23.7.2014

Väliaika. Kahvia ja pullaa.

© Disney (Rosa: ”The Three Caballeros Ride Again”, s. 26.)
Väitöskirjan versio 2.0 lähti ohjaajien vilkaistavaksi perjantaina. Kokonaisuudessaan lisäsivuja tuli huimat 28 ja aikaa siihen meni vajaa kaksi kuukautta. Viimeistelyvaiheessa tuntui koko ajan, että tämä pitää vielä lisätä ja tämä ja tuokin on oleellista jne. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pantava homma kuriin, muuten tästä ei tule koskaan valmista. Nyt vain odotellaan kommentteja, tehdään ne vihoviimeiset korjaukset ja sitten pistetään esitarkastajille paranneltu versio sähköpostitse (mikä voi olla projekti, koska PDF:kin oli yli 13Mt).

Tämän viikon tarkoituksena on ottaa elämä vähän kuin loman kannalta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, etten koske väitöskirjaan tai siihen liittyviin asioihin, vaan yritän kovasti tehdä kaikkea muuta. Esimerkiksi lukea (David Mitchellin Pilvikartasto on ollut tähän mennessä loistava), pelata (Zelda-sarjan The Skyward Sword on pitkästä aikaa edennyt varsin mukavasti) ja siivota turhia romuja pois talosta. Kohtahan tässä pitäisi alkaa jo syksyn opetustakin suunnitella ja jonossa odottaa kollegan kanssa kirjoitetun yhteisartikkelin korjaukset referee-palautteiden jälkeen. Mutta siihen siirryn tuonnempana. Ensi viikolla ehkä.

Nyt ajattelin jakaa muutaman asian, joista olen ollut valtavan innostunut viime aikoina.
Ensinnäkin ensi kuussa tulee pari elokuvaa, jotka on pakko nähdä. Guardians of the Galaxy (fanitan Vin Dieseliä - erityisesti Riddickinä, mutta näyttelijää itsessään vanhana ropettajana) ja tietenkin Sin City - A Dame to Kill For. Jo ensimmäinen osa oli uskomattoman tyylikäs adaptaatio, enkä usko, että toinen osa voi siitä tyylillisesti huonontua.

Tällä hetkellä Jenkeissä pyörii jo Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin romaanitrilogiaan perustuva TV-sarja The Strain, jota odotan kuin kuuta nousevaa nähtäväksi myös tällä pallonpuoliskolla. On jo korkea aika päästä kimaltelevista vampyyreista takaisin Nosferatu-henkisiin hirvityksiin.

Kaukana tulevaisuudessa häämöttää myös Neil Gaimanin romaaniin perustuva TV-sarja American Gods sekä elokuva The Graveyard Book. Näiden julkaisuaikatauluista ei ole vielä mitään tietoa, mutta koska Gaiman on nero, odotan lopputuloksilta erittäin paljon.

Syyskuussa suuntaan elämäni ensimmäistä kertaa (ja on jo korkea aikakin) Helsingin sarjakuvafestivaaleille. Myönnän, etten oikeastaan tunne paikalle saapuvia vieraita, mutta odotukseni liittyvät erityisesti pienlehtiin, sarjakuvapöytiin sekä Tom of Finland -näyttelyyn, joka avautuu elokuun lopussa Galleria Muussa.

Olen taas alkanut lukea nettisarjakuvia ja sarjakuvablogeja. Sain juuri luettua Warren Ellisin ja Paul Duffieldin loistavan FreakAngels-sarjakuvan ja aloitin juuri Elsa Kroesen ja Charlotte E. Englishin Spindriftin
Yritän pyhittää aikaani myös nuorten, tuntemattomien tekijöiden sarjakuvablogeille, koska niissä yleensä käsitellään varsin koskettavia aiheita aina masennuksesta sukupuoliseen identiteettikriisiin. Omaelämäkertasarjakuvien tekemisen terapeuttiset vaikutukset ovat alkaneet kiinnostaa minua varsin paljon, joten ehkä se on yksi suunta, johon saatan tulevaisuudessa hakeutua.

Syksyn suurin odotuksen kohteeni on tietenkin 23.-26.10. järjestettävät Helsingin Kirjamessut, jonne myös Don Rosa on tulossa vieraaksi. Rosasta puheen ollen Fantagraphics julkaisee ensimmäisen osan The Don Rosa Librarya tänä viikonloppuna järjestettävässä San Diegon Comic-Conissa, mikä tarkoittaa, että jo viime vuonna Amazonista tilaamani kirja voisi olla täällä piakkoinkin. Rosa puhuu tulevasta julkaisusta ja urastaan Yhdysvalloissa tässä haastattelussa.

Lopuksi vielä hauska huomio, jonka tein googlettaessani huvin vuoksi itseäni. Portissa julkaistua Arpin Lusène -artikkeliani on käytetty samaisesta hahmosta tehdyn Wikipedia-artikkelin lähteenä. Ja tässä blogissa julkaisemaani merkintään teoksesta Kuinka Aku Ankkaa luetaan on viitattu myös Wikipediassa. Jokohan tässä maine alkaisi kiiriä niin, ettei köyhän tutkijan tarvitsisi olla kauaa köyhä tutkija.

16.7.2014

20. Finncon Jyväskylän kesässä

Tämän kesän Finnconin suurin stressin aihe ei ollut esitelmän jännittäminen, vaan miten saan kiristettyä vyötärökorsetin kunnolla ilman apua ja pyörrynkö kuumana päivänä hapenpuutteeseen. En pyörtynyt ja sain kiristettyä. Tämä stressin aihe liittyi siis siihen, että ensimmäistä kertaa moniin vuosiin en ollutkaan puhumassa Don Rosan ankoista Finnconin ohjelmassa, vaan otin tilaisuuden ihan loman kannalta. Se tuntui kieltämättä hyvältä, vaikka conikokemuksesta puuttui selvästi jotain. No, tämä korjaantunee ensi vuonna.
Finncon järjestettiin siis 20:ttä kertaa, mutta itse en ainakaan mitään poikkeuksellista juhlavuutta tunnelmassa aistinut. (Vaikka todettakoon, että olen varsin nuori conikävijä - tämä oli minulle vasta kuudes Finncon.) Toisaalta Finnconissa on aina suuren juhlan tuntua, kun pääsee kaltaistensa joukkoon nauttimaan erinomaisesta ohjelmasta.
Finnconin kunniavieraita Kirjailijatalolla: Hannu Rajaniemi, Scott Lynch ja Elizabeth Bear.
Finnconin ensimmäiset maistiaiset kävin hakemassa perjantaina Kirjailijatalolta, jonka terassille oli ahtautunut varsin kunnioitettava määrä kirjallisuuden ystäviä. "On Writing" -paneelissa Cheryl Morgan haastatteli kunniavieraina olevia Hannu Rajaniemeä, Scott Lynchiä ja Elizabeth Bearia. Tunnustan aukon sivistyksessäni toteamalla, että tulin kuuntelemaan paneelia ainoastaan Scott Lynchin takia. Hän oli ainut, jonka tuotantoa tunsin (ja sitäkin vain sen yhden teoksen verran). Kirjailijoiden keskustelu liikkui heidän työtavoissaan, hahmonluonnissa suhteessa juonen kehittelyyn ja siihen, miten roolipelaaminen oli vaikuttanut heidän kaikkien kirjoittamiseensa. Mieleeni jäänyt neuvo novellin kirjoittamisesta liittyi siihen, ettei koskaan pitäisi tehdä kliseistä toiminta-aloitusta ja loikata sitten takaumaan selittämään tilannetta.

Lauantain, ensimmäisen "virallisen" con-päivän aloitin tietenkin heti aamusta avajaisilla. (Todettakoon, että olen näinä coneja käyneinä vuosina huomannut, että Ropeconin väki osaa panostaa avajaisiinsa. Nyt olisi aika Finnconinkin aloittaa tsemppaus.) Avajaisten jälkeen on tietenkin oikea aika tehdä ensimmäinen kierros scifi-kirppiksellä, koska siellä pitää käydä conin aikana lähestulkoon parin tunnin välein, jotta saa mahdollisimman laajan kuvan täydentyvästä tarjonnasta. Siitä huolimatta joku kuitenkin onnistuu nappaamaan sen himoitsemasi kirjan nenäsi edestä. (Pari vuotta sitten näin kävi nimenomaan Scott Lynchin kanssa - nyt erään ystäväni veli meni ja löysi Neil Gaimanin kovakantisen The Graveyard Bookin.) Tankkasin myös hieman lounasta, sillä päivästä tulisi pitkä.
Jukka Salmi näyttää, mitä valomiekalla kannattaa ja ei kannata tehdä.
Varasin hyvissä ajoin paikan kahdeltatoista alkaneeseen "Jedit ja ritarit: mitä miekka voi kertoa käyttötavastaan" -esitelmään, joka olikin varsin mielenkiintoinen. Keskiaikaista miekkailua harrastava Jukka Salmi esitteli erilaiset miekkatyypit ja perusteet, miksi ne oli muotoiltu sillä tavalla. Sen jälkeen hän sovelsi samoja perusteita valomiekkaan.
Valomiekka ei tarvitse väistintä, koska se menee kaikesta läpi - kädet eivät siis ole vaarassa liukua terälle.
Valomiekka ei myöskään tarvitse pontta, koska se on käytännössä pelkkä kahva, eli se ei tarvitse tasapainoa.
Lähitaistelutekniikat kannattaa hylätä. Se tuli ainakin selväksi.
45 minuuttia tuntui laittoman lyhyeltä, kun olisi halunnut nähdä enemmän esimerkkejä ja kuulla lisää nimenomaan valomiekkailusta. Tuntui, että ohjelma-ajasta leijonanosan vei teoria, joka ei tosin tällaiselle teräasefetisistille ollut missään nimessä kuivaa. Opettaisivatkohan ne täällä valomiekkailun perusteita historiallisen miekkailun pohjalta? Menisin heti.
(Jedit kiinnostivat sen verran enemmän, että jouduin valitettavasti jättämään aina niin hilpeän Petri Hiltusen "Mitä helvettiä!" -ohjelman väliin. Harmin paikka, oli kuulemma ollut hyvä.)

Anni Nupponen, jota ei saa sanoa Muumi-tutkijaksi.
Seuraava odotettu ohjelma oli Muumeista gradunsa tehneen Anni Nupposen esitelmä "Muumilaaksosta Suomenlahdelle - Muumikarttojen kertomaa." Olin juuri kahlannut läpi fantasiamaailmojen karttateoriaa (se Stefan Ekmanin kirja) ja olin ihan innoissani kartoista. Olen selvästi lukenut liian vähän Muumi-kirjoja, kun en näitä karttoja muistanut. (Ja nyt haluan sen klassisen Muumilaakson kartan itselleni - sen, missä on Muumitalon pohjapiirros.)
Kartoissa mielenkiintoisinta oli se, miten Hattivattien saari ja yksi (Yksinäisistä?) vuorista työntyi hieman kartan koristeellisten reunojen yli, mistä mainitsinkin Nupposelle ja kysyin, oliko hän kiinnittänyt asiaan huomiota ja analysoinut sen merkitystä. Hän kiinnostui ja lupasi selvittää asian.
Toinen kiinnostava piirre näin postmodernismia tutkineena henkilönä oli tietenkin se, miten kartat muuttuvat kirjojen saatossa ja kun Muumit poistuvat laaksosta teoksessa Muumipappa ja meri, majakkasaaren kartassa lukeekin Suomenlahti. Muumit eivät olekaan enää omassa fantasiamaailmassaan, vaan he ovat siirtyneet oikeaan primaarimaailmaan: Suomeen. Faktan ja fiktion sekoittuminen + fantasia = <3
Pitääkin hankkia loputkin Muumi-teokset hyllyyn.
(Se, mikä tässä esitelmässä jäi harmittamaan, oli karttojen pieni koko powerpoint-esitelmässä. Toisestakin rivistä niitä oli hankala tihrustaa.)
Scott Lynch

Kello kolme alkoi ohjelmamuutoksen myötä Scott Lynchin lukuhetki ja nimmarinjakotilaisuus. Lynch luki pienelle, mutta innostuneelle yleisölle alkupätkän tulevasta neljännestä osasta The Gentleman Bastard -sarjaan ja täytyy sanoa, että sitä tuli naurettua useampaan otteeseen. Me olimme ensimmäisiä, jotka saivat kuulla tämän alun ja odotan innolla, millainen kirjasta tulee. Mutta: pakko ostaa ensin osat kaksi ja kolme!

Nimmarijonossa kestikin sitten yllättävän kauan, kun jokainen halukas sai yksilöllisen omistuskirjoituksen. Tunnustin herra Lynchille lukeneeni vain hänen ensimmäisen teoksensa ja senkin suomeksi, mutta odotin innolla englanninkielisen version kahlaamista sekä jatko-osia. (Ja siksi sainkin omistuksen "with all the best wishes that the English version doesn't suck".) Mainitsin myös, että ensimmäisen kirjan maailmaan olisi ihana sijoittaa roolipeli. Lynch sanoi, että on keskustellutkin samasta asiasta parin tahon kanssa. Who knows?
(7th sea voisi olla hyvä systeemi - ja maailma - toteuttaa pieni kamppis...)

Pitkään kestäneen jonotuksen takia myöhästyimme "Faktaa ja fiktiota" -paneelista, joka oli käytännössä täynnä. Hetken odotuksen jälkeen uskaltauduimme katsastamaan sisään saliin, jonne mahtuikin nipin napin se pari ihmistä. Siinä pääsinkin sitten eturiviin kuuntelemaan kirjailijoiden kertomuksia siitä, miten he yhdistävät tiedettä kaunokirjallisuuteensa ja mistä he poimivat ideansa erilaisiin spefi-teoksiin. Johanna Sinisalo demonstroi aihetta kaivamalla esiin tiedelehden, josta oli ennen paneelia poiminut oivan kasan esimerkkejä kiinnostavista uutisista, joista saisi kirjoitettua kiinnostavia novelleja tai miksei romaanin alunkin.
Keskustelu karkasi myös hieman kaksimielisiin viitteisiin yhden artikkelin sisällön vuoksi, mikä huvitti yleisöä kovin.
Olin odottanut paneelilta enemmän keskustelua nimenomaan siitä, miten fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa ja miten kirjailija päättää, miten soveltaa tieteellistä asiaa fiktioonsa - eli onko totuudessa pysyttävä ja missä rajoissa. Nyt tämä kiinnostavin seikka jäi hyvin pieneen osaan. Eipä siinä, paneeli oli muuten erittäin mielenkiintoinen.
Faktaa ja fiktiota: Hannu Rajaniemi, Tiina Raevaara, Johanna Sinisalo ja Jukka Halme
Lauantain viimeinen ohjelma oli "Discourses of Power: Comics and Their Secret Agenda", mikä oli tietenkin sarjakuvatutkijan ainut vaihtoehto. Sarjakuvia tutkinut Albion M. Butters esitteli supersankarisarjakuvien taustalla olevia diskursseja siitä, minkälaisia asioita esimerkiksi syyskuun 11. päivän terroristi-iskut toivat Yhdysvaltojen yhteiskunnallisesta tilanteesta suoraan sarjakuviin. Butters oli selvästi perehtynyt aiheeseensa ja toivoin, että kollegani Mervi Miettinen olisi ollut paikalla kommentoimassa. Toisaalta esitelmä meni selkeästi ylipitkäksi, eikä kysymyksille jäänyt aikaa, mikä jää aina harmittamaan.
Jopa Dr. Doom auttaa terroristi-iskujen jälkeen
Huomasi myös, että esitelmöitsijä oli amerikkalainen, koska hän puhui nimenomaan supersankarisarjakuvasta - tämä rajaus ei esimerkiksi ohjelmakuvauksesta tullut esille.
Ja mikä jäi hieman kaihertamaan, oli se, että Butters puhui tarkkaan sarjakuvien sisällöllisistä diskursseista ja niiden taustalla olevista agendoista - ja sitten hänellä itsellään oli agenda esitelmänsä taustalla: mainostaa sarjakuvaprojektiaan nimeltä Mandala, jossa jokainen voi tehdä itsestään supersankarin ja taistella esimerkiksi luonnonsuojelun puolesta. Siitä jäi vähän kyseenalainen fiilis.

Sunnuntaiaamuna kävin kuuntelemassa varsin pienen yleisön joukossa "Spefin tietokirjat" -esittelyä, jossa keskusteltiin siitä, mitä kirjoja on olemassa ja mitä pitäisi vielä olla. Tietokirjat nähtiin yleisesti populaareina, erityisesti kirjastoalan ihmisille ja opettajille suunnattuina teoksina. Hanna Matilaisen kokoama Mitä kummaa: opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon on juuri ilmestynyt ja sen tarkoitus on olla tällainen yleinen tavan ihmiselle suunnattu hakuteos kaiken maailman spefitermeistä. Eniten minua kuitenkin kiinnosti tulossa oleva Markku Soikkelin ja Jyrki Korpuan toimittama akateeminen teos, joka kulkee nimellä Fantasian käsikirja. Julkaisuajankohtaa Soikkeli ei vain vielä osannut sanoa.

Seuraavaksi hyppäsin suoraan kummallisten käsitöiden pariin "Do it Yourself" -paneeliin, jossa joukko käsityöihmisiä esitteli "nörtihköjä" tuotoksiaan ja tarjosi yleisölle vinkkejä, mitä oikeastaan voi tehdä. Paneeli ehti keskittyä lähinnä neulomiseen, huovuttamiseen ja paitojen painatukseen ja harmillisesti esimerkiksi korujen tekeminen jäi kokonaan ajanpuutteen takia käsittelemättä. Itse paitojen painajana sain kuitenkin hyödyllisiä vinkkejä uuteen tapaan tehdä kuvia kangasvärien sijaan.
Boris Hurtta, Sari Peltoniemi, Johanna Sinisalo, Salla Simukka ja haastattelemassa Liisa Rantalaiho
Ohjelmaputki jatkui seuraavaksi "Muumit ja minä" -paneelikeskustelulla, joka liittyi tietenkin Tove Janssonin 100-vuotisjuhlaan. Joukko panelisteja kertoi omasta suhteestaan Muumeihin ja kuinka Tove Jansson tuotanto on vaikuttanut heidän uraansa kirjoittajina. Omat lempihahmotkin tuli siellä käytyä läpi. Enpä muuten tiennyt, että Johanna Sinisalo on kirjoittanut Muumi-tarinoita... 

Elina Karvo esittelee Bromancen määritelmää
Conin Sherlock-ohjelma oli puolestaan aiheesta gradunsa tehneen Elina Karvon esitelmä "Herrasmiesystävyydestä bromanceen", joka vertasi Granadan Sherlock Holmes -sarjaa ja Guy Richien elokuvia toisiinsa Holmesin ja Watsonin ystävyyden näkökulmasta. Esitelmä ei ollut mitään fanityttöhihkuntaa, vaan se esitteli pätevästi termit ja perusteli erilaista tapaa kuvata miesten välistä ystävyyttä näissä kahdessa mediassa. BBC:n Sherlock jäi tutkimuksen ulkopuolelle, koska se sijoittuu ajallisesti eri aikakauteen. 
Ja tulipahan ainakin kuultua selvät määritellyt termille "bromance".
Petri Hiltunen Hellboyna

Finnconin viimeinen katsastettu ohjelma oli käännöspaneeli "Se on pora!", jossa joukko suomentajia kertoi työstään spefin kääntäjinä. Yleisöä varoiteltiin huonosta työllistymisestä (erityisesti englannista kääntäjäksi) ja matalista palkoista, mutta esille tuli myös kääntäjän ilot siitä, kun saa keksiä uusia ilmaisuja ja kääntää kaunista kieltä.
Kääntämisessä minua kiinnostaa erityisesti se, miten kääntäjä päättää, kääntääkö termin tai ilmiön suoraan ja kirjaimellisesti, vai kääntääkö sen kohdekielen kulttuuriin sopivaksi muokaten alkuperäistä sisältöä.

Kokonaisuudessaan conista jäi kaikin puolin hyvä fiilis jo pelkän tunnelman vuoksi. Se, mikä hieman harmitti, ja mitä olen kuullut paljon kritisoitavan, oli ohjelmalehtisen puuttuvat ohjelmakuvaukset. Niitä kyllä kaipasi, vaikka olinkin katsonut kaikki kiinnostavimmat ohjelmat etukäteen netistä. Mutta koska en omista älypuhelinta, olisi kuvauksia ollut kiva lueskella lehtisestä - jos vaikka olisinkin päättänyt mennä ex tempore johonkin toiseen paneeliin. 
Liikunnan tilat tuntuivat myös paikoitellen hieman ahtailta. Ehkä esimerkiksi scifikirppiksen olisi saanut alakertaan, jolloin kirjapöytiä olisi mahtunut tutkimaan paremmin (eikä innokas kirjafani olisi blokannut naisten vessan ovea).
Vesipullo ja viuhka olivat pelastus pienessä 209:ssä, mutta kolmannen kerroksen isoissa saleissa ilmastointi toimi varsin hyvin. Ei edes korsetin kanssa ahdistanut.
Coniostoksia

Tällaista tuli sitten ostettua: Tietenkin Scott Lynchin The Lies of Locke Lamora, johon hain sen omistuskirjoituksen. Himoitsin myös muita osia, mutta tajusin, että saan ne netistä tilattua huomattavasti halvemmalla. Scifikirppikseltä löysin Cornelius Jakhellnin Jumalten tuhon, joka on varsin viihdyttävä Eddan tapahtumien jälkeen sijoittuva, mytologioita hyödyntävä teos. Lisäksi mukaan tarttui pari Star Wars -sarjakuvaa ja kummipojalle lahjaksi menevä kirja, jonka yllätyksen vuoksi jätin pois tästä kuvasta.

Taidekujalta ostin Puuha-Pirtin mukavalta myyjältä kahdet korvikset ja pinnisetin. Olin juuri päässyt valittamasta, ettei minulla ole kivoja pinnejä. Ai niin, kuvasta uupuukin kaksi pöllö-tarraa, jotka ostin Myrntai-nimellä kulkevalta taiteilijalta. Hän on sen ihanan pöllö-sarjiksen tekijä.

Finnconin suurin uutinen oli se, ettei ensi kesänä järjestetäkään Finnconia. Sen sijaan kesäkuun lopussa pidetään Maarianhaminassa Archipelacon, joka kokoaa laajemmalta alalta fantasian ja science fictionin harrastajia yhteen. Olen jo ehkä ihan vain pikkuisen innoissani ajatuksesta ja jo parin kaverin kanssa puhuttiin roadtripistä Ahvenanmaalle ensi kesänä...

