31.1.2014

Rosa-artikkeli uusimmassa Portti-lehdessä

Kuva Portin kotisivuilta.
Jälleen seuraa huikeaa mainostusta, Tampereen Science Fiction seuran julkaiseman Portti-lehden uusin numero on juuri ilmestynyt, ja kukas muu se siellä kannessa taas komeilee, kuin eräs tietty ankka-tutkija. Tällä kertaa päästään tutkailemaan ranskalaisen mez-tahri-varkaan eli Arpin Lusènen ilmeellistä henkilöhahmoa ja tietenkin kunnon kuvamateriaalin kera.

Hanki siis hetimiten omasi!

29.1.2014

Don Rosa Suomeen huhtikuussa!

Kuva (C) Mika Jussila. Otettu täältä.
Don Rosan virallisen Facebook-sivuston mukaan Rosa saapuu Suomeen auttamaan Tuomas Holopaista promoamaan sooloalbumiaan Life and Times of Scrooge. Rosan vierailuaikataulu ajoittuu huhtikuun alkuun 9.-12.4. ja tapahtumapaikkana on tietenkin Helsinki. Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa, onko luvassa nimikirjoitustilaisuuksia tai muita mahdollisuuksia faneille tavata Rosaa henkilökohtaisesti, mutta siitä tulee myöhemmin lisää tietoa. Allekirjoittanut jakaa lisäinfoa heti, kun sitä on saatavilla.

Omaan aikatauluuni kuuluu tuona viikonloppuna koulutus Jyväskylässä, mutta ehkä sitä ennen tai sen jälkeen lauantai-iltana voisi livetä pääkaupunkiseudulle, jos jotain mahtavaa on luvassa.

17.1.2014

Vanhan Kirjan Talvessa Rosa-ohjelmaa


© Disney ("Empire-builder from Calisota", s. 16.)
 

Pitkästä aikaa mainostan itseäni, eli Jyväskylän kaupunginkirjastolla 7.-8.2. järjestettävässä Vanhan Kirjan Talvessa on mukana myös sarjakuvaohjelmaa muun muassa allekirjoittaneen merkeissä. Ohjelma alkaa perjantaina klo 15 ja olenkin siinä heti paalupaikalla Musiikkisalissa puhumassa aiheesta 

"Faktan ja fiktion sekoittuminen Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvissa".  

Esitys kestää vain puoli tuntia, joten kannattaa olla ajoissa paikalla!
Tarkempi ohjelma löytyy täältä.
Tapahtumaan on vapaa pääsy!

(Luvassa ainakin selitys, miksi Titanic upposi, kuten yllä olevasta ruudusta voi päätellä.)

14.1.2014

Holopaisen Roope-soundtrack tilattavissa ennakkoon!


CDS A Lifetime of Adventuren kansikuva osoitteessa http://www.madsupply.com/en/shop/band+merchandise/tuomas+holopainen
Tuomas Holopaisen sooloalbumi The Life and Times of Scrooge julkaistaan virallisesti vasta 11.4., mutta levyn voi tilata jo ennakkoon parin muun pienen bonussälän kanssa täältä. Tosifaneja hellitään t-paidoilla ja signeeratulla (tosin vain Holopaisen, ei itse Don Rosan nimmaroimalla) sinkulla nimeltä A Lifetime of Adventure, joka puolestaan nähdään kauppojen hyllyillä jo ensi kuussa, eli 7.2. Sinkulla artistina kuullaan Johanna Kurkelaa.

Myös levyn sisältö on julkaistu ja seuraavat kymmenen kappaletta tältä soundtrackiltä löytyvät:

01. Glasgow 1877
02. Into The West
03. Duel & Cloudscapes
04. Dreamtime
05. Cold Heart Of The Klondike
06. The Last Sled
07. Goodbye, Papa
08. To Be Rich
09. A Lifetime Of Adventure
10. Go Slowly Now, Sands Of Time


Näiden tuotteiden kanssa kannattaa muuten olla nopea, sillä ne ovat erikoistarjouksessa ja todennäköisesti hupenevat kesken. Itse pistin jo omani tilaukseen.
(Kyseessä ei ole maksettu mainos, mutta jos herra Holopaisen teos kunnioittaa suuren mestarin ja idolini sarjakuvaeeposta, saa hän virallisen kutsun väitöstilaisuuteeni.)

3.1.2014

Pyhiä lupauksia

Aloitin jo tämän merkinnän samalla tavalla kuin vuosi sitten: listasin vuoden 2013 saavutukset ja olin jo siirtymässä tämän vuoden suunnitelmiin, kun väsyin koko ajatukseen.
Viime vuosi oli elämäni raskain vuosi ja uskon, että toipumisessa menee vielä tovi aikaa. Sen vuoksi olen tehnyt muutaman lupauksen vuodelle 2014.

1) Aion antaa itselleni enemmän aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että erotan työajan (tutkimuksen) ja vapaa-ajan toisistaan, mikä on ollut minulle erittäin vaikeaa koko yliopisto-opiskeluni ajan. Minulle viikonloppu ei ole ollut koskaan lomaa, vaan hyvää aikaa kirjoittaa (tutkimusta) tai lukea (teoriaa). Tämä loppuu nyt. Henkisen jaksamiseni vuoksi teen itselleni lukujärjestyksen, johon sisältyvät opetukset, niiden suunnittelu, tutkimuskirjallisuuden lukeminen ja väitöskirjan kirjoittaminen. Tätä päätöstä olen jo harjoitellut lupaamalla itselleni sen kolme viikkoa vapaata väitöskirjasta. Vielä viimeinen viikko edessä. Tämä päätös tarkoittaa myös sitä, että

2) en tunne syyllisyyttä siitä, että kieltäydyn tekemästä jotain, mitä en ehdi. Yleensä se olen minä, joka sanoo hoitavansa jonkin asian, ja sitten käykin niin, että teen sitä hiki hatussa edellisenä iltana ja kiroilen, että olen aivan liian kiltti ihminen.

3) Kirjoitan ihan pirskatin hyvän väitöskirjan, puolustan sitä ja järjestän ikimuistoisen karonkan. Tämä voi paisua hieman överiksi, mutta suunnitelma on hyvä olla olemassa. Eikä sitä koskaan tiedä, josko se tietty kutsuvieras pääsisikin paikalle tai että se sekopäinen bändi päättäisi, että karonkkaesiintyminen ei olisikaan mitenkään tyhmä ajatus. Ja ettei projektin aikataulu unohtuisi, olen jo tehnyt alustavan varauksen karonkkapaikasta.

4) Hoidan itseäni liikunnalla. Lepuutan siis mieltäni joogamatolla, tanssitunnilla ja ehkä jossain muuallakin. Kunhan en jumahda sohvalle tai työtuoliin, sillä se ei tee hyvää selälleni. Todistetusti.

Tässäpä ne tärkeimmät lupaukset taisivat tullakin. Näiden lisäksi on tietenkin odotuksia, jotka sisältävät referee-artikkeleiden julkaisuja, ulkomaanmatkaa, coniesiintymisiä ja muuta pientä, kuten sarjakuvakurssin jatkoa.
Toivon uudelta vuodelta helpotusta ikävään, hienoa kirjallisuutta, uusia projekteja, ihania tapahtumia ja kaiken jakamista tärkeiden ihmisten kanssa.

20.12.2013

Tutkijan loppuvuosi (ja loma!)

Stressaavan ja muutenkin vaikean syksyn jälkeen on hienoa todeta, että jotain on saanut aikaiseksi ja ainakin osa siitä on ollut suht siedettävää tuotosta. Sarjakuvakurssi meni kaikin puolin varsin mallikkaasti, vaikka kurssiesseiden arvostelun kanssa oli pientä tappelua ja tuskastelua, kun en niistä numeroista niin perusta. Niiden lisäksi kirjoitin litanian kommentteja, ehdotuksia, hyväksyviä äännähdyksiä ja valtavan kasan plussia papereihin, joita oli noutamassa palautuspäivänä kymmenisen opiskelijaa.
Ja näiden antamasta kurssipalautteesta todettakoon, että itku meinasi päästä. Kun pitäisi tällaisen kurssin kuulua virallisesti osaksi kirjallisuuden opintoja ja että oli paras kurssi koko vuonna ja niin kuin paras kurssi IKINÄ. Ylistyksen lomassa oli myös valtavan hyviä ehdotuksia jatkon kannalta, jotka otan huomioon seuraavaa vuotta ajatellen.
Ja se seuraava vuosihan on tulossa.

Sanataidekin jäi joululomalle pikkujoulujen jälkeen. Kyllähän se mieltä hivelee, kun lapset mutristelevat suitaan, kun kuukausi on niiiiiiin pitkä aika olla ilman sanataidetta. Annoin vapaaehtoiseksi kotitehtäväksi halukkaille lukea mahdollisimman paljon. Ja etsiä kirjoista kivoja sanoja ja lauseita, joita he haluaisivat itse käyttää jossakin.

Väitöskirjakin jää nyt joululomalle. Laitoin jo joulukuun alussa ohjaajille 93 sivua luettavaa, mitä käsiteltiin viime viikon tapaamisessa. Jatkotapaaminen seuraa tammikuussa, koska pääohjaaja oli sairas, mutta palaute oli niin ylitsepursuavan hyvää ja kannustavaa, että kyllähän sen voimin nyt yhden väikkärin loppuun kirjoittaa. Varsinkin verrattuna siihen edelliseen seminaaripaperiin, joka lytättiin niin syvälle maanrakoon, että se meni varmaan Turvaan* asti.
Fanipuhe oli tekstistä kadonnut, mutta lisää Brian McHalea saisin vieläkin lukea. Tällä viikolla olenkin kerrannut Postmodernist Fictionin alkua sen verran, että ehkä alan jo jotain uutta hahmottaa vyöhykkeistä ja siirtyvistä henkilöhahmoista. Mutta siihen mennään vasta tammikuussa. Nyt alkaa (väitöskirjasta) kolmen viikon loma. Tutkijalla kun sitä lomaa ei oikein tunnu olevan, eikä sitä oikein osata ottaa. Siitä lähtien, kun aloitin tämän hirvittävän stressiprojektin, jota väitöskirjaksi kutsutaan, en ole oikein osannut pitää lomaa. Ne viikon mittaiset lomayritelmät ovat kaatuneet sohvalle flunssana. Nyt olen jo tämän viikon ajan ottanut hieman rennommin vähä kerrallaan, ettei joululoma olisi niin valtava shokki stressaantuneelle kropalleni.

Tammikuun toisella viikolla on kuitenkin palattava sanataiteen ja Alkio-opetuksen pariin, mutta väitöskirja voi silti olla vielä sen ylimääräisen viikon tauolla...

© Disney
Ankkamaista joulua kaikille!

<first world problems>
P.S. ensi vuonna minäkin ostan Dumle-joulukalenterin. Mies on koko joulukuun natustellut herkullisia Dumle-karkkeja, joita hänen joulukalenterinsa pursuaa ja minun surkuhupaisassa Mars-kalenterissani on vain kuppaisia suklaapaloja, joissa ei ole tippaakaan toffeeta tai muuta kivaa. Jos joulun odotus voi jostain mennä pilalle.
</first world problems>

* Sisälsi viittauksen Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjaan.

9.12.2013

Apurahalle jatkoa!

(C) Disney
Hip, hip ja hurraa, sillä yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos päätti antaa tälle sarjakuvatutkijalle apurahan myös ensi vuodelle! Tämä tarkoittaa sitä, ettei ainakaan rahasta tarvitse stressata tai hätäpäissään miettiä, että mitä sitä tekee kesän jälkeen. Väitöstä yritän edelleen saada kesälle, mutta jos jotain katastrofaalista tapahtuu ja kirjoittaminen viivästyy, niin homma ei ainakaan jää kiinni rahoituksen puutteeseen.

Kiitos Taiku!

3.12.2013

Nörttityttöjen kalenteriluukun alta paljastuu tänään Don Rosan Kootut

Kuvat poimittu sivustolta http://www.donrosankootut.fi/index.php
Tänään Nörttityttöjen blogissa avautuu joulukalenterin luukku numero kolme, jonka takaa löytyy Soile Kontion toive Don Rosan Kootuista. Juttua riittää myös itse taiteilijasta. Allekirjoittanutta onkin haastateltu blogimerkintää varten niin laajemmin Rosan kuin oman tutkimuksen saralta.