 |
| Gekkoset sulassa sovussa |
Popcult-viikonlopun jälkeisenä maanantaina kaivoin toisen pienen haudan takapihan laitamille. Tämä on muistokirjoitus Nasulle ja Nirpulle, jotka tulivat elämääni syksyllä 2006 ja lähtivät siitä kesällä 2016 ja keväällä 2017.
Olen allergikko. Teinivuosina tehdyissä allergiatesteissä selvisi, miksi aivastelin kesät läpeensä ja sain neuvon olla kuivattamatta pyykkejä ulkona. Samassa testissä tuli ilmi, että olen allerginen koirille. Se oli kriisi, sillä olen aina ollut koiraihminen ja meillä oli aina ollut kotona metsästyskoira. Kriisistä selvittiin hyvällä hygienialla, koska koira-allergiani ei ollut paha. Mutta tiesin, etten koskaan hanki omaa koiraa.
Iskältä peritty heinänuha esti myös kaikkien pienten söpöjen ja karvaisten elikoiden hankkimisen, sillä niille olennainen kuivaheinä oli ehdoton no-no. Mutta koska en ahdistu pienistä ja söpöistä ei-karvaisista elikoista, aloin haaveilla liskoista. Leopardigekko oli kaikkien herppiharrastaja-aloittelijoiden suosikki, joten kun siskoni tuttu oli luopumassa omistaan muuton takia, olin valmis ottamaan kaksi pientä tyttöstä vajaan kahdenkymmenen neliön yksiööni syksyllä 2006.
 |
| Nirppu, pomotteleva "isosisko" |
Nirppu oli saapuessaan noin viisivuotias. Vaikka gekot eivät välttämättä olleetkaan keskenään mitään sukua, pidin Nirppua välillä raivostuttavana, pomottelevana isosiskona - jollainen olin varmaan ollut itsekin. Nirppu oli nirso ja hirvittävä ahmatti. Sille kelpasivat vain jauhomadot ja niitäkin meni hurja määrä. Pahimmillaan Nirppu napsi Nasun suussa olevat madot itselleen. Nirppu oli myös siskoaan rohkeampi monissa asioissa - se oli ensimmäinen joka tutki aina terraarion kulmat siivouksen ja järjestyksen vaihtamisen jälkeen. Toisaalta Nirppu pelkäsi ihan hillittömästi imuria.
 |
| Nasu, ujo pikkusisko |
Nasu oli Nirppua vuoden nuorempi ja aina kooltaan hieman pienempi. Sen tunnisti helposti poikkeavasta hännästä. Entisen omistajan mukaan Nasu oli säikähtänyt jotain eläinkaupassa ja pudottanut häntänsä. Uusi häntä ei koskaan väritykseltään istunut Nasulle.
Nasu oli ruokavalioltaan sallivampi, erityisesti se rakasti sirkkoja (mitä se ei kuulemma aiemmin ollut edes suostunut syömään). Lisäksi sille kelpasivat pihalta (ja myös talon sisältä) noukitut heinäsirkat, vahakointoukat, yöperhoset ja kärpäset. Kun Nirppu oli huolehtinut oman tutkimusretkensä, oli Nasun aika tarkastaa ympäristö. Välillä se jäi pomottelevan isosiskonsa jalkoihin.
Leopardigekot ovat yöeläimiä, joten niiden toimia oli helpointa ja kivointa seurata yhdeksän jälkeen illalla, kun niiden valo sammui. Ainut ääni, joka terraariosta kuului, oli pienten kynsien rapina, kun ne kiipeilivät piilopaikkojensa päälle tai yrittivät käyttää lampunvarjostinta reittinä ylös ja ulos terraariosta. Ja niidenhän ei pitänyt olla erityisiä kiipeilijöitä, mikä tuli todettua vähättelyksi jo silloin, kun niitä piti sylissä varpaiden putsaamisen ajan (joskus nahanluonti ei ihan täysin onnistunut ja varpaiden väliin jäänyt nahka piti putsata pumpulipuikolla, ettei se kovettuisi ja aiheuttaisi kuoliota). Parhaimmillaan gekko oli sitten jossain niskassa ihmettelemässä maailmaa.
Vaikka gekot eivät ole lemmikkeinä paijattavia, ne olivat selkeitä persoonia. Ne kestivät kanssani neljä muuttoa stressaantumatta ja tottuivat puolisooni, joka ei aina arvostanut löytäessään lemmikkien karannutta ruokaa kengästään tai olohuoneen lattialta, tai kun sirkat kasvoivat liian isoiksi ja alkoivat sirittää kaapissa. Äiti oli varma, että ne tulevat lasia pitkin ulos terraariosta keskellä yötä eikä meinannut suostua nukkumaan samassa tilassa.
Mutta gekot muuttivat myös mielipiteitä. Siskoni ihastuivat niihin, kun tajusivat, etteivät ne ole limaisia ja ällöjä, päinvastoin. Pieniä ja lutuisia otuksia, jotka sulkivat silmänsä nukkuessaan ja näyttivät aina hymyilevän kaikelle.
Nasu ja Nirppu elivät kumpikin noin viisitoistavuotiaiksi eli gekkojen mittapuulla vanhuusikään asti. En koskaan vaihtanut niiden nimiä, vaikka tuskin ne niitä oppivat tuntemaan. Kun ruokahalu katosi ja ennen niin paksu häntä alkoi kuihtua, tiesin, että kohta oli luopumisen aika. Ja kuten kaikki lemmikkien omistajat tietävät, suru toisen kuolemasta on aina kova, oli pienen koko mikä tahansa.
Nyt takapihan nurkalla on kaksi pientä hautaa ja pieni havupuu. Ja minä katselen haikeana Instagramin gekko- ja käärmekuvia ja yritän olla haluamatta uutta pientä lemmikkiä elämäämme ihan heti.
Leopardigekkotietoutta löytyy mm. http://www.faunatar.fi/leopardigekko ja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti