Työuupumus, osa 2

Tasan kaksi vuotta sitten kirjoitin tänne blogiini työuupumuksestani [linkki]. Kerroin kuormituksestani, olostani ja siitä, miten sain apua. Olen sen jälkeen kuunnellut kauhulla kollegoideni puheita "ensimmäisestä työuupumuksestaan". Kuka voi päästää itsensä tähän kuntoon kahdesti?

Nähtävästi minä.

Emmi Nieminen: Haastattelu 16-vuotiaan minäni kanssa (2020) 

Hajosin opetuksettomalla pääsiäisviikolla aivan totaalisesti. Etäopetus, koronan tuoma epävarmuus, stressi, uusi työsuhde... Kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Ihmiset olivat idiootteja, mitään ei enää muistanut, sanat katosivat, minkä tahansa asian aloittaminen ja tekeminen vei suhteettoman määrän energiaa, olin ärtynyt ja todella väsynyt. Eli täsmälleen samoja oireita kuin kaksi vuotta sitten. Erityisesti aloitekyvyn heikentyminen ja keskittymiskyvyn vähentyminen nousivat esille. En esimerkiksi kykene vieläkään keskittymään pitkiin englanninkielisiin teksteihin. Sellaiset asiat kuin auton huolto ja sähköposteihin vastaaminen siirtyivät ja siirtyivät. Ihmisten kanssa kommunikointi oli tapahtunut muutenkin pitkälti etänä ja nyt se huvitti entistä vähemmän.

Henri Tervapuro: Golemi (2020)

Olin jälleen onnekkaasti työsuhteessa, joten edelliskerrasta viisastuneena soitin työterveyteen. Kävin työterveyslääkärillä, -psykologilla ja psykiatrilla. Siinäpä sitten taas arvioitiin työkykyä, tehtiin testejä ja diagnooseja ja todettiin, että minulla on toistuva masennus ja työuupumus. Sanoin lääkärille, että jos nyt otan lääkityksen ja pari kuukautta saikkua, se on kuin laittaisi laastarin avomurtuman päälle: olen tässä samassa pisteessä taas kahden vuoden päästä. Tarvitsen jotain enemmän.

Sain uuden lääkityksen, joka ei tehnyt minusta tunnevammaista zombia (kuten edellinen), vaan auttoi minut sängystä ylös ja sai jopa vastaamaan sähköposteihin. Minulta peruttiin opetusta ja päädyin tekemään vain sen minimin. Peruin ennalta sovittuja koulutuksia, esitelmiä ja kieltäydyin kaikesta ylimääräisestä. Ein sanominen nosti aina yhden painon harteiltani ja siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Onneksi huhti-toukokuu oli opetuksen osalta todella kevyt aika, joten pääsin hengittämään, mutta sain kuitenkin viimeiset työt tehtyä.

Tuisku Hiltunen: Herätys 7:00 (2020)

Samalla hermostuin työympäristöömme. Pidin henkilökuntakokouksessa puheenvuoron siitä, miten uupunut olen ja miten jokaikinen opettajakollega, jonka kanssa olen keskustellut kevään aikana, on todella kuormittunut tai uupunut. Avauduin siitä, että pelkkä kiitos hyvin tehdystä työstä ja jouluinen herkkukori ei riitä, vaan tarvitsemme pitkäjaksoista tukea, keskusteluapua ja työhyvinvointia parantavia muutoksia yliopiston hallinnon tasolta. 

Paasaus sai aikaan laitoksemme kattavan hyvinvointikyselyn, jota purettiin kehittämispäivässä. Puolet opettajista koki uupumuksen tunnetta: osa vähemmän, osa todella paljon. Pohdimme yhdessä, mitä me voimme tehdä ja mitä työnantaja voi tehdä. Tarvitsemme tukea myös uuteen normaaliin siirtymisessä: osa uusista opettajista ei ole koskaan käynyt kampuksella, osaa pelottaa palata koronatilanteen takia. Tarvitsemme selkeät ohjeet siitä, miten toimitaan missäkin tilanteessa.

Joskus kannattaa avautua.

Avi Heikkinen: Mullapa menee vielä huonommin, mutta kaikki on iha ok (2020)

Olen kolmen kuukauden hoitojaksolla, joka vaaditaan Kelan korvaamaa terapiaa varten. Saan toivottavasti psykiatrin lausunnon heinäkuussa ja pääsisin aloittamaan terapian heti elokuun loppupuolella. Löysin jopa työhyvinvointiin erikoistuneen terapeutin, jolta vapautui paikka kuin tilauksesta. 

Tunnistan hyvin ongelmani: olen suorittaja, tunnollinen ja perfektionisti. Pidän työstäni ja vaadin itseltäni kohtuuttoman paljon ja kuormitun juuri siksi. Tällainen käytösmalli ei ole pitkän päälle terve ja polttaa minut täysin loppuun ja todennäköisesti työkyvyttömäksi muutaman vuoden sisällä. 

Tällä hetkellä kavahdan ajatusta töistä. Aivojen nollaaminen on siis vielä vaiheessa, mutta toivon sen tapahtuvan heinäkuun aikana. Silloin olen vuosittaisella somelomallani, mikä vähentää henkistä kuormitusta idiooteista. Suunnitelmissa on ainakin Black Widow, Loki-maraton, lepoa, treenejä, lukemista ja koronaturvallinen kotimaanreissu hyvässä seurassa. 

Toivon hartaasti, ettei ensi syksy ole samanlainen kuin viime syksy. Että pääsemme palaamaan kampukselle kontaktiopetuksen pariin. Etten kuormittuisi heti ensimmäisten palaverien aikana. Että pääsisin työstämään omia ongelmiani ja hankkiutumaan niistä eroon.

Ja yritän hengittää. Sillä kesä on vielä tässä välissä.

Ylläolevat kuvaesimerkit ovat tästä sarjakuvakokoelmasta.
Tarinoiden laatu on vaihteleva, mutta näistä otteista tunnistin itseni.

Suosittelen myös lukemaan H-P Lehkosen sarjakuvan/blogitekstin "Parannu burnoutista, luovuta elämässäsi!" [linkki]. Siinä pureudutaan pätkätöitä korostavan työkulttuurimme ongelmiin, jotka lisäävät työuupumuksen riskiä. 

Koronakevään jälkitunnelmia opettajan näkökulmasta

Aloittelen toista kesälomaviikkoani, joten nyt minulla on aikaa (ja ehkä enemmän myös intoa) paneutua blogikirjoittamiseenkin. Sähköpostissani on nyt poissaoloviesti, jossa kerron ansaitsevani kunnon loman Sietämättömän Sisu-syksyn ja Kamalan Koronakevään jälkeen. Tämä lukuvuosi on siis ollut poikkeuksellisen kuormittava yliopisto-opettajalle. Olen kiitollinen itselleni siitä, että sain pidettyä henkisen jaksamiseni siinä pisteessä, etten päätynyt takaisin uupumuksen suohon. Huomasin nimittäin alkukeväästä uhkaavia merkkejä väsymyksestä - ja sitten tulikin pandemia ja etäopetus.

Jyväskylän yliopisto siirtyi etäopetukseen maaliskuun puolessavälissä. Meidän piti viikonlopun aikana pohtia kevään kurssien toteutus, siirtää ne etäversioiksi, ottaa haltuun uusia verkko-opetuksen muotoja ja kanavia. Ja sitten opastaa opiskelijat käyttämään näitä samoja ohjelmia. Loppujen lopuksi sitä pystyy venymään hämmentäviin suorituksiin, kun osaa samalla antaa itselleen armoa: tästä ei voi tulla täydellistä tällä aikataululla ja vielä hieman vajaalla osaamisella.

Ensimmäisen etäopetusviikon jälkeen pohdin Facebookissa vapaaehtoisen eristäytymisen plussia ja miinuksia. Näin jälkikäteen pohdittuna tässä hieman samoja ajatuksia täydennettyinä useamman viikon etäopetusrupeaman jälkeen.

Työpöytä valmiina etäopetuksen alkamiseen.
Kahden näytön kokonaisuus helpotti muun muassa ruudun jakamista aivan valtavasti.
(Huomioi taustakuva ja seinällä oleva Rosan originaali.)

+ Sai toki nukkua pidempään aamulla, kun ei tarvinnut herätä kuudelta, jotta ehtisi opettamaan kasin jälkeen. Tämä oli ehkä parasta. Aamukasin opetukset pitäisi muutenkin kieltää. Toisaalta voin silti myöhästyä töistä, kun puhelimen akku päättää loppua eikä herätyskello vain soi. Varsin mukavaa herätä kasilta ja todeta, että pitäisi olla opettamassa niinku NYT.

+ Olen viettänyt kokonaisia viikkoja mukavissa olohousuissa. Käynyt lähikaupassa tuulipuvussa. Ja huomannut, miten koko olemus kirkastuu, kun laittaa kerrankin oikeat vaatteet (= nahkatakin ja farkut) päälle ulos lähtiessään. Sitä kuitenkin ilmentää koko persoonaansa vaatteiden avulla.

+ Kun ei ollut iltamenoja, on jäänyt enemmän aikaa yhteiselle ruuanlaitolle. Tämä on ollut oikeastaan luksusta. Samalla olemme pyhittäneet yhteisen ruokailun keittiönpöydän ääreen olohuoneen sohvapöydän sijaan. Tämä tapa on toivottavasti tullut jäädäkseen.

+ Etäopetuksen alkuvaiheessa jätin kaikki ulkonäköpaineet pois ja istuin opettamassa ilman minkään sortin meikkejä. Parin viikon jälkeen totesin, että pakko piirtää ne edes ne kulmakarvat kehystämään. Sitten saturaatiopiste ylittyi ja aloin meikkaamaan normaalisti opetuksiin ja kokouksiin.

+ Hoidin perfektionismiani asenteella "ei se ole niin justiinsa", kun ei se voinut olla. Ei poikkeustilanteessa. Toivon, että pääsen tähän samaan olotilaan myös syksyllä - opetimme sitten etänä tai normaalin päiväjärjestyksen mukaan.

+ Huomasin sosialisoituvani enemmän työkavereiden kanssa etänä Teamsissä kuin normaalitilanteessa. Erityisesti sellaisten opekollegoiden, joita näen ehkä kerran kuussa opekokouksissa. Teams ja Zoom pääsivät kyllä kevään aikana arvoon arvaamattomaan. Niiden avulla hoitui kaikki.

+ Keksimme hillittömiä ideoita lähikollegoiden kanssa piristämään etäilyä. Näistä mainittakoon Instagramiin kootut etäopehahmot ja Moviisut eli Movin Euroviisut. On ihanaa tehdä töitä yhteisössä, jossa villeistä ideoista jalostuu nerokkaita projekteja arjen ratoksi.

Osallistuin Moviisuihin Gonttooran autonomisena tasavaltana, joka sijaitsee Venäjän Karjalassa, Vienanmeren rannalla. Edustuskappaleemme oli Turmion Kätilöiden Ikävä, johon kävin kuvaamassa kämäisen musiikkivideon Seminaarimäen kampusalueella. Video kertoo opettajan kaipuusta menneisyyteen, jolloin kaikki oli paremmin.

Olen luonteeltani enemmän introvertti, joten kotona napottaminen ei aiheuttanut suurempia tuskia. Mutta siitä huolimatta koin vapaaehtoisen etäilyn (ei siis karanteenin, koska emme ole olleet kipeitä) turhan raskaaksi fyysisesti.

- Istuin selvästi enemmän töitä tehdessäni kuin normaalisti, mikä johti alaselkäjumiin. Otin palavereissa käyttöön jumppapallonkin, jotta selkä saisi enemmän liikettä. Mutta kun opettajana on tottunut seisomaan ja heilumaan ympäriinsä luokassa, jatkuva istuminen alkoi pidemmän päälle puuduttaa. Yritin toki virittää itselleni seisomatyöpisteen tekstien lukua varten, mutta kaikki muu tuli tehtyä työpöydän ääressä, koska kaksi näyttöä auttoi opetuksessa valtavasti. Kaipaan edelleen Oppion sähköpöytiä.

- Isoin miinus oli kuitenkin se, että hallitus sulki kuntosalit ja ryhmäliikuntatoiminnan. Kun on tottunut treenaamaan viisi kertaa viikossa, kaipuu liikuntaan oli valtava. Tätä haittaa lisäsi etenkin se, että olen liian laiska tekemään kotona yksin yhtään mitään. Hulavanteen pyörittely on kuitenkin vain pieni osa kokonaisvaltaisempaa treeniä.

Koronakevään alkuhaasteena oli myös muistaa erottaa työ- ja vapaa-aika. Kun huomaa lukevansa opiskelijoiden tekstejä kellon ympäri, on pakko alkaa seurata omaa ajankäyttöä. Kaikkea ei vain ehdi tekemään yhden päivän aikana, joten jouduin opettelemaan sitä armollisuutta itseäni kohtaan. Lisäksi rehtorimme korostama joustavuus konkretisoitui vahvasti: jouduimme joustamaan niin opetusmenetelmistä, arviointiaikatauluista, teknisestä laadusta kuin kaikesta muustakin.

Olen enemmän kuin valmis palaamaan syksyllä kampukselle, mutta se tietenkin riippuu siitä, mitä hallitus suosittaa ja yliopisto linjaa. Ensimmäisten kurssitoteutusten kanssa olemme varautuneet myös etäversiointiin, mutta kenties osa pienryhmistä voi kokoontua ihan yliopistollakin. Ainakin fukseja olisi kiva päästä opettamaan ihan luokkatiloissa.

Osa etäkevään aikana haltuun otetuista menetelmistä jää taatusti käyttöön. Ainakin väitöskirjantekijöille pitäisi tarjota enemmän verkko-opetusta, kun monille se viikoittainen läsnäolo luennoilla voi olla mahdotonta. Mutta kuten kevään päättäneeseen kokemuskyselyyn kirjoitin, etäopetus on hyvä apu ja tuki, mutta lähiopetusta se ei voi koskaan korvata. Katsotaan sitten, kun teknologia on tarpeeksi kehittynyt, VR ei aiheuta enää pahoinvointia ja minut voi heijastaa luokkaan hologrammina. Sitten voin harkita vapaaehtoista etäopetusta.

Lukuhaaste 2019

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste valmistui eilen perjantaina 13.12. Huolimatta vaikeasta vuodesta onnistuin suorittamaan haasteen hyvissä ajoin. (Toisaalta mitäpä muuta sitä tekisi sairauslomallaan kuin lukisi hyviä kirjoja?) Tässä luettujen kirjojen lista. Seuraavaksi ohjelmassa onkin lueskella kirjahyllystä lukemattomia kirjoja - pun intended.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Philip Reeve: Mortal Engines - Kävelevät koneet (Mortal Engines). Konsepti ja miljöö kiinnostivat eniten, kun kävin katsomassa tämän kirjasarjan ensimmäisen osan adaptaation elokuvissa. Leffa oli pettymys, vaikka nimenomaan konsepti ja miljöö toimivat erinomaisesti. Mutta juoni ja hahmot jäivät vajaiksi. Ongelmana olikin leffakäsikirjoitus, mikä selvisi, kun luin itse kirjan. Tarinassa oli enemmän henkilöitä isommissa rooleissa, Hugo Weavingin näyttelemä Valentine oli pahiksena moniulotteisempi ja myös juoni oli vähemmän ennalta-arvattava - joskin ei mitenkään poikkeuksellinen. Esimerkiksi historioitsien killan taistelu insinöörejä vastaan oli kirjassa varsin mainio. Lisäksi teoksen yhteiskuntakritiikki jäi leffassa aivan sivuosaan. Mitä ihmettä se Peter Jackson tekee, että se saa kirjoista näin onnettomia leffoja? Luen mielelläni jatkoa tähän sarjaan. [Kirjasto.]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress 1. Awakening. Kehuttu sarjakuvaromaani ja sarjan ensimmäinen osa kertoo maailmasta, jossa on noitia, ihmisiä ja niin sanottuja Arcaniceja, ihmisten vihollisia, jotka näyttävät ihmisiltä, mutteivät ole. Teoksen teemoja on identiteetti, suvaitsevaisuus ja historian tutkimus. Upeasti piirretty kokonaisuus yliluonnollisista asioista ja sodassa vammautuneesta päähenkilö Maika Halfwolfista. Tahdon lisää. [Oma hylly.]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Paula Mononen (toim.): Aihe vapaa. Vauva.fi-keskustelujen parhaat. Koostin tehtäväideoita sanataidetunneille ja päätin lukea koko opuksen läpi. En tiedä, oliko kirjassa parasta ihmisten tyhmyys, mielikuvitus, vai trollit. Kun et pysty lukeamaan sisällysluetteloa repeämättä (“Sohva haisee perseeltä, mitä teen?”), on kyseessä hauska teos. [Kirjasto.]
4. Kirjailijan ainoa teos - Elise Vilpas: Siipeni kantavat. Kiltin tytön kasvutarina. Pongasin graduohjattavani sometililtä runon, joka osui ja upposi. Se oli Vilppaan omakustanteena julkaistusta runokirjasta, jonka teema on nimensä mukaisesti kiltin tytön kasvutarina naiseksi, joka uskaltaa sanoa ei pelkäämättä, että hänet hylätään. Itsevarmuus, jaksaminen, voimaantuminen - näillä asiasanoilla kuvailisin teosta, mutta siinä vaiheessa, kun aletaan puhua Jumalasta ja kiittää Luojaa, tämä lukija lakkasi intoilemasta. Omat henkiset voimavarani löydän jostain muualta, kiitos. [Kirjasto.]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - JP Ahonen: Perkeros. Sarjakuvaromaani musiikista ja sen mystisistä voimista, jotka Perkeros-nimisen bändin pääkitaristi vahingossa löytää. Upeasti piirretty ja sommiteltu teos, jossa musiikki on visualisoitu häkellyttävällä tavalla. Odottelen kiertokävelyitä Tampereelle Perkeroksen tapahtumapaikkaan. Ja kyllä - tämän teoksen olisi pitänyt voittaa Sarjakuva-Finlandia. [Oma hylly.]
6. Rakkausromaani - Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa (Delirium). Luin tämän Nälkäpelin jälkimainingeissa julkaistun ya-romaanin joitakin vuosia sitten ja päätin antaa sille ja sen aloittamalle trilogialle uuden mahdollisuuden. Oliverin romaani sijoittuu dystooppiseen Yhdysvaltoihin, jossa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi ja kaikki 18 vuotta täyttävät “parannetaan” tunnepitoisista reaktioista tekemällä heille pieni toimenpide aivoihin. Tarinan päähenkilö on 17-vuotias Lena, joka menetti äitinsä delirialle eli rakkauden taudille. Kiltti Lena tapaa tietenkin Alexin ja silloin hän alkaa kyseenalaistaa kaikkea sitä, mitä hänelle on koulussa opetettu rakkauden vaaroista. Kiehtova maailma ja tarinakin toimii nyt paremmin. Katsotaan, miten tarina jatkuu. [Kirjasto.]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Catherine Sanderson: Petite Anglaise. Tositapahtumiin ja blogikirjoituksiin pohjautuva rakkausromaani, joka sijoittuu Pariisiin. Se olikin pääsyy, miksi kirjan nappasin mukaani kirjaston ota ja jätä -hyllystä. Englantilainen Catherine on aina rakastanut Pariisia ja päätyy muuttamaan sinne, löytämään töitä ja puolison sekä hankkimaan tämän kanssa lapsen. Sitten tulee arki, tylsistyminen ja kaipuu uuteen. Bloggaamisen myötä elämään kävelee James ja sotkee Catherinen pään. Rakkausromaanit voivat olla hyviä, mutta tässä pettämiskuvastossa päähenkilön toimet (ja someraportointi) lähinnä ärsyttivät. Kestin sen Pariisin takia. Ja pistin kirjan eteenpäin. [Ota ja jätä -hylly.]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - L. Frank Baum: Ihmemaa Oz (The Wonderful Wizard of Oz). Jep, tämäkin klassikkoteos oli tähän mennessä lukematta. Tarina on kuitenkin tuttu: pyörremyrsky tempaisee Dorothyn ja Toto-koiran Kansasista Ozin ihmemaahan, jossa he kohtaavat linnunpelättimen, peltimiehen ja pelkurileijonan. Jokainen tarvitsee itselleen jotain ja Ozin velho on se, jolla on tarpeeksi taikavoimia auttaakseen. Fantastinen satu itsensä etsimisestä on W. W. Denslown kauniisti kuvittama ja suloinen pakopaikka arjesta. Ottaisin tämän painoksen mielelläni myös hyllyyni. Ehkä nyt Kingin Mustan tornin viittauksetkin avautuvat paremmin. [Kirjasto.]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - Joanne M. Harris: The Gospel of Loki. The epic story of the Trickster God. Yksi sanataidekoulun nuorista suositteli minulle jo jokin aika sitten Lokin “elämäkertaa”. Käytännössä romaani kertoo skandinaavisen mytologian pääpiirteet Lokin näkökulmasta. Mukana on niin Thorin ja Lokin yhteinen häähuijaus, Lokin naisseikkailut ja hirviömäisten lasten syntymä kuin Mjölnirin takominenkin. Tarinassa on oma särmänsä, joka tulee siitä, että Loki itse toimii kertojana - mikä tietenkin tekee kertojasta epäluotettavan ja subjektiivisen. Kirja on helppo ahmaista, luvut ovat lyhyitä ja aasojen ja vaanien myytti tulee nopeasti kerratuksi. Suosittelen myös nuorille lukijoille, jotka fanittavat Lokia Marvel-leffojen perusteella. [Kirjasto.]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya - Elämää Yop Cityssä. Abouetin käsikirjoittama ja Oubrerien kuvittama sarjakuvaromaani esittelee nuorten arkea Norsunluurannikolla. Abouetin omia nuoruudenkokemuksia peilaava tarina näyttää lukijalle, miten päähenkilö Aya opiskelee ja haaveilee lääkärin urasta, ja kuinka hänen parhaat ystävänsä juhlivat ja etsivät itselleen miesseuraa. Elävästi, herkällä viivalla kuvitettu teos antaa afrikkalaisesten tyttöjen arjesta varsin samaistuttavan kuvan. Virkistävä lukukokemus. [Oma hylly.]
     
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Goliarda Sapienza: Italian tytär (L’arte della goia). Italia-innostukseni myötä nappasin tämän kirjan kirjaston ota ja jätä -hyllystä. Se kertoo 1900-luvun alun Sisiliasta ja naisesta nimeltä Modesta, joka yrittää pärjätä miesten hallitsemassa maailmassa. Modesta on kaikkea muuta kuin nimensä: kesytön ja hurja, rakastuu keneen tahtoo eikä halua asettua naiselle annettuun rooliin. Kiinnostava teos sekä historiallisesti että kulttuurisesti. Aion lukea myös jatko-osan. Niin kiinnostava teos ei kuitenkaan ollut, että jättäisin sen omaan hyllyyn. [Ota ja jätä -hylly.]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Laura Jackson: Freddie Mercury - elämäkerta. Kun on nähnyt kaksiosaisen dokumentin Queenista sekä Bohemian Rhapsodyn, on muodostunut jonkinlainen - kenties semifiktiivinen - kuva rock-maailman kiistattomasta kuninkaasta, Freddie Mercurysta. Jonotin tätä elämäkertaa kirjastosta neljä kuukautta, mikä on pisin jonotusaikani ikinä. Pokkari oli nopealukuinen, kronologisesti kirjoitettu kuvaus Farrokh Bulsarasta, josta myöhemmin tuli maailmankuulu Freddie Mercury. Kirjaan on haastateltu valtavasti ihmisiä ja sen kiinnostavinta antia ovat anekdootit Freddien tekemisistä ja sanomisista. Jostain syystä kuitenkin jäi sellainen olo, että pelkkä kirja on vajaa. Olisin tarvinnut videota, kuvia ja ääntä. Koska kuinka voit tiivistää sellaisen lavapersoonan sanoiksi paperille? Olen edelleen harmissani, että olen syntynyt liian myöhään, joten en koskaan päässyt Wembleyn keikalle. [Kirjasto.]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Salla Simukka: Sytytä valot - sammuta valot. Simukan novellikokoelma on kokemus itsessään: kirja on jaettu puoliksi ja jälkimmäinen puolisko painettu “ylösalaisin” eli lukeaksesi toisen osion sinun on käännettävä kirja ylösalaisin. Sytytä valot -osio sisältää kauniita, rakkausteemaisia novelleja, joissa asiat järjestyvät päähenkilön kannalta. Sammuta valot on puolestaan kokoelma kauheita kauhunovelleja. Osa tarinoista on samannimisiä ja kertovat saman kertomuksen toisen version, osa ei liity toisiinsa lainkaan. Tyylikäs kokoelma hurmaa myös monipuolisella päähenkilö/kertoja-osastollaan: sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on otettu hienosti huomioon. Simukka kirjoittaa ansiokkaasti tämän päivän nuorille. [Kirjasto.]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Owen & Stephen King: Ruususen unta (Sleeping Beauties). Isän ja pojan yhteisromaani kertoo tarinan maailmasta, jossa naisia alkaa vaivata outo unitauti. Kun he nukahtavat, he eivät enää herää, vaan koteloituvat kuin hämähäkin seittiin. Tarina keskittyy pieneen kaupunkiin, jonka asukkaiden on päätettävä, miten he selviävät pandemiasta. Pakkaa sekoittaa muukalainen, Eve, joka tietää liikaa ja nukkuu aivan normaalisti. Kingin tyylin tunnistaa, mutta romaani ei ole niinkään kauhua kuin trilleri pelottavasta maailmasta, josta naiset puuttuvat. Viihdyin. [Oma hylly.]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Gillian Flynn: Teräviä esineitä (Sharp Objects). HBO:n samanniminen minisarja perustuu Flynnin romaaniin ja on todella hyvä. Odotukset olivat kovia myös kirjan suhteen, enkä pettynyt. Sillä ei ole oikeastaan väliä, kumpaan versioon tutustuu ensin, kunhan tutustuu. Kolmekymppinen toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa raportoimaan nuoren tytön kuolemasta ja toisen katoamisesta. Hankala äitisuhde, ahdistavat muistot ja tuntematon sisarpuoli alkavat vaikuttaa Camilleen, jonka itsetuhovietti nostaa päätään tarinan kuoriutuessa kerros kerrokselta kammottavammaksi. Spoiler alert: tabuna on viiltely. [Kirjasto.]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anne Leinonen: Viivamaalari. Todellisuus, uni ja mielenterveyden rajat - niitä pohtii Anne Leinonen romaanisssaan, joka liikkuu fantasian ja maagisen realismin rajapinnoilla. Päähenkilö elää yhteiskunnassa, joka arpoo kansalaisille roolit: niin työpaikka, asuinpaikka kuin parisuhdekin arvotaan satunnaisin väliajoin. Puhutaan enkeleistä, jotka ovat sekä innostavia että pelottavia hahmoja. Kun päähenkilöstä tulee käsitetaiteilija, hän lähtee seuraamaan mystistä Ursulaa, joka maalaa valkoista viivaa kaupungin halki. Hyvällä tavalla hämmentävä teos, joka on erittäin hyvin kirjoitettu. Ainut epäuskottava seikka oli se, miten helposti taiteilija saa apurahan, ja että tämä sen saatuaan ei käykään lunastamassa sitä! [Ota ja jätä -hylly.]
17. Kirjassa on kaksoset - Elina Pitkäkangas: Kuura. Pitkäkankaan nuortenromaani kertoo vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa lykantropia on vakava sairaus. Hukiksi muuttuneet ihmiset piilottelevat metsissä ja kaupungit ovat eristäytyneet muureilla, joiden suojissa tavalliset ihmiset elävät elämäänsä. Turun lähistössä sijaitsevan Kuurankeron pikkukaupungissa arkeen tulee kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu onnettomuuteen. Inka on valmis tekemään veljensä puolesta mitä tahansa, jopa hakemaan apua hukalta. Trilogian ensimmäisen osan kertojina vuorottelevat 18-vuotiaat kaverukset Inka ja Aaron. Pitkäkangas kuvaa lukiolaisten arkea ja ajatusmaailmaa erittäin uskottavasti. Toiminnalla on selkeät ja ymmärrettävät perusteet ja vaikka Inka on oikeastaan aivan kamala tyyppi, hänenkin päätöksiään ymmärtää. Joskin typerillä päätöksillä on kamalat seuraukset. Kirjassa on sivuosassa kaksoset Nikolas ja Nella. [Kirjasto.]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Terry Pratchett & Neil Gaiman: Good Omens. Luin tämän teoksen yli kymmenen vuotta sitten suomeksi ja tv-sarjan myötä se oli nyt pakkohankinta. En muistanutkaan, miten monipolvinen, hauska ja kiehtova yhdistelmä kirja olikaan. Maailmanloppu on tulossa, mutta enkeli Aziraphale ja demoni Crowley ovat liian viehättyneet maapalloon. He päättävät yhdessä estää antikristusta aloittamasta tuhoa, mutta kun sopassa on mukana vaihtuneet vauvat, noita ja noidanmetsästäjät, ilmestyskirjan neljä ratsastajaa sekä taivas ja helvetti, on kaaos valmis. Pratchetin ja Gaimanin kirjoitustyylit yhdistyvät kauniiksi, lyyriseksi ilotulitukseksi ja lukija on koukussa. Lisäiloa kirjan lukemiseen antoi Michael Sheenin ja David Tennantin kuvittelu päärooleihin. [Oma hylly.]
19. Et pidä kirjan nimestä - Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suomalainen klassikkoromaani, jota en ollut vielä lukenut. Teini-ikäinen Allu pakotetaan kesälomalla maalle sukulaisten renkipojaksi. Maaseutu muuttuu heti kiinnostavammaksi, kun Allu tapaa ihanan Kertun. 80-luvulle sijoittuva teos teiniromanssista ja nuorten ensimmäisistä seksuaalisista kokemuksista. Teoksen aikakauden huomaa myös tekstin slangista ja sanavalinnoista, joiden merkitykset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Nuoruuden vapauden ja vaikeuden kuvaus sekä dialogi ovat selvästi innoittaneet myös Tuija Lehtisen nuortenromaaneja. [Ota ja jätä -hylly.]
