15.5.2012

Lempitaiteilijani osa 4: Salvador Dalí


Espanjalainen surrealisti Salvador Dalí (1904-1989) tuli tutuksi jo yläasteen kuvaamataidon tunneilla. Opettajamme oli taiteilijasielu, joka yritti epätoivoisesti sivistää teini-ikäisiä hirmuja ja teetti meillä harvinaisen monipuolisia teoksia koko yläasteen ja lukion ajan. Koska olin aina pitänyt piirtämisestä ja kaikesta taiteeseen liittyvästä, kävin tietenkin kaikki mahdolliset kuviksen kurssit, joiden ohessa opettajamme Marjatta tarjosi meille myös taidehistorian alkeita perinteisten diojen avulla. Kun suurin osa luokasta torkkui, dioista paljastui sellaisia suuria klassikkoteoksia kuten Muiston pysyvyys (ne valuvat kellot), Palava kirahvi, Dalín omakuva (nimensä mukaisesti "pekonin kanssa") ja Elefantit (ne pitkäjalkaiset norsut). Hämmentäviä, unenomaisia kuvia. Olin myyty.

Vaikka teimme omia pastisseja useista suurista maalaustaiteen helmistä, en jostain syystä ikinä koskenut Dalíin. Ehkä en kokenut olevani tarpeeksi hyvä siihen.

Dalí oli kotoisin Kataloniasta. Hän oli taidemaalari, kuvanveistäjä ja käsikirjoittaja, ja oli mukana muun muassa tekemässä surrealismin klassikkoa, lyhytelokuvaa Andalusialainen koira (1929) yhdessä ystävänsä Luis Buñuelin kanssa. Dalí on ottanut vaikutteita myös Leonardo Da Vinciltä ja tehnyt yhteistyötä Walt Disneyn kanssa - heidän piti tehdä yhdessä elokuva, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut.

Dalín töissä viehättävät juuri nuo surrealismin erikoiset unikuvat, venytetyt raajat, tavat, joilla asioita on yhdistetty toisiinsa. Tämä on yksi lempitöistäni, se on säilössä julisteputkessa odottamassa reunojen siistimistä ja mahdollista kehystämistä.

Soft Watch at the Moment of First Explosion (1954)

Dalín tunnettua tyyliä on tietenkin matkittu ja parodioitu useampiin otteisiin. Tämä on kuitenkin ehdottomasti parhaita versioita, joita olen nähnyt pitkäjalkaisista elefanteista: AT-AT:t. Ja onhan siellä näköjään myös kaksi tuttua droidia taustalla.

http://culturepopped.blogspot.com/2010/09/salvador-dalis-at-ats.html

1920-luvun Pariisin boheemielämässä vaikuttivat Dalín lisäksi monet suuret taiteilijat, kirjailijat ja muut ajan merkkihenkilöt. Jos ajan Pariisi kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti elokuvaa Midnight in Paris (2011). Adrien Brody on vallan mainio Salvador Dalí.

Ja lopuksi muutamia katsastuksen arvoisia linkkejä:
http://www.dali-gallery.com/
http://www.virtualdali.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti