Nörtin matkailuvinkkejä Lontooseen

Tällä kertaa hupi ohitti työn, sillä päätin viettää ystäväni kanssa pari päivää Lontoossa shoppaillen ja nähtävyyksiä ihaillen ennen kuin suuntasin Oxfordiin kansainväliseen sarjakuvakonferenssiin. Tämä merkintä sisältää muutaman vinkin sen suhteen, mitä nörtti voi Lontoossa tehdä parin päivän aikana.

Sherlock Holmes -museo

Itseään kunnioittavan dekkarifanin on ehdottomasti käytävä Sherlock Holmes -museossa. Se löytyy tietenkin Baker Streetiltä osoitteesta 221b. Kyseessä on siis perinteinen englantilainen rivitalonpätkä, joka on sisustettu Sherlock Holmesin kodiksi hyvin pitkälti kirjojen ja todennäköisesti 1980-luvun TV-sarjaa kunnioittaen. Itse en Jeremy Brettin tähdittämään klassikkoon ole vielä tutustunut, joten kaikki oli hienoa ja kivaa ja ai kun ihania esineitä, mutta sarjaa fanittava ystäväni puuskahteli tuon tuosta, että "ei tuo sänky nyt ollut tuossa" ja että "miksi Watsonin kamat olisivat tässä, kun hänen työpöytänsä on tuossa" ja muuta sellaista mukavaa. Jos olet hoocee-fani ja nautit virheistä, kokeile tätä!
Museon liput maksoivat 8 puntaa ja sisältävät rauhallisen itsenäisen tutustumisen kolmikerroksiseen huoneistoon. Paikalla on poliisin uniformuun pukeutunut nuori mies, joka päästää tietyn määrän ihmisiä kerrallaan sisälle.

Liput ostetaan museon vieressä olevasta Sherlock-muistomyymälästä, josta löytyy tavaraa vaativaankin makuun. BBC:n sarjaa fanittavana täytyy harmitella, että suurin osa fanitavarasta liittyi siihen Brettin sarjaan tai Basil Rathbonen elokuviin, mutta alkuperäistä kirjallisuutta löytyi tietenkin runsaasti, eli jos televisio ei anna oikeaa kuvaa Sherlockista, se löytyy sitten kirjallisuudesta. Päädyin ostamaan upean painoksen Doylen kootuista Holmes-seikkailuista sekä pienen Sherlockin sivuprofiilia esittävän pinssin.

Holmesin työnurkkaus. Mukana tietenkin kuuluisa viulu.

Konsultoivan etsivän patsas sijaitsee aivan Baker Streetin metroaseman edessä.

Forbidden Planet

Forbidden Planet on kauppaketju, jonka liikkeitä löytyy ympäri Englantia (ja vähän muualtakin). Lontoon megastore sijaitsee osoitteessa 179 Shaftesbury Avenue. Tutustuin liikkeeseen syksyllä 2005 ollessani Englannissa vaihdossa, kun toinen silloisista miespuolisista kämppiksistäni vei minut kotikaupunkinsa Newcastlen pikkukauppaan. Se oli menoa se. Nyt käytän aina tilaisuuteni hyväksi, kun suuntaan Englantiin ja varaan aina vähintään pari tuntia Forbidden Planetille.
Kyseisen kaupan yläkerta on täynnä fanisälää. Star Wars, Doctor Who, Marvel, videopelit, Tim Burton, Lord of the Rings, Game of Thrones... mikä tahansa saa sinun nörttisydämesi tikittämään, täällä sitä tavaraa on. Ja jos ylimääräistä sälää ei nyt tee mieli, voit piipahtaa alakerrassa tutkimassa sydämesi kyllyydestä hyllyttäin sarjakuvia, fantasiaa, science fictionia, taidetta, taustakirjallisuutta, roolipeliteoksia ja mitä muuta nyt vaan tulee mieleen.
Varoituksen sana: tänne lipsahtaa rahaa ihan vahingossa. Mutta opiskelijat saavat -10% alennuksen myös ulkomaalaisella opiskelijakortilla! (Ja niillä on myös nettikauppa...)

King's Crossin metroasema

Okei, se ei ole se virallinen ja oikea laiturien 9 ja 10 välinen tila, mutta sieltä se löytyy. King's Crossin metroasemalla oleva laituri 9 ja 3/4. Tänne on turistien iloksi upotettu seinään puolikäs kärry matka-arkkuineen ja pöllön koreineen, jotta me älyttömät Harry Potter -fanit pääsemme leikkimään, että kyllähän me oikeasti sinne Tylypahkaan pääsemme, vaikka ikää on jo 30 ja vihreällä musteella kirjoitettua kirjettä ei koskaan tullutkaan postitse saati pöllön välityksellä.
Ensimmäisen kerran kävin täällä vuonna 2006, jolloin kärry oli hieman eri näköinen ja eri paikassa. Nyt turisteja hemmotellaan kunnolla ja paikalla oli oma jonotuspiste ja halukkaat pääsivät ammattikuvaajan kuvaamiksi. Tarjottiinpa rekvisiitaksi jokaisen tuvan kaulaliinojakin. (Jep, olen Korpinkynsi.) Kuvien ottaminen ei maksanut mitään, mutta jos halusit lunastaa sen, se taisi maksaa jotain kymmenen punnan hujakoilla. "Laiturin" lähellä, kirjakaupan vieressä oli sitten virallinen Platform 9 3/4 -kauppa, josta kuvat sai käydä ostamassa. Ja tietenkin vähän muutakin. Oli paitaa, karkkia, esineitä, postikortteja ja tietenkin taikasauvoja. Hyvä paikka piipahtaa, jos vaikka Harry Potter Studio Tourille ei ehtisi tällä reissulla.

Muutama esimerkkisauva.

Näillä pääseekin sopivasti alkuun. Ja siitä Harry Potter Studio Tourista seuraakin sitten ihan oma merkintänsä.

KORJAUS: ROSAN SUOMEN VIERAILU VANHAA TIETOA

Kuva: Wikipedia.org

Näin siinä sitten pääsi tällekin tutkijalle käymään, että Googlettelemalla saatu tieto Rosan Suomen vierailusta olikin siis uutinen viime vuodelta. Rosa ei siis viimeisten tietojen mukaan ole saapumassa Suomeen.

Tämä vaatii julkisen anteeksipyynnön ja pahoittelun. Olen ehkä hieman nolo nyt. >____<


*****

Kannattaa myös huomioida, että uusimmassa Ilta-Sanomien Aku-extrassa on teemana raha. Lehdestä löytyy Rosan lyhyt haastattelu, sarjakuva "Kolikko karussa", Rosan piirtämät Roope Ankan rahasäiliön piirustukset sekä lukuisia pienempiä Rosan sarjakuvista tuttuja kuvia.

Syksy ja uuden lukuvuoden alku

Minulle uusi vuosi alkaa aina syksyllä lukuvuoden myötä. Osasyynä tähän on varmaan se, että olen aina odottanut koulun alkua mahdottomalla innolla. Se tarkoitti uusia koulutarvikkeita, uusia kirjoja, lisää tekemistä ja kavereita. Olen myös koko ajankäyttöä tiedostaneen ikäni ajan ostanut lukuvuosikalentereita, jotka kestävät syksystä syksyyn. Tämän syksyn kriisin aiheena olikin se, kun JYY:n kalenterit olivat myöhässä. Siis oikeasti. Kalenteri kului ja kului, mutta uutta ei näkynyt. Eilen maanantaina kuitenkin pelastus saapui ja toi muassaan uuden kalenterin, joka piti heti kotona tuunata ankkatutkijalle sopivaksi.

Tutkijan syksyyn mahtuu opetusta. Kansalaisopiston sanataide alkoi jo elokuun puolella, samoin Alkio-opiston kurssi. Niiden kanssa olen jo päässyt sopivaan rytmiin.
Torstaina alkaakin sitten ensimmäinen yliopistokurssini: sarjakuvan historia, teoria, analyysi ja tulkinta. Tiesin, että kurssi tulee herättämään kiinnostusta, mutta kyllä se melkoinen yllätys oli, kun huomasin, että kurssille oli ilmoittautunut 45 opiskelijaa.
Ja minähän otan sinne vain sen 25.
Näiden parin päivän aikana olenkin sitten viestitellyt opiskelijoille puolin ja toisin, pahoitellut sitä, etteivät kaikki mahdu, selvittänyt, että miksi ei, ja pyytänyt, että sanokaa nyt ihmeessä amanuenssille ja laitoksen pedagogiselle johdolle, että jos tätä ei saa uudestaan ensi vuonna, me mennään kaikki lakkoon.
Minä olen ilmaissut jo kiinnostukseni kurssin pitämisestä uudestaan ja amanuenssi näytti vihreää valoa. Se pitää vain sitten hyväksyä kevään budjettikeskustelussa.

(Ja ihmettelijöille varmistukseksi: apuraha on ansiotyöstä vapaata, mutta apurahatutkija voi sen ohessa opettaa max. 10 viikkotuntia.)

Näiden ohessa olen myös lupautunut 4.10. pidettävän kirjallisuusterapian avoimet ovet -tapahtuman paneelikeskusteluun puhumaan sarjakuvan terapeuttisista mahdollisuuksista sekä Taiku tutkii -kurssille esittelemään omaa tutkimustani yhden luentokerran verran.
Onnistuin myös ilmoittautumaan väitöskirjan viimeistelijöille suunnattuun vertaistukiryhmään, joka aloittaa marraskuussa. Sitten olisi myös tarjolla tietokirjakurssi, jonka tarkoitus olisi johdatella kirjoittamaan omasta tutkimuksestaan tietokirjaa. 
Ja pitäisihän sitä varmaan tutkijaseminaariinkin tarjota jotain tekelettä.

Viimeistelin juuri viikonloppuna 19 sivua fantasiateoriaa. Henkilökohtainen aikatauluni petti viikolla, mutta siitä nyt ei tarvitse stressata, kun homma kuitenkin edistyy ja näyttää ihan hyvältä.

Ensi viikolla suuntana onkin Englanti ja Lontoo. Parin päivän shoppailuloman jälkeen siirryn Oxfordissa pidettävään The Graphic Novel -konferenssiin, jota tässä onkin jo odoteltu kuin kuuta nousevaa. Luvassa melkoista laatua ainakin ohjelman perusteella.

Kesän viimeiset kirjahankinnat

Conien jälkeen tuli kerättyä muutama teos kirjahyllyn täytteeksi. Osa tietenkin tuli synttärilahjaksi, kiitos näistä!

Hyvältä ystävältäni sain W.I.T.C.H.-kirjan Pöllön varjo. Koska pöllöt. Ja koska olen fanittanut W.I.T.C.H.-sarjakuvia niiden alkuajoista asti. Parikymppisenä hiippailin nolostellen kirjaston nuorten sarjakuvahyllylle ja nappasin sieltä uusimmat lehdet niin, ettei kukaan sitä muka huomaisi. Nyt en jaksa enää nolostella moisista.

Toinen ystäväni antoi lahjaksi kirjan The Book of Nice, joka käsittelee erilaisten kohteliaisuuksien ja hyvien tapojen historiaa, sekä teoksen Superpiss, Meltykiss, Spankers and Muff. Why some products will never make it in the English-speaking world. Nimi kertoo kaiken. Hupia luvassa.

Sisko antoi lempikirjailijani Johanna Sinisalon novellikokoelman Salattuja voimia ja äidiltä sain J. R. Wardin vampyyrikirjan Paljastettu rakastaja. Tähän sarjaan en ole vielä tutustunut, joten nyt löytyi sopiva aloitussykäys, koska kyseessä on vasta sarjan yhdeksäs osa.

Kirppiksiltä tuli poimittua mukaan Nightwish-teos, jota olen tiiraillut vähän ties sun mistä, mutta vasta tällä kertaa raaskin ostaa hinnan takia. Myös Rosan Kadonneen kirjaston vartijat löysi tiensä hyllyyni ihan vain siksi, että hinta oli niin uskomattoman halpa (samainen opushan minulla on jo ennestään) ja että kyseessä oli joku omituinen painos, johon en ole ennen törmännyt. Joko teoksesta puuttuu kansipaperi tai sitten kyseessä on jokin muu mutaatio. Yritimme pienellä porukalla selvittää teoksen alkuperää, mutta mitään ei selvinnyt. Salapoliisityö jatkuu myöhemmin.
Kirjaston poistomyynnistä löysin Margareta Rönnbergin Siistiä! Ns. roskakirjallisuudesta, jota ajattelin hyödyntää erääseen artikkeliin, sillä siinä puhutaan lastenkulttuurista ja myös sarjakuvista.

Ostin myös ystävältäni tarpeettomaksi käyneen roolipelikirjan Vampire: The Requiem. Tällekin ehkä tulee käyttöä, vaikka olenkin enemmän ihmissusien ystävä.

EUPOP-konferenssista ostinkin jo aiemmin mainitsemani Fan Phenomena -kirjat Buffy the Vampire Slayer ja Star Wars. Jälkimmäinen kirja saapui lopulta kauan kaivattuna yliopiston postilaatikkooni torstaina. Mitään hyötyähän näistä ei siis tutkimuksen kannalta ole, mutta fanina ne olivat pakkohankintoja. Ensi keväänä samassa sarjassa julkaistaan mm. teokset Sherlock Holmesista, Hunger Gamesista ja Supernaturalista. Niitä odotellessa...

EDIT: Oho, yksi pinossa olevista kirjoista unohtui, nimittäin Mats Stranbergin ja Sara B. Elfgrenin nuortenfantasia Piiri. Tätä mainostettiin kesän Finnconissa runsaanlaisesti ja nyt se sitten tuli vitosella vastaan Sokkarin kirja-alessa. Hups, kun lipesi laukkuun. 

Tulossa: Don Rosan koko tuotanto ENGLANNIKSI!

Viimeisimpien tietojen mukaan Don Rosan tuotanto tullaan julkaisemaan myös englanninkielisinä albumeina! Asiasta tiedotti Jano Rohleder Don Rosan virallisilla Facebook-sivuilla eilispäivän aikana. Sarja tulee kuulemma muistuttamaan enemmän Euroopassa julkaistua Hall of Fame -sarjaa kuin Suomessa tuttua Don Rosan Koottuja, mutta koko tuotantoa lupaillaan nyt albumeina alkuperäiskielellä!

Don Rosa Library -nimeä kantavan sarjan ensimmäinen osa julkaistaan Fantagraphicsin alla kesästä 2014 lähtien. Kiireisimmät voivat syöksyä jo Amazoniin tekemään ennakkovarausta.

Tätä onkin odotettu koko tutkijauran ajan. Nyt ne sitten ilmestyvät sinä kesänä, kun väikkäri on jo paketissa ja väitöstä pitäisi ruveta miettimään. Voi pöh.
Ei voi mitään, taitaa siitä huolimatta olla pakkohankinta.

Synttäreiksi Carl Barksin maalaukset ja piirrokset

Tilasin jo keväällä itselleni etukäteissynttärilahjaksi Carl Barksin maalaukset ja piirrokset -albumin. Tämä 416-sivuinen hieno opus sisältää Barksin öljyvärimaalaukset ja useita puuväripiirroksia Disneyn ankoista. Klassikoista tutuimpia ovat tietenkin Roopen nuoruusvuosien kullankaivaja-ajoista maalatut laajat teokset, kuten The Goose Egg Nugget, "Back to Klondiken" kansikuvasta muokattu Klondike Kaper ja yksi suosikeistani, alla oleva Nobody's Spending Fool.

 

Yksi teoksen isoimmista yllätyksistä tällaiselle Barksia suht huonosti tuntevalle oli se, että maestro on tehnyt samasta kuvasta useita eri versioita. Joten samasta kuvasta voi olla liikenteessä useampi alkuperäinen öljyvärityö. Niistä voi siitä huolimatta pulittaa nykyisin varmaan huomattavia summia...

En ostanut tätä järkälettä pelkästään omaksi ilokseni, vaan tulen viittaamaan siihen todennäköisesti myös väitöskirjassa. Rosahan käyttää Barksin öljyvärimaalauksia sarjakuvassa "Musta ritari slurppaa jälleen" ja luo niiden avulla metatason viittauksen Barksin töihin myös sarjakuvan sisällä ja sekoittaa näin faktaa ja fiktiota keskenään.
(Muita vastaavia esimerkkejähän on Rosan Eisner-palkinto Roopen muistoesineiden joukossa ja Rosa itse vaimoineen kuuntelemassa Roopen kiroiluja tarinassa "Hollantilaisen salaisuus".)

*****

Tämä tutkija täytti siis pyöreitä viime viikolla. Olennaista tässä tapahtumassa oli se, että hobitiksi en ole vielä edes täysi-ikäinen. Ja sen jälkeen voikin miettiä, että milloinkas ne kääpiöt tulivatkaan aikuisikään...

Toinen huomio on tietenkin se, että eihän tässä vanheta, vaan noustaan tasoja. 

Lahjomuksista ehdottomasti mainitsemisen arvoisiin asioihiin kuuluvat Cthulhu-lapaset (jaanhan syntymäpäiväni herra Lovecraftin kanssa), suloiset pöllö-korut, R2-D2-korvikset, pino kirjoja ja "yllättävä" kasa Star Wars -sälää, joista massiivisin oli iiiihana yli 10 000 osan Lego-R2-D2, josta tulee valmiina noin 30 cm korkea. Saa nähdä, missä vaiheessa ehdin pyhittää sen kasaamiselle rauhallisen hetken ja tuleeko sen kasaamisesta lähes samanlainen perheriita kuin Slave I:n tapauksessa kävi...
Miehen tulevan lahjojen oston tein helpoksi toivomalla Kalevala Korun My Saaga-rannekorua, jota voi sitten vähän kerrallaan kasata mieleisekseen.

Olen tullut siihen tulokseen, että

a) minulle on helppo ostaa lahjoja ja

b) mitä vanhemmaksi tulen, sitä hienompia lahjoja saan.

Tutkija brändäytyy

Yksi PPCS-tohtoriohjelman kollegoistani totesi EUPOP-konferenssissa, että olen onnistunut brändäämään itseni tutkijana juuri sopiviin (nörtti)piireihin, koska hänen ystävänsä tiesivät minut tutkimukseni kautta.
Tajusin asian vasta sitten, kun se sanottiin ääneen. Näinhän olen koko ajan tehnyt.
Olen tehnyt itsestäni tunnettua juuri minulle sopivissa ympyröissä.

Nykytutkija ei voi enää kiivetä norsunluutorniinsa julistamaan tutkimuksensa suurta sanomaa välittämättä ympäröivästä tutkijayhteisöstä saati mahdollisesta faniyhteisöstä.
Nykytutkija ei myöskään voi hautautua tutkijakammioonsa lehteilemään muinaisia teoksia ja kirjoittamaan niistä jotain, mikä kiinnostaa vain häntä itseään.
Nykytutkijan on oltava ajan hermoilla, valmiina ottamaan osaa yhteiskunnassa velloviin keskusteluihin ja pinnalla oleviin ilmiöihin.

Tutkijan urani kannalta koen erittäin tärkeäksi esitellä tutkimustani erilaisissa akateemisissa konferensseissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, jotta saan sitä mainetta, vähän kunniaa ja ehkä joskus jopa rahaakin. Suomessa tutkimukseni alkaa ollakin jo melko tunnettu, koska Aku on aina pop. Me olemme Aku Ankka -kansaa ja rakastamme tätä epäonnista sankaria. Se näkyy Aku Ankan lukijamäärissä, siinä, että kevään äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa käsiteltiin Rosan sarjakuvaa ja siinä, että yleensä mikä tahansa ankkoihin liittyvä uutinen ylittää uutiskynnyksen.

Koska olen ollut ensin fani ja vasta sitten tutkija, olen aina kokenut faniyhteisön itselleni läheiseksi. Kaikki fantasia-, SF- ja roolipelinörtit ovat minun porukkaani. Ja kun huomasin pystyväni tekemään kiinnostukseni kohteesta akateemista tutkimusta, se oli unelmieni täyttymys. Ehkä juuri siksi koen tärkeäksi mainostaa itseäni ja tutkimustani myös fanipiireissä. Sieltä saa aivan erilaista palautetta ja usein myös varsin asiantuntevia kommentteja.

Tutkijuus/fanius koetaan akateemisissa piireissä varsin ristiriitaisesti. Joillekin se ei ole rasite, mutta tietyt tahot näkevät tutkijan ja fanin yhteiselossa subjektiivisuuden ongelman. Pystynkö olemaan objektiivinen tutkija, jos fanitan tutkimukseni kohdetta?
Oma ongelmani on vieläkin vahvasti se, että faniuteni näkyy tekstistä. Pyrin koko ajan kirjoittamaan neutraalisti, vaikka tahtoisin näpytellä tekstin väliin kissan kokoisin kirjaimin, että TAJUATTEKO TE, MITEN HIENO VIITTAUS TÄMÄKIN OLI?
Ohjaajat onneksi tökkivät punakynää näihin kohtiin.

Vaikka sanana "brändäytyminen" on kerrassaan hirvittävä, en koe sitä asiana kuitenkaan ongelmalliseksi. Jos profiloidun tietynlaiseksi tutkijaksi, juuri ne tietyt (mielenkiintoisimmat) tahot kiinnostuvat minusta.
Ja ehkä joskus kutsuvat minut sanomaan sanasen tai pari Don Rosan ankkanäkemyksestä.

EUPOP: natsizombeja ja kuunatseja

Heinä-elokuun taitteessa Turussa järjestettiin kansainvälinen populaarikulttuurin tutkimuksen konferenssi EUPOP, joka kasasi yhteen reilun yhdeksänkymmenen hengen verran akateemikkoja Turun yliopistolle. Paikalla oli reilusti tuttuja, sillä melko iso osa oman PPCS-tohtoriohjelmamme jäsenistä oli paikalla joko töissä tai puhumassa - tai jopa tekemässä molempia.
Saavuin Turkuun keskiviikkona aamujunalla (ja ehdin olla siis Ropeconin jälkeen kotona kokonaisen päivän) ja suuntasin hostelliin kirjautumisen jälkeen suoraan yliopistolle ilmoittautumaan. Konferenssi alkoi kahdeltatoista, joten minulla oli hyvin aikaa tutustua ohjelmaan ja tilaan ennen shown alkua.

Tervetulotoivotusten jälkeen konferenssi lähti käyntiin Eva Kingseppin kutsuvieraspuheella "Space Nazis, Nazi Zombies, and the Banalization of Evil". Erinomaisen kiinnostava luento, joka käsitteli natsien paluuta populaarikulttuuriin nimenomaan zombeina - ja ehkä vähän myös avaruuden suunnalta. Esitykseen sisältyi myös liuta (osa nolohkoja) trailereita, joista tutuimpia olivat tietenkin Iron Sky ja norjalainen Dead Snow.
Raapustelin muistivihkooni liudan tukisanoja kuten "conspiracy theories", "occult", "relics", "quest" ja "carnevalesque", jotka kertovat hieman esityksen sisällöstä. Myös Indiana Jones tuli tietenkin mainittua.
Kingseppin mukaan natsizombit eivät edusta perinteistä zombia siinä mielessä, että ne eivät läheskään aina syö uhrejaan ja ovat hyvin kurinalaisia, koska tottelevat johtajaansa. Natsizombit eivät siis ole pandemian lailla ihmiskunnan tuhoava apokalyptinen uhka samalla tavalla kuin muut zombit.
Jostain syystä zombit ja natsit palasivat aina takaisin eri vaiheissa konferenssia. En tiedä, mikä tähän oli syynä ja aivan asiasta tietämättömänä olin päätynyt mainitsemaan teemat myös omassa esityksessäni...
(Evaa haastateltiin myös Turun Sanomiin aiheeseen liittyen.)

Konferenssin ensimmäinen päivä jatkui kahvin jälkeen ensimmäisillä esityssessioilla ja paneelikeskustelulla totalitaarisesta estetiikasta populaarikulttuurissa. Tässä taas päästiin takaisin niihin natseihin ja muutamaan huvittavaan youtube-videoon. (Miksi kaikki isossa porukassa vietetyt illat päätyvät aina hassuihin youtube-videoihin? Onko tähän olemassa joku Internet-laki?)
Ilta päättyi kirjajulkaisun ja cocktail-tilaisuuden jälkeen ravintola Koulussa, jonka sisäpihalla veimme liian suuren pöytätilan ja vietimme muutaman rauhallisen tunnin yleisen seurustelun merkeissä. Koska oma esitelmäni oli vielä täysin harjoittelematta, lähdin aikaisin takaisin B&B Tuureen, jotta voisin torstaina olla virkeänä puhumassa ankoista.

Torstain ohjelma alkoi kello kymmenen keynotella, joka käsitteli uskontoa ja spirituaalisuutta psykedeelisessä kulttuurissa. Tämä ei jaksanut innostaa niin paljoa kuin natsizombit, varsinkin, kun en ole perillä musiikintutkimuksesta.
Oma esityksenä oli iltapäivällä heti kahvin jälkeen. Vissiin ihan hyvä hetki, kun ihmiset ovat pirteinä saaneet kahvinsa ja pystyvät jälleen keskittymään olennaiseen. Puhuin siis aiheesta "'You broke the Holy Grail!' Christian Symbolism in Don Rosa's Disney Comics", eli kuinka Rosa käyttää kristillistä mytologiaa hyväkseen seikkailutarinoissaan. Lähinnä keskityin tiettyihin objekteihin eli graalin maljaan ja liiton arkkiin. Graalista kirjoitin jo hieman Portti-lehden artikkelissa viime keväänä, ja sivusin sitäkin esitelmässäni. Mutta sitten keskityin tarkemmin tarinaan "Kirje kotoa" ja esineiden merkitykseen osana laajempaa aarretta. Esitelmä tulee sisällöllisesti olemaan osa väikkärin myyttiosiota ja kirjoittelen sen puhtaaksi tässä parin viikon päästä, kunhan saan kiireellisemmät seikat pois alta.

Yleisöä oli paikalla suht kiitettävästi ja itseni kannalta oli ihan piristävää huomata, että jotkut olivat tulleet kuuntelemaan nimenomaan minun esitystäni ja poistuivat paikalta sen loputtua. Pahoja kysymyksiä ei kuitenkaan tullut ja kommentitkin olivat aika yleisiä, mutta tähän mennessä olen huomannut, että parhaat kysymykset ja kommentit Rosa-esitelmiini tulevat aina faneilta jossain festivaaleilla. Akateemikot ovat lähinnä enemmän kiinnostuneita Rosasta henkilönä ja hänen urastaan kuin tarinoiden yksityiskohdista.
(Niin, ja miten zombit ja natsit liittyivät: Bombi-zombi oli esimerkkinäni Rosan käyttämästä eri uskontoihin  liittyvästä kuvastosta ja natsit tietenkin tulivat kuvaan Indiana Jones -viittauksessa, joka liittyi graaliin ja liiton arkkiin.)

Sessiomme käsitteli siis sarjakuvia ja minun lisäkseni turkkilainen professori puhui turkkilaisesta 1970-luvun sanomalehtisarjakuvasta ja sen väkivallan kuvauksesta, sekä amerikkalainen Katherine Allocco, joka puhui Morganan hahmon muutoksesta hirviöksi sarjassa Madame Xanadu ja joukossa muita arthuriaanisia myyttejä käsitteleviä supersankarisarjakuvia.

Katherine Allocco esittelee, kuinka Dracula viettelee Guineveren.

Camelot 3000 ja Dracula vs. King Arthur kuulostivat erittäin hilpeiltä sarjakuvilta ja Katherine Allocco käsitteli niitä mielenkiintoisesti analysoimalla myös kuvakerrontaa tekstin sisällön ohessa. Katherine itse kertoi minulle olevansa keskiajan kirjallisuuden tutkija, mutta tehneensä tästä huolimatta useita artikkeleja myös sarjakuvista, muun muassa Elfquestista. Pitänee ottaa häneen yhteyttä myöhemmin.

Torstain viimeisessä sessiossa päästiin taas Disneyn pariin, kun Nada Kujundžić piti esitelmänsä eurooppalaisten kansalaisuuksien stereotyypeistä Disneyn animaatioissa. Hänen aiheensa keskiössä olivat ranskalainen neito ja englantilainen hovimestari. Kun on viettänyt lapsuutensa Disneyn piirrettyjen parissa ei aina ole edes tajunnut, minkälaisia kansallisia kliseitä niistä voikaan poimia. Meillä oli Nadan kanssa pitkät keskustelut siitä, miten ristiriitainen olo meillä molemmilla on ollut Disneyn tuotannon suhteen, kun lapsuuden nostalgia ja todellisuus sisällöistä ja Disneyn tuotantotavoista ovat kohdanneet toisensa. Erittäin mielenkiintoinen esitelmä, josta olisin halunnut kuulla paljon enemmänkin.

Animaatiosessiossa jäi harmittamaan toinen esitys Tintistä, joka keskittyi Tinttiin 1900-luvun ilmiönä, muttei kuitenkaan mennyt tarpeeksi syvälle sarjakuvaan saati animaatiosarjaan. Jotenkin kaikki meni asian vierestä ja puhuja käsitteli enemmänkin jotain yhteiskunnallista teoriaa. Ja eniten tietenkin sieppasi se, että tämä esitys ylitti sovitun 20 minuuttia.
Illan päätti konferenssi-illallinen tutussa ravintola Koulussa. Ruoka oli varsin maittavaa kanan kuivuudesta huolimatta, mutta sienirisotto kruunasi kaiken. Meillä oli pieni suomalaisten klikki ruokapöydässä, mutta keskustelu luisui aina välillä englanniksikin, joten se ei vierustovereita haitannut.

Jälkiruuaksi akustista musisointia. Vasemmalla Kimi Kärki, oikealla John Richardson.

Hupaisana välikommenttina todettakoon, että konferenssin italialainen herrasmies avautui myöhästymisestään kertomalla vihaavansa suomalaisia ovia. Hän ei selvästikään ollut oppinut käyttämään niitä ja oli jo jäänyt huoneensa ulkopuolelle pelkässä pyyhkeessä ja onnistunut seuraavana päivänä katkaisemaan avaimen lukkoon.
(Suomalaisten ovien lukitusmekanismit tuottivat konferenssin aikana ongelmia myös useille muille.)

Konferenssin viimeisenä päivänä oli kaksi eniten odottamaani esitelmää. Toinen käsitteli Tulen ja jään laulussa olevia valtasuhteita sukupuolen ja seksin kautta. Sain hieman spoilereita tarinasta (olen lukenut vasta kolmannen kirjan ensimmäisen osan), mutta se ei haitannut, koska Charul Patel analysoi Cercein hahmoa erittäin mielenkiintoisesti. Vaikka hän ei ehtinytkään verrata Cerceitä Daenerysiin erilaisena äitihahmona, asiasta päästiin puhumaan kysymysvaiheessa. Eli miten Cercei kokee synnyttäneensä hirviön ja miten hänen äitiytensä ja naiseutensa on taakkana, kun taas Dany kokee uuden alun synnyttäessään hirviöt, omat lohikäärmeensä.
Pakko päästä takaisin Westerosiin.

Toinen mielenkiintoinen ja odottamani esitys oli elokuvasessiossa ja käsitteli väkivaltaa kulttuurienvälisissä kohtaamisissa elokuvissa Children of Men ja Africa Paradis. Laura Saloluoman tutkimus lähestyy kulttuurienvälisiä ongelmia science fiction -elokuvien kautta ja hän on erityisen kiinnostunut siitä, miten asiat ovat muuttuneet Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän jälkeen. Laura on myös mukana PPCS-ohjelmassa, joten tunsin hänen aiheensa jo aiemmista seminaareista ja olin varautunut antamaan hänelle lukuisia lähdevinkkejä tutkimusta varten.
Muutkin tämän session esitelmät olivat kiinnostavia: miten maskuliinisuutta ja vartaloa kuvataan populaareissa "historiallisissa" filmeissä Red Cliff ja 300; sekä Kimmo Ahosen 1950-luvun SF-elokuvia käsitellyt esitys. Ahonen on vastikään väitellyt tohtoriksi ja hänen (suomeksi kirjoitettu!) väitöskirjansa on kuulemma saatavilla verkosta PDF:nä. Pitäneepä vilkaista omaa tutkimusta varten.

Jotta ehtisin paremmin aiempaan junaan, jätin suosiolla perjantain viimeisen kutsuvierasluennon väliin.
Konferenssista jäi käteen hienoja, uusia tuttavuuksia ja erittäin hyvä mieli. Ja pari kirjaa.
Tai itse asiassa yksi, koska toinen oli siinä vaiheessa loppunut.
Ostin siis Intellectin kirjapöydästä kaksi fanitutkimuskirjaa: Star Warsin ja Buffy the Vampire Slayerin. Erittäin mielenkiintoisia kirjoja, jotka sisältävät artikkeleja näiden ilmiöiden faniudesta. Buffysta on kirjoitettu esimerkiksi kielen eli Buffy-speakin näkökulmasta.
Star Wars -opus oli tietenkin loppunut, mutta mukava myyjä lupasi postittaa sen ilmaiseksi myöhemmin.
(Eipä ole vielä näkynyt. Pitäneekö pistää sähköpostia.)
Ensi keväänä pitää tarkkailla Intellectin nettisivuja, koska vastaavia fanitutkimusteoksia on tulossa niin Sherlockista, Nälkäpelistä kuin Supernaturalistakin. Odotan innolla. Mitään tutkimuksellista hyötyä näistä ei välttämättä ole, mutta lähdeluettelot kannattaa aina tarkastaa.
Kyselin myös mahdollisuutta julkaista oman väitöskirjani heidän kauttaan englanniksi, joten tällainenkin vaihtoehto on sitten olemassa tulevaisuutta ajatellen...