennen Pariisin matkaamme - eli emme saaneetkaan niitä ruokia, joiden vuoksi olimme paketin valinneet.

Syntymäpäivien kunniaksi Moulin Rougen henkilökunta tarjosi myös mahdollisuutta vaihtaa jälkiruoka syntymäpäiväkakkuun päivänsankarin nimellä sekä orkesterin esittämää onnittelulaulua. Totta kai nämä molemmat mahdollisuudet (ilman extrakuluja) piti hyödyntää!

Life is a Cabaret, old chum... Jonossa sisäänpääsyä odottamassa.

Moulin Rouge -iltaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, ettei sinne pääse missä tahansa vaatteissa. Me tietenkin vedimme täydet tällingit ja 1920-lukulaisen teemapukeutumisen, ja ihmettelimme niitä, jotka olivat päässeet sisään teepaidoissa ja farkuissa. Itse salissa on valokuvauskielto, mutta paikalla kiertää virallinen valokuvaaja, joka voi ottaa seurueesta ryhmäkuvan - maksua vastaan tietenkin. Me otimme äidille muistoksi niin ryhmäkuvan kuin shown ohjelmaoppaan.

Olin jännittänyt tätä iltaa ihan hirveästi - erityisesti siksi, saammeko pidettyä paikan yllätyksenä ja hienostihan se sujui. Äiti ei arvannut mitään salaisista suunnitelmista ja vasta siinä vaiheessa, kun punaisen myllyn kyltti alkoi näkyä, äiti tajusi, että tuonneko sitä ollaan menossa. Emme tunteneet lainkaan olevamme alipukeutuneita, vaan saimme lähinnä ihailevia (joskus jopa hieman kateellisia) katseita ja peukaloita asuvalinnoistamme. 

Ruoka oli hyvää, tosin ei mitään tajunnanräjäyttävää, ja äiti sai elämänsä ensimmäisen syntymäpäiväkakun kynttilällä (tuhtia suklaata) sekä onnittelulaulun orkesterilta. Paikalla oli muitakin syntymäpäiviään viettäviä, joten emme olleet keksineet mitään poikkeavaa, mutta joka tapauksessa ainutlaatuisen elämysillan, mikä oli meidän tavoitteemme. 

Ruuan jälkeen alkoi show klo 21 ja kestikin reilun puolitoista tuntia. Luvassa oli perinteistä kabareeta, sekä mies- että naistanssijoita ja väliohjelmaa. Paljon paljasta pintaa ja paljaat tissit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mutta jokaisen esiintyjän taitoihin kuului spagaatti, esiintymisvarmuus ja rytmitaito. Nautin kuitenkin eniten välishowsta, jossa lemppareitani oli rullaluistimilla pyörivä tanssipari, joka teki hämmentäviä akrobatiatemppuja halkaisijaltaan kahden metrin kokoisella lavalla. Siinä yleisö kohahti useampaan kertaan, kun mies pyörittää naista huimalla vauhdilla niin, että naisen nilkat ovat miehen kaulan ympärillä.

Toinen huikea esitys oli käärmenainen, joka väänsi itsensä sellaisiin asentoihin, että taatusti muljahti olkapää sijoiltaan kerran jos toisenkin. Upea nainen ja huikea kroppa.

Jos haluaa elämyksen vanhaan kabaree-henkeen, suosittelen lämpimästi iltaa Moulin Rougessa. Ainut miinus oli yllättävän pitkä odotus aulassa, kun porukkaa otettiin sisään vähän kerrallaan, jotta saatiin sali täytettyä ilman ryysistä. Jos ovet avataan klo 18.45, olisin odottanut, että siellä otetaan sakkia sisään koko ajan eikä vasta klo 19.

Ilta onnistui meidän osalta ainakin hienosti ja tärkeintä oli se, että äiti oli todella otettu lahjastaan.

Versaillesin porteilla. (Tästä löytyy myös Pokémon GOn gymi.)

Sunnuntaina 31.3. suuntasimme sitten Versaillesin palatsiin. Sinne pääsee kätevästi RER-junalla ja paikkaa ei voi missata, sillä se on junan päätepysäkki. Matkaa tulee noin puolen tunnin verran Pariisin Invalides-asemalta. Versaillesin puistoalue on vierailijalle ilmainen, mutta itse palatsi maksaa 18 e. Jono oli melkoinen, mutta onneksi se liikkui hyvinkin nopeasti. Sää suosi, joten jonotus meni jo senkin osalta kivasti - ja samalla sai pelattua vähän Pokémon GOta. Palatsiin menijöiden kannattaa jonotuksen lisäksi varautua menemään metallinpaljastimien läpi. 

Palatsin keskusalue pihalta katsottuna.

Oli hienoa kävellä saleissa, joiden taidetta on nähnyt aiemmin lähinnä ala-asteen historiankirjassa. Muistan kirjoittaneeni joskus 5. luokalla aikamatkustusaineen, joka sijoittui Aurinkokuninkaan aikaan ja Versaillesin hoviin, joten siinäkin mielessä visiitillä oli nostalgista arvoa.

Hercules-huoneen katto. (Muistaakseni)

Ongelma oli se, että ihmisiä oli aivan valtavasti. Ja kun tietyt salit oli jaettu pienempiin tiloihin ja niiden läpi kulkeminen oli samalla ahtaampaa, ihmismassassa liikkuminen alkoi ahdistaa. Kenties arkipäivä olisi rauhallisempi valinta käydä Versaillesin palatsissa. Ja loppujen lopuksi fiiliskin oli se, että kun olet nähnyt yhdet kullatut kehykset ja maalatun katon, olet nähnyt ne kaikki. Emme jaksaneet edes käydä toisessa siivessä kunnolla, vaan etsiydyimme mieluummin ulos puutarhaan.

Peilisali oli kaikista kivoin paikka.

20 astetta lämmintä oli varsin miellyttävää, vaikka Pariisin kevät ei ollut vielä valtavan pitkällä. Pidimme pienen piknikin puutarhassa, vaikka haaveemme nurmikolla istumisella kariutuivat siihen, ettei ruoholla saanut istua palatsin läheisyydessä. Monet vuokrasivat pieniä golf-kärryjä, joilla he ajelivat puutarhaa ympäri, sillä alue oli oikeasti valtava. Me ehdimme kävellä murto-osan siitä, mitä kartta näytti. Osasyynä oli tietenkin se, että olimme kävelleet koko Pariisin reissun ajan sellaista kymmentä kilometriä per päivä ja rakot varpaissa olivat sitä mieltä, että nyt otetaan jo iisimmin.

Näkymä tekojärvelle. Palatsi jää selan taakse.

Muotoiltuja pensaita

Just chillin'.

Puutarhan sokkeloissa oli hienoja roomalaishenkisiä patsaita ja yhden sokkelon sisään oli piilotettu varsin siisti kahvilaravintola, jossa nappasimme jätskit.

Femme pistole -replika, käsilaukkuun sopiva.

Matkamuistomyymälöissä on kaikkea kirjepapereista kirjoihin ja asereplikoihin. Ostin sieltä mukaan tuollaisen pienen ja sievän naistenpistoolin, joka mahtuu kokonsa puolesta vaikka käsilaukkuun. Maksoi vähän reilun 30 e.

Versailles oli hieno kokemus, joskin nautin enemmän puutarhasta kuin itse palatsista. Ehkä pienempi ihmismassa olisi mahdollistanut rauhallisemman tutustumisen Aurinkokuninkaan ja Napoleonin teemoitettuihin tiloihin.

Pariisi 2019, osa 1: turisti ja pyhiinvaeltaja

Vietin viime viikonlopun pidennettynä lomamatkana äidin ja siskojen kanssa ihanaisessa Pariisissa. Tätä olimme odotelleet ja suunnitelleet jo pitkään, sillä äiti täytti 60 vuotta ja halusi juhlistamisen sijaan viettää sen reissussa. Minä hihkaisin heti yhteiseen ryhmäämme, että Pariisi, Disneyland ja Versailles, eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun Kontturin naiset olivat ideani hyväksyneet. Kuten edellisestä Lontoon matkastamme kolme vuotta sitten, kirjoittelen tästäkin reissusta kolmisen postausta. Aluksi hieman yleisempää turisteilua, toisessa postauksessa esittelen Versaillesin ja äidin syntymäpäiväillan Moulin Rougessa, ja sokerina pohjalla tietenkin Disneyland, jossa emme olleet käyneet koskaan aiemmin.

Aleksanteri III:n silta Seinen yli.

Saavuimme Pariisiin torstaina 28.3. ja majoituimme keskustan luoteispuolella, Clichy-nimisessä kaupunginosassa. Kolmen tähden hotellimme Ibis Styles Paris Mairie de Clichy kuului Ibis Styles -ketjuun ja oli persoonallinen (steampunk-henkisiä tapetteja!), siisti ja hintaansa nähden aivan loistava. Aamiainen kuului hintaan ja lisäksi tarjolla oli päivän aikaan ilmaiseksi teetä, kahvia, croissantteja ja pieniä lehtitaikinaleivonnaisia. Lisäksi henkilökunta oli erinomaista (ja kielitaitoista). Esimerkiksi sisäänkirjautuessamme saimme kartan, johon mukava nuori herrasmies ympyröi olennaisimmat metropysäkit, varoitti huonoista alueista ja taskuvarkaista - kaikki tämä ranskaksi, kun hän oli kysynyt, haluammeko keskustella englanniksi vai ranskaksi, ja minä nohevana totesin, etten ole aikoihin puhunut ranskaa natiivin kanssa... Mutta ei mennyt kieli solmuun ja kaikki olennainen tuli opittua. Metropysäkki oli ihan nurkan takana, kuten myös lähin ruokakauppa.

Ostimme jo lentokentältä Paris Visite -matkakortit (jota ei pidä sotkea siihen samannimiseen passiin, jolla pääsee moniin museoihin ja palatseihin ilmaiseksi) viideksi päiväksi ja viidelle vyöhykkeelle. Tällä laajimmalla kortilla pääsee lentokentille, Disneylandiin ja Versaillesiin. Sillä saa matkustaa junissa, metrossa, busseissa ja Montmarten funikulaarissa, jolla pääsee Sacré-Coeuriin. Lippunen on pieni ja siksi helppo hukata, mutta kännykän vieressä sitä ei kannata säilytellä, sillä ainakin meillä tuli parin kortin kanssa toimimisongelmia. Viiden vyöhykkeen viiden päivän kortti maksoi lentokentällä noin 72 €, netissä hinta oli 68,50 €. Pariisin matkakorteista on eri versioita, joten kannattaa katsoa tarkkaan, mikä tulee itselle edullisimmaksi.

L'Arc de Triomphe

Torstaipäivä meni turisteillessa ja ihmetellessä Pariisin klassisimpia maamerkkejä. Ilta oli yllättävän viileä, mutta saimme jo ensimmäiset patongit ja ensimmäiset vilkaisut Eiffel-torniin, josta emme olleet niin kovin innoissamme. Siskoni on aikoinaan asunut kolmisen kuukautta Pariisissa työharjoittelun takia ja minäkin olen pyörähtänyt konferenssien ja työmatkojen puolesta siellä kolmesti, mutta nuorin siskoni ja äiti eivät olleet koskaan aiemmin astuneet jaloillaan Pariisiin. Minäkään en Eiffel-tornia ollut nähnyt näin läheltä, mutta eipä se suurta intoa aiheuttanut, vaikka olin juuri katsonut Sense8:n loppuun.

Eiffel-torni saippuakuplien taustalla

Lauantaina päivällä pyörähdimme sitten parissa kirkossa. Aluksi Montmarten kukkuloiden Sacré-Coeurissä ja sitten omassa henkilökohtaisessa lempparissani, Notre Damessa. Sacré-Coeurin viehätystä lisäsi Amélie, jonka olin katsonut juuri ennen reissua ja intoilin siksi karusellista ja kiipeämisestä ne sadat rappuset kukkulan huipulle. Porukkaa oli kuin pipoa ja lämmintä parisenkymmentä astetta, mikä oli jo hieman liikaa minulle. Kirkossa oli onneksi viileämpää. 

Karuselli ja taustalla Sacré-Coeur.

Sacré-Coeurissä on valokuvauskielto toisin kuin Notre Damessa, jossa saa ottaa kuvia ilman salamaa. Tästä huolimatta umpitampioturistit räpsyttelivät surutta kuviaan kesken jumalanpalveluksen. Kumpaankin kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta kannattaa varautua jonottamaan hieman ja esittämään laukkujen sisällöt turvamiehille, joita on vähän joka paikassa.

Testasimme Sacré-Coeuriltä alaspäin tullessamme paikallisen funikulaarin eli kiskoköysiradan, mikä oli varsin kätevä, jos ei halua kiivetä kolmeasataa rappusta ylös Pariisin korkeimmalle kukkulalle. Tässä Pariisi on erityisesti metropysäkkien osalta melko takapajuinen: esteettömyys on huomioitu hyvin harvoilla paikoilla. Esimerkiksi funikulaariin pääsee perinteisten metroporttien läpi, mutta ainakaan huipulla pyörätuolille ei saanut omaa porttia auki lainkaan.

Lempikirkkoni, kiitos Victor Hugon.

Notre Dame taisi olla meidän kaikkien suosikki, mihin lienee vaikuttanut osin myös Notre Damen kellonsoittajan Disney-versio. Kirkkoa ei päässyt tällä kertaa jostain syystä kiertämään ympäri ulkopuolelta (ehkä remontin takia) ja kellotorneihin pääsyyn olisi pitänyt varata aika ennakkoon, joten tyydyimme kiertämään kirkon sisältä käsin ja ihailemaan valtavia holvikaaria ja ruusuikkunoita.

Notre Damen sisätiloja

Sunnuntai-iltana ehdin tehdä myös pienen pyhiinvaellusmatkan, jonka kohteena oli Café des 2 Moulins. Kyseessä on siis se kahvila, jossa Amélie on kuvattu. Kahvila kyllä muistaa sen ja tällaiselle leffafanille paikka oli hieno kokemus - vaikkei se näyttänytkään täsmälleen samalta kuin leffassa.

Café des 2 Moulins löytyy Rue Lepic -kadulta, ihan Moulin Rougen kulman takaa.

Crème Brûlée d'Amélie

Kävimme kahvilassa vain jälkkärillä ja pakkohan se oli ottaa elokuvan mukaan nimetty crème brûlée, vaikka se maksoikin lähes kympin. (Tosin Amélielle kuorrute ei olisi ollut tyydyttävän rapeaa.) Kahvilan listoilla on muitakin Amélien mukaan nimettyjä annoksia.

Onnellinen pyhiinvaeltaja

Vielä jäi paljon Pariisia näkemättä. En ole käynyt Louvressa saati muissa museoissa. Père Lachaisen hautausmaa (Oscar Wilde!) on näkemättä, kuten myös katakombit. Kenties sitten joskus.

Mitä ostin turisteillessani?

Mustavalkoisen, pilkullisen fiftari-henkisen mekon Kilo Shopista.

Boba Fett -muistikirjan Albumista.

Donald's Happiest Adventures ja Les carnets de Cerise -sarjakuvat kirjakaupasta, johon törmäsimme, kun metro meni ohi remontissa olleen pysäkkimme. Tuo edellinen Glénat-kustantamon albumi oli pakko-ostos, kun suomalainen painos tuhoutui lähes kokonaan. Nyt se löytyy sitten ranskaksi.

EACWP - kirjoittamisen opettajien koulutus Ranskassa

Tervetuloa Andéhen, Normandiaan!

Edelliseen Ranskan matkaani Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille liittyi joukko onnettomia sattumuksia, jotka nakuttivat takaraivossani odottaessani lähtöä kohti Pariisia ja sieltä eteenpäin pientä Andén kylää. Ohjelmassa oli viiden päivän työmatka European Association of Creative Writing Programmen (EACWP) järjestämään kesäkoulutukseen. Ensimmäistä kertaa järjestetty koulutus oli suunnattu Euroopassa työskenteleville kirjoittamisen opettajille. Tämän ainutlaatuisen tilaisuuden mahdollisti sekä Näkymättömät-hanke että yliopiston Erasmus+ -opettajavaihto, jotka jakoivat matka-, majoitus- ja muut kustannukset. (Tai jakavat, kunhan laitan kuitit ja laskut eteenpäin.) Koulutuksen teema "Writing from the Real" sopi täydellisesti Näkymättömät-hankkeen sisältöihin, joten valmistauduimme kollegani Karoliinan kanssa esittelemään sekä hanketta että siinä käyttämiämme menetelmiä. 

Matkustuspäiviksi oli varattu sunnuntai 9.7. ja torstai-ilta 13.7. Loppuaika meni ohjatun ohjelman, mutta myös kevyemmän oleilun merkeissä. Matka perille taittui Pariisista bussilla reilussa puolessatoista tunnissa. Meitä oli ohjaavine opettajineen (3) ja järjestäjineen (2) yhteensä 17 osallistujaa Englannista, Skotlannista, Argentiinasta, Venezuelasta, Espanjasta, Ranskasta, Hollannista, Belgiasta ja Suomesta. Yhteistä meille kaikille oli se, että työskentelemme Euroopassa luovan kirjoittamisen opettamisen parissa.

Olen jakanut tämän postauksen kuva- ja asiamäärän takia kolmeen osaan, joten siitä voi halutessaan lukaista vaan ne pätkät, jotka kiinnostavat. Kerron ensin kurssiohjelmasta, esittelen sitten miljöönämme toimineen Moulin d'Andén ja sanon lopuksi sanasen virallisen ohjelman ulkopuolisesta meiningistä.

Olemme saapuneet!

EACWP - Teachers training course

Sunnuntain lyhyiden tutustumisillanistujaisten jälkeen aloitimme tositoimet heti maanantaina klo 9 aamulla. Virallinen ohjelma tuntui ainakin paperilla luokattoman pitkältä: aamun sessio kesti 9–13, jonka jälkeen puolentoista tunnin lounas ja sitten iltapäivän sessiot klo 14.30–18. Sessioiden väliin oli sijoitettu kahvitaukoja, mutta tästäkin huolimatta ajankäyttö tuntui täyteen ahdetulta.

Käytännössä ohjelma tauottui kuitenkin itselleni varsin sopivaksi, vaikka monet kaipasivatkin lisää aikaa omalle kirjoittamiselleen ja asioiden prosessoinnille. Aamupäivät oli varattu ohjaavien opettajien työpajoihin, joissa käsiteltiin koulutuksen teemaa eri näkökulmista. Alain André (Aleph-Écriture), Leen van den Berg (Creatif Schrijven) ja Gale Burns (Kingston University) veivät meidät mukavuusalueemme yli ja haastoivat pohtimaan kirjoittamisympäristön vaikutusta kiinnostaviin aiheisiin, matkakertomusten fiktiivistä puolta ja omaelämäkerran kirjoittamista siitä ei niin tutusta näkökulmasta. 

Iltapäiville oli varattu kaksi työpajasessiota, joissa me "oppilaina" olevat opettajat esittelimme omia metodejamme, testasimme tehtäväkokonaisuuksia tai luennoimme meille läheisestä aiheesta. Vastuuopettajien tehtävänä oli sitten antaa palautetta siitä, mikä toimi ja missä olisi vielä parannettavaa. Koko koulutus oli täynnä varsin kiinnostavaa ohjelmaa, joten oli harmi kuulla paikan päällä, että päällekkäisten työpajojen takia kaikkea ei voisikaan nähdä, kuulla ja kokea.

Théâtre du Moulin, päärakennus, jossa söimme ja kokoustimme työpajojen merkeissä.

Torstaiaamuna meidän piti kirjata ylös niin tuttu kurssipalaute. Siihen kuului yhtenä kohtana kertoa, mitä vie kokonaisuudesta mukanaan omaan opetukseensa. Tässä muutamia tärkeitä nostoja tiivistettynä: Alain Andrén työpajasta poimin muistutuksen (jota mm. Johanna Sinisalo on siteerannut coniesitelmissään), ettei yksi idea riitä kokonaisen tarinan kirjoittamiseen. Alain ohjasi meidät yhdistämään kiinnostavan aiheen, mieleen jääneen uutisen sekä inspiraatiokävelyn lähialueelle. 

Tarinan aihioita syntyi jo siitä, kun näki tämän Seinen rannalla olleen hylätyn rakennuksen.

Rappion kauneutta. 

Leen van der Bergin matkakertomuksia käsittelevä työpaja oli kokonaisuudessaan niin antoisa, että aion hyödyntää sitä opetuksessani – todennäköisesti jo ensi keväänä. Omien matkakokemusten pohtiminen herätti muistojen tulvan erityisesti aistien osalta ja uskon harjoitusten olevan hyödyllisiä nuorille sanataideoppilailleni. Erityisesti ajatus siitä, että matkakertomuksen kirjoittaja käyttää samoja narratiivisia keinoja kuin fiktion kirjoittaja, on hyvä muistutus kirjoittajan vapaudesta sekoittaa faktaa ja fiktiota tuottaakseen toimivan tarinan.

Leen puhuu asiaa aamun työpajassaan.

Aion myös testata Irene Cuevasin runopastissia, jossa omaelämäkerrallisesta runosta vaihdetaankin kaikki verbit, sekä suomalaisten kollegoideni Terhi Forssénin ja Karoliina Maanmielen "detox-hoitoa" sanoille. Tuli mentyä sen verran syvälle oman sanavalintani kanssa, että herkkänä tyttönä tirautin pienet itkutkin. (Karoliina totesi jälkikäteen, että voisin tulla itkemään muillekin kursseille, koska siitä tietää, että tehtävä on koskettanut ainakin yhtä osallistujaa.) Lisäksi Gale Burnsin vetämässä (oma)elämäkertatyöpajassa parille jaetut elämän tärkeät hetket loi hyvän yhteyden omaan työpariin, mitä pitäisi testata myös nuorten kanssa. 

Gale laittoi meidät pohtimaan mm. suhdettamme toiseen maailmansotaan.

Lopuksi pääsin myös irrottelemaan englannin kielellä Alma Mathisenin hahmotyöpajassa, josta aion myös varastaa ideoita hahmojen puhetapojen opetukseen. Sain kehuja omasta tekstistäni, johon loin raivostuttavia vitsejä kertovan hahmon. Se mopo karkasi niin syvälle metsään, että on siellä varmaan vieläkin... (Jos saat tungettua kuvaukseen yhdenkin slangilla kirjoitetun "Your mother" -vitsin, niin sekin on jo liikaa.)

Oma esitelmäni iskettiin yllättäen heti ensimmäiselle päivälle, mikä oli sinänsä ihan hyvä, sillä pääsinpähän siitä mahdollisimman nopeasti eroon. Esittelimme suunnitelmamme mukaan Karoliinan kanssa ensin lyhyesti Näkymättömät-hankkeen pääpiirteittäin, näytimme videon digitarinatyöskentelystä ja sitten kuvasin supersankarityöpajani sisällöt. Itse tekemiseen emme ehtineet lyhyen ajan puitteissa, mutta sain kuitenkin työpajaan osallistujat piirtämään itsestään muotokuvan sillä ei niin tutulla kädellä. Sain työpajastani sisällöllisesti ja metodisesti todella hyvää palautetta, mikä auttaa syksyn töihin kuuluvan käsikirjan kirjoittamisprosessiin. Opetuksellisesti ohjaajat kiinnittivät ansiokkaasti huomionsa juuri niihin kohtiin, jotka tiesin heikoksi kohdakseni: kontakti yleisön kanssa. En aina uskalla katsoa yleisöäni silmiin.

Nuorten sellistien asenne oli kohdillaan konserteissa.

Keskiviikkoiltana työpajaohjelman päätyttyä oli perinteisen iltajuhlan eli Open Micin vuoro. EACWP:n tapahtumissa osallistujat lukevat tyypillisesti tekstejään toisille rennossa (viinillä maustetussa) ilmapiirissä. Teksti sai olla oma tai lainattu, englanniksi tai omalla äidinkielellä. Tällä kertaa illanistujaisten alkupuolelle osallistuivat myös itse myllylle majoittuneet Pariisin konservatorion nuoret sellistit, mikä lisäsi paineita entisestään. En ole koskaan lukenut omia tekstejäni eläytyen yleisölle, joten tilaisuus jännitti aika roimasti. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että kyseessä oli kolme, sisällöllisesti aika törkeää vokaalirunoa, jotka olin kirjoittanut edellisvuotena ja parannellut hieman juuri ennen tilaisuutta. Lisäksi teini-ikäiset sellistit olivat esiintyneet ryhmällemme jo kahtena iltana ja osoittaneet taitonsa.

Lyhyesti sanottuna ilta meni ainakin omalta osaltani putkeen, sillä pelkästään jo suomeksi lukeminen herätti kuulijoissa hilpeyttä – puhumattakaan siitä, että runot sisälsivät vain yhtä vokaalia, mikä kuulostaa hauskalta jo ihan suomalaisenkin kuulijan korviin. Argentiinalainen kollegani Ana totesi o-runon lempparikseen. Se on sisällöllisesti kaikkein siistein huumoriltaan, joten lainaan sen tähän päättämään osion numero 1.

Son kovvoo hommoo

pomon lommost monost

Hopon koko homo poppoo

ossoo kokon koot'

tohol!

Tokko ossoo Oslos,

ko Oslos on sohjoo?

No ossoo tok'!

Onko ookoo?

On joo.

Moulin d'Andé – normandialainen kulttuurimiljöö

Kirjoittajakoulutuksemme järjestettiin Moulin d'Andéssa, joka on historiallinen, 1100-luvulla rakennettu mylly Seinen varrella Normandiassa, Andén pikkukylässä. Myllyn tiluksiin kuuluu useita eri rakennuksia, kuten teatteri, jossa pääosa meidän ohjelmastamme järjestettiin. Esimerkiksi elokuvaohjaaja François Truffaut on filmannut täällä teoksensa 400 kepposta (Les 400 coups, 1959) ja Jules & Jim – rakkauden hymy (Jules et Jim, 1962). Nykyisin myllyä ja sen muita rakennuksia vuokrataan teatteri- ja musiikkiesityksiin, seminaareihin, juhliin tai muihin isoihin tilaisuuksiin. Ja mikä jottei, sillä paikka on upea, inspiroiva ja muistuttaa ihan liikaa Asterix-sarjakuvia tai Kaunotar ja hirviö -elokuvaa.

Huvimaja teatterin puistoalueella. Sen vierestä lähtevät portaat alas Seinen varrelle.

Majoitustilamme. Minun ja Lorenan huone oli tuo parvekkeellinen.
Sen suihkussa asui jättimäinen lukki. Sovimme, ettemme häiritse toisiamme.

Menossa historialuento myllyn tiluksista.

