Olen päässyt Näkymättömät-hankkeen myötä tarttumaan hieman sarjakuvien tekemisen terapeuttisiin mahdollisuuksiin sekä työpajatyöskentelyn että julkaisujen myötä. Uusimmassa Sarjainfossa julkaistiin juuri minun ja Viivi Rintasen yhteisartikkeli, jossa laajennamme pohdintojamme sarjakuvabloggaamisesta itseterapian välineenä. Artikkeli on nyt julkaistu myös sarjakuvablogit.com-portaalissa verkossa ja sen pääsee lukemaan täältä. Lisäsin linkin myös verkkojulkaisuihini tuohon sivupalkkiin.
Pääsin myös puhumaan sekä sarjakuvabloggaamisesta että suomalaisen sarjakuvan piirteistä kollegani Karoliina Maanmielen kanssa juuri päättyneeseen Narrative and Wellbeing -konferenssiin. Tampereen yliopistolla torstaina ja perjantaina 19. - 20.10. järjestetty konferenssi käsitteli narratologiaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. Kokonaisuudessaan ohjelma meni omien tutkimuskohteideni ja -mielenkiintojeni vierestä, mutta ensimmäisen paneelin puheenvuorot erilaisista terapeuttisista peleistä olivat mielenkiintoisia. Mieleeni jäi erityisesti Tanskassa kehitetty lautapeli, jonka tavoitteena on tuoda vankilassa oleva vanhempi (isä) ja tämän lapsi yhteisen pelin äärelle sekä luoda heidän välilleen läheisempi suhde ja luottamus tarinankerronnallisen hetken avulla. Peli on kehitetty yhdessä vankien, näiden lasten, vankilan henkilökunnan ja terapeuttien kanssa ja sen virallinen testaaminen tutkimuskäytössä on vasta alkanut. Projekti on nimeltään The Social Games Against Crime.
Oma esitelmämme avasi samaisen paneelin. Puhuimme otsikolla "The Terapeutic Value of Graphic Memoirs" ja esittelimme suomalaisella sarjakuvakentällä pinnalla olevaa mielenterveystematiikkaa mm. Emmi Valveen Armon, Viivi Rintasen Mielisairaalan kesätytön ja Rikki-kollektiivin uuden Rikkinäisen mielen kuvat -antologian avulla. Lisäksi toimme esille suomalaisen sarjakuvablogikulttuurin. Karoliina esitteli omaa vahvuusaluettaan kirjallisuusterapiaa ja minä kommentoin asiaa sarjakuvan näkökulmasta. Väitimme, että visuaaliset metaforat kertovat useimmiten enemmän kuin itse teksti ja erityisesti sarjakuvan kerronnalla on mahdollista luoda ristiriitainen viesti, jossa kuva sanoo yhtä ja teksti toista. Tämä voi ilmetä esimerkiksi ruutujen taustalla olevina mustina hahmoina, oman pahan olon personifikaatioina, kuten esimerkiksi alla olevissa ruuduissa Rosa Rean sarjakuvasta "Mä en riitä" Rikkinäisen mielen kuvat -antologiassa.
 |
© Rosa Rea 2017
|
(Samankaltainen ahdistusta ja omaa sisäistä pahaa oloa ilmaiseva musta hahmo löytyy myös Wolf Kankareen sarjakuvablogimerkinnästä ja Milla Paloniemen 112 osumaa -sarjakuvasta.)
Suunnittelemme Karoliinan kanssa artikkelia esitelmän pohjalta, mutta sen aikataulu, kieli ja julkaisupaikka ovat vielä mietinnän alla. Saimme kuitenkin mm. mahdollisen sopivan teoreettisen lähteen auttamaan työskentelyssä. Teoreettinen viitekehys lienee kirjallisuusterapian ja kuvataideterapian suunnalla.
Nyt vuorossa olisi hankkeen käsikirjan materiaalien raakaversioiden kirjoittaminen erilaisiksi tehtäväpaketeiksi. Taisin myös luvata piirtää metodejani esittelevän sarjakuvan. Katsotaan, millainen kuvakäsikirjoitus siitä on syntyäkseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti