28.2.2015

Kotilukion puhujavieraana

Kuva: Päivi Nenonen
Sain jo ennen väitöstilaisuutta kutsun kotilukiooni Ilomantsiin puhumaan tutkimuksestani. Viime vuonna siellä oltiin juhlittu lukion 40-vuotista taivalta erinäisten vierailevien juhlapuhujien merkeissä. Kaikki nämä olivat entisiä Ilomantsin lukion oppilaita. Olin puhujaporukan epävirallinen jatke ja otin kutsun vastaan kunnianosoituksena. Minua pyydettiin puhumaan tutkijan "urapolusta", eli miten olen valitsemalleni alalle päässyt ja mitä tutkimukseni pitää sisällään. Sain sovittua esitelmäni maanantaille 23.2., mikä oli ajankohtana ideaali: olin hiihtolomalla opetuksesta, mutta Pohjois-Karjalassa lomat alkaisivat vasta seuraavalla viikolla. Sain siis rauhassa piipahtaa kotipuolessa.

Sitten valmistumiseni (2002) lukio oli käynyt läpi kunnon saneerauksen ja se näkyi positiivisesti. Aiemmin hieman kolkot käytävät olivat nyt paljon viihtyisämmän oloisia ja ilmapiiri oli muutenkin miellyttävä. Remontti oli tuonut mukanaan myös tilamuutoksia, mistä tietämättömänä juoksin hirvittävästä lumipyrystä litimärkänä automaattisesti opettajienhuoneeseen - joka olikin nyt alakoulun opettajien tila. Alakoulu oli toiminut samassa rakennuksessa jo silloin, kun itse lukion käytäviä tallailin, mutta nyt tilat oli oppilasmäärien muutosten perusteella vaihdettu päikseen. Omana aikanani oli lukio-opiskelijoita kahden rinnakkaisluokan verran (ensimmäisenä vuonnani kuulemma jopa 169), nyt vain 63. Sen verran keskustelin nykyisen rehtorin kanssa, joka ei koskaan ehtinyt opettaa minua, mutta muisti minut korottamastani äidinkielen yo-arvosanasta, että pienen lukion tilanne on kuitenkin hyvä. Lähin lukio on Joensuussa ja sekä oman, suhteellisen ison kunnan, että naapurikuntien puolelta tulee suhteellisen mukavasti oppilaita tulevaisuudessakin. Asuntola mahdollistaa kaukaakin tulevien oppilaiden opiskelun majoittumisen puolesta.

Esitelmäni oli kaikille kiinnostuneille avoin ja sitä oltiin mainostettu paikallislehden ja lukion Facebook-sivuilla sekä Karjalaisen päivän menovinkit -osiossa. Yleisöä oli olosuhteet huomioon ottaen kiitettävästi ja pahoittelin opiskelijoille, jos heidät oli pakotettu osallistumaan. Se tuntui itsestäni ehkä hieman hassulta, kun on tottunut puhumaan erilaisissa olosuhteissa, mutta kovasti ne väittivät, ettei siellä kukaan väkipakolla ollut.

Minulle oli varattu aikaa tunnin ja vartin verran ja olin yrittänyt aikatauluttaa puheeni reiluun tuntiin, jotta kysymyksille jäisi tarpeeksi aikaa. Höpötin kuitenkin (tuttuun tapaan) sen verran innoissani, että aikaa kommenteille jäi vain reilu viitisen minuuttia. Toisaalta oppilaat olivat sen verran ujoja, ettei mitään kysymystulvaa päässyt muodostumaan.
Puhuin varsin vapaasti lukuharrastukseni kehittymisestä jo lapsuudesta lähtien, miten kiinnostuin Aku Ankka -sarjakuvista ja teini-iässä fantasiasta. Avauduin ylioppilaskirjoitusten turhuudesta ja kerroin, ettei ällien määrällä ole tulevaisuuden kannalta mitään merkitystä. Mainitsin, miten välivuoteni Joutsenon opistossa oli yksi elämäni parhaista ja miten vasta sitten päädyin yliopistoon. Huomautin, että nuoruuden kiinnostuksen kohteet eivät ole hetkellisiä, vaan niistä voi muodostua jotain koko elämän kannalta tärkeää. 
Kävin läpi tutkimukseni lähtökohdat ja taustat, miten siihen oli suhtauduttu sekä millaista tutkijan arki voi parhaillaan ja pahimmillaan olla. Ei sitä rahan vuoksi tee, vaan henkilökohtaisen intohimon. Esittelin myös väitöskirjani sisältöä ja annoin konkreettisia esimerkkejä, miten sarjakuvia voidaan analysoida. Tästä osiosta ainakin opettajat olivat varsin innoissaan...

Paikalla oli myös Pogostan Sanomien sekä Pohjois-Karjalan radion toimittajat. Olin saanut radiosta haastattelupyynnön jo edellisenä perjantaina, mutta vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että lähetys olisi suora. En ehtinyt ilmoittaa asiasta oikeastaan kenellekään, mutta ainakin tätini oli ollut sopivasti radion ääressä kuuntelemassa. Haastattelu meni varsin mukavasti eikä oikeastaan jännittänyt lainkaan.

Vierailu oli kaikin puolin onnistunut ja positiivinen kokemus. Sain lounasta vanhassa tutussa ruokalassa, jonka peräpöydät olin ystävieni kanssa aina yrittänyt varata. Istuin vanhojen tuttujen opettajien kanssa opettajienhuoneessa kahvilassa keskustelemassa kuulumisista. Näin entisen, eläkkeelle jääneen rehtorini, joka oli menestyksestäni valtavan innoissaan. Ja sain kiitokseksi ison ruisleivän (noin 1/3 syöty) sekä Ilomantsin lukion lippiksen.

Kiitos rehtori Päivi Nenoselle sekä entiselle psykologian opettajalleni Tuula Kammoselle kutsusta! Pienestä lukiosta voi ponnistaa yllättävillekin urille.

25.2.2015

Ankkatohtori Aku Ankassa [EDIT: lehtijuttu lisätty]

Kuva: Antti Hallamäki (P.S. hattu on lainassa kuvausrekvisiittana - siinä on myös väärä lyyra.)
Jos joku on ihmetellyt, että miksi ihmeessä vastaväitellyttä Ankkatohtoria ei ole noteerattu mitenkään itse Aku Ankka -lehdessä, niin nyt ei enää tarvitse. Tämän viikon (9) lehdessä on tutkimukseeni liittyvä haastattelu. En sitä ole itsekään vielä nähnyt, koska lähikauppamme ei jostain ihmeellisestä syystä myy Suomen luetuinta sarjakuvalehteä - ainoastaan Taskareita.

Skannailen lehtijutun tähän jatkoksi huomenna, mutta ajattelin mainostaa asiaa jo nyt, niin nopeimmat ehtivät ostaa lehtensä. Haastattelua on kuitenkin jouduttu tiivistämään, joten kokopitkän version saa luettua Aku Ankan nettisivuilta. Lisäksi kirjoitin hieman enemmän tutkimuksestani  Sivusilmällä-osioon vierailevana bloggaajana.

Tässä eletään ehkä ankkatutkijan uran huippuhetkiä. Korkeammalle voi päästä enää sillä, että saa oman ankannoksensa Ankkalinnan kaduille...

[EDIT] Ja tällainen juttu siellä Akkarissa siis komeilee. Pidän erityisesti kuvamanipulaatiosta.

 

22.2.2015

Helmikuun kuulumisia


Lienee aika tehdä jonkinlainen päivitys siitä, missä mennään ja millä valuutalla.

Vanhan Kirjan Talvi oli ja meni. Sarjakuvaosio vaikutti yleisön lukumäärän perusteella suositulta, vaikka olisinkin tutkijana kaivannut hieman tieteellisempään suuntaan pohjaavaa ohjelmaa. Toisaalta taiteilijoiden omasta ammatillisesta historiasta on kiva kuulla. Olin vain hieman väärää yleisöä Angry Birds -osiolle.

Omaan osuuteeni en ole kauhean tyytyväinen. Aikataulusäätämiseni takia en ehtinyt harjoitella esitelmääni kuin kerran, mikä näkyi esiintymisvarmuuden puuttumisena. Jännitin selvästi ja tiesin, että se näkyi ja kuului. Miten kummassa onnistuin lektiossani ja koko väitöstilaisuudessa olemaan niin rauhallinen ja tällaisen rutiiniesitelmän kanssa panikoimaan kuin yläasteelainen? Ehkä se johtui siitä, että väitöstilaisuudessa tiesin tarkkaan asiani ja olin valmistautunut siihen jo kuukausien ajan. Mitä tästä opimme? Ihan sama, millainen esitelmä ja missä tilanteessa – ennakkovalmistautuminen takaa itsevarmuuden.

Olin myös hieman pettynyt kirjatarjontaan. En tiedä, olenko nirsoontunut, vai oliko esillä olevista kiinnostavista teoksista vaan niin moni jo omassa hyllyssäni, että päädyin ostamaan vain yhden kirjan: pitkään metsästämäni Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Hyväkuntoinen, kovakantinen. Koska muuta en oikeastaan ostanut, ei parikymppiä hintana ollut turhan kova.

Väitökseeni viitattiin muuten tuoreimmassa Sarjainfossa:


Tarkkaavaisimmat ovat ehkä myös huomanneet tuoreimman julkaisuni. Se ilmestyi tässä aivan äskettäin, enkä ole sitä ehtinyt vielä edes tilata itselleni. (Osasyynä on se, että jostain syystä kirjoittajat eivät saa itselleen ilmaiskappaleita, ainoastaan alennusta.) Mutta tarkoituksena on hankkia se piakkoin.

Comics and Power. Representing and Questioning Culture, Subjects and Communities on sarjakuvatutkijoiden vertaisarvioiduista artikkeleista koostuva kokoelma, jonka tekoon osallistuneet ovat Pohjoismaisen sarjakuvatutkimusverkoston NNCOREn jäseniä. Oma artikkelini ”’Shades of Conan Doyle! A Lost World!’ Fantasy and Intertextuality in Don Rosa’s ’Escape from Forbidden Valley’” kertoo nimensä mukaisesti sarjakuvan intertekstuaalisista suhteista mm. King Kong -elokuvaan (1933) ja siitä, miten se jatkaa fantasian genren jo miltei sukupuuttoon kuollutta kadonneiden laaksojen tematiikkaa. Tämän artikkelin julkaisua on odoteltu jo kolmisen vuotta, joten oli jo aikakin! Teosta saa täältä.

Koulutusputkeni jatkuu myös. Aloitin viikonloppuna vajaa puolitoista vuotta kestävän sanataideohjaajakoulutuksen Kuopion Snellman-kesäyliopistossa. Ohjelmassa on siis viettää joitakin viikonloppuja Kuopiossa lisäkoulutuksen merkeissä. Olen tästä erittäin innostunut. Ainoa harmi liittyy viikonloppujen ajankohtaan. Totta kai ne sattuvat samoille päiville kuin Tampere Kuplii ja Ropecon. Voin siis jo nyt sanoa, etten ole puhumassa kummassakaan tapahtumassa. Katson, josko ehtisin piipahtaa Tampereella, sillä haluaisin niin kovasti nähdä Sarjakuva-Finlandian jaon livenä. Näin esiraatilaisena minulla ei ole lupa kommentoida valintaprosessia julkisesti, mutta olen kyllä varsin tyytyväinen kärkikymmenikköön. Siellä on muutama ehdoton suosikkini. On myös ollut ihanaa lukea parin ensikertalaisen tuntoja valinnasta.

Toisaalta voin jo kertoa, että minua pyydettiin puhumaan Archipelaconiin! Paperini valittiin myös conin akateemiseen osuuteen, joten kaksi esitelmää kesäisellä Ahvenanmaalla riittää kyllä hyvin korvaamaan kevään harmit. Iloinen uutinen on myös se, että Alfred Kordelinin säätiö myönsi minulle matka-apurahan kesän reissuihin, mikä kattaa sekä Archipelaconin että Turun Fragile Subjects -konferenssin kulut. Odotan molemmilta paljon, varsinkin Archipelaconilta, jonne olemme tekemässä kolmen ystävän kanssa roadtripin. Idyllinen mökkimajoituskin on jo varattu. Kesällä on siis luvassa melkoista roadtrip-päivitystä neljän nörtin matkasta.

Laitoin abstraktin myös NNCOREn kesän konferenssiin, joka järjestetään kesäkuun alkupuolella Oslossa. Paljon tuttuja kollegoita on hakenut sinne ja olisi ihanaa kokoontua jälleen yhteen ja verkostoitua tulevaisuutta ajatellen.

Viime viikot ovat olleet täynnä apurahahakuja, esitelmien suunnittelua ja opetusta. Olen hakenut rahaa sekä omaan henkilökohtaiseen post doc -tutkimukseen (joka tietenkin liittyy sarjakuvatutkimukseen, mutta sangen laajasti) että yhteiseen projektihankkeeseen, joka myöskin koskee suomalaista sarjakuvatutkimusta. Meitähän on jo kolme kappaletta Jyväskylän Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella – kyseessä on siis melkoinen keskittymä.

Seuraava julkinen esiintymiseni on itse asiassa huomenna. Kotilukioni kutsui minut puhumaan urapolustani ja tutkimuksestani. En ole varmaan koskaan tehnyt niin monen dian esitelmää… Pohjois-Karjalan radio haluaa sen jälkeen haastattelun. Vientiä riittää siis vieläkin.

6.2.2015

Ankallisaarteita - Aku Ankka -näyttely Jyväskylän yliopiston kirjastossa

Yhteistyössä Vanhan Kirjan Talven kanssa Jyväskylän yliopiston kirjastossakin tapahtuu. Toisen kerroksen Ex Libris -tilassa on nähtävillä Ankallisaarteita-niminen Aku Ankka -näyttely. Näyttely avautui eilen Runebergin päivänä ja on nähtävillä 31.3. saakka. 

Onnistuin käväisemään sattumalta juuri avajaispäivänä katsastamassa pienen näyttelyn. Kuuntelin musiikkia kaikessa rauhassa ja tutkailin vitriinejä, kunnes pääsin näyttelyn vasempaan reunaan.
Päästin suustani jonkin omituisen äänen, jonka volyymista minulla ei kuulokkeitteni takia ollut mitään havaintoa: vitriinissä komeili oma väitöskirjani. Hihittelin hieman innoissani ja heiluin siinä kuin mikäkin höntti. Ja pääsin kommentoimaan asiaa näyttelyn vieraskirjaan aivan ensimmäisenä.

Vitriineissä esillä niin Kari Korhosta kuin Don Rosaakin sekä suosittuja murrealbumeja.
Harvinaisuuksia
Sukupuu, Barksin koottuja ja... ylähyllyllä tutkijan tuotos!
Siinähän se napottaa.
Vieraskirjamerkinnästä unohtui vain päivämäärä. Ehkä käyn lisäämässä sen myöhemmin.

30.1.2015

Vanhan kirjan talvessa sarjakuvaohjelmaa! (HUOM.! Muuttunut esitelmäaika!)

© Disney
Ensi viikon viikonloppuna järjestetään jälleen vuosittainen Vanhan kirjan talvi Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Perjantaista lauantaihin kestävä ilmainen tapahtuma kerää yhteen antikvaareja ja kirjallisuuden ystäviä. Tänä vuonna sarjakuva on varsin hienosti edustettuna ohjelmassa, sillä lauantaina 7.2. puheohjelmassa on luvassa parin tunnin sessio sarjakuvafaneille ja -harrastajille. Kello 13-15 musiikkisalissa puhutaan sarjakuvasta työnä, tutkimuskohteena ja harrastuksena. Puhumassa ovat allekirjoittaneen lisäksi Aku Ankan entinen päätoimittaja Jukka Heiskanen ja Peräsmies-sarjakuvan toinen luoja Timo Kokkila.

Korjatun aikataulutiedon mukaan oma esitelmäni, aiheenaan "Ankkalinnalla tohtoriksi. Sarjakuva tutkimuskohteena", alkaa klo 13.30 ja kestää puolisen tuntia.

Kannattaa myös panna merkille, että Jyväskylän yliopiston kirjaston toisessa kerroksessa pääsee tutustumaan Aku Ankka -aiheiseen näyttelyyn perjantaina klo 8-18 ja lauantaina klo 9-16.

24.1.2015

Väitöstilaisuus ja karonkka - valitut palat

Tätä oli luvassa
Vakavalla naamalla saliin. Päässä soi Duel & Cloudscapes.
Kustos (ja ohjaajani) Urpo Kovala julisti väitöstilaisuuden alkaneeksi.
Vastaväittäjä Merja Polvisen aloituspuheenvuoro lektion jälkeen.
Väittelijän sisäinen ahdistus vinossa hymyssä.
Väitös pysyi siistinä, joten kustoksella ei ollut tarvetta puuttua keskusteluun.
"Oletko aivan varma tästä argumentistasi?"
"Kirjoitin tähänkin pätevän vastauksen, kai se jossain täällä lukee..."
Sali oli tupasen täynnä, kuten kuvasta näkyy. Lisätuoleja kannettiin.
Nyt se on ohi!
Karonkka ja onnellinen väittelijä ohjaajansa Irma Hirsjärven seurassa.
Tervetuliaismaljapuheen tynkää ei tullut suunniteltua.
Kiitospuheita sitäkin enemmän. Joku itkee aina.
Minulle lausuttiin runo, joka alkoi "Ol' neitosen koti Nebraska..."
Singstar-haasteilta alkoi Lady Gagalla.
Tohtori Magia kiittää ja kumartaa.
Valitettavasti joudutte karonkkakuvissa tyytymään omaan pärstääni, sillä suojelen vieraina olleiden tärkeiden ihmisten yksityisyyttä. Ylioppilaskylän Ravintola Rentukassa järjestetty karonkka oli rento ja mukava ja pukukoodina oli "Sankarit ja roistot". Tuolla hetkellä vielä tuleva tohtori Magia korosti asuaan keltaisella napilla, oransseilla sukkahousuilla ja käsilaukulla. (Jossa valitettavasti ei ollut posauspommeja.) Paikalla oli muun muassa She-Hulk, Bane, Xena, Man in Black, Harry Potter, Tuhkimon haltiakummi, Pocahontas, Kätkijöiden Arietta ja Mina Harker.

Ohjelmaan kuului syömisen (ruokaa oli liikaa, eli pilkkuun asti jaksaneet vieraat saivat mukaansa eväsrasiat) ja perinteisten kiitospuheiden lisäksi rentoa seurustelua, biljardia (jonka takia karonkka järjestettiin Rentukassa - myös puolisoni viihtyi), Singstar-haaste (minä sain haastaa kenet tahansa laulamaan haluamani biisin ja vastaavasti kuka tahansa saattoi haastaa minut) ja hieman kevyttä tanssahtelua sopivan musiikin, kuten Turmion Kätilöiden tahtiin. Haaveilemani tanssiesitys jäi pois, koska esiintyjäni oli jäänyt jumiin Lontooseen.
 
Kiitos vieraille ja kiitos kaikille muillekin muistaneille ja onnitelleille. Kiitoskortit on tilattu, ne saapuvat toivottavasti ensi viikolla.
 
 
Kuvat © Antti Hallamäki paitsi runonlausuntakuva © Hanna Virtala.

16.1.2015

Välitilassa tulevaisuutta miettien

Olen tässä vuoden alussa yrittänyt orientoitua takaisin arkeen, johon ei enää kuulukaan tiedoston nimeltä väitöskirja.docx avaamista. Se on tuntunut kieltämättä hämmentävältä. Ja ehkä myös helpottavalta. Se kierrelehtinen monistenivaska, joka kutsutaan myös Katjan väitöskirjaksi, on päässyt makaamaan hyllyssä kaikessa rauhassa. En siihen koskenut koko lomani aikana, koska olin jo alkanut inhota koko tekelettä. Lähinnä siksi, etten ole sen teoriaosuuteen tyytyväinen. Olin koko väitöstä seuranneen viikon sitä mieltä, että olisi pitänyt kirjoittaa uusiksi koko hela hoito. Ongelmanihan on se, että olen luonteeltani kunnianhimoinen, perfektionisti ja kaiken hyvän lisäksi suorittaja. Yritä siinä sitten työstää jotain väitöskirjan suuruusluokassa olevaa projektia niin, että olisit itse tyytyväinen lopputulokseen edes pari päivää putkeen. Huoh. Pahin on nyt onneksi helpottanut, koska olen joutunut palaamaan takaisin arkeen ja opetuksiin. Minulla on kolme ryhmää sanataidekoulussa ja Alkion lyhyt kurssi opetettavana. Kahden uuden ryhmän ilmestyminen lukujärjestykseen on pakottanut keskittymään opetusten suunnitteluun laajemmin kuin aikaisemmin, joten tutkimuksen ajattelu ei ole vielä ollut etusijalla arjessani.

Sen verran tässä on kuitenkin ehtinyt saada aikaiseksi, että olen väsännyt vuoden ensimmäisen post doc -rahoitushakemukseni pienen porukan hankkeelle, josta olisin itse päävastuussa. Tähän en mene vielä sen tarkemmin, koska projekti on varsin suunnitteluasteella. Sarjakuvatutkimukseen se kuitenkin liittyy, joten niissä piireissä tulen vaikuttamaan myös tulevaisuudessa. Tässä on vielä pari muutakin rahoitushakua menossa, joista ajattelin kinuta rahaa samaan asiaan, jos tämä yliopiston strateginen rahoitus ei nappaakaan. Lisäksi suunnittelen hakevani pientä rahoitusta väitöskirjani muokkaamiseen mahdollista populaaria julkaisua ja / tai englanniksi kääntämistä ajatellen. Ideoita siis olisi, jos vain saisi rahaa niiden toteuttamiseen.

Olen myös hakemassa kahteen täydentävään koulutukseen. Molempia töitä olen käytännössä jo tehnyt, mutta koulutus antaisi sitten sitä pätevyyttä ja lisää osaamista. Toiseen jo hainkin ja toisen hakuaika on tämän kuun aikana, joten hakemuksen väsäys alkaa olla ajankohtaista. Myös työkkärin kanssa joudun olemaan taas tekemisissä, koska opetukseni määrä on sen verran pientä, ettei sillä ilman apurahaa tai muuta korvausta elä. Katsotaan, mitä tapahtuu. Olen myös hämmentyneenä tajunnut yliopistolla, että nytpä ei olekaan sitä jatko-opiskelukorttia, jonka tarraa vilauttamalla saisi pienen alennuksen lounaasta. Tilanne on uusi ja varsin outo. Melkein jo raskain sydämin olin siirtämässä korttia pois lompakostani kunnes tajusin, että tarvitsen sitä edelleen yliopiston kirjastokorttina.

Tämän vuoden suunnitelmista voin kuitenkin paljastaa seuraavaa. 6.-7.2. Jyväskylän kaupunginkirjastossa järjestetään jälleen Vanhan Kirjan Talvi, jonne minut on pyydetty puhumaan tutkimuksestani. Tarkasta aiheesta saati ohjelma-ajasta en vielä osaa sanoa mitään, ne selvinnevät myöhemmin. Minut on myös kutsuttu esitelmöimään kahteen muuhunkin paikkaan. Toinen on Helsingissä keväällä (tähän palaan, kunhan asia julkistetaan), toinen on omassa kotilukiossani helmikuun lopulla. Muista julkisista tapahtumista sen verran, että Helsingin Kulttuuritalolla järjestetään 25.-26.4. ensimmäistä kertaa Popcult-niminen tapahtuma, jonne minut hyväksyttiin puhumaan tutkimuksestani. (Pitänee vielä varmistaa, että mistä lupauduin puhumaan, koska unohdin kirjoittaa sen ylös.) Popcultin porukat ottavat ohjelmaehdotuksia vastaan vielä TÄNÄÄN 16.1., joten jos olet nopea, saatat ehtiä mukaan. 

Elokuun puolenvälin jälkeen suuntaan puolestaan Turkuun Fragile Subjects - Childhood in Literature, Arts and Medicine -konferenssiin, jonne esitelmäehdotukseni ankanpoikien kehityksestä Disney-sarjakuvissa hyväksyttiin. Olen asiasta enemmän kuin innoissani, sillä Maria Nikolajeva, jonka teos The Magic Code oli yksi väitöskirjani tärkeimmistä teorialähteistä, on konferenssin kunniavieras. Olen varautunut vakavaan akateemiseen fanituskohtaukseen.

Kesäkuussa olisi Oslossa NNCOREn konferenssi, jonne olisi melkein pakko päästä taas tapaamaan tuttuja ja verkostoitumaan lisää. Abstraktien deadline on ensi kuussa. Lisäksi olen jo maksanut osallistumismaksuni kesäkuussa Finnconin sijaan järjestettävään Archipelaconiin. Sekin on vähän must, koska miettikää nyt: kunniavieraana George R. R. Martin! Haaveilen conissa puhumisestakin, mutta ohjelmaehdotuksia ei ole vielä alettu kaipailla. Laitoin kuitenkin tänään conin ohessa järjestettävään FINFAR-tutkijaseminaariin abstraktiehdotukseni.

Tällaista tältä erää. Olen ehkä hieman eksistentiaalisessa identiteettikriisissä, koska väitöksen jälkeen pitäisi määritellä kuka minä oikeastaan olen tai kuka haluan olla ja onko minusta nyt enemmän hyötyä akateemisessa maailmassa. Ja mitä se tohtorius sitten oikeastaan tarkoittaa ja auttaako se elämässäni nyt minua jonnekin (parempaan) suuntaan?

Uusia päivityksiä odotellessa voitte vaikka lukaista Ankkalinnakkeen blogin, jonne kirjoitin jotain pientä siitä, miten 6-vuotiaasta lukutoukasta kehittyi ankkatutkija.

P.S. Olen ottanut vastaan Kirjan vuoden lukuhaasteen. Ota sinäkin!