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Jean Sasson: Prinsessa Sultana - saudihovin kapinallinen (Princess Sultana: My Struggles, My Victories). Tämä on todellinen hyvän mielen kirja, näin sarkastisesti sanottuna. Sasson pukee jälleen Saudi-Arabian al-Saudin suvun prinsessa Sultanan sanat kirjaksi kolmannessa teoksessaan. Länsimaiselle lukijalle kirjan luoma kulttuurishokki on kahtalainen: toisaalta lukija ihmettelee yltäkylläisyydessä kylpevää prinsessaa, tämän yksityiskoneita, palatseja ja 500 000 dollarin luottorajan luottokorttia, toisaalta hän järkyttyy islaminuskoisten maiden patriarkaatista ja naisten olemattomista oikeuksista. Sukulaisen töniminen on pahempi loukkaus kuin palvelijan raiskaus. Eikä sille voi mitään, jos mies pitää alaikäisiä tyttöjä haaremissaan vastoin näiden tahtoa, sillä näiden vanhemmat ovat myyneet tytöt tälle miehelle. Prinsessa Sultana haluaisi kovasti muuttaa naisten asemaa, muttei voi asialle oikein mitään, mikä ajaa hänet alkoholistiksi. Ehkä pitäisi lukea myös Sassonin aiemmat kirjat. [Kaverin hyllystä.]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Anna Perho: Antisäätäjä. Fiksun ajankäyttäjän opas. Pongasin Anna Perhon kirjaston hyllystä ja lähdin etsimään hänen kirjoittamiaan opuksia. Tämä teos oli kirjaimellinen löytö. Perho lupaa, että “Luettuasi tämän kirjan sinulla ei ole enää koskaan kiire.” Se on kova lupaus ja päätin antaa Perhon vastata sanoistaan. Työuupumuksesta toipuvalle kirja tarjosi konkretiaa, käytännön vinkkejä, suoria sanoja ja paljon sellaista, jota on joskus ajatellut, mutta uskoo vasta, kun joku toinen sanoo sen. Perhon kirja on oma oppaani ja aion palata sen pariin heti, kun työ alkaa jälleen kuormittaa. Parasta oli saada oma kappale Movin varastosta, jonne Perho oli niitä jättänyt aiemmalla vierailullaan ennen omaa opettajanuraani. [Oma hylly.]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja - Risto Isomäki: Kurganin varjot. Isomäki kirjoittaa puhuttelevaa ekoscifiä, jossa on usein ilmastonmuutokseen liittyvää tematiikkaa. Kurganin varjoissa mennään kuitenkin vielä pidemmälle: kun ilmastonmuutos on jo sulattanut napajäitä, millainen ekokatastrofi voisi tapahtua Mustallamerellä ja mitkä syyt siihen johtaisivat? Isomäellä tarina ja miljöö on aina pääroolissa, eivät niinkään hahmot, jotka tyypillisesti ovat eri alojen tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Hahmojen työnä on avata lukijalle termistöä ja taustoja, mikä menee satunnaisesti infodumpiksi, mutta vielä useammin pätemiseksi, jossa yksi hahmo keksii jotain olennaista eikä selitä sitä tovereilleen saati lukijalle, ja lukijan on odotettava monta sivua, että sano nyt suoraan, mitä keksit. Olen huomannut tämän piirteen raivostuttavan minua kaikissa kirjoissa (mm. Dan Brown sortuu tähän joka ikinen kirja). Kiinnostava aihe, olisikohan seuraavaksi tarjolla jotain supertulivuorista? [Kirjasto.]
23. Kirjan nimessä on jokin maa - P. Ôtié & Li Kunwu: Minun Kiinani: 1. Isän aika (Un vie chinoise 1 - Le temps du père). Mao Zedongin suuren harppauksen ja kulttuurivallankumouksen aikana kasvanut, propagandataiteilijaksi päätynyt Li Kunwu kertoo tässä omaelämäkerrallisessa sarjakuvaromaanissa tarinansa. Aiheeseen sopiva mustavalkoinen piirrosjälki kuvaa Kiinan arkea sellaisena kuin se kouluikäisen pojan silmin näyttäytyi ja miten ihmiset aivopestiin itsevaltiaan absurdeihin ajatuksiin. Historiallinen sarjakuvaromaani auttaa länsimaista lukijaa hahmottamaan yhteiskunnan paradoksaalisia keinoja pyrkiä parempaan kansalaisten kustannuksella. [Kirjasto.]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja - Erlend Loe: Kala. Arvoin tämän teoksen nopalla ja sain lastenosaston hyllyn ja tämän kirjan. Kyseessä on siis kuvakirja, absurdi tarina perheestä, isosta kalasta ja maailmanympärimatkasta. Matka opettaa, kasvattaa, yhdistää ja erottaa. Kirjan teemoja ovat kulttuurierot, perheyhteisön merkitys ja kansojen yhteisöllisyys. [Kirjasto.]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Brian Jay Jones: George Lucas (George Lucas. A Life). Lucasin elämäkerta päätyi joulun jälkeen hyllyyn, mutta ehdin tarttua siihen vasta nyt. Kiinnostava tarina kiinnostavasta henkilöstä, joka muutti elokuvateollisuutta erityisesti kehittämällä uutta tekniikkaa niin erityistehosteiden kuin äänentoiston osalta. Samalla se kertoo henkilöstä, jonka persoonallisuus perfektionistina ja kontrollifriikkinä ajaa ihmiset pois. Lucasin lämpimimmät piirteet tulevat esille, kun puhutaan hänen adoptiolapsistaan ja yksinhuoltajuudestaan. Tähtien sota -fanina eniten kiinnostivat tietenkin ne seikat, jotka johtivat saagan syntyyn sekä teoksen maailmaan vaikuttaneet intertekstuaaliset ainekset. [Oma hylly.]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta (21 Lessons of the 21st Century). Historian tohtori, israelilainen Harari on kirjoittanut hieman poleemisen, mutta faktoihin perustuvan tietokirjan siitä, mikä meidän maailmassamme tällä hetkellä on ajankohtaista, ongelmallista ja tärkeää huomioida. Osansa saavat niin maahanmuuttopolitiikka kuin uskontokin. Harari kirjoittaa vetävästi ja rehellisesti. Hän pistää ajattelemaan ja sitoo kriittiset huomionsa konkreettisiin (myös populaarikulttuurista tuttuihin) esimerkkeihin, joita lukijan on helppo seurata. Suosittelisin kirjaa kaikille, mutta ne, joiden tämä ehdottomasti pitäisi lukea, eivät siihen tarttuisi. Valitettavasti mielipiteitä on vaikea muuttaa. Pongasin tämän kirjan lukijan junassa matkalla Helsinkiin ennen Irlannin reissua. Kiitos tälle lukijalle vinkistä! [Kirjasto.]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja - Sami Makkonen: Kalevala. Makkosen sarjakuva-adaptaatio seuraa Kristian Huitulan jalanjäljissä ja tuo Kalevalan tarinan sarjakuvamuotoon kahdessa osassa. Synkkiä värisävyjä, tyyliltään kauhun ja fantasian elementtejä sisältävä teos on vaikuttava kokemus visuaalisesti. Yllättävää oli se, miten paljon Gallen-Kallelan maalausten versioita Makkonen käytti adaptaatiossaan. Naiskuvaa pitäisi tarkastella lähemmin, mitä toivon pääseväni analysoimaan tulevassa tutkimuksessani. Odotan innolla toista osaa. [Oma hylly.]
28. Kirjan kannessa on kuu - Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata. Itä-Suomeen sijoittuva nuortenromaani kertoo Viljasta, jonka vanhemmat hurahtavat lahkoiluun. Tämän myötä isoveli Ville karkaa kotoa ja Vilja alkaa kapinoida. Lopulta mm. mielenterveysongelmien jälkeen Vilja innostuu kavereidensa Vilman ja Kasimirin kanssa larppaamisesta. Tematiikaltaan ja sisällöltään kiinnostava, nopealukuinen teos, joka sortuu hieman liikaa siihen nopealukuisuuteen. Yllättävillä tilanteilla ei makustella tarpeeksi, jotta lukija pääsisi kunnolla mukaan tunnelmaan. Lisäksi (arvattavaa) larppikäännettä ei avata lukijalle tarpeeksi, jotta hahmottuisi hetki, josta kaikki alkaa. [Kirjasto.]
29. Kirjassa nähdään unia - A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat. Joskus tulee kohdalle kirja, joka uppoaa niin tarinan kuin kerronnan osalta niin vahvasti, että on onnellinen jo sitä lukiessaan, mutta samalla harmissaan, että joku toinen ehti kirjoittaa sen ensin. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi oli tällainen kirja. Nyt sen rinnalle nouse lempirunoilijani A. W. Yrjänän Joonaanmäen valaat. Runoelman tyyliin puettu seikkailuromaani keskustelee Tove Janssonin ja Jules Vernen kanssa. Salaisia tieteellisiä kokeita, matemaattinen kirahvi, puhuvia valaita, sukellusveneitä ja natseja. Ja matka tuntemattomaan ajassa ja paikassa. Tämä kirja on koettava itse. Pakkohankinta omaan hyllyyn. [Kirjasto.]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Westö kuvaa Helsingin historiaa 1900-luvun alkupuolella erilaisin vastaparein: Helsinki vs. Stadi, punaiset vastaan valkoiset, rikkaat vastaan köyhät.  Muutaman ydinhenkilön kautta kerrottu tarina etenee aina Mäntsälän kapinaan saakka. Teoksen kiinnostavinta antia oli toimiva kerronta yhdistettynä Suomen historiaan. [Ota ja jätä -hylly.]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Robert Galbraith: Career of Evil. Kolmas J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittama romaani yksityisetsivä Cormoran Strikesta ja tämän avustajasta, Robinista. Kirja liikkuu tuttuun tapaan Lontoon kaduilla, metroasemilla ja pubeissa, mutta harhautuu myös ajomatkoille pohjoiseen. Robin saa postissa naisen säären, josta alkaa Striken vihamiesten kartoitus. Kerronta liikkuu nyt sekä Striken että Robin lisäksi myös pääpahiksen näkökulmiin ja ajatuksiin. Hahmot ovat edelleen sympaattisia, mutta tällä kertaa kirjan pituus alkaa puuduttaa. Lieneekö syynä yksityiskohtaiset kuvaukset turhista etsinnöistä tai se, että tämä oli ensimmäinen englanniksi lukemani Cormoran Strike -romaani? Ehkä tähän mennessä heikoin kolmesta teoksesta. [Oma hylly.]
32. Kirjan nimessä on ammatti - Andrei Volos: Animaattori (Animator). Sergei Barmin on animaattori. Hän animoi kuolleen sielun eräänlaiseen maljaan palamaan ikuiseksi liekiksi. Kuolemattomuuden teeman lisäksi Voloksen romaani käsittelee terrorismia ja sitä, mitä ihminen onkaan valmis tekemään arvojensa pohjalta. Teoksen kerronta vaihtelee luvuittain: joka toinen luku käsittelee Barminin elämää, joka toinen esittelee eri henkilöiden elämien viimeiset hetket. Kiehtova kokonaisuus, kiinnostava miljöö ja toimiva rakenne. Ainoastaan kerrontatapa jättää kylmäksi. En tiedä, enkö ymmärrä venäläistä kirjallisuutta, mutta itse animointia ja sen tuloksia olisi voinut avata lukijalle enemmän. Minulle jäi hieman epäselväksi, saako animaattori yhteyden kuolleeseen vai ei. [Kirjasto.]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Arthur Golden: Memoirs of a Geisha. Nuoresta, orvosta Chiyosta tulee Sayuri, Gionin kuuluisa ja arvostettu geisha. Usean miehen piirittämä kaunotar kuitenkin haluaa vain kaukaisen Chairmanin. 1900-luvun alkupuolelta toisen maailmansodan jälkimaininkien Japaniin sijoittuva romaani kertoo kulttuurista, joka on jo jäänyt taakse. Romaanin alku antaa ymmärtää, että Sayurin tarina on tosi, mutta lopussa paljastuu, että Golden on keksinyt kaiken itse, joskin tehnyt tarinaa varten paljon taustatutkimusta Japanissa haastatellen aitoja geishoja. Tästäkin huolimatta länsimaalainen mies kertomassa eri kulttuurista tulevan, rodullistetun nuoren naisen tarinaa tuntuu vähän epämukavalta. [Ota ja jätä -hylly.]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918. Sarjakuva-Finlandian tänä vuonna voittanut Sisaret 1918 on kokoelma sarjakuvanovelleja eri ikäisten naisten kokemuksista Suomen sisällissodassa. Sekä punaisten että valkoisten näkökulmista kerrotut tositarinat ovat suomalaisten naissarjakuvapiirtäjien visualisoimia. Tarinat ovat koskettavia, rankkoja ja rauhan aikana eläneen lukijan kannalta pysäyttäviä. Mukana kokoelmassa ovat muun muassa Mari Ahokoivu, Emmi Nieminen, Warda Ahmed ja Tiitu Takalo. Näistä Takalon, Niemisen ja Ahokoivun kuvittamat kertomukset jäivät parhaiten mieleen. [Oma hylly.]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Elina Rouhiainen: Aistienvartija. Väki-sarjan toinen osa on kirjoitettu Bollywoodin näkökulmasta. Kirjan alussa hän on Riikassa, asuu erään uuden ystävänsä luona (joka omistaa baarin) ja saa yllättäen kirjeen itseltään. Vaikka Bollywoodin ja muiden hahmojen muistot on pyyhitty, he lähtevät kukin tahoiltaan Irlantiin, jossa Kiuru piileskelee. Tarinaan sekoittuvat pakoilu, Pohjois-Irlannin verinen historia, ja identiteettiteemat, jotka koskevat erityisesti sateenkaarinuoria. Uudet käänteet pitävät ihan hyvin otteessaan, vaikka tarina ei viekään täysin mennessään. [Kirjasto.]
36. Kirjassa ollaan yksin - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Lasken tämän teoksen päähenkilön yksinolijaksi, koska kirjassa ei oikeastaan ole muita henkilöitä - ainoastaan satunnaisia vierailijoita. Pakinahenkinen teos, jossa pahoitetaan mieli kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja niin osuvasti, että pärskähtelin useamman kerran lukiessani sitä ennen nukkumaanmenoa. Moderni kotimainen klassikko, äärimmäisen positiivinen yllätys. [Oma hylly.]
37. Pienkustantamon julkaisu - Steampunk: Koneita ja korsetteja. Osuuskumman julkaisema ensimmäinen steampunk-aiheinen novellikokoelma sisältää muutaman helmen ja pari hutia. Omiin lemppareihin kuului ehdottomasti Magdalena Hain Frankenstein-teemainen “Vaskimorsian” ja J. S. Meresmaan “Augustine”. Myös Anni Nupposen “Joka ratasta pyörittää” ja Heikki Nevalan “Hevostuhatjalkainen” olivat miljöön, tarinan ja kerronnan kannalta varsin onnistuneita steampunk-pläjäyksiä. Kokoelman heikoimmat olivat “Kapina tunturilla” (Jani Kangas)  ja “Viuhka käy kartanossa” (Christine Thorel), jotka jo niminä kaipasivat editointia. Näissä novelleissa tarinan kulku, kerronta ja juonen eteneminen olivat tönkköjä ja paikoin jopa epäselviä. Thorelin novelli tuntui vasta tyyliään etsivän teinitytön kirjoittamalta - ja sanon tämän siksi, koska kirjoitin itse samanlaista yläasteaikoinani. [Oma hylly.]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa / Liisan seikkailut peilimaailmassa (Alice’s Adventures in Wonderland / Through the Looking Glass). John Tennielin klassikkokuvituksin täydennetty yhteisnide on odottanut hyllyssäni jo kauan. Olen nähnyt ja lukenut niin monta Liisa-adaptaatiota, etten ole varma, olenko koskaan lukenut alkuperäistä tekstiä. Ainakin tuntui siltä, että ihmemaan ja peilimaailman tapahtumat ovat sekoittuneet jossain määrin päässäni. Tarina on joka tapauksessa kaikille tuttu. Omia lemppareitani ovat absurdit kohtaamiset, kutistuminen ja kasvaminen, Irvikissa sekä nonsense-runo Pekoralisti. We are all mad here. [Oma hylly.]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja - Sara Gruen: Vettä elefanteille (Water for Elephants). Löysin tämän kirjan pokkariversiona kirjaston ota ja jätä -hyllystä ja aloin lukea sitä innolla junassa. Mutta kauhukseni huomasin, että sivun 32 jälkeen kirjan painoksesta oli jäänyt uupumaan yli 30 sivua! Kuka tekee tällaista? Sain onneksi kirjan kirjastosta lainaan, joten pääsin selvittämään, mitä tarinassa tapahtui. Romaani kertoo yhdeksänkymppisestä Jacob Jankowskista, joka muistelee vanhainkodissa nuoruuttaan sirkuksen eläinlääkärinä. Dramaattiseen sirkusaikaan liittyi kaunis, naimisissa oleva Marlena ja sirkuksen uusi löytö, Rosie-norsu. Kahdessa ajassa liikkuva historiallinen romaani on kuvitettu vanhoilla sirkusaiheisilla valokuvilla. Se on samalla rakkausromaani, mutta samalla raadollinen kuvaus ihmisyydestä ja sen hinnasta. [Kirjasto.]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat. Somepersoona ja toimittaja Anni Saastamoinen kertoo esikoisteoksessaan omasta masennuksestaan ja millainen polku vei hänet hoitoon ja kohti paranemista. Rankan rehellinen kuvaus julkisen mielenterveyshuollon toimivuudesta ja toimimattomuudesta on höystetty elävin metaforin ja sopivin kirosanoin. Masennuksen ja melankolian tunteisiin ja turhautumiseen on liiankin helppo samaistua. [Kirjasto.]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby. 1920-luvun amerikkaan sijoittuvassa teoksessa tarkastellaan aikakauden uusrikkaan Jay Gatsbyn kartanon juhlia ja elämäntapaa naapurissa asuvan kertoja-Nickin silmien kautta. Teos on dramaattinen kuvaus rakkauden kaipuusta ja ihmissuhteista, jotka päättyvät epäonnisesti. Klassikko, joka ei nyt ihan uponnut. Ehkä 1920-luku olisi kiinnostavampi elokuvissa visuaalisuutensa vuoksi. [Ota ja jätä -hylly.]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. Vikin esikoisteosta on kehuttu ja takakansikin lupaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota. Eikä lupaa tyhjää. Hän sanoi nimekseen Aleia on tämän lukuhaasteen positiivisimpia yllättäjiä minulle, joka on luullut lukeneensa jo kaikenlaista fantasiaa. Teos on kypsä, hahmot kiinnostavia, maailmassa jotain erityislaatuista, mutta hyvin uskottavaa. Juoni rakentuu pala kerrallaan ja teokseen luodut rodut, maailmat ja magia vievät mukanaan. Kaksosauringot-trilogian ensimmäinen osa sai haluamaan lisää. [Kirjasto.]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Cecilia Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen (Where Rainbows End). Romanttinen romaani on ollut lukupinossani jo kauan ja nyt pääsin sen makuun. Teos oli kerronnaltaan poikkeuksellinen ja siksi erittäin mielenkiintoinen lukukokemus. Kerronta rakentui kirjeiden, tekstiviestien, sähköpostien, pikaviestien ja lehtijuttujen varaan. Jokainen viesti kertoi samalla viestin kirjoittajasta, tämän suhteesta vastaajaan ja menneistä tapahtumista. Ahernin romaani kertoo Aleksin ja Rosien, lapsesta asti parhaiden ystävien rakkaustarinan, jossa ensin etsitään onnea mualta, kunnes kumpikin ymmärtää kysyä toiselta suoraan (tämä oli myös ehkä turhauttavin asia ikinä). Samalla teos seuraa Rosien 18-vuotiaana saaman Katien kasvua taaperosta kolmekymppiseksi aikuiseksi. [Siskon kirjahylly.]
44. Kirja kertoo Berliinistä - Flake: Kosketinrunkkari. Niin kuin sen satun muistamaan (Der Tastenficker: An was ich mich so erinnern kann). Kuten kirjoittaja itse toteaa, en olisi tarttunut tähän omaelämäkertaan, ellei sen kirjoittaja olisi ollut Rammsteinin kosketinsoittaja. Flaken teos on polveilevaa ajatustenvirtaa täynnä vapaata assosiaatioita ja yksityiskohtia itsestä ja elämästä, valokuvin höystettynä. Itä-Berliinissä syntynyt ja varttunut Flake kertoo maailmasta, joka on meille vieras, mutta hänelle normaali - ja hyväkin paikka kasvaa. Tarina kertoo muusikosta, joka ei osannut soittaa ja päätyi eri käänteiden jälkeen Rammsteiniin. Mielenkiintoista kyllä, nimi Rammstein mainitaan teoksessa vain kerran - ja aivan lopussa. Ehkä Flake kirjoittaa vielä toisenkin omaelämäkerran. [Kirjasto.]
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla. Unenomainen, toden ja kuvitelman rajalla pyörivä romaani, jossa menneisyyden taakka ja kuolema piinaavat päähenkilöä. Teoksen teemoina ovat lääketeollisuuden mahdollisuudet, rakkauden ja himon sekoittuminen, identiteetti ja muistojen epäselvyys. Tämäkin on hämmentävä teos, mutta hyvällä tavalla. [Oma hylly.]
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. Rouhiaisen nuortenromaanin päähenkilö on teini-ikäinen Kiuru, joka näkee ihmisten muistot lintuina. Teos sijoittuu kesään, jolloin Kiuru löytää muita kaltaisiaan, jotka kykenevät mm. liikkumaan toisten unissa, muuntelemaan tunteita tai lukemaan ajatuksia. Sen lisäksi, että yksi näistä henkilöistä on muunsukupuolinen, Bollywoodina tunnettu hahmo, Rouhiaisen teos käsittelee myös muita vähemmistöjä, sekä Suomen että Romanian romaneja. Muistojenlukija on maagista realismia hyödyntävä, yhteiskunnallisesti kantaaottava teos, jossa Kiurun elämä muuttuu peruuttamattomasti. Hetkittäin mietin, onko teos paikoitellen turhankin saarnaava, mutta on se silti romaani, jota suosittelisin omille teini-ikäisille oppilailleni. [Kirjasto.]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Régis Loisel: Mikki Hiiri ja zombi-sumppi (Mickey Mouse - Café ‘Zombo’). Loiselin teos kuuluu Glénat-kustantamon uusiin, kokeileviin Disney-sarjakuviin. Kokeilevaa tässä teoksessa on nimenomaan piirrostyyli, joka mukailee varhaisia Floyd Gottfredsonin piirtämiä sanomalehtistrippejä. Sarjakuva on myös sommiteltu strippimuotoon, vaikka rivejä ei voikaan lukea omina kokonaisuuksinaan, vaan ne muodostavat yhtenäisen tarinan. Loiselin sarjakuva sijoittuu varhaiseen lama-aikaan, jolloin Mikki ja Polle Koninkaulus etsivät töitä. Paikallinen vilunkimies yrittää pistää puolet kaupungista maan tasalle golf-kenttää varten, huijaa naiset ja lapset leirille lomalle ja muuttaa miehet kahvin tuoksun avulla zombeiksi. Teos kommentoi sitä aikaa ja yhteiskuntaa, jonne se sijoittuu monillakin tasoilla. En kuitenkaan nauttinut sen tarjoamasta perinteisestä ja tylsästä naiskuvasta. Myös humoristinen “alasimella päähän” -väkivalta on jo nähty. Hahmojen persoonat olivat vanhoja ja tuttuja eikä tekijä ollut kajonnut näihin, minkä takia teos ei tuntunut mitenkään erityisen tuoreelta ja mullistavalta tapaukselta verrattuna esimerkiksi Mikki ja hukkunut meri -sarjakuvaan. [Kirjasto.]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Matt & Kay Daigle: That Deaf Guy. A Family Portrait. Väitöslahjaksi saatu sarjakuva-albumi on osittain omaelämäkerrallinen kertomus kuuron Desmondin ja tämän perheen elämästä englannin- ja viittomakielisen maailman risteyksessä. Humoristiset stripit on alun perin julkaistu pääasiassa netissä, mutta koottu nyt samoihin kansiin. Kirja on hieno esimerkki eri kulttuurien kohtaamisista, yhteentörmäyksissä ja -sovittamisissa. [Oma hylly.]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Avi Heikkinen: Valotusaika. Ehdottomasti vuoden kotimaista sarjiskärkeä. Tarkemman arvion voi lukea omasta postauksestaan: http://kontturi.blogspot.com/2019/03/avi-heikkisen-valotusaika-on-taman.html
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Sarah J. Maas: Keskiyön kruunu (Crown of Midnight). Nuortenosasto vaihtoi Jyväskylän pääkirjastossa paikkaansa ja kirjaston henkilökunnan suosittelemat nuortenkirjat saivat enemmän tilaa. Tämä on poimittu sellaisesta hyllystä. Salamurhaaja Celaena Sardothienin tarinan toisessa osassa Celaenasta on tullut Kuninkaan Miekka, joka tappaa käskystä - pitkin hampain, sillä hän ei arvosta väkivallalla ja pelolla hallitsevaa kuningastaan. Muinainen, kielletty taikuus puskee edelleen läpi rajan takaa ja Celaenan on valittava, kehen hän luottaa ja kenet hän oikeastaan haluaa. Samalla hänen menneisyytensä alkaa pikkuhiljaa selvitä niin lukijalle kuin tarinan hahmoille. Tätä YA-fantasiaa on paljon kehuttu niin maailmalla kuin Suomessa, mutta en vieläkään oikein osaa innostua Celaenasta hahmona. 18-vuotias salamurhaaja on vain niin lapsellisen oloinen. Myös tarinan kielessä on paljon kliseisiä piirteitä, joten se on tällä hetkellä minulle aika tusinafantsua. [Kirjasto.]

