"This is your grand ball!"

Koska vietin syntymäpäiväni Nightwishin seurassa, piti nimipäivänä pistää vielä paremmaksi. Kaikkien aikojen lempibändini Turmion Kätilöt teki vuosittaisen vakiovierailunsa Lutakkoon eikä siinä auttanut muu kuin lähteä stressinpoistoon ja moshaamaan industrialin tahtiin. Intoa lisäsi ruotsalainen Pain, jota olen myös kuunnellut jo useamman vuoden - Kätilöitähän olen fanittanut siitä asti, kun kuulin ensimmäistä kertaa "Teurastajan" radiosta. Taisi olla jopa muinaisen Radio Mafian aikoihin.

Kätilöissä parasta on keikkojen hilpeät välispiikit, biisien rujot, mutta osin myös kantaaottavat lyriikat, itseironia ja tietenkin se raskas metallimusiikki, jonka tahtiin pystyy tanssimaan konebiittien takia.

 

Painin piti alun perin olla se pääesiintyjä, mutta niinhän se tuppaa menemään, että kun nämä kaksi esiintyjää isketään Lutakon lauteille, Kätilöt lipsahtavat lämppäristä pääesiintyjäksi. Ja Lutakko myydään loppuun. Näin kävi nytkin. Ja ensimmäistä kertaa jouduimme rehellisesti sanottuna jonottamaan. 

Koska ihmisiä ei saatu sisälle ajoissa, Painin keikan alku viivästyi miltei puoli tuntia. Mutta keikka itsessään oli pienoinen pettymys. Missään vaiheessa meno ei oikein alkanut. En tiedä, oliko Peter Tägtgrenillä flunssaa vai onnistuiko miksaaja jotenkin häivyttämään mikrofonin äänet efekteillään, mutta laulu tuntui tukkoiselta, eivätkä biisitkään oikein tärähtäneet sieluun hyvästä bassosta huolimatta. Sellaisetkin klassikot kuten "It's Only Them" ja "End of the Line" jäivät vajaiksi.

Ja oma angstibiisini, jota kuuntelin iskän kuoleman jälkeen jatkosyötöllä, "The Great Pretender" soitettiin aivan liian aikaisin, jotta siihen olisi saanut minkäänlaista ytyä. Toinen paikalla olleista kavereistani päätti siirtyä loppukeikan ajaksi baarin puolelle, kun mitään ihmeitä ei näyttänyt menossa tapahtuvan. Olin ehtinyt kuunnella uuden Coming Home -albumin Spotifysta pari kertaa, mutta se ei oikein vakuuttanut. Pain on mennyt vähän liian popiksi viime aikoina.

(Huom. Älkää ihmeessä klikatko kuvia isommaksi. Testasin puhelimen kameraa ja totesin, että pienenä kuvat näyttävät ihan mukiinmeneviltä. Iso koko paljastaa totuuden ja rakeisuuden.)

Alku vaikutti ihan lupaavalta, mutta ei se sitten lähtenytkään.

Peter Tägtgren oli pukeutunut pakkopaitaan.

Mutta Kätilöt. 

Kätilöt vakuuttaa joka kerta.

Olen koko syksyn ollut kamalan kiireinen ja stressaantunut, ja stressini on mennyt siihen pisteeseen, että leukaperäni jumittavat öisestä hampaiden narskuttelusta ja säädän asioita unissani. Tätä keikkaa olin odottanut koko syksyn, jotta pääsen tanssimaan ja purkamaan ne mieleen kasautuneet jumit ja solmut. Ja se purku alkoi jo stressibiisilläni "Pirun nyrkki", eteni ehkä tämänhetkisen lempibiisini "Grand Ballin" kautta "Teurastajaan", jossa olin jo aivan flowtilassa. Sijoitumme keikoilla aina suurin piirtein salin puoliväliin, mutta reunaan, missä ei ole vaaraa jäädä jumiin moshpitin tai ihmismassan keskelle. Tällä kertaa parkkeerasimme itsemme pöytien viereen ja löysin pöytien välistä loistavasti tilaa tanssia, hyppiä, pomppia ja moshata niin, että - Vesa-Matti Loirin Henkeä lainatakseni - "se tuntuu siis ehkä lievästi niskassa".

Tuli hiki, tuli väsy, mutta stressi katosi johonkin. Kiitos poijjat. Seuraavaan kertaan!

 

MC Raaka-Peen vakiokeikkalook.

Spekkeli oli lähtenyt foliohattulinjalle.

Yleisö otti Kuopion poijjat ilolla vastaan.