Itse Moulin d'Andé. Padon rakentamisen jälkeen Seinen pinta laski eikä myllyä
voinut enää käyttää.

Myllyrakennus - kyllä täällä kelpaisi asua ja kirjoittaa.

Roomalainen patsas toi Asterix-vibat vielä
vahvemmin esille.

Katja hyväksyy.

Kirjoittajat vapaalla

Haaveilin hollantilaisen kollegani Alman kanssa Seineen pulahtamisesta (täällä se ei ollut samassa kunnossa kuin Pariisissa), mutta talviturkki jäi heittämättä. Tyydyimme kuljeskeluun tiluksilla ja pieniin patikkamatkoihin kylälle. Vaikka olimme keskellä Normandiaa, aivan korvessa emme kuitenkaan olleet, sillä kylästä löytyi jopa yksi Pokéstoppi!

Paikallinen muoti-ilmiö: pienet eläinpatsaat talojen katoilla.
Täällä ei selvästikään ole lumiongelmaa talvisin.

Patikoinnin ja puistoalueella hengailun lisäksi porukka päätyi mm. istumaan iltaa pihalle Open micin jälkeen ja improvisoimaan pieniä lauluesityksiä omalla kielellään. Siinä sitten Suomenkin delegaatio mietti paniikissa, mitä osaisi luikauttaa ei-niin-ammattimaisilla-lauluäänillä. Göstahan sen pelasti ja vedimme sitten tiiviin version Pohjois-Karjalasta. Itse karkasin nukkumaan kello yhden jälkeen, kun porukka päätti coveroida Amy Winehousea. Siinä menee minun rajani.

Alma (takana), Ana ja Lorena vauhdissa.

Tänään lauantaina sitä alkaa jo vähän toipua matkasta henkisesti ja fyysisesti. Ranska lupaili kolmen päivän vesisadetta, mutta ei lunastanut lupauksiaan. Vähän reilu parikymmentä astetta plussaa ja puolipilvinen sää olivat tällaiselle auringosta ahdistuvalle suomalaiselle kelinä juuri passeli. Ohjelman suhteen minulla ei ollut ihmeellisiä odotuksia, joten kaikki oli koko ajan vain liiankin kivaa ja inspiroivaa – erityisesti siksi, etten töiden takia ehdi paneutua proosan kirjoittamiseen niin paljon kuin haluaisin. Ainut asia, joka hieman harmitti, oli tapahtuman organisointiin liittyvät seikat, kuten ohjelman julkaisu ja asioista tiedottaminen ajoissa. Näiden korjaaminen seuraavaksi kerraksi mahdollistaa esimerkiksi lentolippujen hankkimisen sopivimmalle aikataululle.

Ihmiset olivat kertakaikkiaan upeita. Jaoimme hilpeitä ja vaikeita tarinoita toisillemme, esiinnyimme, rohkaisimme ja haastoimme itsemme tekemään asioita kielellä, joka ei ole omamme. Kokeilimme uutta, esittelimme vanhaa ja tuttua ja löysimme kohtalotovereita – ehkä myös itsemme. Mieleeni jäivät salaperäinen manifesti, se, että itsensä voi määritellä yksinkertaisella adjektiivilla "happy", lavuaariin hammastahnasta muodostunut sydän, vuohenjuusto aamiaisella, Alainin romaanin alun lukeminen suomeksi yleisön edessä, Lorenan Cuccurucucù-versiointi, Bohemian Rhapsody -kuoro keskellä yötä ja niin monet pienet asiat, jotka alkavat tuntua jo lähes unelta.

EACWP-koulutus oli yksi tämän kuluvan vuoden parhaimmista kokemuksistani. Kiitos vielä Louiselle ja Lorenalle kaiken organisoinnista. Toivottavasti tapaamme taas pian!

... find some Rosa and Barks as well. Be happy.

When in France, buy a Picsou...

Soyez réaliste, demandez l'impossible.

Pihalla oli kivi, joka lähti mukaan Suomeen.