"Näytä se, mitä et voi kertoa" -lehtijuttu skannattuna

Henkilöhaastatteluni on tähän mennessä pongattu ainakin Keskisuomalaisesta, Karjalaisesta, Savon Sanomista ja Kouvolan Sanomista. Tässä Keskisuomalaisessa 10.3.2021 ilmestynyt juttu skannattuna kaikille kiinnostuneille, sillä juttu tuntui monessa paikassa olevan vain tilaajille.

Olen edelleen niin kovin hämmentynyt siitä, miten toimittajat päätyvät valitsemaan aina kamalimmat tekohymykuvat lehteen.

Tässä on muuten asiavirhe: en ole ollut enää vuosiin jyväskyläläinen.
Unohdan sen tosin aina itsekin.

Kiitos Katariina Hakaniemelle jutun teosta!

Hyvää Kainon päivää!

Kyllä Mummo tietää.
Akryyli litoposterille.

Tänään maalauskurssin aiheena oli nimipäiväänsä viettävä Kaino. Tietenkin ensimmäinen Kaino, joka ankkatutkijalle tulee mieleen, on Mummo Ankka eli Kaino-Vieno. Vietin siis aamupäivän ankkataiteen parissa maalaten sormet akryyliväreissä käsi täristen Mummoa, jonka tässä nyt paljastan teille pienenä väliaikapäivityksenä.

Puseron siniset korostukset saisivat näkyä paremmin, mutta ottaen huomioon, että tämä oli ensimmäinen ankkamaalaukseni ikinä, olen lopputulokseen kohtalaisen tyytyväinen.

Sanoja seminaarissa, sarjakuvia festivaaleilla

Lahdesta pongattua katutaidetta

Päivitykseni ovat myöhässä ja perusteluksi riittää yksi sana: väitöskirja. Viimeisiä viedään, kohta on varmaan tiedossa jo alustavia päivämääriäkin. (Alustavia, koska kaikki riippuu muiden aikatauluista ja byrokratiasta.) Sivumäärä ainakin on jälleen kasvanut ja kokonaisuus parantunut - tai ainakin selkiytynyt.

Viikolla 36 tapahtui vaikka sun mitä kiireistä. Olin torstain ja perjantain 4.-5.9.2014 Lahdessa, jossa järjestettiin kutsuseminaari "Sanat työssä" kirjailijoille ja sanataideohjaajille. Seminaarissa minua kiinnostivat erityisesti teemat sanataiteen integroimisesta työelämään ja terveydenhoitoalaan. 

Saavuin Lahteen torstaina aamujunalla vähin yöunin ja vein matkalaukkuni Patria Hosteliin, joka toimi yöpymispaikkanani. Sen sijainti oli varsin kätevä ja palvelu pelasi erinomaisesti, vaikka netin varauslomake ei toiminutkaan. Mutta sähköpostilla huonevaraus onnistui ongelmitta. Pienenä ihanana yksityiskohtana mainittakoon, että huoneiden ovinumerokyltit olivat Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -teemaisia. (Omassani oli teekutsut.)

Seminaarin järjesti Helsingin yliopiston alainen koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ja se pidettiin Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa. Kaksipäiväisen seminaarin teemana olivat siis työ ja hyvinvointi. Kahdeltatoista alkanut seminaari lähti liikkeelle Turun yliopiston professori Marja-Liisa Honkasalon esitelmällä "Miten tutkia sanataiteen ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä?", jossa puhuttiin paljon muun muassa taiteen terapeuttisuudesta, mitä omassa koulutuksessanikin on tullut esille. Ongelmaksi koettiin sen, miten taiteen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta voidaan mitata. 

Päivän toista teemaa, "Mitä työssä tarvitaan?", lähestyttiin kahden erilaisen puhujan voimin. Nokia Solutions and Networksilta tullut Tomi Niskakoski esitteli tapoja, joilla sanataidetta voitaisiin tuoda mukaan työelämään: olisi löydettävä se tarve, mikä yrityksellä on ja tarjottava palveluja mahdollisen ongelman ratkaisuun. Yhteisen kielen löytäminen on ehdottoman tärkeää taiteen ja työelämän integroinnissa. Niskakoski tarjosi myös päivän mieleenpainuvimman esimerkin, meidän kaikkien vihollisen: gorilla-syndrooman. Kun joukon gorilloja opettaa siihen, että lähestyessään tikkaita ja niiden päällä roikkuvia banaaneja ne saavat kylmän vesisuihkun, ne rankaisevat joukkoon tulevaa uutta jäsentä heti tämän yrittäessä tikkaille. Vähä kerrallaan kaikki joukon gorillat korvataan uusilla, jolloin kaikki tilassa olevat gorillat välttelevät tikkaita, mutta kukaan niistä ei tiedä miksi. Koska "näinhän meillä aina on tehty..."

Toisen näkökulman työhön tarjosi Diakonialaitoksen Tiina Mäkelä, joka kertoi esimerkein, miten he ovat pyrkineet muokkaamaan palveluasunnoista ja hoitokodeista enemmänkin koteja kuin kodinomaisia tiloja ja kuinka he ovat käyttäneet taidetta apunaan tekemään ikäihmisten arjesta mielekästä.

Seminaarin ensimmäinen päivä päättyi kahteen työpajaan: Tarinoita työelämän tulevaisuudesta ja Terveyttä tarinoista. Menin jälkimmäiseen, koska sanataiteen terapeuttiset mahdolliset kiinnostivat luovuusterapiakoulutukseni takia huomattavasti enemmän. Työpajaa ohjanneet Niinat Hakalahti ja Repo pistivät meidät pohtimaan, miten sanataidetta voisi tuoda mukaan esimerkiksi hoitotyöhön ja terveydenhuoltoalalle ylipäätään. Pienissä ryhmissä kokosimme yhteen ideoita, ajatuksia ja villejä heittoja, mitä sanataide voi antaa ja millä tavalla esimerkiksi vanhusten hoidossa. 

Kaikkein antoisinta oli kuitenkin saada paljon tehtäväesimerkkejä, joita pääsimme kokeilemaan käytännössä myös itse. Oma ryhmäni kuunteli Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-romaanin alun ja antoi sitten tulla arkipäiväistä avautumista tuutin täydeltä aloituksella "Kyllä minä niin mieleni pahoitin". Pääsin sitten raapustamaan puolitoista sivua väitöskirja-angstia ja tuntui muuten hyvältä.

Perjantaina seminaari jatkui heti yhdeksältä tarjotulla aamukahvilla, jonka jälkeen purimme työpajoissa tulleita huomioita. Sitten lavalla päästettiin kirjailija-ohjaaja-näyttelijä Juha Hurme, joka puhui aiheesta "Kaikki työ on luovaa työtä". Hurmeen esitys koostui filosofisista anekdooteista, joissa hän kokosi yhteen omaa otsikonmukaista filosofiaansa siitä, että kaikki työ on luovaa työtä, ja miten ikävää on, kun nyky-yhteiskunta pakottaa ihmiset yksipuolisuuteen ja valitsemaan oman tulevaisuutensa ja ammattinsa todella varhain. Hurme kertoi tehneensä parhaillaan 12 eri ammatin töitä yhden vuoden aikana. Olisi huikeaa kyetä elättämään itsensä erilaisilla luovilla projekteilla ja keikkatöillä, mutta tässä maailmantilassa se on kyllä äärimmäinen poikkeustapaus...

Päivän toinen puhuja oli tutkija Ulla Vanhatalo, joka esitteli NSM-nimistä teoriaa otsikolla "Miten sanot sen, mitä todella ajattelet. Natural Semantic Metalanguage sanojen seittejä purkamassa". Hänen teoriansa herätti todella paljon keskustelua ja väittelyä, sillä sen mukaan kaikki asiat voidaan selittää noin 64 alkusanalla useissa maailman kielissä. Tätä on tutkittu 40 vuotta akateemisella tasolla ja sovellus yleisökäyttöön on kuulemma tekeillä. Teorian tarkoitus on lisätä ymmärrystä ja auttaa selvittämään sekä omia ajatuksia että sanan valtaa. Käytännössä tämä 64 sanan lista auttaa selittämään nimenomaan abstrakteja asioita kuten "rakkaus" eikä niinkään konkreettisia esineitä, kuten esimerkiksi sanaa "kahvikuppi".

Perjantaipäivän runouden tulos

Testasimme väitettä käytännössä ja yritimme selittää 64 alkusanalla lauseita "Minä annan sinulle anteeksi" ja "Me välitämme työntekijöistämme". Loppujen lopuksi näistä selityksistä tuli ihan naurettavan pitkiä, kun kaikki sanat purettiin osiin ja kirjoitettiin auki mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon.

(Tuli myös pohdittua, miten pitkäksi väitöskirjani venyisi, jos kokeilisin tällä teorialla avata omaa metodiani...)

Seminaari päättyi yhteiseen Sanat ja taide työssä -työpajaan, jonka veti sanataideohjaaja ja kirjailija Päivi Haanpää. Teimme paljon erilaisia kirjoitusharjoituksia ja meille esiteltiin harjoitusten sovellusmahdollisuuksia. Lopuksi kirjoitimme tajunnanvirtaa tästä hetkestä, alleviivasimme sieltä olennaisimman huomion, jonka halusimme jakaa myös muille, ja koostimme ryhmissä niistä yhdessä runon.

Lopuksi kirjoitimme seminaarista palautetta ja keskustelimme jatkosta ja meidän alan ihmisten yhteisestä tietopankista ja seminaarin sisällöistä.

Kokemuksen voisi päättää Cesar A. Cruzin anekdoottiin: "Art should comfort the disturbed and disturb the comfortable."

Sarjakuvafestivaalin virallinen maskotti, Säihkyturpa

Seminaarin jälkeen suuntasin suoraan Helsinkiin, jossa odotti sarjakuvafestivaalit. Aina aiempina vuosina minulla oli aina jotain muuta menoa, enkä ollut päässyt festivaaleille, joten tämä vuosi oli elämäni ensimmäinen Helsingin sarjisfestareilla. En tullut paikalle niinkään ohjelman takia, vaan yleisön tunnelman, ihanien sarjakuvien ja pienlehtitaivaan. Suunnitelmani ostaa valtavia määriä sarjakuvia kariutuivat kuitenkin siihen, että reissubudjettini meni suurilta osin syömiseen ja matkustamiseen, mikä oli aivan liian tylsää.

Vietin festareilla hyvän ystäväni (ja kaltaiseni sarjisintoilijan) kanssa pääosin lauantaipäivän, mutta piipahdin paikalla myös sunnuntaina ennen bussini lähtöä. Ehdin kuunnella hieman yhdeltä alkanutta  "Tom of Finland: Sarja kuvia -teosesittelyä" ja Tuula Karjalaisen Tove Jansson -esittelyä Muumeista ja taiteilijasta itsestään. Minulta meni myös reilu tuntinen Kiasman kahvilassa, jossa haastattelin Isä-sarjakuvan tehnyttä Hanneriina Moisseista oman luovuusterapiakoulutukseni lopputyötä varten. Haastattelukokemus oli varsin voimakas ja sain huikeasti materiaalia sarjakuvia käsittelevää työtäni ajatellen.

Sunnuntaina kävin katsastamassa Tom of Finland -näyttelyn MUU-galleriassa (yritin sinne jo lauantaina, mutta en tietenkään osannut katsoa gallerian aukioloaikoja oikein ja myöhästyin). Näyttely oli harmittavan pieni, mutta sarjakuvat olivat tyylikkäästi esillä luonnoksineen ja Mari Kasurisen My Little Tom of Finland -jättiponi oli huikea. Jos minulla olisi ollut ylimääräinen pari tonnia taskussa, olisin ehkä himoinnut sitä. (Tai sitten huomattavan useita sarjakuvia...) Myös eräästä sarjakuvasta koottu videopätkä oli varsin onnistunut.
Sunnuntaina pääsin kuuntelemaan myös Tuuli Hypénin haastattelua hänen uudesta lastenkirjastaan.

Eniten olisin viihtynyt pienlehtitaivaassa juttelemassa nuorten taiteilijoiden kanssa, mutta ujostelin liikaa jäädä palloilemaan tiettyjen pöytien ympärille (PÖLLÖJÄ, ihania pöllöjä!), kun ei kuitenkaan ollut varaa ostaa kaikkea kivaa.
Harmittavasti onnistuin missaamaan niin Wolf Kankareen, jonka upean teoksen Kettujumala palelee lähdin ostamaan, kuin Heta Happosen, jonka kaunis pienlehti jäi rahanpuutteen takia ostamatta. Sain kuitenkin lopulta hankittua ensimmäisen Mad Tea Partyn ja siihen nimmarin ja piirroksen ihanalta Tealta itseltään. En tiedä, kumpaa ujostutti enemmän...
Siinä ostokseni itse asiassa olivat - paitsi tietenkin piti ostaa myös ommeltava Säihkyturpa-hihamerkki, jonka pistän vielä reppuuni tässä joku päivä.
(Ja pari Nemi-albumia piti tuoda kaverille, mutta that was it...)

Viikonlopun hilpeimpiin asioihin kuului se hetki, kun piipahdin ensimmäistä kertaa yhdelle pienlehtiteltalle, missä mainostettiin Oulun sarjakuvafestivaaleja ja siellä mainostanut nainen hihkaisee: "Hei, mä tunnen sut! Sähän oot Kontturin Katja! Sä teet Rosasta väitöskirjaa!"
Maineesta on näköjään hieman hyötyä, kun jäin sitten oululaisten kanssa suustani kiinni ja päädyttiin yhdessä suunnittelemaan huikeita ideoita ensi vuoden Oulun sarjisfestareille...

Ja lopuksi vähän kuvaspämmiä tapahtumasta:

Tom of Finland -paneeli ja irstaita lauluja

Tove Janssonin taidetta

Tuuli Hypén ja kettuviehtymys

Allekirjoittaneen omakuva

Tyylikkäin festarivieras

Köyhän ostokset

Luovien menetelmien keskellä

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa merkintä vajaan vuoden kestävästä koulutuksesta, johon minut valittiin viime vuoden lopussa. (Tämä kyseinen koulutus oli siis syy, jonka takia jouduin kieltäytymään Don Rosan kutsusta Tuomas Holopaisen levyn julkaisubileisiin, mutta koulutuksen hienouden takia en ole missään nimessä katkera.)
Hain siis viime syksynä Eino Roiha -instituutin monimenetelmäiseen kirjallisuusterapiakoulutukseen nimeltä Sanallinen luovuusterapioissa. Se kestää tammikuusta marraskuuhun ja sisältää kerran kuussa järjestettävien kahden päivän lähikoulutusjaksojen lisäksi itsenäistä työskentelyä, työharjoittelun ja lopputyön. Heinäkuussa pidämme kesätauon. Kokonaisuudesta saa 30 opintopistettä ja siihen valittiin maksimissaan 20 hakijaa. Muutamien peruutusten jälkeen meitä taitaa olla 14 eri alojen osaajaa.

Tämä kertakaikkisen mainio koulutus yhdistää kirjallisuusterapiaan musiikin, valokuvan ja kuvataiteen terapeuttisia menetelmiä. Se on suunnattu sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan henkilöstölle sekä taiteen ja kulttuurin parissa toimiville. Sanallistamiskoulutuksen tavoitteena on antaa meille erilaisia luovia kerronnallisia ja toiminnallisia menetelmiä työmme tueksi. Ja jos joskus saan päähäni, että haluankin kouluttautua kirjallisuusterapeutiksi, tämä on toinen niistä valmentavista kursseista, joka on pakko suorittaa ennen ammatilliseen koulutukseen hakeutumista.

Nyt kun olemme muiden ryhmäläisten kanssa tavanneet neljä kertaa ja tutustuneet kirjallisuusterapian lisäksi kuvataide-, valokuva- ja musiikkiterapiaan, olen aivan innoissani tästä koulutuksesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Jokaisena tapaamisviikonloppuna opiskelemme hieman teoriaa, mutta tutustumme myös käytännönläheisesti erilaisiin menetelmiin ja harjoitteisiin. Kokeilemme siis itse erilaisia luovia tapoja käsitellä mieltä painavia asioita.

Esimerkiksi kuvataiteeseen keskittyneenä viikonloppuna teimme lehdistä revityistä materiaaleista puun, joka kuvastaa omaa persoonaamme. Ja minä en tietenkään tyytynyt yhteen vaan piti saada kaksi puuta, joten tässä ovat minun kirsikka- ja vaahterapuuni yhteen sulautuneina.

Muistiinpanojani koristaa Pikku Myy, joka toimi herättelevänä hahmona kertomaan kuulumisia viime tapaamisen alussa. Meidän piti valita pöydällä olleista Muumi-hahmoista se, joka puhuttelee meitä ja perustella valintamme. Myy on aina ollut idolini ja haluaisin enemmän Myyn rohkeutta itselleni.

Valokuvaterapiassa käytetään paljon symbolisia kuvia ja tämä kuningatar Amidalaa esittävä kortti oli ensimmäinen, joka osui silmääni pöydän korttivalikoimasta. Se kummitteli niin pahasti, että minun piti lopulta valita se, vaikka valintaan vaikutti vahvasti oma faniuteni ja tietoisuus hahmosta. Loppujen lopuksi Amidalasta sai paljon symboliikkaa irti: miten joskus oma itse on siirrettävä syrjään velvollisuuksien tieltä.

Nyt kun väitöskirjani on esitarkastuksessa, eikä minulla ole oikeastaan mitään sen kummempaa tekemistä, olen alkanut suunnitella lopputyöni taiteellista osiota. Päätin jo ennen joulua, että jos minut valitaan tähän koulutukseen, teen lopputyöni omaelämäkertasarjakuvan terapeuttisista vaikutuksista ja käsittelen omaa surutyötäni iskän kuoleman jälkeen. Minulla on ollut valtavasti ideoita ja ajatuksia, mutta en ole uskaltanut päästää niitä irti ennen kuin sain tuon projektin nimeltä väitöskirja pois käsistäni. Nyt olen sitten alkanut ideoida käsikirjoitusta ja harjoitella taas monen vuoden jälkeen, miltä tuntuu pitää lyijykynää kädessä ja piirtää. Lopputyöni koostuu siis sarjakuvasta ja teoreettisesta osiosta, jossa analysoin prosessia ja sen vaikutuksia itseeni.

Omaelämäkertasarjakuva on myös aihe, jonka ympärille aion rakentaa työharjoitteluni, mutta ei siitä sen enempää, koska kurssi alkaa vasta syksyllä.

Tähän mennessä ei ole kaduttanut lainkaan, että pistän rahojani luovuusterapiakoulutukseen. Ihmiset ovat ihania, aiheet äärimmäisen mielenkiintoisia, viikonlopun jälkeen pursuilen valtavasti ideoita ja ennen kaikkea pääsen käsittelemään asioita taiteen kautta. Kyllä niihin tajunnanvirtakirjoituksiin on tullut avauduttua väitöskirjastakin muutamaan otteeseen.

Jos kirjallisuusterapia ja muut luovat menetelmät kiinnostavat, kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi jyväskyläläiseen Luovuusterapiayhdistys Aistein ry:hyn.