Tämän vuoden TOP3:

1. A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
2. Avi Heikkinen: Valotusaika
3. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia.

Irlanti, osa 1: Roadtrip ja Skellig Michael

Olen lopultakin saanut siirrettyä kaikki Irlanti-kuvat puhelimesta koneelle, joten pääsen aloittamaan Irlanti-postaussarjani. Ensimmäinen postaus käsittelee nimensä mukaisesti roadtrippiämme Irlannin halki Dublinista Portmageehen ja sieltä *le gasp* Skellig Michaelin saarelle. Toinen postaus keskittyy Dublinin Worldconiin ja viimeisessä seuraa kuvaspämmiä Game of Thrones -näyttelystä Belfastista.

Jo Helsingin Worldconissa päätimme lähteä Irlantiin elokuussa 2019. Teimme matkasuunnitelman, säästimme rahaa ja päädyimme viettämään puolitoista superkivaa viikkoa vihreällä saarella. Meitä oli kolme likkaa: minä ja rakkaat ystäväni Tupu ja Taina, ja olimme jo pitkään vouhanneet asiasta omassa Team Worldcon -Whatsapp-ryhmässämme.

Lähdimme Irlantiin maanantaiaamuna 12.8. ja olimme noin kymmenen aikoihin (paikallista aikaa) Dublinissa. Matkaa suunnitellessa olimme myös päätyneet erittäin fiksuun ratkaisuun: koska tarkoituksemme oli kiertää paikkoja ennen conia, vuokrasimme auton. Tämä tietenkin aluksi hirvitti, kun ne irlantilaiset ajavat väärällä puolella tietä ja rattikin on ihan jossain muualla kuin missä pitäisi (ja tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä edes tiedossa paikallisten sekopäinen liikennekulttuuri, jossa pikkuteiden nopeusrajoitus on 80 km/h ja mutkaisten ja mäkisten reittien takia ajaisit itse maksimissaan kuuttakymppiä...). 

Syyt autovuokraan olivat kuitenkin perusteltuja: Portmagee on Lounais-Irlannissa sijaitseva pikkukylä, jonne päästäkseen pitäisi mennä ensin junalla, sitten bussilla ja vielä lopuksi taksilla. Kun Google Maps näytti matka-ajaksi +9 tuntia, totesin, että nyt otetaan se auto, niin säästetään aikaa, hermoja ja ehkä jopa rahaakin. Meillä oli varattuna automaattivaihteinen farmari-Ford, mutta niitä ei ollutkaan saatavilla, joten saimme samaan hintaan uudemman ja paremman Bemarin, jossa oli vieläpä suomea puhuva navigaattori! Vuokrafirman asiakaspalvelija oli tosi mahtava ja tsemppasi meitä kertomalla olevansa itse kotoisin Puolasta. Eli jos hän oppi ajamaan täällä, ei se tuota meille ongelmia. Saimme mukaan myös jättimäisen tiekartan, josta hän ympyröi meille sopivia nähtävyyksiä. Todella hyvää palvelua!

Navi oli ystävä! Poppana-porg vahtii maisemia moottoritiellä ja Han Solon nopat toivat ehdottomasti onnea.

Auto oli meillä maanantaista torstaihin ja maksoi yhteensä 370 euroa. Bensat saimmekin sitten kaupan päälle autosekaannuksen vuoksi. Ajoimme yhteensä noin 880 kilometriä yhdellä tankilla, joten ihan hyvä diili. Suosittelen lämpimästi Irlantiin reissaavia harkitsemaan autovuokraa, sillä se mahdollisti tauot sopivina aikoina ja ehdottomasti sopivina paikkoina. Kun maisemat olivat tällaisia Ring of Kerryn alueella, sitä pysähtyi varsin mielellään!

Ring of Kerryn tie kulki osin merenrantaa myöten.

Lähdimme Dublinista noin puoli kahdeltatoista ja olimme Portmageessa muistaakseni viiden ja kuuden välillä. Pidimme matkalla pari taukoa kuskin vaihtoineen ja maisemien ihailuineen. Reitti kulki muutaman todella idyllisen pikkukaupungin läpi ja joka puolella oli vähintään lampaita, vuoria ja kerrassaan postikorttimaisia maisemia. 

Portmageen kylä sillan toiselta puolen katsottuna. Keskellä Skelligin matkoja tarjoavat venekunnat.

Majoituksemme sijaitsi Valentian saarella, jonne meni silta Portmageen pikkukylästä. Matka majapaikastamme satamaan kesti kävellen kymmenisen minuuttia, joten aamuherätyksen ei tarvinnut olla turhan aikainen.

Majoituspaikkamme. Meillä ei tosin ollut aamiaista, sillä majoitumme erillisessä "mökissä".

Ensimmäinen hotellimme oli B & B Carraig Liath House, jossa vietimme pari yötä. Olimme varautuneet siihen, että jos emme pääsisikään Skelligille tiistaina, meillä olisi vielä hätävarana keskiviikkoaamu. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, mutta oli ihanan rentoa viettää sekä maanantai- että tiistai-illat omassa rauhassa. Meillä oli siis kirjaimellisesti oma kaksikerroksinen mökki, jossa alakerrassa oli tupa ja vessa (sekä pieni komero portaiden alla, mikä aiheutti Harry Potter -viittauksia), yläkerrassa kaksi erillistä makuuhuonetta ja kylpyhuone. Vain sauna puuttui! Pesimme muun muassa pyykkiä alakerran pesukoneessa, kun kastelimme merimatkan aikana vaatteemme suolavedessä.

Tilaa olisi ollut isommallekin seurueelle ja paikan omistaja vitsaili, että tarvitsisimme niitä miespuolisia vieraita...

Kaikki kunnia Worldconille, mutta minulle reissun tärkein anti oli päästä Skellig Michaelin saarelle, joka esitti Ahch-to -planeettaa eli Luke Skywalkerin piilopaikkaa uusissa Star Wars -leffoissa. Skelligin saaria on kaksi kappaletta, joista pienempi on suulien pesimäpaikka ja isompi (Skellig Michaelina tunnettu) on Unescon maailmanperintökohde. Siellä sijaitsee muinainen munkkiluostari ja se on myös tärkeä lunnien pesimäsaari.

Little Skellig. Valkoiset alueet eivät ole lunta vaan suulia.

Skellig Michaelille järjestetään venematkoja keväästä syksyyn. Eco tourilla, joka ainoastaan kiertää saaret, pääsee huhtikuun alusta lokakuun alkupuolelle saakka. Hinta on aikuisilta 40 e, opiskelijoilta ja lapsilta vähemmän. Landing tourilla pääset sitten ihan rantautumaan ja patikoimaan itse saarelle toukokuusta syyskuun loppupuolelle. Se maksaa 100 euroa, mutta se on sen arvoista! Venekuntia lähtee pääasiassa Portmageen satamasta ja niitä on 15, joista jokaiseen mahtuu 12 kyytiläistä. Eco toureja järjestetään useampi päivässä, mutta Landing toureja vain yksi, sillä saarelle on rajoitettu pääsy: vain 180 ihmistä päivässä, jotta maailmanperintökohde ei rasitu liikaa. Lähdöt ovat tyypillisesti aamuisin yhdeksän pintaan.

Skellig Michaelin rinnettä. Tuonne me kiipesimme.

Vinkkinä matkalaisille: kannattaa olla ajoissa. Suosituin ja tunnetuin venematkoja järjestävä Casey's Skellig Island Tours aloittaa matkakauden varausten vastaanoton maaliskuussa. Muiden venekuntien pitää vuosittain hakea lupaa rantautumiseen, joten heidän varauskalenterinsa saattavat aueta vasta myöhemmin. Mitä nopeampi olet, sitä todennäköisemmin saat varattua paikan veneestä. Itse sain napattua kyydin Skellig Boat -perheyritykseltä. Isä ja poika McCrohan olivat rentoa porukkaa ja tarjosivat muun muassa makeisia seurueellemme. Veneessä parasta oli katto ja seiniksi vedettävät pressut. Tiistaiaamun tihkusade ei näin vaivannut meitä merellä - joskin paluumatkan aikana sivupressuja ei vedettykään suojaksi ja kastuin itse vähän ikävämmin.

Kun varaat itsellesi paikan venekunnasta, annat samalla luottokorttitietosi. Maksua ei kuitenkaan veloiteta, sillä vasta reissuaamuna selviää, pääseekö vene lähtemään. Koko matka on siis sääriippuvainen eli jos meri myrskyää liikaa, saarelle ei lähdetä. Siksi olin koko alkureissun hirveässä jännitysstressitilassa, pääsenkö toteuttamaan haaveeni vai en. Meillä oli oikeasti hyvä sää tihkusateesta huolimatta, joten kaikki järjestyi, vaikka uskalsinkin olla riemuissani vasta, kun astuin jalallani saarelle. Kun reissu siis on toteutunut, maksu maksetaan veneessä käteisellä. 

Huipulla tuulee

Jos olet yhtään taipuvainen matkapahoinvointiin, kannattaa varautua sopivin lääkkein. Olen itse tottunut veneilijä lapsuudestani, mutta esimerkiksi yksi veneemme espanjalaisista vieraista oksensi matkan aikana. Se ei ole mitenkään poikkeavaa. Tarjosimme hänelle lääkkeitä paluuta varten, mutta hän sanoi pärjäävänsä.

Matka saarelle kestää puolitoista tuntia ja tyypillisesti siellä ehtii viettää parisen tuntia aikaa, mistä suurin osa menee ylös kiipeämiseen ja totutteluun saarella liikkumiseen. Paikalla on kaksi opasta: alatasolla oleva turvallisuusopas, joka kertoo paikan säännöt, ja luostarialueella oleva opas, joka kertoo enemmän saaren historiasta. Matkaan kannattaa varautua hyvin kengin ja säätä kestävin varustein, mutta ottaa huomioon myös se, että kiipeillessä tulee kuuma. Vesipullo ja pienet eväät ovat hyvä ratkaisu. Eväitä saa syödä vain tietyissä paikoissa ja roskat viedään luonnollisesti itse pois saarelta.

Rinnemaisemia. Alhaalla näkyy reitti, jota pitkin tulimme.

Skellig Michaelin rinnereitti koostuu 600:sta kivisestä askelmasta, jotka voivat olla sateella todella liukkaita. Itse pärjäsin ihan hyvin lenkkareilla. Meitä sää onneksi suosi ja aurinko alkoi paistaa heti, kun saavuimme saarelle. Paikalla oli kaikenikäistä väkeä ja vanhemmat menivät reittiä kävelysauvojen kanssa, joten sitä on turha epäillä, riittääkö kunto. Huipulle mennään omaan tahtiin turvallisuudesta tinkimättä. Sitä paitsi on varsin sallittua pysähtyä ihailemaan maisemia - kunhan jalkojen alla on turvallinen maa eikä turhaan estä muiden kulkua.

Fangirl moment

Huipulla on vanha, jo 500-luvulla perustettu munkkiluostari, jossa tosiaan on kuvattu paljon The Last Jedin kohtauksia. Opas oli hauska tyyppi, joka kertoi taustoja paikan historiasta ja tarinoita leffojen kuvauksista. Hänellä oli muun muassa yhteiskuva Mark Hamillin kanssa, ja hän nauratti kertomalla, miten R2-D2:n näyttelijä oli saatu kannettua huipulle.

Tämä on oikea hetki muistaa, että on korkeanpaikankammoinen.

Kuva munkkimajan ikkunasta hautausmaalle.

Kivestä rakennetut makuutilat

On kiva, kun ystävät trollaavat. Saimme paljon huomiota Star Trek -asuista ja pikku-Porgin johdosta.

Onnellinen Katja Luken majan edustalla R2-D2-korviksissaan.

Valomiekka jäi valitettavasti kotiin, joten ei Reyn treenejä tällä kertaa.

Turvallisin tapa mennä alas.

Reissun ainut miinus oli se, että olimme hieman liian myöhässä nähdäksemme lunneja. Saarella pesivät linnut olivat muuttaneet pohjoiseen parisen viikkoa sitten. Oppaan mukaan silloin lunneja olisi pitänyt potkia jaloista, niitä oli niin paljon. Jos siis haluat nähdä lunneja, kannattaa saarelle tulla kesällä, ei elokuun puolenvälin hujakoilla. Rinteet olivatkin täynnä tyhjiä pesäkoloja odottamassa kevättä.

Porg luonnollisessa ympäristössään.

Visiitti Skellig Michaelille oli yksi tämän vuoden parhaimmista kokemuksista ja muistelen sitä vieläkin lämmöllä. Se oli minulle todella tärkeä Tähtien sota -fanina, mutta paikka on upea jo pelkästään luontokohteena. Olet fani tai et, Skellig Michael on ehdottomasti Irlannissa näkemisen arvoinen paikka. Burnoutista toipuvalle jo pelkästään luonnossa patikointi on hyvää terapiaa.

Jos et syystä tai toisesta pääse itse saarelle, Skellig's Experience -keskus on hyvä paikka piipahtaa. Se esittelee videoin ja valokuvin paikan historiaa. Samalla se on matkamuistomyymälä ja hyvä lounaspaikka. Sieltä saa muun muassa hienoja teemaan sopivia teepaitoja - ja ihanaa suklaakakkua! Paikka sijaitsee heti sillan toisella puolella Valentian saarella ja maastoutuu ruohokattoineen maisemaan. Meidän majapaikastamme oli sinne pelkkä hyppäys.

En tiedä, oliko syynä jännityksen/stressin laukeaminen Skelligille pääsyn jälkeen vai paluumatkan kastuminen (vai molemmat yhdessä), mutta keskiviikkoaamuna olinkin sitten selvästi vilustuneen oloinen. Jätimme ihanan mökkimme taakse ja suuntasimme luotto-Bemullamme rannikon Skellig Ringiä pitkin eteenpäin. Tarkoituksemme oli ajaa nautiskellen maisemareittejä pitkin Killarneyn kansallispuiston läpi itse Killarneyn kaupunkiin yöksi. Matkan varrella pysähdyimme jälleen maisemapaikkoihin, mutta myös Skellig's Chocolate -suklaatehtaalle ja tehtaanmyymälään ostamaan paikallisia herkkuja. Jälleen ehdoton suositus: saimme maistiaisia ihanista konvehdeista ja ostimme jo ensimmäiset tuliaiset paikan päältä. Oma lempparini oli lime-sitruuna-valkosulkaa-konvehti.

Sumuinen aamupäivä Skellig's Chocolate -tehtaan takana.

Skellig's Ring ja Ring of Kerry -reitit ovat upeita ajaa, joskin vaativat hyviä hermoja niiden satunnaisen kapeuden ja paikallisten nopeuksien takia. Mutta kiireessä sinne ei kannatakaan lähteä. Mieluummin ottaa rennosti, suunnittelee matkan hyvin ja antaa tilaisuuden sopiviin pysähdyksiin.

Killarneyn kansallispuisto, Ladies View

Ladies View. Postikorttimaisemia.

Pysähdyimme matkan varrella ihailemaan niin Ladies View'n maisemia kuin patikoimaan hetken Torcin vesiputouksen lähistöllä. Löysimme metsän, jossa taatusti asuu leprechauneja sekä maiseman, joka oli yllättävän suomalainen. Torcin vesiputous on muuten todella suosittu turistien kesken, joten saattaa joutua hetken etsimään sopivaa parkkipaikkaa tienposkesta. Siellä on myös siistit sisävessat.

Leprechaun-metsä

Torc Waterfall

Vesiputouksen huippua kohden kävellessä löysin Suomen.

Alun perin olimme suunnitelleet harrastavamme enemmänkin patikointia Killarneyn kansallispuistossa, jossa on muun muassa 1400-luvulla rakennettu Ross Castle. Siihen meidän olisi pitänyt varata lisäpäiviä, mikä oli hieman harmillista tajuta. Toisaalta olin jo keskiviikkoiltana aika kipeän oloinen, ettei minusta olisi ollut torstaina mihinkään liikunnalliseen.

Killarneyn kaupunkiin saavuimme kolmen pintaan. Siellä majoituimme ainoassa luksuspaikassamme, The Fairview Boutique Hotellissa, joka oli aika pitkälti kaiken keskustassa. Huoneistossamme oli esimerkiksi poreamme, mikä oli ihanaa pitkän ajomatkan jälkeen. 

Fairview'n hotellihuone

Irlannin ainut Lord of the Rings -teemapubi sattui olemaan hotellimme vieressä. Mikä sattuma!

Roadtrippimme viimeinen päivä oli torstaina 15.8., jolloin matkasimme Corkin kautta kohti Cashel-nimistä kaupunkia, jossa autonvuokraajamme mielestä oli Irlannin kaunein linna, Rock of Cashel. Olin tässä vaiheessa kipeimmilläni, joten nuokuin vain auton takapenkillä ja olin jo itsenikin mielestä ärsyttävä. Linna oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Sisäänpääsy oli kahdeksan euroa, jos ei erikseen halunnut mennä luostarin puolelle. 

Sisäpihalta, hautausmaan puolelta napattu kokonaiskuva

Sisääntuloreitin näkökulma. Syytän romahduksesta lohikäärmeitä.

Auto piti palauttaa Dublinin lentokentälle kuuteen mennessä, joten emme viipyneet paikalla pitkään. Varsinkin, kun lähtiessämme henkilökunta alkoi tyhjentää paikkoja ensiapukuljetusta varten. Pieni tyttö oli kuulemma pudonnut leikkiessään ja loukkaantunut. Kuulimme myöhemmin, että hän onneksi selvisi.

Autoreissumme päättyi siis Dubliniin. Veimme ensin tavaramme viimeisimpään majoituspaikkaan ja palautimme auton lähestulkoon onnellisesti (yksi väärä kääntyminen, mutta kuka niitä katsoo) vuokraamoon. Ei kolhuja, ei ongelmia. Han Solon nopat tuottivat kaikin puolin onnea ja kaikki kolme pääsimme kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa vasemmalla puolella. Onneksi oli automaattivaihteet ja navigaattori!

Roadtrip-loottia: Porgmagee-t-paita, Chladdagh-kirjanmerkki, Skellig-suklaata ja pieni kivi Luken majan edestä Skellig Michaelilta.

Olen varma, että palaamme vielä joskus Irlantiin, sillä paljon jäi näkemättä. Nyt, kun luotamme ajotaitoihimme, voimme seuraavankin kerran vuokrata auton ja suunnata länsirannikolle Connemaran ja Galwayn alueille. 

Matkareittimme sinisellä piirrettynä. Limerickin ohittaessamme lausuin pakollisen limerikin.