11.5.2015

(Kiireisiä) Kuulumisia ja somesiirtymiä

© Disney (Rosa: Attaaack!, s. 1)
Olen ollut tämän kevään semityötön, eli koko ajan menossa ja tekemässä jotain. Kevät on kuitenkin siirtymässä kohti kesää, mikä tarkoittaa yleensä taukoa opetuksesta. Se on nyt totta ainakin osin. Sanataidekoulun viimeiset opetukset pidin viikko sitten, mutta sanataiteesta en vielä pääse lomalle. Minulla on sovitut opetukset Muuramessa ensi viikolla, jolloin yritämme myös aloittaa uudelleen Rapinan omaelämäkerrallisen sarjakuvakurssin, joka ilmaisuudestaan (!) huolimatta keräsi hieman liian vähän osallistujia. Sen olisi tarkoitus kestää kesäkuun loppuun saakka.

Olen myös onnistunut buukkaamaan itselleni koko kesäkuun täyteen menoja. Ensimmäisen viikon olen töissä Taiteiden leirin ohjaajana, seuraavalla viikolla lähden kollegojeni Essin ja Leenan kanssa NNCOREn konferenssiin Osloon. Aion tällä viikolla aloittaa pohjatyön tekemisen esitelmääni varten. Aion puhua otsikolla "Warfare in Parodic Context in Don Rosa’s Disney Comics". Materiaalia saan sopivasti ainakin sarjakuvista "Ankkalinnakkeen valloittaja", "Hänen majesteettinsa Roope Ankka" sekä kaikista Mustaan ritariin liittyvistä tarinoista. Saan muuten myös matka-apurahan konferenssia varten PPCS:ltä, mistä olen erittäin iloinen.

Juhannusviikolla olen (oletettavasti) taas töissä, tällä kertaa sarjakuvaleirin ohjaajana. Rapina on yhteistyössä Lasten ja nuorten yliopiston kanssa, ja yhteistyön tuloksena ohjaamme kolmea eri leiriä kesäkuun aikana. Toivottavasti leireille tulee tarpeeksi osallistujia.
Kesäkuun viimeinen viikko menee puolestaan Archipelaconissa, jota odotan aivan valtavalla innolla. Sen lisäksi, että paperini hyväksyttiin FINFARin organisoimaan akateemiseen osioon, minua pyydettiin myös puhumaan populaarissa ohjelmaosuudessa. Kirsikkana kakun päällä olen myös yksi niin sanotun laivaseminaarin kommentoijista, joten lukemista ja kirjoittamista ja opetussuunnittelua riittää tässä toukokuun aikana.

Mitähän muuta olennaista on jäänyt sanomatta?

Päädyin FINFARin hallitukseen tiedotusvastaavaksi.
Minua pyydettiin puhumaan laitoksemme tutkijoiden järjestämään post doc -iltamaan.
Syksyn työkuvioista on vasta hieman epävarmaa tietoa, mutta ainakin opetusta on luvassa.
Apurahoja ei ole syliin tipahtanut. Pari hakemusta pitäisi väsätä tässäkin kuussa.
Suunnittelin paria kurssia yliopistolle ensi lukuvuodeksi, mutta niiden toteutuminen riippuu budjetista.
Laitoksemme sarjakuvatutkimuskeskittymä (3 tutkijaa!) suunnitteli kerrassaan hienon mainoksen edistämään sarjakuvatutkimusta. Odotan viimeisteltyä versiota innolla.
Kirjoitin ikuisuusprojektiartikkelin Roope Ankasta lähes valmiiksi. Viimeistelemme sen kollegan kanssa ja katsomme, mihin julkaisuun sen voisi tunkea.

Valtaan sosiaalisen median. Minua voi nyt seurata myös Twitterissä. Katson, saanko liitettyä feedin tähän blogiinkin.

2 kommenttia:

  1. Hähää, just meinasin että kyllä meidän Iisakin kirkko kuuluu saavutusten listaan ja vielä päivänvalon näkee! :D

    VastaaPoista
  2. seuraavaksi sitten se marxilainen luento Roope Ankasta -artikkeli! \0/
    :D

    VastaaPoista