Terry Pratchett in memoriam

Hyllyni Pratchetit. Valitettavasti suomeksi.

Valehtelisin, jos väittäisin muistavani tasan tarkkaan, milloin luin elämäni ensimmäistä kertaa Terry Pratchettin (1948-2015) kirjoittaman romaanin. Olin kuitenkin teini-iässä ja tuijotellut noita värikkäitä teoksia satunnaisesti kotikuntani pääkirjaston alahyllyltä, sen muistan selvästi. Kuten myös sen, että ensimmäinen lukemani teos oli kovakantinen Noitasiskokset (Wyrd Sisters). Ehkä siksi olen aina pitänyt noista kolmesta, erilaisesta noidasta, jotka (toisin kuin omassa ylhäisyydessään rypevät velhot) pyörivät tavallisten ihmisten keskuudessa tekemässä näennäisen tavallisia asioita.

Pratchettin romaaneissa ei kuitenkaan ole mitään näennäistä eikä tavallista. Neljä jättiläismäistä elefanttia kannattelee kiekon muotoista maailmaa selässään. Nämä elefantit puolestaan seisovat valtavan, avaruudessa uivan merikilpikonna Suuren Kaksosen selässä. Jo pelkästään tämä kuvaus riittää kertomaan, että puhutaan Kiekkomaailmasta, jossa perinteisenä pidetylle fantasialle työnnetään syrjäisellä kujalla veitsi kylkiluiden väliin, ryöstetään kaikki arvoesineet ja tuupataan takaisin kadulle nuttu nurinpäin ohikulkijoiden nauraessa selkään kiinnitetylle tekstille "Kik me." (Sic.)

Pratchettin fantasiakirjat saivat minut nauramaan ääneen, ihastelemaan miehen genren tuntemusta ja tämän parodian taitoja. Vaikka teksti irvailisikin Shakespearelle, irvailu ei ollut teoksen pääasia, vaan tarinalla oli aina oma suuntansa, oma juonensa ja oma tapansa päättyä. Pratchettin teosten avulla opin ymmärtämään, mitä fantasia on ollut ja mitä se voisi parhaimmillaan olla. Hän oli ensimmäinen tietämäni kirjailija, joka varasti tietokirjallisuuden alaviitteet proosalliseen käyttöön ja teki niistä tunnusmerkkinsä.

Muori Säävirkku, Matkalaukku, Angua, Susan, Samuel Vimes ja tietenkin Kuolema ovat lempihahmojani. Kaikki teokset, jotka käsittelevät noitia, kuuluvat lemppareihini. Mutta ehkä mielestäni se kaikkein onnistunein ja toimivin on kuitenkin Yövartiosto (Night Watch), jonka aikamatkustusta käsittelevä tarina on kerrassaan hervoton.

Olin kotona, kun kuulin Pratchettin menehtyneen Alzheimerin tautiin. Ajattelin, että liian varhaista, aivan liian varhaista. Mutta vasta seuraavana aamuna bussissa matkalla Tampereelle herkistyin kunnolla, kun kollegani oli postannut Facebookiin Pratchettin viimeisimmät twiittaukset.

Kiitos, Sir Terence, että jaoit huiman mielikuvituksesi kanssamme. 

"If you don’t turn your life into a story, you just become a part of someone else’s story." 

- The Amazing Maurice and His Educated Rodents