Kun Don Rosa kävi edellisen kerran Suomessa huhtikuussa promoamassa Tuomas Holopaisen The Life and Times of Scrooge -levyä, ehdimme tavata ainoastaan erittäin pikaisesti hotellin aulassa. Tämä taisi jäädä harmittamaan molempia, sillä sovimme hetimiten tapaamisen Helsingin kirjamessuille ja lupasin, ettei minulla sillä kertaa ole koulutusviikonloppua tai muita pakollisia menoja.
Ja kun Aku Ankan väellä ei ollut mitään sitä vastaan, tämä tutkija päätyi Don Rosan viralliseksi avustajaksi. Kyllä, minähän se siellä instagramiinkin päätyneissä kuvissa istun nimmarointitilaisuuksissa Donin vieressä ja avustan kieliongelmien yllättäessä ja sujuvoitan kirjapinojen etenemistä, jotta kaikki halukkaat saivat ainakin sen nimikirjoituksen.
Tapasimme Rosan kanssa ennen yleisöesiintymistä noin neljän jälkeen perjantaina, sillä Keskisuomalaisen toimittaja oli onnistunut saamaan meille yhteishaastattelun, jossa Rosa kommentoi uuden kokoelman, Ankkalegendat 1, Kielletyn laakson tarinat ja muita sarjakuvia -teoksen sarjakuvia ja mitkä Barksin tarinoista olivat hänelle merkittävimpiä. Puhuimme myös tutkimuksestani sekä faniudesta. Kunhan lehtijuttu ilmestyy Keskisuomalaisessa, skannaan sen tänne luettavaksi.
 |
| Lavalla Don Rosa. Paikalla jokunen fani. |
Rosa puhui perjantaina puoli kuudelta Aleksis Kivi -lavalla suhteestaan Carl Barksin sarjakuviin ja niiden merkityksestä hänen uransa kannalta. Mukana oli paljon faneille varsin tuttua asiaa ja huomautuksia suomalaisten faniuden poikkeuksellisuudesta. Juuri Saksan kiertueelta saapunut Rosa kertoi, miten häntä harmittaa, että siellä, missä hänellä on eniten faneja, hänellä on heille vähiten aikaa. Kun Saksassa hän ehti piirtää halukkaille, Suomessa jonot ovat niin valtavia, että fani voi olla tyytyväinen nimikirjoitukseen ja kädenpuristukseen, josta Rosa ei suostu luopumaan, vaikka kiire olisi millainen.
 |
| Haastattelijana Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä |
Suurena chilin ystävänä ja kasvattajana tunnettu Rosa yllätti fanit heittämällä viimeiset mukanaan tuomat chilinsä nopeimmille halukkaille. Tätä edelsi painava varoituksen sana: suurin osa chileistä oli lajikkeiltaan maailman tulisimpia. Syömistä ei suositella...
Huima nimmariurakka alkoi vähän vajaa kuusi Sanoman Aku Ankka -osastolla. Jono oli melkoinen ja tahtia piti pitää yllä, jotta kaikki halukkaat saisivat nimikirjoituksen ja rohkeimmat myös kuvan yhdessä idolinsa kanssa. Omistuksia ei jaettu, mikä aiheutti pientä pettymystä, mutta tilanne ymmärrettiin kyllä. Rosa oli myös tarkka reiluudesta: sääntöjä ei muutettu kesken kaiken. Jos aikaisemmat olivat saaneet maksimissaan kolme nimikirjoitusta, niin saivat myös seuraavat. Olit sitten jonottanut kolme tuntia tai viisitoista minuuttia, sinua kohdeltiin samalla tavalla.
 |
| Ensimmäinen rupeama ohi perjantailta. |
 |
| Illalliseksi kevyt sushi-buffet kalaa rakastavan Donin mieliksi. |
|
|
Olin varautunut toimimaan nimmariavustajana vain Helsingin kirjamessuilla, mutta Don pyysi minua mukaan myös Tampereelle. On kuulemma mukavampi olla sen valtavan fanijoukon edessä, kun ei joudu olemaan aivan yksin. En uskonut, että missään vaiheessa joutuisin hätistelemään pettyneitä faneja pois, mutta huomasin kyllä, että pöydän molemmilla puolilla ujosteltiin kohteliaisuuksien johdosta ja koettiin hämmennystä: fanit siitä, että tapasivat idolinsa, Rosa siitä, miten häntä ylistettiin.
Tampereen ensimmäinen etappi oli Suomalainen kirjakauppa klo 11. Aki Hyyppä haastatteli Rosaa ensin lyhyesti, jonka jälkeen jonotusnumeroilla varustetut fanit pääsivät hakemaan nimikirjoitukset uusiin ja myös vanhoihin teoksiin. Suomalaisen nimmarituokiota ei ollut varmaan mainostettu niin runsaasti kuin illemmalla ollutta Sokoksen keikkaa, joten ihmismäärä oli huomattavasta pienempi. Se mahdollisti halukkaille uudelleen jonottamisen: jos sinulla oli aikaa odottaa, kierros aloitettiin alusta ja nimikirjoituksen lisäksi mukaansa sai omistuskirjoituksen. Tässä apu oli tärkeää, jotta Rosa sai kirjoitettua kunkin suomalaisen nimen oikein kansilehdelle. Opin nimittäin sen, että hän työskentelee jäljentämistaktiikalla: myös englantilaiset nimet on nopeampi ja helpompi kirjoittaa ensin paperille ennen omistuskirjoitusta, sillä Rosan mieli saattaa askarrella samaan aikaan ihan jossain muissa asioissa.
Suomalaisen kirjakaupan tilaisuuden päätti historiallinen hetki: kolme kertaa jonottanut kärsivällinen fani Aku Ankka -t-paidassa sai piirroksen. Oikean, upean piirroksen Klondiken ajan Roopesta. Tilanne oli yhtä aikaa kadehdittava ja mahtava.
Tampereen aamupäivän epämiellyttävin tilanne oli outo radiotoimittaja, joka ei selvästikään ollut täysin perillä siitä, ketä tuli haastattelemaan. Hän kysyi outoja kysymyksiä ja lopulta nimmarinjakotilaisuuden alettua kiilasi jonon kärkeen. Olimme kumpikin erittäin pettyneitä hänen käytökseensä.
 |
| Sokokseltakin selvittiin - ja yksi julisteista lähti mukaan. |
Tampereen Sokoksella kolmen aikaan olikin sitten huomattavan isompi määrä ihmisiä kuin kirjakaupassa. Jono kiersi ja kaarsi kirjoituspisteen ympäri ja kuulemani mukaan ainakin 400 ihmistä oli saapunut paikalle katsomaan arvon ankkapiirtäjää. Kiire oli vielä kovempi kuin perjantaina messuilla, mikä puolestaan tarkoitti sitä, ettei Don ehtinyt poseeraamaan kunnolla kuvissa. Ylitimme varatun ajan kahdellakymmenellä minuutilla, jotta ne, joille oli nimikirjoitus luvattu, saivat haluamansa. Täytyy kyllä sanoa, että on se häkellyttävää saapua paikalle valtavien aplodien keskelle ja istahtaa siihen Don Rosan viereiselle penkille...
Tampereen päivän reissu oli rankka, mutta kaikin puolin antoista. Koko viikonlopusta voisi todeta sen, mitä Rosa sanoi Sokoksen ystävälliselle henkilökunnalle: jos hän voi niinkin pienellä eleellä kuin oman nimensä kirjoittamisella tuottaa iloa ihmisille, niin miksi hän ei tekisi sitä? Se tekee hänet iloiseksi. (Ja myös ne sadat muut ihmiset, joiden hymyjä, fanityttömäisiä kiljahduksia ja pientä pomppimista oli mahtavaa katsella. Pienten poikien jännityksestä vakavat naamat sulivat valtavaan hymyyn, kun vasta ostetussa kirjassa komeili paksulla tussilla oman idolin nimikirjoitus.)
 |
| Takaisin Helsinkiin ja Aku Ankan osastolle |
Sunnuntaiaamuna elin vielä täysin kesäajassa, minkä takia olimme ystäväni kanssa ajoissa messuilla. Ehdinkin sitten kaikessa rauhassa kiertää messuja ostosten merkeissä ennen viimeistä rupeamaa. Mukaan tarttui kaksi joululahjakirjaa, miehelle tuliaisiksi Frank Herbertin Dyyni-sarjan osat 2 ja 3 (kovakantisina!) sekä Tad Williamsin Taru kolmesta miekasta -sarjan viimeinen puuttuva osa 11 eli Varjojen vanki, Catel & Bocquetin sarjakuvaromaani Kiki - Montparnassen kuningatar sekä toivottavasti hyödyllinen Aino Kontulan Opettajan selviytymisoppi. Hirvittävän paljon jäi näkemättä ja kokematta, enkä esimerkiksi ehtinyt metsästää haluamaani Magdalena Hain Susikuningatar-kirjaa. Mutta kyllä se vielä hyllyyn päätyy...
 |
| Don, Tuomas, Aki ja kultalevyt |
Minulla oli tapaaminen kahdeltatoista Sanoman pisteellä, koska olin saanut jo perjantaina kuulla, että Tuomas Holopainen on saapumassa paikalle. Holopainen toi sekä Rosalle että Aku Ankan toimitukselle upeat kultalevyt The Life and Times of Scrooge -albumista. Samalla Don esitteli minut ja Tuomaksen toisilleen (sain hillittyä fanityttökiljahduksen), mitä hän ei ollut ehtinyt tehdä huhtikuussa. Tuomas oli erittäin kiinnostunut väitöskirjastani ja koska se on tekijälleen kuin oma lapsi, en ehtinyt edes huomata paasaavani ummet ja lammet aiheestani ja kutsuin Holopaisen jo väitöstilaisuuteenikin. Olin niin suunnitellut kehuvani hänen levyään ja miten pidin hänen sävellystyöstään ja tuotannostaan noin yleensäkin ja sitten suustani tulee ulos vain väitöskirja sitä ja tätä.
 |
| Kolme fania: muusikko, tutkija ja sarjakuvataiteilija. Arvatkaa, ketä jännitti? |
Viimeinen kolmen tunnin nimmarointisessio meni sujuvasti, eikä ihmisiä ollut paikalla läheskään niin paljon kuin perjantaina. Missään vaiheessa jono ei päättynyt, mutta kärsivällisimmät suuntasivat jonon päähän uudestaan ja saivat myös omistuskirjoituksen. Rosalta kysyttiin useaan otteeseen, eikö hänen ranteensa kipeydy, mutta vastaus oli aina sama: hän on parhaimmillaan tehnyt tätä 11 tuntia (!) putkeen ja siihen sisältyi myös piirustusten tekoa. Pari kolme tuntia ei tunnu yhtään missään. (Ja sitä paitsi hän ei liikuta rannetta, vaan olkapäätään - siksi nimmareista tulee niin isoja.)
Yllättävän useaan otteeseen jouduin sanomaan jonottajille, etteivät he saa käsissään olevaan teokseen nimikirjoitusta. En tiedä, oliko kyseessä tietämättömyys, vai mikä, mutta todella monet olivat tarjoamassa Aku Ankan taskukirjaa, Carl Barks -kokoelmaa tai jopa Kari Korhosen uutta albumia nimikirjoitusta varten. Ihmiset kuitenkin ymmärsivät nopeasti, että eihän taiteilija suostu muiden töitä signeeraamaan, joten he ottivat paperit kouraansa ja saivat siihen toivomansa nimikirjoituksen. Parhaimmillaan metsästin joulukokoelmassa olevaa yhtä Rosan tarinaa, jotta Rosa sai nimmaroitua edes sen oikean sivun, johon oli luovuuttaan käyttänyt.
Sunnuntaina minulla oli onneksi hyvä piirustuslehtiö mukanani. Hätätapauksissa otin siitä sivuja niille pettyneimmille pienille fanipojille ja -tytöille, joilla ei ollut yhtään paperia mukana, jotta he saisivat edes sen nimikirjoituksen. (Ja sen verran laadukasta paperia olikin, että saatte laittaa ne kunnon kehyksiin sitten...)
Rosa raapusti nimeään tuttuihin albumeihin, useampiin Kootut -sarjan teoksiin ja muutamiin kansikoteloihin, julisteisiin, Aku Ankka -lehtiin ja jopa kreikkalaisiin, italialaisiin ja ruotsalaisiin lehtiin. Ja aina hän jaksoi muistuttaa ensimmäisen, ruskeakantisen Roope Ankan elämä ja teot -albumin omistajille, että käykää ostamassa uusintapainos. Hän ei kieltänyt vanhan hävittämistä, vaan kertoi, ettei hänellä ollut mitään kontrollia sen sisältöön. Siinä on paljon väritysvirheitä, sisältövirheitä ja jopa hänen taidettaan on poistettu (esim. ensimmäisen sivun alareunasta Roopen kakkuloiden läpi kuuluisi näkyä silmät). Uudempi painos on uskollisempi taiteilijan omalle näkemykselle, mistä Rosa oli todella tarkka.
(Tässä vaiheessa kirjoitin itselleni mentaalisen muistilapun käydä hankkimassa se uudempi versio itsellenikin...)
Joissain tilanteissa Rosan tuntema ärsytys Disney-yhtiötä kohtaan näkyi siinä, miten hän nimmaroidessaan ruksi Walt Disney -nimen yli ja korosti sen sijaan omaansa. Ja miksi ei? Eihän Walt Disneyllä ollut mitään tekemistä sarjakuvien kanssa...
Useat fanit saivat myös kutsun amerikkalaisille sarjakuvafestivaaleille. Siellä kun Rosalla on aikaa vaikka koko päivän ajan jututtaa fanejaan ja piirtää heille niitä kadehdittuja, omistuskirjoituksin varusteltuja taideteoksia.
 |
| Työt on tehty ja hommat hoidettu |
Viikonloppu oli kaikin puolin aivan mahtava ja jotenkin häkellyttävä tajuta, että mihin tämä pieni fanityttö on päätynytkään. Omia hienoja hetkiä oli kuulla, miten jonossa oli supistu siihen malliin, että minut oli tunnistettu, tai että joku fani yllättäen moikkaa minua ja kiittää blogistani. Sain omistuskirjoituksen omaan The Life and Times of Scrooge -levyyni, tutustutin ystäväni Don Rosaan ja toinen, matkaseuranani ollut ankkafani sai sekä valokuvan että nimikirjoituksen. Kassiini survottiin myös Betoniporsas-yhtyeen levy, jonka kansikuvan Rosa on muinoin piirtänyt sekä uusi Aku Ankka -t-paita kiitokseksi. Aki Hyypän kanssa juonimme jo ankka-aiheisia suunnitelmia ensi vuodelle, koska se on Rosan juhlavuosi: hän tuli ensimmäistä kertaa Suomeen 20 vuotta sitten.
Vaikka en ujona ja tyypillisenä suomalaisena vieläkään uskaltanut vaivata Rosaa piirros-pyynnöllä, annoin hänelle virallisen väitöskutsun. Pelkkä tieto siitä, että joku väittelee tohtoriksi hänen töistään olisi Donin omien sanojen mukaan vierailun arvoista, mutta ei hän valitettavasti kuitenkaan pääse tulemaan paikalle.
Kirjamessuilta lähti väsynyt, mutta varsin onnellinen tutkija kotipuoleen. Mukanaan kaiken lisäksi kaksi kassillista Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaita.
