Esitelmäkutsu: Nörttikulttuurin nousu

Kuudes valtakunnallinen fandom-tutkimuksen konferenssi Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella 3.–4.3.2016

Ketä voi haukkua nörtiksi – ja kuka puolestaan on “todellinen nörtti”? Haittaako, että yhä useampi vastaantulija tuntee nettislangia ja kulttifiktion sankareita? Entä onko tytöillä mitään asiaa videopeli- ja sarjakuvakulttuureiden maskuliinisina pidettyihin maailmoihin?

Nörttikulttuuri (engl. geek culture) on viime vuosina kaapattu marginaalista valtamedian materiaaliksi: niin sarjakuvat, genrefiktio kuin video- ja roolipelitkin ovat löytäneet uuden teknologian kautta uusia yleisöjä ja saattaneet samalla yhteen vanhoja faneja. Tämä yhä jatkuva kasvu ja monimuotoistuminen on herättänyt monet pohtimaan “nörttimäisten” harrastustensa motiiveja ja muuttanut nörttiyden merkitystä. Eri sukupuolet, sukupolvet ja kulttuurit tuntuvat käsittävän nörttiyden hyvin eri tavoin, mutta tavallisin nörtin tuntomerkki on tiedollinen omistautuminen jollekin (arkielämän kannalta hyödyttömälle) asialle. Juuri perehtyminen tuntuu yhä erottavan “todelliset” nörtit ja fanit tavallisista kuluttajista ja satunnaisista harrastajista, mutta eri perehtymisen kohteet ovat edelleen eri tavoin arvokkaita ja sallittuja eri ryhmille. Tämä on paljastanut uudella tavalla myös eskapistisina pidettyjen, nörttimäisten kulttuurimuotojen poliittisuuden.

Vaikka nörttiys on muodostunut keskeiseksi, joko valituksi tai annetuksi identiteettitekijäksi lukemattomille ihmisille ympäri maailman, sen muuttuva merkitys on edelleen sumea. Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella järjestettävässä kaksipäiväisessä kansallisessa konferenssissa haluamme avata suomalaisen akateemisen keskustelun siitä, mitä nörttikulttuuri oikeastaan on, miten se on muuttunut ja miten se vuorovaikuttaa niin sanotun valtavirran kanssa.

Etsimme tapahtumaan esitelmiä tai paneeleja, jotka tarkastelevat nörttikulttuuria, eli erilaisten (aiemmin) marginaalisena pidettyjen mediailmiöiden aktiivista ja/tai sosiaalista kuluttamista, minkä tahansa tieteenalan näkökulmasta. Aiheet voivat liittyä esimerkiksi:

• nörttiyden ja nörttikulttuurin historiaan, määritelmiin ja murroksiin; eroaako nörttiys tavallisesta faniudesta?
• sarjakuvakulttuuriin ja -markkinoihin, sarjakuvien keräilyyn tai sarjakuvan transmedialisoitumiseen
• lauta- ja roolipelikulttuurien näkymiseen populaarikulttuurissa
• videopelien harrastajayhteisöihin ja videopelikulttuurin valtavirtaistumiseen
• hakkereihin, verkkoaktivismiin ja internet- ja hakkerikulttuurin näkymiseen valtavirta- tai populaarikulttuurissa
• japanilaisen otaku-kulttuurin kansainvälisiin ja suomalaisiin ilmenemismuotoihin
• kirjallisen, audiovisuaalisen ja muunlaisen genrefiktion ympärille kehittyviin (verkko)keskusteluihin ja fanitoiminnan muotoihin, myös antifaniuteen
• fanitapahtumiin eli coneihin, fanituotantoon, cosplayihin tai muihin nörttikulttuurille leimallisiin harraste- ja fanitoimintoihin
• populaarikulttuurin sukupuolittumiseen ja poliittisuuteen.

Lähetä 200–300 sanan abstrakti n. 20 minuutin esitelmästä PDF-muodossa 10.1.2016 mennessä Jonne Arjorannalle (jonne.arjoranta[ät]jyu.fi). Otamme vastaan ehdotuksia myös paneeleista ja muista laajemmista esitelmäkokonaisuuksista. Laitathan liitetiedostoon näkyviin nimesi, sähköpostiosoitteesi ja koti-instituutiosi.

Lisätietoja antaa Katja Kontturi (katja.j.kontturi [ä t] jyu.fi). Esitelmäkutsua saa levittää vapaasti.

Fanitutkijoiden tapaamisia on aiemmin järjestetty Tampereen ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden yhteistyönä vuodesta 2006 lähtien.

PPCS: The Final Countdown

Aloitin Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman (kavereiden kesken PPCS) statusjäsenenä keväällä 2012. Tuo hetki oli suloisen katkera, koska ohjelman tarjoama rahoitus oli milleistä kiinni. Katkeruus väistyi kuitenkin äkkiä, kun ymmärsin, mitkä mahdollisuudet jo pelkkä statusjäsenyys toi tullessaan. Ohjausta, vertaistukea, kontakteja, seminaareja... ja erityisesti uusia mahtavia kollegoita kerrassaan herkullisine väitöskirja-aiheineen.

Nyt tuo tohtoriohjelma saatettiin päätökseen kaksipäiväisessä seminaarissa, joka oli perjantain osalta avoin yleisölle. Lauantain vietimme keskenämme laivalla tulevaisuuden tutkimussuunnitelmia ja ansioluetteloita käsitellen.

Esitelmöimme Turun kaupunginkirjastolla perjantaina 23.10. kello kahdestatoista aina kuuteen saakka. Paikalla puhumassa olivat sekä me tohtorikoulun tutkijat että osa ohjaajistamme. POP SLAM! -tapahtumaksi ristitty, viralliselta nimeltään "Aku Ankasta Pokémoniin - populaarikulttuuri tieteen tähtäimessä" oli avoin kaikille kiinnostuneille. Tavoitteenamme oli esitellä tutkimuksemme ydin kymmenessä minuutissa ja käyttää viitisen minuuttia kysymysten ja kommenttien vastaanottoon. Esitelmäaiheet vaihtelivat vainoamisen äänimaailmasta 1800-luvun Wienin huumorikuvastoon ja nettiäitien some-elämästä rockiin, Reaganiin ja pornoon.

Vastaväitellyt Juhana Venäläinen kuvasi työelämän muutoksia Fok_it -sarjakuvan kautta.

Aino Tormulainen esitelmöi 1990-luvun tyttöenergiasta.

Tuleva Pokémon-tohtori Johannes Koski

Oma esitelmäni käsitteli tietenkin väitöskirjatutkimustani Rosan ankkasarjakuvista, jota yritin epätoivoisesti tiivistää kymmeneen minuuttiin, mikä osoittautui pieneksi haasteeksi. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Powerpointtini pohjana oli kevään Popcult-esitelmäni, jonka pituus oli se rapiat puolitoista tuntia... Mutta eipä siinä, sain kyllä kaiken olennaisimman sanottua ja saamani palautteen perusteella olin vielä suht sujuva ja luentevakin - mitä nyt posket helottivat paloauton lailla. Siitä en näytä ikinä pääsevän eroon.

Sain jopa tutkijakoulun ulkopuolisen yleisökysymyksen, mikä on aina piristävää ja kivaa. Lisäksi esitelmäni herätti sen verran innostusta paikalle ilmiintyneessä opiskelijassa, että onnistuin jo ehkä rekrytoimaan hänestä tulevan sarjakuvatutkijan. Ken tietää.

Illan päätteeksi minä, Aino ja Johannes istuimme vielä yleisön edessä pienessä paneelikeskustelussa pohtimassa muun muassa, mitä hyötyä populaarikulttuurin tutkimuksesta on (periaatteessa kysymys on absurdi, koska humanistista tutkimusta ei voida mitata hyödyn akselilla), mihin tutkija voi työllistyä osaamisensa perusteella ja millaisia kokemuksia meillä on tutkimuksemme vastaanotosta. Hyötykohtaan totesimme, että pelkästään se, että populaarikulttuuri on se, mitä ihmiset kuluttavat, tekee siitä oikeutetun tutkimuskohteen. Miksi se on suosittua? Mikä siitä tekee kiinnostavaa? Muun muassa siksi sitä pitää tutkia.

Osaamisalueemme puolestaan kattaa samat tärkeät seikat kuin millä tahansa muulla tutkimusalalla: aineistonhallinta, analyysi, kriittinen lukutaito, tiedonhaku, konferenssitaidot, organisointi, stressinhallinta, apurahahakemusten teko... Onhan noita. Lisäksi totesin omasta puolestani, että se, miten perillä on näistä populaareista ilmiöistä esimerkiksi lasten ja nuorten kulttuurin osalta, auttaa minua opettajana ymmärtämään oppilaitani paremmin. Oppilaat eivät ehkä kunnioita samalla tavalla sellaista opettajaa, joka ei ymmärrä heidän kiinnostuksenkohteitaan. Ja sitten olen minä, joka saavun tunnille Darth Vader -pipossa, Jurassic Park -paita päällä ja kerron, että tänään suunnitellaan supersankareita...

Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että maailma tarvitsee populaarikulttuurin tutkijoita.

Perjantai päättyi yhteiseen italialaiseen illalliseen ja saapumiseen ihanaan, neljän tähden hotelliin. Totesinkin jo muilla somekanavilla, että joskus se tutkijanarki on luksusta. Tai ainakin siihen asti, kunnes huomaa, ettei sitä yöpymiseen kuuluvaa Superaamiaista ehdikään syömään aamulla, kun laiva lähtee jo vartin yli kahdeksan...

Lauantain vietimme sitten kokonaisuudessaan laivalla seminaarissa, joka vei meidät Maarianhaminaan ja takaisin. Päivän aikana ehdimme käsitellä osioita väitöskirjoista, pari post doc -tutkimussuunnitelmaa (mukaan lukien yksi oma kirjaprojektihaaveeni) sekä tutkijan CV:n ohjeistusta. Eli mitä siellä ansioluettelossa pitää näkyä ja mihin työantajat akateemisessa maailmassa kiinnittävät huomiota. Saimme kaikki arvokasta uutta tietoa sekä CV:n muokkaamisesta (Tutkimuseettisellä neuvottelukunnalla on tästä olemassa varsin pätevä malli) että rahoitushakemusten olennaisista osista, kuten rakenteesta ja suunnitelman toteuttamispotentiaalista. 

Sain taas uutta kipinää liittyen mahdollisiin kirjaprojekteihini, joten pitää nähtävästi alkaa ahdistella kustantamoja ehdotelmilla. Ja jos jotain alkaa tapahtua, pitää seuraavaksi hankkia vuorokauteen lisää tunteja.

Virallinen osuus päättyi tulevaisuuskatsaukseen. Koska vaikka tohtoriohjelma päättyykin, ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että populaarikulttuurin tutkimuksen täytyy päättyä - päinvastoin. Nythän sen vasta pitääkin lähteä aktiivisesti uusille poluille, kun meillä on jo kokonainen verkosto, jota lähteä kehittämään yhteisillä hankkeilla, julkaisuilla ja ties sun millä projekteilla, joita heiteltiin ilmoille laivan baarissa kovaäänisten eläkeläisten ja kännisten nuorukaisten aiheuttaman metelin yli. Ideoiden taimet jätettiin muhimaan. Katsotaan, mitä niistä vielä kasvaa.

Tulevaisuusutopioita pohtimassa.

Palkitsimme ohjaajat kiitosjuomalla ja populaarikulttuuria edustavalla Pez-setillä.

Allekirjoittanut ja professori Helmi Järviluoma-Mäkelä

Koska mikään ei oikeastaan päättynyt, vaan on vasta alussa, ei tunnelma ollut missään vaiheessa erityisen haikea. Paikoitellen jopa innostunut. Näiden neljän vuoden aikana meistä tohtorikoulun jäsenistä kolme (ja lisäksi koulun entinen koordinaattori) ehtivät viimeistellä väitöskirjansa ja puolustaa sitä julkisesti. Ja lisää on luvassa. Populaarikulttuurin tutkimus elää ja voi hyvin.

Don Rosa -uutisia

Tuoreimman Akkarin takakansi

Kuten Ankkalinnake ehti jo blogissaan kertoa, meille Rosa-faneille on luvassa jälleen odotuksen hetkiä, kun ankkataiteilija saapuu Suomeen ensi kuussa. Vielä varmistamattomat päivät mainitaan myös Rosan Facebook-sivuilla. Tällä hetkellä päivät ovat 19.-21.11., mutta tarkka aikataulu varmistunee myöhemmin. Seuraamme tilannetta innolla.

(Samassa blogimerkinnässä Ankkalinnake mainitsi, että "Sammon salaisuuden" alkuperäispiirustukset huutokaupataan verkossa. Jos taskussa polttelee muutama ylimääräinen kymppitonni, sieltä löytyisi asiallinen kohde.)

Tuorein Aku Ankka tipahti tänään postilaatikkoon ja sieltäkin kimpoilee Rosa-uutisia: Akkarin verkkokaupassa myydään nyt viimeisiä kappaleita Don Rosan Koottuja! Kannattaa olla nopea, jos tämän lukupaketin haluaa vielä itselleen. Sen voi tilata täältä. 

Don Rosan tuotantoa alkuperäiskielellä julkaiseva Fantagraphics on muuten (lopultakin) saattanut Suomenkin markkinoille sarjan kolmannen osan Treasure Under Glass. Tämä menee tilaukseen heti kuun vaihteessa. Myös Rosan jatko-osia Barksin alkuperäissarjoihin yhdistelevä suomalainen sarja on näköjään päässyt toiseen osaansa: Kulmikkaiden munien jäljillä ja muita klassikoita sisältää nimitarinoidensa lisäksi muun muassa sarjakuvat Tralla Lasta. (En ole vielä hankkinut edes ensimmäistä osaa. Ehkä sitten jouluksi.)

Lopuksi vielä Rosa-tutkimukseeni liittyvä uutinen: uusimmassa Fafnirissa on kollegani FL Leena Romun kirjoittama arvio väitöskirjastani. Näin väitöksen jälkeisestä masennuksesta suurin piirtein toipuneena voin todeta, että arvio on varsin asiallinen ja pätevä. Ja sen perusteella voi kyllä huomata, miten tärkeää olisi, että sarjakuvasta väitöskirjaa tekevällä tutkijalla olisi toisena ohjaajana sarjakuva-alan asiantuntija. Niin monia asioita jäi minultakin huomioimatta omassa tutkimuksessani.

Populaarikulttuuria Turussa (varoitus: sisältää Ankkoja)

Kuva lainattu Facebook-tapahtuman sivuilta

Aku Ankasta Pokémoniin - Populaarikulttuuri tieteen tähtäimissä

Turun kaupunginkirjastolla (os. Linnankatu 2) järjestetään perjantaina 23.10. puoliakateeminen tapahtuma, jossa PPCS-tohtoriohjelman nuoret tutkijat ja väitöskirjantekijät esittelevät populaarikulttuurin piiriin kuuluvia tutkimuskohteitaan. Ohjelma alkaa klo 12 ja jatkuu suurin piirtein iltakuuteen saakka.

Kuten otsikosta voi päätellä, olen paikalla pitämässä kymmenisen minuutin pikaesitelmän omasta Rosa-tutkimuksestani. Lisäksi osallistun myös illan päättävään paneelikeskusteluun populaarikulttuurista tutkimuskohteena.

Luvassa mm. seuraavanlaisia aiheita:

Aku Ankasta Pokémoniin, Mainos-TV:stä nettipalstoille, rock-musiikista tyttöenergiaan. Populaarikulttuurin tutkimus tuo jokapäiväisen mediamme tieteen piiriin. Nuoret tutkijat Turun, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoista kertovat, miten juuri he ovat lähestyneet populaarikulttuurimme laajaa kirjoa. Lyhyet ja ytimekkäät esitykset valottavat tutkimuksen nykytilaa ja esittelevät joukon toinen toistaan mielenkiintoisempia tutkimusaiheita. 

Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille!

Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

Tutkijablogihaaste, osa 4: Biisi, joka kuvastaa minua tutkijana

Ensin luulin, että tämä on haasteen vaikein kohta, kunnes muistin teinivuosieni suosikin, Don Huonojen Tule sellaisena kuin olet. Tajusin heti, että tässä on se ainut oikea vaihtoehto.

Miten tämä sitten kuvaa minua tutkijana? 

Ensinnäkin biisin sävel on tyyliini sopiva eli varsin räimeä. Donkkarit oli yksi teinivuosieni lempibändeistä ja vieläkin innostun, kun kuulen jonkin vanhan klassikon satunnaisesti radiosta. Olen vetänyt Singstarissa Seireeniä, mikä on lievästi sanottuna melko haastavaa.

Mutta jos mennään siihen olennaisimpaan eli lyriikoihin, ne kertovat miksi biisin valitsin. "Tule sellaisena kuin olet", älä siis teeskentele. Minä en jaksanut teeskennellä kiinnostuvani Dostojevskista tai Derridasta tai mistään muusta, mikä minua ei oikeasti innostanut, kun aloittelin kirjallisuuden opintojani. Minulla on aina ollut eräänlainen paha tapa tehdä asioita omalla tavallani ja mennä vähän sieltä, mistä ei yleensä mennä. Tästä kertoo juuri se, että tein graduni Aku Ankasta kirjallisuuden oppiaineeseen aikana, jolloin sarjakuva ei kuulemma ollut kirjallisuutta.

Tämä kappale kuvaa sitä, että tutkijan pitäisi tutkia sitä, mikä aidosti kiinnostaa häntä eikä välittää niinkään siitä, mitä mieltä muut tästä asiasta ovat. Totta kai tutkimuksen on oltava uutta tietoa tuovaa ja olennaisen tutkimuskysymyksen sisältävää. Ja ainahan on olemassa se tutkijan elämän isoin kysymysmerkki, eli mistä se rahoitus... Valitettavasti aihe ja näkökulma vaikuttavat myös näihin seikkoihin. 

Mutta ei pidä hylätä potentiaalista aihetta vain siksi, että joku auktoriteetti sanoo, ettei se ketään kiinnosta. Koska sitähän ei koskaan tiedä, millainen tutkimuksesta syntyy ja miten se vaikuttaa tulevaan uraan, sanon varsin painokkaasti nimimerkillä "Kokemusta on".

(Lisäksi  biisin video on loistava. Kie on ihan luokattoman nätti.)

Tutkijablogihaaste, osa 3: Fiiliksen mukainen työtila

Nyt kun syyslukukausi on pyöräytetty käyntiin opetuksen ja muiden töiden osalta, on sopiva hetki kaivaa tutkijablogihaaste taas esiin ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Seuraakin osa kolme, joka esittelee työtilaa. Minullahan on siis oikeastaan kaksi työtilaa: yliopiston työhuone ja oma työhuone kotona. Tässä esittelen yliopiston työtilaani, koska kotona olevasta työhuoneesta puuttuu tällä hetkellä se kaikkein oleellisin: työkone.

Klikkaa kuvaa isommaksi. Nuolet jäivät auttamattoman pieniksi.

Pärjään loppujen lopuksi varsin vähällä, mutta olen huomannut, että tietyt asiat on aina hyvä olla olemassa, jotta työnteko sujuu, oli sitten kotona tai yliopistolla.

1. Tee. Koska menen usein kirjoittaessani flow-tilaan, unohdan syödä tai juoda. Tee on hyvä olla olemassa, koska se lämmittää (sormeni palelevat koneella kirjoittaessa) ja pitää hereillä. Ei mitään kofeiinitonta nysväystä siis. Yleensä juon mustaa teetä maidon ja hunajan kanssa, yliopistolla pidän nyt valkoista teetä, koska se ei kaipaa mitään lisukkeita. 

2. Asuksen Transformer-tablettini, johon kuuluu näppis. En olisi selvinnyt läppärini kuolemasta ilman tätä. Kirjoitan tätäkin blogimerkintää tabletilla. Näppis ja touchpad ehdottomia työkäyttöön. Reissussa aina mukana. Sen nimi on Arya Stark, koska se on pieni ja pippurinen. 

3. Näkymättömät-muistikirja. Uusi hanke, uusi muistikirja. Rakastan muistikirjoja ja mikä olisikaan parempi kuin uusi Star Wars -aiheinen muistikirja? Kirjoitan kaikki muistiinpanoni käsin, koska se auttaa minua muistamaan paremmin. Tähän kokoan kaikki työjutut ja ideat työpajoja varten. 

4. Printatut Powerpoint-diat. Ihan sama, onko kyse konferenssiesitelmästä tai luennosta, tulostan aina diat paperille ja teen niihin käsin ylimääräisiä muistiinpanoja. Yleensä diani koostuvat pelkistä kuvista, joten käsin tehdyt lisäykset pitävät mielessä sen, mitä olin sanomassa ja mitä minun pitäisi vielä sanoa. Nämä ovat sarjakuvan teoriakurssin genreluennon muistiinpanoja. Kolmatta kertaa käytössä aina täydennettyinä versioina.

5. Teemuki. Koska tee, myös teemuki. Yliopistolla minulla on emalinen Haisuli-muki, koska Muumit. Sen ongelma on emalin kuumeneminen. Toisaalta tee myös jäähtyy paljon nopeammin kuin keraamisessa mukissa. Kotona minulla on variaatio Star Wars -mukeja. Ja yksi kirpparilta löydetty hobitti-muki.

6. Ankkatohtori-kyltti. Koska se kuuluu asiaan.

7. Hamahelmistä tehdyt mukinaluset. Askartelu on kivaa. Hamahelmet vielä kivempia. Näitä minulla on yliopistolla kaksi: Tampere Kupliin taidekujalta löytynyt Ducktales-Roope ja samalla mallilla itse tehty Milla. Kotona työpöydälläni asustaa Totoro.

8. Kalenteri. Tänä vuonna isompi ja siksi parempi. Enemmän tilaa kirjoittaa asioita muistiin, enemmän tilaa päällystää kannet Rosan ankoilla. Tätä ilman en pärjäisi päivääkään: kirjoitan asiat muistiin käsin ja saan sen aina nopeasti esille. En ole koskaan oppinut käyttämään mitään puhelimen kalentereita.

9. Darth Vader -pehmo. Koska pöydällä pitää olla aina jotain Star Wars -sälää. Figuja, bubblehead-hahmoja tai Legoja. 

10. Yliopiston työläppäri. Tämä kävi kesällä kotonakin. Kätevä perusvehje työkäyttöön. Lisänäppiksen ja -näytön kanssa varsin ookoo peli.

11. Avainnippu. Tästä löytyy kopioavain, muistitikku, työavaimet ja kaikkea muuta kranaatinsokasta lähtien. Stormtrooper-taskulampun kanssa löytää pimeässäkin perille.

12. Ylimääräinen näyttö. Erittäin hyvä olla olemassa läppärin lisäksi. Koska näytön pystyy laajentamaan, voi samaan aikaan sekä etsiä lisätietoja netistä että työstää Powerpoint-esitelmää, eikä tarvitse miettiä välilehtiä tai ikkunoita. Jos joutuu tekemään jotain kuvanmuokkauksia dioja varten, sitä suuremmalla syyllä kaksi näyttöä on hyvä olla. Kotonakin on miehen vanha laajakuvanäyttö odottamassa uutta läppäriä.

Kuvasta puuttuu olennaisena osana puhelin. Nyt niitä on kaksi: työ- ja henkilökohtainen kännykkä. Työnumero ei ole vielä päässyt kiertoon, joten siihen soitellaan harvemmin.

Fiiliksestä ja työtehtävästä riippuen kuuntelen myös musiikkia. Kotona kaiuttimilla koneelta, töissä kuulokkeilla puhelimesta. Musiikki voi olla kiva taustanauha, joka häivyttää häiritsevän hälinän, mutta tarkkaa tekemistä vaativien teoriaosuuksien kirjoittamisen aikana en yleensä kuuntele mitään. Joskus ristikkäiset kielet (englanninkielinen artikkeli, suomenkielinen musiikki) eivät häiritse.

Aina on tietenkin bonusta, jos on samassa huoneessa hyvä tutkijakollega, jolta voi tarpeen vaatiessa kysyä vinkkejä.

Näkymättömät-hankkeen ensiaskeleet

Juuri, kun selvisin yhdestä Turun reissusta, oli sinne lähdettävä takaisin. Tällä kertaa Näkymättömät - nuorten digitarinat -hankkeen Kick off -tapahtumaan. Kuten lupasin, yritän nyt koostaa jonkinlaisen merkinnän seuraavat (vähän vajaa) kolme vuotta elämästäni vievästä hankkeesta, jossa toimin virallisesti tutkijatohtorina. Nimikkeestä huolimatta tämä hanke ei kuitenkaan ole tutkimushanke, sillä tarkoituksemme ei ole tehdä tutkimusta, vaan luoda kirjaston työntekijöitä varten erilaisia omaelämäkerrallisia menetelmiä hyödyntäviä työpajoja, joiden tarkoitus on auttaa ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Huh, olipas määritelmä. Ja uskokaa pois, se oli vielä pitemmin kirjoitettu hankkeen hakemuksessa, joka on huikeat 22 sivua pitkä. Ja liitteenä oleva budjettilaskelma on sitten toiset parikymmentä sivua.

Sitä lukiessa tuli todettua, että rahoitushakemuksilla on aivan oma kielensä. (Toisto on tehokeino.)

Aloitin siis virallisesti työsuhteeni 1.9. ja heti samalla viikolla oli jo lähdettävä reissuun. Se tarkoitti erittäin pikaista matkaohjelman omaksumista, matkasuunnitelman tekoa ja epätoivoisia hetkiä, kun aivot eivät vaan suostuneet yhteistyöhön ymmärtämään kaikkia uusia asioita. Eniten harmaita hiuksia on aiheuttanut työajankirjausjärjestelmä, johon pyysin kädestä pitäen opastusta, jotta mikään ei menisi vikaan. Hankkeen rahoitus tulee nimittäin ESR:ltä (Euroopan sosiaalirahasto) ja siellä ollaan todella tiukkoja sen suhteen, että työajat on merkitty yhtenevästi eri lomakkeisiin ja että mitkä logot tulee olla esillä, kun hankkeesta viestitään. Koska tämä on henkilökohtainen tutkimusblogini, minun ei tarvitse laittaa EU:n lippuja merkintöihini, mutta kunhan hankkeen viralliset sivut ilmestyvät nettiin, linkitän ne tänne ja näette, miten virallista kaikki on. Huh huh.

(Esimerkiksi, jos nyt haluaisin lähteä johonkin konferenssiin puhumaan hankkeen työpajoista ja annettujen harjoitusten vastaanotosta, minun pitäisi käyttää hankkeen virallisia Powerpoint-kalvoja kaikilla mahdollisilla logoilla ja muilla härpäkkeillä.)

Turun reissu alkoi laittoman aikaisella herätyksellä, kun juna lähti jo 5.20 ja eihän täällä siihen aikaan mitään busseja kulje. Piti siis suhata taksilla keskustaan, jotta ehti ajoissa junaan. (Ja tästä taksimatkasta sain sitten hieman lisää harmaita hiuksia matkalaskun kanssa pelleillessä.) Hankkeen väki kokousti Turun pääkirjaston neuvottelutiloissa puoli kymmenestä eteenpäin ja siellä tapasimme ensimmäistä kertaa hankkeen kaikki osatoteuttajat: me Jyväskylän yliopiston väki, Turun AMK:n porukka, paikallisen kirjaston edustajat sekä Seinäjoen AMK. Kahden päivän mittaisen Kick offin tarkoituksena oli koota kaikki saman pöydän ympärille, antaa kuva siitä, mitä nyt ollaan oikein tekemässä, koota työryhmät eri osioiden ympärille ja saada opastusta viestinnästä, hallintoasioista sekä alustavasta aikataulusta.

Koska yöllä nukuttu unimäärä oli huikeat neljä ja puoli tuntia, en tuntenut itseäni erityisen hyödyllisesti suullisen ulosannin osalta. Toisaalta heti kun muut kuulivat, että osaamisalueeni on nimenomaan sarjakuvat, he olivat varsin innostuneita asiasta. Yliopistomme vastuulla kun on pääasiallisesti luova kirjoittaminen, niin sarjakuvaosaaminen tuo siihen sopivasti vähän jotain muutakin.

Olimme palaveeranneet jo ennen tapaamista ja pohtineet omia roolejamme hankkeessa. Toivoin, että se selviäisi hieman lisää Kick offin aikana, ja pääkohdat nyt ainakin vahvistuivat. Mitään tutkimusta en siis ole tekemässä hankkeen puitteissa, mutta voin tietenkin työajan ulkopuolella niin halutessani työstää aiheeseen liittyviä artikkeleja. Hankkeessa pääprojektini on kuitenkin niiden työpajojen sisältöjen tuottaminen, eli teetän nuorilla omaelämäkerrallisia sarjakuvaharjoituksia. Koska hankkeen nimessä on tuo niin muodikas "digi", minun pitänee tutustua myös enemmän digitaalisiin sarjakuviin ja niiden mahdollisuuksiin - mitä niiden kanssa voi tehdä ja miten. Se kyllä kiinnostaa jo muutenkin ja kun tässä alkuvaiheessa ei vielä pysty tekemään mitään konkreettista, kokeilen varmaan jotain video- ja / tai kuvanmuokkausohjelmia. Harkitsen myös tunnusten tekemistä sarjakuvablogit-portaaliin, jotta osaisin opastaa nuoria sen käytössä. (Mutta mikä blogini nimeksi? Ja kai sinne jotain pitäisi piirtääkin?)

Väsymyksestä ja yleisestä "apua, liikaa tietoa" -olosta huolimatta Turun keikka oli kuitenkin varsin kannattava - jos ei muuten, niin vähintäänkin ruuan puolesta. (Herkullisia lounaspaikkoja ja ravintola Foijassa sai ehkä parasta kanavuohenjuustoburgeria, mitä olen ikinä syönyt.) Sain vastauksia joihinkin askarruttaneisiin kysymyksiin, mutta lähdimme sieltä myös usean uuden kysymyksen kanssa. Koska olemme molemmat tutkijatohtorit hankkeessa osa-aikaisina, eniten meitä arveluttaa se työaika ja miten se tulee riittämään siinä vaiheessa, kun aloitamme pajaohjaukset. Ja ohjaammeko niitä vain Jyväskylässä vai myös Seinäjoella ja Turussa? Ja kirjaston väkeäkin pitäisi kouluttaa menetelmiemme käyttöön. Saammeko tarpeeksi osallistujia? Ja miten ihmeessä selviän tästä byrokratian viidakosta sössimättä jo ensimmäisen kuukauden aikana?

Olo on sekä innostunut että hieman jännittynyt tästä kaikesta uudesta ja oudosta. Jo työsuhde on hämmentävä asia. Sen tajuaminen konkretisoitui siihen hetkeen, kun poistin opiskelijakortin kukkarostani. Henkilökuntakorttini toimii nyt yliopiston kirjastokorttinakin, joten opiskelijakortti on turha ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002.

Kansalaiset - medborgare - hanke on startannut.

Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet mainittu!

Tähän postauksen loppuun sopiikin varsin hyvin seuraava katkelma. Tunnistatte tekstin taatusti.

- Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi, sanoi Tuu-tikki pistäen suuhunsa maamunan, joka muistutti pientä mukavaa lumipalloa. - No jaa. Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen.
- Mitä on ironinen? kysyi Muumipeikko.
- No, kuvittele että liukastut limasieneen ja läsähdät istumaan keskelle puhdistettuja sieniä, sanoi Tuu-tikki. - Tietenkin odotat äitisi suuttuvan, se olisi luonnollista. Mutta ehei, hänpä ei suutukaan, sanoo vain kylmästi ja musertavasti: - Ymmärrän että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen, ellet tanssisi ruoassa. Suunnilleen sellaista on ironia.
- Hyi miten epämiellyttävää, sanoi Muumipeikko.
- Eikö olekin, myönsi Tuu-tikki. - Ja juuri sillä tavalla se täti puhui, hän oli ironinen aamusta iltaan. Lopulta lapsen ääriviivat alkoivat häipyä ja hän muuttui näkymättömäksi. (Jansson, Näkymätön lapsi (2010), 89.)

Viime aikojen olennaisia kuulumisia kuvina

Kansikuvatyttönä

Tajusin, että olen unohtanut jakaa tänne blogiin joitain tässä loppukevään ja kesän aikana tapahtuneita olennaisia, kenties ilmoitusluontoisia asioita. Suurimmasta osasta olen jo vouhannut somen muilla kanavilla eli naamakirjassa ja Twitterissä. Ajattelin kuitenkin koostaa niistä tänne sellaisen yhteisen merkinnän (lähinnä kuvina) ja intoilla vielä lopuksi parista muusta seikasta.

Ankkalinnan Pamauksen numerossa 32 on Sampsa Kuukasjärven kirjoittama varsin mittavan pituinen arvio väitöskirjastani. Olen siihen erittäin tyytyväinen, eikä yhtään nolottanut, kun sitä ensimmäisen kerran lueskelin. On kehua ja ansaittua kritiikkiä. Ja kyllähän se aina pienen tutkijan sydäntä lämmittää, kun on alansa ammattilehden kannessa. (Ja nimenomaan tekstimuodossa, sillä sellaisena olen huomattavasti särmämpi.)

Keväällä puuhastelimme myös sarjakuvatutkimuksen mainostamisen ja tiedotuksen kanssa. Kollegani Essi Varis sai kurssiltaan idean, että voisimme tehdä tutkimuskohteestamme posterin, jonka avulla levittäisimme laitoksen opiskelijoiden pariin tietoutta siitä, että sarjakuvaa voi oikeasti tutkia yliopistossa eri tasoilla.

Siitä tuli lopulta tämän näköinen, kun me kolme tutkijaa työstimme itsestämme potretit sarjakuvamuodossa. Tarkoitus oli mukailla jonkin taiteilijan tyyliä. Tunnistettako kaikki? Näitä julisteita löytyy Seminaarimäen kampusalueen rakennuksista, jossa laitoksemme väkeen voi todennäköisesti törmätä. Väreinä ihanat pinkki ja mintunvihreä. Tämän omin työhuoneemme seinälle. Sitä on kehuttu ja idea on uhattu varastaa.

Elokuun 15. päivänä olin kuuntelemassa kollegani Karoliina Kähmin väitöstilaisuutta. Kähmi väitteli tohtoriksi kirjoittamisen oppiaineesta aiheella ”Kirjoittaminen on tie minuun, minusta sinuun" Ryhmämuotoinen kirjoittaminen ja metaforien merkitys psykoosia sairastavien kirjallisuusterapiassa. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen kirjallisuusterapiaa psykoosia sairastavien kuntoutuksessa hyödyntävä tutkimus. Tilaisuuden vastaväittäjänä toimi Tampereen yliopiston dosentti Päivi Kosonen ja kustoksena dosentti Risto Niemi-Pynttäri.
 

Karoliina urakkansa alussa.

Aku Ankka ja Karhukopla mainittu!

Unohdin myös skannata tämän Anne Tarsalaisen kirjoittaman jutun Opettaja-lehden numerosta 15 (5.6.2015), nettilinkinhän asiasta jo laitoinkin.

Yritämme koko ajan suunnitella ja organisoida nuorille suunnattua sarjakuvakurssia Rapinan kanssa. Ongelmana on lähinnä ollut aikataulu ja sen kanssa säätäminen. Tällä hetkellä tilanne kuitenkin näyttää aika hyvältä kurssin osalta ja toivon, että saamme mainokset ja markkinoinnin pian käyntiin.

Tähän aiheeseen tietenkin liittyy myös tutkijatohtorin pestini Näkymättömät - nuorten digitarinat -hankkeessa, josta aion kirjoittaa selventävän postauksen vielä erikseen. Tällä hetkellä sarjakuvarintamalla mennään siis sekä teorian että käytännön menetelmin. Huomenna aloitan yliopistolla tutun sarjakuvan historia, teoria, analyysi ja tulkinta -kurssin, jolle on ilmoittautunut varsin hyvä määrä opiskelijoita, vaikkakin ensimmäistä kertaa kurssilla on tässä vaiheessa vielä jokunen paikka jäljellä. 

Pari muuta intoiltavaa asiaa vielä: minua on pyydetty sekä refereeksi eräälle varsin kiinnostavalle artikkelille että gradun tarkastajaksi. Vielä jos graduohjattava napsahtaisi kohdalle, niin akateemisen uran peruspilarit olisivat hyvin kasassa. Näistä lähdetään liikkeelle.