26.8.2011

Rosa Suomeen!?

Koska olen edelleen anti-Facebook, saan tietoni aivan muilta kanavilta. Olen nyt ahkerasti lukenut Kvaak.fin Don Rosaa käsitteleviä ketjuja ja pongasin sieltä tiedon, että Rosa tulee Suomeen Helsingin kirjamessuille, jotka järjestetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna 27.-30.10.!
Rosa tulee siis mainostamaan uutta Kootut-kirjasarjaansa. Tarkempaa tietoa esimerkiksi virallisesta päivämäärästä ei ollut, ehkä Aku Ankan Facebook-sivut kertovat enemmän. Haluaako joku naamakirjaa käyttävä lukija tarkentaa faktoja?
Sinne on nähtävästi lähdettävä.

Viime vuonna tein päivän mittaisen ex tempore -reissun Helsinkiin hakemaan Don Rosalta nimmaria 25.9.2010. Jotenkin aina onnistun kuulemaan näistä vierailuista aivan liian myöhään, joten tänä vuonna olenkin hyvissä ajoin varustautuneena.
Viime vuonna siis tapasin Rosan ensimmäistä kertaa, vaikka olinkin jo aiemmin lähettänyt hänelle sähköpostia ja kertonut tutkimuksestani. Ja Rosa muisti minut siitä!
Voiko hienompaa hetkeä olla!
Jonotin tosiaan reilut pari tuntia - signeeraustilaisuus alkoi kahdeltatoista jo itse olin paikalla kymmeneltä - ja päädyin kirjakauppa Infon eteiseen. Sain oman nimikirjoitukseni siinä vartin yli kaksitoista, joten jono liikkui ihan mukavasti. Ehdin jopa vaihtaa muutaman sanan herra Rosan kanssa ja antaa hänelle kirjeen, jossa kerroin väitöskirjastani.
Siinä vaiheessa jono oli oikeasti varmaan 150 metriä pitkä. Ihmettelen, jos kaikki saivat nimikirjoituksensa...

Kirjakauppa Infolta lähtevä jono 25.9.2010 klo n. 12.15

(Ja Rosahan siis antoi pelkän nimikirjoituksen, ei omistuskirjoituksia saati piirroksia. Jos joskus saisin Rosalta henkilökohtaisen piirroksen, olisin siitä valmis maksamaan vaivanpalkkaa ihan kunnolla.)
Rosa nimmaroimassa 25.9.2010

Tässä vaiheessa on hieno hetki heittää suora lainaus, jonka eräs yliopiston professori minulle tokaisi, kun ilmoitin haluni tehdä väitöskirjani Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvista.
"Eihän ketään kiinnosta joku Don Rosa."

Käsi ylös kuinka moni on eri mieltä?

Ropeconissakin mainostetusta TV-pätkästä: Yle Areenalta löytyy muuten vielä se kesällä tullut rahaa käsittelevä sarja, jonka kolmannessa osassa puhuttiin Rosasta ja Roope Ankan elämä ja teot -kirjasta. Se löytyy täältä.
En ole itsekään vielä katsonut sitä, pitää varmaan tehdä se nyt viikonloppuna.

Tämä viikko on mennyt "The Once and Future Duck" -tarinaan liittyvää artikkelia väsätessä. Lähetin eilen ensimmäisen version eteenpäin ja odotan palautetta ensi viikolla. Ilmoittelen sitten, kun tiedän, milloin se julkaistaan.

EDIT: Ankkalinnakkeen blogi kertoi juuri samaa: Rosa siis on tulossa Suomeen ja Rosa-dokumenttiakin pääsee katsomaan Riihimäellä - sinne siis, jos hieno kokemus kiinnostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti