Odotin Rogue Onea melkein yhtä suurella innolla kuin The Force Awakensia. Uusi kaanon vaatii minulta vielä jonkin verran totuttelua, koska olen lukenut vanhaa saagaa sen verran paljon. Mutta koska The Force Awakens oli kaikin puolin loistava ja onnistunut, odotin Rogue Onelta vähän muutakin kuin lapsille suunnattua avaruusseikkailua.
Tästä eteenpäin seuraa spoilerivaroitus.
Kävin katsomassa leffan kahdesti, kummallakin kertaa 2D:nä. Pääsyynä tähän oli se, että Finnkinon 3D-lasit (ainakin Jyväskylässä) ovat yksinkertaisesti kauheat ja epämukavat - oli silmälasit tai ei.
Halusin nähdä leffan toistamiseen, koska minulle jäi siitä hieman ristiriitaiset fiilikset, joita vielä tukivat useat negatiiviset ja varsin kriittiset arviot. Nyt pystyn ottamaan huomioon sekä leffan ansiot että omat tuntemukseni.
Päällisin puolin ja ensi-istumalta leffa tuntui varsin hyvältä. Kapinallisten ja Imperiumin sota jalkautui nyt oikeasti tavallisten ihmisten pariin. Avaruustaistelut näyttivät todella upeilta, elokuvassa oli Tähtien sodan tuntu ja paljon vanhaa fania koskettavia hetkiä - erityisen hienoa oli nähdä se, ettei kaikki ollut mustavalkoista: myös kapinalliset olivat tehneet asioita, joita katuivat.
Jokin kuitenkin tökki, varsinkin elokuvan alkupuolella.
En tiedä, johtuiko se siitä, ettei klassista alkutekstirullausta ollut lainkaan, tai liian monesta pikavisiitistä eri planeetoilla vai siitä, ettei hahmoihin päässyt niin hyvin sisälle kuin olisi halunnut. The Force Awakensissa Rey ja Finn herättivät heti sympatioita ja tarvetta samaistumiseen. Jynille ja Cassianille olisi suonut samanlaisen kohtalon. Ja vaikka Jynin taustoja pohjustettiinkin takaumissa, jotain syvempää jäi kuitenkin selvästi puuttumaan, koska K-2SO-droidi oli hahmoista kaikista symppiksin.
Luulen, että osasyy siihen, ettei hahmoja pohjustettu enempää oli se, että he *SPOILER* kaikki kuolevat. Miksi siis tuhlata elokuvasta osaa tarkkaan hahmoesittelyyn, jos hahmo ei tule esiintymään seuraavassa osassa?
Tämä on mielestäni hieman laiskaa käsikirjoittamista. Parastahan se olisi, että tekijät saisivat yleisön kiintymään ja rakastumaan näihin kaikkiin hahmoihin - jotka sitten kuolla kupsahtaisivat ja aiheuttaisivat katsojissa valtavan tunnereaktion.
Game of Thrones osaa tämän mainiosti.
(Tosin kaikki omat lempihahmoni ovat vielä elossa. HA!)
Koin myös visiitin Imperiumin tutkimuslaitoksella kokonaisuudessaan melko turhaksi - en tiedä, miksi Hollywood niin rakastaa noita kuolinkohtauksia, jossa tärkeä ihminen menehtyy päähenkilön käsivarsille. Mutta saatiinpahan mukaan sellainenkin.
Eniten raivostutti kuitenkin Galen Erson hologrammiviesti. Jos sitä on niin pahuksen kiire ja tärkeä viesti on lähetettävä nopeasti ja salaa, ei sitä jäädä jaarittelemaan rakkaalle tyttärelle (jonka elossaolosta ei ole edes varmuutta) omia tuntemuksiaan, vaan mennään ensin asiaan ja lässytellään sitten. Argh, vieläkin raivostuttaa tämä kohtaus ja sen käsikirjoitus.
Mutta - tässä ne huonot asiat sitten tulivatkin.
Moff Tarkinia ovat monet kritisoineet. Se ei ollut niin paha kuin mitä pelkäsin. Mielestäni CGI toimi yllättävän hyvin, mutta paljasti Tarkinin olevan tietokoneella tehty heti kun hahmo avasi suunsa. Kasvojen pieniä lihaksia on vielä mahdotonta mallintaa niin tarkasti.
Pidin Chirrutista. Pidin K-2SO:sta, kuten tuli jo todettua. Sain ihania nostalgiakohtauksia avaruustaistelusta; X-Wingin ja TIE fightereiden äänet tulivat kauniisti iholle.
Päästelin myös epämääräisiä vingahduksia kaikille Uusi toivo -viittauksille, kuten niille kahdelle lainsuojattomalle, jotka Luke ja Ben tapaavat Mos Eisleyn Cantinassa, Stormtroopereille, jotka keskustelevat uudesta T-15-mallista ja kyllähän myös R2:n ja C-3PO:n vilahtaminen tuntuivat hyvältä.
Mutta parasta?
Darth Vader.
Ehdin jo hieman herkistyä Jynin ja Cassianin kohtalolle, kun Kuolemantähden tuhosäde saavutti heidät.
Sitten siirryttiin Darth Vaderiin. Ja valomiekkaan. Ja Voiman pimeälle puolelle.
Jo vuosi sitten sain valtavia kicksejä siitä, mitä Kylo Ren teki Voimalla. Ne olivat juuri niitä asioita, joita Vaderinkin olisi pitänyt tehdä alkuperäisessä trilogiassa, jos teknologia olisi ollut parempi.
Ja nyt se oli.
Minulla oli ihokarvat pystyssä koko sen kohtauksen ajan.
Ja lähestulkoon itketti. Niin hieno ja tyylikäs oli Darth Vader.
Leffa hyödynsi nostalgiaa hieman eri tavalla kuin The Force Awakens ja tässä iässä nautin siitä vain suunnattomasti. Kokonaisuudessaan Rogue One oli tyylikäs elokuva faninkin mieleen, mutta täytyy silti tunnustaa, että pidin The Force Awakensista enemmän. Lieneekö syynä sitten tutut hahmot ja tarinan eteneminen uuteen suuntaan - Rogue One kun näytti meille vain taustatarinan sille, miksi Kuolemantähti oli "helppo" tuhota.
Toivoisin kuitenkin, että leffasta julkaistaisiin pidennetty versio, tai ainakin paljon lisämateriaalia. Sen verran sitä oli menty muuttelemaan leikkauspöydällä. Jynin trailerissa kuultu "I rebel" -lausahdus jäi esimerkiksi kokonaan pois.
Uskon myös, että leffa paranee jokaisella katselukerralla. Ja fanille se on aina hyvä asia.
Elokuvan alkupuolisko oli minunkin mielestäni aika pahasti hakusessa, kaikki Jynin isän kaappaamisen jälkeen esiteltiin jotenkin niin älyttömän nopeasti. Ei ole kovin hyvä ennätys, että 10 minuutin sisällä tulee neljä paikanvaihdosta, joista pitää ilmoittaa erikseen tekstillä ruudun alaosassa. Jynin isän lässynlässynviestin lisäksi jäi ärsyttämään erityisesti Saw Gerreran käyttämä pinkki limahirviö, joka oli turhuudessaan vain tyhmä - etenkin, kun varoitus "sen uhri saattaa menettää järkensä" ei edes käynyt toteen, vaikka sillä niin peloteltiin.
VastaaPoistaLisäksi en pääse yli siitä harmituksesta, että paljon hehkutetun naispäähenkilön tärkein juttu on se, että hän on tärkeän mieshahmon tytär, etenkin kun hän vielä toimi leffassa lähinnä linkkinä kahden miehen, eli Krennicin ja isänsä välillä. Jynissä oli potentiaalia niin paljon muuhunkin kuin siihen että "mutta hänen isänsä"...
Mutta voi että leffa muuten tuntui hyvältä, etenkin pääjoukon casting. Oli ihana katsoa pitkästä aikaa elokuvaa, jonka kaikki päähenkilöt eivät ole ihonväriltään vitivalkoisia. Ja gawwwd se lopun Vader-kohtaus oli jotain sellaista, mitä voisin katsoa loopilla vaikka kuinka pitkään. Muutenkin lopputaistelusta oli onnistuttu mielestäni tekemään todella mielenkiintoinen ja sitä seurasi niin fiiliksissä, ettei huomio herpaantunut hetkeksikään <3
Minäkään en onnistunut oikein kiintymään päähahmoihin, mikä oli varmasti suurin katsomiskokemusta latistanut tekijä. En näe, että tämä olisi ollut kiinni pelkästään siitä ettei heidän esittelemiseensä haluttu tuhlata aikaa. TFA:ssa lämpenin Reylle heti ensiminuuteilla eikä vastaava ole ylipäänsäkään harvinaista. Ja vahvoista naishahmoista pitämiselle pitäisi olla kaikki edellytykset. Mutta nyt jotain jäi puuttumaan.
VastaaPoistaVarsinaisista ärsytyksistä suurin oli dramaattisten käsivarsikuolemien ja viimeisten sanojen määrä. Tälle tuntui olevan aina aikaa, vaikka keskellä taistelua. Arvostaisin tässä tietynlaista koruttomuutta, kuten loikkaripilotin tapauksessa kävikin.
Hologrammiviesti ei ärsyttänyt vaikka yleensä en siedä kohtauksia jossa ollaan vaaratilanteessa ja silti keskitytään lörpöttelemään ties mitä epäolennaisuuksia. En enää muista kohtausta yksityiskohtaisesti, mutta ilmeisesti kiireen tuntu ei ollut riittävän kouriintuntuva.
Darth Vaderista on sanottava, että esiintyminen ei tällä kertaa herättänyt samanlaista kunnioitusta kuin yleensä. Joku saman kokenut oli sitä mieltä, että James Earl Jonesin ääni on pehmentynyt eikä siinä enää ollut samaa uhkaa, mutta itse en osaa päätellä mikä tässä oli taustalla.
Noin yleisesti ottaen elokuva joka tapauksessa ansaitsi hyvin paikkansa enkä voi väittää ettenkö olisi viihtynyt. Silti tämä ei herättänyt läheskään samanlaista innostusta kuin TFA (jonka jatkoa odotan edelleen vesi kielellä).