9.7.2014

Viikonlopun menovinkki: Finncon!

© Disney (Rosa: "The Cowboy Captain of Cutty Sark", s. 11)
Jyväskylän kesän paras anti on ehdottomasti Pohjoismaiden suurin (ja ilmainen) fantasia- ja science fiction -tapahtuma Finncon, joka alkaa *gasp* jo ylihuomenna perjantaina Kirjailijatalolla. Lauantaina siirrytäänkin sitten yliopiston liikunnan tiloihin jatkamaan kaikenlaisen spekulatiivisen ohjelman merkeissä. Odotan yhtä suurella innolla kuin yllä oleva kapteeni Moore kaikkea sitä pukujen väriloistoa ja nörttihärdelliä, jonka Finncon tuo mukanaan Jyväskylän katukuvaan.

Olen kesästä 2010 asti kuulunut Finnconin ohjelmakalustoon ankkaesitelmilläni, joten tämän kesän coni on varsin poikkeuksellinen, koska osallistun tapahtumiin ainoastaan vieraana. Minunhan piti kuulua conin oheisohjelmaan väitökselläni alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta suunnitelmat kirjoitettiin uusiksi väitöskirjan korjailun merkeissä. Samasta syystä myös FINFAR-tapaaminen jää minulta harmittavasti väliin. (Ja jotta kesä olisi vielä poikkeuksellisempi, olen myös säästösyistä pysymässä kotona Ropeconin aikaan. Mutta ensi kesälle on sitä suuremmat suunnitelmat.)

Finnconiin valmistautuminen on ollut jo hyvän aikaa käynnissä erityisesti pukeutumisen osalta. Vaikka en olekaan cossaamassa mitään (niin, se väitöskirja on syynä kaikkeen), vaatetusta on pohdittava tarkkaan, kun sitä kerran kesässä pääsee käyttämään korsettia. Säätiedotus lupaa lämpimiä ilmoja, joten vaatekriiseilyn täytyy noudattaa jonkin verran sitä, mitä keli sallii. Toisaalta olen jo päättänyt lähteä liikkeelle Cyberpunkin ohjein: "Tyyli ennen tarkoitusta, asenne ennen kaikkea." Joten ainakin nauhasaappaat, korsetti, silinteri ja sukkahousut kuuluvat asukokonaisuudeen.

Muu valmistautuminen sisältää conikassin pakkaamisen, jonne on mahduttava käteistä sisältävä lompakko, vesipullo (mahdollisimman tyylikäs, tässä tapauksessa mallia stormtrooper), nenäliinoja, kännykkä, kynä, kalenteri, pieni muistikirja, ohjelma (jonka saa paikan päältä) ja viuhka, jonka olen todennut kuumien conisalien pelastajaksi. Myös jonkinlainen eväspatukka tai banaani pelastaa kiireisen conittajan, jos ohjelma määrää ravaamaan salista saliin ilman sopivaa lounastaukoa.

Ohjelmaan valmistautumiseen kuului myös Scott Lynchin kerrassaan loistavan Locke Lamoran valheet -teoksen lukeminen uudelleen. Kiljuin riemusta, kun tajusin  Lynchin tulevan conivieraaksi. Häntä menen erityisesti kuuntelemaan perjantaina Kirjailijatalolla järjestettävään On Writing -paneeliin (klo 15.30). Odotan myös innolla, josko saisin hankittua näitä herrasmiesvarkaan seikkailuja itselleni Finnconin kiusaavan ihanista myyntipöydistä. Tuo kolmiosaisen teossarjan ensimmäinen osa on ainut suomennettu ja muita en ole ehtinyt lukea, joten hankin ne varmaan kaikki suoraan englanniksi jossain vaiheessa.

Minut voi pongata ohjelman perusteella lauantaina kuuntelemassa ohjelmia sarjakuvien vallankäytöstä, muumikartoista ja faktan ja fiktion suhteesta (Johanna Sinisalo!) sekä siitä, "mitä miekka voi kertoa käyttötavastaan". Sunnuntaina todennäköisesti piipahdan katsomassa, minkälaisia nörttikäsitöitä voidaan tehdä ("Do it yourself"), miten Muumit ovat vaikuttaneet kirjailijoiden tuotoksiin (Johanna Sinisalo taas!) sekä vilkaisen käännöspaneelia "Se on pora!". Kaikki muu on vielä avoinna...
Minua saa tulla moikkaamaan ja ahdistelemaan väitöstilaisuuteni ajankohdasta tai muusta aiheeseen liittyvästä - jos uskaltaa.

Vakaa suunnitelmani on hankkia vähintään yhden Scott Lynchin teoksen lisäksi jotain sarjakuvia, ehkä conissa julkaistavan fiktiivisen maailman luomisen oppaan Kummallisen kirjoittajat, jotain ihanaa nörttikrääsää ja tietenkin conin jälkeisen conimasennuksen siitä, kun pitäisi jaksaa siirtyä fantasiamaailmasta arkeen (ja sen väitöskirjan viimeistelyn pariin).

4.7.2014

Mitä kuuluu, väitöskirja?

© Disney (Rosa: "A Little Something Special", 1997, s. 29.)
Viimeinen kuukausi on mennyt varsin tiiviisti ja kiireisesti väitöskirjan korjailun ja täydentämisen parissa. Lomailuun ei ole jäänyt oikein aikaa, kun on pitänyt istua koneella työstämässä teoriaosuutta uusiksi.

Olen kaivanut esiin vanhoja muistiinpanoja, hankkinut uutta lähdekirjallisuutta, poistanut sivuttain tekstiä ja lisännyt kaksinverroin uutta. Olen kiusannut kirjaston kaukopalvelun tätejä, jotta nämä saisivat tärkeän lähdeteoksen minulle ennen kaukopalvelun kesälomaa (se tuli viime viikon torstai-iltana, kun kaukopalvelu lähti lomille maanantaina). Mahtoi niillä olla siellä miettimistä, kun paniikissa ryntäsin paikalle toukokuun lopussa ja ilmoitin, että tarvitsemani teos on kriittinen väitöskirjan kannalta. Ja sitten kirjoitan teoksen nimeksi Here Be Dragons. (Näitäkin on kuulemma useampi, mutta tällä kertaa kyseessä oli se viime vuonna julkaistu fantasiamaailmojen karttoja käsittelevä Stefan Ekmanin teos.)

Tällä hetkellä sivuja on lipsahtanut viisitoista lisää. Isoin muutos lisättyjen teoriakirjojen lisäksi on rakenteellinen, kun hyppyytin fantasia- ja sarjakuvateoriat päikseen. Karsin myös valtavasti (turhaa) sarjakuvan teoriaa ja historiaa pois, jotta voisin keskittyä niihin olennaisiin seikkoihin: Disney-sarjakuvan erityispiirteisiin ja sarjakuvan tapoihin kuvata fantasiaa. Viimeistelin tänään juuri postmodernismin teoriaosuutta parilla intertekstuaalisuutta täydentävällä artikkelilla ja mietin, että tämän alkaa kuulostaa jo aika hyvältä. Olenko minä oikeasti kirjoittanut jotain näinkin fiksua?

Isojen muutosten tekeminen pelotti aluksi ja mietin, että pilaanko koko tutkimuksen. Mutta ehdotettujen muutosten noudattamista helpotti suunnattomasti se, että olin jossain kirjoittamisvaiheessa itsekin pohtinut samoja asioita. Että onko tämä sarjakuvan historian yksityiskohtainen kuvailu miten tärkeää, tarvitaanko näitä taulukoita nyt oikeasti ja pitääkö tässä vielä määritellä, että mikä se sarjakuva nyt oikein on? Määrittelyn lopulta jätin, mutta tungin valtavan määrän Scott McCloudin sarjakuvan teoriaa roskakoriin ja keskityin siihen, mikä tekee Disney-sarjakuvasta Disney-sarjakuvan.

Johdannon alun kirjoitin kokonaan uusiksi (ja sain mukaan viittauksen Rosan ensimmäiseen underground-henkiseen Disney-parodiaan!) ja lisäsin sinne tärkeitä seikkoja liittyen Rosan fanipositioon, tutkijan fanipositioon sekä väitöskirjan sijoittumisen sarjakuvatutkimuksen kentälle. Nyt teoria pitäisi olla aika hyvin hallussa. Ensi viikon projektina on 120 sivua analyysia, joka pitää käydä läpi teorian valossa ja hakea siihen lisätukea teoreetikoilta. 
Se on ehkä kaikista kriittisin osuus.

Lopuksi myös päätäntöä pitää viilata hieman, mutta toivon, että voisin keskiviikkona piipahtaa yliopistolle tulostamaan koko hela hoidon, jotta saan tehtyä viimeiset oikoluennat ja korjaukset käsin paperille. Koneen ruudulle tulee niin helposti sokeaksi. Samalla voi myös päivittää kuvaluettelon, sivunumerot ja muut viittaukset kohdilleen, kun on helppo selata sivuja edestakaisin.

Tällä hetkellä fiilis on aika hyvä tämän projektin suhteen, vaikka kesäkuun alussa makasin lukuisia kertoja epätoivon alhossa ja mietin, tuleeko tästä nyt yhtään mitään, kun tällainen perfektionisti yrittää vääntää väitöskirjaansa kaikkien eri toiveiden mukaan. Yritän saada korjatun version ohjaajien vilkaistavaksi joko heti Finnconin jälkeen tai sitä seuraavalla viikolla. Sitten vihoviimeiset korjaukset ja teos saatteen kera esitarkastajille uuteen syyniin.

Tämän hetken arvioiden perusteella veikkaisin, että elokuun tiedekuntaneuvoston kokous saattaa tulla liian äkkiä, mutta jos syyskuun kokouksessa saisi väittelyluvan ja päivämäärä päätettäisiin, niin se olisi aika jees...

1.7.2014

Konferenssijuhannus Englannissa: työtä ja huvia

Koska britit eivät ymmärrä sellaisen pakanallisen juhlan kuin juhannuksen päälle, he päättivät pistää juhannusaatolle konferenssin Liverpooliin. Mutta eihän minulla oikeastaan ollutkaan kesäksi muita suunnitelmia kuin yllättävä väitöskirjan korjaus ja viimeistely.
Current Research in Speculative Fiction järjestettiin nyt neljättä kertaa. Se on suunnattu erityisesti jatko-opiskelijoille, mutta ei sulje väitelleitä tohtoreitakaan pois. Päivän mittainen konferenssi oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että se oli myös avoin osallistujille, jotka eivät esitelmöineet omasta tutkimuksestaan.

Suuntasin jo keskiviikkoiltana junalla Helsinkiin ja vietin yön lentokentällä aamulentoa odotellen. Siinä ehdin jo keskellä yötä seikkailla hieman Helsingin rautatieasemalla, koska unohdin tarkastaa yöbussien aikataulun ja pysäkin. Tällaisissa tilanteissa sitä oikeasti toivoo, ettei jästipäisyydessään pitäisi kynsin ja hampain kiinni muinaisesta nokialaisestaan, jossa ei ole hirveästi älyä saati nettiä. Onneksi siinä on hidas wifi, joten sain baarissa istuessani tarkastettua, mikä bussi lähtee miltä laiturilta ja monelta lentokentälle.
(Ensi vuonna pitäisi valmistua junayhteys Helsinki-Vantaan kentälle - sanoisinko, että jo on aikakin!)

Kunnon konferenssivieras valmistautuu työmatkaansa tietenkin surkein yöunin ja unohtaa korvatulpat kotiin. Tästä huolimatta olin suht pirteä päästyäni välietapille Frankfurtiin. Pirteys oli hyväksi, sillä ehdin kuulla ajoissa kuulutuksen ylibuukatusta Manchesterin lennosta. Vapaaehtoisille seuraavalle lennolle jääville tarjottiin rahallinen korvaus, joka oli köyhän apurahalaisen makuun niin tuntuva, että singahdin heti tiskille ja päädyin sitten lentämään Düsseldorfin kautta Manchesteriin vasta iltapäiväksi. Käytännössä korvaus kuittasi maksetut lennot ja jätti vielä ylimääräistäkin kesän conikuluja kattamaan. Happy happy.

Yövyin konferenssiviikonlopun ajan Manchesterissa entisen kämppikseni ja tämän puolison olohuoneen lattialla. Hän oli toinen niistä mahtavista brittipojista, joiden kanssa asuin Carlislessa vaihdossa ollessani syyslukukauden 2005-2006, ja jonka kanssa pidän edelleen yhteyttä. (Jotta poikien mahtavuus tulee vielä selvemmin esille todettakoon, että kyseinen majoittajani on animoinut Lego-pelejä ja toinen entinen kämppikseni on pelitestaaja.)
Torstai meni puolinukuksissa ja perjantain konferenssipäivään valmistautuessa.

Konferenssi järjestettiin Liverpoolissa, The Gateway Conference Centressä, joka on kivenheiton päässä Liverpoolin Lime Streetin asemalta. Ohjelma alkoi jo yhdeksän aikaan aamulla ja päättyi iltakuudelta, jonka jälkeen oli vuorossa sosialisoitumista ja verkostoitumista viinilasillisten äärellä ennen ravintolaan siirtymistä.

Päivä oli täynnä erittäin kiinnostavia esitelmiä ja parhaimmillaan ohjelmassa oli neljä rinnakkaista sessiota, mikä harmitti hirveästi. Kun paikalle oli ilmoittautunut näin paljon osallistujia, miksi konferenssia ei olisi voitu jakaa kahdelle päivälle? Tällöin olisi päässyt seuraamaan paljon enemmän kiinnostavia puheita. Ehkä kyseessä sitten oli rahanpuute tilanvuokrauksen osalta, mutta toisaalta olisin voinut maksaa varsin pienen konferenssimaksun (£35) vaikka tuplana sen vuoksi.
Nyt esimerkiksi jouduin jättämään väliin esitelmät Susanna Clarken Jonathan Strange & Mr. Norrellista sekä Supernaturalin naisfaneista...

Kävin istumassa (tai pikemminkin palelemassa - ulkona oli valtavan kaunis aurinkoinen päivä ja sisällä ilmastointi pauhasi täysillä) zombeja ja vampyyreja sekä maailmanloppua käsittelevät esitelmät, mutta ehdottomasti mielenkiintoisin kokonaisuus oli magiaa käsittelevä kolmen esitelmän setti.

Maagiset esitelmöijät
Audrey Taylor puhui tarinan ja hahmon suhteesta Terry Pratchettin ja Mercedes Lackeyn romaaneissa. Lucas Boulding lähestyi Pratchettia phronesiksen eli käytännön viisauden osalta ja keskittyi esityisesti noitiin (tai päätyi puolivahingossa pitämään koko esitelmänsä Muori Säävirkusta, kuten itse totesi). Lopuksi Laura-Marie von Czarnowsky (kuvassa keskellä) puhui magiasta Neil Gaimanin teoksessa The Ocean at the End of the Lane, joka minulla on vielä lukematta.

Oma esitelmäni oli tietenkin koko konferenssin viimeinen sarjakuvia käsittelevässä paneelissa, jossa puhuivat myös sarjakuvatutkijakollegani Beverley Dear (goottilaisen kuvaston käyttö mangassa ja animessa) ja Fred Francis (supersankareiden vertautuminen velhoihin ja noitiin). Mangaosio oli sinänsä varsin kiinnostava, mutta se keskittyi lähinnä esittelemään erilaisia kuvia ja hahmoja eikä paneutunut mitenkään syvällisesti tarkempaan analyysiin. Olin myös hieman skeptinen suoraan tapaan verrata supersankareiden kykyjä taikuuteen, vaikka sekä supersankarit että vanhojen kulttuurien shamaanit ja taikuutta harjoittavat henkilöt elävät eräänlaisessa välitilassa. Olisin halunnut kuulla kollegani Mervi Miettisen mielipiteen asiasta...

Tutkija harrastaa itseironiaa.
Oma esitykseni "We fell off the dream!" Dream as a separate fantasy world in Don Rosa's "The Dream of a Lifetime" käsitteli sitä, miten Rosa esittää sarjakuvan keinoin unien irrationaalisen maailman ja miten sarjakuvan ruutujen reunoja rikotaan siirtymissä maailmoista toiseen. Sain esitelmästäni hyvää palautetta ja Disney-sarjakuvia erittäin vähän tuntevat englantilaiset olivat varsin innoissaan Rosan käyttämistä tarinankerrontakeinoista. Paras palaute on tietenkin sellainen, josta jää itselle jotain ajateltavaa, ja joka myöhemmin jalostuu osaksi tutkimusta. Fred Francis huomauttikin, että sarjakuva välineenä mahdollistaa unien kuvaamisen varsin hyvin ehkä siksi, koska sekä unien tulkinta että sarjakuvien luku on subjektiivinen kokemus. Hän kehui myöhemmin varsin vuolaasti sarjakuva-analyysiäni ja halusi tietää, mitä teoksia sellaisen hallitsemiseen kannattaa lukea. (McCloud on tietenkin se perusteos, josta kannattaa aloittaa. Suosittelin myös Karin Kukkosen sarjakuvan metalepsis-artikkelia teoksessa Metalepsis in Popular Culture.)
Olen jostain syystä huomannut, että kovin harva sarjakuvatutkija päätyy esitelmissään analysoimaan kuvamateriaalia niin voimakkaasti kuin itse teen. En tiedä, mikä tähän lienee syynä.

Spefi-tutkijat ruoka mielessä
Konferenssi päättyi perinteiseen konferenssi-illalliseen italialaisessa ravintolassa. Oma pöytäseurueeni päätyi keskustelemaan niin Star Trekistä kuin roolipelaamisestakin, mikä ei sinänsä ollut yllätys, koska kyseessä oli kuitenkin spekulatiivista fiktiota käsittelevä konferenssi. Ask Italian -ravintolan ruokaa sai odotella yli tunnin, mikä johtui tosin seurueemme määrästä, ja vaikka kanasienipasta kuulosti varsin hyvältä, olisin kaivannut siihen hieman lisää makua.
Miinuksena todettakoon myös se, että odotuksen takia myöhästyin junasta ja jouduin seikkailemaan keskellä yötä Crewen asemalla ja Manchesterin lentokentällä, koska yöpymispaikkaani ei enää siihen aikaan mennytkään junia. Taksi olikin sitten pakko ottaa ja todeta, että (keskellä yötä) Englannissa lentokentältä suoraan otettu taksi on lähestulkoon kaksi kertaa kalliimpi kuin aamuyöksi ennakkoon tilattu taksi. (Mutta molemmat taksikuskit ajoivat kuin riivatut.)

Manchester Central Libraryn eteisaula
Juhannuspäivä oli varattu entisten kämppisteni kanssa yhteiselle hengailulle ja tutustumiselle Manchesterin kaupunkiin. Sää oli varsin mukava ja aurinkoinen eikä kliseisestä Englannin sateesta ollut tietoakaan.
Isäntäväkeni oli hieman nolona siitä, ettei kaupungissa ollut oikeasti mitään kiinnostavaa nähtävää (muuta kuin suomalaiselle turistille hämmentävä ihmispaljous keskellä juhannuspäivää), mutta esimerkiksi arkkitehtuuri ja kirjastot ovat tällaiselle historiasta kiinnostuneelle nörtihkölle tapaukselle jo varsin riittäviä nähtävyyksiä.
Esimerkiksi Manchester Central Library oli kuin pieni tuulahdus antiikista ulkopuolelta katsottuna, eteisen valtavat ikkunat oli koristeltu lasimaalauksin, jotka esittelivät kuuluisia kirjailijoita, mutta sisältä kirjasto oli kuin suoraan tulevaisuudesta interaktiivisine hakukoneineen.
John Ryland's Library

John Rylandin kirjasto oli valitettavasti mennyt jo kiinni siinä vaiheessa, kun sinne löysimme.
Se on valtavan kaunis rakennus, jonka katoilla kurkkii joukko gargoileja ja jossa on useita vaihtuvia näyttelyitä. Ikkunasta tihrustellessani kieltämättä hieman harmitti, ettemme ehtineet sinne.

Lauantai oli myös pyhitetty ostoksille. Manchesteristä löytyy vanha tuttuni Forbidden Planet (jossa ei kauaa kestänyt olla, koska ilma oli tukahduttavan kuuma) sekä sarjakuviin erikoistunut Travelling Man. Jälkimmäisestä päädyin ostamaan David Smallin koskettavan omaelämäkertasarjakuvan Stitches sekä miehelle tuliaisiksi pienen H. R. Gigerin taidetta esittelevän kirjan. Silmäilin myös haikeasti David Mazzucchellin Asterios Polypia, kun kaupan toinen myyjä tuli keskeyttämään minut kehuakseen kirjan maasta taivaisiin. Olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, Asterios Polypin kuvakerronta on uskomatonta luokkaa. Jätin kovakantisen teoksen kuitenkin hyllyyn, koska tiesin saavani sen Suomesta halvemmalla.

Afflecks
Suosittelen myös ehdottomasti käymään Afflecksissä osoitteessa 52 Church Street. Kyseessä on vähän kuin ostoskeskus, mutta se sijaitsee vanhassa brittiläisessä kerrostalossa. Rakennus on täynnä indie-henkisiä pikkuliikkeitä, jotka myyvät kaikkea ihanaa vintagehatuista japanilaiseen fanisälään ja steampunk-vaatteisiin. Tuonne menee helposti vahingossa koko päivä ja valtavasti rahaa, jos ei hallitse itseään. Onneksi tukahduttava ilma ajoi meidät sieltä pois varsin pian, mutta siitä huolimatta ehdin ostaa Totoro-postikortteja, Disneyn Stitch-rintamerkin ja sieppi-kellokaulakorun.
Seuraavalla kerralla toivon, että minulla on isompi budjetti, kun palaan Manchesteriin.

Lentoni takaisin Suomeen lähti sunnuntaiaamuna kuuden jälkeen, joten ainut oikea vaihtoehto oli valvoa koko yö pelaten Mario Kartia ja syöden suomalaisia tuliaiskarkkeja. Kolmen aikaan suurin osa porukasta oli jo ihan sippi ja minä Scho-ka-kolaa vetäneenä hihkuin, että mitä pelataan seuraavaksi?
Melkein kadutti sunnuntai-iltapäivänä, kun koko päivä meni matkustaessa ja kotiin pääsi siinä puolenyön aikaan... (Mutta siinä vaiheessa väsymys oli jo mennyt ja sain nerokkaan idean katsoa lopultakin Game of Thronesin neljännen kauden viimeisen jakson...)