30.10.2013

Tutkija opettamassa ja oppimassa

Tämä syksy on ollut poikkeuksellinen tutkimuksen kannalta, sillä pidin elämäni ensimmäisen yliopistokurssin sarjakuvan teoriasta. Kirjallisuuden oppiaineeseen järjestetty kurssi kuuluu myös osaksi omia jatko-opintojani ja saan siitä itsekin opintopisteitä, kunhan arvioinnit on pistetty pakettiin. Seitsemän opetuskerran kurssiin sisältyi sarjakuvan teorian lisäksi historiaa, genrejä, analyysin ja tulkinnan harjoittelua, hieman asiaa digitaalisista sarjakuvista ja sarjakuvablogeista sekä konkreettisia esimerkkejä sarjakuvan analyysista oman ankkatutkimukseni kautta. Sain myös kollegani ja työhuonetoverini Essi Variksen vierailemaan kurssilla ja pitämään reilun puolikkaan luennon sarjakuvahahmojen analysoinnista.
Díaz Canales & Guarnido: Blacksad 1 (2006)

Kurssin viimeinen tapaamiskerta oli viime viikon torstaina ja vaikka täytyy sanoa, että powerpointtien kasaaminen ja se valtava materiaalien kopiointi tuotti hillittömästi työtä, ei kyllä kaduta sitten pätkääkään. Kurssille kun oli alkusyksystä parhaimmillaan ilmoittautunut se 45 opiskelijaa ja olin ottamassa sinne vain sen 25... Eli kiinnostuneista ei tasan tarkkaan ollut pulaa. Harmitti vain, kun joutui tarjoamaan ei oota. Yritin sitten korostaa kaikille, että antakaa nyt sitten sitä palautetta laitoksen johdolle: lisää tällaista. Alustavien tietojen mukaan toiveissa (ja vakaissa aikeissa) olisi saada kurssi myös ensi vuodelle. Mutta tällä kertaa se menee budjettikeskustelujen kautta, koska tämä opettaja on silloin jo tohtori eikä enää mikään maisteri.

Kurssi meni kokonaisuudessaan vallan mallikkaasti. Aikataulujen kanssa ei oikeastaan ollut ongelmia ja ne pienet seikat, jotka huomasin ongelmiksi (analysoitavien sarjakuvien määrää yhdellä luentokerralla saa tiputtaa ainakin puoleen) eivät haitanneet kokonaisuutta. Näihin osaan sitten varautua seuraavalla kerralla.
Mahtavinta oli huomata se, että oma innostus aiheesta välittyi opiskelijoille, jotka näyttivät myös innostuvan asiasta, eivätkä vain kuunnelleet passiivisina paikoillaan, vaan kommentoivat, haastoivat ja olivat eri mieltä. Näin sen kuuluukin mennä.

Opiskelijoillani on nyt kuukausi aikaa kirjoittaa noin kymmensivuinen essee valitsemastaan sarjakuvateoksesta. Täytyy sanoa, että kurssin pohjalta odotan erittäin korkealaatuista tavaraa varsinkin analyysien suhteen - sen verran hienoja huomioita esimerkkisarjakuvistani tuli. Joulukuun puoleenväliin olen suunnitellut yhteisen kokoontumiskerran, jossa palautan esseet kommentteineen ja halukkaat saavat tarkennuksia arvosteluihinsa. Toivon myös, että saisin kaikilta palautetta kurssin sisällöistä ja työmäärästä, jotta saisin kehitettyä kurssia eteenpäin. Ja tietenkin itseäni opettajana.

Kun pahimmat opetuskiireet ovat ohi (Alkio-opistollakin pitämäni kurssi päättyi viime viikolla) aion keskittyä väitöskirjaan ja vähän myös opiskeluun. Olen ilmoittautunut kahdelle yliopistokurssille, joista toinen alkoi jo viime perjantaina, mutta en valitettavasti päässyt paikalle, koska olin Tampereella konferenssissa. (Tästä seuraa raportti myöhemmin.) Perjantaina alkanut kurssi on nimeltään "tutkimuksesta tietokirjaksi" ja ajattelin, ettei siitäkään voi olla kuin hyötyä, jos haluan julkaista väitöskirjani sekä Suomessa että käännettynä ulkomailla. Ja onhan minulla tietenkin se ikuisuusprojekti ja haave Rosa-antologiasta, jonka kanssa ehkä alkaa tapahtua jotain edistystä tämän kurssin jälkeen.

Toinen kurssi on nimeltään "vertaistukea väitöskirjan viimeistelyyn" ja se on juuri sitä, mitä nimi antaa olettaa. Ajattelin olevani jo siinä pisteessä, että sitä vertaistukea alkaa kaivata, kun väitöskirja alkaa ottaa muotoaan ja omat aikataulut ilmoittavat valmistumisen lähestymisestä. Miten ihmeessä loppurahoitus järjestyy? Saanko päättää, kuka on sopiva vastaväittäjä? Mikä on väitöstilaisuuden pukukoodi ja miten paljon siitä saa lipsua ? Mitä ihmettä kirjoitan lektiooni ja ennen kaikkea: onko elämää väitöksen jälkeen?
Näihin ja moniin muihin minua askarruttaviin kysymyksiin toivon saavani apua.

Perjantaina onkin sitten aika lukukauden tutkijaseminaariesitelmälle. Yritän saada kommentteja ja kielenhuoltoa The Graphic Novel -konferenssin paperiini, joka julkaistaan e-kirjassa ensi vuoden puolella (ellei aikataulutus petä). Suunnitelmissa on myös järjestää virallinen ohjaajatapaaminen joulukuun keskivaiheen tienoille. Ehkä silloin olisi ohjaajille tarjottavana sata sivua korjattua tekstiä.
(Tällä hetkellä tekstiä on 178 sivua. Ja sitä muuten ei ole korjattu kommenttien jälkeen...)


26.10.2013

PPCS ja syksyn seminaari Jyväskylässä

Populaarikulttuurin tohtoriohjelman toinen vuotuinen tapaaminen järjestettiin Jyväskylässä 11.-12.10. Oli hämmentävää päätyä Turun yliopiston sijaan Agoralle ja törmätä siellä ihmisiin, joita näkee pari kertaa vuodessa - nimenomaan siellä Turussa. Seminaarin osallistujamäärä oli poikkeuksellisen pieni, osittain siitä syystä, että meistä aktiivisimmista osallistujista kolme on tällä hetkellä ulkomailla keräämässä tutkimusmateriaalia.
Tästä huolimatta parin päivän seminaari oli varsin antoisa. Ennen kunkin osallistujan papereita saimme kuulla viralliset ohjeistukset ja neuvot kuinka järjestetään onnistunut konferenssi, miten haetaan (ja saadaan) tutkimusrahoitusta erityisesti postdoc-vaiheessa ja kuinka toimitetaan kansainvälinen julkaisu.
Koska haaveilen edelleen koostavani sen Rosa-antologian joskus, kun minulla on aikaa ja elämää ja tutkimuksen teoriakirjat eivät potki minua päähän, tämä oli äärimmäisen kiinnostavaa. Olen myös ilmoittautunut yliopiston kurssille nimeltä tutkimuksesta tietokirjaksi. Ehkä jotain alkaa tapahtua asian suhteen tässä vuoden sisällä.

Pienen ryhmän vuoksi meillä oli nyt ruhtinaalliset 45 minuuttia per paperi, mikä tarkoitti lyhyttä Powerpoint-esitelmää siitä, miten oheinen paperi liittyy väitöskirjaan, missä elämäntilanteessa sitä yleensä ollaan ja mihin apua kaivataan. Parikymmentäsivuisia papereita oli kertynyt kahdeksisen kappaletta, mikä vei runsaasti lukuaikaa. Toisaalta yleinen konsensus oli se, että ohjelman tässä vaiheessa (ja tutkijoiden omassa henkilökohtaisessa vaiheessa) on vain hyvä käsitellä laajempia tekstejä.
Itse toimitin kommentoitavaksi kesän lopussa valmistuneet 19 sivua fantasiateoriaa, joka sai valtavasti kiinnostuneita kommentteja ja äärimmäisen hyvää palautetta koskien useiden teorioiden selkiyttämistä lukijalle, jolla ei ole asiasta aiempaa tietoa.

Tarvitsen siis kaavion, jossa kuvaan, miten kenenkin tutkijan ja teoreetikon näkemys eroaa toisistaan fantasian genreä määritellessä.

Myös lisää ankkoja kaivattiin teoriaosuuden yhteen, jei!

Perjantai-ilta päättyi viinibistro Figarossa, jota olen kartellut suht kalliin ruuan takia, mutta ruoka tuotti äärettömän positiivisen yllätyksen hinta--laatu-suhteessa - ja erityisesti kokonsa puolesta.
Lauantain päiväohjelmana puolestaan käsiteltiin papereiden loppupuolisko ja pohdittiin jatkosuunnitelmia papereiden käsittelyyn liittyen. Itse en ainakaan panisi pahakseni, jos olisi mahdollista käyttää enemmän aikaa papereihin, vaikka se venyttäisi seminaarin pituutta muutamalla tunnilla. Pitänee kommentoida asiaa Moodleen.

Kevään seuraava seminaari ja sen ajankohta on vielä auki, mutta mikäli kaikki menee nappiin, väikkäri on silloin jo esitarkastuksessa ja olo on (toivottavasti) varsin helpottunut.
Oli kuitenkin erittäin mahtavaa nähdä kaikkia tuttuja ja kuulla, miten tutkimukset edistyvät hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.

17.10.2013

Suomen science fiction- ja fantasiatutkijat järjestäytyivät!

Seuraava tiedote lainattu suoraan Jyväskylän yliopiston nettisivuilta:

Suomen science fictionin ja fantasian tutkijat ovat perustaneet akateemisen yhdistyksen lajityyppien tutkimuksen ympärille. Suomen science fiction- ja fantasiatutkimuksen seura ry:n tehtävänä on edistää monitieteistä ja monialaista tieteiskirjallisuuden ja fantasian tutkimusta Suomessa.
Samalla yhdistys perustaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän akateemisen vertaisarvioidun tiedejulkaisun Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research, jonka tarkoituksena on yhdistää kentän pohjoismainen tutkimus. Julkaisun toimituskuntaan kuuluu toistaiseksi jäseniä Helsingin, Göteborgin, Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Tilburgin, Uppsalan ja Turun yliopistoista.

– Vaikka meillä on vahvat perinteet tieteis- ja fantasiataiteen tutkimuksesta, ala on tähän asti järjestäytynyt vain epävirallisesti. Meillä on kansainvälisesti huomattavan korkealaatuinen ja aktiivinen tutkimuskenttä, mutta tutkijoilla ei ole ollut juuri mahdollisuutta julkaista tutkimuksiaan pohjoismaisella tasolla – alan artikkelit ovat hajaantuneet ympäri maailmaa alan julkaisuihin, joihin suurin osa täkäläisestä tutkijoista ei pääse käsiksi, toteaa uuden julkaisun päätoimittaja Jyrki Korpua.
– Myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa painitaan samojen ongelmien kanssa, joten tarve pohjoismaiselle tieteelliselle julkaisulle on todella voimakas. Toimituskunta on alansa huippua ja erittäin kansainvälinen, ja tähtäimessämme onkin nostaa alan pohjoismainen tutkimus merkittäväksi osaksi kansainvälistä kenttää.
Scifi- ja fantasiatutkimus on kansainvälisesti monialaista ja laajapohjaista. Alan verkostot ovat perinteisesti huomattavan järjestäytyneitä, ja konferenssit tapaavat keskittyä tutkimuksen yksittäisiin osa-alueisiin. Suomen tutkijaverkosto pyrkii päinvastaiseen – tarkoituksena on kerätä saman akateemisen sateenvarjon alle kentän koko kirjo. Tutkijaverkosto avaakin ovensa niin kirjallisuuden, sarjakuvien, elokuvan kuin muiden taiteiden tutkimukselle.

Fantasian ja scifin tutkimuksella on Suomessa poikkeuksellisen vahvat juuret: vuosittainen Finfar-konferenssi on jatkunut jo viisitoista vuotta. Tutkijaverkosto on tehnyt tiivistä poikkitieteistä yhteistyötä ulkomaisten konferenssien ja tutkimusverkostojen kanssa. Monitieteistä tutkijaverkostoa on yhdistänyt erityisenä yksikkönä Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus.
– Kattomme on korkealla ja seinät laveat. Scifin ja fantasian tutkimus ei ole vuosikausiin rajoittunut kirjallisuuteen, ja muilla taiteenlajeilla on merkittävä osansa tutkimuksessa. Akateemisesti katsoen tieteis- ja fantasiataiteen tutkimus on varsin poikkitieteellistä, ja juuret voivat pureutua useisiin teoreettisiin viitekehyksiin ja malleihin, Korpua jatkaa.

Lisätietoja:
  • Jyrki Korpua, päätoimittaja, jyrki.korpua (at) oulu.fi
  • Mika Loponen, tiedottaja, mika.loponen (at) helsinki.fi
  • Urpo Kovala, Suomen science fiction- ja fantasiatutkimuksen seura ry:n toiminnantarkastaja, urpo.k.kovala (at) jyu.fi
*****
Allekirjoittanut oli mukana tutkijoiden ensimmäisessä kokouksessa Tampereella 28.9., vaikka ei kesällä pidetyssä perustamiskokouksessa ollutkaan läsnä. FINFAR-aktiivina jo muutaman vuoden pyörineenä olen äärimmäisen onnellinen, että homma pistettiin virallisiin kansiin. 
Ja niin, arvatkaa, kuka tuolla on ollut se sarjakuvaedustaja? 

15.10.2013

Fantasianörtin matkailuvinkit Oxfordiin

Oxford on kaupunki, jossa jokaisen fantasiakirjallisuutta rakastavan henkilön tulisi joskus päästä käymään. Tämän merkinnän tarkoitus on esitellä kolme pakko nähdä -kohdetta, jotka kiersin konferenssin päätyttyä.

J. R. R. Tolkienin hauta

Opaskyltit näyttävät tältä.
Kyllä. Tolkien on haudattu Oxfordiin. Tätä eivät edes kaikki paikalliset tienneet, mikä oli hieman hämmentävää. Hauta löytyy Wolvercote Cemeterylta, joka sijaitsee Oxfordin pohjoispuolella. Kaikista kätevimmin sinne pääsee bussilla, joka maksaa £2 suuntaansa. Käytännössä kaikki Kidlingtoniin menevät bussit ajavat hautausmaan ohi, eli bussit 1-3 alakirjaimineen. Ne lähtevät keskustan Magdalen Streetiltä. Bussikuskilta voi varmistaa oikean suunnan ja pyytää hihkaisemaan oikealla pysäkillä, joka on joko ensimmäinen tai toinen pysäkki liikenneympyrän jälkeen. Matka kestää liikenteestä riippuen 15-20 minuuttia.

Hautausmaan kyltti näkyy heti bussipysäkille. Paikka oli auki aamun puoli kahdeksasta iltakahdeksaan, mutta myöhään sinne ei kannata mennä, koska pimeällä ei näe yhtään mitään, eikä hautausmaata ole valaistu. Tein ensimmäisen käyntiyrityksen tiistai-iltana, mutta pimeässä hetken harhailtuani tajusin, ettei tästä tule yhtään mitään. Päivänvalossa näkeekin jo heti hautausmaan sisällä, portin vasemmalla puolella olevan opastekyltin, jossa neuvotaan seuraamaan kävelytien pientareella olevia opastekylttejä Tolkienin haudalle. Ne on sijoitettu niin, ettet voi eksyä.

Berenin ja Luthienin hauta.
Hauta itsessään ei ole massiivinen ja jos sellaista odotat, saatat pettyä. Useat fanit ovat jättäneet viestejä, koruja ja muistoesineitä fantasiakirjallisuuden mestarin haudalle, enkä minä ollut poikkeus. Kokemus oli hyvin vaikuttava, jopa pyhiinvaellusmainen.

Jätin pienen lohikäärmeen kunnianosoitukseksi.

Christ Church Collegen suuri sali

Christ Church Collegen suuri sali on juuri se sali, josta Harry Potter -elokuvien suuri sali on saanut inspiraationsa. Salia ei ole oikeasti käytetty kuvauksissa, koska se on Collegen oppilaiden ruokasali, ja koko ajan käytössä.
Christ Churchiin on £7 pääsymaksu ja kierroksen sisäänkäynti on hieman hämmentävästi piilotettu Christ Church Meadown eli puistoalueen puolelle, eli tiloihin päästäkseen pitää kiertää vähän kuin takaovelle. Kannattaa esitellä opiskelijakorttiaan, koska sillä saa alennusta - myös ulkomaisilla korteilla! Kunhan tarra vain on voimassa, kortti kelpaa ja pääset sisään hintaan £5,50. Jos Christ Churchissa kiinnostaa vain ja ainoastaan suuri sali, kannattaa myös ennen maksamista varmistaa, että se on avoinna. Se saattaa joskus olla suljettu ja toisinaan se on avoinna vain tiettyyn aikaan päivästä. Porteilla ja Collegen sisällä on mustiin knalleihin pukeutuneita, äärimmäisen kohteliaita herrasmiehiä, joilta saa hyviä neuvoja.

Collegen ovien avautumisen jälkeen (klo 11.00) kesti noin 45 minuuttia, että suuren salin ovet avattiin. Kun on juuri käynyt katsomassa Potter-elokuvien oikeita lavasteita, suuri sali oli kokonsa puolesta hieman pettymys, vaikka katto olikin kerrassaan upea. Salin teki ahtaan tuntuiseksi lukuisat pitkät pöydät, sekä valtava muotokuvien määrä seinillä. Toisaalta Harry Potter oli vain yksi syy tulla paikalle.

Charles Dogson alias Lewis Carroll opiskeli ja opetti Christ Churchissa, mikä näkyy suuressa salissa. Viidennessä ikkunassa vasemmalla on nimittäin Liisa Ihmemaassa -teokseen liittyviä lasimaalauksia. Kuvat näkyvät hieman huonosti siihen, minne vierailijat päästetään, mutta hyvällä kameralla niistä saa selvän.

Vasemmalla Herttakuningatar, oikealla ainakin Valkoinen kani.
Botanic Garden

Oxfordin kasvitieteellinen puutarha on kaunis kokemus sinänsä, mutta mikäli olet fantasianörtti, sinulla on tasan yksi syy käydä paikalla: Philip Pullmanin teossarja Universumin tomu (His Dark Materials).
Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu toisen maailman Oxfordiin ja myöhemmin tässä paralleelissa Oxfordissa syntynyt päähenkilö Lyra siirtyy tarinassa muihin maailmoihin - myös meidän maailmamme Oxfordiin. En mene sarjan yksityiskohtiin, jokaisen on luettava se itse, mutta [SPOILER ALERT!] viimeisen kirjan lopussa Lyra ja hänen ystävänsä, meidän maailmamme Will päättävät tavata vuosittain Oxfordin kasvitieteellisessä puutarhassa tietyllä penkillä - kumpikin omassa maailmassaan.
Apunani minulla oli Pullmanin kirjoittaman, sarjaa täydentävän Lyran Oxford -teoksen mukana ilmestynyt toisen Oxfordin kartta, joka näytti penkin sijainnin varsin tarkkaan.

Kartan alaoikealla kuvataan Botanic Garden ja penkin sijainti.
Oxfordin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan aukioloajat vaihtelevat kausittain, joten ne kannattaa varmistaa paikan omilta nettisivuilta. Sisäänpääsymaksu on £4,50, mutta opiskelijakorttia vilauttamalla pääset sisään kolmella punnalla. Puutarhassa voi viettää vaikka koko päivän, mutta jos kasvit eivät ole sinun juttusi ja haluat päästä suoraan asiaan, helpointa on seurata polkua suihkulähteen ohi eteenpäin, ohi kivipuutarhan, kunnes tulet esitteessä olevaan Water Gardenin haarautuvaan tienristeykseen. Siitä vasemmalle kohti Cherwell-jokea ja tulet suoraan penkille. 

Tämä on SE penkki...

... kuten monet muutkin ovat sen tajunneet.
 Penkillä olikin hienoa viettää jokunen tovi ja etsiä sitä omaa daimonia. Kasvitieteellisen puutarhan tunnelma oli muutenkin rauhallinen ja kiireetön ja useat ihmiset istuskelivat siellä lukemassa tai jopa syömässä eväitä. Ehkä joskus pääsen tähän penkille juhannuspäivänä, jolloin kohtaaminen oikeasti tapahtuu.


13.10.2013

The Graphic Novel - Sarjakuvatutkijat Oxfordissa

Inter-Disciplinary.netin porukka järjesti toisen vuosittaisen The Graphic Novel -konferenssin Oxfordissa syyskuun 22.-24. päivinä. Olin juuri viettänyt pari lomapäivää Lontoossa, josta suuntasin aamulla kaikessa rauhassa Oxfordiin. Edellisen kerran olin kirjallisuushistorian kannalta merkittävässä kaupungissa käynyt syksyllä 2010 - tällöinkin ID-netin konferenssissa. Ikävänä asiana todettakoon, että historia toisti itseään ja sainpahan sitten kunnon englantilaisen flunssan kotiinviemisiksi. Hiphei.

Konferenssi järjestettiin Mansfield Collegessa, jonne oli noin 20 minuutin kävelymatka juna-asemalta. Valtavan matkalaukun kanssa se tuntui huomattavasti pidemmältä. Mutta Oxford on kaupunkina niin kaunis, ettei kävely haitannut. Erityisesti siksi, että olen oppinut matkustellessani varaamaan aina matkoihin vähintään puoli tuntia ylimääräistä aikaa. Kaiken varalta.
Mansfield Collegen sisäpihaa.
Majoitus oli myös järjestetty Collegeen. Ottaen huomioon sen, että konferenssimaksun ja majoituksen yhteishinta lähenteli 300 puntaa, odotus aamiaisen, ruokien ylipäänsä sekä ohjelman suhteen oli varsin kova. Huoneesta minulla ei ollut valittamista, sillä se oli siisti ja tilava ja meille tarjottiin pyyhkeiden lisäksi pesuaineet, vedenkeittimet, teet, kahvit sun muut pienet keksit, joita väsynyt konferenssivieras saattoi illalla käyttää hyväkseen. WC oli käytävällä ja suihku toisessa kerroksessa. Tosin keksin vasta viimeisenä iltana, kuinka ikkunan saa suljettua, mutta peitto oli sen verran lämmin, ettei edes flunssaisena tullut paleltua.
Ja koska langaton verkko toimi, kaikki oli hyvin.

Konferenssi alkoi hassusti sunnuntaina puoli kahden aikaan päivällä. Tätä ennen oli tunnin mittainen rekisteröintiaika, jolloin sai teetä ja kahvia ja pientä makeaa palasta. Suomesta matkaan lähtenyt sarjakuvadelegaatti tapasi täällä ja herätti kyllä muissa mielenkiintoa. Neljä sarjakuvatutkijaa Suomesta sai aikaan vaikutelman, että meillä olisi jokin valtava sarjakuvakeskittymä. Tuli sitten myönnettyä, että tässä on nyt oikeastaan se 2/3 koko Suomen tutkijoista.
Sisäpihan oudon patsaan merkitys ei oikein auennut.
Supersankarit jylläsivät myös Oxfordissa. Konferenssin ohjelma alkoi supersankareilla ja päättyi niihin. Ohjelman ehdoton pluspuoli oli se, että meitä osallistujia oli vajaa 40, mikä tarkoitti pientä, tiivistä ryhmää. Vain yksi sessio oli jaettu kahtia ja totta kai minut siirrettiin sen toisen osan puheenjohtajaksi, mikä tarkoitti sitä, etten päässyt näkemään kollegani ja työhuonetoverini Essin esitystä. Se kieltämättä hieman harmitti.

Ehdottomasti mielenkiintoisimpia esityksiä oli Zainab Younusin Sandmania käsitellyt "(Re)Interpreting Dante's The Inferno in Gaiman's Season of Mists", joka sisälsi paljon omaa tutkimustani lähellä olevia teemoja, kuten intertekstuaalisuutta. Sain myös aivan uuden näkökulman Supermanin ja Clark Kentin väliseen suhteeseen ja innostuin ihan valtavasti digitaalisen sarjakuvan mahdollisuuksista Sarah Martinin "Bad Things Happen: Navigating Graphic Narratives, Fairytales and Morals in New Spaces" -esityksen myötä. Sarah tekee omaa sarjakuvaa tablettimuotoon ja odotan äärimmäisellä mielenkiinnolla sen valmistumista.

Oma esitykseni oli nimeltään "Outsiders and Their Effect on Lost Civilisations in Don Rosa's Disney Comics" ja se käsitteli Barksin tarinoiden jatko-osia imperialismin näkökulmasta. Voidaanko Barksin alkuperäisiä sarjakuvia tulkita imperialistisiksi Dorfmanin ja Mattelartin "tutkimuksen" perusteella ja miten Rosan jatko-osat "Return to Plain Awful", "Return to Xanadu" ja "War of the Wendigo" jatkavat tätä perinnettä. Miten ankat kohtelevat kadonneita kansoja? Kuka saa aarteen ja miksi? Abstrakti ja paperin luonnosversio ovat luettavissa täällä, mutta luonnos on niin täynnä kirjoitusvirheitä ja toistoa, että suosittelen lukemaan valmiin artikkelin, kunhan se julkaistaan e-kirjassa.

Esitykseni sai melko hyvin kysymyksiä, mutta eniten ihmisiä tuntuu kiinnostavan Aku Ankan asema Suomessa yleisesti. Akun suosio ihmetyttää ihmisiä aina ja eräskin saksalainen tutkija (mikä oli erittäin yllättävää, koska Saksassa on vankka ankistien joukko) kysyi minulta, miten olen löytänyt Disney-sarjakuvat. Olenko käynyt Jenkeissä ja tutustunut niihin siellä?
Siinä sitten selitin, että Disney-sarjakuvathan tulivat Suomeen 1950-luvun alussa ja se oli menoa se.
Parasta palautetta tuli eräältä australialaiselta tutkijalta, joka tuli myöhemmin kehumaan esitykseni mielenkiintoiseksi ja mainitsi käsitelleensä sarjakuvia joskus aiemmin samasta lähtökohdasta. Hän lupasi palata asiaan ja lähettää minulle avuksi kasan lähdeviitteitä.
Tällaiset tilanteet piristävät aina.

Tutkijat konferenssi-illallisella.
Kokonaisuudessaan konferenssin ohjelma olisi voinut olla hieman parempi, mutta mitenkään pettynyt olo ei kuitenkaan tullut. Eniten meitä kaikkia (suomalaisia) sieppasi ID-netin naurettava "ei Powerpointia!" -käytäntö, mikä sarjakuvakonferenssissa oli oikeasti älytöntä. Varsinkin siksi, koska ID-netin pääjärjestäjä lähettää kaikkiin konferensseihin samat järjestelyviestit. Tässä yhteydessä olisi pitänyt korostaa, että kuvapainotteisen Powerpointin kanssa ei ole mitään ongelmia. Minä lähetin välineistä vastaavalle porukalle asiasta kyselyn ja sain ongelmitta luvan tehdä pptx-esityksen. Kaikki eivät kuitenkaan olleet niin rohkeita asian suhteen. Tästä seurasi monta suoraan paperista luettua esitystä, jotka olisivat tasan olleet helpompia seurata muutaman kuvan tai ydinkohdan esittävällä Powerpointilla erityisesti siksi, että a) puhujien aksentteja oli paikoin hankala seurata tai b) natiivit puhujat mumisivat hiljaisella äänellä papereihinsa.
Eniten ehkä kismitti se, että konferenssin paikalla oleva vastuujärjestäjä piti oman paperinsa tiukasti Powerpoint-esitykseen nojaten.
Palautelomakkeet tuli täytettyä tarkasti.

ID-netin konferenssien hyvä puoli on aina ollut ruoka ja tauoilla tarjottavat pienet naposteltavat. Nälkä nyt ei oikeastaan ehtinyt tulla missään vaiheessa, lounaat olivat herkullisia ja konferenssi-illallisenkin ainut miinuspuoli oli se, etten vain satu pitämään lampaasta.
Verkostoitumista tapahtui huomattavasti ja teimme eräällekin tanskalaiselle tutkija-taiteilijalle tiettäväksi NNCOREn olemassaolon. Minä jäin suustani kiinni englantilaisen Jaymsin kanssa nörttitv-sarjoihin liittyvään keskusteluun ja pyysin häneltä myöhemmin hyviä vinkkejä kokeilevista digitaalisista sarjakuvista: mitä mahdollisuuksia digitaalisuus tuo sarjakuviin ja miten sitä voi hyödyntää?
Tätä asiaa tulen käsittelemään lyhyesti sarjakuvakurssillani.

Ryhmäkuva! (Kuvaaja ei selvästikään osannut käyttää zoomia.)
Konferenssi päättyi tiistaina kuudelta. Jäin itse vielä yöksi Oxfordiin, jotta ehtisin kaikessa rauhassa kierrellä oleellisia nähtävyyksiä keskiviikkona ennen lentoani Suomeen.
Konferenssin esitysten pohjalta julkaistava e-kirja pääsee levitykseen todennäköisesti ensi vuoden puolella, mutta pidän peukkuja myös sen suhteen, että varsinaiseen kirjaversioon pääsisi mahdollisimman moni kiinnostava paperi.

EDIT: Haluan kiittää Alfred Kordelinin säätiötä saamastani matka-apurahasta, joka mahdollisti The Graphic Novel 2 -konferenssiin osallistumisen.