Tampere Kupliin päivitys seuraa myöhemmin, toivottavasti jo huomenna. Sitä ennen ajattelin tehdä viime viikonlopulta poisjääneen välipäivityksen ja samalla päättää Essin heittämän tutkijablogihaasteen. Aloitan ehkä jossain vaiheessa uuden aihepiirin vastaavalla listaidealla.
Koska listat ovat kivoja.
Listat.
L i s t a t.
Mutta asiaan. Kolme asiaa, joita työssäni rakastan. Ne ovat suhteellisen nopsaan mietittyjä ja yleensä ensimmäisenä mieleentulevat asiat ovat juuri parhaita vaihtoehtoja.
 |
| Tutkijan työmateriaaleja |
1. TYÖAIKA
En ole kahdeksasta neljään -ihminen. Osasyynä on se, että opetusaikani keskittyvät iltaan. Tästä syystä olen viime aikoina ollut usein yhdeksästä tai kymmenestä kahdeksaan -ihminen. Kaipaan väitöskirja-aikaa, koska silloin kokoaikainen rahoitus mahdollista pelkästään tutkimukseen keskittymisen. Ja silloin sain oikeasti päättää, milloin tein töitä. Vaikka luovuinkin viikonlopputöistä henkisen hyvinvointini takia, koin, että tutkimuksen aikatauluttaminen oli ihan äärettömän vapaata. Jos joskus huvitti jäädä kotiin, sitten jäin kotiin. Saatoin kirjoittaa kotona tai syödä hyvin myöhäisen aamiaisen sarjakuvien ääressä. Jos sitten huvitti mennä aamuysiltä yliopistolle, sitten menin. Kukaan ei kytännyt, milloin olen missä ja milloin teen mitäkin. Kunhan sain ne tehtyä. (Ja tämä ideaalitilanne kyllä jatkuu muutenkin - miinus ne opetusaikataulut ja sovitut palaverit.)
2. KIRJOITTAMINEN JA LUKEMINEN
Jos olen jotain aina harrastanut ja ollut aina siinä hyvä, niin lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opin lukemaan joskus 5-vuotiaana ja kirjoittamaan varmaan piakkoin sen jälkeen. Tästä minulla ei ole selvää muistikuvaa. Mutta koko elämäni on ollut kirjoittamista ja lukemista jossain muodossa. Ja kun sitä pääsee tekemään työkseen ja välittämään kirjoituksillaan omia havaintojaan muille - mikä olisi sen parempaa? Muistan joskus havahtuneeni yliopistolla siihen, että mitä hittoa oikein teen, tässä vain istun ja luen sarjakuvia, minunhan piti tehdä töitä?!
Ai niin - tämähän on sitä työtä...
3. UUDEN LÖYTÄMINEN
Tutkiminen on salapoliisityötä. Asioiden penkomista, pohdiskelua ja yhdistelyä. Siinä joutuu tekemään taustatyötä ja sovittamaan vanhoja huomioita uuteen. Ja sitten jossain vaiheessa jokin sanoo KLIK ja tajuat, että hei - näinhän tämä asia muuten onkin. Ja se on yksi parhaimmista tunteista ikinä. Viimeksi innostuin toissapäivänä, kun tajusin, miksi Mickey's Craziest Adventures -sarjakuva on kokonaisuudessaan postmoderni.
Pienenä halusin salapoliisiksi, mutta päädyinkin tutkijaksi. Eivät nämä ammatit ole kaukana toisistaan. Kummassakin uuden faktan ja yhtymäkohdan löytäminen on valtava ilon ja inspiraation lähde. Enkä tällä epävarmalla, pätkätöiden ja projektien luvatulla työmaalla olisikaan, jos en tästä nauttisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti