Irlanti, osa 2: Worldcon 2019

Dublinin Worldcon alkoi torstaina 15.8. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päivämme meni aika pitkälti matkustamiseen Killarneysta pienten välietappien kautta Dubliniin ja Howthiin, jossa majoituksemme oli, joten conipäivä jäi meiltä minimiin. Osasyynä oli myös flunssani, joka oli torstaina pahimmillaan: ääneni oli lähes kadonnut, mikä oli melkoinen ongelma, sillä akateeminen esitelmäni oli perjantaiaamuna. Löysimme kuitenkin conipaikan läheltä apteekin ja sain sieltä kunnon lääkkeet: sekä paikallisia Bafucineja kurkulle että flunssaoireita ehkäiseviä tabletteja, jotka olivat todella tehokkaita. 

Howthin rannikkoa

Majoituspaikkaa valitessamme törmäsimme jatkuvasti Howthissa sijaitsevaan Bed & Breakfastiin. Howth (iiriksi Beann Éadair) on Dublinin alueella, ydinkeskustan koillispuolella sijaitseva niemi ja pikkukylä, osin sitä "paremman väen" seutua, jossa on oma kalastuskulttuurinsa. Sieltä menee paikallisjuna DART keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Me hankimme vielä turisteille sopivan Leap Visitor -matkakortin, jonka sai viikoksi neljälläkymmenellä eurolla. Sillä ajelimme sekä busseilla, ratikoilla että paikallisjunilla niin paljon kuin sielu sieti. 

Gleann-Na-Smol

Majoituspaikkamme oli persoonallinen kolmen tähden Bed & Breakfast Gleann-Na-Smol, pieni perheyritys, jossa asuimme kuin jonkun kotona. Irlantilainen aamiainen, nopea wifi ja avulias isäntä Sean tekivät kuudesta yöstämme varsin miellyttäviä. Kolmen hengen huoneemme oli 100 euroa/yö, eli reilu 30 euroa per naama. Ei paha hinta. Irlantilaisen majoituksen kokonaisongelma oli kuitenkin kosteus, joka tunki sisään ohuista ikkunoista, ja tuntui siltä, ettei mikään vaate ollut koskaan täysin kuiva - oli sitä käytetty tai ei.

Torstai Worldconissa: oman badgen ja sälän hakeminen. Monstress-sarjakuva odottaa nimmariaan.

Perjantaina oloni oli onneksi huomattavasti parempi ja pystyin jopa puhumaan. Esitelmäni oli klo 11.30 Point Squarella. Vaikka conin pääpaikka oli Dublinin Convention Center, osa ohjelmasta oli pienen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Point Squaren ostoskeskuksessa, jossa coniväki oli vallannut yläkerran Odeon-elokuvateatterin. En ollutkaan koskaan pitänyt esitelmääni elokuvateatterin salissa ja voin todeta, että konsepti oli todella hyvä! Nouseva katsomo, iso valkokangas ja hyvät äänentoistolaitteet tekivät esitelmän pitämisestä varsin sujuvaa, vaikkakin ääneni oli edelleen paineessa. "Countries"-paneelissa meitä oli vain kaksi puhujaa, joten saimme hieman lisäaikaa esitelmillemme ja mahdollisille kysymyksille.

Onnellinen akateemikko sai äänensä takaisin.

Oma esitelmäni käsitteli Lewis Trondheimin ja Nicolas Keramidaksen mainiota Mickey's Craziest Adventures -sarjakuva-albumia, sen postmoderneja piirteitä ja fantasiaa. Esitelmä meni kaikin puolin kivasti olostani huolimatta ja meillä oli jopa jonkin verran yleisöäkin. Saimme aikaan myös kiinnostavaa keskustelua siitä, miten eurooppalaisilla taiteilijoilla ja käsikirjoittajilla tuntuu nykyisin olevan paljon enemmän vapauksia Disney-sarjakuvien tekemiseen.

Sana Takeda tulkkinsa kanssa esittelemässä Monstressin syntyä.

Siirryimme esitelmäni jälkeen elokuvateatterin toiseen saliin kuuntelemaan sarjakuvataiteilija Sana Takedan esitelmää Monstress-sarjakuvansa synnystä ja kuinka yhteistyö Marjorie Liun kanssa alkoi. Takeda oli conin virallinen taiteilija ja kunniavieras. Hänen upea taiteensa koristi myös jokaisen membership-badgea. Vaatimaton Takeda innosti minua vielä entisestään lukemaan lisää Monstressia ja hankkimaan myös printin taidenäyttelyn kaupasta. (Ainut asia, mikä jäi harmittamaan, oli se, että olisin voinut samoin tein ostaa kolme printtiä ja kehystää ne makuuhuoneeseen.)

Taidenäyttelyn ohesta löytyy aina nörteille niin tärkeitä Lego-diaraamoja. Tässä niistä paras.

Delorean ei ainakaan vielä lähtenyt liikkeelle.

Perjantain iltapäiväohjelmassa oli myös ensimmäiset shoppailukierrokset eli pohdinnat siitä, mitä ehkä haluan ja mihin minulla on varaa ja mikä mahtuu laukussa takaisin Suomeen, sekä loistava paneelikeskustelu "Kick-ass Women on SF TV". Ilta päättyi upeaan konserttiin, jossa Dublin's Worldcon Orchestra esitti sekä irlantilaisia lauluja että fantasia- ja science fiction -klassikkotunnusmusiikkia. Leia's Theme yhdessä kuvamateriaalin kanssa herkistytti, Star Warsin Throne Room ja Game of Thronesin tunnari sykähdyttivät. Konserttiin, kuten myös lauantain naamiaisiin ja sunnuntain Hugo Awardseihin, piti käydä hakemassa ranneke erillisestä pisteestä. Tilaisuudet eivät siis maksaneet mitään, mutta koska tila oli rajallinen ja järjestäjät halusivat välttää ylenmääräistä jonotusta, he olivat ottaneet käyttöön rannekesysteemin. Sama oli tuttua muun muassa Animeconista, joten se ei aiheuttanut ihmetystä. Conin järjestäjät olivat muutenkin ottaneet jonotuskäytänteet haltuun ensimmäisen päivän jälkeen, joten kaikki sujui erittäin mallikkaasti.

Throne Room ja End Credits

Sain Phil ja Kaja Foglion nimmarit Girl Geniusin ensimmäiseen osaan!

Lauantaina 17.8. oli ensimmäinen virallinen cosplay-päivämme ja pukeutumisemme teema oli Marvel. Kävin hakemassa Monstressiini Sana Takedan nimikirjoituksen ja onnistuin kaikesta jännityksestä huolimatta puhumaan hänelle hieman ruosteessa olevaa japania. Hän tuntui olevan siitä kovin ilahtunut. Conin toinen innostava paneeli oli "Female Superheroes in TV and Film", jota olisi voinut hyvin kuunnella toiset 45 minuuttia. Paneelien minimimitta voisi ihan hyvin olla 90 minuuttia, koska panelistit eivät kuitenkaan koskaan ehdi sanoa kaikkea kiinnostavaa, saati sitten ottaa vastaan tarpeeksi yleisökysymyksiä. Nyt odotan Ms. Marvel -sarjaa ihan hirvittävällä innolla. 

Palatessamme takaisin messukeskukseen törmäsimme Doctor Strangeen. Koska olin pukeutunut Tony Starkiksi, tämä aiheutti tietenkin hauskan kohtaamisen liikennevaloissa:

"Doctor."

"Stark."

Kyseessä oli ihan virallinen cosplay-harrastaja, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin ja otimme myös hieman valokuvia. Valitettavasti asu ei ollut itse tehty vaan ostettu.

Corbo Cosplay Doctor Strangena.

Tony got his cheeseburger!

Conin toinen velvollisuuteni oli lauantaina neljältä. Minut oli yllättäen laitettu meemejä ja niiden historiavaikutusta pohtivaan paneelikeskusteluun "Problems for future historians", josta olin aluksi aivan ahdistunut. Tunsin, ettei minulla ole hirvittävästi sanomista asiaan ja tuumin, miten mieluummin olisin ollut jossain sarjisaiheisessa paneelissa, mutta onneksi paneelin vetäjä oli huippu ja muutkin osallistujat supliikkeja aiheidensa osalta, joten minun ei tarvinnut vaikuttaa tuppisuulta. Vaikka sainkin omia, räätälöityjä kysymyksiäni, toin myös kulttuurintutkijan kommentaarin tilaisuuteen: meemit ovat oman kulttuurinsa ilmiöitä ja ilman kontekstin tuntemusta ei ole kompetenssia niitä ymmärtää. En siis nolannut itseäni aivan täysin, kun salikin oli tupaten täynnä...

Marvel-tiimi kävi Star Trek -aluksessa. Captain Marvel oli luonnollisesti kapteenimme, Tony ei näytä kovin tyytyväiseltä, mutta syynä lienee Lokin mairea hymy.

Ehdimme pyörähtää kesken conin Dublinin keskustassakin ostoksilla, ja hullaannuimme Penniesin Harry Potter -osastosta. Palasimme kuitenkin kiltisti takaisin, koska kauppa meni kiinni. (Toisaalta ihan hyvä, sillä Pennies on Irlannin Primark ja hups, sieltä ostaa vahingossa miljoona paria sukkia.) Lauantai-ilta päättyi Worldconille tuttuun tapaan Masqueradeen, jossa nähtiin upeita, alkuperäisiä asuja (muun muassa huikea, valaistu Kelpie) sekä paljon tuttuja hahmoja, kuten alla oleva ihana prinsessa Mononoke, tai persoonallinen Peppi Pitkätossu, joka muistaakseni voitti myös jonkin palkinnon asullaan.

Mononoke Hime

Tony Stark ja vaihtokengät (alkuperäisistä lähti pohja irti)

Stark-asu oli tosi mukava, vaikkakin ledivalokytkimeni pyöri hansikkaassa vähän liian paljon, enkä saanut aina valoa toimimaan. Virittelen sen vähän paremmaksi ja ehkä modaan jotain asukokonaisuudesta ensi kevään Popcultia varten.

Lauantain loot: Sana Takedan nimmari, Joe Hillin romaani ja oho, voitin arvonnassa tuolloin vielä julkaisemattoman Joe Abercrombien romaanikäsikirjoituksen A Little Hatred!

Sunnuntaina otimme aamun iisisti, sillä edellisenä iltana olimme päätyneet vetämään pannupitsaa keskellä yötä Connollyn juna-asemalla, mikä oli hieman raskas kokemus. (Se tosin oli myös ihan loistavaa pitsaa, joten ei siinä mitään.) Pääsimmekin coniin vasta puoli yhdeksi ja minä hyppäsin jonottamaan Joe Hillin nimikirjoitusta uuteen romaaniini. En malttanut olla mainitsematta, miten luin teininä hänen isänsä tuotantoa ja nyt on hänen vuoronsa. Mihinkäs King-fani karvoistaan pääsisi. (Ihan oli poika isänsä näköinen, muuten.)

Sitten meidän piti mennä kuuntelemaan kahta lukutuokiota: Eoin Colferia ja Scott Lynchiä. Colfer oli yhtä hillittömän hauska kuin kirjansakin ja nauratti yleisöä vähän väliä tarinoillaan. Hän luki meille pätkän tulevasta aikuisille suunnatusta fantasiaromaanistaan, jonka pääosassa ja minäkertojana on lohikäärme. Scott Lynch jäi kuitenkin välistä, koska sössin aikataulujen kanssa. Kun samassa kerroksessa on sekä Liffey Hall 2 että Liffey Room 2, niin miten sitä huomaa niiden eron? Kun tajusimme olevamme väärässä paikassa, oli Lynchin huone jo täynnä. Kyllä harmitti.

Eoin Colfer ja tarinatuokio

Sunnuntai oli toinen cosplay-päivämme, joten vedin ylle pääcossini eli Supernaturalin Chevy Impalan eli Babyn ihmisversiona. Kun yksikin ihminen tunnisti, saattoi olla tyytyväinen. Toisaalta moni luuli, että olen vain hevari: eräskin myyjä ehdotteli meille sopivaa alternative-baaria ja jouduin tankkaamaan hänelle, että tämä on cossi (en kai muuten liikkuisi Metallica-paita päällä julkisesti).

Baby hurling-mailoista tehdyllä valtaistuimella

Family don't end with blood.

Jätimme lopulta tänä vuonna Hugo-palkintojenjaon välistä (olin nolosti unohtanut äänestääkin) ja lähdimme hengailemaan Howthin satamaan, syömään fish & chipsejä ja pongaamaan hylkeitä (yksi pongattu!)

Eoin Colfer raapusti nimmarinsa suomalaiseen Artemis Fowliin.

Sitten - aivan yllättäen - olikin maanantai ja vihoviimeinen conipäivä. Meille se oli virallinen Potter-päivä ja edustimme tupiamme ylpeinä niin itse conissa kuin kaupungilla, jossa pyörähdimme lounaalla syömässä tässä vaiheessa jo niin tarpeelliset salaatit (on se kumma, kun ei edes kurkkua saa aamiaisella). Samalla pongasimme Temple Barin aukiolle vievän ihanan ostoskujan, joka oli niin Viistokuja, että oli pakko pysähtyä räpsimään teemakuvia. Samalta kujalta löysimme myös Bubble Waffle Factoryn, joka teki täydellisiä jäätelövohveleita! 

Expelliarmus!

Palasimme coniin kuuntelemaan vielä viimeisen innostavan paneelin, jossa keskusteltiin Star Warsin 40-vuotisesta historiasta ja mikä uusissa elokuvissa toimii ja mikä ei. Tässä vaiheessa olen tietenkin unohtanut tärkeimmät pointit, mutta keskustelijat olivat niin asiantuntevia ja myös hauskoja, että tätäkin olisi mielellään kuunnellut kaksi kertaa pidempään. Se oli kieltämättä sopiva päätös conillemme.

Mommy! It's over!

Elämämme toinen Worldcon oli hieno kokemus hienossa maassa. Dublin kaupunkina jäi vähemmälle huomiolle enkä esimerkiksi ehtinytkään käydä Trinity Collegen kuuluisassa kirjastossa. Toisaalta olen varma, että palaamme vielä Irlantiin, sillä niin paljon jäi näkemättä ja kokematta. 

Coniloot. Ranne- ja kaulakoru olivat synttärilahjoja ihanalta Tupulta.

Shoppailun tulokset Penniesiltä, Gamestopista ja Disney storesta.

Seuraava Worldcon järjestetään Uudessa-Seelannissa ja suuri haaveemme oli suunnata sinnekin, mutta emme ehdi säästää rahaa niin paljon, että meillä olisi varaa lähteä. Seuraava Worldcon-visiittimme tulee todennäköisesti olemaankin vasta vuonna 2024 Skotlannin Glasgowssa, sillä Yhdysvaltojen conit eivät innosta. Glasgow on hakenut pitopaikkaa eikä sillä ole vielä kilpailijoita (ja tässä vaiheessa tuskin tuleekaan olemaan), joten mahdollisuudet päästä ajelemaan pitkin Skotlannin nummia ovat hyvät. Toisaalta vuonna 2023 olisi tarjolla niin New Orleansia, Nizzaa kuin Kiinaakin. Seurataan tilannetta...

Katja päättää coniraportin. Over and out. 

Lukemattomien nuorten puolesta

Kansainvälisen lasten lukutaitotutkimuksen (PIRLS) tulokset julkaistiin tiistaina 5.12. Suomi sijoittui 50 maan joukossa viidenneksi. Tutkimuksen mukaan suomalaisten lasten lukutaidon taso selittyy perhetaustalla: ”Kodin lukemisasenteilla on vahva yhteys siihen, miten lapsi sitoutuu lukemiseen.” Erityisen huolestuttavana suomalaiset tutkijat pitivät sitä, että entistä useampi suomalaisvanhempi ei pidä lukemisesta, mikä luonnollisesti vaikuttaa myös lapsen asenteisiin lukemista kohtaan.

Lukutaito on ollut koko syksyn tapetilla mediassa. Kun opettajan pedagogisten opintojemme oppimistehtävässä ohjeistettiin ottamaan kantaa ajankohtaiseen muutosilmiöön, päädyimme oppimispiirimme kanssa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen lukutaitoa kehittämällä. Emme lähteneet haarukoimaan lukemiseen nihkeästi suhtautuvien nuorten kommentteja, vaan päätimme tarttua aiheeseen toisesta suunnasta: lukevien nuorten perspektiivistä. Tämän blogitekstin tarkoituksena onkin esitellä nuorten näkemyksiä lukemisesta ja kirjallisuudesta sekä listata omat teesimme lukutaitotalkoisiin.

”Silloin mä itkin ekaa kertaa. Kun se tyttö nukkui yhden yön sen kuolleen äitinsä vieressä ja sitten mua vaan yhtäkkiä itketti. Ehkä kaikkein pahinta oli, että mä tiesin sen perustuvan tositapahtumiin. Että mä tiesin, ja että mun oli sillä tavalla sallittua olla surullinen, eikä vaan jollekin jonkun täysin päästään keksimälle.” - Seela, 16

Kirjoittajaryhmä Must(e)elle lukeminen on itsestäänselvyys, joten oli vain loogista, että tämän Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulun jatkoryhmän 14–18-vuotiaat nuoret toimivat tehtävämme asiantuntijoina. Tavoitteenamme oli saada heiltä konkreettisia vinkkejä ja ajatuksia siihen, miten innostaa ei-lukevat nuoret kirjojen pariin. Kokosin ryhmälle kolmen tehtävän paketin: ”Kirjojen pikadeitissä” jokainen nuori esitteli itselleen merkityksellisen kirjan minuutissa, ”Ensirakkauteni” -tehtävänannossa nuoret kirjoittivat tunteitaan tärkeistä lukukokemuksista ja lopuksi "Nyt tuli bänät!" -osiossa listattiin syitä, joiden takia kirja jää kesken tai kokonaan avaamatta.

Kuva: Arjo Forsman

Pikadeitin keskustelun tuloksena saatiin lista kirjoja, joita nuoret voisivat suositella omalle luokalleen luettavaksi. Ääniä saivat muun muassa Stephen Kingin Carrie ”koska se on lyhyin”, mikä on aina varteenotettava perustelu, Eoin Colferin fantasiaa ja tiedettä yhdistelevä Artemis Fowl, sekä ikivihreä klassikko Louisa May Alcottin Pikku naisia. Nuoret päätyivät kuitenkin yhteistuumin suosittelemaan J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa sen tunnettuuden ja helppolukuisuuden vuoksi. Samasta syystä he tarjoaisivat Dan Brownin Da Vinci -koodia niille, joille fantasia ei välttämättä iske.

”Avaan kirjan ja se tempaisee minut mukaansa. En kuule näppäimistön naputusta, en uutisankkurin monotonista ääntä. En istu epämukavassa asennossa pöydän alla, olen aivan toisessa universumissa. Minua ei enää edes kiinnosta äidille näyttäminen, se olenko liian iso vai pieni. Olen ränsistyneessä talossa seuranani vanha jästimies, joka kohtaa pian kohtalonsa.” - Kamilla, 18

Mutta eivät lukevat nuoret kuitenkaan kaikkea niele. Keräsimme Answergardenin sanapilveen aimo kasan syitä, minkä takia jokin kirja jää kesken tai kokonaan lukematta. Nuorilla oli paljon painavia mielipiteitä esimerkiksi kirjailijan vaikutuksesta (boikotti), kielestä (selvät kielenhuoltoon liittyvät puutteet tai epäonnistunut käännös), ongelmallisesta aiheesta (esim. tabu-aihe tai aihe, josta on henkilökohtaisia, huonoja kokemuksia) sekä henkilöhahmojen toimivuudesta. Jos hahmoon ei kykene samaistumaan, on kirjan lukeminen aivan turhaa. Paljon ääniä sai myös ruma kansikuva. Kirjojen ulkoasulla on siis merkitystä: nuoret eivät tartu kirjaan, joka näyttää olevan suunnattu kymmenvuotiaille.

”Oli ihanaa tuntea olevansa jossain muualla, joku muu ja tavallaan elää toisen elämää. Pystyin kuitenkin samaan aikaan pohtimaan samoja asioita omalta kohdaltani ja löytämään uusia puolia itsestäni.” - Anna-Tuulia, 16

Rouva Jenni Haukio nosti Uutissuomalaisen haastattelussa (mm. KSML 6.12.) esille kirjallisuuden ja lukemisen merkityksen lasten ja nuorten tunneälyn kehittymisessä.

Harry Potter -kirjojen lukemisen on tutkitusti todettu lisäävän empatiakykyä.

Sanataidekoulun nuorten teksteissä näkyi kirjallisuuden merkitys niin lepona arjesta kuin tarpeena löytää itsestään uusia puolia fiktiivisten hahmojen kautta. Tapahtumiin eläytyminen ja tarinan henkilöiden kanssa eläminen ja hengittäminen nousivat merkittäviksi piirteiksi lukemisen tuomassa ilossa. Kirjat saattoivat muuttaa käsitystä itsestä tai maailmasta. Ne saattoivat yhdistää perheen saman kirjan ääreen. Ne olivat nuorten kohtaamispaikkoja.

”Äitini silitti tukkaani. Oloni oli ajaton ja levollinen. Rakastin värikästä kuvitusta ja tarinaa jonka olin kuullut jo useita kertoja. Kirja oli iso, suorastaan valtava minun näkökulmastani. Tuntui siltä, että mikään ei voisi rikkoa tätä hetkeä, eikä mikään rikkonutkaan.” - Ville, 14

Suomalaisten lasten ja nuorten heikentyneestä lukutaidosta ollaan niin huolissaan, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut kansallisen lukutaitofoorumin vastaamaan lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Foorumin tehtävänä on pohtia, miten lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemisharrastusta voitaisiin kehittää. Tulevina opettajina päädyimme kokoamaan omat teesimme lukemisen puolesta. Koska kyseessä on eliniän kestävä, kehitettävä taito, emme voineet keskittyä ainoastaan nuoriin.

”Se oli ensimmäinen kerta kun ikinä luin Murakamin kirjoja ja muistan sen tunteen joka sen jälkeen tuli, se kun suljet kirjan ja tuijotat eteesi ja mietit mitäköhän ihmettä juuri luit. Muistan sen jälkeen olleeni täynnä intoa, halusin lukea koko kirjan saman tien, mutta elämä saattoi meidät erilleen [- -]. Se ei muuttanut vain matkan kulkua, vaan myös tapaani ajatella maailmaa.” - Lotta, 15

9 TEESIÄ LUKUTAIDON PUOLESTA

Vanhempia, jotka eivät pidä lukemista tärkeänä, on yhä enemmän. Tarvitaan siis valistusta ääneen lukemisen merkityksestä lapsen kielelliselle kehitykselle ja kannustusta lukemiseen. Äitiyspakkauksessa voisi olla vauvan ensikirjan lisäksi laadukas satukirja myös vähän vanhemmalle lapselle.

Lapsi saa lukukokemuksia päiväkodissa, vaikka kotona siihen ei panostettaisi.

Lukemaan opetteleva lapsi lukee ääneen koiralle. Lapsi saa harjoitusta, koira ei arvostele.

Lukudiplomi valtakunnalliseksi käytännöksi peruskoulusta lukioon tai amikseen, jolloin tarvitaan diplomit eri ikävaiheisiin ja kirjavalikoiman monipuolistamista (esim. diplomit eri aihepiireille, kuten scifi, nuortenkirjallisuuden klassikot, urheilu…).

Kuva: Arjo Forsman

On paljon hyviä kirjoja, mutta vaikeaa löytää itseä kiinnostavat kirjat. Kirjaraadissa oppilaat esittelevät mieleisensä kirjan luokkakavereilleen, jolloin jokainen voi saada vinkkejä siitä, mihin kirjaan tarttua. Kirjavinkkaus on jo yleistä, mutta kirjaraadissa tuodaan paremmin esille perustelut ikätoverin näkökulmasta ja keskustellaan kirjoista.

Käytännössä lisää aikaa ja ihmisiä lasten ja nuorten vierelle, jotta voidaan tunnistaa mahdolliset lukivaikeudet (mekaaninen lukutaito) sekä panostaa nykyistä enemmän toiminnallisen lukutaidon kehittämiseen. Toiminnallisen lukutaitoa voi opetella esimerkiksi keskustelemalla kirjallisuudesta ikäryhmän tason mukaan, jolloin luetun ymmärtäminen ja tulkitseminen harjaantuvat.

Lukiossa luetaan kirjoja, mutta ammattiopistossa tämä jää vähemmälle. Nuorten idolit voisivat kertoa ammattiopistoissa lukemisen ja lukutaidon merkityksestä. Idoleiksi sopisivat esimerkiksi tubettajat tai räppärit, jotka tarvitsevat työssään monipuolista kielitaitoa, johon taas lukeminen auttaa.

Auttaa kaikkia ikäluokkia nuorista aikuisista lähtien, eikä haittaa ketään. Selkokieli virallisissa teksteissä antaa ymmärtämisen mahdollisuuden myös heikosti lukeville, voi kannustaa ottamaan asioista selvää suoraan virallisista lähteistä, tukee heikosti lukevien osallisuutta yhteiskunnassa ja tarjoaa positiivisia kokemuksia.

"Nyt tuli bänät!" eli miksi kirja jää kesken tai kokonaan lukematta.

Nuorilla on paljon sanottavaa siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta. He ovat laatutietoisia lukijoita. Kun kirjoitat, kuvitat, kustannat tai vinkkaat kirjallisuutta nuorille, kuuntele, mitä he toivovat.  

*****

Grahn-Laasosen kokoamassa lukutaitofoorumissa on upeita nuortenkirjailijoita ja asiantuntevia tutkijoita, mutta ei siellä niitä todellisia asiantuntijoita, nuoria, kyllä näy.

”Illalla luen kirjaa mummolassa. Ja luen seuraavanakin päivänä. Ja sitä seuraavana. Mummolan makeassa tuoksussa, rutisevalla nahkasohvalla, pihatuolissa auringon lämmittäessä poskia ja ruohon kutittaessa paljaita varpaita. Sade iskee peltikattoon.” - Saimi, 18

Teesit: Oppimispiiri Peräkammarin opet

Kuvalähteinä sivustot pixabay & pexels, ellei toisin mainita

Sitaatit: Kirjoittajaryhmä Must(e)en nuorten ”Ensirakkauteni”-teksteistä.

Minä ja Harry

Ensimmäisen Harry Potter -kirjan julkaisusta tuli viime maanantaina 26.6. kuluneeksi tasan 20 vuotta. Sen lisäksi, että tunnen nyt oloni (taas kerran) äärimmäisen vanhaksi, koin tarpeelliseksi kirjata muutaman ajatuksen omasta suhteestani J. K. Rowlingin menestyssarjaan. Eli suhteestani Harryn, Ronin ja Hermionen tarinaan. 

Kaikki alkoi vuonna 2000, kun kummitätini Pirkko osti minulle (ehkä syntymäpäivälahjaksi) kirjat Harry Potter ja viisasten kivi ja Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Vaikka ensimmäinen osa oli suomennettu jo 1998 ja seuraava vuotta myöhemmin, ei teossarja ollut minulle entuudestaan tuttu. Kirjakerhoihin kuuluva tätini oli päättänyt, että tämä kuulostaa Katjan kirjalta, ja tilannut minulle kummatkin osat yhtä aikaa. (Mummolan porukat olivat pitäneet minut lukuinnossa jo ala-asteiästä asti: ensin sieltä tuli lahjaksi Taskukirjoja, sitten Stephen Kingin romaaneja ja viimeisenä Pottereita.)

Minä olin seitsemäntoista, kun avasin ensimmäisen Potterini. Meniköhän siinä peräti kolme sivua, kun tajusin olevani myyty.

Pikku hiljaa Potter-kokoelmani karttui, kun kirjasarja kulki kohti päätöstään. Koukutin velhomaailman tapahtumiin niin epäluuloiset siskoni kuin luokkakaverini ja ystäväni. Lempiosani Azkabanin vanki kiersi niin monen käden kautta, että sen selkämys alkoi repeillä. Liekehtivästä pikarista minulla on se harvinainen, ohutsivuinen painos, jonka viidennen luvun sivut kupruilevat kosteudesta. En muista, mitä siihen kaatui, kun sitä liian innokkaasti lueskelin syömisen ohessa.

Viimeisin Potterini olikin sitten syntymäpäivälahja puolisoltani, jonka myös olin onnistunut altistamaan intoilulleni ja manialleni. Nyt me molemmat pyrimme lukemaan sarjan läpi vuosittain ja keskustelemme tarinaan unohtuneista epäloogisista aikajanoista ja hahmojen toiminnasta. Olen varma, että mieheni on Luihuinen. Itse olen Korpinkynsi - salaisesti osin myös Luihuinen.

Mikä Rowlingin luomassa taikamaailmassa sitten viehättää ja miksi itse koukutuin siihen niin pahasti, että olen käynyt jo kahdesti Harry Potter Studioilla Lontoossa ja haaveilen ajankääntäjä-tatuoinnista?

Minä ja pöllöni matkalla kohti Tylypahkaa syksyllä 2013.

Ensimmäisenä syytän omaa fantasiaharrastustani. Olin juuri noihin aikoihin siirtymässä Kingin kauhusta fantasian genren pariin. Omat lukukokemukseni olivat joko sitä laatua (Tolkien) tai sitä roskaa (Eddings). Harry Potter -sarja yhdisti osuvasti nuorten koulumaailman ja fantasian, käytti hyväkseen vanhoja, mytologisia olentoja ja näytti, että fantasia voi olla muutakin kuin sitä etsintäretkeä pitkin maita ja mantuja. Vaikka Vladimir Proppin venäläisten ihmesatujen teoriasta ja Joseph Campbellin monomyytistä tutut troopit (esim. orpopoika, vanha mentori, auttaja, sovitus jne.) olivatkin teoksessa läsnä, ne oli kuvattu tuoreesti, liikoja alleviivaamatta.

Toisena syynä pidän ajankohtaa. Varsinainen Potter-mania alkoi vasta joitakin vuosia myöhemmin. Ehdin tutustua Harryyn ja Tylypahkaan ennen kuin geneerinen yleisö löysi Rowlingin teokset. Harry Potterit innostivat kaikki lukemaan - ikään ja sukupuoleen katsomatta, mikä oli pelkästään positiivista. Paitsi, jos on tällainen vastarannan kiiski, kuten minä.

Jos en olisi ehtinyt lukea ensimmäisiä kirjoja ennen hulabaloota, olisin varmaan aivan jästipäisyydessäni päättänyt olla lukematta niitä, ihan vain siitä syystä, "koska kaikki muut lukevat". Näin tätä samaa ilmiötä koko ajan Potter-manian ajan, ja tällä kertaa jouduin itse vakuuttelemaan, että se on sen arvoista.

Uutisotsikoita Harry Potter -studioiden proppinäyttelyssä.

Kolmantena syynä pidän tarinan kaarta, sisältöä ja hahmoja sekä kieltä. Rowling on onnistunut kirjoittamaan mukaansatempaavan, helppolukuisen teossarjan, jonka ahmaisee ihan puolivahingossa. Juonenkäänteet toimivat ja erityisesti Kalkaroksesta tulee koko sarjan merkittävimpiä hahmoja, jota ensin rakastaa vihata ja sitten huomaakin rakastavansa. Lupin on opettaja, jollainen haluaisi itse olla ja hänen traaginen menneisyytensä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen voidaan nähdä myös symbolina vähemmistöille. 

Ja sitten on Hermione. 

Kukapa meistä kirjatoukista ei olisi samaistunut (kyllä - on kielellisesti hyväksyttävää kirjoittaa se i:llä) Hermioneen, joka hätätilanteen yllättäessä suuntaa ensimmäisenä kirjastoon. Hermione on sankarini. 

(Ja kyllähän me kaikki tiedämme, ettei Harry olisi koskaan selvinnyt hengissä ilman ystäviään. Se on ehkä yksi tärkeimpiä ohjeita, joita sarja meille antaa.)

Suuntana Tylypahkan pikajuna keväällä 2016.

Totta kai Pottereissa on myös ongelmansa. Edellä mainitut satunnaiset aikajanakömmähdykset (minkä ikäisinä Dumbledore ja Grindelwald taistelivatkaan keskenään?) ovat yksi niistä. Haluaisin myös joskus lukea hyvän teoksen, jossa ihmissudet eivät olisi pahoja (Lupin tietenkin poikkeus), koska ne ovat paljon kiinnostavampia kuin vampyyrit (eikä mennä nyt Twilightiin, kiitos). En myöskään pidä siitä, että kirjoissa tuodaan vähän liikaa esille näkemystä, jonka mukaan kaikki Luihuiset olisivat pahoja ja ilkeitä ja Puuskupuhit jotenkin "ylimääräisiä".
Ja elokuvat - no, niistä puuttuu aina se "jokin".

Isoin ongelma on kuitenkin mielestäni viimeisen kirjan viimeinen luku. Se, jonka Rowling kirjoitti jo vuosia ennen viimeisen kirjan valmistumista ja laittoi kassakaappiin säilöön. Se luku ei yksinkertaisesti toimi. Sen olisi voinut jättää kokonaan pois tai sitten kirjoittaa laajemmaksi: mitä kuuluu kaikille hahmoille? Missä on Luna? Jatkoiko George yksin Weasleyn Welhowitseissä? Mitä hahmot tekevät työkseen? Harry oli päähenkilönä kuitenkin loppujen lopuksi sarjan tylsimpiä hahmoja, joten muiden kuulumiset olisivat kiinnostaneet paljon enemmän. Osahan tästä avautuu sitten Kirottu lapsi -näytelmässä, mikä toi hieman tyydytystä asiaan.

(Viimeisen luvun hyväksi on tosin todettava, että itken aina kuin pieni lapsi, kun Harry sanoo sanat "Albus Severus.")

Fanitukseni kohteet näkyvät aina ulkoisesti enkä häpeile näyttää niitä. Asiaa helpottaa työni opettajana (lapset arvostavat, että ope tykkää samoista asioista kuin he ja tietää, mistä puhuu) ja nykykulttuurin tutkijana. Minulla on Sirius Mustan taikasauva, jota olen käyttänyt karttakeppinä. Potter-t-paitani, Korpinkynnen kaulaliina ja kravatti pääsevät jälleen syksyllä ahkeraan käyttöön. Näin päälle kolmekymppisenä olen erittäin iloinen, että meidät aikuiset on löydetty fanituotteiden kohderyhmänä.

Korukokoelmaani.

Jos minun pitäisi nimetä fanitukseni kohteet TOP3, valinta olisi helppo ja menisi kauniissa, kronologisessa järjestyksessä. Ensin tulisi Aku Ankka (tietenkin Don Rosan), toisena Star Wars ja kolmantena Harry Potter. En malta odottaa jatkoa Ihmeotus-elokuvasarjalle ja toivon, että niissä käsiteltäisiin Dumbledoren nuoruutta ja suhdetta Grindelwaldiin. 

Sunnittelen edelleen vakaasti näkeväni Kirotun lapsen Lontoon elokuvateattereissa ja pääseväni kokemaan myös Harry Potter -huvipuiston Floridan Orlandossa. 

Haluan oman ajankääntäjän, jotta ehtisin tehdä kaiken mahdollisen yhtä aikaa ja nukkua jossain välissä.

Mutta ennen kaikkea haluan nauttia Tylypahkan taikamaailmasta vuosittain niin kauan kuin pystyn lukemaan. (Ja ehkä sen jälkeen annan Stephen Fryn lukemille äänikirjoillekin mahdollisuuden.)

Popcultteilua keväällä 2017

Viime vuonna pääsin Popculttiin vain yhdeksi päiväksi opetusten takia. Sen jälkeen päätin, etten tasan tarkkaan sovi mitään Popcultin ajaksi - sen verran laadukasta ohjelmaa siellä on ollut joka vuosi tarjolla.

Tänä vuonna populaarikulttuurin ja fandomin eri osa-alueisiin keskittyvä con siirtyi ensimmäistä kertaa Katajanokalle Marina Congress Centeriin. Siirtymä Kulttuuritalolta oli varsin odotettu ja toivottu. Nyt saleissa oli tilaa mattimyöhäistenkin istahtaa kuuntelemaan, ilma kiersi, Taidekujalla pystyi hengaamaan ja paikallinen pikku ravintola tarjosi varsin hyviä keittolounaita (jos nyt hienolta ohjelmalta malttoi ja ehti syömään). Täydet pisteet siis paikkavalinnasta, jonne pääsi kätevästi ratikoilla 4 ja 5.

Aiemmasta poikkeavaan ajankohtaan, 6.-7.5. järjestetty Popcult tarjosi tänäkin vuonna hirvittävän kiinnostavaa ohjelmaa, jossa itsekin olin osallisena (taas kerran - kertaakaan en ole ollut pelkkänä vieraana). Aloitin oman conini lauantaina kirpputorilta, joka oli avoinna vain sen lauantain. Conikirppikset ovat vaaranpaikkoja, koska niihin saatetaan toimittaa uutta tavaraa koko päivän ajan, mikä tarkoittaa sitä, että niissä pitäisi myös ravata vähän väliä. Päädyin pyörähtämään siellä kahdesti, mutta ostoksia tein vain ensimmäisellä visiitillä. Monet tuotteet olivat selvästi peräisin Loot Crateista, mutta mitään superjännää en pongannut.

 

Ensimmäinen ja ehkä koko conin kiinnostavin ohjelma oli Fangirl Questin järjestämä "Fandom-turistin matkaopas". Jos Fangirl Quest ei ole vielä tuttu, kyseessä on kahden suomalaisen, Satun ja Tiian matkablogi, jossa he kiertävät maailmaa etsimässä elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkoja, hengaavat ensi-iltojen punaisilla matoilla ja muutenkin pongaavat tv- ja elokuvatähtiä. Yhteisiä ajokilometrejä on kertynyt varmaan satojatuhansia. Tällä kertaa kaksikko oli kuitenkin Suomessa esittelemässä projektinsa syntyä ja kasvua sekä antamalla meille kanssafaneille äärimmäisen hyviä vinkkejä, miten löytää kuvauspaikat ja miten toimia silloin, kun kuvaukset ovat käynnissä.

Supernaturalin kuvausryhmä tekee kylteistäkin taidetta.

Itse en ole koskaan ajatellut, että yleensä kuvausten ollessa käynnissä fanit oikeasti saavat olla paikalla katsomassa - kunhan vain käyttäytyvät hyvin. Muiden fanien kanssa kommunikointi ja kuvausryhmän tottelu on kaiken a ja o. Joskus on vain poistuttava paikalta, jos kuvataan sellaista kohtausta, jonka spoilereita ei haluta heti julkisuuteen. 

Ja miten nämä kuvauspaikat löytyvät? Hyviä vinkkejä oli googlettaa kaupungin nettisivut ja sieltä liikenneviraston tiedotteet. Siellä yleensä kerrotaan muuttuneista liikennejärjestelyistä kuvausten takia. Myös kaupunkikuvaan kuulumattomat oudot kyltit viittaavat kuvauksiin.

Scene framing Force Awakensia

Se, mistä Fangirl Quest on tullut kuuluisaksi ja minkä takia matkailutoimistot ottavat heihin yhteyttä ja sponsoroivat heidän matkojaan (kyllä, heidän ei enää tarvitse tehdä sitä omalla kustannuksellaan), on konsepti nimeltä scene framing. He matkustavat kuvauspaikoille ympäri maailmaa ja etsivät juuri sen tietyn paikan, jossa jokin kohtaus on kuvattu, asettelevat tabletilla ruudun kohdilleen ja ottavat kuvan. Näitä kuvia voi pongata somesta ja siellä törmäsin ilmiöön itsekin. Kaikki alkoi Cardiffista, jossa molemmat asuivat eivätkä voineet välttyä törmäämästä milloin Doctor Whon, milloin Sherlockin kuvauksiin. Nyt kaksikolla on tosiaan omat nettisivut, jonne he ovat koonneet kokemuksiaan ja otoksiaan. Se on myös oiva paikka aloittaa oma fandom-turismi, sillä Satu ja Tiia ovat listanneet hyviä neuvoja ja ohjeita, miten tietyille kuvauspaikoille (esim. Pohjois-Irlanti ja Game of Thrones) pääsee.

Huh, eipä tullut matkakuume ei. Ehkä menen salaa siskon matkalaukkuun, kun hän suuntaa kesällä Islantiin ja etsin sieltä Sense8:n kirkon...

Cilla puhui kohderyhmien sekoittumisesta - entä jos aikuinen fanittaa lasten juttuja?

Jäin Fennia II:een seuraamaan myös ihanan Cillan esitelmän "Kenelle tämä oikein on suunnattu". Cilla puhui lapsista ja aikuisista kohderyhminä ja miten oikeastaan koko fandom-kulttuuri on vaikuttanut pelien, elokuvien ja tv-sarjojen markkinointiin ja niihin liittyviin oheistuotteisiin. Muistan itsekin vielä 2000-luvun alussa kiroilleeni, että lasten vaatteet ovat aina siistimpiä kuin aikuisten. Nyt niitä samoja vaatteita ja asusteita tehdään myös aikuisille - unohtamatta sitä, että työssäkäyvillä aikuisilla on varaa maksaa satoja euroja siitä special edition keräilyfiguurista... 

Cillan ohjelman yksi pääpointti oli se, että aikuiset voivat nauttia lapsille suunnatuista ohjelmista ja saada niistä irti paljonkin. Samalla tavalla myös lapsille tarkoitetuissa ohjelmissa voi olla hyvinkin syvällisiä ja vakavia teemoja, eivätkä ne vahingoita lasta. Klassikkoesimerkkinä supersurullinen Maa aikojen alussa I, jota varten oli kuulemma haastateltua psykologiakin, että millä tavalla Pikkutassun selviäminen vanhempiensa kuolemasta voidaan kuvata sopivalla tavalla. 

Maaninen ohjelmanpitäjä

Sitten alkoi henkinen ja fyysinen valmistautuminen omaan ohjelmaamme. Minä, Cilla, Nita Lohi ja Anna Rantasila valtasimme Fennia II:n päivän päätteeksi "Definitiivisellä Haamujengi-paneelillamme". Pääsalissa ollut kuoroesitys ja toisen salin Harry Potter -ohjelma varastivat suurimman osan yleisöstä, mutta pieni porukka oli todella innostunut, hyvin mukana ja tuntui nauttivan ohjelmastamme - ainakin twiittien ja kommenttien perusteella.

Analysoimme Ghostbusters-leffasarjan niin päähenkilöiden keskinäisen suhteen, kummitusten, sukupuolisidonnaisen huumorin kuin miljöönkin osalta. Mikään leffoista ei jäänyt paitsi kriittisiltä katseiltamme, sillä uusimmassakin elokuvassa on ongelmia mm. rodullistettujen hahmojen suhteen. Ja Kevinin tyhmä sihteeri -parodia menee jo pikkaisen liiallisuuksiin. Toisaalta vanhat elokuvat ovat aikansa tekeleitä ja niiden seksistinen huumori (Bill Murrayn Venkman!) tuntuu nykypäivänä melko ahdistavalta. Onneksi elokuvien naiskuva on hitusen muuttunut 1980-luvulta.

Show meni kaikin puolin hyvin, vaikka aika tuntuikin loppuvan kesken. Olisimme voineet jauhaa yksityiskohdista (huomasitteko tämän intertekstuaalisen viittauksen elokuvaan se ja se) vielä tunnin lisää. Saimme kuitenkin nätisti sidottua alkuperäisten elokuvien ulkopuolisen uhan aikansa kylmän sodan kontekstiin sekä uuden elokuvan uhan sisäiseen terrorismipelkoon. Mutta jos paneelin aikana on päästy puhumaan nörtti-identiteetistä, Reaganin yrityseetoksesta, H. P. Lovecraftista, Supernatural-viittauksesta ja  pseudo-sf-diskurssista, on se jo aika hyvä saavutus. 

Haamujengi-panelistit kiittävät yleisöään!

Sunnuntaina tulin coniin aivan liian myöhään (osasyynä aamuraukeus, osasyynä Pokemon Go:n kamppis, jonka takia jäin metsästämään Sunkerneita siskon kämpän takapihalta), joten missasin kollegani Anna-Leenan ja Jenni Pehkosen luennon BBC:n Sherlockista. Se oli hieman sääli, sillä saliin ehdittyäni keskustelu tuntui varsin hyvältä. Yleisöstä nostettiin mm. esille se, miksei tv-sarjassa kaksi heteromiestä voisi olla hyviä ystäviä ja rakastaa toisiaan ilman, että heitä heti kommentoitaisiin homoiksi. Se luo kuvaa vääränlaisesta maskuliinisuudesta.

BBC:n Sherlock ja fanien miellyttämisen mahdottomuus

Yritin mennä kuuntelemaan huumorivetoista "Supernatural: unelmien kumppani" -esitelmää, mutta salin ovet olivat jostain syystä lukossa enkä jaksanut ruveta herättämään turhaa huomiota, joten hengailin hetken kuuntelemassa Markus Bäckmanin kunniavierasohjelmaa (hän on dubannut mm. Ihaata ja monia muita piirroselokuvien ja tv-sarjojen hahmoja, kuten kapteeni Gantua Lilossa ja Stichissä) ja pyörin sitten lähinnä myyntipöytien luona pongailemassa ihmisten hienoja asuja.

Japani-harrastajien elintarvikkeet ja steampunk-kirjallisuus sulassa sovussa rinnakkain.

Popcultin ala-aula

Sarjakuvaohjelma on aina must, joten seuraavaksi suuntasin Twitterissäkin seuraamani Hanna-Pirita Lehkosen ohjelmaan "Miten luoda sarjakuvaura verkossa". H-P oli viihdyttävä, välitön ja oikea henkilö neuvomaan sarjakuvataiteilijoita, sillä hän elättää itsensä piirtämällä verkkosarjakuvia Webtoonsille. Palvelun kautta kuka tahansa voi julkaista omaa materiaaliaan, saada lukijoita ja sitä myötä myös tuloja, ja ehkä joskus tulla myös palkatuksi Webtoonsin omaan tiimiin, kuten Hanna-Piritalle oli käynyt.

Äärimmäisen kiinnostava, tiivis ja informatiivinen paketti siitä, mitä kautta aloitteleva taiteilija voi oikeasti tehdä vähän tai vähän enemmänkin rahaa omilla töillään. Tärkeintä oli muistaa juuri sopiva röyhkeys oman itsensä ja taiteensa markkinoinnissa: kuten akateemisella alalla, myös taiteen alalla verkostoituminen on kaiken aa ja oo.

Hanna-Pirita aloittelee ohjelmaansa.

Lopuksi suuntasin toiseen innolla odottamaani ohjelmaan Buffy, vampyyrintappajasta. Pitkän linjan fani Piia Pohjalainen esitelmöi sarjan mytologiasta ja naishahmoista. Ohjelmakuvauksessa luvattiin, että esitelmä keskittyy erityisesti mytologiaan naisten kannalta, joten ajattelin, että nyt päästään asiaan. Harmi vain, että esitelmä tuntui melko hajanaiselta ja pintapuoliselta kuvaukselta sarjasta. Naishahmojen analyysi jäi oikeastaan yhteen diaan. Vaikka Buffya verrattiinkin kristinuskon Jeesukseen, olisi hahmosta saanut irti paljon muutakin sekä kuvien että pienten videoesimerkkien avulla. Ja ehkä vielä sitoa laajemminkin siihen aikansa kontekstiin - mitä Buffy oikeastaan teki tv-sarjojen naiskuvalle?

Muutkin naishahmot jäivät harmittavaksi pintaraapaisuksi. Olisin suonut, että esitelmässä olisi keskitytty yhteen kokonaisuuteen kunnolla, koska nyt se haahuili vähän sinne tänne ja toisti itseään. Vaikka itse olen katsonut sarjan vain kerran läpi (aikuisiällä, koska teinivuosinani meillä ei Buffy-kanavaa näkynyt), ei esitelmä tuonut oikeastaan mitään uutta. Mutta tulipahan taas into katsoa sarja uudestaan, kun se tuolta hyllystäkin löytyy.

"She saved the world a lot."

Jälleen yksi upea Popcult takana, joten vain seuraavaa vuotta ja uutta ohjelmaideaa odottelemaan. Huomasin taas, että unohdin pyytää valokuvia upeista cosseista (mm. Belle ja hirviö lauantaina ja sunnuntaina näin satavarmasti Solid Snaken...), mutta tämä parivaljakko oli huikea ja sai ansaitsemaansa huomiota myös cosplay-kisassa.

Obi-wan ja Anakin Clone Warsista

Ja sitten luvassa tutkijan tyylinurkka. Kevätsää helli vielä Helsinkiä tässä vaiheessa. Eikä tarvinnut kuin saapua perjantaina Helsingin metroon, kun pieni lapsi lastenrattaissa toteaa, että "Äiti, onpa hieno asu." Ja olin siis ihan normikamppeissani eli ns. Lontoo-lookissa - uudessa lempihatussani sekä pitkässä nahkatakissani.

Lauantain Star Wars -mekko on siskon tekemä. Siinä on huikean isot taskut (Popcultin ohjelmalehtinen mahtui sinne taittumatta) ja se on tehty 1980-luvun verhosta. Pienet R2-D2-korvikset ovat fimomassasta ja lahja ystävältä. Sunnuntain Potter-look julisti Korpinkynttä solmiolla ja valvojaoppilas-rintamerkillä, jotka on ostettu myös Lontoosta. Korvikset ovat Purple Octopus Jewelleryä. Tekijä oli Popcultissa myymässä tuotteitaan ja ostin häneltä ihanat Pacman-korvikset, jotka näkyvät alla. (Korviksia ei edelleenkään ole koskaan liikaa)

LOOTLOOT

Ja loottiahan kertyi. Kirppikseltä ostin Princess Ai -mangan osat 1-3 sekä yhden pienen lahjaksi menevän teoksen. Uuskumman pisteeltä mukaan lähti Anni Nupposen hillitön raapaleteos Hirviöasiakaspalvelu, jonka ahmaisin läpi lounaalla, hihittelin keskenäni, ja jota aion hyödyntää ensi vuoden opetuksessa. Sarjakuvat ovat Suomen sarjakuvaseuran pisteeltä. Varjokissa ja pöllötarrat taattua Myrntaita. Pieni nukkuva Bulbasaur on superihana ja yritän muistaa pitää sen maskottinani. Kuvasta puuttuu Stitch-tarra, joka meni heti tablettiin.

Pisteenä iin päälle sain vielä toiselta ankkaharrastajalta ja Rosa-fanilta tämän ylimääräisen kappaleen Barks-Rosa-kokoelmaa Kulmikkaiden munien jäljillä. Kokoelmani täydentyi jälleen. Kiitos tästä Antille!

Ihana con, ihania ihmisiä, ihania pukuja. Ensi vuonna taas tavataan!